"Vaikutuksen alaisena" - Sari Kuuselan kirja arvioinnissa

 ”Opi tuntemaan tavat, joilla vaikutamme toisiimme. Vaikutuksen alaisena tekee matkan ihmissuhteisiin ja sosiaaliseen maailmaamme. Käytännönläheinen ja inspiroiva kirja auttaa tunnistamaan vaikuttamisen tavat, sosiaaliset pelit ja ryhmän voiman sekä oivaltamaan, mitä tapahtuu työpaikoilla, harrastusryhmissä ja kaveriporukoissa. Vuorovaikutus on keino muuttaa maailmaa, ja kukin meistä tekee oman valintansa siitä, mihin suuntaan sitä vie.” (1)

Tiivistin Sari Kuuselan kirjan kannesta Vaikuttamisen alaisena – kirjan ydinsanoman. On tosi mielenkiintoinen kirja, jota oli mukava lukea Euroopan matkalla iltaisin kappale kerrallaan. Sari tutkijana ja konsulttina kirjoittaa omiin työkokemuksiinsa perustuen vuorovaikutuksen voimasta, suhteiden merkityksestä, erilaisista vuorovaikutustyyleistä, sosiaalisista peleistä, vinoutuneesta kulttuurista, sosiaalisista kartoista ja käyttäytymisestä vallan keinona. 

Pohjimmiltaan ymmärsin, että perustana on käyttäytymisen psykologia sekä sosiaalipsykologia. Tieteelliset päätelmät on kuitenkin piilotettu käytännön kokemusten syliin. Olen itse ollut työelämässä yli 50 vuotta raksa-apumiehestä, suunnittelijaan, pikkupäällikköön, vähän isompaan johtajaan ja takaisin asiantuntija- ja konsulttihommiin. Paljon on tuttua vaikuttamisen muodoista. Jäin vain hiukan ihmettelemään, miten Sari itse kykeni katselemaan ulkokohtaisesti vaikuttamisen ihmeellistä maailmaa ja poistumaan näyttämöltä, kun homma ei enää tuntunut kotoisalta. Samoin jäin ihmettelemään vaikutuksen alaisuuden kohderyhmän rajaamista työikäisiin ja työyhteisöihin sekä työikäisten vapaa-ajan porukoihin. Lapset, nuoret, koululaiset, työttömät, eläkeläiset ovat vaikutuksen ulkopuolella. Ja vielä ihmetytti työelämän katselu alaisnäkökulmasta sekä vain viitteellisesti johtajien ja johtajuuden kautta.

Miksi ihmettelen Sarin rajauksia? Vaikutuksen alaisena oleminen ei ole mikään pysyvä ennalta määrätty tila. Kyse on pikemminkin kasvamisesta, kasvamaan oppimisesta, erehdyksistä oppimisesta,
satunnaisuuksista. Tein pari vuotta sitten omaelämäkerran, jonka työnimenä ja yhtenä alaotsikkona
oli ”Ollin oppivuodet”. (2) Jo lapsuudessa voimistuvat myös monenlaiset tunteet, asenteet ja tavat. Jo
silloin varhaiset muistikuvanikin todistivat, että on meitä monenlaisilla tunteilla kuormitettu. On myös monenlaista viisautta ja älykkyyttä, jotka kehittyvät ja kuoriutuvat esille niin omasta toiminnasta kuin yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta. On myös monenlaisia elämänpolkuja, joista vain osa on omien valintojen aikaansaannoksia, osa ns. pakkovalintoja, osa satunnaisia polkuja. Mielestäni ympäristöpsykologiaan liittyvää reviiriajattelua Kuusela käsittelee vain negatiivisena poikkeamana, jopa pois opittavana asiantilana. Minusta oikein hyvin voidaan selittää monia vaikuttamisen alaisuuksia reviiriajattelulla. Muun eläinkunnan tavoin – kuten lintujen tavoin meilläkin on kullakin oma reviirimme. Sitä voidaan jopa mitata metrimitalla, mutta myös muutoinkin. Siteeraan elämäkerrassani mikromanagerointia pohtiessani ympäristöpsykologi Liisa Horellin ajatuksiin reviireistä. Liisa määrittelee tarkkoja mittoja reviireille: intiimi etäisyys 0-45 cm, henkilökohtainen etäisyys 45-120cm, sosiaalinen etäisyys 120-360cm, julkinen etäisyys 360-750 cm. Inhimillisyys on Ollin mielestä sitä, että tunnistetaan toisemme reviirit ja kunnioitetaan niitä. Äärimmillään reviiriristiriidat ja reviirien rikkominen ilmenevät kiusaamisena, häirintänä, toisen vahingoittamisena, kiduttamisena ja viime kädessä tappamisena.

Johtajuuttakin on monenlaista. Johtajalla ja johtajuudella on merkittävää vaikutusta työyhteisössä.
Sarikin nostaa tätä puolta esille viimeisimmässä kappaleessa ”käyttäytyminen vallankäytön välineenä”. Itse olen kokenut alaisena autoritaarisen johtamisen niin koulussa kuin työpaikoilla. On myös erilaisia variaatioita yhteistyöjohtajuudesta, mutta myös johtajuuden välttämisestä. Puolensa kaikilla ja seuraukset kaikille tavoilla ovat erilaiset organisaatiossa. Mutta olen itsekin ollut pomona ja yrittänyt noudattaa inhimillistä, yhteistyöjohtajuutta. Minua on kritisoitu löysyydestä, kun taas autoritaarisia kollegoja itsevaltaisuudesta.

Mieleeni tulee jatkuvan oppimisen, kasvamisen ajatustapa. Se näkyy erityisesti uuden oppimisessa ja vanhojen tapojen, kulttuurin muuttamisen vaikeuksista. Nämä kaikki ovat todellisuutta läpi elämän. Nyt eläkeläisenä havainnoin maailmaa pitkän kokemuksen avulla. Jotkut antavat varhain periksi, toiset pyrkivät uusiutumaan nuorempien mukana. Paljon riippuu siitä, minkälaisen pärjäämisen voimavara on käytössä. Myös sietokyky auttaa pärjäämisessä. Sietokyvyllä eli resilienssillä tarkoitan häiriöistä ja kriiseistä nopeaa palautumista ja toipumista.

Vuorovaikutusta voidaan parantaa monin tavoin. Siitä Sari jakaa oikein hyviä neuvoja. Olen ollut
monessa vuorovaikutuksen kehittämisympäristössä mukana – välillä alaisena, välillä johtajana,
joskus jopa jonkin sortin konsulttina. Ilosanomaa voidaan puskea monin tavoin. On vain niin, että
muutoksen aikaansaaminen pysyvänä muutoksena on suuri tehtävä. Kysehän on joukkomittaisesta uudelleen oppimisesta. Jokaisen on arvioitava oma reviirinsä uudelleen ja käyttäytymistapansa sovitettava muutoksen tuuliin. Sarikin sivulauseessa havaitsi tämän vaikeuden pari kertaa. Hänen yksi ratkaisunsa oli poistua työyhteisöstä takavasemmalle. Toisessa esimerkissä Sari oli ystävältään kuullut, miten kaikki muutos lähti hienosti käyntiin johtajan vaihtumisen myötä. Tämä on myös vanha viisaus, kun pelaajia ei voi kaikkia vaihtaa, vaihdetaan johtaja / valmentaja.

Kriittisistä kommenteistani huolimatta suosittelen kyllä kirjaa. Se on helppolukuinen. Se on jaoteltu itsenäisiin palasiin. Tieteellisillä teorioilla ei ole lukijaa kuormitettu, mutta tarvittaessa löytyy riittävä lähdeluettelo tarkempaa perehtymistä varten. Kannattaa myös testata Sarin ajatuksia omiin kokemuksiinsa.  Iltalukemiselle sopivat ohjeet jakaantuvat seuraaviin palasiin (otsikot poimittu sisällysluettelosta):

• vuorovaikutuksen voima: pääseekö mukaan, sosiaaliset ansat, joukkoon kuulumisen lumo, jäänkö sittenkin yksin, sosiaalinen valta
• suhteiden merkitys: näyttämöllisyys ja esittämisen voima, tarinoiden totuus, minäkö asenteellinen, verkostojen valta, yhteisön sankarit ja konnat
• erilaiset tyylit: sosiaaliset synnit, kateelliset, kilpailevat, kaikkivoipaiset, vihaiset, ahneet, kaiken tilan valtaajat
• sosiaaliset pelit: juoruilu, julkinen hyökkäys, näkyvä puolustautuminen, sissitoiminta, viivyttely vastarintana, peittely vallan käytön välineenä, organisaatiopolitikointi
• vinoutunut kulttuuri: reviirien rakentaminen, suosikkijärjestelmät, itsekeskeisyyden vangit, ulossulkeminen, aikaansaamattomuus, jatkuva kyseenalaistaminen, kärjistyneet tunteet
• elämä yhdessä: sosiaaliset kartat, yhteisöjen luonne, yhdessä olemme enemmän, näyttämöllä ja kulissien takana, hälytysmerkkejä
• käyttäytyminen vallankäytön välineenä.
  

Viitteet

1) Sari Kuusela: Vaikutuksen alaisena. Eli kuinka ihmiset ympärillämme vaikuttavat kaikkeen, mitä teemme, Into 2023

(2) Olli Nylander: Lauttasaaresta sotemaailmaan.Tuumailijan elämäkerta 1950-luvulta 2020-luvulle, BOD, Neuderstadt 2022:

• tunteista olen kirjoittanut elämäkertani alkusivuilla 28-31. Päädyn arvioimaan omaa kokemusmaailmaani seuraavien tunteiden kautta: viha, pelko, inho ja halveksunta, ilo, suru, masennus, häpeä, kateus, hämmennys
• reviiriajattelua käyn läpi pohtiessani mikromanagerointia omien kokemusteni perusteella. Viittaan siinä Liisa Horelliin, s. 243
• johtajuutta periaatteena ja omia kokemuksiani pohdin kirjani sivuilla 145-165
  
• Sietokykyäni pohdin sivuilla 31-32 ja pärjäämistäni kirjani loppupuolella sivuilla 478-480
  

"Filosofisen ajattelun opas" arvioitavana

"Filosofisen ajattelun opas - selvemmän ajattelun olennaiset periaatteet" oli urakka lukea ja selventää itselleen Bagginin ajattelua. Kirjan takakansi valistaa seuraavasti: Filosofisen ajattelun oppaassa järjenkäytön suosittu kansantajuistaja Julian Baggini tarjoaa jokaiselle tiedonhaluiselle kaksitoista oppituntia siitä, miten täysipäisestä ajattelusta voi tulla itse kullekin toinen luonto. Järkiolentona oleminen on hauskaa ja hyödyllistä! Mahdollisena järkiolentona ihmettelen kirjan suomenkielistä nimeä. Englanninkielinen alkuperäisteos on nimeltään "How to Think Like a Philosopher. Essential Principles for Clearer Thinking". (1) Minulle otsikko suomennettuna on jotain tällaista: "Miten ajatella filosofin tavoin. Olennaiset periaatteet selkeämmälle ajattelulla:" Voin sanoa ensimmäiselle lukukerralla ja jatkolukemisella, että 12 oppituntia vaativat filosofin perustietoutta pysyäkseen mukana ajatuksen virrassa. Opas tulee mieleen, kun lukee kunkin oppitunnin tiivistykset eli pointilistan. Sekin voi olla oma haasteensa. 

Innostuin jotenkin enemmän johtopäätösluvusta, jossa Baggini loihtii yhteyden australialaiseen rockbändin AC/DC:n nimeen. Filosofisen ajattelun kehittämisessä A tarkoittaa englannin kielen sanaa "Attend" eli suomennettuna "kiinnitä huomiota". C tarkoittaa sanaa "Clarify" eli suomeksi selvennä. D tarkoittaa sanaa "Deconstruct" eli suomeksi sanaa dekonstruoi. Se puolestaan voidaan suomentaa sanoin tulkita, selvittää. C tarkoittaa sanaa "Connect" eli suomeksi yhdistää. 

• Kiinnitä huomiota tarkoittaa huomion kiinnittämistä näyttöön eli siihen millä on väliä ongelman ratkaisun kannalta. Samalla on tärkeätä kiinnittää huomiota omiin vinoutuneisiin ennakkokäsityksiin ja avata niitä perehtymällä aiheeseen myös muiden asiatuntijoiden ajatustapojen avulla. 
• Selvennä on seuraava ongelman ratkaisun vaihe, jossa pyritään saamaan lisäselvyyttä ongelman luonteeseen. On ymmärrettävä, mikä ongelma todella on. On selvitettävä asiaan kuuluvat "faktat" sekä käytetyt käsitteet.
• Dekonstruoi tarkoittaa sitä, mitkä faktat ovat tärkeitä, mitkä harhaan johtavia tai pelkkiä harhautuksia. Täytyy kaivaa esille myös omista ennakkokäsityksistäni faktat, joista en jostain syystä pidä.
• Yhdistä tarkoittaa edellisten kolmen tekijän yhdistämistä eli toisiinsa liittyväksi kokonaisuudeksi. Yhteyksien muodostaminen vaatii järkeilyä. Kyse on johtopäätösten teosta.

Pitkin Bagginin tekstiä viitataan moniin filosofeihin. Suuri osa näistä ovat minulle tuntemattomia nimiä. Julian varoittelee filosofien laittamista erilaisten -ismien alaisuuteen. Tällaisia ismejä ovat esimerkiksi empirismi tai positivismi. Kuitenkin huomaan, että Baggini käsittelee annettuna käsitteenä "faktaa". Tämä koostuu yksittäisistä havainnoista tai jotenkin vain ilmeisistä elämän faktoista. Suomalainen emeritusprofessori Antti Hautamäki on viime aikoina sitkeästi tarttunut tähän faktakäsitykseen. (2) "Monismin mukaan asiat voivat olla vain yhdellä tavalla ja ne voidaan kuvata vain yhdellä oikealla tavalla. Pluralismi asettuu sille kannalle, että asiat voivat olla monella tavalla ja ne voidaan kuvata oikein monella tapaa. Pluralismi raivaa tietä tiedon suhteellisuudelle. Antin mukaan on kysymys näkökulmarelativismista, joka muodostuu näkökulman subjektista (henkilö, ryhmä, kulttuuri), objektista (asia tai ilmiö) ja aspektista. Aspekti on se objektin puoli, johon subjekti kiinnittää huomionsa. Väitän, että Baggini ei tunnista tätä kolmijakoa. Hänelle fakta on fakta objektista ilman subjektin näkökulmaa. Faktakeskeinen ajattelu sulkee pois vaihtoehtoiset näkökulmat asiaan, ilmiöön. Tällainen ajattelutapa myös sortuu itse asiassa ennakkokäsityksiin, jotka nimetään "faktoiksi". 

Käyn vielä läpi Bagginin 12 oppituntia tiivistelmien avulla. Sieltä löytyy osittain myös tiedostamatta faktakäsitykselle joitain vastaoppeja, vinoumien havaintoja, suoranaisten virheiden havaitsemista. Yritän nyt tiivistää, mitä opin kustakin oppitunnista. Mikä oli oppitunnin ydin minulle?

1. Ole tarkkana sopii hyvin tuohon A-kohtaan eli kiinnitä huomiota (Attend). Bagginin mielestä pitää riisua pois ennakkokäsitykset. Mielentilan pitää olla otollinen eli kiihkoton ja toisaalta innostunut. Mutta on varottava juuttumasta joihinkin valtavirtanäkemyksiin. Samoin on varottava tekemästä tunteella äkkipikaisia johtopäätöksiä. On kuunneltava muita.
2. Kyseenalaista kaikki. Sillä tarkoitetaan omien motiivien tarkistamista ja avoimuutta vaihtoehtoisille ratkaisuille. Näen kuitenkin Bagginin tekemässä otsikossa ongelmiakin. Kaiken kyseenalaistamisesta voi seurata oma umpikuja jatkuvaan kasvuun ja oppimiseen.
   
3. Varo askeleitasi. Pitäisi aina käydä läpi omat päättelyt ja mitä niistä voi seurata. Suuri vaara on ajautua pohtimaan asiaa ja ilmiötä omien uskomusten perusteella. Helposti myös ajautuu löytämään yksinkertaisia päättelyketjuja. Tilastot ovat myös haaste tulkintojen kannalta. Oma näkemykseni tilastoistakin on, että niissä näkyy ennalta joko tiedostetusti tai tiedostamatta luotu yksi aspekti. (Vrt Hautamäen monismitulkinta). Harha-askeleita tilastoissakin voidaan varoa avaamalla tilaston ns. metamaailman eli taustan.
   
4. Seuraa faktoja. Tässä Baggini toimii Anttia lainaten monismin ajatustavoin. Kuitenkin Julian nostaa esille harhoja faktoissa, kun ei tunnisteta datan rajallisuutta tai tehdään yliyleistyksiä. Samoin voidaan luoda omiin ennakkoluuloihin ja uskomuksiin perustuvia "faktoja". Näissä sorrutaan oman pätevyysalueen ulkopuolelle. Bagginin mielestä pitäisi aina tarkistaa faktat ja faktan lähteet. Nämä ovat kyllä oikein kannatettavia pointteja.
5. Tarkkaa kieltäsi. Termit, käsitteet pitäisi olla hallinnassa ja määritelty eivätkä ne saa olla moniselitteisiä. On pyrittävä suhteuttamaan omat käsitteet ilmiön kokonaisuuteen, mutta myös muihin vastaaviin käsitteisiin. Niinkuin faktoilla tai teorioilla, käsitteilläkin on taustaoletukset. Ne pitäisi löytää ja avata muille.
   
6. Ole eklektinen. Käsite on minulle vieras ja hankala ymmärtää. Baggini johdattelee käsitteeseen seuraavalla virkkeellä: "Hyvä kriittinen ajattelu vaatii meitä ammentamaan tiedosta, löytyy se mistä tahansa, ja yhdistämään informaatiota monenlaisista lähteistä." (s. 117). . Käsitteenä löysin eklektisyydelle sisällön Wikipediasta: Eklektisyys (kreikan kielen ἐκλεκτικός eklektikós 'valikoiva') kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista." Eklektisen henkilön pitäisi kuitenkin hallita yhdistelystä seuraava kokonaisuus. Tulisi tunnistaa oppialojen rajat ja selvittää, onko joku taho aiemmin tarkastellut aihetta. Tässä kaikessa ollaan selventämisen alueella eli kohdassa C - Clarify.
7. Ole psykologi. Oli vaikeuksia löytää psykologian ydin Bagginin runsaasta pohdinnasta. Googlaten löysin mielestäni ytimen: Psykologia on ihmisen toimintaa tutkiva ja selittävä tiede. Psykologian tärkeimpiä tutkimuskohteita ovat ihmisen psyykkiset ominaisuudet ja erilaisten taustatekijöiden vaikutukset ihmisen käyttäytymiseen ja ajatteluun. Henkilön pitäisi tunnistaa omat psykologiset ominaisuutensa. Mutta ei saa liikaa psykologisoida. Tässä Baggini halua nostaa esille kunkin ihmisen omat tunteet ja miten ne sopivat yhteen järjen kanssa. Ei pitäisi sortua kuvitteluun, vaan kaivaa esille todellisuus. Tämä psykologian yksilöllinen tunnistaminen on mielestäni melkoinen haaste. Jollain tapaa haaste on minulle avautunut erilaisissa työnhakuun liittyvissä psykologisissa testeissä.
   
8. Tiedä millä on väliä. Pitää osata erottaa toisistaan triviaali ja merkityksellinen tieto. Tunnistettava, milloin on kyse erimielisyydestä arvoista eikä faktoista. Vältettävä virheellisiä teorioita ja yleensäkin virheitä. Tunnistettava asian ydin. Toisaalta oltava ymmärrystä ja suopeutta erilaisille mielipiteille.Ja kaiken lisäksi Baggini toteaa, että "tärkeys on tilannesidonnainen:" Tämä on merkittävä haaste, koska ei riitä pelkästään erilaisten "faktojen" tarkastelu. Tarvitaan niiden taustaoletusten analyysiä.
   
9. Kadota egosi. Pitää olla aktiivinen ja positiivinen muutoksille eikä osoittaa pelkuruutta tai olemista vastarannankiiski kaikelle muutokselle. Tunnettava omat tietämyksen rajat. On vältettävä nurkkakuntaisuutta. Ja lopuksi on tunnistettava oma temperamentti. Ja kuitenkin Baggani vaatii toisella oppitunnillaan - "kyseenalaista kaikki".
   
10. Ajattele itse, älä itseksesi. Pitää olla yhteydessä ja tekemisissä muiden kanssa,.Omat henkilökohtaiset intressit eivät saa olla määrääviä. Pitää välttää ryväsajattelua ja kaksinapaista ajattelua. Tämä on tärkeä opetus. Asioiden pohdiskelu yksin ilman mitään inhimillistä vastinparia johtaa usein vääristyneisiin tai puutteellisiin päätelmiin. Itse asiassa (tätä Baggani ei nosta esille) parasta ajattelua ja uuden ideointia on parityöskentely avoimessa toisiaan kunnioittavassa ilmapiirissä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.
    
11. Yhdistä vain. Tässä ollaan viimeistään ACDC:n ytimessä eli yhdistämisessä. On varottava sortumasta erilaisiin ismeihin. On erotettava toisistaan etiikan teoriat ja tosiasiat. On purettava kaksinapaisuudet eli vaihtoehtoisten ratkaisujen määrittely hyviksi tai huonoiksi, mahdollisiksi tai mahdottomiksi jne. Vaihtoehtoja on monia. On yhdistettävä eri asiat keskenään ja muodostettava kokonaiskuva asiasta, ilmiöstä ja ongelman ratkaisusta. 
12. Älä anna periksi. Ajattelu on lakkaamaton kasvu- ja oppimisprosessi. On hyväksyttävä, että aina on olemassa ratkaisemattomia ongelmia. Kaikkiea ei voi palauttaa ennalta määriteltuihin sääntöihin. On tunnistettava, että ongelmat ovat monimutkaisia. Ja aina toimitaan jatkuvassa epävarmuudessa. Silti kannattaa aina yrittää saada aikaan muutosta. Se kai on Bagganin viesti "älä anna periksi".
    

Olen sitä mieltä, että Baggini "tykittää" liian paljon erilaisia ohjeita, nostaa esille monenlaisia ajatteluun liittyviä vaaroja, mahdollisia virheellisyyksiä. 12 luentoa sisältävät osittain päällekkäisyyksiä. Aina ei oikein lukijalle selviä, mikä oleellinen ero on eri luentojen ydinsanomien välillä. Teorioiden ja faktojen väliset erot ja yhteydet tulevat sekavasti esille. Kirjan analyysit keskittyvät usein eri filosofien ajatusten erittelyyn. Keskeinen osa käytännön esimerkeistä liittyvät filosofien välisiin keskusteluihin ja vuorovaikutukseen. Minusta ajattelu ei ole filosofien yksinoikeus. Se kuuluu kaikille meille.  

Viitteet

(1) Julian Baggini: Filosofisen ajattelun opas - selvemmän ajattelun olennaiset periaatteet. Eurooppalaisen filosofian seura ry / niin&näin 2023; Englanninkielinen alkuperäisteos "How to Think Like a Philosopher. Essential Principles for Clearer Thinking" 2023

(2) Antti Hautamäki: Tiedon suhteellisuus, Tietoasiantuntija-lehti 2-3.2024; https://www.tietojohtaminen.com/tietoasiantuntija-2-32024; ks. myös blogikirjoitukseni 6.1.2019 koskien Antin kirjaa Näkökulmarelativismi otsikolla "Näkökulmarelativismin avulla kamppailu totalitaarista uskoa vastaan"; https://ollintuumailut.blogspot.com/2019/01/nakokulmarelativismin-avulla-kamppailu.html

Kirjajulkistus epävarmuuden ajasta, päivitys 29.3.2023

Olin 7.2.2023 kirjan Epävarmuuden aika  - kuinka ymmärtää systeemistä muutosta? (Into 2023) julkistamistilaisuudessa. Suurella innolla ja varmuudella kirjan toimittajat Petri Uusikylä ja Harri Jalonen esittelivät tuotosta. (Oheisessa kuvassa Petri vasemmalla ja Harri oikealla). Herrat tiivistivät kirjan yleistä sanomaa seuraavasti:

• kirjassa kyse on systeemiajattelun tuomisesta tutkimustoiminnan avulla ja rinnalla osaksi vaikeiden ongelmakokonaisuuksien kuvaamiseen ja ratkaisemiseen.
• kyse on uudenlaisesta todellisuuden hahmottamisesta - matka käytäntöön on vielä pitkä - tarvitaan uusia menetelmiä tayloristisen, hierarkkisen, siiloutuneen ja lineaarisen valtavirran rinnalle
• tarvitaan ajattelua ennen toimintaa, koska nykyprosessit elävät "konemetafoorassa". 

Kirja pureutuu aiheeseen usean kirjoittajan voimin. Paikalla oli suuri osa kirjoittajista. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Minnan Kivimäki piti innostavan kommenttipuheenvuoron. Hänen mielestään ministeriössä on oivallettu systeemisen muutoksen ajatustapa. On kuitenkin paljon tehtävää, jotta ajatustapa leviäisi ja saisi virastoissa jalansijaa. Kiireeseen vedotaan yleensä ja halutaan nopeita ratkaisuja. Kokonaisuuksien hallinta kuitenkin edellyttää rauhallista moniäänistä siilot ylittävää vuorovaikutusta. Ollaan myös Minnan mielestä kiinni menneisyys-ajattelussa, josta heijastetaan tavoitteita tulevaisuuteen. Sellainen ajatustapa ei riitä. Systeeminen ajattelu johtaa siihen, että on tunnustettava epävarmuus. Kaikkea ei voi yksinkertaisesti ratkaista. Sosten Mervi Aalto-Kallio piti myös hyvän kommentin. Hän tiivisti aiheen kuuteen näkökulmaan: 1. erillisyydestä yhteisiin päämääriin ja muutoksiin, 2. hallinnan harhasta yhteiseen ymmärrykseen, 3. luottamuksen heikentymisestä luottamuksen arvoon, 4. kiireen takaa-ajamasta kohtaamisen ääreen, 5. ajelehtivasta ratkaisijan rooliin, 6. ehdottomuudesta muutosjoustavuuteen.

Paikalla olevat kirjoittajatkin pääsivät ääneen, mutta en nyt toista heidän lyhyitä esittelyjään, koska osa kirjoittajista ei ollut paikalla. Luin kirjan pari viikkoa sitten. Innostuin siitä ja sovimme Tietoasiantuntijalehden päätoimittajan kanssa, että teemme yhteisen arvioin seuraavaan lehteen. Tein tuttavuutta myös viereisessä pulpetissa olevan henkilön, Markus Vähälän kanssa. Kuvan alareunan pulpetti oli hänen käytössä. Vilautin elämäkertaani hänelle ja herra halusi ehdottomasti ostaa sen. Alistuin Markuksen tahtoon. Myöhemmin hän halusi antaa minulle Jaana Venkulan kirjan "Epävarmuudesta ja varmuudesta". Kirja on julkaistu vuonna 2005. Kiintoisa kirja. Aivan alussa Jaana avaa kirjaa lukijalle seuraavasti: "Elämän kunnioittaminen kasvaa sen epävarmuuden huomiooonottamisesta. Epävarmuus pitää ihmisen herkkänä, nöyränä ja varovaisena ja säilyttää siten elämää. Varmuus tekee kovaksi, ylpeäksi ja varomattomaksi ja on siten elämää vaarantava. Eettistä on toiminta, joka edistää elämää. Epäeettistä on toiminta, joka vaarantaa sen." Viisaita sanoja tässä epävarmuuden ajassa.

Luin vuosia sitten kirjan Nate Silver: Signaali ja kohina - miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät. (Terra Cognita 2014, alkuperäisteos 2012). Olen monessa kirjassani hyödyntänyt Naten ajattelua. Hänen mukaansa meidät on ohjelmoitu näkemään merkkejä tapahtumista ja ennustamme niiden varassa itsevarmasti. Väärän merkin näkeminen johtaa kuitenkin huonoon ennusteeseen. Lisäksi ymmärrämme todennäköisyyttä ja epävarmuutta huonosti.Tuloksena on ennustamisen paradoksi: mitä nöyremmin suhtaudumme ennustuskykyymme ja mitä enemmän olemme valmiit oppimaan virheistämme, sitä paremmin muutamme informaation ja aineiston hyväksi tulevaisuutta koskevaksi näkemykseksi. Nate Silver näkee kolme keskeistä epävarmuuden tekijää, joihin tein taannoin pienet esimerkkisovellukset liittyen korona-aikaan (Putinin yllätyshyökkäyksestä ei ollut tuolloin mitään aavistusta ainakaan minulla.):

1. Alkuehtojen epävarmuus otetaan hallintaan tiedostamalla, mitkä ovat ennusteen laadinnan lähtökohtadata ja -informaatio. Se on aina sidoksissa johonkin teoreettiseen viitekehykseen ja ajatusmaailmaan. Oma esimerkkini: EU:n 60%:n vaatimuksesta julkisen velan suhteesta BKT:hen. Koronatilanne on jo kääntänyt EU-tasolla ja kansallisella tasolla tämän vaatimuksen ympäri eli alkuehdot ovat epävarmat ja ristiriitaiset.

2. Tapahtumaketjun epävarmuus lisääntyy ajassa. Tämä epävarmuustekijä perustuu siihen, että ajassa tulee uutta informaatiota ilmiön ympäristöstä. Tuo uusi informaatio voi muuttaa merkittävästi lähtökohtaolettamuksia.  Oma esimerkkini: ketjussa on erityisiä epävarmuustekijöitä koronan hallinnan ja talouden hallinnan välillä.

3. Rakenteellinen epävarmuus tarkoittaa sitä, että ymmärrys ilmiön eli tässä tapauksessa rakenteiden eri puolista on aina rajallinen, siis epävarma. Oma esimerkkini: tässäkin korona on tuonut uuden poliittisen ohjauskulttuurin, joka perustuu jatkuvaan epävarmuuteen poliittisten päätösten vaikutuksista.

Epävarmuus on myös ollut läsnä omassa elämässäni. Tiedonkäsityksenikin on ladattu vahvasti epävarmuustekijällä. Aina on haastettava vallitseva tiedonkäsitys. Silloin ollaan myös epävarmalla alueella ja uuden oppimisen kanssa tekemisissä. Tuumailijan elämäkerrassani käyn läpi polveilevaa elämänkulkuani, jossa sattumalla on useasti suuri vaikutus. (ks. Olli Nylander: Lauttasaaresta sotemaailmaan - tuumailijan elämäkerta 1950-luvulta 2020-luvulle, BOD 2022)

Päivitys 29.3.2023: Kirjoitimme yhteisen arvion kirjasta Tietoasiantuntijalehden numeroon 1/2023 yhdessä lehden päätoimittajan Pia Abiden kanssa. ks. linkki: https://www.tietojohtaminen.com/sites/default/files/epavarmuuden_aika_ta1-23.pdf.   Teimme artikkeliin muutaman noston seuraavasti:

• Kirja on erinomaisesti toimitettu, helppolukuinen teos monista kompleksisuustieteistä tulevista haastavista käsitteistä huolimatta.
• Systeemisen muutoksen aikaansaaminen vaatii laaja-alaista ymmärrystä ja pitkäjänteistä tekemistä yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
• Kokonaisuuden kannalta hyvän yhteisen päätöksen aikaansaamiseksi on usein tyydyttävä riittävän hyvään ja/tai edettävä pienin askelin.
• Kun juurisyytä ei voida nähdä ja ongelma muuntuu koko ajan, tilanne on hämmentävä. 
  

Sotepalvelujen vaikuttavuus uuden sotejärjestelmän haaste

Vaikuttavuus on uudelleen esiin nossut tai nostettu käsite sotemaailmassa. Jokin aika sitten perustettu Vaikuttavuusseura ry. edistää kansallisesti tätä ilosanomaa. Olen seuran rivijäsen. (https://vaikuttavuusseura.wordpress.com/). Nyt pitäisi ottaa vaikuttavuus avaintavoitteeksi uusille hyvinvointialueilla. 

LKT Antti Malmivaara on emeritusprofessori, jonka tunnen työuraltani jo Stakesin ajoilta. Antti on vuosikausia työskennellyt monin tavoin aiheen kimpussa. Hänen mielestään yläkäsite on vaikuttavuus ja sen rinnakkaiskäsite kustannusvaikuttavuus. Vaikuttavuus jaetaan kanteen alakäsitteeseen: kokeellinen vaikuttavuus ja arkivaikuttavuus. Kokeellinen on vaikuttavuuden tutkimista ja arkivaikuttavuus on tutkimustulosten soveltamista arjessa. Antti määrittelee seuraavasti: "Tietoa kokeellisesta vaikuttavuudesta, jotta saavutettaisiin vertailukelpoiset potilas/asiakasryhmät ja voidaan arvioida ryhmien välistä interventioiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Vertaiskontrolloitu tutkimus on tutkimusasetelma, jossa havainnoidaan lähtökohtaisesti mahdollisimman samankaltaisia potilata/asiakkaita, pyritään saattamaan vertailtavat tutkittavat tilastollisesti vertailukelpoisiksi ja arvioidaan ryhmien välistä interventioiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja kustannusvaikuttavuutta." Antille oleellinen tietolähde on laaturekisteri, joka on PICOS-viitekehykseen perustuva potilas/asiakasryhmäkohtainen rekisteri. PICOS-viitekehys tarkoittaa potilas (patient), toimenpide (intervention), vertailutoimenpide (control-intervention), tulosmittari (outcome) ja tutkimusasetelma (study design) -viitekehys, jota tarvitaan vaikuttavuuskysymyksen määrittämisessä, tutkimuksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä tulosten raportoinnissa,"

Oikeastaan luettuani läpi Antin monipuolisen kirjan sain yleiskäsityksen aiheesta. Se on kuvattu edellisessä kappaleessa. Käsitteiden käyttö toistuu pitkin kirjaa monin tavoin - joskus jopa hiukan rasittavina toistoina. Antti periaatteessa rakentaa ajatusmallinsa yleiseksi, jota voidaan soveltaa koko sotemaailmaan. Kuitenkin esimerkit ja sovellukset ovat terveydenhuoltoa ja erityisesti erikoissairaanhoitoa suurelta osin. Perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto jäävät muutamien mainintojen varaan. Edelleen Malmivaara luottaa periaatteessa tutkimuksen voimaan ja sen soveltamiseen arjessa. Kuitenkin hänen mielestään on paljon kokeellista tutkimusta, joka ei täytä vaikuttavuustutkimuksen tieteellisiä kriteereitä kattavasti. Ongelmaksi Antti näkee myös tutkimusten soveltamisen arkeen. Yksi luotettu lähde hänelle ovat laaturekisterit, mutta niiden kattavuus ei ole Antin mielestä lainkaan riittävä. Se on totta. Kun yhdistetään tutkimusnäkökulma ja arjessa tapahtuva päätöksenteko, jään lukijana miettimään, onko nykyisellä vaikuttavuustutkimuksella vaikutusta soten päätöksentekoon. Jään myös miettimään, onko Antin malli niin kunnianhimoinen, että sillä on rajalliset toteutumismahdollisuudet. Jos laaturekistereitä on nyt kymmenkunta keskittyen suurelta osin erikoissairaanhoitoon, niin tarve varovaisen laskelmani mukaan on 10-100 kertainen. Tarvevälys on melkoinen, koska asiakasryhmä voidaan määritellä todella monella tapaa. Tutkimusasetelmissa on aukkoja mielestäni aina, koska asetelmaa ei voida erottaa elävästä elämästä omaksi "laboratoriokseen". Haaste tulee (niin Anttikin toteaa) viime kädessä vastaan, kun tutkimustuloksia ryhdytään soveltamaan arkielämään eli potilas/asiakashoitoon ja palveluun. Haaste kasvaa, kun otetaan mukaan moniongelmaiset asiakasryhmät eli yli perinteisten rajojen menevät ryhmät sisältäen sosiaalihuoltoa, perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa sekä laajemmin yhteiskunnallisia ongelmia.

Tein itse samaan aihealueeseen liittyvän kirjan 2021 (hyvinvointi- ja terveyshyöty). Harmillista on, että en tiennyt Antin kirjahankkeesta mitään. Olisin saanut hänen näkökulmastansa paljon lisäpohdintaa omaan teokseeni. Meillä on kyllä ajatteluissamme yhtymäkohtia, mutta sovelluksemme sotemaailmaan poikkeavat monelta osin. Keskeisiä eroja löydän seuraavasti:

• Antin kirja keskittyy vaikuttavuuteen liittyvän tutkimusmetodologian avaamiseen, kun taas minun kirjassani painopiste on sisältökysymyksissä.
  
• Antilla keskeinen käsite on vaikuttavuus, kun puolestaan minulla keskeinen käsite on hyvinvointi- ja terveyshyöty. Sen vaikuttavuuden kuvaamisessa otan ytimeen pärjäämisen käsitteen, jota kehitin eteenpäin Hollantilaisen tutkimusryhmän ja suomalaisten sovellusten pohjalta. (ks. pärjäämisestä https://ollintuumailut.blogspot.com/2022/12/parjaamisen-omakuva-joulua-odotellessa.html)
• Antilla lääkäri- ja tutkimustaustansa vuoksi painopisteenä on terveydenhuolto, kun itse yritän kiihkeästi tuoda mukaan keskusteluun sosiaalihuollon ja enkä näe sotea vain terveydenhuoltona.
• Antin näkökulmana on vaikuttavuustutkimus ja miten se saadaan arkivaikuttavuuden avulla osaksi soten päätöksentekoprosesseja. Minulla näkökulmana on ennen muuta päätöksenteko eri organisaatiotasoilla ja ennen muuta ammattihenkilön ja asiakkaan/potilaan kohtaamisessa. Päätöksenteossa ei riittävästi hyödynnetä dataa-informaatiota-tietoa eikä tiedon pohjalta tehdä vaikuttavia päätöksiä. Lopputavoitteen osalta olemme Antin kanssa samassa veneessä.  
• Asiakasryhmät: minun mallissani asiakasryhmiä kutsun asiakassegmenteiksi, joita ovat hätäapu, satunnainen apu, jatkuva palvelu ja palvelun ennalta ehkäisy. Antilla lähtökohtana ovat ainakin toistaiseksi diagnoosipohjaiset asiakasryhmät, joiden määrään ja sisältöön hän ei ota kirjassaan kantaa. Tämä liittyy myös löyhään arviooni tarvittavien laaturekisterien määrästä.
  
• Suhtautuminen laaturekistereihin: pidän mahdottomana kattavan rekisterimaailman rakentamista ellei rajata asiakasryhmiä todella radikaalisti; laatunäkökulma pitäisi sisään leipoa kansallisiin rekistereihin ja kanta-arkistoon. Antti olettaa, että ennemmin tai myöhemmin laaturekisterit ovat kattavasti perustana vaikuttavuustutkimukselle.
  

Oletan, että Antin kanssa keskustelut toisivat uusia ulottuvuuksia meidän molempien ajatusmaailmoihin. Yhteinen tavoitteemme on saada vaikuttavuus osaksi soten päätöksentekojärjestelmää asiakastason päätöksistä aina strategisiin hyvinvointialueen päätöksiin saakka.

Alla on vielä kehittämäni ongelmanratkaisumalli, joka on sovellettavissa myös vaikuttavuustutkimuksen tulosten hyödyntämiseen soten päätöksenteossa. (Nylander: Hyvinvointi- ja terveyshyöty 2021, ss.13-24). Ongelman operationalisoinnin jälkeen se liitetään laajempaan ilmiöön. Tilanteen kartoituksessa tilannehuoneessa osana dataa-informaatiota- tietoa hyödynnettäisiin vaikuttavuustutkimusten tuloksia.  Lopulta vielä arvioidaan tehdyn päätöksen vaikuttavuutta ja siinä yhteydessä myös vaikuttavuustutkimusten roolia päätöksenteossa.

Rauhankone ratkaisemaan riidat ja sodat

Kirjoitin 10.10.2020 Rauhankoneen innoittamana myös ns. jatko-osan otsikolla: "Tunteilla suuri vaikutus tietojohtamiseen ja johtamiseen yleensä." https://ollintuumailut.blogspot.com/2020/10/tunteilla-suuri-vaikutus.html

Rauhankone -kirja on Timo Honkelan testamentti, jossa tavoitteena on maailman rauhoittaminen tekoälyn avulla. Honkelan rauhankone-konsepti koostuu kolmesta tekijästä: 1) vuorovaikutuksen edistäminen, 2) tunteiden ymmärtäminen ja rauhoittaminen, 3) oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Honkelan sanoma on, että tekoälyn avulla on mahdollista saada aikaan rauhanomaista ongelmanratkaisua kaikissa kriiseissä ja päätöksentekoa vaativissa asioissa ihmisten välillä. Rauhankoneen taustalla ei ole pelkästään tekoäly, koneoppiminen vaan eri tieteenalojen teoreettiset viitekehykset. Se on myös menetelmä, jolla valjastetaan tekoäly oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Rauhankone on väline avoimuuteen ja mahdollisimman laajaan kansalaisten osallistumiseen - jopa demokratian laajennuksen väline. 

Ihmekone on tämä Timo Honkelan viimeisin voimannäyte. Yläkuva on kirjan sivulta 182 ja ainoa sellainen. Rauhankoneen vuorovaikutuksen edistäminen tapahtuu merkitysneuvotteluissa. Niin oleellista on, että neuvottelujen osapuolet ymmärtävät samalla tapaa neuvotteluissa käytetyn kielen, käsitteet, lauseet asiakokonaisuudet jne. Voidaan sanoa, että sanoilla on taustakäsitteet, metaosiot. Avoimuus tarkoittaa, että tuodaan kaikkien osapuolten eteen yhteinen sanojen merkitys. Tämä on inhimillisesti vaativa monenkeskinen vuorovaikutustapahtuma. Tekoälyn avulla voidaan auttaa ihmisiä saamaan samoja merkityksiä käytyille sanoille. Tavoitteena on päästä irti monitulkintaisuudesta. Tunteet ovat toinen keskeinen tekijä ihmisten vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on neuvotteluissa edistää myötätuntoa - siis saada neuvottelun voimaksi myönteiset, positiiviset tunteet. Tiedetään, että tunteita on hyvin monenlaisia, Honkela käyttää esimerkkinä tunteista Tapio Nummenmaan työryhmän tulosta: viha, pelko, inho, ilo, suru, hämmennys, neutraali, ahdistus, rakkaus, masennus, halveksunta, ylpeys, häpeä, kateus. Tunteet ohjaavat vuorovaikutustapahtumaa ja negatiiviset tunteet estävät hyvien uusien yhteisten ratkaisujen syntymistä. Niin ja tekoälyn käytöllä voidaan rauhoittaa kielteisiä tunteita, kun kone toimii "tunteettomasti". Kolmas osio korostaa yhteistoimintaa. Epäoikeudenmukaisuus lietsoo riitaa, kun taas oikeudenmukaisuus lietsoo rauhaa. Tämä ei kuitenkaan ole Timonkaan mukaan itsestään selvä kahtiajako. Ihmiset kokevat eri asiat eri tavoin ja näin on myös oikeudenmukaisuuden kanssa. Honkelan "lääke" tähän on tieto, monipuolinen tieto, jota tuotetaan laajasta tietomassasta tekoälyn keinoin. Tässä ongelmassa Honkela löytää mielestäni enemmän mitä erilaisempia ongelmia (varallisuus, valta, tasa-arvo jne.) kuin ratkaisuja. Ehkä keskeinen tekijä on tiedon avoimuus. 

Idealistinen kone on tämä rauhankone. Idealismi näkyy Honkelan näkökulmassa yrittää ratkaista sodat ja muut ihmisten väliset riidat hyödyntämällä tekoälyä monin tavoin. Tekoälyn kriitikot nostavat esille voimakkaasti vaarat, joita tekoälyn käyttö tuo mukanaan. Se voi olla myös voimakas manipuloinnin väline, joka valjastetaan vallankäytön avuksi, epäoikeudenmukaisuuksien oikeuttamiseen, valepuheisiin jne.  Ei Timokaan ole sokea tällaisille vaaroille. Eikä tuo rauhankonekaan ole vielä valmis. Itseasiassa siitä on nyt olemassa vasta perusarkkitehtuurikuva, joka on tuo yllä oleva kuva peace-merkkeineen. 

Toisaalta pelkästään lukemalla Honkelan kirjaa saa uusia ajatuksia siihen, miten ongelmia voisi käsitellä. Huomasin, että ongelmanratkaisuissa olemme Timon kanssa päätyneet likimäärin samanlaiseen malliin. Ei ole olemassa joko-tai-ratkaisuja - tai hienosti englannin kieltä hyödyntäen on/off-ratkaisuja. Ratkaisumahdollisuudet muodostavat pitkän janan, jossa kuviteltu "on" edustaa janan toista päätä ja kuviteltu "off" toista päätyä. Inhimillinen ajattelu, viisaus pystyy hakemaan lukuisia ratkaisumalleja kahden ääripään välistä. Tähän voidaan myös käyttää hyväksi tekoälyä. Kannattaa kokeilla tuota Honkelan ja Ollin käyttämää ajatusmallia. Se on avoin ja sen avulla voidaan saada ongelman ratkaisullekin laaja hyväksyminen. Sitä paitsi tulos voi olla ennalta arvaamattoman hyvä, suorastaan uusi innovaatio. 

Päivitys 7.10.2020: Rauhankoneelle perustettiin yhdistys, Rauhankone ry. 2018. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Timo Honkela. Yhdistyksen toiminnanjohtaja on Jari Sormunen. https://bmfry.files.wordpress.com/2019/11/tekoc3a4ly_bingham_bmf20191117.pdf

Lähde: Timo Honkela: Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti. Gaudeamus 2017
Maailmanrauha on utopia, josta kaikki haaveilevat mutta johon kukaan ei oikein usko. Ihminen on ladattu tunteilla. Neuvottelutilanteissa kielimuuri kärjistää kriisin, kun ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita tai puhuvat samasta asiasta eri sanoilla. Syvästi henkilökohtaisessa teoksessaan Timo Honkela hahmottelee idean Rauhankoneesta, joka auttaisi ihmiskuntaa rauhanomaisemman maailman luomisessa. Rauhankone perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja muihin kehitettäviin teknologisiin menetelmiin. Sen perimmäisenä tavoitteena on lisätä ihmisten välistä ymmärrystä, taltuttaa tunnemyrskyjä yhteisöissä ja edistää oikeudenmukaisuutta teknologian avulla. Tekoäly ei ole tieteiselokuvien kaiken tuhoava äärimmäinen paha. Päinvastoin se tuo toivon paremmasta. Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle. Lähestymässä on viisaiden koneiden aika.

SOTEN selviämispolku selville numeroita murskaamalla

Sote ja ikääntymisen ongelmat - selviämispolun etsintää - raportti perustuu pitkälle vuosien varrella KAKS:n julkaisemiin tilasto- ja rekisteripohjaisiin raportteihin. (1) Näiden teossa keskeisenä moottorina on ollut emeritusprofessori Erkki Vauramo. Olen tuntenut Ekin vuosikymmenten ajan. Hänen intohimonsa, harrastuksensa on ollut murskata tilasto- ja rekisteridataa ja löytää niistä trendejä, selityksiä soten haasteisiin ja ongelmiin. Eki on jälleen saanut jalkeille osaavan porukan, jolla osalla on myös pitkät juuret sotemaailmaan. Raporttien ominaispiirre on aina ollut positiivinen suhtautuminen ja usko lähtötietojen oikeellisuuteen. Raporteissa on varsin yleisellä tasolla esitettyjä päätelmiä sekä ehdotuksia sote-palvelujärjestelmän muutoksiksi. Erkin jälki on aina ollut voimakas aineistoista tehdyissä päätelmissä. Niin on nytkin tässä viimeisessä tuotoksessa. Keskeinen päätelmien teon perusta on verrata olemassa olevaa tilannetta parhaaseen tai keskiarvoiseen tilanteeseen (alueittain, maittain tms.). Näin syntyy palvelujen käytön, tarpeiden ja resurssien välille kehittämispotentiaalia. Ehdotuksilla on kantavuutta, jos soten päätöksentekorakenne olisi voimakkaasti hierarkkinen ja päätöksentekijät perustaisivat päätöksensä tällaisiin analyyseihin ja tunnuslukuihin. Valitettavasti maailma on huomattavan monimutkainen ja päätöksentekokin on monien intressien sävyttämää vallankäyttöä. Näin on nytkin vaikkapa päätöksenteon ylimmällä tasolla, kun aloitetaan taas ties monennenko tuotantokauden soteuudistuksen loppupuristus. 

Selviämispolun tilastoanalyysi sisältää kansainvälisen osion, jossa paikannetaan Suomi viime kädessä muihin OECD-maihin. Tämän jälkeen paikannetaan monin tavoin alueelliset erot palvelurakenteissa ja palveluiden käytössä. (2) Tunnettua on soten joustavuus. Palveluita käytetään sen mukaan, mitä on tarjolla. Suurimmaksi ongelmaksi nousevat ikääntyneiden palvelujen järjestäminen tulevaisuudessa. Lopulta päädytään siihen, että nykyinen palvelurakenne ei kokonaisuudessaan vastaa tulevaisuuden tarpeita eikä kaikki uusia vaikkapa digitalisaation tuomia mahdollisuuksiakaan tuo rakenne pidä sisällään. Erityisesti painotetaan vanhusten palvelujärjestelmän kokonaisuudistusta - kuntoutus keskiössä. Mielestäni analyysi on suurten linjojen osalta relevanttia ja toisaalta valitettavan tuttua. Valittaminen ei nyt liity raporttiin ja sen tekijöihin, vaan jo vuosia, heikoimmillaan vuosikymmeniä esiintyneisiin ongelmiin. 

Palvelurakenteen uudistamisen pitäisi perustua väestömuutoksiin eli väestön ikääntymiseen sekä väestön keskittymiseen kasvukeskuksiin. Toisaalta myös palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessakin tämä väestönäkökulma tulee ottaa huomioon. Näin raportissa päädytään tunnettuihin väestöpohjaperusteluihin, miksi pitäisi olla nykyistä suuremmat järjestäjävastuut ja myös suuremmat järjestäjävastuut (5 aluetta) versus soteuudistuksen maakuntamalli. Tulevaisuudessa ei saisi olla palvelutasoja vaan palveluverkko. Toisaalta raportissa kuitenkin lähdetään liikkeelle tasoista: perustaso, erikoissairaanhoidon lähitaso, pitkälle erikoistunut yliopistosairaalataso. Näin raportoivat päätyvät esittämään yllä olevaa palvelurakennekuvaa uudistamisen perustaksi. Haastava on tämäkin johtamis- ja ohjausmalli. Kun tähän vielä lisätään mukaan joitakin realiteetteja, saa ehdotus uusia haasteita kohdalleen: kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä, monikanavainen rahoitus ja sen purku joskus tulevaisuudessa ehkä, yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon asema ja rooli. 

Raportissa esitetään myös uuden johtamismallin käyttöönottoa. Raportoijat perustelevat ahtaasta sairaalanäkökulmasta seuraavaa: "Sairaalan hallinto ja talousosasto kykenevät samanlaiseen laskentatoimeen kuin teollisuuden tuotantoprosessissa on. Tämä merkitsee sitä, että talousosaston on siirryttävä pois nykyiseltä mukavuusalueeltaan ja hallinnon ryhdyttävä johtamaan." Osaan haasteista tämä näkökulma tuo oivalliset apuvälineet. Esimerkiksi Lean-ajattelun tuominen johtamisen yhdeksi elementiksi on vastaus tähän. Tein taannoin pienen kartoituksen aiheesta ja se kyllä elää monessa organisaatiossa nykyäänkin. (3) Vaikuttavuuden arviointi on myös eräs lääke ongelmiin. Olen samaa mieltä, mutta tie on edelleen todella pitkä ennen kuin tällainen ajattelu on osa verkostojohtamista. 

Selviämispolku - raportin huipentuma. Tässä on tiivistetysti polun otsikot:

• tarvitaan ajattelutavan muutos: ikääntyminen ei ole ongelma, toteavat raportoijat
  
• tehdään verkkoon perustuva palvelujärjestelmä: eli tuo yllä oleva kuva on perustana; jotenkin käsitteet ovat kuitenkin kaukaa aikaisemmilta sote-uudistuksen tuotantokausilta, toteaa Olli.
  
• uusitaan vanhusten palveluprosessi ja lopetetaan pitkäaikainen vuodeosastohoito: kyllä, mutta tämäkin vaatii ajattelutavan muutosta myös jäljelle jäävien palveluiden osalta - kuntouttavaa näkökulmaa - niin raportoijatkin ajattelevat
• puretaan vanhushoidon nykyinen ylikapasiteetti: tämä perustuu alueellisiin eroihin perustuviin yli- ja alikapasiteetteihin; kyllä, mutta kaikki kapasiteetti on käytössä eikä ns. ylikapasiteettia ylläpitävä taho siitä luovu
• rakennetaan tarvittava lisäkapasiteetti kevyeen hoivaan ja kuntoutukseen: kuntoutusyksiköiden verosto on raportoijien ratkaisu; ikääntyneiden kuntoutuksessa on ristiriitainen haaste - toimintakyvyn ylläpito vs. ikääntymiseen liittyvä luonnollinen toimintakyvyn heikkeneminen.
• luodaan uusia menettelyjä ja otetaan käyttöön uusia näkökulmia: kyllä, digitalisaatio eli sähköiset palveluverkot 
• hoitojen vaikuttavuus keskiöön: samaa mieltä, mutta tie pitkä.
  

Jälkipohdintaa.  Raportoijat eivät ota kantaa muihin vastaaviin analyyseihin, paitsi tämä OECD:n maaraportti. THL on rakentanut arviointijärjestelmän, jossa on samankaltaisuutta tämän raportin ajatustavan kanssa. Erona on, että päätelmiä on rakennettu yhteistyössä kentän kanssa. (2).

Viitteet:

(1)  Sote ja ikääntymisen ongelmat – selviämispolun etsintää: Kirjoittanut: Olli-Pekka Ryynänen, Erkki Vauramo, Teemu Malmi & Ville Koikkalainen. Julkaisu: 18.09.2020, Kaks.fi; https://kaks.fi/julkaisut/sote-ja-ikaantymisen-ongelmat-selviamispolun-etsintaa/ . "Tämän raportin tavoitteena on löytää ja tuoda julkiseen keskusteluun mahdollinen selviämispolku, jolla Suomen kansainvälisesti arvostettu sosiaali- ja terveydenhuolto selviää sekä ikääntymisestä että kevään 2020 kriisistä. Raporttimme perustuu julkisiin rekisteritietoihin ja vertaa Suomen järjestelmää kansainväliseen kehitykseen. Raportissa tulee esille alueellinen vaihtelu sekä resurssien käytössä että tuotettujen suoritteiden määrissä, joka sote-tuotannossa edelleen vallitsee." Vauramon pohdintoja olen raportoinut aikaisemmin mm. seuraavissa blogikirjoituksissani:

•  http://ollintuumailut.blogspot.com/2014/06/sote-uudistuksella-2-miljardin-saastot.html
•  https://ollintuumailut.blogspot.com/2013/03/vanhukset-ylos-sangyistaan.html:
  "Vanhukset ylös sängyistään" - vaatii emeritusprofessori Erkki Vauramo
  

(2) Alueelliset erot ovat olleet jatkuvan raportoinnin kohteena. Tässä yksi blogikirjoitus aiheesta: https://ollintuumailut.blogspot.com/2016/10/alueelliset-hyvinvointierot-kylmat.html

(3) Lean-ajattelu ja shp:t:  https://ollintuumailut.blogspot.com/2015/06/lean-ajattelusta-shpssa-tuottavuuden-ja.html

(4) THL:n palvelujärjestelmän arviointi:  https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/sote-arviointi-ja-tietopohja/palvelujarjestelman-arviointi;  pohjana on käytetty eri tietolähteitä, ks. https://stm.fi/tilastot

Innovaatiopolitiikka - huomioita Tarmo Lemolan innovaatiohistoriasta

Kirja on kuvaus, analyysi ja visio Suomen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehityksestä. Se on silminnäkijän kertomus pitkäksi linjaksi kutsutusta vaiheesta 1960-luvulta finanssikriisiin, Nokian romahtamiseen, sokeutuvaan markkinauskoon, leikkauksiin, alasajoihin, näköalattomuuteen ja pysähtyneisyyteen. Samalla se on uraauurtavan tutkijan suunnannäyttö nykypäivästä eteenpäin.

Luin Lemolan kirjan läpi suurella innolla. Mielestäni se oli paikka paikoin jopa eräänlainen innovaatiopolitiikan jännäri. Jännitystä lisäsi minulla se, että kaikkia yksityiskohtia en tuntenut lainkaan - ei moni muukaan. Toisaalta olen samaa ikäluokkaa Tarmon kanssa ja nähnyt myös tätä suomaista innovaatiomaisemaa pienestä näkökulmasta. Olemme jopa kohdanneet Tarmon kanssa jossain kehittämiskuvioissa, mutta missä, sitä en muista. Mietin, miten arvioisin Lemolan ansiokasta teosta. Päädyin avaamaan jotain omia huomioitani ranskalaisin viivoin (pallukoin) systemaattisesti kustakin kirjan luvusta.

1.1960-luku: tiede- ja myös teknologiapolitiikan esiinmarssi

• Oma huomio: 60-luvun lopulta 70-luvulle myös korkeakoulupolitiikka oli puoluepoliittisuuden läpitunkemaa. Tarmo ei juurikaan käsittele korkeakouluneuvostoa. Olin 1973 neuvoston alaisen yhteiskuntatieteellisen jaoston sihteerinä. Oli se ärsytykseen saakka politisoitunutta - jopa pikkusieluista toimintaa ja vastakkainasettelua oikeisto - vasemmisto.
  
• Toinen oma huomio: Sitran perustaminen (1969) ja onnellisissa merkeissä kasvanut oman toiminnan rahoitus on taannut itsenäisen aseman. Olisiko tämä Sitra Suomen ensimmäinen riippumaton ajatuspaja? On tehnyt vuosien varrella "pöhinää". Joskus tosi hyvää sellaista - joskus ei.
  

2. Uuden tiedepolitiikan kasvukivut

• Oma huomio: nollatutkimus - TANDEM - Kanslerisäätiö. Tässä kolmiodraamassa kärjistyy yhteiskuntatutkimuksen poliittisuus kaksinapaisuudeksi. Demokratian ja tasa-arvon tutkimushanke oli korkeakoulujen oikeistolaiselle johdolle liikaa. Hanke sai aikaan tutkijamaailmassa monenlaista kritiikkiä. Kyllä siihen hankkeeseen satsattiin ja itsekin ihmettelin, milloin ja mitä tuloksia voidaan odottaa. Loppuraportti ja siitä tehty kanslerisäätiön kritiikkikirja ovat vierekkäin kirjahyllyssäni. Kirja on julkaistu 1977 ja näköjään olen sen lukenut seikkaperäisesti läpi. Metodinen ote on marksilainen ja siihen liittyen osittain historiallinen. Kritiikkikirjan kirjoittajat ovat ja olivat tunnettuja tutkijoita kuten Erik Allardt, Jaakko Hintikka, Kauko Sipponen, Olavi Borg.
  

3. Teknologiakomitea: suomalainen superkomitea

• Oma huomio: Superkomiteasta on tässä kirjassa oivallinen kertomus. Samoin Tarmo ottaa kriittisesti kantaa komitealaitokseen. Toisaalta hän toivoo sen uutta tulemista näinä komplisoitujen ongelmien aikakautena. Olen samaa mieltä. Tein aikoinaan koulutukseen ja sivistykseen liittyvän tutkimuksen, jossa ytimessä oli yksi 1970-luvun keskeinen komitea. Tutkimustani ei koskaan hyväksytty akateemiseksi opinnäytteeksi. Komitealla oli todella merkitystä suomalaiseen koulutusjärjestelmän uudistamiseen. Sote-uudistus olisi kaivannut jo ensimmäiseltä tuotantokaudelta lähtien modernia komiteatyötä, jossa yhdistyvät tutkimus - ammattihenkilöiden kokemus ja poliittiset näkemykset.
  

4. Kansallinen innovaatiojärjestelmä politiikan määrittäjänä

• Oma huomio: Lemola kuvaa mielenkiintoisella tavalla taloustieteen, talouspolitiikan ja innovaatiojärjestelmän välistä suhdetta. Innovaatiopolitiikan kannalta ydinkysymys on, pitäisikö valtio puuttua peliin rahallisilla kannusteilla vai ei. Ja miten tämä kannusteiden jako pitäisi tapahtua, jotta siinä otettaisiin huomioon yritysmaailman tasavertainen kohtelu. Toisaalta myös kannusteiden pitäisi tuottaa uusia innovaatioita. Tämä kaikki on koko innovaatiojärjestelmän ydinkysymys myös nykyään. OECD:n kuva vuodelta 1999 osoittaa innovaatiojärjestelmän moninaisuuden. (s. 116).
  

5.Valtion tutkimuslaitokset tiede- ja teknologiapolitiikan ulkokehällä

• Oma huomio liittyy vain yhteen tutkimuslaitokseen - THL:ään luonnollisesti, koska olin töissä Stakesissa melkein sen koko eliniän sekä yhdistymisneuvotteluissa kansanterveyslaitoksen kanssa THL:ksi. Kuvan Stakesista tutkimuslaitoksena antaa Hannu Uusitalo muistelmakirjassaan. Tein Hannun teoksesta arvioni, jossa myös kerroin omia kokemuksiani mm. Stakesista. https://ollintuumailut.blogspot.com/2020/05/elamankerta-johdatusta.html
  

6. Nokian ja valtion luja liitto: kuka vei ja kuka vikisi?

• Oma huomio: Nokiasta tehty elämäkertoja, historiikkeja, analyyseja runsaasti. Lisäksi matkan varrella olen tavannut ihmisiä, joilla on omakohtaisia kokemuksia Nokian sisältä. Tarmon analyysin voima on siinä, että hän tuo systemaattisesti esille valtion kannusteet Nokialle. Niitä on ollut yllätyksekseni todella paljon niin rahallisesti kuin osaamisen ja innovaatioiden osalta. 20-sivun Nokia-osio kannattaa kyllä lukea kaikkien, jotka luulevat tietävänsä kaiken Nokiasta. Tein aikanaan arvion Harri Saukkomaan kirjoittamasta Ollila-elämäkerrasta. Muistaakseni tämä valtion kannustepuoli ei juuri näy tuossa elämäkerrassa. https://ollintuumailut.blogspot.com/2013/12/mahdoton-menestys-ollilan-tilitys.html Myös Risto Siilasmaan "Paranoidinen optimismi" jättää historiakuvauksessaan nämä Lemolan kannustekertomukset sivuosaan. Tein jutun myös tästä kirjasta. https://ollintuumailut.blogspot.com/2018/11/paranoidia-optimismia-siilasmaan-tavalla.html
  

7. Kasvuyritysten kehittämisen vaikeudet

• Oma huomio: Tarmo kuvaa hyvin, miten vaikeata on valtiovallan tukea innovatiivisia yrityksiä. Keinoja ja rakenteita on vuosien varrella kehitetty runsain mitoin ja rahaakin on kannusteena syljetty kentälle. Oma lyhyt kokemukseni innovaatioista liittyy eläköitymisen jälkeen vajaat kolme vuotta digitaalisia palveluita ja tuotteita kehittävän ja konsultoivan yrityksen palveluksessa (Citrus Solutions oy). Olen sitä mieltä, että minulla on runsaasti ideoita, innovaatioita omalta ydinalueeltani sotesta. Olen niitä työntänyt esille näissä blogikirjoituksissani monin kokemuksin. Citruksessa olen kehittänyt erilaisia ideoita, mutta niiden realisointi, myynti markkinoille on ollut työlästä ja vaikeaa. Olisiko eduksi, että saisin oman määrärahan ideoideni ajatushautomoksi. En nyt ole kovin varma, olisiko noilla rahoilla vaikutusta.
  

8. Tutkimustoiminnan tuloksellisuuden arviointi - ennennäkemätön noususuhdanne

• Oma huomioni: Tarmon kriittinen analyysi arvioinnista iskee varmaan ytimeen arviointitoiminnan majoriteettiin. Olin itse Stakes-aikanani osallisena arviointiprosessissa. Saimme paljon hyviä ehdotuksia ja toisaalta positiivista kannustusta hyvin tehdystä työstä. Mutta tuottiko arviointi lopulta jälkikäteen vaikutuksia - en ole varma. Seurasin sivusta taannoin Reumasäätiön sairaalan toimintaa ja miten sairaala sai ulkoisen arvioinnin perusteella erinomaiset tulokset johtamisjärjestelmälleen.https://ollintuumailut.blogspot.com/2018/01/punainen-ja-sininen-meri-seka-tapaus.html Jotain meni kuitenkin pieleen ja sairaala meni konkurssiin. Olen sitä mieltä, että yksittäiset arvioinnit eivät tuota pysyviä vaikutuksia. Vaikuttavuuden arvioinnin pitää olla jatkuvaa. Tästä kehitin ongelmanratkaisumallin, joka on julkaistu koronaan liittyen. https://ollintuumailut.blogspot.com/2020/05/koronapirulaisen-taltuttaminen-tiedon.html
• Toinen huomioni liittyy tulosjohtamiseen, sen kritiikkiin sekä laajemmin tietojohtamiseen. Tulosjohtamisen kaksi positiivista asiaa ovat autonomia ja tavoitteiden operationalisointi mitattaviksi ja tulevaisuuteen katsoviksi mittareiksi. Vaarana on tuo mikromanagerointi samoin kuin tuijottaminen pelkästään menneisyyteen. Tietojohtamisella pitää olla vaikuttavuutta. Tätä ilosanomaa olen yrittänyt edistää monin tavoin - tulokset ovat olleet vaihtelevia.
  

9. Valtiointervention suotava ja sietämätön keveys

• Oma huomioni: Lemola erittelee hyvin valtiointervention eri koulukunnat: uusliberalismi, marxismi, uusklassinen taloustiede, evolutionäärinen taloustiede. Tarmo päätyy itse kannattamaan transformatiivista innovaatiopolitiikkaa. "... perustuu tavoitteeseen saada aikaan laaja-alaisia, globaalisti vaikuttavia taloudellis-yhteiskunnallisia muutoksia ja uudistuksia kohdennettujen innovaatio-ohjelmien avulla". Vaikea sanoa, olisiko tämä se tie.
  

10. Kohti uutta rakenteita uudistavaa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa

• Oma huomioni: Lemolalla on kriittinen näkymys innovaatiopoliikan nykytilaan. Keinot eivät ole parhaita mahdollisia eikä resurssointikaan ole kohdallaan. Miten on tämä hallituksen miljardien eurojen lisäbudjetti? Olisiko siinä ratkaisu innovaatiopolitiikkaan vai onko se itse ongelma. Tätä ei tietenkään Lemola ole voinut arvioida kirjassaan, kun kirja on päivätty Tapiolassa 20.1.2020.
  

Päivitys 15.6.2020: Mika Helenius kommentoi Linkedinin puolella oheisen kuvan avulla:
Kirjan sisältö kiteytys maavertailun kautta.

Kirjan virallinen kuvaus: Tarmo Lemola: Kohti uutta tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. Vastapaino 2020:

Kirja on kuvaus, analyysi ja visio Suomen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehityksestä. Se on silminnäkijän kertomus pitkäksi linjaksi kutsutusta vaiheesta 1960-luvulta finanssikriisiin, Nokian romahtamiseen, sokeutuvaan markkinauskoon, leikkauksiin, alasajoihin, näköalattomuuteen ja pysähtyneisyyteen. Samalla se on uraauurtavan tutkijan suunnannäyttö nykypäivästä eteenpäin.

Tuoreita ja vaiettujakin seikkoja aiheestaan paljastava teos nostaa esiin menneiden vuosikymmenien merkkipaalut ja saavutukset, mutta myös pitkän linjan varjopuolet ja epäonnistumiset. Johtopäätös on selvä: kotimainen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka on keksittävä uudelleen. Vanhan elvyttämisen sijaan on löydettävä uusi, aktiivinen linja suurten yhteiskunnallisten, taloudellisten ja teknologisten haasteiden ja ongelmien ratkaisemiseksi.
Tarmo Lemola on valtiotieteen maisteri. Vuonna 2014 hänet promovoitiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi ansioistaan teknologian ja innovaatioiden tutkimuksen edistäjänä. Lemola on osallistunut kaikkiin kirjassa käsiteltyihin hankkeisiin tutkijana, suunnittelijana, valmistelijana, toimeenpanijana tai havainnoitsijana. Teos perustuu tekijän omien kokemusten ja aiemman tuotannon ohella mittavaan viralliseen ja epäviralliseen aineistoon. Vastaavanlaista sisäpiiriläisen tarinaa suomalaisesta tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikasta ei ole aiemmin kirjoitettu.

Elämäkerta johdatusta, johdonmukaisuutta, sattumaa - nyt Hannu Uusitalon kirja vertailussa, päivitys 4.7.2020

Elämäkertoja on luettu. Olen viime vuosina yllätyksekseni lukenut useita elämäkertoja ja arvioinut osaa niistä myös blogissani. Ehkä yksi syy tähän on, että voin jotenkin itse eläytyä ja muistella omalta kannaltani kutakin aikaa ja tapahtumaa. Olen huomannut, että elämäkertoja voidaan tehdä monella tapaa. Tekijä voi olla henkilö itse tai henkilön varjokirjoittaja. Tekijä voi olla aivan toinen henkilö. Yleensä näkökulma on hyvin henkilökohtainen ja etenemistie on kronologinen. Silmälasitkin voivat vaihdella. Jotkut elämänkerrat ovat sankaritarinoita, joissa elämänkulku on ennakoitua. Tai tarina voi olla täynnä sattumuksia, epäonnistumisia, vääriä valintoja. Kun minullekin on tullut tätä ikää ja kokemusta (jopa kokemusasiantuntemusta), on mieli tullut itsekin muistella omaa polkua. Se nyt on vai ryhtymistä vaille valmista. Donnerin elämänkerta on Kai Ekholmin taidolla ja kovalla työllä tehty kokonaisuus. Kaitsu ymmärtää ja osaa olla myös armoton Donneria kohtaan. Sen huomasin jo alkusivuilta ja viimeistä sivua myöden. Erkki Liikanen kertoo enkä enemmän sankaritarinaansa. Muistiinpanot ovat tarkat ja silmäkulma omissa valinnoissa ja onnistumisissa. Hannu Uusitalo lähestyy tarkalla tutkijan otteella. Päätin tässä käydä tarkemmin läpi Hannun kirjaa ja peilata osaan omia elämänkokemuksiani.

Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa on eläköityneen Hannu Uusitalon (tuttujen kesken Huu) monikerroksinen omaelämäkerta.  (2020) Tutkimusapurahan turvin Huu on rakentanut systemaattisesti etenevän elämänkertansa lapsesta eläkkeelle. Kirjassa Uusitalo osoittaa, miten hänen elämänpolkunsa on kulkenut pääsääntöisesti tavoitteiden ja odotusten mukaisesti. Kirjan lopulla Huu toteaa elämässään olleen sekä sattumaa että johdonmukaisuutta. Pääosa kirjasta perustuu Hannun tutkijan uraan ja tutkimusten referointiin sekä osittain myös tutkimustulosten aikasarjojen päivittämiseen 2020-luvulle. Samoin hän pohtii tutkimustensa merkitystä ja vaikutusta yhteiskunnan yleiseen päätöksentekoon. Kuitenkin otsikossa mainittu päätöksenteko tarkoittanee ennen muuta Huun elämänuran jälkivaihetta, jossa hän oli ensin Stakesin johtotehtävissä ja myöhemmin eläkkeelle jäämiseen saakka Eläketurvakeskuksessa vastaavissa tehtävissä.  Huun elämänura on ollut menestyksekäs ja edennyt toiveiden mukaan ilman suuria kommelluksia. Näin jälkiviisaana olisin jopa jakanut kolmeen osaan kirjan annin. Ensimmäinen osa olisi ollut kuvausta ja havaintoja omista uravalinnoista ja etenemisestä koulupojasta eläkeläiseksi. Toinen osa olisi voinut olla tutkimusten läpikäynti ja sen keskeisen polun kuvaaminen sekä pohdinta. Kolmas oli voinut olla tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyksien ja etäisyyksien pohdinta ajassa. Teen vielä muutaman havainnon kolmesta eri näkökulmasta.

1. Koulupojasta eläkeläiseksi.  Innostuin tutkailemaan Hannun uraa verrattuna omaani pienestä ikäerosta huolimatta. Muitakin eroja on, mutta myös jotain samankaltaisuutta, ainakin kohtaamisia. Omakohtaiset havaintoni Huun kirjasta alkavat kouluajoista. Kävimme samaa lukiota Lauttasaaressa. Hannu on muutaman vuoden minua vanhempi. Hän pärjäsi koulussa hyvin, kun taas minä keskinkertaisesti. Sattumalta koulun jälkeen päädyimme molemmat Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Hannu kulki sielläkin ajallisesti edelläni, mutta myös menestys oli toista luokkaa. Nopea opiskelu johti uralla jo ennen 30-kymppistä tutkijauralle väitöskirjoineen ja apulaisprofessuureineen. No olin myös alussa nopea, mutta tutkijan ura ei oikein onnistunut. Huun tutkijanuran kohokohdat olivat prof. Erik Allardtin tutkimusryhmän jäsenyys, "The Onni Granholm Societyn" jäsenyys ja onnistuneet tutkimukset yksin ja yhdessä kollegoiden kanssa. Samoihin aikoihin ponnistelin lisenssiaattityön parissa, jota ei koskaan hyväksytty ja pölyttyy edelleen kirjahyllyni ylähyllyllä. Kun Hannu päätyi armeijaan ja sielläkin tutkijan töihin, Olli valitsi tiukkojen eettistä vakaumusta koskevien haastattelujen pohjalta siviilipalveluksen. Hannun ollessa Turun yliopiston apulaisprofessorina, minä päädyin Tampereen keskussairaalaan sivariksi ja sitä kautta "kantapeikoksi" sairaalaan. Ja sehän nyt oli sattuma. Keskussairaalassa suunnittelutehtävät eivät olleet aivan tutkimustoiminnan keskiössä, mutta sinnittelin myös osin tällä sektorilla. Jälleen sattumien kautta oletettavasti osittain pienimuotoisten rekisteritutkimusteni siivittämänä sain kutsun tulla töihin Stakesiin. Niin kuinka ollakaan Hannu oli vuotta aikaisemmin aloittanut siellä ylijohtajana. Luin tietysti huolella tuon Stakesin aikaa kuvaavan osuuden (toki koko kirjankin). Löysin nimenikin yhdestä virkkeestä. Urani Stakesissa oli tilasto- ja rekisteriura, jossa tutkimus ei ollut keskiössä. Osan aikaa Hannu oli käytännön pomonani, virallisena oli Vappu Taipale. Olivat ihmisinä kovin erilaisia, mutta arvostan kumpaakin ja kummankin kanssa tulin hyvin toimeen. Hannu pysyi tarkkaan selvillä, mitä teimme tilasto- ja rekisterimaailmassa. Antoi toimintavapauksia, tuki minua ja eikä päästänyt ketään ns. ohituskaistoille. Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy rekisteritutkimukseen. Siihen Huun kirja ei ota juuri kantaa eikä esittele juuri mitenkään. Onhan rekisteritutkimus kuitenkin ollut ja edelleenkin eräs Stakesin ja nykyisen THL:n tutkimuksen kivijalka. No Hannu siirtyi Eläketurvakeskukseen 2000-luvun alussa. Työura muistutti Stakesin työuraa. Eläköityminenkin oli harkittu, johdonmukainen prosessi. Minä jatkoin tilasto-ja rekisteritöissä koko tulosalueen vastuuhenkilönä Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin yhdistymiseen saakka. Hain 58-vuotiaana Valviran tietojohtajan virkaa. Samaan aikaan eräs toinen julkinen työnantaja tarjosi minulle töitä. Sattumaa ja vaikeata valintaa. Valitsin Valviran,  josta jäin sitten eläkkeelle 2017 alusta. Kirjoitin kirjan eläkkeen neljänä ensimmäisenä kuukautena ja sattuman kautta minut pyydettiin erääseen yksityiseen yritykseen töihin. Työurani jatkuu nyt siten yksityisessä yrityksessä. Hannu jatkaa aktiivisena eläkeläisenä. Siitä on osoituksena myös tämä kirja.

2. Opiskelijasta tutkijaksi. Nopea eteneminen väitökseen ja tutkijaksi kesti Hannulta muutaman vuoden. Tutkijaprofiili Uusitalolla muotoutui osallistumalla pohjoismaiseen hyvinvointitutkimukseen Erik Allardtin tutkimusryhmässä. Lopputuloksena syntyi mielestäni hyvinvointitutkimuksen yksi klassikko (Erik Allardt: Hyvinvoinnin ulottuvuuksia, päivätty esipuhe kesä 1975). On luettu ja siteerattu vuosien varrella - täytyy tunnustaa. Ja Hannukin mainitaan esipuheessa. Tutkimustaustaa Huu sai myös John Rawlsin tutkimuksesta "Oikeudenmukaisuuden teoria" sekä Georg Henrik von Wrightin tutkimuksista. Vähin erin tutkijaprofiilin ilmentymiksi tulivat seuraavat aiheet: luokka- ja kerrostumarakenne, hyvinvointivaltio, tulonjako, Stakesissa laman vaikutuksen tutkiminen ja syrjäytymisen sekä sukupolvien välisen tulonjaon tutkimus. ETK:ssa tutkimusintressinä oli eläkeläisten toimeentulo sekä eläkeuudistuksiin liittyvät tutkimukset ja selvitykset. Julkaisuja artikkeleineen oli Hannulla satoja. Tuottelias tämä Huu. Tutkimusten perusorientaatio metodologialtaan oli kvantitatiivinen erilaisine tilastollisine menetelmineen. Kvalitatiivinen tutkimus ei ollut Hannun mieleen. Kohtaaminen samoilla tutkimusapajilla oli minun ja Hannun välillä ohut - no lähinnä tämä professori Allardt. Olipa Hannukin lukenut jotain juttujani, jotka tosin olivat lähinnä kvalitatiivisen otteella tehtyjä. Mielenkiintoinen yksityiskohta Hannun tarkassa havainnoinnissa oli, kun istuimme iltaa isommalla Stakes-porukalla. Hannu arvuutteli, kenestä tunnetusta henkilöstä Olli on kirjoittanut artikkelin ja miten ihmeessä se tuohon aikaan oli ajautunut Huun käsiin. Artikkeli oli otsikoitu: Kivistö akateemisen tutkimusperinteen kahleissa - alistua vai ei? (teoksessa Paradoksi VB: Hyppysammakon paluu - lyhyt johdatus presidenttitieteen perusteisiin, 1987). Toimin toistakymmentä vuotta Paradoksi ry:n hallituksen puheejohtajana. (Kriittisiä kirjoituksia vuodesta 1976). No Kalevi Kivistö oli aikanaan Erik Allardtin oppilas - siitä se yhteys tuli. Paradoksin henkinen isä oli puolestaan nyt emeritusprofessori Kari Palonen. Kari johdatteli minut myös filosofian maailmaan niin syvälle, että olin vaikeuksissa tutkimusteni kanssa. Mutta hyötyä on ollut muuten koko työiän. Hannu oli uskollinen omalle tutkimustavalleen täydentämällä tässä kirjassa vanhojen tutkimustensa aikasarjoja 2020-luvulle.

3. Tutkimuksen ja päätöksenteon yhteydet. Tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyksistä odotin Hannulta paljon enemmän ryhtyessäni lukemaan kirjaa. Yhteydet tulevat esille Stakesin ja ETK:n työvaiheissa osana konkreettisia tehtäviä. Hannu pitää merkittävinä toimijoina sektoritutkimuslaitoksia yleensä ja erikseen Stakesia ja ETK:ta. Stakesin osalta jäi mieleeni kuitenkin kuva Stakesista varsin itsenäisenä tutkimuslaitoksena, jonka tutkimuksia arvostettiin (joskus arvosteltiin). Kytkentä päätöksentekoprosesseihin kuitenkin vaihteli. ETK:ssa tutkimustoiminnan rooli oli tiiviisti yhteydessä varsin kompaktiin päätehtävään - eläkkeisiin. Sain kuvan (rivien välistä), että ETK:n tutkimuksilla oli kohdennettu vaikuttavuus päätöksentekoon. Esim. eläkeuudistuksissa ETK:lla oli merkittävä tutkimuksellinen rooli. Stakesin tutkimustoiminta oli monialaista ja monenlaisten metodien avulla toteutettua. Hannun oma tutkijaprofiili edusti yhtä sisältöaluetta ja menetelmällistä koulukuntaa. Näin 15 vuoden aikana läheltä tutkimuskirjon ja olen myös hyödyntänyt monia tutkimuksia. Olin itse mukana erilaisissa rekisteritutkimuksen hankkeissa sekä jopa perustamassa (ja hallituksen jäsenenä) muutaman tutkimuslaitoksen yhteistä toimielintä - Rekisteritutkimuksen tukiyksikköä (RETKI). Erityisesti terveydenhuollon tutkimuksessa rekistereillä on ollut keskeinen rooli ja on edelleenkin. Tällä tutkimussuunnalla on myös läheiset yhteydet kenttään eli kuntayhtymiin, kuntiin ja palveluntuottajiin. Tämä tutkimuksen alue ei näy Hannun kirjassa. Myös tutkimuksen ja päätöksenteon yhteydet arvioivana kokonaisuutena jäävät ohuiksi. Olisin Hannulta kaivannut tuota politiikkayhteyden pohdintaa paljon enemmän, kun oli monesti niin lähellä politiikankin ydintä. Siitä olisi saanut irti paljon. Jos Huu olisi kirjoittanut korona-aikana tämän teoksen, olisi tuo tutkimuksen ja päätöksenteon "epäsymmetrinen liitto" voinut olla kiinnostavaa kuultavaa. Poimin yhden ehdotuksen, josta olen jotenkin samoilla linjoilla - tarpeen tuoda uudistetussa muodossa komitealaitos osaksi tukimuksen ja päätöksenteon välisiä foorumeja. Kari Palosta haastateltiin HS:ssä 18.5.2020. Karilla oli mielenkiintoinen näkökulma tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyksiin. "Uudenlainen, tuntematon vitsaus paljastaa Palosen mukaan asioita, jotka pitäisi ymmärtää muutoinkin. Esimerkiksi sen, että tieto – myös vakiintunut sellainen – on lopulta aina kiistanalaista. ”Luonnontieteilijät ovat erimielisiä siinä missä me yhteiskuntatieteilijätkin. Eikä se ole mikään vika." https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006510695.html

Kirja on kaikkiaan Hannun näköinen teos. Minusta Hannu kirjoittaa elämäkertaansa vahvasti johdonmukaisella johdatuksella. Sattuman hän jättää monelta osin sivuosaan. Huomasin tuossa vertailussani omaan uraani sattuman olleen melkoinen johdattelijani. Toinen asia lukijan kannalta on tuo tutkimusten esittely, täydentäminen ja kommentointi. Se on sinänsä hyvä näkökulma, josta voisi myös ottaa oppia. Huu kertoo kirjassaan tutkimussuuntautumista rinnan oman henkilökohtaisen elämänpolkunsa kanssa. Se tekee lukijalle hankalaksi seurata tutkimusosiota. 

Päivitys 4.7.2020: Pauli Forma arvioi Hannun kirjaa, ks. https://www.pauliforma.fi/rantaradanvarrelta/uusitalo/

Kirjan virallinen esittely:

Hannu Uusitalo: Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa, Into Kustannus oy, 2020

Tutkimustietoa käytetään nykyisin päätöksenteon tukena huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Silti tutkimuksen, hallinnon ja poliittisen päätöksenteon suhde on jatkuvasti jännitteinen. Hannu Uusitalo kertoo kirjassaan kokemuksistaan hyvinvointipoliittista päätöksentekoa palvelevan tutkimuksen johtajana. Teos kuvaa myös suomalaisen yhteiskunnan rakennetta, taloudellista eriarvoisuutta ja hyvinvointivaltion muutosta 1960-luvulta 2010-luvun loppuun. Paljon on muuttunut, mutta rakenteiden ja instituutioiden pysyvyys on silmiinpistävää. Uusitalo osoittaa, että yhteiskuntatieteet ovat 1970-luvun jälkeen ottaneet isoja askeleita eteenpäin. Syynä eivät ole suuret teoreettiset oivallukset, vaan tutkimusaineistojen parantuminen ja menetelmien voimakas kehittyminen. Pitkäjänteiset ministeriöiden alaiset tutkimuslaitokset ovat tärkeitä, mutta myös yliopistoissa on tutkittava tärkeitä yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä.

Muisti - "onko muistini rikki"?

Kuva: Huotilainen, Peltonen 2020, viite 1

Muistin, että en ole kommentoinut blogissani tätä Huotilaisen ja Peltosen kirjaa "Uuden ajan muistikirja": miksi unohtelen asioita? Onko muistini rikki?" (1) 

Oheisen kuvan avulla voin perustella, miksi. Kirjan kommentointi kuuluu minulla työmuistiini eli kaltevalle pöydälle, josta helposti tippuu asioita lattialle. Luin kirjan jo aikoja sitten, mutta väliin tulivat monet työkuviot, etätyöskentely, korona-rajoitukset jne. Niin ja sitten nämä kodin muutostyöt keittiön uusiminen ja kirjaston uudelleen organisointi. Uusi kirjahylly jäsentää omalta osaltaan pitkäkestoista muistia. Vanhan kirjahyllyn ongelmana oli asioiden, kirjojen hakemisen ongelma aivan kuin pitkäkestoisessa muistissa. Parempi pitkäkestoisen muistin systemaattinen hallinta helpottaa myös työmuistia. Uusi työpisteeni on nyt siisti (ehkä toistaiseksi). Pöydällä on tämä uusi muistikirja sekä oma tietojohtamisen kirjani. Siitähän tein edellisen blogikirjoitukseni. Aistimuisti tuo jatkuvasti esille tämän sanan korona. Se virkisti vanhan kirjani pohdinnat - jotain positiivista koronassa. Tavoite on siirtää jatkuvasti työmuistista tietoa tuonne pitkäkestoiseen muistiin. Oma välineeni on ollut jo 1990 luvun lopulta kirjoittaa muistiin vihkoihin työpalaverien, kokousten, seminaarien asiat. Hyödynnän näitä muistiinpanoja aktiivisesti blogikirjoittelussani. Ne ikäänkuin siirtyvät virtuaalikirjastoon jo satojen muiden blogikirjoitusten joukkoon. Googlehaun avulla voin virkistää muistia ja tuoda ajatuksia tuolto pitkäkestoiselta vyöhykkeeltä työmuistin puolelle.

Soitin läheiselle eilen hoitolaitokseen, kun paikan päällekään ei voi mennä. Työmuistissani on ollut haasteita enkä ole riittävän usein (omasta mielestäni) soittanut. Luurin toisessa päässä on iäkäs henkilö, jolla monen muun sairauden lisäksi on todettu Alzheimerin tauti (arkikielellä dementia). Uuden ajan muistikirjassa tämä puoli on esitetty luvussa "Haurastuva muisti". Kirjoittajien mielestä kyse on muistin sairastumisesta. "Meidän terveiden ei ole helppoa eläytyä muistisairaan olotilaan. Kuvittele, miltä itsestäsi tuntuisi, jos kääntäiset selkäsi ja maailma olisi yhtäkkiä muuttunut kokonaan toisenlaiseksi kuin se oli vielä hetki sitten. Et tunnistaisi paikkaa etkä ihmisiä. Et tietäisi, minne olet menossa ja miksi." Puhelinkeskustelussamme oli lohdullista, että toinen osapuoli tunnisti minut ja onnistui kommunikoimaan varsin selkeästi. Lohdutonta oli henkilön oma, mielestäni terävä analyysi tilastaan. Muistin menettäminen sekä muut sairaudet eivät anna positiivista tulevaisuuden uskoa. Tuli puhelun jälkeen jälleen mieleen monen ihmisen huumoripohjainen toteamus - "taitaa mulla olla dementiaa", kun joku asia ei heti tule mieleen. Lukiessani kirjan läpi totesin, että minulla ei ole dementiaa. Muistisairaus on vakava asia. (2)

Suosittelen siis meille kaikille tämän kirjan lukemista alusta loppuun. Suurin osa kirjasta koskee normaalia elämää ja siihen liittyvää muistin keskeistä roolia. Unohduksia sattuu itse kullakin. Muistommekin ovat monelta osin subjektiivia ja niissä nousevat esille monenlaiset asiat - korostuvat jotkut asiat aivan liiaksikin. Tuo yllä oleva kuva jäsentää hyvin muistin ihmeellistä maailmaa. Niin kannattaa muuten lukea myös Minna Huotilaisen ja Katri Saarikiven kirja "Aivot työssä" (2018, viite 3). Tein kirjasta aikanaan arvion myös blogiini.

Viitteet:

(1) Minna Huotilainen, Leena Peltonen: Uuden ajan muistikirja, Otava 2020
" Miten muisti oikein toimii? Ja miksei se aina toimikaan? Kun ymmärrät paremmin aivojesi toimintaa, osaat pitää muististasi huolta parhaalla mahdollisella tavalla. Muisti on olennainen osa ihmisyyttä, sillä ilman sitä et edes tietäisi, kuka olet. Tarvitset muistia kaikkeen oppimiseen, mutta sen lisäksi tarvitset myös unohtamista. Kirja avaa näköaloja muistin hämmästyttäviin syvyyksiin ja antaa hyödyllisiä arjen vinkkejä siihen, miten muistiaan voi auttaa digiajan tietotulvassa. Pidetään muistikuorma kohtuullisena!"

(2) Dementia riskit:  ks. blogikirjoitukseni Lancetin riskikuvan perusteella 2017
https://ollintuumailut.blogspot.com/2017/11/dementian-riskitekijat-ja-karu.html

(2) Minna Huotilainen, Katsi Saarikivi: Aivot työssä, Otava 2018
https://ollintuumailut.blogspot.com/2018/03/ihmisen-aivoilla-viela-ylivalta.html

Medikalisaatio ja epävarmuuden sietäminen, päivitys 19.1.2020

Medikalisaatio on nostettu Lääkäriliitossa kehittämisen kohteeksi sopivaan aikaan, kun soteuudistusta aletaan taas ties monennella tuotantokaudella jauhaa.  "Medikalisaatiolla (lääketieellistyminen) tarkoitetaan  ilmiötä, jossa lääketieteen toiminta-alue laajenee. Aikaisemmin lääketieteeseen liittymättömiä asioita aletaan määritellä lääketietellisesti ja niistä puhutaan terveyteen ja sairauteen liittyvillä käsitteillä." Medikalisaation ilmenemismuotoja ovat ylitutkiminen, ylidiagnostiikka ja  ylihoitaminen. Oheinen kuva avaa laajat ympyrät ylidiagnostiikkaa ja -hoitoa lisäävistä tekijöistä ja ratkaisumahdollisuuksista. (1) Potilailla on liikaa luottamusta lääketieteeseen. Ratkaisuna on koulutus ja yhteinen päätöksenteko. Ammattilaiset pelkäävät tehdä hoitoratkaisuja monestakin syystä ja pitkittävät päätöstä erilaisin tutkimuksin. Ratkaisuna on epävarmuuden sietäminen ja välttää liiallista luottamusta tutkimuksiin. Teollisuus ja teknologia nostavat esille uusia hoitomahdollisuuksia (lääkkeitä jne). Kaupallistumista on säädeltävä nykyistä tarkemmin, on ratkaisuna tähän ongelmaan. Taloudelliset kannusteet ja turhat seulonnat lisäävät terveydenhuollosta palvelun tarvetta. Ratkaisuksi esitetään laadullisia kannusteita ja ylihoidon riskien tunnistamista. Kulttuuri uskomuksineen, toiveineen, alhaisine epävarmuuden sietämisineen lisäävät palveluiden tarvetta. Terveetkin saattavat kokea olevansa sairaita. Ratkaisuna on tiedottaminen, epävarmuuden sietäminen ja terve kriittisyys.


Loppuraportti osoittaa, että medikalisaatiossa ollaan suurten asioiden äärellä. Perusterveydenhuolto kuormittuu ensisijaisena palvelun tarjoajana. Mukaan mahtuu paljon kansalaisia, jotka uskovat ja toivovat olevan apua perusterveydenhuollosta. Jos tämä tie ei vedä, hakeudutaan päivystykseen. Sinne ajautuu paljon ihmisiä, joiden ongelmissa oikea hoitopaikka ei ole lainkaan päivystys. Monikanavainen rahoitusjärjestelmä lisää palvelujen kysyntää, koska erityisesti koulutetuilla työikäisillä on runsaasti hoitomahdollisuuksia tarjolla. Työterveydenhuollossa helposti päädytään ylidiagnostiikkaan taloudellisen kannusteiden ja epävarmuuden vähentämisen vuoksi. Koko hoito- ja palveluketjussa edelleen tiedon siirto ja päällekkäiset arviot voivat johtaa ylihoitoon ja -diagnostiikkaan. Mielenkiintoinen tekijä medikaalisaatiossa ovat erilaiset seulonnat. Tekoälyyn pohjautuvat riskianalyysit lisäävät mahdollisuuksia holtittomaan seulontaan ja liian suurien väestöpopulaatioiden tuomiseen palveluiden piiriin. Sosiaaliset ongelmat ja syrjäytyminen tai uhat lisäävät painetta ratkaista ongelmia terveydenhuollon keinoin. Haetaan juurisyyt sairauden kokemisesta. Mielenkiintoinen uusi näkökulma medikalisaatioon ovat julkisten rakennusten ongelmat eli rakennuksen pahoinvointi lisää terveysriskejä rakennusten käyttäjissä. Ajankohtainen tutkimus koskee Helsingin kaupungin kouluja ja niiden sisäilmaongelmia. Tutkimusryhmä totesi, että ei ole selkeätä yhteyttä osoitettavissa koulujen sisäilman ongelmien ja oppilaiden kokemien ongelmien välillä. Osittain on kysymys uskosta, luulosta, että pahoinvointi johtuu koulurakennuksesta. Se voi olla totta tai epätotta. 

Luin Yuval Noah Hararin kirjan "Homo Deus" (2). Harare nostaa esille monin tavoin algoritmien vallan. Algoritmin käsite on seuraava: "Algoritmi on yksityiskohtainen kuvaus tai ohje siitä, miten tehtävä tai prosessi suoritetaan." (2)  Hararen mielestä ihminen koostuu myös algoritmeistä. "Organismit ovat algoritmeja. Jokainen eläin - mukaan lukien Homo sapiens - on kokoelma orgaanisia algoritmeja, jotka luonnonvalinta on muovannut miljoonien evoluutiovuosien aikana". (s. 329). Algoritmi-ajattelussa data saa vallan myös ihmisten käyttäytymisessä. Vapaa tahto korvautuu erilaisten havaintomateriaalien pohjalta rakennetuilla algoritmeilla, joiden seurauksena on hälytyksiä, suosituksia ihmisen paremmasta ja pidemmästä elämästä. Näin medikalisaatio saa uutta voimaa teknologian etenemisestä yhä syvemmälle ihmisen toimintojen ohjaamiseen, kontrolloimiseen. Epävarmuus johtaa yhä pidemmälle uskoon, että ulkopuolinen taho tietää, miten pitää toimia, elää. Näin ollaan suurten periaatteellisten kysymysten ääressä tässä medikalisaatiokysymyksessäkin. Ei pidä alistua algoritmeille. Esimerkiksi neurotutkija Henning Beck näkee asiat toisin. Siteerasin blogissani vapaasti hänen argumenttejaan:  

• Niin itse asiassa parhaat ideat syntyvät siitä, kun sääntöjä rikotaan eikä seurata. Tietokone ei tätä ajattelun murrosta kykene tekemään. Älykkyys on pyhitetty Beckin ajatustavassa ihmiselle ei koneelle. Kyse on ymmärtämisestä ja ymmärryksen jatkuvasta kehittymisestä, kun ihminen saa vuorovaikutuksessa palautetta. "Ihmisten välistä vuorovaikutusta ei voi tällä hetkellä digitalisoida." Itse asiassa tekoäly on hyvä työkalu eli loistava renki, mutta ehkä vaarallinen isäntä. (4)

Päivitys 19.1.2020
Timo Karjalainen kommentoi FB:n puolella epävarmuudesta. Poimin yhden aiheen kommentista: Eikös tekoälyjen tulo voi parhaimmillaan vähentää epävarmuutta lääketieteellisiä diagnooseja tehtäessä, auttaa epävarmuuden kierteessä kiemurtelevaa lääkäriä ns. ”second opinion” ina.
Ollin kommentti:  Tätä diagnostiikkaa ja myös hoitoa ja operaatioita on voitu hyödyntää laajasti terveydenhuollossa. Esimerkkejä on olemassa. Olin itse syyskuussa 2019 HUS:n järjestämässä seminaarissa, jossa esiteltiin innovaatioita tekoälyyn ja robotiikkaan liittyen. Epävarmuudella on siis monet puolet. Sen huomaan epätarkasta pohdinnastani. https://ollintuumailut.blogspot.com/2019/09/hus-tekoalyn-ja-robotiikan-karjessa.html
Timo Karjalainen puuttuu myös aiheeseen sääntöjen rikkomisesta.
Ollin kommentti:  Tälläkin ajatustavalla on useita puolia. Noudatettaessa sääntöjä, saadaan aikaan turvallinen lopputulos. Lääkärin työssä tämä on avainasia, kunhan säännöt edistävät terveyttä eivätkä aiheuta riskejä potilasturvallisuudelle. Tuo viittaukseni Beckin lausumiin liittyy yleiseen käsitykseen siitä, että pelkästään sääntäjä seuraamalla ei saada aikaan muutoksia.
Timo Aronkytö kommentoi puolestaan FB:n puolella väittämääni siitä, että monikanavainen rahoitusmalli lisää palvelujen kysyntää.  
Ollin kommentti: Varmuutta ei ole, että väittämäni pitäisi näin paikkaansa. Pikemminkin on kyse helposta palvelujen saatavuudesta sekä siitä, että palvelun tarjoajalla on kannusteet olemassa hyödyntää maksimaalisesti tarjolla olevia tutkimuksia.
Matti Rimpelä kommentoi FB:n puolella seuraavasti: Itse asiassa "medikalisaatio" on yleisemmän megatrendin osa. Olen oppinut, että iso juttu on yhteisösuuntautuminen vs. ongelmasuuntautunut strategia. Ei ole vain terveydenhuollon juttu. Sama suunta kohti ongelmasuuntaa hallitsee sosialipolitiikkaa ja yhteiskuntatutkimusta käyttäytymistieteistä puhumattakaan.
Ollin kommentti: Niin ei kovin toivottava suunta.


Viitteet

(1) Lääkäriliitto: Medikalisaatiotyöryhmän loppuraportti 18.11.2019
https://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/5287/medikalisaatio_loppuraportti_final.pdf
Alla oleva kuvio on loppuraportin sivulta 10 ja siitä on lohkaistu kirjoitukseni alkuun keskellä oleva sipulikuva sinisen eri sävyissä. 


  
(2) Yuval Noah Harari: Homo Deus- huomisen lyhyt historia", Bazar 2017; 
Kannattaa lukea Antti Hautamäen arvio Hararin kirjasta. Se antaa myös hiukan toisenlaista näköalaa tulevaisuuteen: http://anthauta.blogspot.com/2018/09/homo-deus-hararin-tulevaisuuskuva.html

(3) Algoritmin käsite ja osa tekoälyä on esitetty mm. kahdessa arvioimassani kirjassa:
- Antti Merilehto: Tekoäly - matkaopas johtajalle, Alma Talent 2018:
 https://ollintuumailut.blogspot.com/2018/04/matkaopas-tekoalyn-maailmaan.html
- Heidi Kananen, Harri Puolitaival: Tekoäly bisneksen uudet työkalut. Alma 2019:
https://ollintuumailut.blogspot.com/2019/12/tekoaly-avuksi-liiketoiminnan.html

(4) Henning Beckin ajatuksia tulkitsin ja pohdiskelin blogissani 16.9.2018: https://ollintuumailut.blogspot.com/2018/09/ihminen-ajattelee-tekoaly-suorittaa.html