Miten jutteleva tekoäly määrittelee käsitteet vaikutus, vaikuttavuus ja hyöty?

Hesarin tiedepalstalla 6.3.2023 toimittaja Timo Paukku käy läpi tekoälyä-asiaa. Paperiversiossa otsikkona on "Jutteleva tekoäly valloitti jo tutkijat". Lainaan hyvästä artikkelin kuvamateriaalista yhtä kuvaa, joka avaa asiaa visuaalisesti. Digitaalisessa versiossa artikkelin otsikko on: "Lääke­yhtiö käyttää teko­älyä tavalla, joka on saanut tiede­yhteisön varpailleen – Keskustelu teko­älystä ja vilpistä käy kuumana yliopistoissa. Chatit tarjoavat välillä pahoja virheitä. Silti tutkija saa tekoälystä digitaalisen apurin" https://www.hs.fi/tiede/art-2000009392765.html

 Jutteleva tekoäly tuottaa järkevän oloisesti etenevää tekstiä, ainakin englanniksi. Suomeksikin soljuvaa tekstiä syntyy, mutta kielivirheitä on yhä. Tutkijoiden näkökulmasta Chat GPT:ssä on puute. Tekoäly ei ilmoita viittauksia, eli se ei kerro lähteitään. Lähdeviittaukset on tieteellisessä tekstissä olennaisia. Artikkelin lukija näkee lähteistä sen, rakentuuko tutkimus vanhan tiedon päälle. Lähteiden avulla kollegat ja muut arvioijat voivat tarkistaa tiedot. ”Työkaluun ei voi luottaa siinä, että se saa faktat oikein ja tuottaa luotettavia viitteitä”, Nature Machine Intelligence -tiedelehti arvioi kielimalleja pääkirjoituksessaan tammikuussa. Koneet eivät oikeasti ymmärrä kieltä siinä mielessä kuin ihmiset. Teksti on niille vain joukko kirjainyhdistelmiä, sanoo professori Petri Myllymäki. Hän johtaa Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteistä Tietotekniikan tutkimuslaitosta. ”Niillä ei ole mitään käsitystä asioiden oikeellisuudesta, totuudesta tai valheesta. Ainoa millä on väliä, on se mikä on opetusaineiston perusteella tilastollisesti todennäköinen seuraava sana”, kertoo alan kehitystä 35 vuotta seurannut Myllymäki. ”Erityisen vaikeaa koneelle on ymmärtää, että yksi sana, esimerkiksi ei, voi kokonaan muuttaa tekstin merkityksen, ja tämän vuoksi tällaiset sanat yleensä vain unohdetaan.”

Testasin muutaman käsitteen määrittelyä ChatGPTllä. Molempien kysymysten vastaukset tekoäly on rakentanut samalla "sapluunalla": käsitteiden erot, käsitteen määrittely ja esimerkki. Tunnen monen muun lukijan tavoin melko tarkkaan näiden kaikkien käsitteiden taustoja. Vastaukset näyttävät olevat melkoisen päteviä. Totta on myös, että mitään lähdeviitteitä ei vastaukset sisällä. Alla on suoraan kopioitu ChatGPT-palvelusta tekemäni kysymykset (vihreän palkin yläpuolella) ja tekoälyn vastaukset.

Mitä eroa on käsitteillä vaikutus ja vaikuttavuus?

Käsitteillä "vaikutus" ja "vaikuttavuus" on joitakin eroja merkityksissään, vaikka ne liittyvät molemmat johonkin tapahtumaan tai ilmiöön.

"Vaikutus" viittaa yleensä siihen, miten jokin tapahtuma tai tekijä vaikuttaa johonkin toiseen asiaan tai henkilöön. Se kuvaa siis sitä, että tapahtumalla tai tekijällä on vaikutus johonkin tai johonkin. Esimerkiksi, voit sanoa, että tietyn henkilön toiminta on vaikuttanut hänen ystävänsä mielialaan tai että tietty lääke aiheuttaa sivuvaikutuksia potilaalle.

"Vaikuttavuus" puolestaan viittaa siihen, miten tehokkaasti jokin toimenpide tai toiminta saavuttaa tavoitteensa. Se kuvaa siis sitä, kuinka hyvin jokin asia toimii tai kuinka paljon se saavuttaa haluttuja tuloksia. Esimerkiksi, voit sanoa, että tietyn terveyskampanjan vaikuttavuus on ollut erittäin korkea, jos se on onnistunut vähentämään tietyn taudin esiintyvyyttä merkittävästi.

Lyhyesti sanottuna, "vaikutus" viittaa yleisesti tapahtumien välisiin suhteisiin, kun taas "vaikuttavuus" viittaa lopputulokseen tai tavoitteen saavuttamiseen.

Entä vaikutuksen ja hyödyn ero?

Vaikutus ja hyöty ovat myös kahta eri käsitettä, vaikka ne voivatkin olla yhteydessä toisiinsa.

"Vaikutus" viittaa yleisesti siihen, miten jokin asia vaikuttaa toiseen asiaan tai henkilöön. Vaikutus voi olla positiivinen tai negatiivinen, ja se voi olla tarkoituksellinen tai tahaton. Esimerkiksi, voit sanoa, että tietyn henkilön sanat ovat vaikuttaneet toisen henkilön mielialaan, tai että tietyn poliittisen päätöksen vaikutus on ollut kielteinen.

"Toisaalta "hyöty" viittaa siihen, miten jokin asia on hyödyllinen tai hyödyttävä. Hyöty voi olla konkreettinen tai abstrakti, ja se voi olla henkilökohtainen tai yleinen. Esimerkiksi, voit sanoa, että tietyn palvelun käyttö on ollut hyödyllistä, koska se on auttanut säästämään aikaa tai rahaa, tai että tietyn tuotteen hyöty on ollut se, että se on parantanut käyttäjän terveyttä tai hyvinvointia.

Vaikutus ja hyöty voivat toki liittyä toisiinsa, sillä hyödyllinen vaikutus on yleensä positiivinen vaikutus. Esimerkiksi, tietyn toimenpiteen vaikutus voi olla se, että se vähentää tietyn sairauden esiintyvyyttä, mikä on samalla sen hyöty. Kuitenkin, vaikutus ja hyöty ovat kaksi eri käsitettä, joilla on oma merkityksensä.

Ollin kommentti:  Itse en tästä kysymysten vastauksista saanut irti juuri mitään uutta, mutta eivät nuo vastaukset aivan huonojakaan olleet. Esimerkit ovat kyllä kuvaavia. Arvioin taannoin Antti Malmivaaran kirjan "Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa" (Duodecim 2022). Hänen mielestään yläkäsite on vaikuttavuus ja sen rinnakkaiskäsite kustannusvaikuttavuus. Vaikuttavuus jaetaan kahteen alakäsitteeseen: kokeellinen vaikuttavuus ja arkivaikuttavuus. Kokeellinen on vaikuttavuuden tutkimista ja arkivaikuttavuus on tutkimustulosten soveltamista arjessa. Antti määrittelee seuraavasti: "Tietoa kokeellisesta vaikuttavuudesta, jotta saavutettaisiin vertailukelpoiset potilas/asiakasryhmät ja voidaan arvioida ryhmien välistä interventioiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Vertaiskontrolloitu tutkimus on tutkimusasetelma, jossa havainnoidaan lähtökohtaisesti mahdollisimman samankaltaisia potilaita/asiakkaita, pyritään saattamaan vertailtavat tutkittavat tilastollisesti vertailukelpoisiksi ja arvioidaan ryhmien välistä interventioiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Vaikutus ei ole Antin analyysin keskiössä eikä myöskään hyöty. Ehkä arkivaikuttavuudella on sukulaisuutta vaikutus-käsitteen kanssa. Hyödyn käsitettä pohdin "laajalla pensselillä" kirjassani "Hyvinvointi- ja terveyshyöty" (Bod 2021, ss. 24-38).  Itse asiassa tiivistetysti hyödyllä on kaksi puolta yksilällinen (henkilöäkohtainen) ja yhteiskunnallinen (yleinen). Ne voivat myös olla ristiriidassa keskenään. Näitä ristikkäisyyksiäkin pohdin kirjassani.

Löysin ohjeen hyvinvointialueille: "monipuolista järjenkäyttöä"

Hyvinvointialueet ovat aloittaneet osin positiivisissa merkeissä, mutta osin huumaantumalla rahapulaan, henkilöstöpulaan ja rajallisiin mahdollisuuksiin rekrytoida väkeä. Käteeni sattui kirja, jossa kuvataan varmoina lääkkeinä organisaatioiden muutoksia. Siteeraan kirjaa suoraan: " Kun organisaation asiat alkavat mennä huonoon suuntaan tai eteen tulee jokin ennustamaton tapahtuma, se lisää järjestyksen astettaan toivoen siten kohentavansa taloudellista tuottavuutta. Menettely edistää kuitenkin vain ennustettavissa olevien tehtävien hoitoa, mutta estää tuloksen kannalta tärkeimpien, uutta luomaan pyrkivien tehtävien (tutkimus, tuotekehitys, uudet markkinat) hoitamista. Estäminen toteutetaan monilla erilaisilla tavoilla, joita yleensä käytetään samaan aikaan." Ja nyt tiivistän neljän sivun tekstistä nuo menettelytavat sekä teen oman sote-sovellukseni hyvinvointialueille.

• Suurten yksiköiden rakentaminen: kuvitellaan, että suuruus parantaa tulosta. nykyisen toimintaympäristön ennustamattomuus vaatii nopeaa reagointia, mihin suuret yksiköt eivät kykene. 
• Ollin sotesovellus: Tämä on ollut kaikkina valmistelun tuotantokausina eräs johtava "mantra". Ongelmat saadaan hallintaan suurten yksiköiden avulla. Jo nyt havaitaan, että pelkästään uuden organisaation rakentaminen vie aikaa. Joskus muistan lukeneeni tutkimuksen, jossa yritysfuusiot pääsevät jaloilleen noin viidessä vuodessa. Pelkästään IT-järjestelmien rakentaminen ja integraatio vie vuosia. Hallinnon rakentaminen HR-järjstelmineen on myös osoittautunut haasteeksi. Rahoitustarpeet ovat suuret pelkään uuden organisaation rakentamisessa. Kehittämistyöhön on sijoitettu yli miljardi ja aloitustöihinkin satoja miljoonia. HS:n analyysi 16.2.2022 nostaa esille varsin sekavan tilanteen rahoituksessa ja hyvinvointialueiden haasteet. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009378947.html Mm. valtion viimeinen rahoituserä menee suoraan tällaisiin uusiin rahareikiin. Näin esim. myös Pirkanmaalla kerrotaan Aamulehden artikkeliin 9.2.23 perustuen.https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000009370991.html
   
• Toimintojen uudelleenkeskittäminen: siitä seuraa käytännössä byrokratian ja uusien hierarkiaportaiden lisääminen. odotukset kasvavat ympärillä ja alaisissa, että johto ratkaisee käsillä olevat ongelmat. Sen sijaan voitaisiin muodostaa aitoja, joustavia moduleita, itsenäiseen päätöksentekoon oikeutettuja ja kykeneviä soluja. Kuluttajan etuna pidetään hintojen laskua, mutta myöhemmin kulut kasvavat mm. vähentyneen kilpailun vuoksi.
• Ollin sotesovellus: Hierarkiaportaita on tullut lisää. Keskittäminen johtaa myös ongelmien keskittymiseen ja uusien ongelmien syntymiseen. Tarvitaan uutta rakentamista ja toisaalta käypää rakennuskantaa hylätään.
   
• Kontrolloivan byrokratian lisääntyminen: Se näkyy tiukkoina tehtäväkuvina, tavoiteasetteluina, arviointimenetelminä, sääntöinä, ohjeina, tiheänä raportointivelvollisuutena ja uutena hierarkiaportaana sekä valvonnan "tiedustelutsaarina". 
• Ollin sotesovellus: Tässä tapahtuu paluu vuosikymmenten taakse. Valtio ohjaa suoralla resurssiohjauksella. Lisäksi tarvitaan monenlaisia mittareita, joita nyt sitten rakennetaan valtion kokonaisuuden hallinnan tarpeita varten (esim. vähimmäistietosisällöt - mittarikokonaisuus; ks.https://soteuudistus.fi/-/vahimmaistietosisaltoasetus-tukee-hyvinvointialueiden-tiedolla-johtamista).
   
• Koneen kaltaiseen tehokkuuteen pyrkiminen: Tämä johtaa uudistusaloitteiden suitsemiseen, syntyy uusia konflikteja vanhojen rinnalle. Tehokkuushysteria estää uusien asioiden havaitsemista. Ns. "uudistukset" toteutetaan suuressa kiireessä. 
• Ollin sotesovellus: Talouden paineet johtavat kiireiseen kustannusten haravointiin. Kaikkialla pitää tehdä säästöjä, kun samaan aikaan tunnistetaan tulevaisuuden lisäystarpeet. Yhtäkkiä ollaan keskeisesti taloudellisten realiteettien puristuksessa eikä nähdä kauemmaksi. 
• Paperitodellisuuden laatiminen: Kaikesta syntyyn kalliita painotuotteita. järjestetään aikaa vieviä koulutustilaisuuksia. Pahimmillaan uudet toimet estävät tai haittaavat ennestään toimivia tehtäviä.
• Ollin sotesovellus: No tämä kohta voidaan modernisoida sillä, että tarvitaan uuden toimintakulttuurin (yhtenäiskulttuurin) aikaansaamiseksi runsaasti "paperitöitä", koulutusta, kehittämistä ja johtamisen uudistamista.
   
• Yli-innokas ongelmanratkaisu: Johtaminen ajautuu paniikkiin, josta seuraa enemmän uusia ongelmia kuin entisten ratkaisemista. Hätäinen työ vaatii ulkoisia konsulttiapuja eikä näin ehditä hakea todella tapahtuneesta riittävästi tietoa. 
• Ollin sotesovellus: Tämä on riski, joka seuraa uudesta johtamisjärjestelmästä, uusista johtajista versus vanha johtamiskulttuuri sekä vanhat ja uudet palvelujärjestelmään liittyvät ongelmat. 
  

Nyt lukija huomaa, että lainaamani teksti ei ole suoraan sotemaailmasta, eikä kaikilta osin aivan tuorettakaan - kuten otsikko "paperitodellisuuden laatiminen". Siteeraamani kirja oli Jaana Venkulan teos "Epävarmuudesta ja varmuudesta" vuodelta 2005 eli 18 vuotta vanhaa juttua. (ks. https://pertin-valinta.myshopify.com/products/jaana-venkulan-kirjat). Jaana ei peilannut pointteja sotemaailmaan vaan lähinnä yritysmaailmaan tuona ajankohtana. Ehkä oleellista on nyt eritellä hyvinvointialueen toiminnoista ne, jotka toimivat tällä hetkellä "varmasti" niistä toiminnoista, jotka ovat epävarmuuden tiellä. Epävarmuuden vallassa olevat toiminnot pitäisi yrittää peräpeilistä lineaarisen johtamisen sijaan avata uudella tapaa "järjenkäyttötapojen monipuolistamisella" (Jaanan termi). Jaana esittelee kymmenen kohdan listan toimenpiteistä:

• On suunnattava huomio tapahtuman nostamiin kysymyksiin, mitkä luo ajatuksille dynaamisuutta ja teoille rajoja, kun tähän asti on totuttu vastaamaan oikein. (tästä on pitkät pohdinnat kirjassa).
• On ammuttava alas nykyinen yrityslähtöinen kielenkäyttö ja vältettävä muotitermejä.
• On myönnettävä tieteen hitauden ja ihmisen nopeiden havaintojen välinen ero.
• On muutettava aikakäsitystä, jotta ymmärretään tapahtumien kulkevan eri tahtiin ja muodostavan jatkuvuutta, jossa edeltävä vaihe on edellytyksenä seuraavalle. Tähän asti se on ajateltu olevan syy.
• On hyödynnettävä erilaisia logiikoita, kuten analogiat, komplementaarisuus eli täydentääkö jotain muuta, antagonismi eli onko vastakkainen jollekin muulle,
• On tunnistettava asioiden jatkuva keskeneräisyys.
• On tyydyttävä epätäydellisiin ongelmanratkaisuihin.
• On jatkuvasti pyrittävä ymmärtämään, mitä tapahtuu ja rauhoitettava mieli.
• Uudessa, moniulotteisessa järjenkäytössä on kyse jatkuvasta tapahtumien, toiminnan ja ajattelemisen suhteesta.

Löydän Jaanan kymmenen kohdan toimenpidelistasta ainakin kaksi perusasiaa: tiedonkäsitys ja käsitys muutoksesta. 

• Tiedonkäsitys: Karkeasti yksinkertaistaen voidaan sanoa, että on kaksi päälinjaa. Ensimmäinen päälinja näkee tiedon faktoina, joita keräämällä todellisuus valkenee. Toinen päälinja on käsitys tiedosta näkökulmana todellisuuteen, jossa eri näkökulmista voidaan haastaa olemassa oleva käsitys todellisuudesta eli osoittaa se jotenkin vääräksi, puutteelliseksi. Ensimmäinen käsitys perustuu ajatukseen varmasta tiedosta - siis faktasta. Toinen käsitys tiedosta perustuu varmana pidetyn tiedon jatkuvaan haastamiseen sallimalla myös tiedon epävarmuus. 
• Muutos: Puhutaan muutosjohtamisesta, muutoksen aikaansaamisesta, muutosvastarinnasta, muutosneuvotteluista (tämä oli ennen nimellä YT-neuvottelut) jne. Oleellista tässä on muutoksen pysyvyys tai pysymättömyys. Yksilötasolla kyse on työmuistista (etumuisti) ja pitkäkestoisesta muistista (takamuisti). Takamuistiin kirjautuu vähin erin mm. pitkien harjoitusten seurauksena osaamisia, jotka ovat etumuistissa täyttä rutiinia. Esimerkiksi tennislyönti tulee rutiinina takamuistista etumuistiin osaksi mailankäyttöä. Kun haluan muuttaa tenniksen lyöntitapaa, minun täytyy toistaa uutta lyöntitapaa tuhat kertaa. Silti voi käydä niin, että hetken kuluttua palautuu vanha lyönti takaisin. Yhteisötasolla puhutaan kulttuurista ja sen siirtämisestä tai muuttamisesta. Samat haasteet ovat siinäkin läsnä. 

Tämä kirjoitukseni on "sukulainen" edelliselle kirjoitukselleni kirjan julkistamistilaisuudesta "Epävarmuuden aika" (Petri Uusikylä ja Harri Jalonen toimittajina):  https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/02/kirjajulkistus-epavarmuuden-ajasta.html Kannattaa tutustua tuohon kirjoitukseen ja ennen muuta Petrin ja Harrin kirjaan.

Kirjajulkistus epävarmuuden ajasta

Olin 7.2.2023 kirjan Epävarmuuden aika  - kuinka ymmärtää systeemistä muutosta? (Into 2023) julkistamistilaisuudessa. Suurella innolla ja varmuudella kirjan toimittajat Petri Uusikylä ja Harri Jalonen esittelivät tuotosta. (Oheisessa kuvassa Petri vasemmalla ja Harri oikealla). Herrat tiivistivät kirjan yleistä sanomaa seuraavasti:

• kirjassa kyse on systeemiajattelun tuomisesta tutkimustoiminnan avulla ja rinnalla osaksi vaikeiden ongelmakokonaisuuksien kuvaamiseen ja ratkaisemiseen.
• kyse on uudenlaisesta todellisuuden hahmottamisesta - matka käytäntöön on vielä pitkä - tarvitaan uusia menetelmiä tayloristisen, hierarkkisen, siiloutuneen ja lineaarisen valtavirran rinnalle
• tarvitaan ajattelua ennen toimintaa, koska nykyprosessit elävät "konemetafoorassa". 

Kirja pureutuu aiheeseen usean kirjoittajan voimin. Paikalla oli suuri osa kirjoittajista. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Minnan Kivimäki piti innostavan kommenttipuheenvuoron. Hänen mielestään ministeriössä on oivallettu systeemisen muutoksen ajatustapa. On kuitenkin paljon tehtävää, jotta ajatustapa leviäisi ja saisi virastoissa jalansijaa. Kiireeseen vedotaan yleensä ja halutaan nopeita ratkaisuja. Kokonaisuuksien hallinta kuitenkin edellyttää rauhallista moniäänistä siilot ylittävää vuorovaikutusta. Ollaan myös Minnan mielestä kiinni menneisyys-ajattelussa, josta heijastetaan tavoitteita tulevaisuuteen. Sellainen ajatustapa ei riitä. Systeeminen ajattelu johtaa siihen, että on tunnustettava epävarmuus. Kaikkea ei voi yksinkertaisesti ratkaista. Sosten Mervi Aalto-Kallio piti myös hyvän kommentin. Hän tiivisti aiheen kuuteen näkökulmaan: 1. erillisyydestä yhteisiin päämääriin ja muutoksiin, 2. hallinnan harhasta yhteiseen ymmärrykseen, 3. luottamuksen heikentymisestä luottamuksen arvoon, 4. kiireen takaa-ajamasta kohtaamisen ääreen, 5. ajelehtivasta ratkaisijan rooliin, 6. ehdottomuudesta muutosjoustavuuteen.

Paikalla olevat kirjoittajatkin pääsivät ääneen, mutta en nyt toista heidän lyhyitä esittelyjään, koska osa kirjoittajista ei ollut paikalla. Luin kirjan pari viikkoa sitten. Innostuin siitä ja sovimme Tietoasiantuntijalehden päätoimittajan kanssa, että teemme yhteisen arvioin seuraavaan lehteen. Tein tuttavuutta myös viereisessä pulpetissa olevan henkilön, Markus Vähälän kanssa. Kuvan alareunan pulpetti oli hänen käytössä. Vilautin elämäkertaani hänelle ja herra halusi ehdottomasti ostaa sen. Alistuin Markuksen tahtoon. Myöhemmin hän halusi antaa minulle Jaana Venkulan kirjan "Epävarmuudesta ja varmuudesta". Kirja on julkaistu vuonna 2005. Kiintoisa kirja. Aivan alussa Jaana avaa kirjaa lukijalle seuraavasti: "Elämän kunnioittaminen kasvaa sen epävarmuuden huomiooonottamisesta. Epävarmuus pitää ihmisen herkkänä, nöyränä ja varovaisena ja säilyttää siten elämää. Varmuus tekee kovaksi, ylpeäksi ja varomattomaksi ja on siten elämää vaarantava. Eettistä on toiminta, joka edistää elämää. Epäeettistä on toiminta, joka vaarantaa sen." Viisaita sanoja tässä epävarmuuden ajassa.

Luin vuosia sitten kirjan Nate Silver: Signaali ja kohina - miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät. (Terra Cognita 2014, alkuperäisteos 2012). Olen monessa kirjassani hyödyntänyt Naten ajattelua. Hänen mukaansa meidät on ohjelmoitu näkemään merkkejä tapahtumista ja ennustamme niiden varassa itsevarmasti. Väärän merkin näkeminen johtaa kuitenkin huonoon ennusteeseen. Lisäksi ymmärrämme todennäköisyyttä ja epävarmuutta huonosti.Tuloksena on ennustamisen paradoksi: mitä nöyremmin suhtaudumme ennustuskykyymme ja mitä enemmän olemme valmiit oppimaan virheistämme, sitä paremmin muutamme informaation ja aineiston hyväksi tulevaisuutta koskevaksi näkemykseksi. Nate Silver näkee kolme keskeistä epävarmuuden tekijää, joihin tein taannoin pienet esimerkkisovellukset liittyen korona-aikaan (Putinin yllätyshyökkäyksestä ei ollut tuolloin mitään aavistusta ainakaan minulla.):

1. Alkuehtojen epävarmuus otetaan hallintaan tiedostamalla, mitkä ovat ennusteen laadinnan lähtökohtadata ja -informaatio. Se on aina sidoksissa johonkin teoreettiseen viitekehykseen ja ajatusmaailmaan. Oma esimerkkini: EU:n 60%:n vaatimuksesta julkisen velan suhteesta BKT:hen. Koronatilanne on jo kääntänyt EU-tasolla ja kansallisella tasolla tämän vaatimuksen ympäri eli alkuehdot ovat epävarmat ja ristiriitaiset.

2. Tapahtumaketjun epävarmuus lisääntyy ajassa. Tämä epävarmuustekijä perustuu siihen, että ajassa tulee uutta informaatiota ilmiön ympäristöstä. Tuo uusi informaatio voi muuttaa merkittävästi lähtökohtaolettamuksia.  Oma esimerkkini: ketjussa on erityisiä epävarmuustekijöitä koronan hallinnan ja talouden hallinnan välillä.

3. Rakenteellinen epävarmuus tarkoittaa sitä, että ymmärrys ilmiön eli tässä tapauksessa rakenteiden eri puolista on aina rajallinen, siis epävarma. Oma esimerkkini: tässäkin korona on tuonut uuden poliittisen ohjauskulttuurin, joka perustuu jatkuvaan epävarmuuteen poliittisten päätösten vaikutuksista.

Epävarmuus on myös ollut läsnä omassa elämässäni. Tiedonkäsityksenikin on ladattu vahvasti epävarmuustekijällä. Aina on haastettava vallitseva tiedonkäsitys. Silloin ollaan myös epävarmalla alueella ja uuden oppimisen kanssa tekemisissä. Tuumailijan elämäkerrassani käyn läpi polveilevaa elämänkulkuani, jossa sattumalla on useasti suuri vaikutus. (ks. Olli Nylander: Lauttasaaresta sotemaailmaan - tuumailijan elämäkerta 1950-luvulta 2020-luvulle, BOD 2022)

Tietojohtamisen kehittämisessä yhteistyö on voimaa

Datasta viisaaksi vai viisaasti datalla - tiedon hyödyntäminen johdetusti vai yhteisöllisesti?

Kirjoituksemme Jari Kokon kanssa on tarkoitettu herättelyksi tietojohtamisen maailmassa. Ensimmäinen nosto on: "Paljon on töitä paiskittu ja rahaa palanut pääsemättä edes kunnolla alkuun tiedolla johtamisen kehittämisessä." Olemme huomanneet, että tietojohtamisessa on keskitytty järeiden tiedonhallinnan työkalujen rakentamiseen. Liiketoimintanäkökulma ja tiedon tarpeiden kokonaisvaltainen kartoitus ja tavoitteiden asettelu on jäänyt teknologian varjoon. Johtokin on jo alkuvaiheessa vieraantunut useasti hankkeesta ja jättänyt sen IT-osaston vastuulle. Toinen nostomme on: "Kun ei tiedetä, miten kaikkea haalittua tietoa tullaan hyödyntämään, rakennetaan tiedonhallinta-alusta ja niiden tietorakenteet varmuuden vuoksi järeäksi, kattavaksi ja kaikkeen taipuvaksi." Olemme myös huomanneet, että usein tuotantoputken päässä on monimutkainen Dashboard - mittarien viidakko, joka antaa monista ilmiöistä tilannekuvan, mutta ei näytä tavoitteita ja niiden saavutusastetta. Yhteisöllisessä tietojohtamisessa käännetään tuo pyramidi toisinpäin.  Kehitetään tietojohtamista ylhäältä alaspäin eikä alhaalta ylöspäin. Ensin kartoitetaan tiedontarpeet eli toiminnan strategiset ydinmenestystekijät mittareineen. Vasta sitten mietitään, mistä tarvittava tieto saadaan ja miten sitä käsitellään viisaan ajattelun mukaisesti. Kolmas nostomme on: "Tärkeintä olisi saada tiedolla johtamisesta koko organisaation yhteinen, kattava ja avoin johtamis- ja viestintäratkaisu."

Lähde: Datasta viisaaksi vai viisaasti datalla – tiedon hyödyntäminen
johdetusti vai yhteisöllisesti? (Tietoasiantuntijalehti 3-4/2022)
Jari Kokko ja Olli Nylander

Tietojohtamisen menetelmien työpakki on runsas.

Kirjoitimme yhdessä Leena Konosen kanssa yllä otsikoidun jutun Tietoasiantuntijalehden vuoden 2022 viimeiseen numeroon. Lähtökohtamme oli: "Tietotyön johtamisen on todettu lisäävän organisaation tehokkuutta. Täten tietojohtamisen työkalupakki kannattaa koota oman organisaation tarpeisiin sopivaksi ja opetella käyttämään valittuja menetelmiä ja työkaluja uusien käyttömahdollisuuksien ymmärtämiseksi."

Bernard Marr: viisi askelta

Työkalupakki yhdistettyna erilaisiin osaamisen muotoihin auttaa tietotyötä organisaatiossa. Avasimme Leenan kanssa työkalupakkia Bernard Marrin viisi askelta näyttöön perustuvan artikkelin avulla (Marr: Five Steps to Evidence Based Management, 2013). Ensimmäinen askel on "kartoita ja hyväksy tietotarpeet" (aivan niin kuin Kokon kanssa tekemässämme jutussa). Toinen askel on "kerätä oikeata tietoa". Siinä työssä tulee välttää väärää tietoa. On osoitettava, mikä on tietolähde. On perusteltava väittämät. On selvitettävä, mitä muita tietolähteitä väittämästä on olemassa. Kolmas askel on "analysoida tieto havainnoiksi, oivalluksiksi, näkemyksiksi". Neljäs askel on "kommunikoida havainnoista, oivalluksista ja näkemyksistä" eri asianosaisille vuorovaikutuksellisesti. Viides ja viimeinen askel on "tehdä parempia päätöksiä ennakoivasti ja vuorovaikuttavuusperusteisesti. Parempi päätöksenteko perustuu kypsään ja jatkuvaan datan - informaation- tiedon ja tietämyksen hallintaan."

Lähde:  Tietojohtamisen menetelmien työkalupakki on runsas (Tietoasiatuntijalehti 5/2022)                                          Olli Nylander ja Leena Kononen

Jälkipohdintaa

Kahden artikkelin ytimessä on liiketoimintalähtöinen ajatusmalli, jonka tuloksena on avoin, vuorovaikutteinen päätöksentekomenettely.  Niin, mutta nämä jututhan ovat itsestään selvyyksiä. Kerron lyhyesti taustoja juttujen synnystä. 

• Jarin kanssa päätimme tehdä jutun, koska olemme yrittäneet eri yhteyksissä saada ydintavoitteet esille ja rakentaa niiden varaan tietojohtamista. Jari kehitti aikanaan yksinkertaisen mallin, jolla kokonaisvaltaisesti tavoitteet määritellään ja asetetaan tavoitteet mitattaviksi. Kehitimme tuoteaihiota eteenpäin nimellä "yhteisöllinen tietojohtaminen -360 Tijo". Mallin avainkäsitteet ovat  organisaation kyvykkyydet, toimintojen tehokkuus, tuotteiden ja/tai palvelujen vaikuttavuus, toiminnan tuloksellisuus. Oleellista mallissa on, että johtaminen ei ole pelkkää talouden johtamista ja että eri avainkäsitteet linkittyvät toisiinsa. Kauppasimme ajatustamme eteenpäin, mutta kohtasimme monenlaista vastarintaa. Miksi johto / johtaja ei ollut kiinnostunut asiasta, liittyy mitä ilmeisimmin reviirin varjeluun. Toisaalta johtaminen on myös paljon muutakin kuin tiedolla johtamista. 
• Leenan kanssa pohdimme työkalupakkiasiaa keräämällä suuren määrän tietojohtamisen työkaluja. Syntyi tekstiä monin verroin verrattuna sallittuun palstatilaan. Bernard Marrin askeleet ovat "julma" tiivistys työkalupakista. Olisiko tuo laajempi pakin sisällön avaaminen sitten tie johtajan sydämeen.  
• Ja vielä Ollin omat pohdinnat. 
1. Vaikuttavuuden mittaaminen on vuosikymmenten haaste. Tutkimusta on tehty, mutta ns. arkivaikuttavuus osana päätöksentekoa on vielä kaukana. Sen totesin luettuani ja kommentoituani Antti Malmivaaran kirjan ko. aiheesta: https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/01/sotepalvelujen-vaikuttavuus-uuden.html. 
2. Ennakoivuus ja riskiarviointi on osa johtamista. Siihen on tarjolla monenlaista tietoteknistä apua - tekoälyn hyödyntäminen on nyt uudessa nousussa. Jättiyritykset (kuten Microsoft ja Google) satsaavat siihen runsaalla kädellä. (Esim. Chat GPT). 
3. Pohdintani liittyy omaan pitkään työuraani, josta vähintään 25 vuotta olin erilaisissa johtotehtävissä ja sitä ennen johdon tukena koko työurani. Aineistoa olen kerännyt elämäkertaani "Lauttasaaresta sotemaailmaan" (BOD 2022). Olen arvioinut jälkikäteen onnistumisiani ja epäonnistumisiani. Johtaminen ei ole ollut pelkkää mittareihin tuijottamista, vaan monenlaista verkostoitumista, ihmisten johtamista ja tärkeinä pitämieni tavoitteiden edistämistä. Nuo kokemukset täytyy vielä jatkossa tiivistää. Pitäisiköhän se 2017 kirjoittamani kirja "Tietojohtaminen ja tapaus SOTE" siirtää 2020-luvulle elämäkertani ja monien tietojohtamiseen liittyvien kirjan ilmestymisen jälkeisten kehittämis- ja konsultointitöistä kertyneiden uusien oppien ja kokemusten avulla. 
   

Erik Allardtin hyvinvoinnin teorian uusiokäyttö eli sovellus 2020-luvulle

 Hyvinvointialueilla on suuri haaste hyvinvoinnin edistäminen yhdessä keskenään ja kera kuntien sekä valtion. Edesmennyt professori Erik Allardt oli tämän aiheen ehdoton guru aikanaan. Tässä oppia meille kaikille.

Suomalaisen hyvinvointitutkimuksen klassikko on Erik Allardtin "Hyvinvoinnin ulottuvuuksia" vuodelta 1976. Hannu Uusitalo kumppaneineen on tehnyt uusiotutkimuksen 2018 aineistolla Allardtin luokituksella. Jussi Simpura on kirjoittanut aiheesta oivan artikkelin Osallisuusmediaan otsikolla "Hyvinvoinnin muutoksia ja pysyvyyksiä". (1). Kirjoitin kirjassani "Hyvinvointi- ja terveyshyöty" (2) aiheesta hyvinvointi seuraavaa:

Hyvinvointi voidaan ymmärtää terveyttä laajempana käsitteenä. Hyvinvointi on elämänlaatua, joka koostuu terveydestä, toimintakyvystä, materiaalisesta hyvinvoinnista, yksilön odotuksista hyvästä elämästä ja ihmissuhteista, sosiaalisesta pääomasta, onnellisuudesta, omanarvontunteesta, mielekkäästä tekemisestä ja itsensä toteuttamisesta. Hyvinvointitutkimuksen avainhenkilö oli edesmennyt professori Erik Allardt. Hän muodosti ympärilleen vertailevan sosiologian tutkimusryhmän, joka jatkoi tutkimustyötä pitkään. Ryhmän alkuvaiheita dokumentoi hyvin ryhmäläinen Hannu Uusitalo (3) muistelmakirjassaan. Having, loving, being oli Erik Allardtin hyvinvointitutkimuksen avaintulos. Taustalla näkyy myös Maslowin tarvehierarkia. Allardtin tutkimus "Hyvinvoinnin ulottuvuuksia" vuodelta 1976 (4) avasi koko käsitemaailman aiheeseen.  Kirjassa esiteltiin myös pohjoismainen vertailututkimus aiheesta. Allardt nelikenttä perustuu käsitepareihin hyvinvointi -onnellisuus, elintaso – elämänlaatu seuraavasti:

·       A. hyvinvointi - elintaso: "aineellisiin ja persoonattomiin resursseihin perustuva tarpeentyydytys”;

·       B. hyvinvointi - elämänlaatu: "ihmisten välisiin, ihmisten ja yhteiskunnan sekä ihmisen ja luonnon suhteisiin perustuva tarpeentyydytys";

·       C. onnellisuus - elintaso: subjektiiviset tunteet ja kokemukset yksilön materiaalisista ja ulkoisista ehdoista;

·       D. onnellisuus - elämänlaatu: subjektiiviset tunteet ja kokemukset suhteessa ihmisiin, luontoon ja yhteiskuntaan. 

 

Allardt tiivistää hyvinvoinnin ja onnellisuuden kolmeen osioon. Jos ne kaikki osaset onnistuvat, hyvinvointi ja onnellisuus ovat maksimissaan: elintaso (having), yhteisyyssuhteet (loving), itsensä toteuttamisen muodot (being). Tehdessäni taannoin indikaattorianalyysin, löysin hyvinvointi - onnellisuus akselilta kärkipäästä suomenruotsalaiset kunnat. (5).  Vastaavia tuloksia on saatu myös muissa tutkimuksissa.  Onko noissa suomenruotsalaisissa kunnissa sopiva sekoitus elintasoa, yhteisyyssuhteita ja itsensä toteuttamista ("having – loving - being"). Onko suomenruotsalainen yhteisö hyvinvoinnin ja onnellisuuden yhteiskunta pienoiskoossa? Hyvinvointia voidaan tutkia havainnoimalla todellisia olosuhteita. Puolestaan onnea tutkitaan selvittämällä asenteita ja subjektiivisia tunteita.

Stakesin aikaiset työkaverini Hannu Uusitalo ja Jussi Simpura eräiden muiden tutkijoiden kanssa ovat tarttuneet Allardtin käsitteiden having, loving, being -mittareiden uusiokäyttöön 2020-luvulla.(6). Tutkijat tekivät kyselyn modernein välinein noin 2500 kansalaiselle. Kun vuonna 1970 tyytyväisimpiä elämäänsä olivat nuoret, niin 2017 tyytyväisimpiä olivat yli 50-vuotiaat. Oletan kuuluvani tuohon yli 50-vuotiaiden tyytyväisten joukkoon. Tutkijat tekivät sivulla 159 viiden virkkeen kiteytyksen seuraavasti:

”Allardtin mittaama hyvinvointi on kohentunut. Elintason (having) nousu on ollut vahvaa, poikkeuksena kuitenkin huonontunut työllisyys. Loving-arvojen muutos on maltillinen, mutta suunta on ollut kohti parempaa tarpeiden tyydytystä. Being-arvot ovat parantuneet loving-arvoja hieman enemmän. Yksilöllinen elämäntyytyväisyys on parantunut, ja yhteiskunnallinen tyytyväisyys on pääsääntöisesti lisääntynyt.”

Allardtin hyvinvoinnin osatekijöiden mittarit ovat seuraavat (mittarien arvot 1. pieni, 5.suuri – hyvinvoinnissa; elämäntyytymättömyydessä toisin päin eli suuri arvo tarkoittaa suurta tyytymättömyyttä). 18 osatekijää ovat seuraavat:

• hyvinvointi
• elintaso (being): asumistaso, työllisyys, koulutus, fyysinen terveys, psyykkinen terveys, 
• yhteisyyssuhteet (loving): paikallisyhteisyys, perheyhteisyys, ystävyyssuhteet,
• itsensä toteuttaminen (being): korvaamattomuus, poliittiset resurssit, tekeminen
• elämäntyytymättömyys
• vastakohtaisuuksien voimakkuus
• eriarvoinen kohtelu
• epäoikeudenmukaisuuden kokemus
• tyytymättömyys tuloihin
• yksilöllinen elämäntyytyväisyys
• elämäntyytyväisyys
• tarpeen tyydytys.

Tarkastellessani 18 osatekijää elämänpolkuni aikana, voin yhteenvetona todeta, että hyvinvointini ja elämäntyytyväisyyteni ovat kasvaneet nuoruuden ja työelämän alkuvaiheista tänne eläkevaiheeseen. Terveydessä on tapahtunut jonkin verran laskua samoin kuin menetettyjen ystävyyssuhteiden myötä. Nämä menetykset ovat olleet ennen muuta ystävien poismenosta johtuvia.(6)

Tämä oli nyt toinen omakohtainen tarkastelu, jossa pohjana oli jokin hyvinvointiin liittyvä luokittelu. Ensimmäinen oli 19.12.22. julkaisemani blogikirjoitus "Pärjäämisen omakuva joulua odotellessa ja uutta oppiessa". Olen tulkinnut omaa tilaani seuraavasti: Olen siis ”aktiivinen ja ongelmien kanssa pärjääjä”.(7)

Viitteet

(1) Jussi Simpura: Hyvinvoinnin muutoksia ja pysyvyyksiä. Osallisuusmedia 25.8.2022;https://www.osallisuusmedia.fi/jussi-simpura-hyvinvoinnin-muutoksia-ja-pysyvyyksia/

(2) Olli Nylander: Hyvinvointi- ja terveyshyöty - ajopuusta aktiiviksi, BOD 2021, s. 65-66

(3) Hannu Uusitalo: Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa. Havaintoja viideltä vuosikymmeneltä. Into 2020; Vertailevan sosiologian tutkimusryhmä s.39-50

(4) Erik Allardt: Hyvinvoinnin ulottuvuuksia, Porvoo 1976; ss. 32-33, 37-49, 

(5)  Olli Nylander: Lauttasaaresta sotemaailmaan, BOD 2022, tapaus 2: hyvinvoivat kunnat indikaattorien ryhmässä kuvattuna  - suomenruotsalaiset kunnat kärjessä, ss. 320-321; https://ollintuumailut.blogspot.com/2012/07/sairastavuus-ja-toimeentulotuki-tassako.html

(6) Hannu Uusitalo, Jussi Simpura, Juho Saari ja Tuomo Laihiala (toim): Hyvinvoinnin muutos ja pysyvyys – Allardt-hyvinvointi Suomessa 1972 ja 2017, Into; Ollin kirjassa aihe esillä sivuilla 64–67, 164

 

(7) Pärjäämisen omakuva joulua odotellessa ja uutta oppiessa, blogikirjoitus 19.12.2022;  https://ollintuumailut.blogspot.com/2022/12/parjaamisen-omakuva-joulua-odotellessa.html

 

---

Sotepalvelujen vaikuttavuus uuden sotejärjestelmän haaste

Vaikuttavuus on uudelleen esiin nossut tai nostettu käsite sotemaailmassa. Jokin aika sitten perustettu Vaikuttavuusseura ry. edistää kansallisesti tätä ilosanomaa. Olen seuran rivijäsen. (https://vaikuttavuusseura.wordpress.com/). Nyt pitäisi ottaa vaikuttavuus avaintavoitteeksi uusille hyvinvointialueilla. 

LKT Antti Malmivaara on emeritusprofessori, jonka tunnen työuraltani jo Stakesin ajoilta. Antti on vuosikausia työskennellyt monin tavoin aiheen kimpussa. Hänen mielestään yläkäsite on vaikuttavuus ja sen rinnakkaiskäsite kustannusvaikuttavuus. Vaikuttavuus jaetaan kanteen alakäsitteeseen: kokeellinen vaikuttavuus ja arkivaikuttavuus. Kokeellinen on vaikuttavuuden tutkimista ja arkivaikuttavuus on tutkimustulosten soveltamista arjessa. Antti määrittelee seuraavasti: "Tietoa kokeellisesta vaikuttavuudesta, jotta saavutettaisiin vertailukelpoiset potilas/asiakasryhmät ja voidaan arvioida ryhmien välistä interventioiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Vertaiskontrolloitu tutkimus on tutkimusasetelma, jossa havainnoidaan lähtökohtaisesti mahdollisimman samankaltaisia potilata/asiakkaita, pyritään saattamaan vertailtavat tutkittavat tilastollisesti vertailukelpoisiksi ja arvioidaan ryhmien välistä interventioiden vaikuttavuutta, turvallisuutta ja kustannusvaikuttavuutta." Antille oleellinen tietolähde on laaturekisteri, joka on PICOS-viitekehykseen perustuva potilas/asiakasryhmäkohtainen rekisteri. PICOS-viitekehys tarkoittaa potilas (patient), toimenpide (intervention), vertailutoimenpide (control-intervention), tulosmittari (outcome) ja tutkimusasetelma (study design) -viitekehys, jota tarvitaan vaikuttavuuskysymyksen määrittämisessä, tutkimuksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä tulosten raportoinnissa,"

Oikeastaan luettuani läpi Antin monipuolisen kirjan sain yleiskäsityksen aiheesta. Se on kuvattu edellisessä kappaleessa. Käsitteiden käyttö toistuu pitkin kirjaa monin tavoin - joskus jopa hiukan rasittavina toistoina. Antti periaatteessa rakentaa ajatusmallinsa yleiseksi, jota voidaan soveltaa koko sotemaailmaan. Kuitenkin esimerkit ja sovellukset ovat terveydenhuoltoa ja erityisesti erikoissairaanhoitoa suurelta osin. Perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto jäävät muutamien mainintojen varaan. Edelleen Malmivaara luottaa periaatteessa tutkimuksen voimaan ja sen soveltamiseen arjessa. Kuitenkin hänen mielestään on paljon kokeellista tutkimusta, joka ei täytä vaikuttavuustutkimuksen tieteellisiä kriteereitä kattavasti. Ongelmaksi Antti näkee myös tutkimusten soveltamisen arkeen. Yksi luotettu lähde hänelle ovat laaturekisterit, mutta niiden kattavuus ei ole Antin mielestä lainkaan riittävä. Se on totta. Kun yhdistetään tutkimusnäkökulma ja arjessa tapahtuva päätöksenteko, jään lukijana miettimään, onko nykyisellä vaikuttavuustutkimuksella vaikutusta soten päätöksentekoon. Jään myös miettimään, onko Antin malli niin kunnianhimoinen, että sillä on rajalliset toteutumismahdollisuudet. Jos laaturekistereitä on nyt kymmenkunta keskittyen suurelta osin erikoissairaanhoitoon, niin tarve varovaisen laskelmani mukaan on 10-100 kertainen. Tarvevälys on melkoinen, koska asiakasryhmä voidaan määritellä todella monella tapaa. Tutkimusasetelmissa on aukkoja mielestäni aina, koska asetelmaa ei voida erottaa elävästä elämästä omaksi "laboratoriokseen". Haaste tulee (niin Anttikin toteaa) viime kädessä vastaan, kun tutkimustuloksia ryhdytään soveltamaan arkielämään eli potilas/asiakashoitoon ja palveluun. Haaste kasvaa, kun otetaan mukaan moniongelmaiset asiakasryhmät eli yli perinteisten rajojen menevät ryhmät sisältäen sosiaalihuoltoa, perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa sekä laajemmin yhteiskunnallisia ongelmia.

Tein itse samaan aihealueeseen liittyvän kirjan 2021 (hyvinvointi- ja terveyshyöty). Harmillista on, että en tiennyt Antin kirjahankkeesta mitään. Olisin saanut hänen näkökulmastansa paljon lisäpohdintaa omaan teokseeni. Meillä on kyllä ajatteluissamme yhtymäkohtia, mutta sovelluksemme sotemaailmaan poikkeavat monelta osin. Keskeisiä eroja löydän seuraavasti:

• Antin kirja keskittyy vaikuttavuuteen liittyvän tutkimusmetodologian avaamiseen, kun taas minun kirjassani painopiste on sisältökysymyksissä.
  
• Antilla keskeinen käsite on vaikuttavuus, kun puolestaan minulla keskeinen käsite on hyvinvointi- ja terveyshyöty. Sen vaikuttavuuden kuvaamisessa otan ytimeen pärjäämisen käsitteen, jota kehitin eteenpäin Hollantilaisen tutkimusryhmän ja suomalaisten sovellusten pohjalta. (ks. pärjäämisestä https://ollintuumailut.blogspot.com/2022/12/parjaamisen-omakuva-joulua-odotellessa.html)
• Antilla lääkäri- ja tutkimustaustansa vuoksi painopisteenä on terveydenhuolto, kun itse yritän kiihkeästi tuoda mukaan keskusteluun sosiaalihuollon ja enkä näe sotea vain terveydenhuoltona.
• Antin näkökulmana on vaikuttavuustutkimus ja miten se saadaan arkivaikuttavuuden avulla osaksi soten päätöksentekoprosesseja. Minulla näkökulmana on ennen muuta päätöksenteko eri organisaatiotasoilla ja ennen muuta ammattihenkilön ja asiakkaan/potilaan kohtaamisessa. Päätöksenteossa ei riittävästi hyödynnetä dataa-informaatiota-tietoa eikä tiedon pohjalta tehdä vaikuttavia päätöksiä. Lopputavoitteen osalta olemme Antin kanssa samassa veneessä.  
• Asiakasryhmät: minun mallissani asiakasryhmiä kutsun asiakassegmenteiksi, joita ovat hätäapu, satunnainen apu, jatkuva palvelu ja palvelun ennalta ehkäisy. Antilla lähtökohtana ovat ainakin toistaiseksi diagnoosipohjaiset asiakasryhmät, joiden määrään ja sisältöön hän ei ota kirjassaan kantaa. Tämä liittyy myös löyhään arviooni tarvittavien laaturekisterien määrästä.
  
• Suhtautuminen laaturekistereihin: pidän mahdottomana kattavan rekisterimaailman rakentamista ellei rajata asiakasryhmiä todella radikaalisti; laatunäkökulma pitäisi sisään leipoa kansallisiin rekistereihin ja kanta-arkistoon. Antti olettaa, että ennemmin tai myöhemmin laaturekisterit ovat kattavasti perustana vaikuttavuustutkimukselle.
  

Oletan, että Antin kanssa keskustelut toisivat uusia ulottuvuuksia meidän molempien ajatusmaailmoihin. Yhteinen tavoitteemme on saada vaikuttavuus osaksi soten päätöksentekojärjestelmää asiakastason päätöksistä aina strategisiin hyvinvointialueen päätöksiin saakka.

Alla on vielä kehittämäni ongelmanratkaisumalli, joka on sovellettavissa myös vaikuttavuustutkimuksen tulosten hyödyntämiseen soten päätöksenteossa. (Nylander: Hyvinvointi- ja terveyshyöty 2021, ss.13-24). Ongelman operationalisoinnin jälkeen se liitetään laajempaan ilmiöön. Tilanteen kartoituksessa tilannehuoneessa osana dataa-informaatiota- tietoa hyödynnettäisiin vaikuttavuustutkimusten tuloksia.  Lopulta vielä arvioidaan tehdyn päätöksen vaikuttavuutta ja siinä yhteydessä myös vaikuttavuustutkimusten roolia päätöksenteossa.

"Etätyössä enenrgiataso katoaa" - vastakommenttejakin tulee maailmaltakin, päivitys 7.1.2023

Dagens Industri 5.12.2022

 "Etätyössä energiataso katoaa" - tiivistetään ruotsalaisessa Boston Consultation Groupin tekemässä tutkimuksessa joulukuun 2022 alussa. (1) Verrattuna läsnäolotyöhön etätyössä työn tehokkuus heikkenee, innovatiivisuus kärsii, konsensuskulttuuri ei toimi lainkaan, päätöksenteko pitkittyy jatkuvan kokoustamisen myötä. Muutosprojektit takkuavat. Etätyössä puuttuu luonnollinen vuorovaikutus työntekijöiden kesken. Etätyössä keskitytään vain omien tehtävien tekemiseen, joihin keskittymistä häiritsee kotiympäristö. 

Ruotsalaiset ovat debatoineet tästäkin joulukuun aikana monin tavoin. On esitetty vastaväitteitä, jonka mukaan matkustelun väheneminen on tuonut suoranaisia säästöjä yrityksille ja yhteisöille. Samoin on nostettu esille työntekijöiden etätyöstä johtuva työhyvinvoinnin paraneminen. Sähköisten välineiden avulla on voitu tehdä tehokkaasti yksin ja yhdessä työtä. Myös etäopiskelussa on todettu saavutettavan hyötyjä. Lundin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että hyvännäköiset opiskelijat (erityisesti naiset) saavat parempia arvosanoja vuorovaikutukseen perustuvissa oppiaineissa verrattuna muihin  opiskelijoihin. Tämä ei päde matemaattisiin aineisiin. (2) Tämä näennäinen etu on jäänyt pois etäopetuksessa. Kyse on  kansanomaisesti "pärstäkertoimesta", jolla on pitkät historialliset juuret kaikkeen arvosanoin mitattaviin koulutustapahtumiin. Niin ehkä vastaavasti etätyö vähentää työyhteisön ristiriitoja ja kiusaamista, kun fyysinen vuorovaikutus on muuttunut digitaaliseksi. Eleet, ilmeet ja tunteet eivät näy samalla tapaa kuin työpaikalla.

Minullakin  on luonnollisesti kokemuksia läsnäolotyöstä ja etätyöstä. Jo vuosia ennen lyhyttä pandemiakautta asiantuntijatyössä sovellettiin rajoitetusti etätyömahdollisuuksia. Kaksi keskeistä haastetta piti ottaa haltuun: 1. kenelle annetaan ja missä laajuudessaan etätyöoikeudet ja miten tuon oikeuden antaminen suhtautuu työelämän tasa-arvoon eli niihin työntekijöihin, joille oikeutta ei jostain syystä voi antaa. 2. Toinen keskeinen tekijä liittyy työmoraaliin ja työnteon tehokkuuteen. Miten mitataan tehtyä työtä eli miten varmistetaan, että työntekijä kotona todella tekee töitä samaan tahtiin kuin toimistolla työskentelevät. Korona kuitenkin muutti periaatteet aivan toisiksi. Etätyö tuli välttämättömäksi työmuodoksi kaikille, joiden tehtäväkuva sen salli. Meillä kävi niin, että työpaikka tyhjeni työntekijöist. Työmaaruokala meni kiinni ja kaikki menivät koteihinsa töihin. Monella muuttuivat ruokailutottumuksetkin omaehtoiseksi ruokien kyhäilyksi.

Ruotsalainen tutkimusyhteisö RATIO selvitteli etätyötä laajasti ja päätyi suosittelemaan hybridityömallia eli etätyön ja läsnäolotyön kombinaatiota. Suosituksen tueksi RATIO rakensi 12 haastetta. (3)

• tehtävä selväksi, onko toimisto työpaikka, kohtaamispaikka vai molempia
• selvitettävä, voiko nykyinen toimisto täyttää hybridityön vaatimukset jatkossa
• voiko yritys väistää etätyön ja hybridityön haasteet, kun toimialalla on osaajapula
• miten voidaan ehkäistä tai vähentää kyberhyökkäykset etä- ja hybridityömallissa
• miten opitaan uuteen etä-hybridityömalliin ja mitä työkaluja tarvitaan osaamisen siirtoon sekä yhteistyön ja vuorovaikutuksen mahdollistamiseen
• kykenevätkö johtajat johtamaan etä-hybridityötä
• miten estetään riskit työntekijöiden eriytymisestä läsnäolotyöntekijöihin ja etätyöntekijöihin
• ratkaistava, miltä uuden työympäristön työtekijöiden keskinäisen vastuun tulee näyttää, jotta se tukee uusia työmuotoja
• oikeanlaisten työvälineiden hankkiminen
• toimistotyön ja etätyön työolojen tasavertaisuus
• työntekijöiden työ- ja perhe-elämän tasapainon turvaaminen sekä hyvinvoinnin turvaaminen
• miesten ja naisten välisen tasa-arvon turvaaminen nyt ja pitkällä aikavälillä

Oma kokemukseni pandemia-ajan etätyöstä ja sen jälkeenkin on, että työyhteisöissä ei ole tartuttu kaikkiin tällaisiin haasteisiin. Kohtaamispaikkana työpaikka ontuu kovasti verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. En usko, että vielä oltaisiin hybridityövaiheessa. Ihmiset ovat oppineet pandemia-ajasta etätyömoodin ja toteuttavat sitä ellei johto rakenna uusia toimintaperiaatteita hybridityön perustalle. Työvälineiden osalta on totuttu nyt käyttämään digitaalisia kokousvälineitä. Etätyö ottaa huomioon työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen ainakin periaatteessa. Laajemmin on kuitenkin selkeä eriarvoisuus olemassa eri ammattien ja työyhteisöjen välillä. Kaikissa työtehtävissä ei edelleenkään ole mahdollista etätyö tai hybridityö. 

Näyttää siltä, että toimistotilojen tarve tulee jatkossa vähenemään ellei hybridimallia saada vietyä läpi eri työyhteisöissä. Ehkä tarvitaan myös toimistoillekin uutta ilmettä. Hybridityömallihan tarkoittaa sitä, että työtiloja ei yksittäinen työntekijä tarvitse joka päivä. Mitähän tuollainen uusi kohtaamispaikka sitten työtilana tarkoittaakaan? Turhista neliöistä halutaan luopua eli säästää pysyviä kustannuksia. Suomessa valtiokin on herännyt muuttuviin tilatarpeisiin. Ei riitä, että suositaan avotilaratkaisua. Puhutaan työtilojen evoluutiosta avotoimistoista monitilaympäristöihin yhteisiin työympäristöoihin. Evoluution viimeisessä vaiheessa valtio pyrkii virastorajat ylittäviin työtilaratkaisuihin. Mutta kyllä nykyään yksityiselläkin puolella rakennetaan samalla evoluutioperiaatteella tiloja. On kuitenkin vielä kiinnitettävä huomiota tilojen sisustukseen uusien haasteiden edessä.

Palaan vielä yhteen ruotsalaiseen Kontorskraft:n suositukseen, jossa vaiheistetaan etätyön edellytysten rakentaminen neljään vaiheeseen (4):

• Vaihe 1: Varmista, että yritykselläsi on oikeat viestintävälineet. Etätiimeille on tärkeää, että he pystyvät helposti kommunikoimaan keskenään sekä tekstin että videokokousten kautta.
• vaihe 2: Viestintä ei tarkoita vain chat-toimintoja tai muuta vastaavaa. Hyvän etäyhteistyön todellinen ydin perustuu yhteiseen suunnitteluun ja jatkuvaan työtovereiden aikataulujen ja tehtävien kanssa seuraamiseen. Varmista siis myös, että yrityksellä on hyvät suunnittelutyökalut, jotka voidaan jakaa koko organisaation kanssa.
• Vaihe 3: Varmista, että kaikilla eri ryhmillä on vesitiivis rakenne. Minimoi mahdollisten kysymysmerkkien määrä siitä, missä asioiden pitäisi olla tai miten pitäisi edetä suoritettaessa tiettyä tehtävää selkeällä projektisuunnittelulla. Selkeä rakenne, jossa kaikki noudattavat samaa kaavaa, vähentää stressiä sekä johdossa että työntekijöissä.
• Vaihe 4: Varmista, että yrityksesi tiedot ovat suojassa, vaikka käytössä olisi enemmän yksityisiä laitteita ja työntekijät ovat yhteydessä erilaisiin (joskus jopa julkisiin) Wi-Fi-verkkoihin.

Ovat nämä neljä vaihetta hyviä periaatteita, joiden huomioon ottaminen on tarpeellista. Helppoa on jättää kukin henkilö oman onnensa varaan. Vaikka viestintävälineet ovat viimeisin päälle kunnossa, yhteydenotto nopeasti ad hoc saattaa olla vaivan ja uskalluksen takana. 

Somekeskustelua aiheesta. Kokoan tähän tiivistelmänä keskustelua ilman nimiä. Ensimmäisenä siteeraan ystäväni antamaa vinkkiä LinkedInistä aivan toiselta puolelta. Kieli on englantia, josta olen valikoituja virkkeitä kääntänyt. Ko. jutun otsikko on I Love Remote Working - rakastan etätyötä. Loput ovat suomenkielisiä kommentteja FB:stä ja LinkedInistä.

• Olen huomannut, että etätyö tarjoaa syviä, aitoja yhteyksiä, mahdollisuuden edistää oppimista ja kasvua, itsenäisyyttä ja vastuullisuutta sekä parempaa työn ja yksityiselämän tasapainoa. Ryhmäkulttuuri ja ihmissuhteet kukoistavat.  Korostamme työmme tuotoksia, emme panoksia. Emme välitä missä teemme työtä tai milloin teemme työtä tai miten teemme työn. Keskitymme pieneen joukkoon tiettyjä tavoitteita, jotka meidän on saavutettava viikoittain, kuukausittain ja neljännesvuosittain. Sen jälkeen mitataan, kuinka hyvin suoriuduimme näissä virstanpylväissä. Voin sanoa suurella luottamuksella ja arvostuksella tiimiäni kohtaan, että se toimii. Keskittyminen vain tärkeisiin asioihin ja terveellisempien tapojen kannustaminen, kuten enemmän aikaa perheen kanssa, matkustaminen, ystävien tapaaminen ja elämästä nauttiminen, vaikuttaa. Jos et voi saada näitä asioita, mitä järkeä on tehdä niin kovasti töitä?
• Sellaista sentimenttiä on, että työntekijät halutaan takaisin karsinaan niinkuin porsaat, joille vapaus ei sovi.
• Pohdintaan olisi hyvä ottaa myös eriarvoisuuden näkökulmasta neuroepätyypilliset työntekijät. Esimerkiksi ADHD-piirteisille avokonttorit ovat kauhunpaikka. Heidän kohdallaan etätöissä tehokkuus yleensä kasvaa huimasti, mikäli henkilö on omalla alallaan ja tekee sitä mikä häntä oikeasti kiinnostaa. Hyperfokusoitumiseen taipuvana, siinä tosin on riski uupumiseen, mikäli ao. työntekijä ei tätä tunnista ja ole oppinut itselleen sopivia toimintamalleja. 
• Henkilökohtaisesti on kivempi tehdä sekä itsenäistä työtä että yhteistyötä etänä. Koen kaikkein tehokkaimmaksi etätyön. Silloin kun itse keskitty johonkin juttuun, ei ole häiriötä. ja kun on keskustelun aika, sille ei ole esteitä. Rusinat on molemmista pullista.
• Oma kokemukseni on, että etätyö on tehostanut omaa itsenäistä työtä, mutta yhteistyölle on käynyt aivan päinvastoin. Toinen kommentoija jatkaa: Samoilla kokemuksilla, palavereiden väliset pätkät paahdetaan oman tehtävän parissa, tiukat Teams-aikataulut keskittävät huomion usein kunnianhimoisiin agendoihin, yhteistyötä rakentava vapaa keskustelu jää pääosin toteutumatta.
• 
  Päivitys 7.1.2023: The Economist, Maailma 2023, Uutta opittavaa 2023: https://nakoislehti.hs.fi/219140db-2cbb-41c0-8f28-c5260c8ad04c/86
  
• "Tuottavuusharha: Onko etätyö läsnäolotyötä tuottavampaa? Perustana Microsoftin kysely: 87% sanoi, että tuottavuus kotona oli parempaa kuin toimistolla. Kuitenkin päälliköistä 12 % uskoi tiimiensä tuottavuuteen kotona. Tuloksena on "tuottavuusharha", joka koskee sekä työntekijöitä että esihenkilöitä. Työntekijät pelkäävät leimaantuvansa pinnareiksi ja päälliköt, että työntekijät pinnaavat. Tästä taas voi seurata "tuottavuusnäytelmä", kun työntekijät haluavat todistaa, kuinka tuottavia he ovat etänä."
• "Donitsivaikutus: Työntekijät siirtyvät pois kaupunkien keskustoista. Kaupunkien ympärillä sijaitsevien kiinteistöjen arvo nousee renkaan muotoisella alueella. Toimitilojen kehittäjät toivovat puolestaan, että ihmiset saataisiin houkuteltua takaisin keskustaan erityisen upeilla toimistoilla. Heitä kiinnostaa enemmän munkki-ilmiö, jossa on hilloa keskellä."

Viitteet

(1) Dagens Industri 5.12.2022 avasi keskustelun BCG:n raportista.

(2) Mikko Puttonen (HS 28.12.2922):  Ulkonäkö vaikuttaa arvo­sanoihin – hyvännäköisten nais­opiskelijoiden tulokset heikkenivät etä­opetuksessa. Siirtyminen etäopetukseen tarjosi tilaisuuden tarkkailla ulkonäön vaikutusta, koska naamakertoimella oletettavasti on merkitystä lähiopetuksessa.https://www.hs.fi/tiede/art-2000009236348.html

(3) NR 20 | SUSANNA ALLSTRIN, JONAS GRAFSTRÖM, CHARLOTTA STERN & LINDA WEIDENSTEDT 12 punkter om distansarbete efter Covid-19, RATIO 2022; rapport-20-12-punkter-web.pdf (ratio.se)

(4) www.kontorskraft.se