Me pärjäämme - osa 5: joskus sietokyky pettää

Puolivälissä kirjoitussarjaamme. Olemme saaneet lukijaltamme arvokkaita kommentteja. Ensimmäinen koskee vanhojen kirjoitustemme löydettävyyttä. Tässä vanhoille ja uusille lukijoille tähänastisten kirjoitusten linkit:

• Osa 1: Miksi olemme aiheen kimpussa: https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/04/me-parjaamme-osa-1-miksi-olemme-aiheen.html
• Osa 2: Avaamme käsitemaailmaa: https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/05/me-parjaamme-osa-2-avaamme.html
• Osa 3: Joskus sietokyvyn rajoille, mutta toivumme: https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/05/me-parjaamme-osa-3-joskus-sietokyvyn.html
• Osa 4: Se on taitolaji: https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/05/me-parjaamme-osa-4-se-on-taitolaji.html

Minkä ongelman pärjäämiskäsitteen käyttööotto ratkaisisi ja missä ympäristössä, oli lukijamme toinen kysymys. Kyse on kimpusta ongelmia, jotka liittyvät elämänkulkuumme tavalla tai toisella - myös kohtaamiimme auttajiin ja ammattiorganisaatioihin. Pärjäämisessä ei ole kyse kilpailusta ja kilpailujen voittajista - pikemminkin omasta ajankäytöstä, vaivannäöstä ja itsellisyydestä -ymmärrettävällä arkikielellä. Kyse on jatkuvasta oppimisesta ja oman pärjäämisvarannon vaalimisesta. Kyse myös siitä, miten vuorovaikutus kanssaihmisten kanssa hyödyntää pärjäämistämme. Suomalainen pärjäämiskulttuuri on paljon yksinpärjäämistä, vaikka apu ja tuki olisi hyvinkin lähellä. Pärjääminen ei ole ylhäältä tulevaa pakottamista, mutta silti jää kysymys: voiko sen ulkoistaa?

Pärjääminen liittyy luonnollisesti organisaatioiden (siis erityisesti soteorganisaatioiden) rooliin auttaa ihmisiä erilaisissa pärjäämisvajeissa, jotka näkyvät taitojen puutteina. Kirjoitussarjamme ytimessä on sote-palveluiden synnyttämien jälkien, vaikutusten esiin nostaminen. Pohdintamme sivuavat muun muassa tutkimus- ja markkinointipuolella korostettua ja asiakaskokemusten ympärille rakennettua viitekehystä menemättä kuitenkaan kokonaan niiden päätelmien mukaan. Palaamme pärjäämisjälkien tutkimiseen vielä myöhemmissä osissamme (erityisesti osassa 8). Osassa 10 "me opimme siksi pärjäämme" vastaamme alun kysymykseen omalta osaltamme. Aineksia on jo koossa. 

Ja nyt keskitymme tämän osan 5 otsikkoon: joskus sietokyky pettää. Osassa 1 viittasimme terveyden ja kroonisten sairauksien alati vaihtelevaan luonteeseen. Jotain voi meissä kehittyä vähitellen ja kroonistua, mutta jotkut kohtalon iskut tulevat äkillisesti ja varoittamatta. Niiden kohtaamisessa, kapinoimisessa ja hyväksymisessä tarvitaan erilaisia pärjäämistaitoja omien edellytysten ja muiden rinnalla kulkemisen ohella (1). Johtopäätös tästä on, että ihmisten on tultava niitten kanssa juttuun loppuelämänsä ajan. Myös tätä näkemystä tukemaan olemme tehneet tämän pärjäämisen blogisarjan. Oheinen tositarina kiteyttää sanomamme erinomaisesti.

HS-kuva 31.3.23: Paul Garner Helsingissä

Tarina Paul Garnerista. Brittiläinen infektiotautien erikoislääkäri Paul Garner sairasti ankaran koronan maaliskuussa 2020; päänsärky oli sokaiseva ja uupumus niin syvä, ettei mies jaksanut kättään nostaa. (2) Kun toipuminen alkoi, oireet eivät kadonneet. Oma sairastuminen sekä hämmensi että pelotti kokenutta lääkäriä. Hänen taudinkuvansa muistutti kroonista väsymysoireyhtymää, johon hän arveli sairastuneensa. Toiset varoittivat tilan voivan jatkua loppuelämän ja opettivat, että rasittuminen on vaarallista. Hän luuli, että elämä on lopussa; liikkuminen ja aktiivisuus kostautuivat karmeana olona. Yhdeksän kuukautta mies eli pelossa.

Mikä auttoi? Hän otti yhteyttä norjalaiseen tutkijaan, joka oli tutkinut kroonista väsymysoireyhtymää. Tutkija antoi Garnerille toivoa: voit parantua. Tärkeintä tässä oli, että hän sai oireilleen selityksen: kehon hälytysjärjestelmä oli juuttunut ylikierroksille. Ihmisen mieli piti rasitusta vaarallisena tilana, joka ”pakotti” lepoon. ”Kun oireita odottaa, ne tulevat kuin Pavlovin koirille”, hän totesi. Ne olivat ehdollistuneet. Tältä huonolta raiteelta piti päästä pois – oli opeteltava uusia taitoja. Tohtori Garner lopetti oireiden tarkkailemisen ja niistä puhumisen sekä etsi ympäriltään ilon aiheita ja huumoria. Asteittain hän palasi työhön ja tuttuihin liikuntaharrastuksiin. Takapakkejakin toipumismatkalla sattui. Kertoessaan julkisesti toipumisestaan (Helsinki, HUS-seminaari 31.3.2023) Garner tuli sohaisseeksi ampiaispesään – myös Suomessa. Tahallisista tai tahattomasti luoduista kierteistä ulospääsy voi olla vaikeaa, muttei mahdotonta.

Paul Garnerin löytämä yhteistyökumppani Norjasta Bergenin yliopistosta kiteytti, miten siellä
autetaan ihmisiä/potilaita (ks myös https://www.recoverynorway.org/). Heitä autetaan tunnistamaan tilanteita, joissa sairaus on alkanut määrätä, mitä he eivät voi/”saa” tehdä (vrt Muksuoppi, Furman B, viite 3). Ihmiset saavat itse keksiä ja kokeilla niitä jo kokeiltuja taitoja, joiden pohjalta he voisivat toimia toisin; ”mieltä ja kehoa ei kannata hälyttää yrittämällä kerta toisensa jälkeen ja väkisin samaa
(taitoa/temppua) ”. Silloin hälytysjärjestelmämme kouliintuu entistä herkemmäksi. 

”Muutos meissä tapahtuu toistamalla niitä pieniä tekoja, joiden toivotaan tulevan uudeksi tavaksi”, opetti meitä aikanaan Jaana Venkula (4).

Professori Gerd Kvale ei suostu antamaan ko. taidoista täsmällisiä esimerkkejä, koska jokaisen potilaan tilanne on omanlaisensa; puskeminen yhteen muotiin ei auta. Samanlaisia hyvin toimivia menetelmiä on Suomessa soveltanut Covidin aiheuttamiin haasteisiin HUSn pitkäaikaisoireiden poliklinikan ylilääkäri Helena Liira joukkoineen. Tuloksin, joiden välittömistä vaikutuksista on saatu myönteistä palautetta, mutta joiden tarkemmat tiedot toimien pitkäaikaisesta vaikuttavuudesta vaatii vielä lisänäyttöä. Ylilääkäri Liiran mukaan potilaiden vointia seurataan kohorttitutkimuksin, ja tekeillä on myös satunnaistettu interventiotutkimus, jonka tuloksia ei ole vielä julkaistu. Tähänastinen seuranta on Liiran mukaan alusta asti kertonut, että potilaat lähtevät paranemaan hyvin (vrt kuntouttavien toimien aiheuttama välitön jälki eli vaikutus ihmisten arjessa pärjäämiseen).

Pärjäämistaidoistako apu? Kaikki HUS-seminaarissa (31.3.2023) puhuneet olivat yhtä mieltä siitä, että potilaiden oireet ovat todellisia, oli niiden taustasyy mikä tahansa. Paikalla ollut psykologisen lääketieteen professori Michael Sharpe arvioi, että pitkittyviä koronaoireita aiheuttaa todennäköisesti usea tekijä. Syy sairauden vaihtumiseen voi myös vaihtua ajan kuluessa (lisäyksemme: ja sen ”oireitten” kanssa on silti tultava juttuun päivittäin). Lisääntyvä näyttö hänen mukaansa kuitenkin kertoo, että kuntoutus (meidän pärjäämissanastossamme: ihmisten jäljellä olevan elämän laadunvarmistus) auttaa potilaita/ihmisiä. Prof Sharpe toteaa joidenkin tahojen esittämän ”vastahangan” asian kokonaisuuden hahmottamiseen johtuvan länsimaiseen ajatteluun juurtuneesta dualismista, jossa mieli ja ruumis erotetaan jyrkästi toisistaan. Meillä on taipumus ajatella, että ihmisten ongelmat eivät ole todellisia, vaan ne ovat oma vika. Ruumiin vaivoja sen sijaan pidetään todellisina, ei ihmisen omana syynä.

Olli ja Kauko kuitenkin ajattelevat, että mieli ja ruumis ovat yhtä. Vain näin meitä voi tarkastella
eheänä kokonaisuutena, ihmisinä, joiden tarpeisiin ja haluamiin tämän päivän ja huomisen
yhdentyvät sote-palvelut on tarkoitettu. Tavoitteemme on Pärjäävä Suomi. Suuntaviitan tälle
tielle antaa 10-miljoonaisen väestöpohjan omaava Kaiser Permanenten (USA) missio: ”Happy and
healthy – and not here”. Iloksemme olemme nähneet tämän suuntaisia avauksia tehdyn toimintansa juuri aloittaneilla hyvinvointialueilla. Haasteita riittää, mutta marssi/liike jatkuu.

Viitteet

(1) Martti Kekomäki: Etiikasta ekonomiaan - ja takaisin, Duodecim 2019

(2) Annikka Mutanen: Paul Garner parani pitkästä koronasta ja sai tappouhkauksia – myös Suomessa arvostellaan seminaaria, jossa hän esiintyi, (https://www.hs.fi/tiede/art-2000009458758.html) HS 31.3.Tiede ja The Guardian, thu10 jun 2021

(3) Ben Furman: Lasten haasteet taidoiksi, Viisas elämä 2023

(4) Jaana Venkula: Epävarmuudesta ja varmuudesta, Kirjapaja 2005

Me pärjäämme - osa 4: se on taitolaji

Ote osassa 3 julkaistusta kuvasta pärjäämisen käsiteverkosto / keskiössä pärjäämistaito

 

Pohtiessaan vastaanottotoiminnan elintapojen ohjauksessa synnyttämiä jälkiä, toteaa lääkäri:” Jos lääkärivastaanoton seurauksia ovat häpeä ja syyllisyys, on jotakin mennyt pieleen” (P. Metsäniemi,  Yle-uutiset 30.12.2021). Terveyssaarnojen aika on ohi, hän jatkaa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä me rakastamme sääntöjä, mittaamista ja numeroita, koska ne lisäävät hallinnan tunnetta: käsityksemme terveydestä kapeutuu ja kaavamaistuu.   Tutkimusnäyttö osoittaa esimerkiksi, että laihduttaminen voi lisätä lihomisen riskiä. (1) Paneutuessamme valitsemamme aihepiirin sisältämiin haasteisiin tiedostamme, että kosketamme samalla toimialan yleisesti hyväksyttyä ajattelumallia, paradigmaa, ja sen taustalla olevaa organisaatiokulttuuria. Rohkenemme kuitenkin ajatella, ettei ”yrittänyttä laiteta”.

Taitojen nostaminen keskeiseksi osaksi pärjäämistä ja niiden käyttö palvelujen synnyttämien välittömien jälkien, vaikutusten, seurannassa on mielestämme sote-palveluissa uusi innovaatio. Meille eivät riitä jo perinteeksi muodostuneet hymynaamat ovensuissa (kertovat fiiliksistä), eivät liioin erilaiset suositteluindeksit (NPS) tilanteessa, missä parempi pärjääminen voi näkyä myös palvelujen käytössä. Koetamme kurottaa korkeammalle – kohti uudenlaista ”ryhmäkorkeushyppyä” (vertaisryhmä, vertaistuki). Yllä olevassa otteessa pärjäämisen käsiteverkostosta nostamme keskiöön pärjäämistaidon. Punaisen viivan oikealla puolella olevat laatikot edustavat aktiivisia toiminnallisia muutoksia, joissa myös ulkoinen apu voi olla tarpeen eli inteventio. (https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/05/me-parjaamme-osa-3-joskus-sietokyvyn.html)

Pärjääminen on taitolaji. Sen tarkastelemisen pitää olla riittävän yksinkertaista ja käytäntölähtöistä. Näyttö kestävistä tuloksista syntyy myöhemmin HUS-Covid-poliklinikan soveltamien käytäntöjen mukaan (ks Liira H. osa 5). Taitopainotteisessa vastaanottotoiminnassa ensikysymys ei ole ”onks näyttöö”, vaan mieluummin ”mikä (taito) auttaisi sinua pärjäämään huomenna paremmin – töissä, kotona, arjessa”? Taidot opitaan harjoittelemalla. Niiden oppiminen rutiiniksi vaatii runsaasti toistoja. Joku on arvioinut, että ollakseen vaikuttavia, toistojen määrän pitää olla ainakin 1000. Kasvuiässä koulussa oppiminen on täynnä toistoharjoituksia. Mutta kyllä me aikuisetkin jo ajaudumme monenlaisiin harjoituksiin mukaan. Erityisen merkittäviä harjoituksia yksilötasolla ovat perustaitojen oppiminen tai uudelleenoppiminen. Ne takaavat toimintakyvyn ja pärjäämisen monenlaisissa sosiaalisissa ongelmissa, vammoissa ja sairauksissa.

Taitojen nostaminen keskeiseksi osaksi pärjäämistä on mielestämme uusi innovaatio. Yleisesti pärjäämiseen liitetään käsite kyky. Olkoon sekin siellä taustalla, mutta me nostamme keskiöön kyvyn sijasta taidon / taidot. Taidot opitaan joko tiedostamattomilla tai tietoisilla harjoituksilla. Tunnettua on, että taidon oppiminen rutiiniksi vaatii runsaasti toistoja. Joku on arvioinut, että toistojen määrän pitää olla ainakin 1000. Kasvuiässä koulussa oppiminen on täynnä toistoharjoituksia. Mutta kyllä me aikuisetkin jo ajaudumme monenlaisiin harjoituksiin mukaan. Erityisen merkittäviä harjoituksia yksilötasolla ovat perustaitojen oppiminen tai uudelleenoppiminen. Taustalla voivat olla monenlaiset vammat ja sairaudet. Perustaidot takaavat toimintakyvyn.

Taitolähtöinen oppiminen. Olemme tutustuneet yhdessä ja erikseen Ben Furmanin kehittämään taitolähtöiseen psykologiaan. Perustana on ratkaisukeskeinen ajattelutapa. Kauko on myös käynyt keskusteluja Benin kanssa. Olemme lukeneet hänen tuoreen kirjansa "Lasten haasteet taidoiksi". Innoissamme tästä näkökulmasta haluamme sen siirtää elämänmittaiseen oppimiseen - pärjäämistaitojen oppimiseen myös aikuisiällä. 

"Taitolähtöisen lähestymistavan soveltaminen alkaa siitä, että lapsen haaste mielletään taidoksi, jonka lapsi voi opetella voittaakseen haasteensa." Furman jatkaa: "Haasteiden kääntäminen taidoiksi lienee itsessään jo taito, mikä on ensin opeteltava." Ben perustelee näkemystään seuraavasti: "Ensinnäkin jo sanaan "taito" on sisäänrakennettu toivon siemen. Toiseksi taitolähtöisyys auttaa sinua luomaan yhteistyösuhteen lapseesi. Kolmanneksi taitolöhtöisyys helpottaa yhteistyötäsi muiden lastasi hoitavien ja/tai opettavien aikuisten kanssa." Kysymys on siis oppimisprosessista. Furman kertoo seuraavaa: "Taitolähtöinen lähestymistapa poikkeaa monista tällä hetkellä suosituista kasvatuksellisista lähestymistavoista, sillä siinä lapsen motivaatioon oppia taitoja ei yritetä vaikuttaa ulkoisilla seuraamuksilla ja palkkioilla. Sen sijaan motivaatiolla pyritään herättämään lapsessa sisäinen kiinnostus taidon oppimiseen ja auttamalla lasta kokemaan, että hänen ympärillään olevat ihmiset arvostavat hänen edistymistään sekä onnistumistaan. (2) Mielestämme Furmanin teksteissä sanan "lapsi" sijalle ja rinnalle voi melko huoletta kirjoittaa "aikuinen". Tai toisin päin me ihmiset olemme lapsia syntymästä kuolemaan ja opimme jatkuvasti joko tiedostetusti tai tiedostamatta uusia taitoja. 

Mitä sitten taito ylipäätänsä on? Kaivoimme ehtymättömästä Googlesta esille vastauksia kysymykseemme. Taito on henkinen ja ruumiillinen kyky tehdä jotakin. Taidon oppimisella on kolme vaihetta: 

1. kognitiivinen vaihe: teorian ymmärrys ennen kokeilua - pitää olla jokin kehys, mistä katsotaan ja tulkitaan asioita
   
2. assosiatiivinen vaihe: kokeilu ja osataitojen yhdistäminen toisiinsa - pitää yrittää ja erehtyä, kokeilla ja uskaltaa
   
3. autonominen vaihe: taidon hallinta, tilanteiden ennakointi - pitää saada / ottaa palautetta onnistumisesta ja epäonnistumisesta.
   

Taidon oppimisen vaiheet voidaan myös kuvata seuraavasti: hahmottaminen, jäsentyminen, vakiintuminen.

Entä mitä tarkoitetaan elämäntaidolla? Sillä tarkoitetaan elämänhallintaa edistäviä taitoja. Näillä taidoilla edistetään  omaa ja muiden hyvinvointia. WHO määrittelee elämäntaidot seuraavasti: 

• päätöksenteko ja ongelmanratkaisu, 
• luova ajattelu ja kriittinen ajattelu, 
• kommunikaatio ja vuorovaikutaidot, 
• tietoisuus ja empatia, 
• itsevarmuus ja mielentyyneys, 
• selviytyminen tunteiden ja stressin kanssa.  

Samaan tapaan on opiskelijoille ja tulevaisuuden työntekijöille määritelty 21vuosisadan seuraavien taitojen hallinta:

• oppimistaidot: kriittinen ajattelu, luovuus, yhteistyötaidot, kommunikaatiotaidot
• lukutaidot: informaatio, media, teknologia; auttaa keskittymään olennaiseen ja erottamaan informaatiosta luotettavan lähteen
• elämäntaidot: joustavuus, johtamistaidot, intuitio, tuottavuus, sosiaaliset taidot.  (3)

Terveyden lukutaito on taidosta oma erillinen "saarekkeensa". Se on hyvä hallita tai sen haasteissa osattava kääntyä avustavan henkilön puoleen (omainen, ystävä, puolesta asioija, ammattihenkilö). Lancetin pääkirjoituksessa avataan terveyden lukutaidon eri puolia. Sen osaaminen on sairauksia estävä voima. Se on antaa myös mahdollisuuden hakea apua palvelujärjestelmässä sekä kyvyn lukea tuloksia saadusta hoidosta ja palvelusta. 

Vaarana on kuitenkin altistua terveysmarkkinoiden uhriksi, jolloin voi olla seurauksena terveyshäiriö. Karmeimmat esimerkit näistä häiriöistä tulevat tupakan, alkoholin ja roskaruoan valmistajilta. Lancetin artikkelissa korostetaan myös terveysviranomaisten valveutuneisuutta. Poliittisten päätöksentekijöiden on ymmärrettävä, kuinka viranomaisten päätökset vaikuttavat eri väestöryhmiin. Lancetin kirjoituksen taustana ovat WHOn raportti ja ns. Shanghain selvitys 2016. (4) WHOn raportissa terveydenlukutaito liittyy resursseihin seuraavasti:

• yhteisön ihmisten hallussa oleva tieto; naapuriapu
  
• missä määrin tietoon luotetaan, sitä levitetään ja mukautetaan vapaasti yhteisössä;
• terveyttä edistävät tavat, jotka on sisällytetty kulttuurisiin uskomuksiin ja normeihin, sekä perinteisissä tai uusissa jokapäiväisen elämän käytännöissä.

Viitteet

(1)  Sares-Jäskö L. Self-report dieting attempts and intentional weight loss in a general adult population: Associations with long-term gain and risk of type 2 diabetes. Helsingin yliopisto 2020

(2) Beb Furman: Lasten haasteet taidoiksi, Viisas elämä 2023

(3) Stauffer, B. 2021. What are 21st century skills? Applied Educational Systems. WWW-sivusto. https://www.aeseducation.com/blog/what-are-21stcentury-skills .

(4) The Lancet: Why is health literacy failing so many? Published:November 12, 2022DOI:https://doi.org/10.1016/S0140-6736(22)02301-7; Artikkelissa viitataan kahteen raporttiin: WHOn raportti; https://www.who.int/publications/i/item/9789240055377 ;Shanghai selvitys: https://www.who.int/publications/i/item/WHO-NMH-PND-17.5