Vanhusten hoivan kriisi on nyt ja kärjistyy vain lisää

Vanhustenhoidossa on hoivakriisi. Työmäärä kasvaa, kun voimavaroja leikataan ja samaan aikaan palvelujen tarvitsijoita on yhä enemmän. Omaishoitajat väsyvät, kotihoidon asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia. Samaan aikaan hyvinvointialueet joutuvat säästötoimissaan leikkaamaan ostopalveluja myös vanhustenhuollossa. Palvelukodeissa leikataan henkilöstövoimavaroja saamaan aikaan. Työmäärän kasvaessa vanhustenhoidon työntekijöistä yli puolet ovat halukkaita jättämään alan. Syinä ovat mm. työnteon muuttuminen yhä raskaammaksi asukkaiden kunnon heikentyessä, työturvallisuus on heikentynyt eikä työntejät saa riittävää tukea arkityössään. Tämä käy ilmi professori Teppo Krögerin tutkimusryhmän tuloksista. (1) Eikä tämä kriisi helpota tulevaisuudessa. 

Vanhustenhuollon kaksoismyrsky. Belgialainen väestötutkija Ron Lesthaeghe puhuu vanhustenhuollon kaksoismyrskystä. Ensimmäinen myrsky liittyy suurten iköluokkien hoivan tarpeeseen. Kun me suuret ikäluokat siirrymme autuaammille maille, koittaa kaksoismyrskyn toinen osa eli työvoimapula, joka johtuu alhaisesta synnytysten määrästä. (2). 
Monet tutkijat ja nyt myös Lesthaeghen varoittavat jatkuvasta kriisistä vuosikymmeniksi, jollei valtiovalta tartu kiireesti asiaan. Lyhytnäköiset päättäjät ihmettelevät, miten voi olla tulossa työvoimapula, kun nyt on voimavarojen säästön seurauksena hoivatyön tekijöiden työttömyys. Kun syntyvyys on alhaisimmillaan vuosikymmeniin, ainoa mahdollisuus on lisätä maahanmuuttoa. Kriisin ratkaisumahdollisuuksiin pitää nyt kiireesti puuttua niin tutkijoiden kuin päättäjienkin. 

Me ikäihmiset, vanhukset, vanhuseläkeläiset olemme itse ristiriitaisessa elämäntilanteessa. Monet pitävät meitä vain kulueränä tai vaikkapa muutoksen esteinä. Joku jopa rohkenee sanomaan, että tietyn iän ylittäviltä ihmisiltä pitäisi poistaa äänioikeus. Kun lähestymme vanhenemissamme tilaa, jossa emme pysty huolehtimaan kunnolla itsestämme, tulee apuun hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkko. Sekin nyt sitten natisee vaikkapa tuon edellä kuvaamani hoivakriisin ja sen juurisyynä rahapulan vuoksi. Meitä omillamme pärjääviä ikäihmisiä toiset pitävät hyväosaisina. Tosin meissäkin on monenlaisilla lähtökohdilla pärjäämisellä varustettuja. On oikein hyväosaisia, melkoisen hyväosaisia, melko huono-osaisia ja huono-osaisia. Tämä jaettelu on peräisin Juho Saaren kirjasta "Ihmisiä yhteiskunnan portailla" (3). 

Pärjäämisvarannon ehtyminen johtaa meidät moniin ongelmiin. Jos ikääntyvinä parisuhteemme on jotenkin tasapainossa, tuemme toisiamme ja näin yhteenlaskien pärjäämme pidempään. Jos ajaudumme pärjäämisessä epätasapainoon, toinen meistä joutuu turvautumaan toisen apuun ollen viime kädessä omaishoitajan roolissa. Vielä heikommin voi käydä yksinäiselle ikäihmiselle. Läheisten apu auttaa, mutta auttaako kaikissa tapauksissa. Hyvinvointiyhteiskunnan apu on tässä tapauksessa lähes ainoa turvaverkko. Tietysti kaikki me ikäihmisen haluamme asua kotona hyvin varustetussa asunnossa palveluiden ollessa lähietäisyydellä. Tämä onnistuu niin kauan kuin itsenäinen pärjääminen on voimavarana ja mahdollinen ulkoinen apu on riittävää (läheiset ja/tai kotipalvelu). Palveluiden hakeminen ja saanti puolestaan riippuu kahdesta ristikkäisestä asiasta - onko niitä saatavilla ja haluanko tai olenko oikeutettu palveluihin. HS:n mielipidekirjoituksessa 7.7.2026 henkilö kirjoittaa nimimerkin takaa otsikolla "Palvelutarpeen arviointi on ollut muodollisuus": "Käytännössä kaikki kerätty tieto viittaa siihen, ettei vaikeasti muistisairaan ihmisen asuminen kotona ole enää turvallista. Silti ratkaisevaksi näyttää usein muodostuvan asiakkaan oma näkemys tilanteesta. Arviointi-asiakirjoihin kirjataan esimerkiksi: "Asiakkaalta on kysytty käynnin yhteydessä mielipidettä asumisasiassa. Hän on todennut, että haluaa edelleen asua kotonaan ja kotona on hyvä olla." Tämän jälkeen todetaan kokonaisarvioon perustuen, ettei ympärivuorokautiselle hoidolle ole tarvetta." Kirjoitus on yksittäinen kokemusasiantuntijan purkaus. Kuinka totta se on laajemmin, en pysty arvioimaan. 

Kokemusasiantuntijana olen nähnyt läheltä, miten vaikeata on saada apua läheiselle todellisen avun tarpeessa. Tässä on kolme ristikkäistä näkemystä: ammattiavun tarjonnan rajallisuus - avun tarvitsijan ylioptimistinen näkemys omasta pärjäämisestään - lähiomaisten toinen käsitys läheisestä avun tarpeesta. Tällä hetkellä puhe velkajarrusta ja "välttämättömistä" voimavarojen leikkauksista iskevät juuri tuohon kolmen ristiriitaisen tekijän ytimeen. Gerontologian emeritaprofessori Marja Jylhän mielestä ongelmaan on vain yksi ratkaisu - eli raha. Ja sille on vastakkainen näkemys: ei raha puussa kasva. Vaihtoehtoisia teitä on esitetty. Lisätään vanhuksen ja omaisten omaa vastuuta. Luodaan kotiavun ja ympärivuorokautisen palveluasemisen väliin "yhteisöllinen asumismuoto eli -ei-ympärivuorokautinen asumismuoto". Vähennetään vanhuksia palvelevien henkilöiden määrää.  

Jos ja kun osa meistä saa (tai joutuu saamaan) paikan palveluasumisessa, siellä nousevat esille Teppo Krögerin esiinnostamat hoitajien ongelmat suhteessa meihin asukkaisiin. Ongelmat ovat yhdessä ratkaistavissa silloin, kun asukkaan pärjäämisvajeet liittyvät fyysiseen toimintakykyyn. Mutta merkittävä osa asukkaista on dementikkoja tai moniongelmaisia. Yleisesti tiedossa on, että dementia muuttaa ihmisen käyttäytymistä ja tekee mahdottomaksi kyvyn itsemääräämiseen. Gerontologian erikoislääkäri Tiina Harjulehto kirjoittaa HS:n mielipiteessään (7.7.2026) otsikolla "Muistisairaiden hyvä hoito voi sisältää myös lääkkeitä".  Harjulehto kirjoittaa: "Valitettavasti osa meistä muuttuu muistisairauden edetessä ikäväksi, väkivaltaiseksi tai levottomaksi yöaikaan, vaelteleviksi, toisten asiakkaiden huoneisiin ja vuoteisiin työntyviksi, toisia nipisteleviksi, rollaattorilla toisiin tahallaan törmäileviksi, huuteleviksi, kähveltäviksi, töniviksi, raapiviksi, sylkeviksi, toisten mukit ja ruoat kaataviksi, itseään paljastaviksi tai muuten erikoisesti käyttäytyviksi." Siksi Harjulehto puoltaa poikkeavissa tapauksissa lääkkeiden käyttöä. Niin lääkkeiden käytöllä on sitten toinen puoli - liiallinen ja monien eri lääkärien toisistaan tietämättä tehdyt lääkemääräykset. Tähän ongelmaan on puuttunut mm.lääkäriystäväni Mikko Nenonen, joka toimi useita vuosia palvekotien lääkärinä päätehtävänään käydä läpi asukkaiden lääkelistat poistaen ristikkäisiin vaikutuksiin johtavat lääkitykset. Kyse on polyfarmasiasa eli lääkityksen ylenmääräisyydestä. (4)

Olen huolissani meistä vielä pärjäävien ja palveluiden ulkopuolella olevien ikäihmisten puolesta, mutta myös palveluja saavien ja niitä tarjoavien ammattilaisten puolesta. Vaikeata on muuttaa päätöksentekijöiden asenteita. Vuosikymmeniä päätöksentekijöiden asenteet ikäihmisiä kohtaan ovat vaalien välillä kovia keskittyen aivan muuhun. Mitä lähempänä ollaan vaaleja, sitä enemmän nousee esille ikäihmisiä mairittelevia puheenvuoroja ja valitettavasti kaikista puolueista. Pelätään, että me aktiiviset ikäihmiset äänestäjinä hylkäämme puolueen tai jopa kaikki puolueet. Näin vaalilupaukset ovat jopa epärealistisiksi muodostuneita mielistelyitä. Tarvitaan sellaisia vaalilupauksia, joissa pohjana ovat tutkijoiden ja kehittäjien näkemykset nykytilasta sekä vaihtoehtoiset ehdotukset muutoksille. Miten olisi, jos pistettäisiin pystyyn parlamentaarinen komitea. Se käyttäisi hyväksi tutkijoiden, kehittäjien ja kokemusasiantuntijoiden osaamista. Niin tämä ei ole mikään uusi ajatus, mutta esitän sen silti.

Viitteet 

(1)  Teppo Kröger etc: Hoivatyön muutossuunnat, JY 2026  https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_111349; ks. myös Helmi Muhonen, HS 29.6.2026 https://www.hs.fi/suomi/art-2000012093540.html

(2) Varoitus kaksoismyrskystä viso 5.7.2026 ; https://www.hs.fi/visio/art-2000011975535.html

(3) Juho Saari: Ihmisiä yhteiskunnan portailla. Eriarvoisuus statusyhteiskunnassa, Gaudeamus 2025; ks. yhteenvetoni ja arvioni Saaren kirjasta blogpissani 10.6.2025: https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/06/yhteiskunnan-portaat-juho-saaren.html

(4) Mikko Nenonen: Polyfarmasia eli lääkityksen ylenmääräisyys, kirjassamme Olli Nylander, Kauko Koivuniemi, MIkko Nenonen: Sote 3.0- kohti soten uutta kulttuuria, BOD 2024/2025, s. 42