Näkökulmarelativismin avulla kamppailu totalitaarista uskoa vastaan, päivitys 21.1.2020

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/59782

Tiedon oikeellisuus, objektiivisuus ja jopa valheellisuus on vaivannut koko viime vuoden politiikkaa, kansalaiskeskustelua ja somemaailmaa. Ääripäässä ovat avoimen tiedon kieltäminen, estäminen tai jopa ihmisten fyysinen eliminointi. Totalitarismi on nostanut päätänsä. Mutta myös suvaitsemattomuus erilaisten mielipiteiden nostamiseen on noussut esille. Vuosi sopii aloittaa filosofisella pohdinnalla tiedon objektiivisuudesta.

Tiedon objektiivisuutta voidaan lähestyä kolmesta näkökulmasta tai maailmasta:
1.  havaintojen maailma, 2. mielipiteiden, ajatusten, tuntemusten maailma, 3. teorioiden ja teoreettisten ongelmien maailma. Havainnot ovat aina siiloutuneet 2-maailmasta ja viisaasti analysoituina perustuvat 3-maailman teorioihin. 2-maailma on täynnä ihmisen ennakkokäsityksiä, jotka saavat pontta havainnoista sekä teoriamaailmasta. Teoriamaailmaa jatkuvasti koetellaan, kritisoidaan. Teoriat ovat jatkuvasti alttiina niiden kumoamiselle, joilla lähestytään tuota objektiivista totuutta. Tutkimustyöllä on keskeinen rooli. Teorioiden maailma on riippumaton yksittäisistä henkilöistä. Kolmen maailman ajatuskehikon esitti filosofi Karl Popper 1970-luvun alussa. (1) Jos ajatellaan havaintojen maailman olevan irrallaan ennakkokäsityksistä tai teorioista, voidaan puhua empirismistä. Kirjaamme vain "ylös" yksittäisiä havaintoja ja muodostamme niistä kokonaisuuden. Ehkä puhdas kokemusasiantuntijuus perustuu tähän kirjaamisen ajatukseen. Niin tätä voivat olla myös yksinkertaiset kyselyt, Gallupit ja vastaavat, jotka koostavat ihmisiltä "puhtaita" havaintoja tai vaikkapa mielipiteitä. Mielipiteiden, ajatusten ja tuntemusten maailma voi olla monen mielestä oikea, tosi, objektiivinen sellainen. Yleensä ne perustuvat yksittäisiin havaintoihin ja kaukaa kulttuurista tiedostamatta opituista ennakkokäsityksistä (2-maailma). "Somekuplat" vahvistavat näitä ennakkokäsityksiä. Myös kritiikitön usko jonkun mielipidejohtajan ajatuksiin vahvistaa tätä. Puhtaat ja ennakkokäsityksillä valikoidut havainnot johtavat yksisilmäiseen näkökulmaan, varsin autoritaariseen sellaiseen. Teorioiden maailmassa pysyminen puolestaan korostaa uskoa viimeiseen teoreettiseen selitykseen todellisuudesta. Ei ole hyvä lähtökohta tämäkään, jossa suljetaan pois kriittinen suhtautuminen. Olen itse yrittänyt rikkoa omia ennakkökäsityksiäni ja suhtautua tietyllä kriittisellä silmällä niin omiin havaintoihini kuin erilaisiin kyselytutkimuksiin tai vaikkapa leipälajiini tilastoihin. Olen myös ajatellut niin, että tiedekin on jatkuvasti kriittiselle arvioinnille ja vaihtoehtoisille teorioille alttiina. On tieteenaloja, joissa tällainen haasteellisuus on silmiin pistävää esim. taloustiede.

Tällaisia tieteenfilosofisia ajatuksia tuli mieleeni lukiessani tuoretta 2018 lopulla ilmestynyttä Antti Hautamäen kirjaa "Näkökulmarelativismi - tiedon suhteellisuuden ongelma". (2) Ehkäpä voidaan päätellä, että Antin systemaattinen avaus näkökulmarelativismiin on eräs jatkokehitelmä tästä Popperin kolmen maailman ajatuksesta.  Antti viittaa Popperiin tämän alkuaikojen kirjoitusten perusteella 1940-luvulta 60-luvulle, mutta ei myöhempien aikojen kirjoituksiin. Näkökulmarelativismi on emeritusprofessori, filosofi Antti Hautamäen vuosikymmenien aikana kehittämä filosofinen näkökulma todellisuuteen ja tietoon. Keskeiset teesit ovat (s.243):

• "Ei ole näkökulmariippumatonta tapaa tarkastella maailmaa.
• Näkökulmat ovat suhteellisia, mutta ne voidaan objektivoida.
• Samoja asioita voidaan tarkastella useasta näkökulmasta.
• Ei ole absoluuttista, etuoikeutettua tai universaalia näkökulmaa.
• Näkökulmia voidaan kehittää, muuttaa ja vaihtaa.
• Näkökulmia voidaan vertailla erilaisilla kriteereillä."

Teos on sinänsä tutkimus näkökulmarelativismista. Tämän puolen arviointi edellyttäisi ao. tutkijan arviota ja tätä en ole. Eräs mielenkiintoinen osa Antin tutkimusta on lähteä liikkeelle vuonna 1994 kuolleen filosofin, yhteiskuntatieteilijän Karl Popperin teoksesta "Avoin yhteiskunta ja sen viholliset" (alkuperäinen ilmestymisvuosi 1945). Antti tukeutuu tässä Popperin alkuaikojen tutkimuksiin myös tehdessään Popperia hyödyntäen johtopäätöksiä. Hän asettaa kaksi ääripäätä vertailuun keskenään. Objektiivinen totuus on saavutettavissa ja se on arvokas tavoiteltavissa oleva asia. Vaakakupin toisessa päässä on käsitys siitä, että objektiivinen totuus on tavoitteena hyödytön, jopa haitallinen. Popper edustaa tätä ensimmäistä eli totuuskoulukuntaa ja Gianni Vattimo jälkimmäistä eli nihilismikoulukuntaa. Totuuskoulukunta ei ymmärrä, että erilaiset näkökulmat eivät ole vain erilaisia mielipiteitä, vaan erilaisia käsityksiä totuudesta, oikeuttamisesta ja todellisuuden luonteesta. Nihimilistit eivät puolestaan ymmärrä sitä, että objektiivisen totuuden ymmärtäminen on eri asia kuin julistaa absoluuttista totuutta. Kaikki kolme koulukuntaa ovat kuitenkin moniarvoisen (pluralismi), totalitarismia vastustavan tiedonkäsityksen edustajia. Myös kriittisyys ja olemassa olevien ajatusten, "totuuksien" tai tieteenteorioiden alttiiksi asettaminen on osa näkökulmarelativismia mutta myös esim. totuuskoulukunnan ajatustapaa (fallibilismi).

Näkökulmat kohtaavat dialogissa, perustelee Antti. Dialogin tulee olla avointa, tasavertaista ja luottamuksellista keskustelua. Dialogi kiteytyy yhteisymmärrykseen ja siinä hyödynnetään erilaisuuden rikkautta. Hautamäki luettelee onnistuneen dialogin edellytyksiä seuraavasti (s.224):

• oivallus, että ihmisillä on erilaisia näkökulmia
• oivallus, että oma näkökulma on vain yksi muiden joukossa
• kyky artikuloida oma näkökulmansa
• kyky hahmottaa näkökulmien takana olevia intressejä, kokemuksia ja kognitiivisia ja emotionaalisia elementtejä
• muiden kuunteleminen ja pyrkimys ymmärtää heidän näkökulmiaan
• näkökulmien vertailu
• kyky oppia muiden näkökulmista
• absoluuttisten näkökulmien torjuminen.

Näkökulmarelativismin avulla voidaan kamppailla yksisilmäistä totuususkoa vastaan. 1970-luvulla vahvasti kytkettiin yhteen totuus ja politiikka, oikeauskoisuuden nimissä. Ei nykyäänkään ole vältytty samankaltaisilta ilmiöiltä. Kun vielä totuuttakin käsitellään suoranaisten valheiden avulla (tai "vaihtoehtoisten totuuksien avulla"), on todella sijaa Antin kehittämälle näkökulmarelativismille. Tietoasiantuntijalehden (4/17) artikkelissa Antti tiivistää asian näin:  "Totuuden jälkeisen ajan ongelma on siinä, että niin moni pitää subjektiivisia käsityksiään ("musta tuntuu") yhtä varmoina tai hyödyllisinä kuin niitä käsityksiä, jotka ovat hyvin perusteltuja ja asiantuntijoiden yhteisön hyväksymiä. Määrittelenkin objektiivisen tiedon tietyn yhteisön hyväksymäksi ja perustelemaksi tiedoksi. Tieto on siis yhteisöllinen käsite." Pari hyödyllistä testauslistaa kannattaa vielä mainita Hautamäen teoksesta. Toinen koskee asiantuntijoita ja toinen tiedettä. (3)

Asiantuntijuus. Hautamäki tekee lainauksen, jossa on hän kuvaa perinteistä (ei toivottavaa) asiantuntijuutta seuraavasti:

• Asiantuntemus oli fokusoitunutta - asiantuntijoilla on omat erityisalansa.
• Asiantuntijan arvo perustui johtopäätösten varmuuteen ja muuttumattomuuteen.
• Asiantuntijuus usein läpinäkymätöntä - todistelujen kaikkia oletuksia ei kerrottu.
• Asiantuntemus oli yksisuuntaista - asiantuntijan osaamista ei kyseenalaistettu.
• Asiantuntijat muodostivat oman luokkansa, joka oli suljettu ja johon oli vaikea päästä.
• Asiantuntijat halusivat puhua yhdellä äänellä - pyrittiin konsensuskäsitteisiin.

Antti tiivistää vastakohdan: "Näiden piirteiden vastakohtana verkottunut asiantuntemus on rajoja rikkovaa, perusteita ja johtopäätöksiä kyseenalaistavaa, monensuuntaista, avointa ja moniäänistä."

Tieteenfilosofia. "Näkökulmarelativismi voidaan määritellä tieteenfilosofiassa hypoteesiksi, että teoriavalinta on näkökulmariippuva." Teoriavalinnan kriteerejä Antti kirjaa seuraavasti (s.203):

• Empiirinen adekvaattisuus: teoria on yhteensopiva datan kanssa.
• Selityskyky: teoria selittää aikaisemmin havaitut säännönmukaisuudet
• Ennustuskyky: teorian avulla voidaan ennustaa uusia säännönmukaisuuksia.
• Käytännöllisyys: teorian avulla voidaan hallita kiinnostavia ilmiöitä.
• Yksinkertaisuus: teoria tekee mahdollisimman vähän teoreettisia oletuksia.
• Konservatiivisuus: teoria muuttaa mahdollisimman vähän aikaisemmin hyväksyttyjä tutkimusta ohjaavia ennakko-oletuksia.
• Kumoutuvuus: teoria on periaatteessa kumoutuva tai koeteltava.
• Intuitiivisuus: teorian periaatteet ovat ymmärrettäviä ja havainnollisia.
• Systemaattisuus: teoria systematisoi mahdollisimman hyvin datan ja empiiriset säännönmukaisuudet. 

Hautamäen ajattelu ja Popperin myöhempien aikojen ajattelu (3-maailmaa) ovat mielestäni varsin lähellä toisiaan. Näkökulmarelativismi on oiva väline ravistella piinttyneitä ennakkokäsityksiä. Kirja on osittain varsin tarkkaa (ja raskasta) filosofista analyysiä, näkökulmareletivismin tutkimusta. Kuitenkin suosittelen kirjaa niille, jotka mielestään tietävät totuuden ja julistavat sitä vaikkapa erilaisissa somekanavissa. Ja tietysti poliitikkojen sekä yhden asian asiantuntijoidenkin kannattaa avartaa ajatteluansa Hautamäen kirjalla. Ja vielä yksi näkökulma miellyttää Antin analyysissä. Hän kaivaa esille myös oman näkökulmansa taustat. Se olisi hyvä ohje meille kaikille. (4)

Päivitys 21.1.2020: Antin kirja on saatavissa maksutta sähköisenä osoitteessa: 
 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/59782/korjattu_sophi142_Nakokulmarelativismi.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Viitteet

(1) 3-maailmasta: Aikanaan 1970-luvun alkupuolella lukiessani filosofiaa perehdyin jotenkin myös Popperin myöhempään ajatteluun. Löysin tuolta ajalta kirjahyllystäni teoksen "Objective Knowledge. An Evolutionary Approach" (Oxford 1972), jossa esitellään, perustellaan ja pohditaan tuota 3-maailman ajatusta.

(2) Antti Hautamäki: Näkökulmarelativismi. Tiedon suhteellisuuden ongelma, SoPhi 142, Jyväskylän yliopisto 2018; ks. myös Antin kirjoitus Tietoasiantuntijalehdessä 4.17 (viite 3; Antti jatkaa11.10.2019 pohdintaansa blogissaan otsikolla "Totuusteoriat ja totuuden jälkeinen aika": http://anthauta.blogspot.com/

(3) Antti Hautamäki: "Tiedon suhteellisuus ja totuuden jälkeinen aika".
http://tietojohtaminen.com/sites/default/files/tietoasiantuntija-lehti_4_17_verkko.pdf;

• Pohdin tätä kysymystä aikanaan blogikirjoituksessanikin "Fakta, fiilis, fiktio - vakavaa puhetta": Vaarat vaanivat, vaikka ottaisimme onkeen Hautamäen kriittisestä relativismista. On monia vaaroja edessä. Kaksi ääripäätä ovat usko faktoihin ja usko omiin näkemyksiin. Jos usko faktoihin natsaa vielä yhteen omien näkemysten kanssa, saatetaan harhautua pois kriittisen relativismin polulta. Vaarat vaanivat myös faktojen ja uskomusten "kuplissa". Tällaisia kuplia voivat saada aikaan voimakkaat mielipiteen muodostajat. Mutta kyllä somekin luo kuplia. Monelle tuttu some Facebook toimii tavalla, jossa syntyy samanmielisten kuplia. Tai Twitter luo kuplia, kun sanoman pitää olla tiivis ja sillä pitää olla seuraajien verkosto. Tai suljetut someryhmät luovat kuplia, joihin ulkopuolelta ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. https://ollintuumailut.blogspot.com/2017/10/fakta-fiilis-fiktio-vakavaa-puhetta.html

• Pohdin aihetta taannoin myös arvioidessani kirjaa "Puhun niin totta kuin osaan": https://ollintuumailut.blogspot.com/2017/12/puhun-niin-totta-kuin-osaan-ja-sote.html "Puhun niin totta kuin osaan" on lainaus poliitikolta. Kuitenkin poliitikon osaaminen voi olla juuri päinvastaista. Voitaisiin sanoa, että puhun sellaista muunneltua totuuttua, kuin syvempien tarkoitusperieni kannalta on tarkoituksenmukaista. Tai ymmärrän totuuden omalta kannaltani. "Politiikka alkaa siitä, mihin  faktat loppuvat". Tässäkin voidaan tulkita, että poliitikot käyttävät faktoja hyväksi politiikassa. Mielestäni ne eivät ole erillään vaan sisällä politiikassa eri tavoin. Koska nämä "faktat" ovat sisällä politiikassa ja niitä tulkitaan monin tavoin, on syntynyt epäluottamus eri osapuolten kesken. Onko tämä nyt sitten luottamuksen jälkeistä aikaa, kuten kirjan kirjoittajat toteavat. https://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/12/puhun-niin-totta-kuin-osaan-ja-sote.html

(4)  Lähtiessäni bloggariksi otin yhdeksi periaatteekseni aina taustoittaa viitteillä ajatustapani lähtökohdat. Samalla tapaa esimerkiksi tilastolla, indikaattorilla, mittarilla on aina taustaoletus, jota voidaan kutsua metaosioksi (metadata, metainformaatio, metatieto). Myös toimittajat nostavat esille periaate: näytä työsi taustat. Tämä liittyy osittain avoimen tiedon periaatteisiin, mutta myös tiedon helppokäyttöisyyteen ja ymmärrettävyyteen. "Pelkkä sisältö ei riitä, vaan tieto pitää myös saada helppokäyttöiseen muotoon."  https://suomenlehdisto.fi/nayta-tyosi-taustat/