Vastaani tuli tuona aikana suosituksi romaaniksi tullut P.C. Jersildin ”Baabelin talo”. [1] Se kuvaa suursairaalassa hoidettavana olevaa 76-vuotiasta Primus Svenssonia. Nimestäkin päätellen kirjoittaja on ruotsalainen ja kokemusmaailma on naapurimaastamme. Kirja on julkaistu Ruotsissa 1978 ja käännetty suomeksi 1979. Jo tuolloin oli tapanani kirjoittaa mielenkiintoisista kirjoista kirja-arvioita. Tämän kirjan arvio julkaistiin Ydin-lehden numerossa 6/1979. Myöhemmin huomasin, että arvioin oli tehnyt samoihin aikoihin myös Ilkka Taipale Demari- lehteen, Kalevi Lauslahti Aamulehteen ja Seppo Tuomola HYKS:n omaan lehteen. Tiivistän ensin, miten kirjailija johdantoluvussaan näkee suursairaalan toiminnan. Hän nostaa ensinnäkin esille sairaalan vaikutuksen ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Se on marginaalinen. Sairauksien syntymisen, ilmaantumisen syyt ja seuraukset ovat moninaisia.
”Jos väitämme, että kunhan vain tunnetaan sairauden syyt, se myös saadaan häviämään, olemme väärässä…Kun kyse on koko väestöstä, ei kuitenkaan voida pysyvästi osoittaa, että kohonneet sairaanhoitokustannukset olisivat merkinneet lisääntynyttä terveyttä ja elinikää. Mutta ehkä se johtuu siitä, ettemme tiedä, miten lääkkeiden vaikutusta mittaisimme. Kukaan ei siis tiedä, miten hyvää sairaanhoito Ruotsissa on. Jos tämän tosiseikan nojalla kuitenkin heittäytyy luulemaan, että olisi mahdollista poistaa joitain menoeriä tai yleensä vain supistaa sairaanhoitoa, syyllistyy pahaan ajatusvirheeseen.”
Kirjailija vielä nostaa esille sen, että keskeistä on lähihoito, parempi kotihoito, avohoitokeskukset ja pienet pitkäaikaishoidon hoitoyksiköt. Jättisairaalat eivät ole ensisijaisia hoitopaikkoja, joita väestö tarvitsee. Jerskildin mielestä jättisairaalat muistuttavat valtamerialusta tai autolauttaa tai lentoterminaalia. Sairaala on rakennettu kuin lajittelulaitos. Sisäänkirjoitusvaiheessa arvioidaan, onko kyse sairaudesta vai ei. Seuraavassa vaiheessa määritellään sairauden laatu. Sairaalan toimenpiteiden seurauksena potilaan pitäisi tulla terveeksi. ”Potilaalla, joka kaikesta vaivannäöstä huolimatta vain huononee, ei myöskään ole mitään tekemistä sairaalassa. Se, joka ottaa ja kuolee, ilmaiseen epäluottamuslauseensa koko sairaalahoitoa kohtaan. Koko järjestelmä luhistuisi, ellei sen tukena olisi uskontunnustus, jonka mukaan sairas paranee ainoastaan lääketieteen antaman panoksen avulla.”
Sairaalassa on vaikea löytää perille johtuen hankalasta arkkitehtuurista ja työnjaon mukaan eriytyneestä opastuksesta (kuten maksakatu, keuhkokatu, sydänkatu jne.). Toinen merkittävä sairaalan ominaisuus kirjailijan mielestä on monikielisyys. Tämä ruotsalaisessa yhteydessä tarkoittaa ulkomaalaisten suurta määrää tietyissä palvelutehtävissä. Mutta tämä tarkoittaa myös erilaista käsitemaailmaa, kun on kyse hallinnosta, laboratoriosta, apteekista, erikoisaloista tai sairauskertomusarkistosta. Potilaan on vaikea ilmaista itseään tällaisessa sekakielisessä maailmassa.
Luettuani Baabelin talon päädyin arvioimaan teosta seuraavalla tavalla: ”Tarkoitukseni onkin normaalin kaunokirjallisuusarvostelun sijasta puuttua niihin ”objektiivisiin” lääketieteen ja sairaanhoidon ongelmiin, jotka kätkeytyvät tuon Jerskildin mainitseman subjektiivisen tulkinnan taakse.” Tiivistän varsin pitkän arviointitekstini seuraaviin pallukoihin. Laitan tarpeen mukaan kunkin pallukan perään vuoden 2022 tilannearvion:
- Keskeinen osa sairauksista liittyy ihmisruumiin vanhenemiseen ja sen mukana seuraavin altistumisiin taudeille, joihin ei ole universaaleja / pitäviä parantamiskeinoja. Arvioni vuonna 2022 on tähän väittämään hieman toinen. Sydän- ja verisuonisairauksissa ja kasvainsairauksissa on tehty suuria edistysaskelia viimeisten 40-vuoden aikana. On toki sairauksia, joissa edistysaskeleet ovat olleet hitaanpuoleisia (vaikkapa muistisairaudet).
- Avasin kirjailijan subjektiivisen maailman taustoja erilaisin ihmiskäsityksin. ”Lääketieteen voimattomuuden taustalla on ihmiskäsitys, jota voi luonnehtia osittain mekanistiseksi, osittain ylikorostetuksi biologiseksi, osittain atomistiseksi. Mekanistisen selityksen mukaan ihmisruumis on verrattavissa koneeseen, jossa terveys on normaali tila ja sairaus ilmaisee ihmiskoneen viallisuuden. Biologisen selityksen mukaan ylivalta on perimällä verrattuna ympäristön vaikutukseen. Atomistisessa käsityksessä kyse on käyttäytymistieteissä viljellystä näkökulmasta, jossa kaikki ihmiset käsitetään ympäristötekijöiden ja yhteiskunnallisten olosuhteiden kannalta tasavertaisina. Todellisuudessa ihmisten elämäntilanteet ja elinmahdollisuudet kuitenkin vaihtelevat merkittävästi.
- Tutkimusasetelmissa korostuvat epähistorialliset lähtökohdat (atomistinen ihmiskäsitys). Lääketieteen erikoistuminen on johtanut yhä yksityiskohtaisempiin tutkimusasetelmiin, joissa on ajauduttu yhä kauemmaksi inhimillisen persoonallisuuden kokonaisuuden tarkastelusta. Arvioni vuonna 2022 on tähän väittämään hieman toinen. Sekä lääketieteen että ICT:n kehittyminen ovat antaneet uusia mahdollisuuksia potilaiden tutkimiseen sekä tieteelliseen tutkimukseen. Nostan kirja-arviossani esille humanistisen ihmiskäsityksen, johon liittyy ihmisen kokonaispersoonallisuuden ymmärrys. Ihmiset eivät ole mitään yksilöatomeja, vaan yhteiskunnallisia olentoja.
- Suursairaala taloudellisena ja tehokkaana yksikkönä antaa samalla mahdollisuuden laajaan sairaalateknologian käyttöön. Myös koulutustoimintaan suursairaala on käyttökelpoinen yhteisö. Organisaation tehokkuus ja taloudellisuus edellyttävät pitkälle vietyä työnjakoa ja hierarkkisia käskyvaltasuhteita. Potilaat ajautuvat täysin riippuvaisiksi organisaation toimintatavoista. Viittaan arviossani rauhantutkija Johan Galtungin käsitykseen, jossa suoran väkivallan sijasta on kyse rakenteellisesta väkivallasta, persoonattomasta väkivallasta. Arvioni 2022 on, että ammattihenkilökeskeisyys on edelleen varsinkin suursairaalassa vallalla oleva työskentelytapa. Kuitenkin muutosta on tapahtunut. Nykyään puhutaan kumppanuudesta tai osallisuudesta, jossa keskeistä on vuorovaikutus ammattihenkilön ja asiakkaan (potilaan) kesken. Ammattihenkilökeskeisyyttä kuvataan myös paternalismiksi eli holhoukseksi.[2]
- Tutkimus- ja hoitotoimenpiteiden teknologisoituminen on myös epähumanisoiva suursairaalan ominaisuus. Oikean diagnoosin varmistamiseksi ja tehokkaan hoidon aikaansaamiseksi käytetään hyväksi pitkälle vietyä sairaalateknologiaa. Potilas-lääkärisuhteen välille tulee persoonaton teknologia, johon sälytetään entistä enemmän tutkimus- ja hoitovastuuta. Ääripäässä on teknologian hyödyntäminen ihmismielen manipulointiin (esim. psykiatriassa lääkkeet /”kemialliset pakkopaidat”). Viittaan arvioissani positiivisiinkin edistysaskeliin kuten tietokonetomografiaan. Arvioni 2022 on kahdensuuntainen. Toisaalta uudet teknologiat ovat 40-vuodessa tuoneet merkittäviä etuja diagnosointiin ja hoitoon. Toisaalta teknologiariippuvaisuus on entisestään kasvanut ja sen myötä myös erilaiset teknologiariskit. Myös uudet teknologiat ovat tuoneet mukanaan eettisiä ongelmia.
- Kaupankäynti terveydellä on mahdollista myös suursairaalassa mm. ottamalla vastaan yksityisiä potilaita käyttämällä hyväksi sairaalan varustusta. Suomalaisessa sairaalassa on mahdollista ottaa vastaan potilaita ns. erikoismaksuluokassa. Mahdollisuudesta on tehty hyödyllinen sekä lääkärille että potilaalle. Kyse on valinnanmahdollisuuden luomisesta. Arvioni 2022 osoittaa, että kaikkinensa yksityinen terveydenhuolto on laajentunut merkittävästi 40-vuoden aikana. On myös laajennettu ostopalveluja sekä ulkoistettu toimintoja – jopa kokonainen sairaanhoitopiirikin. Toisaalta hoitotakuu poistanut erikoismaksuluokan, koska takuu sinänsä menee prioriteetissa ohi muunlaisista valinnaisuuksista.
[1] P.C. Jersild: Baabelin talo, Tammi 1979, alkuperäisteos 1978
[2] ks. kirjoittamani kirja ”Hyvinvointi- ja terveyshyöty”, BOD 2021, ss. 116–118
(3) Veera Luoma-Aho: Sairasta hierarkiaa, HS-Visio 7.5.2022.
