sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Käyttäytymisemme neljä väriä - tunnistatko väriä?, päivitys 1.7.2019

Kuva: HS-artikkelista koskien Eriksonin ajattelua (1)
Meidät on luokiteltu neljällä värillä käyttäytymisemme perusteella:
  • punainen: ripeäotteinen, suora, voimakas, kärsimätön, jopa töykeä - asiakeskeinen ekstrovertti
  • keltainen: innostava, luova, positiivinen, ulospäin suuntautuva, kestää huonosti kritiikkiä - ihmissuhdekeskeinen ekstrovertti
  • sininen: tarkka, looginen, asiallinen, varovainen, tarkka ohjeiden seuraaja, yksityiskohtiin puuttuva - asiakeskeinen introvertti
  • vihreä: ystävällinen, lojaali, kärsivällinen, jääräpäinen, hidas - ihmissuhdekeskeinen ekstrovertti
Kuva: Jari Valtonen: Idiootteja ympärilläsi (2)
Käyttäytymismalli perustuu ns. DISC-malliin persoonallisuustyypeistä. Tai malli voidaan tiivistää kirjaimiin DISA, jonka tieteellinen isä on William Mourton Marston 1900-luvun alkupuolella.
Sju år efter disputationen gav han ut boken Emotions of Normal People. Precis som Thomas Erikson sade i sin föreläsning utmärkte sig Marston genom att fokusera på människor utan psykiska sjukdomar och diagnoser. Med sin bok ville han skapa ett ramverk för hur man kunde förstå vanliga människors beteenden och personligheter. Han kom fram till att man kunde kategorisera människor utifrån hur de reagerade i fientliga eller vänliga miljöer, och landade i fyra övergripande personlighetstyper. På svenska brukar de översättas med Dominans, Inflytande, Stabilitet och Analytisk förmåga – förkortat DISA. Av pedagogiska skäl gav Marston varje typ en särskild färg: röd, gul, grön och blå, men menade också att färgerna kunde smälta in i varandra. Sammanlagt innebar det 16 olika nyanser. (3)

Kehnot pomot ympärilläni
Erikson 2019, viite 3
Mallin ympäriltä on ruotsalainen tutkija, konsultti, kouluttaja Thomas Erikson tehnyt useita tietokirjoja. Luin Eriksonin viimeisimmän suomennetun kirjan "Kehnot pomot ympärilläni" (Atena Kustannus oy 2019, 4).Thomas viittaa useaan otteeseen siihen, että kukaan meistä ei ole puhtaaksi viljelty perusvärin omaava persoona. Olemme sekoitus eri värejä, joista sitten jokin väri on dominoiva. Menetelmän variaatioita on käytetty maailmalla (ja Suomessa) hyväksi, kun on työnantaja esim. työnhakuprosesissa tai toiminnan muutosprosessissa halunnut avata avainhenkilöiden persoonallisuuksia. Tässä avaamisessa on useita tavoitteita. Ensimmäinen tavoite on, että jokainen testattu pystyy arvioimaan omaa persoonallisuuttaan suhteessa ympäristöön ja ehkä myös kehittämään sitä soveliaampaan suuntaan työyhteisön kannalta. Toinen peruste on tunnistaa ympärillä olevien kollegoiden, esimiesten ja alaisten käyttäytymisen perusteet. Kolmas ihanteellinen ajatus on, että tietoisesti sekoittaen työyhteisön voimana ovat erilaiset persoonallisuudet. Kyse on myös ihmisen motivaatiosta eli miten persoonallisuuspiirteet heijastuvat motivaatioon ja tekemisen, käyttäytymisen tapoihin.

Luin kirjan aika pitkällä viiveellä. Sen ongelmana olivat toistot, joissa eri värien kombinaatioilla ja esimies-alaissuhteen kombinaatioilla avattiin työyhteisön käyttäytymistä monin käytännön esimerkein. Aiheen populaari esittämistapa ja löyhät viittaukset tutkimuksiin, menetelmiin jne. ärsyttivät minua. Löysin pienellä varsinaisia primaarilähteitä (kuten viittaukset Marstoniin), joita Thomas käsitteli vain jotenkin sivulauseissa tai ohitti kokonaan. Kertomuksetkin olivat yksilöllisiä kokemuksia. Niiden yleistettävyys jäi arvailujen varaan.

Olen itsekin ollut mukana vastaavanlaisissa persoonallisuustesteissä. Kyllä tulokset kuvaavat käyttäytymiseni piirteitä jollain tapaa. Asia vain ei ole niin yksinkertainen. No miksi ei?
  • Organisaatiolla on eri kehitysvaiheita, johon liittyy henkilöstön määrä, osaamisvaatimukset, organisointitapa, pelisäännöt sekä organisaatiokulttuuri 
  • Organisaatioilla on erilaiset tehtävät, omat erityisalueensa; tehtävät ja toiminnan sisältö määrittävät osaamisvaatimuksia - eikä pelkästään persoonallisuuden väri/värit
  • Kukaan meistä ei ole puhtaaksi viljelty "värirobotti", jonka käyttäytyminen on ennakoitavissa. Monet väliin tulevat motivaatiotekijät sotkevat tuota ennustettavuutta. 
  • Suoraan ei voi määritellä persoonallisuustyypittelyn pohjalta, miten ihmiset tulevat keskenään toimeen. 
  • Organisaation virallinen ja epävirallinen valtahierarkia sääntelee paljon käyttäytymistä.
Ihmisen käyttäytymistä voi sanella merkittävästi muut tekijät kuin tämä oma värimaailma. Sen olen myös kokemuksesta oppinut. Henkilö voi olla aivan toisenlainen tyyppi työssä, vapaa-ajalla, vapaa-ajan harrastuksissa jne. Myös työilmapiiri voi latistaa henkilöiden persoonallisuuksia tai nostaa esille joitain erityispiirteitä. Tästä on hieno esimerkki aikaisemmin arvioimani kirja "The Stupidity Paradox". Siinä kuvataan, miksi ihmiset käyttäytyvät toisin kuin voisi normaalisti olettaa. "Viisaat organisaatiot ja viisaat ihmiset usein tekevät tyhmiä asioita töissä."  (5).  Kriittinen pitää olla myös persoonallisuustestejä kohtaan. (6). On hyvin yleistä, että olen koko työikäni osa jotain jo olemassa olevaa organisaatiota. Toisaalta jos pääsen tilanteeseen, että luon ympärilleni "tyhjästä" uuden organisaation, ei siinäkään tapauksessa persoonallisuuksien värimaailma ole ratkaiseva tekijä. Viisautta on tulla toimeen organisaatiossa. Se voi näyttäytyä joltain kannalta myös tyhmältä, ei nyt aivan idiootilta.

Päivitys 1.7.2019: FB:n ja LinkedInin puolella on joitakin kommentteja.
- FB:n puolella arvuuteltu, mihin suuntaan väreissä on henkilö itse; Ollin kommentti: monissa testeissä arviot tekee ulkopuolinen taho. Arvio voidaan tehdä myös menetelmällä esimies, työtoveri, alainen, itse.
- FB:n puolella annettu hyviä neuvoja. Ei pidä kaikkeen uskoa. Kannattaa verkostua ihmisten kanssa eikä luottaa pelkkiin testeihin. Ollin kommentti: olen tuossa samaa mieltä.
- FB:n puolella eräs kommentoija totesi, että testeistä oli hyötyä organisaation muutosjohtamisessa (tässä tapauksessa yritysfuusiossa) - hienoa; Ollin kommentti: kommentoin, että olin myös mukana konsultin vetämässä projektissa. Tiimi (johtoryhmä) testattiin ensin ja sitten ryhdyttiin tekemään yhteistyölle parannuksia sekä toteuttamaan niitä. Alku sujui oikein hyvin. Kului jonkin aikaa ja tiimin vanhat - ei niin hyvät - käytännöt saivat taas vallan.
- LinkedInin puolelta tuli mukava historiapläjäys aiheesta Leo Suomaalta. Kopioin sen tähän:
Muistelen, että antiikin aikana samaa jäsennys perustui ruumiinnesteisiin: musta sappi, lima, keltainen sappi ja veri. Sitä perua puhumme yhä melankolisesta, flegmaattisesta, koleerisesta ja sangviinisesta tyypistä.

Viitteet

(1) Jose Riikonen: Kehnokaan pomo ei ole välttämättä idiootti, hän on vain erilainen kuin sinä – näin pärjäät esi­miehesi kanssa, väittää ruotsalais­konsultti. Thomas Eriksson esittelee uutuuskirjassaan, miten ”eriväristen” pomojen kanssa tulee toimeen. https://www.hs.fi/ura/art-2000005984711.html


(2) Jari Valtonen: Idiootteja ympärilläsi, blogi; http://www.industria.fi/2019/01/idiootteja-ymparillasi-miten-hyodynnan-disc-henkiloanalyysia-liiketoiminnassani/

(3) DISC / DISA - menetelmä
- Madelene Pollnow: Omgiven av idioti, Magasinet Filter 16.6.2018;
https://magasinetfilter.se/granskning/omgiven-av-idioti/?fbclid=IwAR1vKT6izowyCgNnMVGkw0963ygoNcfTtRnVqMPexHYKn3SND-VKzfuTrk0
https://magasinetfilter.se/magasinet/filter-63/
Per Svensson: DISC Analyysi – Mikä persoonallisuustyypeistä sinä olet?
https://www.discprofiili.fi/disc-analyysi/
 - Kari Helin: Ihmisten erilaisuuden tunnistamiseen on kehitetty monia hyviä työkaluja, joista tässä on nostettu tarkasteluun MBTI ja DiSC, luontaiset-blogi
https://luontaisettaipumukset.fi/2015/10/30/vertailussa-mbti-ja-disc/

(4) Thomas Erikson: Kehnot pomot ympärilläni. Miksi hyvä johtaminen on niin vaikeaa?, Atena 2019

(5) Mats Alvesson ja Andre Spicer: "The Stupidity Paradox. The Power and Pitfalls of Functional Stupidity at Work" (Profile Books 2016).
- Ollin tiivistys ja arvio blogissa: https://ollintuumailut.blogspot.com/2019/03/tyoelaman-tyhmyyksien-paradoksi.html

(6) Thomas-ilmiö: Thomas Eriksonin on esitellyt kirjojaan laajasti myös Suomessa ja niitä on luettu myös tietokirjamielessä paljon. Silti kannattaa olla kriittinen Thomasinkin ajatuksille. Päivälehdissäkin on kirjoitettu tästä Thomas-ilmiöstä:
- Aamulehti: "Konsultti leimasi ihmisiä hölösuiksi ja pilkunviilaajiksi – Kunnes alkoi tehdä ajatuksella rahaa"
https://www.aamulehti.fi/ihmiset/konsultti-leimasi-ihmisia-holosuiksi-ja-pilkunviilaajiksi-kunnes-alkoi-tehda-ajatuksella-rahaa-24397414
- Etelä-Suomen Sanomissa oli aikanaan lyhyt uutinen aiheesta: 
Ihmisten jakamisessa eri persoonallisuustyyppeihin ei sinänsä ole mitään uutta. Jo 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt Hippokrates puhui temperamentista meitä ohjaavana tekijänä. Humoraaliopissa (ihmisen perusnesteiden vaihtelu) ihmisellä on neljä eri temperamenttityyppiä. Esimerkiksi pessimistillä on liikaa mustaa sappea elimistössään. Meksikossa 1300-luvulla eläneet asteekit jakoivat ihmiset heille läheisten elementtien avulla tuleen, maahan, veteen ja ilmaan. William Moulton Marston kehitti 1930-luvun paikkeilla ensimmäisen terveisiin ihmisiin sovellettavan käyttäytymispiirteiden teorian. Marstonin ajatukset olivat myöhemmin kehitetyn DISC-analyysin pohjana. DISC on yksi maailman käytetyimmistä persoonallisuustesteistä. Siinäkin ihmiset jaetaan neljän eri värin perusteella, hyvin samaan tapaan kuin Eriksonin käyttämässä mallissa.
https://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2360214

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Palvelumuotoilu tiedonhallinnan ja tietojohtamisen avuksi, päivitys 11.8.2019

Palvelumuotoilu on Tietoasiantuntija-lehden 2-3.2019 numeron teema. Toki kaksoisnumero sisältää paljon muutakin tiedonhallintaan ja tietojohtamiseen liittyvää aineistoa. Puolueellinen arvioni lehdestä on - suosittelen. Kuulun lehden toimituskuntaan - siksi tämä arviointinäkökulma. Nostan esille jotain keskeisiä havaintojani lehden sisällöstä / palvelumuotoilu.

Käsite. (Olli Ilmarinen). Palvelumuotoilussa muotoillaan prosessi, johon palvelun käyttäjä osallistuu. Käyttäjä itse vaikuttaa siihen, millainen palvelusta lopulta muodostuu - miten hän sitä käyttää, missä ja millaisilla välineillä. Tietopalvelussa keskeinen väline on käyttäjän oma (pääte) laite. Keskeistä on palvelun käyttäjän yksilöllinen palvelukokemus.

Asiakas/käyttäjänäkökulma on palvelumuotoilun menetelmän ydin. (Laura Mäkelä/TK). Palvelumuotoilun keskiössä on empatia eli toisen ihmisen tilanteeseen osallistuminen. Tietopalvelussa on kyse tiedon löydettävyydestä, sen ymmärrettävyydestä ja palvelun helppokäyttöisyydestä. Yksi tapa lähestyä tätä on Tilastokeskuksessa
Kuva: Tietoasiantuntija 2-3/2019, Laura Mäkelä
toteutettu käyttäjätarpeiden kartoitus, jonka pohjalta löydettiin joukko käyttäjä/asiakaspersoonia. Asiakaspersoona on todellisuuteen perustuva, mutta kuvitteellinen esimerkki tietyn käyttäjäroolin edustajasta, hänen tarpeistaan ja tavoitteistaan. Oheiseen kuvaan on koottu asiakaspersoonat. Nelikentän ulottuvuudet ovat seuraavat: käyttää tietoa sellaisenaan - oma näkökulma ja tiedon soveltaminen; seuraa jatkuvasti - hakee yksittäistä vastausta tai ratkaisua. Nelikentän asiakaspersoonat luokitellaan seuraavasti: vaikuttajat, arkeen soveltajat, ammattilaiset ja säännöllisesti käyttävät, viestijät ja tiedon jakajat. Tämä nelikenttä toimii hyvin silloin, kun on kyse julkisesta, useita käyttäjäryhmiä koskevasta tietopalvelusta. Ehkä nelikenttä saattaisi olla hieman toisenlainen, jos olisi kyse yksittäisen organisaation omasta tietojohtamisen välineestä.Yksittäisen organisaation kannalta nelikentän sisältö voisi olla seuraava:
Kuva: Tietoasiantuntija 2-3/2019, Krista Keränen
- vaikuttajat: organisaation ylin johto ja johto eritasoilla
- arkeen soveltajat: organisaation henkilöstö
- ammattilaiset ja säännölliset seuraajat: raportoinnin ja analytiikan kehittäjät sekä johdon tuki tietojohtamisessa
- viestijät ja tiedon jakajat: sisäisen ja ulkoisen viestinnän tekijät.

Yhteiskehittäminen ja vuorovaikutus (Krista Keränen) ovat palvelumuotoilun ydintä asiakasnäkökulman rinnalla. Prosessi on osallistavaa, avointa ylhäältä alas ja alhaalta ylös kehittämistä. Osallistaminen pitää tapahtua mahdollisimman ajoissa. Johto pitää saada myös mukaan aktiivisesti.
Yhteiskehittäminen vaatii asiakasymmärrystä. Asiakasymmärrys (Tuomas Manninen / OP) on  sitä, että toimintamme rakentuu asiakkaiden tarpeiden ympärille, ei organisaation sisäisten rakenteiden ympärille. Kyse on myös jatkuvasta prosessista, oppivasta organisaatiosta. (Cristina Andersson, Martin von Willebrand, Petri Karjalainen). Oppiminen organisaatiossa on tiedon hankkimista, luomista ja siirtämistä siten, että organisaatio pystyy kehittämään toimintaansa uusien näkemysten pohjalta. Data-ajan oppivan organisaation keskeisia elementtejä on tuntea datan käytön säännöt ja tietysti myös mahdollisuudet. Oppivan organisaation ajankohtainen lisä on myös koneet, jotka toimivat ja oppivat ihmisten rinnalla ja avulla.

Kommenttejani. Olihan tuo lehden runsaus antanut mahdollisuuden vielä monipuolisempaan havaintoihin. Ehkä yksi aihealue jäi vähemmälle tässä tietopalvelun ja palvelumuotoilun liitossa. Tietolähteet ja perusdatan syntyprosessi sekä datan muuttuminen informaatioksi, tiedoksi ja viisaudeksi ovat oleellisia osia palvelumuotoilua tietopalvelussa. Tämä vaatisi oman blogikirjoituksensa. Sanotaan nyt ainakin se, että perusdatan luojan (asiakas, henkilöstö jne.) pitäisi olla keskeinen tekijä myös datan käytössä ja hyödyntämisessä. Tiedon laatu ja käytettävyys kasvaa jatkuvasti, kun koko prosessiin sidotaan mukaan tiedon syntyvaiheen henkilöt.

Viite: Tietoasiantuntijalehti 2-3.2019:
- kuvat ovat lehden artikkeleista; Sulkeissa on mainittu artikkelin kirjoittaja/-kirjoittajat, joita olen siteerannut.
- Niin lehti on tilattavissa paperimuodossa. Lehden www-sivuille artikkelit tulevat pienellä viiveellä:  http://www.tietojohtaminen.com/uusin-lehti-0



sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Monikanavarahoituksen purkamisesta apu keskeisiin soten ongelmiin?, päivitys 17.6.2019


Hujanen 2019, viite 1

Monikanavarahoituksen purkuon nähty monissa pöydissä ratkaisuksi terveyserojen kaventamiseen, erityisesti sotepalvelujen saatavuuden tasavertaistamiseen. Vuosien saatossa rahoitusuudistusta on yritetty saada aikaan - huonolla menestyksellä. Terveyskeskusten toimintaa on haluttu kehittää lisäämällä voimavaroja, parantamalla työoloja jne. Rinteen hallitus on kuudennen tuotantokauden soteuudistuksessa tässäkin kokonaisuudessa asialla (hoitotakuu 7 päivässä, monikanavainen rahoitus agendalle).
Siksi on tervetullutta, että monikanavarahoituksesta on tehty väitöskirja. Timo Hujanen (nyt töissä Kelassa, aiemmin mm. Stakesissa) on tunnollisesti tehnyt väitöskirjaa. Hänellä on aiheeseen liittyen jo pitkä työkokemus. Tilastot ja rekisterit ovat Timolle tuttuja juttuja. Siksi voin heti uskoa, että tilastoanalyyseissä ei ole mitään ongelmia. Aiheen terveyspoliittista arkaluontoisuutta korostaa, että Timo on itse nostanut esille työskentelynsä Kelassa. Arvioita on tehty, että asema Kelassa ei ole vaikuttanut Timon väitöskirjan sisältöön. Hujanen toteaa Kuntalehden haastattelussa seuraavaa:
  • Meillä ei ole vara luopua monikanavarahoitusmallista. Jos meillä siirryttäisiin yksikanavarahoitukseen sote-palvelujen suhteen, niin rahoitus pitäisi hoitaa täysin julkisen rahoituksen turvin. Ja silloin julkista rahoitusta tarvitaan lisää merkittävästi. Rahoituksen tarve vain kasvaa, kun väestö vanhenee. Mistä niitä rahoituslähteitä löytyy, terveystieteiden maisteri, tutkija Timo Hujanen pohtii.
  • Esimerkkianalyysien perusteella julkisen rahoituksen tarve kasvaisi noin 30 prosenttia ja koko maan tasolla vaikutus saattaisi olla vajaat 300 miljoonaa euroa. Kaikki tämä, jos monikanavarahoituksesta päätettäisiin luopua yleislääkärien vastaanotoilla.
  • Yksityisen rahoituksen merkitystä ei ole tajuttu. On unohdettu asiakasmaksujen ja työnantajien rahoituksen merkitys, tutkija korostaa. (1)
Timon analyysi on monipuolinen. Koko rahoituksen historia on analyysin kohteena, samoin kuin poliittisten puolueiden ohjelmalliset kannanotot. Lukiessani tuota historiaosuutta tuntuu siltä, että kyseessä on eräänlainen ajopuu. Erilaisten poliittisten kompromissien seurauksena on syntynyt useita rahoituslähteitä ja tapoja ratkaista hoidon tarpeen ja hoidon mahdollistamisen yhtälö. Yksityiset terveyspalvelut Kelan tukemana ovat olleet eräs ratkaisu palvelujen saatavuuden parantamiseen. Toinen tie on ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) tarjoamat palvelu opiskelijoille. Kolmas tie on ollut tämä työterveydenhuolto, joka on rakennettu osaksi työntekijöiden työkyvyn ylläpitoa. Työelämän ulkopuolella olevien kannalta tämä näyttää sitten eriarvoiselta ratkaisulta. Sitähän se tietysti on.
Hujanen 2019, viite 1

Jäin pohtimaan, onko perusterveydenhuollon ongelmien ratkaisua yritetty tehdä ottamalla kaikki osapuolet saman pöydän äärelle. Olisiko nyt avuksi nostaa esille aihe kolmikantaneuvotteluissa, joissa pääasiana on tuo työllisyysasia. Toinen asia on tuo perusterveydenhuollon tehokkuuden ja palvelujen saatavuuden vertaaminen yksityiseen sektoriin ja siellä myös työterveydenhuoltoon. Yksilölliset kokemukset liittyvät myös erilaisiin järjestelyihin ja resurssointeihin eri puolilla maata. Erot ovat suuria kuntien välillä ja taitavat olla myös merkittäviä suurten kuntien sisälläkin. Palvelujen vertailu keskenään varsinkin koskien työterveyttä ja terveyskeskuksia on ontuva. Yksinkertaisesti potilaiden ongelmat poikkeavat toisistaan. Tässä olisi myös tutkimuksen paikka. Myös rahalliset kannusteet poikkeavat toisistaan. Seuraaviin asioihin on kiinnitetty huomiota:
  • lääkärien terveyskeskusten työolot yleensä: terveyskeskuslääkärintyö koettu raskaaksi - helpommalla selviää erikoissairaanhoidossa ja työterveydessä
  • hoitokäytännöt sekä yhteistyö ja työnjako eri ammattiryhmien kesken; hoitajavastaanotot, hoitajien lääkemääräämisoikeudet laajentaminen, lääkäri-hoitaja-työparit, moniammattilliset hoitotiimit jne.
  • lääkärien "sihteerityö": tämäkin olisi avattava, mitä kaikkea se pitää sisällään ja voisi vaikkapa verrata perusterveydenhuollon ja työterveydenhuollon käytäntöjä keskenään; onko kyse erilaisista todistuksista tai vastaavista?; onko kyse ICT-järjestelmien heikosta käytettävyydestä (arviot ainakin puoltavat tämän ongelman olemassa oloa);
  • päällekkäisten töiden ja tutkimusten karsiminen: edelleen tehdään laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia päällekkäin työterveydenhuollossa, yksityisessä terveydenhuollossa ja julkisella puolella (omakohtaisia esimerkkejäkin löytyy)
  • yleensä palvelujen integrointi toisiinsa: monesti terveyskeskuksiin hakee ihmisiä yleisten sosiaalisten ongelmien vuoksi - aina ei ole ensisijaisena syynä sairaus
  • palvelusetelimenettelyn käyttöön otto palvelujen saatavuuden turvaamiseksi hoitotakuuajan puitteissa. (2) 
  • Ja vielä lopuksi digitalisaatio - sehän ratkaisee ongelman kuin ongelman.  

Monikanavainen rahoitus on haaste, johon kannattaa tarttua. Nyt Timo Hujanen on paikantanut keskeiset ongelmat, mutta ehkä kannattaisi etsiä muitakin ratkaisuja kuin pelkästään todeta uudistamiseen liittyvä suuri julkisen rahan tarpeen kasvu. Nythän työterveys on ajautunut vähin erin ennen muuta sairaanhoidoksi. Alun perin ymmärtääkseni oli kyse ennaltaehkäisevästä toiminnasta, jolla on tarkoitus ylläpitää mahdollisimman pitkään työkykyä. Periaatteessahan nämä sairauskeskeiset ongelmat voitaisiin hoitaa terveyskeskuksissa riippumatta siitä, onko kyse lapsi, työikäinen vai eläkeläinen. Erityisesti 2000-luvulla työterveyspalvelut ovat radikaalisti keskittyneet. Muutama toimija hallitsee markkinoita. Tällaisen keskittymän purku ei ole ihan helppoa. Tietysti myös nykyratkaisun puoltajat vetoavat siihen, että näin työikäiset saavat tarvitsemansa palvelut eivätkä kuormita terveyskeskuksia. Toisaalta olen ymmärtänyt, että työterveydessäkin on toisistaan poikkeavia sopimuksia. On ns. minimisopimuksia ja laajempia sellaisia palvelujen tuottajan ja työnantajan välillä. 

HS-kuva: THL: terveyskeskusjonotusajat 2018, viite 4
Timo Hujasen analyysistä voidaan päätellä, että palvelujen avoin tutkiminen, tilastointi ja analysointi on vaikeata. Tämä on tuttu ilmiö minullekin. Aihetta on soten tilastomaailmassa yritetty ratkoa vuosikymmeniä. Oleellinen ongelma tässä on, että työterveydessä tilastointi on yrityskohtaista, kun taas perusterveydenhuollossa kuntakohtaista. Näin on vaikea saada väestötasolla kokonaiskuvaa nykytilanteesta. Timokin operoi väitöskirjassaan Oulun tutkimusaineistolla (2013) ja heijastaa siitä saadut tulokset koko maahan. (ks. oheinen Oulu-kuva). Jos saataisiin kattavat tilastot palvelujen tuottajista, palveluista kunta- ja jopa kunnanosakohtaisesti, voitaisiin uudella tapaa löytää avaimia uudistukseen. 
1000 lääkärin työpanoksen lisäys on myös laskennallinen suure (THL: 1200-1800; Kati Myllymäki /Lääkäriliitto: 1000 työpanosta) (3). Miten lisätyöpanokset voidaan jakaa kunnittain, jos kokonaisuus on avoin. Kyse on myös laajasta, monivaikutteisesta kokonaisuudesta. Yksinkertaisin vastaväite on esitetty, että nytkin on lääkärien vakansseja täyttämättä. Toinen tekijä on, miten työnjako hoidetaan eri ammattiryhmien kesken. Ja laajasti on kyse tuota väestötason näkökulmasta, joka nykyisin välinein on hämärän peitossa. Pelkästään terveyskeskusten jonoissa on suuret alueelliset erot. (4) Aikanaan yritettiin ratkaista erikoissairaanhoidon hoitojono-ongelmia suuntaamalla korvamerkittyjä rahoja pahiten jonojen kanssa painiville tahoille. Myöhemmin tehdyssä arviointitutkimuksessa todettiin, että korvamerkityillä rahoilla ei ollut vaikutusta. Sen jälkeen säädettiin hoitotakuusta laissa. Pohdin aihetta aikanaan kirjassani "Soteuudistus - pirullinen ongelma". (2016, viite 5). Yksikanavainen rahoitusmalli toisi maakunnalle monikanavaiseen rahoitukseen verrattuna aivan toisenlaiset väestölähtöiset vaikutusmahdollisuudet. Rinteen hallituksella olisi mahdollisuus ratkaista tämän ohjausongelman, mutta se vaatii paljon perusselvityksia ja laajaa yhteisymmärrystä eri osapuolten kesken. 

Päivitys 17.6.2019: Odotin, että FB:n puolella joku avaa vielä asiaa systemaattisesti ja kas näin siinä kävi. Matti Rimpelä avaa asiaa näin:

Matti Rimpelä Perusterveydenhuollon kriisiytymisen syy on yksinkertainen eikä se löydy ensisijaisesti rahoituksesta eikä hallinnosta. Molemmat ovat toki tärkeitä ja vaativat uudistamista. Suurin syy kriisiytymiseen on siinä, että tutkimukseen perustuva perusterveydenhuollon kehittäminen käytännössä päättyi 1990-luvulla. Suuret tutkimus- ja kehittämisohjelmat 1980-1990 -luvuilla tuottivat paljon tietoa perusterveydenhuollon arjesta ja sen pulmista: Omalääkärikokeilu, väestövastuukokeilu ja siitä jatkaneet tutkimukset, Toimiva terveyskeskus -kehittämistutkimus lukuisine raportteineen, ym.

Kari Puro kirjoitti Duodecim -lehdessä: "...yleislääkäri tarvitsee parin kolmen terveydenhoitajan joukon avustamaan potilaiden hoidossa, puhelinpalvelussa sekä yhteyksien pitämisessä sosiaalihuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Näitäkään tiimejä ja erityisesti tiimityöhön kannustavaa palkkausjärjestelmää ei ole juuri kehitetty." (Duodecim 2007;123:2053–4). Olennaista tässä on tiimityö, ei niinkään kokoonpano.

Johtosääntökiista 1980-luvun puolivälissä johti hoitohenkilöstön ja lääkäreiden lähijohtamisen erottamiseen toisistaan.VäestövastuuVES:t keskittyivät lääkäreihin. Kun yleislääketieteen asiantuntijoiden ensimmäinen sukupoli jäi eläkkeelle, toisella sukupolvelle ei enää ollut samanlaista laajaa ymmärrystä perusterveydenhuollosta. Uudet 'seniorit' kavensivat tutkimuksen ja koulutuksen lääkärintyöhön ja siinäkin sen kliinisiin ulottuvuuksiin. Yleislääketieteestä tuli 2000-luvulla kliininen erikoisala.

Kun tutkimukseen perustuva kehittäminen rapautui, palattiin 1960-luvun asetelmiin. Unohdettiin perusterveydenhuollon laaja kokonaisuus ja siihen välttämättä kuuluva tiimityö ja keskityttiin yhteen ammattiryhmään eli lääkäreihin.Emme ole enää puhuneet ihmisten terveyden ja sairaanhoidosta perusterveydenhuollossa, vaan lääkäreistä, rahoituksesta ja hallinnosta. Tärkeitä toki ovat, mutta toimivan perusterveydenhuollon ratkaisut eivät löydy vain niitä pyörittelemällä.

Erityisen kevyellä pohjalla ovat viime aikoina pyöritellyt lääkäritarvelaskelmat. Oletetaan, että perusterveydenhuollon lääkärit toimivat yhdessä muun henkilöstön kanssa tiimeissä, suora yhteys palautetaan (unohdetaan call centerit ja erilliset palvelutarvearvioinnit) ja kiinnitetään erityistä huomiota jatkuvuuteen. Kun näin edetään, saadaan tulokseksi toisenlaiset lääkäritarvearvioinnit kuin ne joita nyt pyöritellään.

Mitä tekisin? Ensin palkkaisin muutamaksi kuukaudeksi perusterveydenhuollon seniorit laatimaan katsaukset kotimaiseen ja kansainväliseen kehittämistutkimukseen ja arviointikirjallisuuteen 1980-luvulta alkaen. Mitä niistä voidaan oppia Suomen tulevaisuutta ajatellen. Sitten puolet niistä euroista, joita viime hallitus suuntaisi valinnanvapauskokeiluihin tulisi nyt suunnata perusterveydenhuollon paikalliseen kehittämiseen tiimityönä muutamissa erilaisten ympäristöjen terveyskeskuksissa. Toiset puolet suuntaisin vastaavasti sosiaalihuollon peruspalvelujen kehittämiseen. Muutamassa tapauksessa nämä voisi yhdistää.


Ollin kommentti Matille: 
Lähestyin aihetta Hujasen väitöskirjan kautta. Se näkökulma johti hiukan toisiin painotuksiin. Kuten kaikki tietävät, en ole lääkäri - ehkä nykyään kuitenkin palvelujen käyttäjänä jonkinlainen kokemusasiantuntija. Olen ollut vuosia sitten (yli kymmenen vuotta) perusterveydenhuollon KV-kongresseissa, Vonca. Jo tuolloin kiinnitettiin maailmanlaajuisesti huomiota perusterveydenhuollon ongelmiin ja myös suosion ja arvostuksen laskemiseen lääkärien keskuudessa. Se lienee edelleen eräs taustatekijä.

Viitteet

(1) Timo Hujanen: Monikanavarahoituksen ongelma terveydenhuollossa Esimerkkejä perusterveydenhuoltotasoisesta vastaanottotoiminnasta,  Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia | 156 /2019;

 (2) Yrjö Närhinen ja Janne-Olli Järvenpää: Viikon hoitotakuun voisi toteuttaa jo nyt.Nopea hoitoon pääsy ei aina ole kiinni rahasta ja vakanssien määrästä. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006143153.html

(3) Perusterveydenhuollon lääkäritarve:

(4) Terveyskeskusten hoitojonot (THL-tilasto): https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006131393.html

(5) Olli Nylander: Soteuudistus - pirullinen ongelma, BoD 2016, ss. 130-134

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Soten tietojohtamisessa eletään toivossa, päivitys 23.6.2019

Kuva: STM:n Mikko Huovilan alustuksesta 6.6.2019 seminaarissa
Soten viidennen kauden jälkeen on ajettu alas suuri osa valmistelutyöstä. Näin kävi osittain myös tietojohtamiseen liittyvien hankkeiden. Minulla oli mahdollisuus osallistua Skypen kautta kahteen seminaariin, joissa käytiin läpi viidennen kauden aikaansaannoksia ja kurotettiin soten kuudennelle kaudelle.Toivetta oli ilmassa. Uusimaa -seminaarissa hahmoteltiin verkostoa tietojohtamisen ympärille ja Uudenmaan liitto aikoo hakea rahoitusta jatkotöille. Paikallisessa seminaarissa vastuutahona oli STM Toivo-hankkeen siivittämänä. Aamupäivän alustukset olivat lupaavia. Iltapäivällä olisi työpajojen vuoro, joista tulokset saataneen näkyviin jatkossa. (Skypettely ei yltänyt työpajoihin.)

Seminaareista jäi mieleen seuraavia asioita:
  • tietojohtaminen oli kaikkien osallistujien mielessä positiivisena ja välttämättömänä osana soten tulevaisuuden johtamista
  • tietojohtaminen on tiedon johtamista ja tiedolla johtamista (sehän oli minunkin kirjani yksikertainen lähtökohta)
  • Uusimaa ja SoteDigi tekevät pilottia hyvin pitkälle saman mallin mukaan: lähtökohtana strategiset tavoitteet ja niihin perustuvat tietotarpeet sekä ennustamisen kytkeminen osaksi tietojohtamisen ydinta. 
  • Molemmat tahot rakentavat uudistuksen kokonaisputkea samoin menetelmin ja samoilla välineillä (taustana HUS:ssa tehty työ)
  • Molemmat lähtevät liikkeelle tarkalla ongelman / hypoteesin määrittelyllä: Uusimaa päihde- ja mielenterveysongelmista, SoteDigi yli 75 vuotiaiden kotihoidon haasteista.
  • Oleellista on liiketoimintanäkökulman (tai toimintanäkökulman) sitominen määritystyöhön - käsitemallinnukseen ja laajemmin tietomallinnukseen.
  • Tietomallinnuksesta edetään tietovaraston rakentamiseen ja sitä kautta raportointiin. Kaikissa vaiheissa kytketään mukaan loppukäyttäjät, tietohallinto raportoinnin mahdollistajina sekä analytiikka. (On muuten hyvin lähellä aikaisemmin lanseeraamaani jäävuorimallia). 
  • Kaikki osapuolet korostavat, että yksin ei pidä toimia vaan yhdessä verkostomaisesti. Tekemisestä syntyvät tulokset pitää hyödyntää alueellisesti ja valtakunnallisesti.
  • Alueelliset tahot korostavat sitä, että valtakunnallisesti pitää koordinoida toimintoja yhteen ja standardoida koko tietojohtamista mukaan lukien käytettäviä käsitteitä.
  • Tärkeänä myös pidetään sitä, mitä tarkoitusta varten tietojohtaminen on. Oma näkökulmansa on palvelujen järjestäjällä, palvelun tuottajalla ja ammattihenkilöllä palvelun realisoijana yhdessä asiakkaan / potilaan kanssa. 
  • Tietojohtamisen tilaa on arvioitu maakunnittain. Jos pisteytetään arviointi välille 1-5, niin kaikilla maakunnilla on vielä pitkä matka tasolle 5. Monelta osin ollaan lähtötasolla (1-2). Tein myös muutaman tapausesimerkin kautta kirjaa tehdessäni arviot ja samantapainen oli tulos.