sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Ikäsyrjintää on, mutta asenne ratkaisee

Ikäsyrjintää on Suomessa niin kokemuksellisesti kuin tutkimustenkin mukaan. Viimeksi aiheen on nostanut esille myös työministeri Timo Harakka. (1) Ruotsalaistutkimuksessa muutaman vuoden takaa todetaan, että yli 40-vuotiaat jo kokevat ikäsyrjintää rekrytointivaiheessa. Perusteet ovat: 1. kyky oppia uutta, 2. kyky sopeutua ja olla joustava, 3. kyky innostua ja ideoida. Oheinen kuva on EK:n kyselystä vuoselta 2018. (1) Kokenutta työntekijää pidetään kustannuseränä. Iän mukana tuomaa viisautta ei pystytä mittaamaan numeroina. Tämä arvostus on kokenut inflaation - toteaa Aki Ahlroth kolumnissaan. Kyse on Ahlrothin mielestä stereotypiasta ikääntyvästä työntekijästä. (1). 

 

Ikäluokat. Tuohon stereotypiaan viittaa myös tuore haastattelu HS:n 27.10.2019 Ura&Työ-sivustolla. Tutkija Katja Kokko avaa aihetta otsikolla "Ikäluokat on ymmärretty väärin". (2). Haastattelu on tullut sopivaan aikaan julki, vaikka siinä ei suoraan viitata ikäsyrjintään.
HS-artikkelin kuva 27.10.2019: Ikäluokat...
Haastattelussa avataan ensin käsitettä "keski-ikä". Kyse on ihmisen elämänkaaren keskivaiheesta, joka monesti määritellään iän mukaan (40-60 tai 35-60 vuotta). Katja haluaa laajentaa tuon käsitteen nimeämällä sen yhdeksi "aikuisuuden elämän vaiheeksi". "Kun aikuisen elämä pilkotaan vaiheisiin elämäntapahtumien perusteella, niitä voidaan nimittää varhais-, keski- ja myöhäisaikuisuudeksi sekä näitä seuraavaa vaihetta vanhuudeksi." Aikaisemmat ihmisen elämänvaiheet määrittävät aikuisuuden nykyvaihetta. Nykyisin on vaihtelua siinä, minkä ikäisenä tietyt asiat tapahtuvat. Näistä elämänvaiheista kaikkein vähiten on Kokon mukaan tutkittu keski-ikää. Vanhuuskin on liukuva ikähaitarin mukaan. Tämä johtuu myös siitä, että tämän päivän 75- ja 90-vuotiailla on on edessä enemmän elinvuosia kuin samaikäisillä ihmisillä 5-10 vuotta sitten. (Gerontologi Marja Jylhän kommentti samassa haastattelukokonaisuudessa). Oheinen HS-artikkelin kuvateksti on seuraava: "Oma ikä ei välttämättä kerro, mihin ikäluokkaan kuuluu."

 

Lohduttavaa kuultavaa on, että yli 40-vuotiaiden ikäsyrjintä on aiheetonta ja itse asiassa niin työnantajien, työyhteisön kuin yhteiskunnankin kannalta vailla järkeä. Itse asiassa kombinaatio eri-ikäisistä työntekijöistä olisi suoranainen vahtuus työyhteisössä. No seuraava pohdinta liittyy elinkaaren jälkipuoleen eli missä kulkee raja myöhäisaikuisuuden ja vanhuuden välillä. Ja onko viisasta tehdä rajaa? Nythän rajapyykkejä asetetaan lainsäädännössä erityisesti koskien vanhuuteen liittyviä eläke-etuja. En ole kuitenkaan pitkällä työurallani kohdannut tutkimuksia, joissa eksaktisti määritellään toimintakyvyn, työkyvyn ikärajoja. Toisaalta on totta, että iällä ja sairauksilla tai hoivan tarpeella on keskinäinen yhteys. Kyse on kuitenkin siitä, missä vaiheessa me ikääntyneet ihmiset altistumme tai meidän todennäköisyys fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakykyyn alenee. Niin ja mitkä tekijät tähän vaikuttavat. 

 

Hauraus (Frailty) on käsite, jossa yhdistyvät erilaiset ikääntyvän ihmisen toimintakyvyn alenemisen uhkatekijät.  Vastaani tuli jatkuvassa seurannassani oleva Lancetin tuore kirjoitus aiheesta. (3) Hauraus on ymmärrettävä heikkoudeksi, heiveröisyydeksi, hentoudeksi ja jokaisessa meistä on joitain kohtia, jotka ovat ilmentymiä hauraudesta tai haurastumisesta. Hauraus lisääntyy iän karttuessa. Lancetin juttua myötäillen ihminen on kuitenkin monimutkainen orgaaninen systeemi ja vielä yksilöllinen sellainen. Ennakointi on siis vaikeaa. Hauraus lisää riskiä saada haitallisia sairauksia, tapaturmariski kasvaa ja ajautuminen pitkäaikaishoitoon kasvaa. Tärkeätä on ongelman oikea-aikainen identifiointi ja ennaltaehkäisy. Tässä olemme kahden vastakkaisen ilmiön ristitulessa. Luotanko omaan arviooni ja pidänkö siitä sinnikkäästi kiinni riippumatta ulkoisesti esiin nostetuista uhista. Vai lähdenkö itse aktiivisesti poissulkemaan omalla toiminnallani esiin nostettuja uhkatekijöitä. Olen ollut mukana eräässä hankkeessa, jossa tutkitaan yli 75-vuotiaiden uhkatekijöitä ajautua sote-palvelujen säännöllisiksi käyttäjiksi. Aihe ja sen tutkimustapa on mielenkiintoinen. Kerron siitä, kun tulokset ovat julkistettavissa. 

 

Oma kokemukseni on, että yli 68 -vuotias voi olla tasavertaisesti työelämässä mukana. Kyky oppia uutta, kyky sopeutua ja olla joustava, kyky innostua ja ideoida ovat osa työrooliani. Toisaalta olen havainnut, että ikääni viitataan monellakin tavalla. Ei nyt anneta häiritä negatiivisten kokemusten. Siis eteenpäin positiivisella otteella. 

 

Viitteet

(1) Ikäsyrjintä: 
(2) Ikäluokat: HS 27.10.2019 (Ura&Työ), Annina Vainio: Keski-ikä ja muut elämänvaiheet on ymmärretty väärin, sanoo tutkija – Se, mihin ryhmään kuulut, ei olekaan kiinni ikävuosista. Onko 40-vuotias automaattisesti keski-ikäinen? Tutkija Katja Kokko jakaa aikuisuuden kolmeen vaiheeseen ja sanoo, että niiden välillä voi liikkua myös taaksepäin.
https://www.hs.fi/paivanlehti/27102019/art-2000006282798.html
(3) Hauraus: Frailty: implications for clinical practice and public health
Emiel O Hoogendijk, Jonathan Afilalo, Kristine E Ensrud, Paul Kowal, Graziano Onder, Linda P Fried, The Lancet, Vol. 394, No. 10206
Summary. Frailty is characterised by a decline in functioning across multiple organ systems and is associated with a greater risk of adverse outcomes—including falls and fractures, admission to long-term care, and early death. The rapid expansion of the ageing population has led to an increasing prevalence of frailty, with further increases anticipated in future, particularly in low-income and middle-income countries. In this two-paper Series, Emiel Hoogendijk and colleagues first highlight the global burden of frailty, the importance of timely identification, and possible targets for prevention. In the second paper, Elsa Dent and colleagues critically review the evidence base for interventions to manage frailty, and advocate for an individualised, person-centred approach that preserves an individual’s independence and physical function.https://www.thelancet.com/series/frailty?dgcid=etoc-edschoice_email_tlfrailty19
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , ,

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Terveydenhuollon priorisointi pitkästä aikaa keskiössä, päivitys 10.10.2019


Iltasanomat 14.9.2019, Viite 2
Priorisointi on jälleen kerran nostettu keskusteluun. (1) Mm. tuoreet STM:n kansliapäällikkö ja ministerikin on nostanut asian esille. (2) Priorisointia terveydenhuollossa on kehitetty, tutkittu ja järjestetty konsensusseminaareja vuosikausia sitten onnistumatta asiassa. Priorisoinnissa iskee vastakkain kaksi asiaa: "teen kaikkeni potilaan puolesta" ja eihän nämä resurssit nyt riitä mihin vain. "Potilastyössä, terveydenhuollon johdossa ja poliittisessa päätöksenteossa priorisoidaan jatkuvasti. Jos priorisoinnin periaatteet eivät ole selkeät, toimintaa johtavat enemmän tunteet ja ideologiat kuin yhteisesti hyväksytyt ja tietoon perustuvat tekijät." (3)

Palveluvalikoima. Jotain on saatu aikaan. Palveluvalikoimaneuvosto on luonut listan palveluista, joita julkinen toimija tuottaa. Neuvoston tehtävät on kirjattu STM:n sivuilla seuraavasti:
  • antaa suosituksia terveyden- ja sairaanhoidon toimenpiteiden, tutkimusten sekä hoito- ja kuntoutusmenetelmien kuulumisesta palveluvalikoimaan tai rajaamisesta pois palveluvalikoimasta,
  • seuraa ja arvioi terveydenhuollon palveluvalikoimaa,
  • antaa Kansaneläkelaitoksen ja muiden viranomaisten pyynnöstä lausuntoja palveluvalikoiman soveltamisesta ja sen määrittelyssä käytettävistä periaatteista,
  • osallistuu palveluvalikoimaa koskevaan julkiseen keskusteluun ja yhteistyöhön,
  • seuraa kansainvälistä kehitystä ja osallistua kansainväliseen yhteistyöhön,
  • käsittelee muut sosiaali- ja terveysministeriön sille osoittamat asiat.
Suosituksia antaessaan neuvoston tulee ottaa huomioon eri alojen tutkimustieto ja muu näyttö sekä terveydenhuollon eettiset ja järjestämiseen liittyvät näkökohdat. (4)


Suosituksia, ei määräyksiä. Oleellista on, että neuvostolla on mahdollisuus antaa vain suosituksia. Terveystaloustieteilijät Paulus Torkki, Tuoma Hari ja Paul Lillrank toivovat saatavan aikaan priorisointiin kansalliset kriteerit, jotka eivät ole perustuslain vastaisia, mutta ohjaavat riittävän tiukasti lääkärien toimintaa. (5). Tutkijat edellyttävät, että otetaan huomioon toisaalta palvelujen kustannustekijät mutta toisaalta myös yksilön, hoidettavan potilaan erityisyys. Tässä tämä ristiriita on kuvattu. Sitä on yritetty siis ratkaista vuosikausia. Tutkijat ottavat esille myös mittaamisen tärkeyden. "Priorisoinnin perusteet ovat arvovalintoja, mutta niissä auttaa, jos meillä on tietoa palveluiden vaikuttavuudesta terveyteen ja toimintakykyyn. Pia Maria Jonsson ja Sirkku Pikkujämsä toivat (HS Vieraskynä 13.9.) ansiokkaasti esiin kansallisten laaturekisterien merkityksen. Tämä on hyvä alku. Mittausten lisäksi tarvitsemme foorumit ja tahon, jossa asioita käsitellään ja niistä päätetään. Priorisointi on niin vaikea aihe, että siitä on pakko keskustella avoimesti."

VAKEn seminaarikuvia, viite 6
Hyödyn mittaaminen. Näin päädytään viimeiseen haasteeseen eli siihen, miten mitataan terveyshyötyä, annetun hoidon vaikuttavuutta terveyteen ja toimintakykyyn. Tätäkin aihetta on kehitelty, tutkittu, seurattu ja mitattu vuosikymmeniä. Merkittävimpiä töitä aiheen kimpussa on tehty aikanaan Stakesissa ja sittemmin THL:ssä. Muita merkittäviä tahoja ovat olleet Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja myös eräät yritykset kuten  (kuten Nordic Health Care Group, NHG) sekä uutena toimijana VAKE. (6).Sitrakin on ollut mukana tässä sopan keitossa. On siis jälleen toimijoita samojen asioiden kimpussa, kukin omalta kannaltaan. Huoli tulee seniorille tässä asiassa.

Mittaamista yritetty aiemminkin. Yritimme aikanaan 1990-luvun lopulla Stakesissa edistää terveydenhuollon laadunhallintaa, jossa siis oli kyse laaturekistereistä. Tutustuimme Ruotsin käytäntöön. Selvittelimme olemassa olevat rekisterit - niin viralliset kuin erilaiset tutkimusrekisterit ja ns. kenkälaatikkorekisterit. (7) Paljon oli kerätty tietoa erilaisista potilasryhmistä, mutta tiedon kerääjät, tiedot ja niiden hyödyntäminen olivat palasina maailmalla. Yritimme myös hoitoilmoitusjärjestelmää uudistaessamme (1993-1998) saada aikaan yhtenäisyyttä virallisten rekisterien ja näiden erilaisten yksityiskohtaisten  potilasryhmittäisten rekisterien kanssa. Jotain pientä saimme aikaan - hilmon lisälehdet. Ne nyt olivat vain jäävuoren huippu ja kuvasivat tosin hyvin ongelman moninaisuutta. Kaikesta puuttui yhteinen tahotitila ja yhteinen tekeminen sekä riittävät resurssit. Huomaan, että samat ongelmat toistuvat. THL yrittää rakentaa erikseen joitakin
THL:n laaturekisteriprojektin valinnat 2019, viite 8
laaturekistereitä. (8). Samaan aikaan pyritään uudistamaan koko tiedonkeruu niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla. - Ja varmuuden vuoksi erillään toisistaan. Mahdollisuudetkin olisivat nyt aivan toiset kuin pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Tiedot voidaan kerätä altaisiin ja hyvinkin moninaiset tiedot (rakenteiset ja ei-rakenteiset). Tätäkin tehdään varmuuden vuoksi monessa paikassa. Uudet analyysimenetelmät mahdollistavat tietojen yhdistämistä, tietojen perusteella ennustamista jne. Näitäkin aktiviteetteja on meneillään eri puolilla. Juttua olisi tästä kaikesta paljonkin. Teen nyt kuitenkin joitain yhteenvetoja ja ehdotuksia.
  • tietovarantojen kehittämistä erillään ei kannata tehdä ilman yhteistä ajatustapaa, mihin tietoja tarvitaan, mistä niitä kerätään (myös kerääjän intressit on otettava huomioon)
  • palvelujen laatu on osa koko terveydenhuollon ( ja myös sosiaalihuollon) kokonaisuutta - kannattaisi lähteä liikkeelle keskeisistä ongelmista, ilmiöistä ja sitä kautta purkaa tekemistä palasiin. Yksittäisten laaturekisterien teko ei johda mihinkään - no hetken onneen tekijöiden kesken, mutta ei vaikuttavuuteen.
  • oleellista on, että kerätyllä tiedolla ja sen analyysillä pitää olla vaikuttavuutta terveyteen ja hyvinvointiin (terveyshyöty, hyvinvointihyöty edellä).
  • Palvelujen priorisointi lähtee siitä, miten nyt hoidetaan sote-asiakkaita. Tiedetään, että hoidon tarjonnassa on alueellista eriarvoisuutta ja ihmisten saama terveys- ja hyvinvointihyöty vaihtelee. Parhaiten hyötyä saavat hyvin koulutetut ja hyvin toimeentulevat väestön osat. 
  • Palvelujen priorisointiin liittyy myös oleellisesti ennaltaehkäisevä työ. Se on pitkäjänteistä toimintaa, jossa siis hyödytkin tulevat esille pitkällä aikavälillä. Tässäkin aihealueella on mahdollisuus hyödyntää laajoja tietovarantoja ja näin kohdistaa ennaltaehkäisevää toimintaa riskialttiimpiin kansalais-/asiakas-/potilasryhmiin. Upeita yksittäisiä malleja on olemassa.
  • Tietojen tarkka hyödyntäminen priorisointiin yksilötasolla on mielestäni jatkuva haaste. Kyse on tässä ns. kompleksisesta ongelmasta, jossa aina joudutaan tasapainoilemaan yksilön tahdon, moninaisten ongelmien sekä ammattiauttajan auttamismahdollisuuksien välillä. On siis kuitenkin viime kädessä asiakkaan ja ammattiauttajan välinen suhde se ratkaiseva tekijä, miten hommat hoidetaan. Suosituksia voidaan kohdentaa yhä tarkemmiksi, mutta yksilötasolla ratkaistaan, mitä tehdään tai voidaan tehdä tai halutaan tehdä. 
Päivitys: 10.10.2019: Martti Kekomäeltä kirjauutuus, jossa käsitellään myös priorisointia:
  • https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/d4b587f8-b9d9-49a9-b1c6-43cf817a5de1 
  • https://yle.fi/uutiset/3-11011075
  • Etiikasta ekonomiaan ja takaisin, tuotetiedot: Suomen hyvinvointijärjestelmä on historiansa suurimman murroksen kynnyksellä. Kirjassa kuvataan, miten terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan tuloksia on mitattu ja miten hyvin on onnistuttu. Lisäksi huomio kohdistuu palvelujärjestelmään, toiminnan laadun määreisiin, ohjaustiedon keräämisen ja tulkinnan tapoihin. Kirjan lopussa pohditaan terveydenhuollon johtamiseen soveltuvia oppeja.

Viitteet

(1) Mitä priorisointi on? - Lääkäriliiton määritelmä:
https://www.laakariliitto.fi/laakarinetiikka/laakari-ja-yhteiskunta/priorisointi-terveydenhuollossa/
Priorisointi tarkoittaa sananmukaisesti asioiden ensisijaistamista eli asettamista tärkeysjärjestykseen. Terveydenhuollossa tarvitaan priorisointia, koska käytettävissä olevat voimavarat eivät riitä kaikkien tärkeinä pidettyjen asioiden tekemiseen tai kaikkien mahdollisesti potilasta hyödyttävien hoitojen antamiseen. Hoidon priorisointia on tehty aina. Useimmat hoitopäätökset sisältävät vaihtoehtoiskustannuksia: samalla ajalla tai resursseilla olisi voitu hoitaa joku toinen potilas. Hoitojonoissa olevien potilaiden asettaminen järjestykseen on arkipäivän hoidon priorisointia. Priorisointikeskustelun lähtökohtana on lääketieteen ja hoidon rajojen pohtiminen – kaikkia ihmisten terveyteen liittyviä tarpeita ja toiveita ei voida eikä ole syytäkään tyydyttää terveydenhuollon keinoin. Lääketieteen nopea kehitys on lisännyt mahdollisuuksia auttaa ihmisiä, mutta samalla se on luonut paineita kustannusten jatkuvalle kasvulle.

(2) Iltasanomat 14.9.2019: "Ylilääkäriltä tyly varoitus terveyden­huollon kauhu­skenaariosta: ”Iäkkäämpiä tai ylipainoisia ei hoideta niin kuin nuorempia”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006238540.html
  • Aiheesta kirjoittivat HS:ssä myös Kaisa-Maria Kimmel ja Mirja Lohineva: Priorisointiin on saatava kansalliset kriteerit. Yhdenvertaisuuden toteuttaminen julkisessa terveydenhuollossa edellyttää valintoja, joita ei pidä jättää yksittäisille lääkäreille. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006260563.html
(3) "Priorisointi ei ole tunnepeliä" (Ilona Autti-Rämö, Kari-Matti Hiltunen, Vesa Kataja, Suvi Liimatainen, Taina Mäntyranta, Anna-Kaisa Parkkila)
Terveydenhuollon vaikuttavuuden perustana ovat riittävät taloudelliset ja osaamisen resurssit sekä sovitut periaatteet toiminnan kohdentamisesta ja vaikuttavuuden arvioinnista. Kansalaisen ja potilaan on voitava luottaa mahdollisuuteen saada paras ja oikea hoito kaikissa tilanteissa. Terveydenhuollon toiminnan sisällöstä ja rahoituksen ohjaamisesta vastaavien tahojen ja poliittisten päätöksentekijöiden tulee voida luottaa siihen, että toiminta on oikeudenmukaista, kustannustehokasta ja terveyshyötyä tuottavaa sisällöltään, toteutukseltaan ja kohdentumiseltaan. Hoitopäätöksissä on otettava huomioon sekä yksittäinen potilas että ajankohdan muut sekä tulevat potilaat.

(4) Palveluvalikoimaneuvosto: 
https://stm.fi/neuvottelukunnat/terveydenhuollon_palveluvalikoimaneuvosto
https://palveluvalikoima.fi/etusivu

(5) Paulus Torkki, Tuomo Hari, Paul Lillrank:

Priorisointi on terveydenhuollossa välttämätöntä, ja siitä pitää keskustella. Jotta koko väestön terveydestä voitaisiin huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla, on tehtävä valintoja.Tutkijat viittasivat myös THL:n laaturekisterityöhön. (ks. viite 8).
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006247539.html

(6) Vake uutena toimijana mukana. Se järjesti terveydenhuollon digitalisaatioseminaarin 3.10.2019:
Valtion kehitysyhtiö Vaken Terveydenhuollon digitalisaatio -seminaarissa 1.10. kuultiin eri tahojen näkemyksiä siitä, miten datalla voidaan ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmia ja parantaa kansalaisten saamaa palvelua. Tilaisuus on nähtävissä tallenteena ja puhujien esitysmateriaalit löytyvät täältä. Tilaisuuden tunnelmiin voi palata myös tilaisuudessa otettujen kuvien kautta.

(7) Stakesin toimet 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa: 
Laaturekistereistä tehtiin kartoitus Stakesissa 1990-luvun lopulla ja pidettiin laaja rekisteripäivä tammikuussa 1997 Hanasaaressa. Tämän jälkeen tehtiin Finohtan selvitys asiasta: Marjukka Mäkelä, Marketta Lappalainen, Soili Orre: Terveydenhuollon erillisrekisterit, selvitys Suomessa ylläpidettävistä valtakunnallisista ja alueellisista potilasrekistereistä", Finohta raportti 3.1997. Lopuksi tehtiin pienryhmätyönä opas: Soili Orre, Marjukka Mäkelä, Olli Nylander: Terveydenhuollon erillisrekistereiden laadunhallinnan opas, Stakes oppaita 47/2002

(8) Terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit, THL:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)