perjantai 24. heinäkuuta 2020

Asiakkaan tarpeet (huolet) tunnistettava sosiaalihuollossa - kesäsarja 5: Sirkka Rousu

Hyvinvointi- ja terveyshyöty- kesäsarja, osa 5: Asiakkaan tarpeet (huolet) tunnistettava sosiaalihuollossa: Sirkka Rousu

Aikaisemmat kesäsarjan osat:

Pyysin erikseen Sirkka Rousua kommentoimaan sosiaalihuollon hyödyn avaustani. Sirkka on pitkän linjan sosiaalihuollon asiantuntija. Hänellä on sekä käytännön sosiaalityöntekijän kokemusta, kokemusta kuntatason sosiaalihuollon kehittämisestä, hallintotieteen tutkijana väitellyt aikanaan lastensuojelusta ja toimii nykyään opettajana ja tutkijana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. https://www.sirkkarousu.fi/8096

Asiakkaan tarve edellä. Sirkka Rousu kommentoi vahvasti avauspuheenvuoroani sosiaalihuollon hyödystä. Sirkan mielestä lähtökohtana pitäisi olla asiakkaan tarve. Olli avasi aihetta liiaksi sosiaalihuollon organisaation, palveluiden ja palvelutehtävien kannalta. Tältä kannalta ajateltuna sosiaalihuolto on myös itsessään liian viipaloitunut ja siiloutunut. Toisaalta ei sosiaalityöntekijäkään ole ainoa avainhenkilö, vaikka yritin rakentaa tuota mallia sosiaalityön ympärille. Periaatteessa uusi sosiaalihuoltolaki antaa mahdollisuudet juuri asiakaslähtöiseen näkökulmaan. (1)  Sosiaalihuoltolain 1§:ssä tätä asiaa korostetaan: "edistää asiakaskeskeisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa". 

Sosiaalihuollon asiakkuusprosessi. Nostankin seuraavaksi esille Sirkan minulle toimittamasta materiaalista kuvan sosiaalipalvelujen asiakkuusprosessista, joka perustuu siis suoraan sosiaalihuoltolakiin (34§).  Oheinen Sirkan piirtämä kuva sisältää runsaasti informaatiota.

  • Yhteydenoton voi tehdä asiakas itse, läheinen tai viranomainen. Yhteydenotto voi osoittautua kiireelliseksi. Sosiaalipäivystys mahdollistaa myös kiireellisen yhteydenoton.
  • Palvelutarpeen arviointi tapahtuu asiakkaan ja ammattihenkilön yhteisellä tapaamisella, jossa tarvittaessa on mukana myös läheinen.
  • Asiakassuunnitelma laaditaan tarpeen mukaan.
  • Asiakassuunnitelman perusteella tehdään päätökset palveluista
  • Palvelu järjestetään yhdessä palveluntuottajan kanssa.
  • Asiakkuus päättyy, kun perustetta palvelulle ei ole. Asiakkuuden päättyessä arvioidaan annetun palvelun hyöty.
Asiakkaan tarpeen arvioinnissa hyödynnetään ammattihenkilön ammattitaitoa, mutta apuna käytetään myös erilaisia mittareita ongelman, huolen tunnistamisessa. Löysin edellisessä kesäsarjan kirjoituksessani AVAIN-mittarin tähän tilannearvioon avuksi. Sirkka toi omassa toimittamassaan aineistossa mukaan vielä Kelan kanssa kehitetyn ”huolen tunnistamisen mallin”. (2) Tuo mittari on kehitetty ennen muuta toimeentulotuen asiakkaan sosiaalityön tarpeen määrittelyyn. AVAIN-mittarin ja huolen tunnistamismallin välillä on selkeä sisällöllinen yhteys. Eli siiloutuneisuudesta voitaisiin päästä irti kohden geneeristä arviointimallia. AVAIN-mittarin keskeiset osiot ovat elämänhallinta, terveys, päihteet ja riippuvuudet, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet, talous, koulutus, työelämä sekä asiakkaasta riippumattomat tekijät. Huolenpidon mittarissa on avattu AVAIN-mittaria enemmän talouteen liittyviä ongelmia. Palvelutarpeen arviointi tapahtuu myös yhteistyössä asiakkaan kanssa. Siinä joudutaan perustamaan arviointi tarjolla oleviin palveluihin ja palvelutehtäviin, jotka on määritelty sosiaalihuoltolaissa sekä avattu vielä STM:n soveltamisoppaassa. (3) Asiakassuunnitelmasta on erilaisia sisältömalleja olemassa, mutta yhteistä mallia ei ole valtakunnallisesti hyväksytty - sosiaalihuoltolaki toki perussisältöä jo määrittää. Asiakassuunnitelman peruselementit voisivat olla perustiedot, nykytilanne, oma arvio, aiemmat palvelut, suunnitelma ja tavoitteet, seuranta. Yhtenäiset arviointikriteerit annetun palvelun toteutumisesta ja hyödystä vielä puuttuvat. Koko asiakkuusprosessissa Sirkka Rousun mukaan pitäisi kiinnittää huomiota siihen, millaista tietoa on hyödynnetty arvioitaessa kohderyhmän asiakastyölle asetettujen tavoitteiden tuloksia, kuten
  • onnistuminen asiakkaiden kanssa sovituissa tavoitteissa (vaikutus/vaikuttavuustietoa, esim. Avain-mittarin kaltaisesti mitaten)
  • onnistuminen oikea-aikaisten ja asiakkaiden tarpeisiin soveltuvien palvelujen järjestämisessä (erilaiset mittarit)
  • onnistuminen kohderyhmän palveluissa tarvittavan henkilöstön pysyvyydessä ja osaamisessa
  • onnistuminen sosiaalisten epäkohtien ja esim. lasten ja nuorten hyvinvoinnille tunnistettujen riskien vähentämisessä (sosiaalihuoltolain mukaan tämä on sosiaaliviranomaisten tehtävää)
  • onnistuminen kustannus- vaikuttavuudelle asetetuissa tavoitteissa (jos asetettu tällaista tavoitetta).
Tutkimus- ja kehittämistyötä tarvitaan. Sirkka kertoi, että valtakunnallisesti ei ole hyväksytty käytettäväksi kattavasti vielä mitään hyödyn ja vaikuttavuuden mittareita yksilötasolla. Tarvitaan edelleen tutkimus- ja kehittämistyötä. Sirkka Rousulla on työn alla tapaustutkimus, jonka kohteena on lastensuojelu (4):
”Teen omalle kartoittavan tutkimuksen aineistolleni mm. alla olevia kysymyksiä (5), ja niihin vastaamiseksi tarvitaan tietenkin mittareita, ja esim. AVAIN-mittari (6) on yksi sellainen, jossa asiakas ja työntekijä tuottavat tietoa ihmisen elämänolosuhteista, voimavaroista jne. sekä auttamiskeinoista ja siitä miten sovituissa asiakkuuden tavoitteissa on onnistuttu. Lapsiperheille soveltuva on myös Mieli ry:n Perhearviointi-menetelmä ja siinä syntyvä tieto. (7) Tarvittaisiin STM/VN kansallinen päätös, että kaikki käyttäisivät tutkimustietoon perustuvia samoja mittareita, ja eri väestöryhmien tarvenäkökulmasta tietenkin pitää olla aikuisten, lasten, nuorten … osalta heille soveltuvat mittarit. Näin meille voisi koostua valtakunnallista tietoa. Nyt sitä ei kerry. Tässä tapaustutkimuksessani kartoitan ns. tiedolla johtamisen edelläkävijäorganisaatioiden kanssa nykytilaa ja kehittämistarpeita. Oletus: jos näissäkin tilanne kehno, millainen se sitten on ei-edelläkävijäorganisaatioissa (mututiedolla johdetaan).”

Jään odottamaan tuloksia ja mahdollisia hyöty-vaikuttavuus-ajattelun laajennuksia lastensuojelun kentälle sekä laajemmin sosiaalihuoltoon.

Kysyin vielä Sirkka Rousulta, miten hyvinvointi-terveyshyötyajattelu soveltuu sosiaalihuoltoon. Tausta-ajattelu on samanlaista sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa. Terveydenhuollossa mittaaminen on helpompaa. Sekä sosiaali- että terveydenhuollossa vaikuttavat henkilön yksityisen elämän asiat sekä henkilön omat tavoitteet ja elämänasenteet.
”Terveyshyöty - hyvinvointihyöty - tausta-ajattelu toki molemmissa samanlaista: hoito- ja auttamisjärjestelmän pitäisi kyetä tuottamaan ihmiselle hänen hoito- ja avuntarpeisiinsa sekä tavoitteisiinsa oikeanlaista hoitoa ja apua, josta ihminen hyötyy, ja mielellään kustannustehokkaasti. Usein terveydenhuollossa tämän mittaaminen on helpompaa, jos on kyse yksittäisestä sairaudesta/diagnoosista, joka kyetään parantamaan, tosin terveydenhuollossakin on monen ihmisen osalta kyse ei vain yksittäisestä rajatusta sairaudesta vaan moninaisesta sairauksien kimpusta, jolloin mittaamiseen tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistä.  Sosiaalihuollossakin on toki yksittäisiä ja selkeitä tarpeita, joihin saatu ratkaisu/apu ja näin syntynyt hyöty on helppo mitata. Mutta on myös monimutkaisempia elämäntilanteita ja tuen tarpeita, joissa saadun/syntyneen hyödyn mittaaminen on vaativampaa. Ja sekä terveydenhuollossa että sosiaalihuollossa pitää myös muistaa, että hoito- ja auttamisjärjestelmän eli systeemin ohella, ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat hänen yksityisen elämänsä asiat, jotka saattavat olla jopa ratkaisevampia hoidon ja tuen onnistumisessa (esim. ihmissuhteiden myönteiset muutokset, yhteisöön kuulumisen merkitys - merkityksellisyyden kokemus jne.). Tämä on tärkeää ymmärtää (eli mitkä tekijät ovat ihmisen itsensä mielestä olleet vaikuttamassa asioiden muuttumiseen paremmiksi), samoin se millaiset tavoitteet ihmisen itsensä mielestä olisi tärkeää hoidossa ja tuen ratkaisuissa tärkeää saavuttaa, tulisi mittaamisessa ottaa huomioon.”

Viitteet

(1) Sosiaalihuoltolaki:

  • Elämänhallinta: kykenemättömyys hoitaa arjen asioita, syrjäytyminen, ongelmien kasautuminen, kriisi, rahat eivät riitä
  • Ihmissuhteet ja lapsen tarpeet: yksinäisyys, ihmissuhdevaikeudet, jaksaminen, kasvatusongelmat, taloudellinen niukkuus, asuminen, päihdeongelmat
  • Väkivalta ja oikeusturva: lähisuhdeväkivalta, taloudellinen hyväksikäyttö, ei omaa rahaa
  • Asuminen: asunnottomuus, vuokravelka, itsenäisessä asumisessa ongelmia
  • Toimeentulo: ylivelkaantuminen
  • Työ tai vastaava toiminta ja koulunkäynti tai opiskelu: työnhaun ongelmat, opintojen keskeytyminen, toimintakyvyn ongelmat
  • Terveys, päihteiden käyttö ja riippuvuudet: avun tarve hoitosuhteen aloittamiseen, päihderiippuvuus haittaa elämää, mielenterveysongelma
  • Muut asiat: asiakas toivoo laajempaa elämäntilanteen ja palvelutarpeen arviota. 
(3) STM: Sosiaalihuoltolain soveltamisopas (päivitetty 24.7.2017): https://stm.fi/-/sosiaalihuoltolain-soveltamisopasta-on-paivitet-1

(4) Sirkka Rousun tutkimushanke meneillään. Raportointia tehdään mm. seuraavissa lähteissä:

(6) Tutkimuskysymysten tiivistelmä (tiivistys laajemmasta materiaalista ON:n tekemä):
  • Millaiseen tietopohjaan perustuen toiminnasta vastaava organisaatio johtaa ja kehittää lapsiperheiden sosiaalityötä ja lastensuojelua?
  • Mitä tiedetään lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun tuloksista? Ja millaiset tekijät liittyvät näissä palveluissa onnistumiseen?
  • Millaista tietopohjaa olisi tarpeen olla käytettävissä niin asiakkaiden kuin myös työntekijöiden työskentelyedellytysten sekä kustannus- vaikuttavuuden näkökulmasta?  Nykyisestä tietopohjasta pyydetään vielä tarkemmat kuvaukset luokiteltuna eri tietojoukkoihin kuten asiakasymmärrys, tukitoimien kyvyt ja juurisyyt, tiedot ihmisten elämää muovaavista ilmiöistä.
  • Keitä kohdepalvelujen asiakkaat ovat - mitä heistä ja heidän taustastaan tiedetään? Jotta voi ymmärtää asiakkaiden olosuhteita, mitä tietoja heistä olisi hyvä tietää?
  • Mitkä ovat asiakkuuden toimivuudesta kertovat ns. prosessuaaliset tiedot (kukin on samalla myös mittari): palautteet, sijaishuoltopaikan muutokset jne.
  • Mitä tietoja on lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
(7) Mieli ry:n perhearviointimittari: Perheen arviointi on vaikeimpia tehtäviä, joita työntekijä voi kohdata. Lapsen kasvaessa perhe muodostaa hänen kehitystään ja hyvinvointiaan keskeisimmin määräävän viitekehyksen. Perhe on myös oleellinen tekijä, kun arvioidaan lapsen avuntarvetta. Lasten hyvinvointi riippuu kyvystämme tunnistaa perheessä ne vahvuudet, joiden varaan voi rakentaa ja ne vaikeudet, joita suunnitelmallisesti pyrimme lievittämään. Kun perhettä arvioidaan kokonaisuutena yhdessä perheen kanssa, saamme tietoa lapsesta osana perheyhteisöä. https://mieli.fi/fi/el%C3%A4m%C3%A4n-vaikeuksissa-tukeminen/perhearviointimenetelm%C3%A4-1122020-121-ja-922021-helsink
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Hyödyn todentaminen - vaikea kysymys sosiaalihuollossa - kesäsarja 4, päivitys 26.7.2020

Hyvinvointi- ja terveyshyöty - kesäsarja: osa 4: Hyödyn todentaminen - vaikea kysymys sosiaalihuollossa - Ollin alustus aiheesta

Sarjan aikaisemmat jutut:

Sosiaalihuollon käsittely hyötynäkökulmasta on jotenkin vaikeampaa kuin terveydenhuollossa. Yritän nyt ymmärtää ja selittää tätä vaikeutta. Aineistoa on runsaasti eri vuosikymmeniltä ja myös 2010-luvulta. Sosiaalialan tiedonhallinnan sanastosta löysin oivan lähtökohdan. (1)
  • sosiaalipalvelun tarkoituksena on edistää asiakkaan sosiaalista hyvinvointia ja toimintakykyä sekä ehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia ongelmia; Sosmeta avaa sosiaalipalvelua 49 eri palveluun akkosjärjestyksessä adoptioneuvonnasta äitiyden selvittämiseen (2)
    • sosiaalityö on osa sosiaalipalvelua, jossa otetaan kokonaisvastuu sosiaalihuollon asiakkaan palvelutarpeiden arvioimisesta, tarvittavien sosiaalipalvelujen ja tuen myöntämisestä, kokonaisuuden yhteensovittamisesta muiden toimijoiden tarjoaman tuen kanssa sekä ohjataan ja seurataan tuen ja palvelujen toteuttamista ja vaikuttavuutta.
    • sosiaaliohjaus on osa sosiaalipalvelua, jossa arvioidaan sosiaalihuollon asiakkaan palvelutarpeita, ohjataa asiakas palveluihin, tuetaan häntä palvelujen käytössä ja elämänhallinnassa ja tehdään yhteistyötä eri tukimuotojen yhtgeensovittamiseksi.
    • omaishoidon tuki on osa sosiaalipalvelua, jossa tuetaan iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hänen läheiosen työpanoksen avulla.
    • sosiaalipäivystys on osa sosiaalipalvelua, jossa annetaan sosiaalihuollon asiakkaalle välitön apu kriisitilanteessa ja järjestetään hänen kiireellisesti tarvitsemansa muut sosiaalipalvelut
Sosiaalityö on sosiaalihuollon kattavin käsite. Sosiaalipäivystys on tähän tiiviisti liittyvä käsite. Prosessimaisesti ajateltuna ensin tulee sosiaalityö ja sosiaalipäivystys, sitten sosiaaliohjaus ja omaishoidon tuki. Tämä on tietysti näkökulmakysymys. Voidaan myös ajatella, että ensin on akuutti sosiaalityö - mukaan lukien sosiaalipäivystys. Tämän jälkeen tulee sosiaaliohjaus. Ja lopuksi tulevat erilaiset sosiaalipalvelutehtävät,  joita ovat iäikkäiden palvelut, lapsiperheiden palvelut, lastensuojelu, perheoikeudelliset palvelut, päihdehuolto, työikäisten palvelut, vammaispalvelut.  Tietysti yksittäisen asiakkaan kannalta palvelujen tarve voi kohdistua useisiin palveluihin ja palvelutehtäviin. Joltain osin sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut kohtaavat toisensa, mutta ei aina.

Toimintamalli sitoo sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessit yhteen kuvaamalla prosessien tavanomaisen kulun, niiden väliset riippuvuudet ja vuorovaikutuksen. Asiakkuuden yhteinen toimintamalli ei korvaa esimerkiksi sosiaalihuollon palveluprosesseja tai terveydenhuollon hoitoprosessien vaiheita. Näin perustellaan Kanta-arkkitehtuuridokumentissa alla oleva kuva. (3)

Sosiaalityön ydin. Selvittelin itselleni taannoin, mikä sitten on sosiaalityön ydin. Löysin lähteeksi Aila-Leena Mathiesenin alustuksen Osaamiskeskuspäiviltä Seinäjoella 2017. (4)  Tein aiheen tiimoilta blogikirjoituksen, josta poimin tähän yhteyteen tuon sosiaalityön ytimen: 1. ihminen sosiaalisessa ympäristössään, 2. ongelma ei ole ihminen vaan tilanne, 3. sosiaalityöllä on kaksoismandaatti: apu ja kontrolli. Mielestäni nämä kolme tekijää voidaan yleistää osaksi koko sosiaalihuoltoa. Onkin tärkeää, että sosiaalihuollon ja sosiaalityön ollessa kyseessä, toimitaan sosiaalisen ympäristön muodostamassa verkostossa. Verkosto voi olla tietoinen ja kaikkien osapuolten hyväksymä, mutta se voi osittain olla myös tiedostamaton. Verkoston ydin on asiakas perheineen, lähipiireineen, virallisine läheverkostoineen (asuin-, koulu-, työ- ja harrastusympäristö). Verkostoon kuuluu myös laajemmin asuinympäristö ja viime kädessä kunnan palvelut ja muut julkiset palvelut, kuten poliisi, palokunta ja Kela (mm. toimeentulotuen perusosa).  Sosiaalityön ja sosiaalihuollon ongelmat nousevat esille ihmisten tilanteista sosiaalisessa ympäristössä. Tilanteillakin on ominaista verkostomaisuus ja ongelmien sekä avun tarpeen kasautuminen. On tietenkin niin, että joidenkin ihmisten riskit ajautua ongelmiin ovat suuremmat kuin toisten ihmisten riskit. Tähän liittyy sosiaalihuollon ja sosiaalityön kolmas tekijä eli tuo kaksoismandaatti. Miten ja milloin sosiaalihuollon ammattilaiset puuttuvat  ihmisten ongelmiin. Onko se luonteeltaan apu vai kontrolli. Se on keskeinen ristiriita koko toiminnassa. Tähän liittyy myös olennainen juridinen ero terveydenhuoltoon verrattuna. Sosiaalihuollossa päätökset tehdään hallinnollisina päätöksinä.

Sosiaalipalvelujen hyöty voitaisiin saada esille prosessikaavion avulla. Hoidon ja palvelun tarve syntyy. Ammattihenkilö arvioi palvelutarpeen (sosiaalityöntekijä). Palvelu suunnitellaan ja toteutetaan sekä arvioidaan. Ja siinä se sitten loppuu vai jatkuuko se määräämättömän ajan. Jos tämä yksinkertainen kuvaus yhdistetään  sosiaalityön ytimen kuvaukseen, saadaan aikaan moniulotteinen, moniongelmainen ja vaikeasti mitattavissa oleva kokonaisuus. Inhimillisten tekijöiden joukko prosessin eri vaiheissa on vaikeasti standardoitavissa. Miten arvioidaan tilanne, jossa on mahdollista ja tarpeen ammattiauttajan puuttuminen asiaan? Kokeeko auttamisen kohteena oleva henkilö tuon puuttumisen avuksi vai kontrolliksi? Jos yhteisesti koetaan, että ammattihenkilön puuttuminen on apu, voidaan ehkä hyötykin yhdessä arvioida paremmin kuin muutoin. Edettäessä prosessissa palvelukokonaisuuden suunnitteluun ja toteutukseen, voidaan myös rakentaa hyötynäkökulma esille. Laaja näkökulma hyödystä voidaan kytkeä "pärjäämisen" käsitteeseen. (5) Se pitää sisällään sekä sosiaali- että terveysnäkökulmat. Sosiaalilähtöisestä näkökulmasta voidaan nostaa esille toimintakyky- ja työkyky mahdollisina hyötynäkökohtina. Onko siis ulkoinen apu luonut ihmiselle paremman toiminta- ja/tai työkyvyn.

Avaimet hyötyyn? Löysin myös sosiaalityön hyödyn mittaamista koskevan 2010-luvulla aloitetun kehitystyökokonaisuuden -AVAIN-mittari. Mittari on hyväksytty osaksi THL:n koodistopalvelua 2017. Mittarin esittelyteksteissä todetaan seuraavaa: mittarin avulla pystytään tuottamaan tieto sosiaalityöstä, sen vaikutuksista sekä sosiaalityön asikakaina olevien ihmisten elämäntilanteista. Mittarissa on kolme pääosiota ja niiden alla yhteensä 43 osiota: 1) sosiaalityön tavoitteet, 2) sosiaalityön menetelmät ja toimintatavat (37 kpl), 3) tavoitteiden saavuttamista edistävät ja vaikeuttavat tilannetekijät (36 kpl). Mittaaminen tapahtuu prosessimaisesti edellä kuvatun toimintamallin mukaisesti. Tilannetekijät-osiossa asiakas ja työntekijä arvioivat yhdessä tavoitteiden saavuttamista. Tilannetekijät ryhmitellään seuraaviin osioihin: elämänhallinta, terveys, päihteet ja riippuvuudet, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet, talous, koulutus, työelämä sekä asiakkaasta riippumattomat tekijät. Tilannetekijät liittyvät mm. seuraaviin asioihin: asiakkaan motivaatio, asenne ja jaksaminen, verkostoihin sekä laajempiin yhteiskunnan tekijöihin. Mittarin kattavuus on huima. Ulkopuolisen silmin en keksi juuri mitään tekijää, jota ei olisi jotenkin mainittu. Avain on mitä ilmeisimmin moniammatillisen yhteistyön tulos. Mittarin kehittämiseen osallistunut THL:n Minna Kivipelto viittaakin ulkomaisiin lähteisiin, että sosiaalityössä mittaaminen on yksi vaikeimmista tehtävistä. Syynä on, että sosiaalityö ulottuu myös elinolosuhteisiin ja palveluihin. AVAIN-mittari ei ole kattavasti käytössä - näin olen ymmärtänyt. (6)

Kokemuksia AVAIN-mittarista on. Tässä on vielä muutama poiminta mittarin hyödyistä: Sosiaalityön asiakkaiden elämässä toivottua edistystä (esim. työllistyminen, päihdeongelman hoito, talouden hallinta) tapahtuu yleensä pienin askelin ja tämä vaiheittaisuus pyritään saamaan mittarilla esille. Mittaamisen toistaminen määräajoin on edellytys sille, että työn vaikuttavuus pystytään osoittamaan. Kun sosiaalityön vaikutuksia tutkitaan, ei ole löydettävissä yhtä selkeää muutoksen aikaansaavaa tekijää eli mekanismia, vaan selittäviä tekijöitä on useita. Esimerkiksi rakenteellisilla seikoilla kuten palvelujen saatavuudella tai yhdyskuntarakenteella on keskeinen merkitys siinä, miten sosiaalityön vaikutukset näkyvät asiakkaan elämässä tai saadaanko työskentelyllä aikaan tavoiteltua tulosta. Mittarilla kootun tiedon avulla on esimerkiksi saatu tukea havainnoille, että talousvaikeuksista kärsivien asiakkaiden kohdalla tilannetta saadaan parhaiten eteenpäin käyttämällä useita, asiakkaan tavoitteiden saavuttamista tukevia menetelmiä. Pelkkä taloudellinen tuki ei auta asioiden eteenpäin viemisessä vaan lähinnä pitää tilannetta ennallaan. Mittari tekee sosiaalityötä näkyväksi, kun siinä seurataan perinteisten päätösmäärien ja käsittelyaikojen sijaan sitä, mitä sosiaalityössä varsinaisesti tehdään ja millaisten asiakkaiden kanssa työskennellään. Tuoreita kokemuksia en löytänyt nopealla haulla, mutta niitä varmasti on. (6)

Hyöty- ja vaikuttavuusnäkökulma näyttää rajallisesti toteutetulta sosiaalihuollossa. Jos tämä pitää paikkaansa, tarvittaisiin uutta sosiaalihuollon "ryhtiliikettä" sosiaalityön lisäksi eri palvelutehtävissä. Vanhustenhuollossa on kehitystyötä tehty runsaasti (RAI, RAVA, jne.). Lastensuojelun osalta löysin lähteen, joka antaa heikon kuvan kehitystyöstä: Lastensuojelun vaikuttavuudesta asiakkaiden hyvinvointiin on Suomessa niukasti tutkittua tietoa. Myös lastensuojelutyön vaikutusmekanismeja on tutkittu vähän. https://www3.uef.fi/web/tiedon-jaljilla/lastensuojelu Päihdehuoltoa on tutkittu vuosikymmeniä. Vaikuttavuuden ja hyödyn mittaamista on myös tutkittu ja hyödynnetty kentällä. Tämä vaatisi nyt pienen ajankohtaiskatsauksen tilanteesta 2020-luvulle. (7/ päivitys 26.7.2020) Vammaispalvelujen vaikuttavuutta on tutkittu mitä ilmeisimmin pitkään. Esim. kehitysvammalaitosten historia on pitkä ja moninainen. Palvelu on ollut vaikuttavaa, kun sitä saanut ihminen on tyytyväinen ja voi hyvin. Tämä lienee pätevä oletus minkä tahansa palvelun kohdalla. Palvelun tuottaminen asiakasta kuunnellen takaa parhaan vaikuttavuuden. Pitkäaikaisissa palveluissa on oleellista, että esimerkiksi hoito- tai kasvatussuunnitelma laaditaan yhteistyössä perheen kanssa. Kun tavoitteet sovitaan yhdessä, niin voidaan myös yhdessä arvioida palvelujen toteutuminen ja vaikuttavuus. Erityislasten ja heidän perheidensä palvelujen toteuttamisessa yhdistyvät monen ammattilaisen voimat. Riskinä pitääkin tunnistaa, että palvelujen hajanaisuus voi heikentää parasta vaikuttavuutta. Puutteita voi olla esimerkiksi tiedon kulkemisessa eri ammattilaisten välillä tai lapsen ja perheen mielipiteiden selvittämisessä, kuulemisessa ja kohtaamisessa. Näin kuvaa Rinnekotisäätiön asiakkuuspäällikkö aihetta. https://hoivajaterveys.fi/mita-vaikuttavuus-vammaispalveluissa-ja-miten-sita-mitataan/
Vammaispalveluista löytyy Sotemetasta vammaispalvelun toteuttamissuunnitelma, johon kirjataan sosiaalihuollon asiakkaalle annettavan vammaispalveluihin kuuluvan sosiaalipalvelun tavoitteet ja palvelun toteuttamisen yksityiskohdat. Muiden palvelutehtävien osalta Sotemetassa ei ole asiakirjarakenteita ainakaan vielä kuvattu. (2)

Hyöty irti asiakas-/palvelusuunnitelmien avulla. Terveydenhuollossa osa terveyshyötyajattelua on terveys- ja hoitosuunnitelma. Sosiaalihuollossa puhutaan joko asiakas- tai palvelusuunnitelmasta. Mallia voidaan periaatteessa soveltaa eri palvelutehtäviin - siis eri-ikäisten palveluihin tai eri ongelmaryhmiin. Tein taannoin STM:lle konsulttiselvityksen, jossa tuli esille tämä asiakassuunnitelma. Selvitysraportissa todetaan seuraavaa: "Kattavana vaatimuksena asiakassuunnitelma on uusi toimenpide. Sen lainsäädännöllinen velvoittavuus on vielä avoin[1] . Tähän asti on ollut useita palvelukohtaisia suunnitelmia kuten hoito- ja palvelusuunnitelma, hyvinvointisuunnitelma, osatyökykyisyyteen liittyvät suunnitelmat, kuntoutussuunnitelma. LAPEn projektissa on tehty määrittelytyö monialaiseksi sähköiseksi palveluksi.[2] Lapsiperheiden lisäksi suunnitelman rakennetta voitaisiin soveltuvin osin hyödyntää muissakin asiakasryhmissä. Suunnitelmaan voitaisiin integroida työ- ja toimintakyvyn arvio. Suunnitelman sisältö voisi olla yllä esitettyä mallia hyödyntäen seuraava: perustiedot, nykytilanne, oma arvio, aiemmat palvelut, suunnitelma ja tavoitteet, seuranta. Tietojärjestelmäpalvelu voitaisiin rakentaa seuraavin periaattein lainaten ”Yksi lapsi yhteinen suunnitelma”-dokumentista: ”Kansalainen tai puolesta asioija: Käyttäjien hyväksyntä yhteisen suunnitelman käsittelyyn järjestelmässä. Hyväksyttäviä henkilöitä olisivat ammattihenkilöt ja tukihenkilön roolissa toimivat henkilöt. Käyttäjien hyväksyminen tarkoittaisi myös tarvittaessa käyttäjien käyttöoikeuksien poistamista. Suostumuksen antaminen tietojen hakemiseen. Tällöin järjestelmä voisi hakea siihen liitetyistä eri toimialojen tietojärjestelmistä tiedot esimerkiksi asiakkuuksista eri palveluissa. Kun järjestelmä olisi koostanut taustajärjestelmistä tiedot asiakkuuksista, voisivat lapsi, nuori ja/tai hänen laillinen edustajansa katsella koostetta omista asiakkuuksista eri palveluissa. Suunnitelman laatiminen kirjaamalla tietoja järjestelmään sen rakenteiden mukaisesti. Tietojen kirjaaminen suunnitelman toteutumisesta eli suunnitelman toteutumisen ja sen mukaan etenemisen arviointi. Ammattilaisen tai tukihenkilö: Asiakkuuksia koskevan koosteen katselu. Suunnitelman laatiminen lapsen, nuoren ja/tai perheen kanssa sekä muiden tarvittavien asioiden kirjaaminen suunnitelmaan. Suunnitelman toteuttamista koskevien tietojen kirjaaminen.” (8)

Sosiaalipalvelujen hyöty on tämän läpikäyntini perusteella "vaikea rasti". Syitä on monia. Sosiaalisten ongelmien syntyyn vaikuttavat monet yhteiskunnalliset tekijät samoin kuin poistamiseen. Sosiaalipalveluilla on vain osittaiset vaikutusmahdollisuudet.  Hyötyyn ja vaikuttavuuteen liittyy oleellisena osana myös mitattavuus. Mitattavuus puolestaan yksinkertaistaa ongelmaa väkisinkin. Sehän ei ole hyvä asia sosiaalihuollon kannalta. Toisaalta jos hyötyä voitaisiin arvioida, mitata yksilötasolla ja sitä kautta myös väestötasolla, saataisiin niukat sosiaalihuollon voimavarat kohdennettua kansalaisten kannalta tasavertaisesti ja ehkä myös oikea-aikaisesti. Jäin myös miettimään, olenko löytänyt riittävästi lähteitä tälle jutulleni. Siis onko hyötyä ja vaikuttavuutta pohdittu ja toteutettu Suomessa kattavasti ja vaikuttavasti. Tähän kaipaan lisävalaistusta alan ammattilaisilta.


Viitteet


(2) Sosmeta sosiaalihuollon asiakirjarakenteiden ja metatietojen palvelu: asiakirjarakenteet, tietokomponentit, sanasto, palaute. https://sosmeta.thl.fi/sosmeta-publish-ui

(3) Kanta: Sosiaali-ja terveydenhuollon asiakas-ja potilastietojen kansallinen kokonaisarkkitehtuuri; Marika Pentikäinen, Anna Kärkkäinen, Juha Mykkänen, Jaakko Penttinen, Konstantin Hyppönen, Timo Siira, Marko Jalonen 2.110/2019

(4) Aila-Leena Mathiesenin alustus Osaamiskeskuspäiviltä Seinäjoella 2017.  http://ollintuumailut.blogspot.com/2017/11/sosiaalihuolto-eri-paria.html

(5) Pärjäämisen käsite: Avaan tätä kokonaisuutta myöhemmässä kesäsarjan osassa. Lyhyt kuvaus löytyy vanhasta blogikirjoituksestani sekä sen pohjana olevista teoksista: Kauko Koivuniemi, Kimmo Simonen: Kohti asiakkuutta, Ihmistä arvostava terveydenhuolto, Duodecim 2011; Kauko Koivuniemi, Doris Holmberg-Marttila, Päivi Hirsso, Ulla Mattelmäki: Terveydenhuollon kompassi, avain asiakkuuteen, Duodemim 2014; http://ollintuumailut.blogspot.fi/2013/03/ei-potilas-vaan-asiakas.html

(6) AVAIN-mittari:
(7) Päivitetty 26.7.2020: Marko Lempinen (Iltasanomat 25.7.2020): ”Suomessa päihderiippuvaisille ei ole tarpeeksi palveluja saatavilla” – Mikä järjestelmässä on vialla?
Iltasanomien toimittaja avaa asiantuntijahaastattelujen avulla nykytilanteen päihdepalvelujärjestelmästä, kuntien roolista sekä A-klinikkasäästiön omistaman A-klinikka oy:n monopolistisesta roolista palvelujen tuottajana. Jutussa käydään myös kriittistä keskustelua päihdehoidon hyödystä ja vaikuttavuudesta vaihtoehtoina korvaushoito ja kuntouttava hoito. Jutussa on tiukka johtopäätös: "Johtopäätös on yksiselitteinen, kysyipä asiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoilta, julkisen sektorin ulkopuolisilta palveluntuottajilta tai potilailta itseltään: suomalainen päihdehoitojärjestelmä ei toimi.....Erimielisyyttä yksityisten toimijoiden kesken herättävät ensinnäkin toisistaan poikkeavat hoitofilosofiat. Korvaushoitoihin uskotaan turvauduttavan ainakin osittain siksi, että ne ovat kuntoutusta halvempi hoitomuoto... – Kun hoidossa irrottaudutaan ongelmia aiheuttaneista päihteistä, tämä tuottaa isoja säästöjä lyhyelläkin aikavälillä. Korvaushoidolla ainoastaan ylläpidetään riippuvuutta, eikä se paranna elämänlaatua tai auta riippuvaisia eroon päihteistä, kahdeksan vuotta raittiina ollut Tuomaila sanoo. Useat alan pienimmistä toimijoista nojaavat täysin lääkkeettömiin, toipumiskeskeisiin hoitomenetelmiin, toisin sanoen kuntouttavaan järjestelmään....Oleellista olisi, että kunta antaisi päihderiippuvaisten itse valita, millaiseen hoitoon he haluavat. Ilman sisäistä motivaatiota sairaudesta ei voi toipua."
(8) Olli Nylander: Hallituksen kärkihankkeet: arkkitehtuurin iso kuva - yhteiset tietojärjestelmäpalvelut, 2018; https://docplayer.fi/113243063-Stm-karkihankkeiden-digipalveluiden-iso-kuva-olli-nylander.html
[1] vrt. perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 15/2018, 1.6.2018, 2.3.3. Asiakassuunnitelma: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_15+2018.aspx
[2] LAPEn projekti: ”Yksi lapsi – yhteinen suunnitelma”: http://stm.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-00-3886-1, 2017
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , , , ,

tiistai 14. heinäkuuta 2020

"Terveyshyöty - vanha viini uudessa leilissä" - kesäsarja, osa 3: Matti Rimpelä

Terveyshyöty - vanha viini uudessa leilissä - kesäsarja, osa 3: Matti Rimpelä
  • 1. osa: Hyvinvointi- ja terveyshyöty - Ollin pohjustus ja laajennus hyvinvointiin sekä koko sote-kenttään. Tällä määrittelyllä terveyshyötymallista aloitin: Terveyshyötymallia on tuotu Suomen oloihin 2010-luvulla. Se on synteesi näyttöön perustuvista systeemitason muutoksista, jotka vaaditaan pitkäaikaissairauksien hoidon parantamiseksi. Kehittämisen lähtökohtina ovat kuilu parhaan mahdollisen ja tavanomaisen hoidon välillä sekä pitkäaikaissairauksien kuormituksen kasvu. Ideana on siirtyä pitkäkestoiseen terveyshyötyyn "vian" korjaamisen sijasta. "Potilas tietää ja tekee jo paljon. Minun tehtäväni (siis ammattihenkilön) on vahvistaa sitä." Kun taas akuuttimallissa kuvataan asiaa näin: "Potilaassa on vika. Minun tehtäväni on löytää ja korjata se." https://ollintuumailut.blogspot.com/2020/07/hyvinvointi-ja-terveyshyotymalli-soten.html
  • 2. osa: Toinen kirjoitus perustuu keskusteluuni Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän asiantuntijalääkärin, Risto Kurosen kanssa. Risto on ollut mukana tuomassa terveyshyötymallia Suomeen 2010-luvun alussa. "Cronic Care" malli päätettiin kääntää ja lokalisoida Suomen oloihin. Terveyshyötyajattelun juuret ja keskeinen toiminta-alue ovat krooniset, pitkäaikaissairaudet. Ensimmäinen konkreettinen yritys lokalisoinnissa oli Kaste- hankkeeseen liittyvä Polku-projekti, jossa Ristokin oli mukana. https://ollintuumailut.blogspot.com/2020/07/miksi-terveyshyotymalli-ei-etene.html
  • 3. osa: Kesäsarjani kolmas kirjoitus perustuu emeritusprofessori Matti Rimpelän kanssa käytyyn sähköpostikeskusteluun aiheesta. Matti on pitkän linjan kansanterveysorientoitunut lääkäri, joka on myös ulottanut toimintansa yleensä hyvinvointikysymyksiin, mm. kuntien rooliin hyvinvointipalveluiden tuottamisessa, lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä sosiaalihuollon rooliin sote-kokonaisuudessa. Matti on edelleen aktiivinen tutkija, kehittäjä, kommentoija jne.
"Vanha viini uudessa leilissä" - kommentoi Matti Rimpelä FBssä. Terveyshyötyajattelun toisin sanoitettu historia tiivistämällä Matin näkökulman. (1) Monien muiden hyvinvoinnin ja terveyden sekä perusterveydenhuollon  kysymysten tapaan Matti ammentaa voiman monipuolisesta kokemuksestaan aina 1970-luvun alkupuolelta. Kansanterveystyö ja laaja-alainen hyvinvoinnin ja terveyden korostaminen sekä kansalaisten, asiakkaiden, potilaiden osallistaminen, omahoidon korostaminen on ollut Matin ajatustavan ytimessä. Vuosien varrella on perusterveydenhuollossa ajauduttu ottamaan mallia "isoveljestä", erikoissairaanhoidosta. Perusterveydenhuollosta on tullut sairaanhoitokeskeistä, ongelmalähtöistä toimintaa. Tässä tiivistän vielä joitakin perusasioita Matin ajattelussa "vanha viini uudessa leilissä":
  • Terveyshyötymallin lanseerasi Matin käsityksen mukaan Michael Porter Sitran seminaarissa 2008. (2) Terveydenhuollossa tulee Porterin mukaan kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena olla mahdollisimman suuren arvon tuottaminen potilaalle. Arvo tarkoittaa sitä, kuinka paljon terveyttä saadaan tuotettua määrättyyn yksikköhintaan. Paras tapa vähentää kustannuksia pitkällä aikavälillä on parantaa hoidon laatua. Tämä edellyttää hoidon integraatiota ja omahoidon mahdollisuuksien parantamista. Tavoitteena tulee olla oikeanlainen kilpailu. Matin mukaan hyviä Suomi-esimerkkejä löytyy Forssasta, Jämsästä ja Raahesta.
  • Terveyshyötymalli on käytännössä merkinnyt keskittymistä ongelmalähtöisiin asiakkuuksiin ja erityisesti paljon palveluja käyttäviin. Se on Matin mielestä juurensa unohtanut uusi tulkinta samoista asioista, joista keskusteltiin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa laadun, tehokkuuden, saumattomien palveluketjujen ja palveluohjauksen teemoissa. Uutta oli fokuksen kohdistaminen paljon palveluja käyttäviin. 
  • Matti viittaa yhteisen entisen työtoverimme Simo Kokon pohdintoihin. Simon mukaan on kolme oleellista haastetta kunnallisella perusterveydenhuollolla: 1) avainhenkilöiden puute ja osaajien halu toimia terveyskeskuksissa, 2) pth:n palveluiden uusi virittyminen palveluihin, jotka eivät ole kysyntävetoisia, 3) kunnallisen perusterveydenhuollon tehtävä on epäselvä. (3)
  • Edelleen Matti siteeraa Simo Kokkoa: PTH:n pitäisi perustua Barbara Starfieldin sanoin koordinaatiolle, kokonaisvaltaisuudelle ja jatkuvuudelle. Ongelmana on, ovatko kentän toimijat valmiita omaksumaan nämä uudet arvot. Matti kuitenkin kritisoi myös Simon ajatustapaa rajalliseksi, perussairaanhoitokeskeiseksi.
  • Matin mielestä samaa perussairaanhoitokeskeisyyttä edustavat perhelääkärikokeilut, omalääkäri- ja väestövastuukehittelyt.
  • Terveyshyötymalli on perussairaanhoitomalli, jossa toiminta etääntyy ihmisten arjesta ja asuinalueista ja lähestyy erikoissairaanhoidon toiminta-ajatusta.
  • Terveyshyödyn tarkoitus jää Matin mielestä avoimeksi. Näin myös terveydenhuollon toimien vaikuttavuus jää sekä yksilö- että väestötasolle epämääräiseksi. Vaikuttavuus jää myös organisaatiotasolle näkymättömäksi tavoitteeksi.
Matti Rimpelä perustaa vaihtoehtoisen tavan tulkita terveyshyötyä 1970-luvun tutkimuksiin ja pohdintoihin.
  • Tervyshyötymallin takana on "cronic care" -malli, joka keskittyy eniten palveluita tarvitsevien pitkäaikaissairaiden ongelmien ratkomiseen. Tämä on Matin mielestä liian kapea näkökulma.
  • Ympäristön ja käyttäytymisen muutokset sekä väestön terveyden edistäminen ovat oleellisempia kuin yksilöiden sairaanhoitoon keskittyvät toimenpiteet (perustana Thomas MaxKeownin ajattelutapa). Tulkitsen, että tämä on se Matin monessa yhteydessä esiin nostama kansanterveysnäkökulma, joka on vuosien varrella hukattu. (4)
  • Yksilötasolla Matti korostaa arkiohjausta, arjen rakentamista palveluohjauksen sijasta. Ei riitä, että saadaan aikaan diagnoosi ja sitä kautta tähän liittyvä ongelman ratkaisu - kuten lääkitys. Näin terveyshyödyksi tulee lääkityksen hyöty, ei muuta. Tarvitaan arjen tukea ja apua. Tästä Matilla on myös henkilökohtainen kokoemusasiantuntijuuteen perustuva esimerkki. (5)
  • Ongelmana on myös tulkinta asiakkuudesta, joka perustuu normaalioloissa kunkin ammattikunnan omaan tulkintaan. Tulkinnat perustuvat myös "hoitomyönteisyyteen", kun arjessa tilanne voi olla aivan toinen. Tästä voi myös seurata "virhetuotantoa". Kyse on ammattihenkilön määrittelemästä palveluohjauksesta. Sen sijaan lähtökohtana pitäisi olla asiakkaan oman aarjen tulkinta. Arjen apu tulee tässäkin oleelliseksi tekijäksi ja tieksi pärjätä itsenäisesti arjessa.
Lopuksi kopioin vielä suoraan Matti Rimpelän kommentin tämän kesäsarjan ensimmäisestä kirjoituksesta.
  • "Vanha viini uudessa leilissä. Kun tutut asiat sanoittaa uudelleen, voi kuvitella, että on avannut uuden polun. Mutta ei. Lähinnä tulee mieleen, että kirjoittaja on syntynyt jossain 1980-1990-luvulla ja saanut 2000-luvun edetessä terveyshyöty -herätyksen. Esimerkiksi Harri Sintosen johdolla tehty kehitystyö voisi kertoa jotakin aikaisemmasta yksilötasolla, Program planning and evaluation -kirjallisuus ohjelma- ja väestötasolla. Kun tähän yhdistää laadun hallinnan Hannu Vuoren väitöstutkimuksesta alkaen (1970) ja Nordic School/Hanken tulkinnat asiakkuudesta, alkaa olla jo pitkään edenneen kehityksen peruskivet näkyvissä. Minulle tässä uuden leilin vanhassa viinissä on etikan maku."
Olli jäi vielä pohtimaan Matin kommentteja ja ehdotuksia suhteessa tuohon 1-osassa esittämääni hyvinvointi- ja terveysmalliin (kuva 1-osassa). Seuraavat täydentävät pohdokset tulivat mieleeni:
  • Elämäntilanne: Kansalainen / asiakas / potilas on nähtävä laaja-alaisesti normaalin arjen kautta. Tulee mieleen "pärjäämisen käsite", jota olen avannut aikaisemmissa kirjoituksissani. Käsitteellä on pitkän juurensa enkä ole sen keksijä. Palaan tähän vielä seuraavassa kesäkirjoituksessa. https://ollintuumailut.blogspot.com/2013/03/
  • Yhteydenotto ja asioiden vireille tulo. Matin sanoituksella ei pidä ottaa lähtökohdaksi palvelujen kysyntää vaan pärjäämistä arjessa. Ehkä tämä pärjäämisen käsite voisi olla avain. Eli kansalaisen/asiakkaan/potilaan kysyntä perustuu siihen, että hän kokee hankaluuksia arjessaan.
  • Varsinainen palvelu. Asiakassuunnitelma / palvelusuunnitelma / terveys- ja hoitosuunnitelma on rakennettava yhteistyössä asiakkaan ja ammattihenkilön kanssa. On löydettävä vaihtoehtoisia tapoja edistää asiakkaan /potilaan "paluuta" uuteen normaaliin elämään.
  • Jatkohoito ja elämäntilanteen uusi normaali vaihe. Tähän vaiheeseen oleellinen tuki on arkiohjaaja, jos itsehoito, omatoimisuus ei ole riittävä ponnin saavuttaa uusi normaali.
Päivitys 14.7.2020: Tiivistän vielä yhden näkökulman Matin ajattelussa (Ote on FB:stä 14.7.2020). Hän viittaa kriitiikissään Sitran raporttiin 2009. Minulle olennainen kysymys on ollut terveydenhuollon tehtävien tulkinta ja siitä johdetut kehittämisajatukset. Terveyshyötytulkinnoissa haastavinta on yleisen puheen sisällä keskittyminen yhteen terveydenhuollon asiakasryhmään, eniten palveluja käyttäviin eli kroonisesti sairaisiin ja monisairaisiin. Yhtäältä puhutaan terveyshyödystä kokonaisuutena, mutta toisaalta keskeinen käsite on 'medical condition' ja siihen erikoistuvat IPUt eli integrated practice units. Aika epämääräiseksi jää, mitä olisi muu perusterveydenhuolto ja mikä olisi IPUiden suhde nykyiseen erikoissairaanhoitoon. Epäselväksi jäi on edelleen jäänyt, miten yleinen terveyshyötyajattelu ja IPUt käytännössä yhdistyvät. Helsingin suuret soteyksiköt ja Päijät-Hämeen terveyskeskussuunnitelmat sisältävät joitakin ulottuvuuksia IPU -ideasta.(IPU:
Value-based care delivery is organized around the patient’s medical condition. Care integration is improved by the co-location of providers in dedicated facilities Integrated practice units (IPUs) involve dedicated physicians and staff who are expert in the medical condition)
Toinen kommentti Matilla liittyy sosiaalihuollon asemaan. Täytyy sanoa, että tähän kommenttiin ei ole minulla lisättävää: Yksi juttu, joka minulle on tullut ajankohtaiseksi on sosiaalitoimen ja sairaanhoidon suhde toisiinsa. Keskittyminen yhteen asiakassegmenttin on luonut mielikuvan strategisesta tavoitteesta, jonka alan kokea vakavaksi joukkoharhaksi. Sosiaalitoimen ja sairaanhoidon syvä integroiminen alkaa näyttäytyä todella vakavalta strategiselta virheeltä. Ne ovet perusolemukseltaan aidosti erilaisia. Vain pienessä asiakassegmentissä intressit yhtyvät. Vaikka siihen keskittyy suuri osa kustannuksista, yhdistämisen haittavaikutukset kasvavat eriyttämistä suuremmiksi. Sosiaalitoimi menettää erityisen luonteensa heikkojen mutta vielä terveiden ihmisten suojana.
Ollin lisäys: Otin tämän asian esille kirjassani Sote-uudistus pirullinen ongelma (2016). En ole ainoa tässä pohdinnassa. Mikko Huovila kumppaneineen raportoi asiasta dokumentissa: Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuri - periaatteet ja linjaukset, THL-ohjaus 12/2015. Tämän korvasi THL:n ja Kantan yhteinen vastaava raportti 2019. Sen sivuilla 38-47 on avattu sosiaalihuollon ja terveydenhuollon erillisyys ja yhteydet toisiinsa. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/13884/Sosiaali-%20ja%20terveydenhuollon%20asiakas-%20ja%20potilastietojen%20kansallinen%20kokonaisarkkitehtuuri%202.1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Viitteet

(1) Matti Rimpelä: Terveyspolitiikan kieli. Joutavatko kansanterveyslain käsitteet historiaan? YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 70 (2005):1 1970-luvun alussa Suomen terveyspolitiikan lainsäädäntö uudistettiin ja samalla vakiintui myös uusi terminologia. Terveydenhoidon ja sairaanhoidon rinnalle ydinkäsitteiksi tulivat kansanterveystyö, terveys-keskus, terveysneuvonta, terveystarkastukset ja terveyskasvatus. 1980-luvulla terveyspolitiikan kieli alkoi muuttua, uusia käsitteitä olivat mm. perusterveydenhuolto ja terveyden edistäminen. 2000-luvun alkaessa monia 1970-luvun ydinkäsitteitä ei enää löydy terveyspolitiikan kansallisista asiakirjoista, vaikka ne ovat edelleen keskeisessä asemassa kansanterveyslaissa. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101197/051rimpela.pdf?sequence=1&isAllowed=y

(2) Suomen terveydenhuollon uusi tuleminen. Sitran järjestämän tapahtuman avainesiintyjäksi kutsuttu professori Michael E. Porter Harvard Business Schoolista painotti Redefining health care -esitelmässään terveydenhuollon kehittämisen keskeisiä avaintekijöitä. Terveydenhuollon kehittämisessä on olennaista, että kaikkien terveydenhuollon toimijoiden tavoitteet ja kannustimet tähtäävät mahdollisimman suuren arvon  tuottamiseen potilaille. Arvossa kysymys on siitä, kuinka paljon terveyttä saadaan tuotettua tiettyyn, määriteltyyn yksikköhintaan. Terveydenhuollossa arvo on siis nähtävä sen tuottamana terveydentilan paranemisena. Terveydenhuollon uudistuksissa kiinnitetäänkin suurin huomio usein kustannuksiin, vaikka ne itsessään eivät ole ongelma, vaan seuraus muista ongelmista. Paras tapa vähentää terveydenhuollon kustannuksia pitkällä aikavälillä on parantaa potilaiden hoitotuloksia, Porter kertoo.( https://www.sitra.fi/uutiset/suomen-terveydenhuollon-uusi-tuleminen/)
Ollin huomio: Arvoon perustuvaa terveydenhuoltoa (Value Based Care) on pohdittu laajasti. Perinteinen ajattelu perustuu yksittäisten käyntien ja toimenpiteiden lukumääriin. Perinteinen näkökulma on organisaatiokeskeinen. (Lähde: How Value Based Care Differs From Traditional Care  http://www.insight-txcin.org/post/how-value-based-care-differs-from-traditional-care). Arvoon perustuva näkökulma on potilaskeskeinen, väestökeskeinen, jossa potilas saa koordinoitua hoitoa ja siinä otetaan huomooon myös ympäröivä yhteisö. Malli on myös vahvasti kustannusten ja hinnoittelun perusta. Poimin runsaasta materiaalista alla olevan kuvan, jossa potilaalle tuotettu arvo on myös kustannuksia säästävä ratkaisu. Potilaat käyttävät vähemmän rahaa aikaansaadakseen parempaa terveyttä. Palveluntuottajat saavat aikaan parempia terveysvaikutuksia ja parempaa potilastyytyväisyyttä. Maksajat kontrolloivat kustannuksia ja alentavat riskejä. Kustannukset suhteutuvat paremmin potilaiden hoidon tuloksiin. Yhteiskunnan tasolla kokonaiskustannukset laskevat. (Lähde: What is Value-Based Healthcare?, 1.2017 https://catalyst.nejm.org/doi/full/10.1056/CAT.17.0558)

(3) Simo Kokko, Eija Peltonen ja Virpi Honkanen (toim.): Perusterveydenhuollon kehittämisen suuntaviivoja, THL 2009 https://docplayer.fi/17263339-Perusterveydenhuollon-kehittamisen-suuntaviivoja.html
Simo Kokon esitys Terveydenhuollon tutkimuksen päivillä 2009: Referaatti esityksestä:
Kokon mukaan perusterveydenhuollon tulisi perustua Barbara Starfieldin sanoin ”koordinaatiolle, kokonaisvaltaisuudelle ja jatkuvuudelle” (”coordination, comprehensiveness, continuity”). Näiden toteuttajiksi Kokko valjastaisi kokeneita yleislääkäreitä työpareinaan yleishoitajia. Kysymys kuitenkin kuuluu, ovatko kentällä työskentelevät osaajat halukkaita työskentelemään perusterveydenhuollon voi-maannuttamista edellyttävien uusien arvojen mukaisesti. file:///C:/Users/ollin/AppData/Local/Temp/2610-Artikkelin%20teksti-9320-1-10-20110209-1.pdf
Ollin huomio: Selvitin hiukan, kuka tämä vuonna 2011 kuollut Barbara Starfield on ollut. Hän oli elinaikanaan merkittävä suunnannäyttäjä perusterveydenhuollossa. Starfieldin strateginen terveydenhuollon systeemi-ajattelu perustui pitkällä perusterveydenhuoltoon ja sen keskeiseen asemaan. There is now good evidence, from a variety of studies at national, state, regional, local, and individual levels that good primary care is associated with better health outcomes (on average), lower costs (robustly and consistently), and greater equity in health. Professor Barbara Starfield championed the value and need of strong primary health care systems worldwide.
https://www.globalfamilydoctor.com/InternationalIssues/BarbaraStarfield.aspx

(4) Matti Rimpelä: Miksi kuntien hyvinvointipalvelut ajautuivat kriisiin? YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 80 (2015):6 Julkisen vallan hallitseva osuus Suomen hyvinvointipalvelujen tuottamisessa pääsi maan sisäisessä katsannossa lähes vuosisadan ajaksi dominoivaan asemaan. Globaalissa katsannossa se oli kuitenkin haastava intressi, joka 2000-luvulla on heikentymässä alisteiseksi. Markkinatalouden ja erityisesti hyvinvointipalveluihin suuntautuneiden pääomasijoittajien intressit vaativat Suomen kiusallisen menestystarinan poistamista kartalta ja julkisen vallan tehtävien rajaamista rahoittamiseen ja tilaamiseen. Kunnat ovat omalta osaltaan edistäneet tämän globaalisti dominantin intressin toteu-tumista vaatiessaan ensin itsehallintonsa vahvistamista, mutta sen saavutettuaan laimin lyödessään hyvinvointipalvelujen kehittämisen. Itse asiassa on – ainakin minulle – ollut yllättävää jälkikäteen tiedostaa, että millään taholla ei ole 2000-luvulla ollut vakavaa intressiä kuntien vastuulla olevien hyvinvointipalvelujen laajaan systeemiseen uudistamiseen. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130393/YP1506_Rimpela.pdf?sequence=1&isAllowed=y

(5) Matti  Rimpelä, Ville Venesmäki: Keskustelupuheenvuoro: Unohtuuko arjen rakentaminen? Arkiohjaus mujkaan mielenterveystyön palvelulupaukseen. Perheterapia 4/2019.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)