tiistai 22. elokuuta 2023

Me pärjäämme - osa 10: me opimme, siksi pärjäämme - havainnot ja löydökset


Alkukeväästä 2023 kaksi sosiaalipoliitikkoa päätti lähteä oppimismatkalle. Suomen sotessa oli alkanut uusi vaihe ja vanha oli väistymässä – ”die Zeitenwende”. Emme ole murroksessa yksin, emmekä seuraa vailla.  Samaan aikaan uutta pohtimassa olivat mm. NHS:n asiantuntijat (Finding the Cure. WIRED jul-aug 2023) ja monet muut (The Lancet, AI in medicine: creating a safe and equitable future. Editorial: Vol 402. Issue 10401.P503.August 12.2023). Myös saksalaiset painivat samojen kriisien kimpussa (Kleeman K & Vogel L., Wege aus der Pflegekrise. Was wir von Finnen lernen können. ZDFHeute. 18.6. zdf.de). Päättelimme, että Suomenkin on kurottauduttava kohti uutta kulttuuria - pärjäämiskulttuuria. Vuoden 2023 hallitusohjelmaan tehty kirjaus ”Ikäihmisten kotona pärjääminen” on sille hyvä alku. Kirjaus tukee rahoitusjärjestelyin kolmannen sektorin palveluita (Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58). Me tähtäämme tätä pidemmälle: riittävät, turvalliset ja oikeudenmukaiset soteratkaisut kaikille (PL 6§ ja PL 19§) - viiveettä. Olemme osissa 1–9 tehneet pärjäämisen havaintoja ja löydöksiä (helmet). Nyt avaamme ja tyhjennämme ämpärin löydöksille - 11 kappaletta.

Ensi löydös: pärjäämisen määritelmä

Aloitimme aiheen pohdinnan käsitteiden määrittelyllä. (osat 1, 2 ja 3). Taustana meillä oli hollantilaisen tutkimusryhmän terveyden määritelmä, jonka avulla Kauko on kumppaneineen kehittänyt pärjäämisen käsitettä ja sovellusta suomalaiseen maisemaan. Olli on myös omalta osaltaan kumppaneineen edistänyt ja vienyt aihetta eteenpäin. Monien vaiheiden jälkeen olemme päätyneet seuraavaan määritelmään. Kirjasimme sen myös ruotsiksi ja englanniksi.

·       Pärjääminen on taitoa tulla toimeen omien sosiaalisten ja terveydentilaan liittyvien poikkeavuuksien kanssa ja taitoa ohjata elämänsä kulkua joko yksin tai yhdessä kumppanin tai kumppaniverkoston kanssa.

·       Självhanterbarhet är förmågan att klara av sina egna sociala och hälsorelaterade avvikelser och förmågan att styra livets gång antingen ensam eller tillsammans med en partner eller partnernätverk.

·       Self-manageability is a skill to get along and a skill to manage his/her own life with one’s exceptional social and/or health qualities (measured or latent), either by oneself, with one’s partner, or with a social network). That’s our definition of health.

Poikkeavuudet voivat olla joko mittauksin/havainnoin todettuja tai vielä piilossa olevia, toistaiseksi mittaamattomia asioita. Oireet ovat todellisia niitä kokeville ihmisille. Vaikka korostamme omatoimisuutta ja ihmisten tekemiä omia valintoja, teemme sen tietyin varauksin. Mikään määrä terapiaa tai palveluja ei riitä, ellei rakenteissamme tapahdu muutosta. Elämässä pärjääminen ei ole täysin itsestä kiinni, kaikki ei ole kaikille mahdollista, eikä asenne aina ratkaise (Satu Heikkinen, HS mielipide 17.8. 2023).

Pärjääminen on selviytymistä ja toipumista. Se on myös itsekontrollia, henkistä vahvuutta, sisua ja sinnikkyyttä tulla toimeen omien sosiaalisten ja terveydentilaan liittyvien poikkeamien kanssa. Sitä tukee yleinen elämänhallinta ja tunteiden sääntelyn taidot.  Ajatuksemme sote-rakenteita koskevaksi haasteeksi kiteytyy seuraavasti: pärjäämisen käsite yhdistää sosiaali- ja terveyshuoltoa toisiinsa – se sopii niille yhteiseksi työnäyksi! Siitä kumpuaa aikaa myöten uusi kulttuuri.

Toinen löydös: uusi pärjäämiskulttuuri

On tosiaan kysymys uudesta pärjäämiskulttuurista. Sen ytimessä on oppiminen ja vuorovaikutus ihmisten kesken. Tavoitteena on edistää vuorovaikutuksellisuutta sen sijaan, että ihmiset turvautuvat vain oma-apuunsa eli yksinpärjäämiseen tai antavat periksi. Uuteen kulttuuriin päästään digiaikana entistä paremmin kumppanien ja kumppanuusverkoston avulla.

Pärjäämiskulttuurin ytimessä ovat pärjäämisen taidot. (osa 4).  Niitä ovat toiminnalliset taidot (liikkuminen portaissa), taloudenpidon taidot (pankkiasiointi, pesukoneen täyttö ja purku), tunnetaidot (sureminen ja iloitseminen) sekä erityismerkitystä juuri minulle sisältävät taidot (esim. soittotaito kitaralla). (Pekka Puustinen, Towards a Consumer-Centric Definition of Value…, Tampereen yliopisto 2012). Nämä taidot liitämme alla olevan kuvan soten mustiin laatikoihin Poksiin B. Ongelmia kohdatessaan ja niiden kanssa kamppaillessaan ihmiset kysyvät: miten minun käy, miten läheisteni, miten käy minun taitojeni?

Tällaiset taidot ovat tarpeen sosiaalisten ja/tai terveyteen liittyvien ongelmien iskiessä. Ne auttavat pitämään elämästä kiinni. Joskus on opeteltava vanhojen taitojen ohella myös aivan uusia. Niissä meitä auttavat muut ihmiset, erityisesti sote-asiantuntijat tai kokemusasiantuntijat, tavoitteinen vuorovaikutus heidän kanssaan. Kun huomioidaan sekä palvelujen toiminnallista laatua (POKSI B) kuvaavat että niiden teknistä laatua (POKSI A) kuvaavat mittarit, rakentuu niistä pärjäämisvaranto. Positiivisena tuloksena silloin on ”pärjäämislisä” ja negatiivisena ”pärjäämisvaje”.  Vajeen keskellä ihmisen kyky ja taito itse ohjata elämänsä kulkua pettää. Pärjäämislisää ja itsetuntoa tuovat myönteiset ja kannustavat kokemukset paisuttavat reppuamme tai pitävät sen entisellään.

Kolmas löydös: yhteisöjen elinvoima

Pärjäämiskulttuurin edistämisen ilosanoma koskee myös organisaatioita kuten kuntia, hyvinvointialueita, soten palvelujentuottajia sekä ihmisen lähiyhteisöä (koulut. työyhteisö, harrastusyhteisöt ja tietysti perhe). Tutkittuamme kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa, huomaamme niiden olevan monelta osin pärjäämisen saumakohdassa. Taloudelliset ja toiminnalliset näkymät ovat vielä jonkin sortin usvan peitossa. Osalla kunnista ja myös hyvinvointialueista on vaikeuksia elinvoimansa kanssa. Voidaankin sanoa, että elinvoima on organisaatioiden pärjäämisen ydintä. Elinvoimaisen kunnan elinehtoja ovat alueellinen vetovoima, kilpailukykykyinen yrityskanta, osaamisessa työvoima ja työpaikat kohtaavat, julkiset palvelut riittäviä, sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys vahvoja. (osa 7). Soveltuvin osin nämä elinehdot pätevät myös muihin yhteisöihin. Niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin on tutkailtava eteenpäin pärjäämisen mahdollisuuksiaan, eikä vain taivastella menneisyyden ongelmia tai tehtyjä valintoja. Taidot ja niiden oppiminen koskee yhtä lailla organisaatioita kuin yksilöitäkin.

Neljäs löydös: pärjääminen taitolajina

Pärjääminen on taitolaji.(Osa 4). Taidot opitaan harjoittelemalla. Avainsana on harjoitteiden toistaminen. Uuden taidon oppiminen vaatii tuhatmäärin toistoja. Siksi puhumme toisenlaisesta pärjäämiskulttuurista. Sen ytimessä on Ben Furmania lainaten ratkaisukeskeinen ajattelutapa. Ongelmat, haasteet muutetaan pärjäämisen taidoiksi. Oppimisprosessikin on etenemistä ymmärryksestä kokeiluun ja osataitojen yhdistämiseen toisiinsa sekä taidon hallintaan. Se on myös poisoppimista entisistä tavoista ja tottumuksista.

Olemme realisteja. Joskus sietokyky pettää. (Osa 5). Se voi pettää niin sosiaalisista kuin terveydellisistäkin syistä. Sietokyvyn pettäminen on monien ongelmien ja haasteiden yhdistelmä. Se voi pettää lapsella, työikäisellä, eläkeläisellä. Elämänkulun eri vaiheissa on erilaisia ratkaisevia tekijöitä, mutta myös samanlaisia tekijöitä. Siksi on tarpeen löytää pärjäämisen pettämisen juurisyyt ja tavoiteltava avun antamisessa ennakoivia ja nopean reagoinnin mahdollistavia toimia. Ennakoiviin toimiin on tieteelläkin oma sana sanottavanaan. Kyse on riskien hallinnasta. Erityinen haaste ovat henkilöt, joilla sietokyvyn pettämisen taustana ovat kirjo pärjäämisvajeita. Kyse ei ole vain yhdestä tieteenalasta, vaan ihmisten käyttäytymiseen liittyvistä monista tieteenaloista, kuten psykologia, sosiaalipsykologia, käyttäytymistaloustiede, kognitiotiede ja lääketiede (ja siellä erityisesti neurotieteet sekä psykiatria). Ihminen on myös osa organisaatiota, jossa vallitsee oma kulttuurinsa. Sitäkin on ymmärrettävä. Marja-Liisa Ollilaa lainataksemme kyse on ”tahdon heikkouden parantelusta hupenevaa itsekontrollia vastaan”.

Terveyden lukutaito on osa pärjäämisen edistämistä.(Osa 4). Duodecimin terveyskirjaston käyttö on tehtävä tutuksi. Palvelujen kysyntään vaikuttamiseksi tarvitaa.n tavoitteista ja toisteista väestöviestintää. Tarjolla on yhä moninaisempia mahdollisuuksia hakea apua, mutta on osattava luovia datan, informaation ja tiedon hetteikössä. Jotta palvelujärjestelmän kanssa ihminen (asiakas, potilas) tulee toimeen, on kyettävä vuorovaikutukseen ammattihenkilöiden kanssa. Jos vuorovaikutus ontuu, saattaa siitä seurata ylihoitamista, alihoitamista tai suoranaista heitteille jättöä. Ajattelemme Kauko ja Olli niin, että mieli ja ruumis ovat yhtä. Vain näin meitä voi tarkastella eheänä kokonaisuutena. Tässä on siiloutuneilla palveluorganisaatioilla yhteisen oppimisen paikka.

Viides löydös: asiakkuuksien ryhmittely ja ohjaus

Nostamme esille kaksi kehittämäämme pärjäämisen havainnoinnin, selittämisen ja taitojen vuorovaikutuksellisen oppimisen mallia. (osa 8). Ensinnäkin on kyettävä näkemään eri osapuolten kesken, mikä on pärjäämisen tila yksilötasolla tai väestötasolla. Ja miten tuohon tilaan voidaan vaikuttaa. Löydämme asiakassegmenttejä, joiden avulla voidaan nostaa esille keskeisiä haasteita. Kaksi toisiaan tukevaa pärjäämisen nelikenttää avaavat, operationalisoivat tilannetta. (Koivuniemi-Simonen 2011 ja Nylander 2022). Suosittelemme nelikenttien käyttöä soveltuvin osin – pääakseleita tavoitteisesti muuttaen. Esimerkkinä oppimisasiakkuudesta pidämme noin 30-vuotiasta miestä, jolla on todettu MS-tauti ja jolla on suuri vaikeus ilmaista itseään suullisesti. ”Poikkeavuuksistaan” huolimatta hän piti keskusteluryhmässä alustuksen ChatGPT:llä ohjelmoimansa Misty-robotin avulla lähes omalla äänellään (Osa 6). ”Robottimies” on loistoesimerkki oppimisasiakkuuksista, joita tulevaisuus tuo eteemme. Niin ja sama robotti auttaa myös kyseisen palvelutalon ulkomaalaisia työntekijöitä kommunikoimaan suomeksi – ja päinvastoin.

Yksilö- ja väestötasolla tarvitaan erilaiset arvioinnin kehykset (Osa 6). Tähän tarkoitukseen Olli on ollut kehittämässä asiakkuuksien ryhmittelyyn soveltuvaa luokitusta. Siitä syntyi muun muassa taulukko neljälle ryhmälle: hätäapu, kiireellinen apu, jatkuva apu ja avun ennaltaehkäisy. Sen ytimessä ovat ihmisten turvallisuuden kannalta välttämättömät päivystys- ja akuuttipalvelut, joita ilman me emme pärjää. Tämä ryhmittely lähti, kuten muutkin, tavoitteiden määrittelemisestä. Lääkäri Mikko Nenonen kommentoi sitä ja vei asiaamme eteenpäin kokemuksillaan mm. Reumasairaalan käyttämästä tilaajatuottaja -mallista (Osa 6).

Kuudes löydös: vaikutus (=välittömät jäljet) ja vaikuttavuus

Pärjäämisen käsitteisiin paneutuessamme tärkeä löydös on puhua välittömistä jäljistä eli palvelukokemuksista.  Ratkaisu ja vahvistus asiaan tuli Valtiokonttorista (Osa 8), missä sen asiantuntijat Pekka Linna ja Mari Suhonen määrittelivät v. 2022 sekä vaikutuksen että vaikuttavuuden käsitteet ratkaisuhakuisella tavalla. Heitä on syytä kuunnella ja hyödyntää arjen ratkaisuissa.

Vaikutus on ”muutos, jonka tarkasteltava toiminta tai muu tarkasteltava tekijä aiheuttaa joko yksin tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa”. Yhteistyömme keväällä 2023 Sydän-Suomen alue ry:n henkilöstön kanssa auttoi heitä päättelemään, että jälki (taitoihin) syntyy ihmisen aivoissa ja saadaan esiin, kun hänen kanssaan käydään läpi ko. muutoksia matkalla sydänoperaatiosta kotiin.  Ryhmä rohkaistui puhumaan palvelun jättämistä jäljistä vertaistukiryhmissä ja sopeutumiskursseilla. He innostuivat itse ja innostavat kurssilaisia tarttumaan pärjäämismahdollisuuksiinsa otsikolla - piilosta valoon. Nyt he jo puhuvat potilaitten/ihmisten pärjäämisrepuista ja pyrkivät näkemään niiden yhteyden erilaisiin palvelua edeltäviin ja niiden aikaisiin aivotapahtumiin. Teemme yhteistyötä heidän kanssaan tämän pilottiesimerkin levittämiseksi koko Suomeen!

Tämän toistaiseksi ohuen kokemuksen valossa rohkenemme suositella, että jäljet palvelukaarella otetaan järjestelmälliseen tarkasteluun: ne toimivat nostoina ja syötteinä myös vaikuttavuuden suuntaan. Sekä rahoittajat että muut tahot (mm. Tampereen kaupunki) tarvitsevat syventävää tietoa määrällisesti painottuneiden arviointiensa tueksi. Aivot ovat terveytemme vartijoita, joten kuunnellaan niitä! Suosituksemme on, että terveydenhuollossa jälkiä, muutoksia eli vaikutuksia mitataan järjestelmällisesti PEI-mittarilla laidasta laitaan (”kykenen tulemaan toimeen sairauteni kanssa”) ja sosiaalihuollossa Ensi- ja turvakotien liiton vaikuttavuusmittarilla (haittakokemuksesi, suoriutumisesi, sosiaaliset suhteesi, turvallisuuden kokemus, toiveikkuutesi tulevaisuudesta).  PEI-mittarin käyttö soveltunee parhaiten hoitotoimien yhteydessä toteutettavaksi hoitajien jo käytössä olevin digilaittein ja niihin tehdyin sovelluksin. Niin päästään ja pysytään oikeilla jäljillä – pidetään ihmiset kiinni arjessaan!

Seitsemäs löydös: soten mustat laatikot (osa 8)

Sote-organisaatioiden laadunvarmistuksessa sijoitamme edellä mainitut mittarit toiminnallisten laatumittareiden joukkoon soten mustissa laatikoissa (POKSI B), soten muistat laatikot kuva edellä). Jäljet ovat liimaa ja me ihmiset sen kuljettimia yli siilojen. Niitä järjestelmällisesti seuraamalla saadaan lisänäyttöä palvelujen ohjaamiseen tavoitteisesti koko palvelukaarella. Päähyötyjiä ovat ihmiset, joiden pärjäämisreppu pysyy koossa ja kasvaa myös koettelemusten myötä.

Valtiokonttorin esittämän määritelmän mukaan ”Vaikuttavuus on toiminnan ominaisuus, joka ilmentää sitä, miten ja millaisia vaikutuksia toiminta voi saada tai on saanut aikaan ilmiössä” (esim. sotepalvelujen riittävyys, jonottomuus jne.).  Soten mustissa laatikoissa vaikuttavuuden mittarit sijoittuvat useimmiten palvelujen teknistä laatua kuvaavaan osaan (POKSI A). Esimerkiksi hoitovasteita seurattaessa ne tukeutuvat lääketieteen kansainvälisiin mittareihin ja niistä tehtäviin vertailuihin. Vaikutusten mittaaminen rajoittuu useimmiten yhden yksittäisen yksilön paikallisiin tietoihin. Esimerkiksi taitojen vertailu on mielekästä vain kyseisen yksilön osalta: Kaukon pärjäämistaidot eivät ole Ollin, eivätkä Ullan taitoja.

Kahdeksas löydös: pärjäämisalusta

Palvelujälkien järjestelmällinen seuranta vaatii tietojen harmonisointia: omenoita on verrattava omenoihin – kaikkialla. Ei riitä pelkkä tietojen tuominen yhteen paikkaan, vaan on samalla pohdittava tapaa, jolla tutkimuksia toteutetaan (Osa 9). Jälkien tarkastelulla tavoitellaan – yleisanalyysien rinnalla – palveluun liittyvien yksilöllisten, monimuotoisten ja tilannekohtaisten kokemusten ja piirteiden nostamista piilosta valoon. Vaikutusten ja vaikuttavuuden eri puolet yhdentävään tarkasteluun käytännössä ehdotamme kehittämäämme ratkaisua: Soten mustat (itse asiassa kuvassamme siniset) laatikot (Osa 8). Niiden esikuvan saimme ilmailualan laaduntarkastelusta. Toinen laatikoista (POKSI A) kerää toiminnallista laatua kuvaavia mittareita (esim. PEI, NPS, 15D, EQ-5D). Sieltä kerätään tiedot erilaisista pärjäämistaidoista. POKSIIN B kertyvät ja kerätään palvelujen teknistä laatua/hoitovastetta kuvaavat mittarit. Ihmisten luottamus omaan pärjäämiseensä kehittyy, kun otetaan huomioon molemmat laadun osatekijät. Pärjäämisvarantomme karttuu ja saamme uutta evästä pärjäämisreppuihimme. Luottamus omiin vahvuuksiin, itsetunto, kasvaa.


Pitkin oppimisprosessiamme kehitimme vähin erin pärjäämisen alustaa ja sen päälle/varaan rakentuvaa kansalaisen kojelautaa tarpeellisine mittareineen. Pohjaa kojelaudalle saimme musta laatikot kuvamme perusteella erottelemalla toisistaan saadun palvelun välittömät jäljet sekä teknisen laadun eli laajemman vaikuttavuuden. Erittelimme myös kumppanuusverkoston, jossa yksilöllä ja organisaatioilla on suuri haaste oppia pärjäämään. 

Kuvan alustan avasimme osassa 9. Kävimme läpi vielä laajan mittaritarjonnan eri laatikoihin. Uuden pärjäämiskulttuurin edistämisen kannalta on tärkeätä löytää sellaiset mittarit, jotka ovat realistisia toteuttaa niin mittaajan kuin mittarin käytönkin kannalta. Koemme tällä hetkellä, että uhkana on pikemminkin runsas mittareiden määrä kuin vaikuttavien mittareiden löytäminen. Osa mittareista on ns. pakollisia, osa vapaaehtoisia. Osa mittareista on helppoja toteuttaa ja osa työläitä toteuttaa.

Yhdeksäs löydös: uuden kulttuurin perusta

Lopuksi haluamme ottaa kantaa siihen, miten uutta pärjäämiskulttuuria pitäisi edistää. Silmissämme siintää tulevaisuus, missä kansalaiset oman ”kojelautansa” avulla kykenevät ohjaamaan omaa elämäänsä kuin Hornet-pilotti, jonka kypärään heijastetaan kaikki hänen tehtävänsä kannalta olennainen tieto. Pilotilla on vastuu tehtävän suorittamisesta, aivan kuten meistä itse kukin vastaa pärjäämisestään kulloisessakin ympäristössä – yhdessä läheistensä ja kumppaniensa kanssa. Vauhtia uuteen haetaan kysyntäpuolelta. Näemme myös vaaran paikat ideamme toteutuksessa. Kulttuurin muutos on haastava oppimisen sarka.

Tarvitaan uutta kulttuuria ja uutta työnäkyä. Kansalaisen kojelauta (”kypärä”) eli pääsy omiin tietoihin on olemassa vasta, kun data (POKSIT A ja B) liikkuu saumattomasti ja se jaetaan avoimesti tiettyyn sovittuun ajankohtaan mennessä tanskalaisten osoittamaan tyyliin. Uusi työnäky toteutuu, kun yksikään suomalainen ei joudu kotimaassaan tilanteeseen, missä hänen hoitonsa, huoltonsa tai pärjäämisensä kannalta olennainen tieto liikkumattomuuttaan estää asianmukaisen sote-palvelun. Toisaalta vaarat uhkaavat tässäkin työnäyssä. Miten kansalainen motivoituu hyödyntämään tietoa ja miten hyödyntämisestä syntyy vaikutuksia, jälkiä.

Kymmenes löydös: eteneminen kohti pärjäämiskulttuuria

Tällaisen suomalaisten vahvuuksista ja osaamisen yhdistämisestä lähtevän kulttuurin työlista on seuraava:


   välittömät toimenpiteet

·       kumppanuusverkoston luominen yli hallinnollisten rajojen eli siilojen avaaminen erilaisia asiakkuuksia ohjaamalla (case management, virtuaalinen hovimestari kansalaisen apuna)

·       pärjäämisen mittarit kansalliselle pärjäämisalustalle: jälki- eli vaikutusmittarit (oma onnistuminen), vaikuttavuusmittarit kohdistettuna kullekin kumppanille (kansalainen, ammattihenkilö, hyvinvointialue, kunta, palveluntuottaja, valtio ohjaajana ja arvioijana; vastaavien organisaatioiden vertailu ja tavoitteiden toteuman seuranta)

·       pärjäämisen riskianalyysit vakuutusyhtiöiden arviointivoimavarat hyödyntäen ja kansalaiset uuteen kulttuuriin bonuksin kannustaen, vaikka Japanin toteuttamasta eläkeuudistuksesta mallia hakien

·       pärjäämisen monitieteisen tutkimustoiminnan käynnistäminen, jo kertyneen tiedon kokoaminen ja hyödyntäminen käytännössä


pitkän tähtäimen toimenpiteet

·       pärjääminen osaksi eri kumppanien strategista, operatiivista ja taktista johtamista

·       katse eteenpäin kohti koko väestön hyvinvoinnin ennakoivaa tarkastelua tyyliin ”Happy and healthy – and not here”. Peräpeiliin katsovasta ja reagoivasta palvelurakenteesta kohti kansalaisen omasta kojelaudasta ja tuulilasista avautuvan tulevaisuuden näkymän toteuttamista.

      periaatteet ja toimenpiteet kohti uutta pärjäämiskulttuuria
  •   keskiössä ovat ihmisten käyttäytymistä koskevat normit, arvot ja arvostukset sekä käytännön toimintatavat. 
  • Helpoimpia muuttamisen kohteita ovat rakenteet, toimintatavat ja arvot. Syvään juurtuneet perusoletukset ja uskomukset vaativat niiden näkyväksi tekemistä - piilosta valoon. Kuten edellä totesimme taitojälkien järjestelmällinen esiinnostaminen on välttämätön ehto uuden kulttuurin syntymiselle (Schein E.: Organizational Culture and Leadership, 3.painos 2004). Olennaista on valjastaa kansalaisten ja asiantuntijoiden osaaminen ja vahvuudet yhteisesti päätetyn työnäyn taakse.

Uuden hallituksen ohjelmassa on häivähdys pärjäämisestä. Merkkejä uudesta näkyy myös joillakin hyvinvointialueilla sekä eräiden asiantuntijoiden puheenvuoroissa – tarvitaan systemaattista oppimisprosessia läpi kumppanuusverkoston.

Yhdestoista löydös: löytöretki jatkuu

Digiajasta huolimatta ja ehkä juuri siksi liitämme yhteisesti pureskeltavaksi kysyntälähtöisen ajatuksen nälkäisestä miehestä (lukumäärä n 5.5. miljoonaa): anna hänelle kala, jotta voi täyttää vatsansa juuri nyt; opeta hänet kalastamaan, niin ruokaa riittää hänelle ja perheelle huomennakin. Sote-palvelun aikana syntyneet jäljet ovat tällaista ”kokemusliimaa” aivoissamme. Kun opimme jäljittämään ja hyödyntämään muutokset elämäntaidoissamme sekä niihin liittyvät ominaisuudet, on ”taivaanranta kevyempi kiertää”, toteaa Havukka-Ahon ajattelija.

Kansalaisten elinvoimaa kasvattava kulttuuri ei ala kysymällä, mitä tiloja, laitteita, aineita tai henkilöstöä tarvitaan, vaan pohtimalla sitä, millaisen pärjäämiskulttuurin ”Oy Suomi Ab” tarvitsee ja tahtoo. Sen tueksi tarvitaan tavoitteista ja toisteista väestöviestintää. Sen ydintä ovat terveyden luku- ja terveyskirjaston käyttötaidot (vrt. ABC-kiria, Mikael Agricola).  Viime kädessä kyse on sote-asiantuntijoilla ja muilla hyvinvoinnin asiantuntijoilla olevien tietojen ja taitojen siirtämisestä meille meidän tietämykseksemme, viisaudeksemme ja osaamiseksemme (Osa 9). Tuomalla ne sopivasti suodatettuina ja avoimesti mm. laaturekisterien kautta ulottuvillemme, lisäämme kansalaisten luottamusta pärjäämiseensä. Saamme uutta evästä reppuihimme: Me opimme - siksi pärjäämme!

Viitteet osiin 1–9

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)