sunnuntai 27. syyskuuta 2020

SOTEN selviämispolku selville numeroita murskaamalla

Sote ja ikääntymisen ongelmat - selviämispolun etsintää - raportti perustuu pitkälle vuosien varrella KAKS:n julkaisemiin tilasto- ja rekisteripohjaisiin raportteihin. (1) Näiden teossa keskeisenä moottorina on ollut emeritusprofessori Erkki Vauramo. Olen tuntenut Ekin vuosikymmenten ajan. Hänen intohimonsa, harrastuksensa on ollut murskata tilasto- ja rekisteridataa ja löytää niistä trendejä, selityksiä soten haasteisiin ja ongelmiin. Eki on jälleen saanut jalkeille osaavan porukan, jolla osalla on myös pitkät juuret sotemaailmaan. Raporttien ominaispiirre on aina ollut positiivinen suhtautuminen ja usko lähtötietojen oikeellisuuteen. Raporteissa on varsin yleisellä tasolla esitettyjä päätelmiä sekä ehdotuksia sote-palvelujärjestelmän muutoksiksi. Erkin jälki on aina ollut voimakas aineistoista tehdyissä päätelmissä. Niin on nytkin tässä viimeisessä tuotoksessa. Keskeinen päätelmien teon perusta on verrata olemassa olevaa tilannetta parhaaseen tai keskiarvoiseen tilanteeseen (alueittain, maittain tms.). Näin syntyy palvelujen käytön, tarpeiden ja resurssien välille kehittämispotentiaalia. Ehdotuksilla on kantavuutta, jos soten päätöksentekorakenne olisi voimakkaasti hierarkkinen ja päätöksentekijät perustaisivat päätöksensä tällaisiin analyyseihin ja tunnuslukuihin. Valitettavasti maailma on huomattavan monimutkainen ja päätöksentekokin on monien intressien sävyttämää vallankäyttöä. Näin on nytkin vaikkapa päätöksenteon ylimmällä tasolla, kun aloitetaan taas ties monennenko tuotantokauden soteuudistuksen loppupuristus. 

Selviämispolun tilastoanalyysi sisältää kansainvälisen osion, jossa paikannetaan Suomi viime kädessä muihin OECD-maihin. Tämän jälkeen paikannetaan monin tavoin alueelliset erot palvelurakenteissa ja palveluiden käytössä. (2) Tunnettua on soten joustavuus. Palveluita käytetään sen mukaan, mitä on tarjolla. Suurimmaksi ongelmaksi nousevat ikääntyneiden palvelujen järjestäminen tulevaisuudessa. Lopulta päädytään siihen, että nykyinen palvelurakenne ei kokonaisuudessaan vastaa tulevaisuuden tarpeita eikä kaikki uusia vaikkapa digitalisaation tuomia mahdollisuuksiakaan tuo rakenne pidä sisällään. Erityisesti painotetaan vanhusten palvelujärjestelmän kokonaisuudistusta - kuntoutus keskiössä. Mielestäni analyysi on suurten linjojen osalta relevanttia ja toisaalta valitettavan tuttua. Valittaminen ei nyt liity raporttiin ja sen tekijöihin, vaan jo vuosia, heikoimmillaan vuosikymmeniä esiintyneisiin ongelmiin. 

Palvelurakenteen uudistamisen pitäisi perustua väestömuutoksiin eli väestön ikääntymiseen sekä väestön keskittymiseen kasvukeskuksiin. Toisaalta myös palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessakin tämä väestönäkökulma tulee ottaa huomioon. Näin raportissa päädytään tunnettuihin väestöpohjaperusteluihin, miksi pitäisi olla nykyistä suuremmat järjestäjävastuut ja myös suuremmat järjestäjävastuut (5 aluetta) versus soteuudistuksen maakuntamalli. Tulevaisuudessa ei saisi olla palvelutasoja vaan palveluverkko. Toisaalta raportissa kuitenkin lähdetään liikkeelle tasoista: perustaso, erikoissairaanhoidon lähitaso, pitkälle erikoistunut yliopistosairaalataso. Näin raportoivat päätyvät esittämään yllä olevaa palvelurakennekuvaa uudistamisen perustaksi. Haastava on tämäkin johtamis- ja ohjausmalli. Kun tähän vielä lisätään mukaan joitakin realiteetteja, saa ehdotus uusia haasteita kohdalleen: kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä, monikanavainen rahoitus ja sen purku joskus tulevaisuudessa ehkä, yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon asema ja rooli. 

Raportissa esitetään myös uuden johtamismallin käyttöönottoa. Raportoijat perustelevat ahtaasta sairaalanäkökulmasta seuraavaa: "Sairaalan hallinto ja talousosasto kykenevät samanlaiseen laskentatoimeen kuin teollisuuden tuotantoprosessissa on. Tämä merkitsee sitä, että talousosaston on siirryttävä pois nykyiseltä mukavuusalueeltaan ja hallinnon ryhdyttävä johtamaan." Osaan haasteista tämä näkökulma tuo oivalliset apuvälineet. Esimerkiksi Lean-ajattelun tuominen johtamisen yhdeksi elementiksi on vastaus tähän. Tein taannoin pienen kartoituksen aiheesta ja se kyllä elää monessa organisaatiossa nykyäänkin. (3) Vaikuttavuuden arviointi on myös eräs lääke ongelmiin. Olen samaa mieltä, mutta tie on edelleen todella pitkä ennen kuin tällainen ajattelu on osa verkostojohtamista. 

Selviämispolku - raportin huipentuma. Tässä on tiivistetysti polun otsikot:

  • tarvitaan ajattelutavan muutos: ikääntyminen ei ole ongelma, toteavat raportoijat
  • tehdään verkkoon perustuva palvelujärjestelmä: eli tuo yllä oleva kuva on perustana; jotenkin käsitteet ovat kuitenkin kaukaa aikaisemmilta sote-uudistuksen tuotantokausilta, toteaa Olli.
  • uusitaan vanhusten palveluprosessi ja lopetetaan pitkäaikainen vuodeosastohoito: kyllä, mutta tämäkin vaatii ajattelutavan muutosta myös jäljelle jäävien palveluiden osalta - kuntouttavaa näkökulmaa - niin raportoijatkin ajattelevat
  • puretaan vanhushoidon nykyinen ylikapasiteetti: tämä perustuu alueellisiin eroihin perustuviin yli- ja alikapasiteetteihin; kyllä, mutta kaikki kapasiteetti on käytössä eikä ns. ylikapasiteettia ylläpitävä taho siitä luovu
  • rakennetaan tarvittava lisäkapasiteetti kevyeen hoivaan ja kuntoutukseen: kuntoutusyksiköiden verosto on raportoijien ratkaisu; ikääntyneiden kuntoutuksessa on ristiriitainen haaste - toimintakyvyn ylläpito vs. ikääntymiseen liittyvä luonnollinen toimintakyvyn heikkeneminen.
  • luodaan uusia menettelyjä ja otetaan käyttöön uusia näkökulmia: kyllä, digitalisaatio eli sähköiset palveluverkot 
  • hoitojen vaikuttavuus keskiöön: samaa mieltä, mutta tie pitkä.

Jälkipohdintaa.  Raportoijat eivät ota kantaa muihin vastaaviin analyyseihin, paitsi tämä OECD:n maaraportti. THL on rakentanut arviointijärjestelmän, jossa on samankaltaisuutta tämän raportin ajatustavan kanssa. Erona on, että päätelmiä on rakennettu yhteistyössä kentän kanssa. (2).

Viitteet:

(1)  Sote ja ikääntymisen ongelmat – selviämispolun etsintää: Kirjoittanut: Olli-Pekka Ryynänen, Erkki Vauramo, Teemu Malmi & Ville Koikkalainen. Julkaisu: 18.09.2020, Kaks.fi; https://kaks.fi/julkaisut/sote-ja-ikaantymisen-ongelmat-selviamispolun-etsintaa/ . "Tämän raportin tavoitteena on löytää ja tuoda julkiseen keskusteluun mahdollinen selviämispolku, jolla Suomen kansainvälisesti arvostettu sosiaali- ja terveydenhuolto selviää sekä ikääntymisestä että kevään 2020 kriisistä. Raporttimme perustuu julkisiin rekisteritietoihin ja vertaa Suomen järjestelmää kansainväliseen kehitykseen. Raportissa tulee esille alueellinen vaihtelu sekä resurssien käytössä että tuotettujen suoritteiden määrissä, joka sote-tuotannossa edelleen vallitsee." Vauramon pohdintoja olen raportoinut aikaisemmin mm. seuraavissa blogikirjoituksissani:

(2) Alueelliset erot ovat olleet jatkuvan raportoinnin kohteena. Tässä yksi blogikirjoitus aiheesta: https://ollintuumailut.blogspot.com/2016/10/alueelliset-hyvinvointierot-kylmat.html

(3) Lean-ajattelu ja shp:t:  https://ollintuumailut.blogspot.com/2015/06/lean-ajattelusta-shpssa-tuottavuuden-ja.html

(4) THL:n palvelujärjestelmän arviointi:  https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/sote-arviointi-ja-tietopohja/palvelujarjestelman-arviointi;  pohjana on käytetty eri tietolähteitä, ks. https://stm.fi/tilastot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti