sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ollilta tulossa kirja: "Tietojohtaminen ja tapaus SOTE", päivitys 24.4.2017



Tietojohtaminen on tiedon ja tiedolla johtamista.
Kirjassa kehitetään tiedonkäsityksen malli ja ydintehtävämalli. Tietojohtamisen tapausesimerkkinä käytetään SOTEA eli sosiaalihuoltoa ja terveydenhuoltoa mukaan lukien meneillään oleva SOTE- uudistus. Kirjaa voidaan pitää pienimuotoisena tutkielmana tietojohtamisen pirulliseen maailmaan. Teos soveltuu käsikirjaksi alan asiantuntijoille sekä oppimateriaaliksi. Toimialamurros on käynnissä ja ajatusten ristipölytys  on nyt viisautta.

Yllä oleva teksti on tulevan kirjan takakannen teksti ja viereinen kuva on etukansi. Kannen olen suunnitellut itse. Halusin kuvan, joka osoittaa tiedonkäsitystäni ja aiheen moninaisuutta, kompleksisuutta, jopa pirullisuutta. Innovaatio on myös tietoa. Tämä kuva taideteoksesta on taiteilija Totte Manneksen innovaation ja monipuolisen osaamisen tulos. Taiteilijan luonnehdinnan mukaan teos kuvaa järjestynyttä kaaosta.

Kirjassani olen hyödyntänyt tietysti vanhoja blogikirjoituksiani, mutta tämä on paljon laajempi ja sisältää runsaasti aivan muuta kuin blogien sisältöä. Aineistoahan on runsaasti ja sitä tulee jatkuvasti lisää. Hyödynnän Linkedinin, Twitterin ja FB:n käyttäjien  hienoja ominaisuuksia nostaa esille keskeisiä lähteitä aiheesta. Jotta kirjahankkeeni olisi riittävän työläs, päätin myös tehdä kolme kyselyä: ICT-yritykset, maakuntien SOTE-muutosjohtajat ja sairaanhoitopiirien johto.  Niiden avulla kartoitin tietojohtamisen tilaa kentällä SOTE mielessä sekä aiheeseen liittyvää palvelun tarjontaa. ICT-kyselyn sisältöä testasi ja kommentoi CGI. Kiitos Teille tuestanne ja avustanne. Kiitos myös heille, jotka kommentoivat kirjani eri versioita. Kirja sisältää myös joitain tapausesimerkkejä, joihin olen saanut pohjamateriaalit ao. tahoilta.

Kirjan pääotsikot ovat seuraavat:

Esipuhe
1. Johdanto
2. Tieto ja sen hallinta
3. Totuus
4. Tiedon johtaminen
5. Tiedolla johtaminen
6. Historia ja tulevaisuus
7. Tietojohtaminen SOTESSA
8. Tietojohtamisen malli
9. Tietojohtamisen kyselyt
10. Loppusanat
Viitteet.


Kirja on pehmeäkantinen, 248 sivua. Se on omakustanne, jonka kustantaja ja valmistaja on BoD - Books on Demand (ISBN 9789523399578). Sen hinta on 25 euroa. Kirja ilmestyy toukokuussa 2017.

Ennakkotilaukset voi toimittaa osoitteeseen: Olli.Nylander1@gmail.com. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti