sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Lääkäreiltä taas kriittinen arvio potilastietojärjestelmistä

Päijät-Hämeen keskussairaalan lääkäri tekee töitään.
YLEn vakiokuva aiheen uutisoinnissa

Potilastietojärjestelmille edelleen välttävä arvosana.  (1) Potilastietojärjelmät ovat olleet jälleen lääkärikunnan arvioissa. Edelliseen arvioon verrattuna muutos on ollut niukasti parempaan suuntaan. (2) Arvosanasta 6 lähestytään arvosanaa 7 ja joissain tapauksissa ylitetäänkin. Edelleen tietojen saatavuus toisesta organisaatiosta on heikossa kantimissa lukuunottamatta laboratorio- ja kuvantamispalveluita. Kuitenkin päällekkäisiä tutkimuksia esiintyy, koska tietojen haku toisesta organisaatiosta on työlöstä. 

Kanta-palveluiden käyttö ei ole merkittävästi lisääntynyt edelliseen lääkärien arviointiin verrattuna. Organisaatiot käyttävät päivittäin Kanta-palveluita oheisen taulukon mukaan keskimäärin 20%.

Oheisessa kuvassa näkyy potilasjärjestelmittäin niiden saamat arvosanat. Sairaaloiden puolella Esko-Oberon on kärjessä ja terveyskeskusten  puolella Finstar. (3)

Sairaaloiden potilastietojärjestelmät, saadut pisteet sekä 
vastanneiden lääkäreiden määrä
1. Esko-Oberon 7,63 pistettä 223 vastausta
2. Radiologien PACS/RIS 7,33 pistettä 81 vastausta
3. Mediatri 7,13 pistettä 45 vastausta
4. Effica 6,70 pistettä 481 vastausta
5. Uranus 6,62 pistettä 893 vastausta
6. Pegasos 6,34 pistettä 128 vastausta

Terveyskeskusten potilastietojärjestelmät

Finstar GFS (graafinen versio) 7,40 pistettä 43 vastausta
Effica 6,85 pistettä 478 vastausta
Mediatri 6,74 pistettä 85 vastausta
Pegasos6,47 pistettä404 vastausta

Mitä ihmettä? Eikö toistettavilla arvioinneilla ole vaikutusta IT-järjestelmien kehittelyyn? Kaksi tai kolme vaihtoehtoa tulee mieleen: 1) tietojärjestelmien rakenne ja vanhentunut IT-teknologia aiheuttavat suuria vaikeuksia merkittäville muutoksille, 2) osapuolet eivät "puhu samaa kieltä" - järjestelmien muuttamismahdollisuudet ja muutostarpeet eivät kohtaa... 3) niin voihan olla kyse myös rahasta - ei ole mahdollisuutta suuriin muutoksiin. Vai sotkeeko jatkuvasti vellova soteuudistus IT-järjestelmien kehittämistä, kun odotetaan ns. suurta muutosta.

Ei uusia järjestelmiä arvioinnissa. Niin kaikki yllä esitetyssä taulukossa olevat potilastietojärjestelmät ovat iäkkäitä, jopa ikäloppuja. Ikälopuista järjestelmistä vanhin perustaltaan on terveyskeskusjärjestelmä Finstar-GFC, joka on uudistettu aikanaan, mutta on tietosisällön ytimestä alkuperäinen. Suunnitteilla ja kehitteillä on uusia järjestelmiä keskeisillä tietojärjestelmätoimittajilla. Uusia järjestelmiä maailmalta yritetään myös tuoda Suomen markkinoille. Onhan tulollaan myös kaikki ongelmat ratkaisevat Apotti ja UNA. Potilastietojärjestelmät ovat kiinteä osa hoitoprosessia eikä niitä pystytä noin vain vaihtamaan. Senhän osoittaa esimerkiksi Apotti-uudistustyö, joka vie runsaasti aikaa ja rahaa.

Kantajärjestelmän käytön vähäisyys ihmetyttää. Jos päivittäinen käyttö on mahdollisesta tai toivottavasta käyttöasteestavain 12-29%, jää kysymään muutamaa asiaa. Luotetaanko Kanta-järjestelmän tietosisältöön: onko se riittävän oikeaa, riittävän ajantasaista. Vai riittävätkö valtaosin oman organisaation pohjatiedot. Vai onko kantan käytettävyys niin työlästä, että luovutaan tietojen hakemisesta. Kysynkin, onko Kantajärjestelmästä tehty sinänsä käytettävyysarvio niin organisaatiokäytön osalta kuin kansalaiskäytön osalta (Omakanta). (4)  Omakannan osalta omakohtaiset kokemukset liittyvät tietojen ajankohtaisuuteen ja käytettävyyteen. Jokainen tieto on tavallaan "oma asiakirjansa". Jos haluaa saada tietoa ajassa, ne on kerättävä tekstistä ja tehtävä on ajallinen seurantataulukko. Samantyyppinen ongelma lienee myös varsinaisen Kannan puolella.

Pitäisikö vielä tehdä suomalainen versio HIMSS- järjestelmästä. Saataisiin hiukan kansainvälistä vertailutietoa ja myös täsmennettyä, missä ne puutteet ovat. Oma käsitykseni on, että nykyiset potilastietojärjestelmät ovat HIMSS-luokituksessa 1-7 asteikolla ehkä 3 tasoa. Jossain sairaanhoitopiirissä on itsearvioinnilla päästy 5-tasolle. HIMSS-järjestelmässä 6-7 tason saavuttamiseksi on tehtävä ulkoinen arvio.(5)

 

 

Viitteet 

(1) Lääkärien arviot potilastietojärjestelmistä ovat parantuneet hieman (Peppiina Saastamoinen, Hannele Hyppönen, Johanna Kaipio, Tinja Lääveri, Jarmo Reponen, Suvi Vainiomäki Jukka Vänskä)

LÄHTÖKOHDAT: Lääkärien arvioita potilastietojärjestelmistä on kartoitettu vuosina 2010 ja 2014. Tämä tutkimus jatkaa seurantaa ja tarkastelee lisäksi organisaatioiden välistä tiedonkulkua.
MENETELMÄT: Sähköinen kyselylomake lähetettiin keväällä 2017 alle 65-vuotiaille Suomessa asuville lääkäreille. Potilastietojärjestelmiä arvioitiin kouluarvosanoin (4–10) ja tiedonkulkua seitsemän väittämän avulla.
TULOKSET: Arvosanojen keskiarvo oli parantunut edelliseen tutkimukseen verrattuna; sairaaloissa työskentelevien lääkärien antamat arvosanat olivat korkeampia kuin aiemmin. Tietojen saatavuus toisesta organisaatiosta koettiin edelleen heikoksi lukuun ottamatta laboratorio- ja radiologisia tuloksia. Tilanne ei ole juuri parantunut vuodesta 2014, vaikka Kanta-palvelut ovat tulleet laajalti käyttöön.
PÄÄTELMÄT: Potilastietojärjestelmissä on havaittavissa pientä parannusta. Kehittämistyötä on kuitenkin jatkettava ja potilastietojen saatavuutta sujuvoitettava, jotta terveydenhuoltojärjestelmä toimii tehokkaasti, erityisesti tulevan sote-uudistuksen jälkeen. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/kirjaamisen-osuus-tyoajasta-kasvaa/

http://image.slidesharecdn.com/laakaritpotilastietojarjestelmienkayttajina-141203043141-conversion-gate01/95/laakarit-potilastietojarjestelmien-kayttajina-10-638.jpg?cb=1417683424(2)  Tein aikaisempien kartoitusten perusteella blogikirjoituksen aiheesta 2015. Mukana on myös kommentteja kirjoitukseeni.
https://ollintuumailut.blogspot.com/2015/01/potilastietojarjestelmille-jalleen.html  

(3) Tivin uutisointi Lääkärilehden tutkimuksesta. Tässä ovat parhaat potilastietojärjestelmät – lääkärit arvioivat Suomen terveydenhuollon tilaa https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/tassa-ovat-parhaat-potilastietojarjestelmat-laakarit-arvioivat-suomen-terveydenhuollon-tilaa-6738696

(3) Omakanta Olli blogikirjoituksissa: käytettävyys ja luotettavuus
https://ollintuumailut.blogspot.com/2017/08/omakannan-kaytettavyys-ja-luotettavuus.html

https://ollintuumailut.blogspot.com/2016/02/omakanta-systemaattiseen-kayttoon.html

(4)EMRAM/HIMSS:




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti