30 vuoden sota vanhustenhuollosta - "ihminen ei ole desimaali", päivitys 5.2.2019

HS-kuva 2.2.2019 "Kallis vanhuus"

Vaalit ovat tulossa. Mittari vaalien läheisyydestä on vanhustenhuolto. Poliitikot ovat taas innoissaan aiheesta. Minustakin on tullut joidenkin mittarien mukaan vanhus - olen yli 65 vuotias ja monenlaisissa ikä-ihmisten riskiryhmissä. Olenko ja kuinka kauan aktiivi kansalainen vai milloin minusta tulee "kustannuserä- kuluerä". Lehdistössä ja somessa käy kova keskustelu tietysti Esperin ympärillä, mutta laajemmin koko vanhustenhuollosta. HS on mielestäni hyvin ja analyyttisesti avannut asiaa 2.2.2019 laajassa artikkelissa: Kallis vanhuus - vanhusten hoiva luisui suuryrityksille. (1). Sitten avasin HS:n sunnuntainumeron (3.2.2019) aamun lumitöiden ja tennistunnin jälkeen. No koko sivun kuvassa Stakesin aikainen työkaverini Marja Vaarama se siinä oli. (2)  Tulin itse Stakesiin töihin 90-luvun alussa ja silloin Marja tosiaan jo teki täydellä höyryllä ja suurella innolla näitä vanhustenhuollon tutkimuksia sekä pyydettyjä selvityksiä. Olin myös itse Pirkanmaalla tehnyt alueellista selvittelyä ja julkaisin siitä 1980-luvulla kirjan.  Stakesissa aloitin työt rekisteriuudistuksella. Olin mukana rakentamassa sosiaalihuollon hoitoilmoitusjärjestelmää terveydenhuollon rinnalle - erityisesti mielessä vanhustenhuollon kokonaisuus. Järjestelmä on vielä voimissaan. Moneen kertaan olin myös kuuntelemassa geriatri Harriet Finne-Soverin esityksiä. Hän muistutti alvariinsa myös tästä vaalimittarista.

Vanhus on "kuluerä". Niin 30 vuotta on kulunut ja ongelmat ovat edelleen akuutteja, vielä syvällisemminkin. Jo yli 30 vuotta sitten vannottiin kotihoidon nimiin. Todettiin, että Suomi on Euroopan laitosvaltaisimpia maita. Haluttiin siirtyä laitoshoidosta kotihoitoon ja erilaisiin palveluasumismuotoihin. Haluttiin mittareita palvelurakenteen muutokselle, josta eräs mittari oli tämä henkilömitoitus. Mitoittaminen on tietysti ongelmallista nyt esiin nostettujen erilaisten mitoitukseen liittyvien henkilöstötulkintojen vuoksi. Kikkailua on tehty vuosikausia - selvä se. Mutta myös kuntien muuttunut asema vanhustenhuollossa tarjosi uudenlaisen osaoptimointikanavan. Vanhainkotihoito oli yksi "kokonaispaketti" hoitoineen, lääkityksineen, asumisineen jne. Ja kustannukset jaettiin kunnan ja vanhuksen kesken niin, että vanhukselle jäi eläkkeestä jäljelle käyttörahaa. Uudessa tilanteessa huomattiin, että kustannusjakoa vanhuksen ja kunnan välillä voidaan muuttaa perustamalla palvelukoteja. Niin siitä seurasi kokonaishoidon paloittelu erilaisiin palveluihin. Paloittelussa ovat hyötyneet ennen muuta kunta ja palvelujen tuottaja, mutta vähemmän itse vanhus. Hinnoittelu ja vertailtavuuskin karkasi käsistä. Tuohon aikaan myös nostettiin voimakkaasti esille hoitoisuus, toimintakyky ja sen mittaaminen. Olin mukana tässä mittausrumbassa tuon hoitoilmoitusjärjestelmän rakentajana. En onnistunut luomaan yhteisymmärrystä, mitä mittaria käytettäisiin valtakunnallisesti. Homma hajosi käsistä. Tuo epäonnistuminen on ollut läsnä koko 30-vuotisen sodan aikana. On erilaisia luokituksia RAI, RAVA ja hoitoisuusluokituksia. Näin onkin selvää, että hoidon tarve vaihtelee vanhuksittain, mutta yhtenäinen mittari puuttuu. Siksi voidaan perustella myös erilaisia henkilöstömitoituksia. Me vanhuksethan olemme kunnoltamme erilaisia. Osa meistä käy töissä, lumitöissä ja harrastaa yhtä sun toista - vaikkapa tennistä. Niin tekee myös veljeni, joka on yli 80-vuotias. Osalla on erilaisia fyysisiä toimintakyvyn vajeita, tai sosiaalisia (esim. yksinäisyys) tai mielenterveyteen liittyviä. Osa ajautuu niin hankalaan toimintakyvyn vajavuuteen, että tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa syvällisesti. ( siis tämä Marjan mainitsema 1,2 - normi). Mutta palvelukodit hoitavat keskimääräisellä mitoituksella kaikkia asiakkaitaan. Pahimmillaan olemme hoivan kohde, kuluerä kunnalle ja yhteiskunnalle - ei ole kovin valoisa tulevaisuus.

"Ihminen ei ole desimaali". Marja haastattelussa esitteli vuosien varrella syntyneiden laskelmien tuloksena erilaisia desimaaleja. Yllätyin hieman, että Marja ei nostanut esille näitä hoitoisuuteen, toimintakykyyn liittyviä mittauksia. Hän vuosien varrella (ehkä osin tehtäväksiannosta johtuen) päätyi seuraavaan kirjoon:
- riittämätön 0.32
- tyydyttävä 0,5
- hyvä 0,8 tai 0,7
- erinomainen 1,2 
HS:n kallis vanhuus -artikkelissa puolestaan THL:n tietojen perusteella todetaan, että "julkisen puolen keskimääräinen mitoitus on nyt 0,66 ja yksityisen 0,64".
Desimaalikiistaa yritetään jälleen ratkaista asettamalla lainsäädäntöön joku miniminormi tai normi yleensä - hypoteesi tästä liikkuu nyt 0.5:n ja 0,7:n välillä. Eli Marjan mainitsema 30-vuotinen sota jatkuu. On nimittäin hyvin todennäköistä, että lakimuutosta ei saada aikaan ennen vaaleja. Sen jälkeen voidaan sitten taas odottaa koko vaalikauden lopulle tätä "vaalit on tulossa - mittaria". Eräs poliitikko totesi: "ihminen ei ole desimaali". Niin vaikka saataisiin lakiin desimaali, ei se merkitse suoraan hoidon saatavuutta ja laatua. Palvelukotien hoitokulttuuri on avainasia. Niin Marjakin totesin. Muutama vuosi sitten (2016) Valvira ja aluehallintovirastot tekivät kattavan selvityksen palvelukoteihin vanhusten kaltoinkohtelusta. Samoihin aikoihin ilmestyi aiheesta myös puhutteleva väitöskirja. Ongelmia oli niin julkisissa kuin yksityisissä palveluissa. (3)

Valinnanvapaus. Vielä pitää puuttua tähän yksityisten palvelukotien juttuun. Muotia joissakin piireissä oli 70-luvulla lukea Marxia. Luin iltalukemisina varsin tuoreen kirjan (halpa kun oli, 5e). Kirjan nimi on: "Marxin pääoman ajankohtaisuus" (toimittanut Yrjö Hakanen, kustannusyhtiö TA-Tieto oy, Vaasa 2015). En mene syvemmälle tähän Yrjön toimittamaan kirjaan, mutta kirjoittajina on oppinutta väkeä professoreista, toimittajiin, tutkijoihin. Yksityisten palvelukotien syntyhistoria on kuin Marxin vääjäämätöntä kapitalismikritiikkiä. Nyt ollaan ajautumassa tilanteeseen, jossa muutama toimija (ulkomaisine pääomasijoittajineen) valtaa markkinat. HS:n artikkelissa Kallis vanhuus  kerrotaan tämä kehityskulku hyvin.  Karssonin piirroksessa (HS 3.2.2019) kuvataan asia näin: "Mitä arvelet tästä soten valinnanvapaudesta? - kysyy tuhdimpi herra. Laihempi iloinen herra toteaa: "Loistojuttu. Saadaan aikanaan valita Esperin ja Attendon välillä." Oliko herroilla mielessä jo, että väistyviä jättejä ovat tässä kisassa Pihlajalinna ja Mehiläinen. Vai jääkö näistä neljästä yksi jäljelle? Silloin ei tarvita valinnanvapautta.

Päivitys 5.2.2018: Hyviäkin esimerkkejä on. Somessa on eri keskusteluryhmissä pääsääntöisesti kerrottu surullisia tarinoita aiheesta. Näin on ollut myös Ollin blogin kommenteissa. Kun katselin seuraajatilastoani, huomasin ihmisten löytäneen yhden vanhan juttuni vuodelta 2017: "Tampereella tehdään toisin - hoivakoti on KOTI". 
http://ollintuumailut.blogspot.com/2017/01/tampereella-tehdaan-toisin-hoivakoti-on.html

Viitteet

(1) HS-2.2.2019: Kallis vanhuus:  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005986614.html
"Osa yksityisen hoivan hintaedusta johtuu siitä, että yksityisen sektorin työehtosopimuksessa kokonaispalkka on hieman pienempi kuin julkisella puolella. Yritykset myös käyttävät enemmän tuntityöläisiä kuin kunnat, jolloin henkilöstön määrää on helpompi säädellä tarpeen mukaan.Suurin syy isoon kustannuseroon on silti sekä kuntien että yritysten mukaan seinissä: kunnat ovat jumissa vanhojen kiinteistöjensä kanssa, kun taas yritykset investoivat uusiin ja rakennuttavat ne juuri käyttötarkoitukseen sopiviksi....Kuntien vastuulla on valvoa sovittujen laatuvaatimusten täyttymistä, mutta valvonta ei aina toimi riittävän hyvin. Lisäksi etenkin ahtaaseen taloustilanteeseen ajautuneilla kunnilla ja kuntayhtymillä on itselläänkin houkutus pyrkiä polkemaan ostopalveluidensa hinta niin alhaiseksi kuin suinkin mahdollista....Vanhusten kotona asuminen on siis entistä vahvemmin tavoite, johon pyritään tulevaisuudessakin.Se onnistuu vain jos vanhukset ovat toimintakykyisiä mahdollisimman pitkään ja kotihoito on hyvin järjestettyä. Myös vanhuksen asunnon pitäisi tukea kotona selviytymistä. Kummassa sitten on halvempaa asua, palveluasunnossa ympärivuorokautisessa hoivassa vai kotona tiuhaan käyvien kotihoitajien varassa? Jo nyt kolmannes kotihoidon asiakkaista on sellaisia, joiden luona hoitaja käy vähintään 60 kertaa kuukaudessa. Kotihoidon asiakkaat ovat entistä heikkokuntoisempia."
Petteri Orpo: Asia ei ratkea kirjaamalla lakiin desimaalia, "koska ihminen ei ole desimaali".(HS 2.2.2019 Niko Vartiainen: Oppositio arvosteli kokoomusta kiivaasti)

(2) HS-3.2.2019: 30 vuoden sota: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005986064.html
Professori Marja Vaarama laski jo 1980-luvun lopussa, kuinka monta hoitajaa vanhustenhuollossa tarvitaan hoidettavaa kohti. Siitä lähtien hän on tehnyt päättäjien pyynnöstä aina vain uusia selvityksiä. Asiantuntijoita ei ole kuunneltu, ja se on Suomen vanhustenhoidon suurin skandaali, Vaarama sanoo."Stakesin asiantuntijat olivat sitä mieltä, että vanhustenhoito olisi erinomaista, jos mitoitus olisi 1,2 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden, siis päivässä keskimäärin. Tämä määrä tarvittaisiin myös, jos hoito olisi vaativaa, kuten työ muistisairaiden kanssa."

(3) Vanhusten kaltoinkohtelu:  https://ollintuumailut.blogspot.com/2016/06/vanhusten-ikaihmisten-kaltoinkohtelu.html