torstai 19. heinäkuuta 2012

Mullistaako terveydenhuollon EU:n potilasdirektiivi?

"Potilasdirektiivi mullistaa terveydenhoidon" - otsikoi Juha Tuominen Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 18.6.2012. Vuonna 2013 voimaan tulevan potilasdirektiivin mukaan EU:n kansalainen voi hakeutua oma-aloitteisesti hoitoon toiseen jäsenmaahan ilman ennakkoon pyydettyä lupaa. Tuominen ennakoi potilaan valinnan vapauden lisääntymistä yli rajojen ja myös jatkossa Suomen sisällä. Suomessa Tuomisen mukaan uudistus merkitsee sitä, että terveydenhuollon rahoitus ja tuotanto eriytyvät. Tästä seuraa mahdollisuus rakentaa myös Suomeen terveysmarkkinat ja näin kilpailun kautta tehostaa ja parantaa hoidon laatua ja saatavuutta.

STM:n asiaa pohtiva työryhmä tiivistää asian seuraavasti (http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iId=17438):
"Tavoitteena on potilasdirektiivin toimeenpano Suomessa siten, että kaikkia EU-maiden rajat ylittäviä terveydenhuollon tilanteita varten on voimassa toimiva lainsäädännöllinen kokonaisuus. Toimeenpano on sovitettava yhteen terveydenhuoltoa koskevien kansallisten lainsäädäntöuudistusten sekä sosiaalivakuutuslainsäädännön kanssa.
Potilasdirektiivi vahvistaa potilaan oikeuksia ja edellytyksiä saada hoitoa toisessa jäsenmaassa. Sääntelyn keskeisenä lähtökohtana on periaate, jonka mukaan potilaalla on oikeus saada hoitoa toisessa jäsenmaassa samoin perustein kuin hän saisi vastaavaa hoitoa kotimaassaan.
Potilasdirektiivi hyväksyttiin EU:n neuvostossa 28.2.2011 ja se tuli voimaan 24.4.2011. Jäsenmailla on 30 kuukautta aikaa siirtää direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kansallisten säännösten tulisi näin ollen olla voimassa viimeistään loppuvuodesta 2013." 
Potilasdirektiivi on käännettynä oheisen linkin päässä:
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42734&name=DLFE-15566.pdf

Tuomisen visio voi päteä sellaiseen hoitoon, jota on olemassa rajoitetusti Suomessa ja näin jonottamisen sijaan potilas voisi valita laaadukkaan hoidon perinteisten raja-aitojen ulkopuolelta. En usko, että valinnan vapauden lisääminen ratkaisee terveydenhuollon järjestämiseen, rahoitukseen, saatavuuteen ja laatuun liittyvät ongelmat. Tuomisen ajattelumalli on eräs terveyspoliittinen näkökulma mutta ei ainoa. Aikanaan olin mukana EU:n terveysjärjestelmät-työryhmässä, joka katselmoi ja arvioitsi erilaisia alaan liittyviä hankkeita. Rajat ylittävä terveydenhoito oli eräs hanke. Ponnin asialle oli nimenomaan Keski-Euroopan tilanne, jossa maat ja väestötihentymät ovat lähellä toisiaan. Varsin lyhyellä etäisyydellä on mahdollisuus saada toisen maan palveluja, jos direktiivit siihen taipuvat. Suomessa pohdittiin tuolloin asiaa ja todettiin se varsin marginaaliseksi kysymykseksi - lähinnä suomalaisten pysyväisasukkaiden kysymykseksi (kuten Espanjan aurinkorannikko).

Tuomisen esiinnostama suomalainen näkökulma vapaasta hoitopaikan valinnasta on puhuttanut päättäjiä jo vuosikausia. Hoitotakuulainsäädäntöä pohdittaessa se oli erityisen tarkan "syynin" alla. Jatkossa terveydenhuoltolakia valmisteltaessa asia oli esillä ja sai lakiin jonkinlaisen vastineensa. (ks. terveydenhuoltolaki ja sen tulkinnat: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/677215d6-9126-46f3-8d9c-11a42d84beda).

Pohdiskelin taannoin potilaan valinnanvapautta blogikirjoituksessani otsikolla "Potilaan valinnanvapaus - totta vai harhaa?". Tässä ote kirjoituksestani:
"Periaatteessa rahoitusjärjestelmän uudistaminen voisi antaa kansalaiselle uusia valinnanvapauksia. (vrt. pienessä mitassa palvelusetelikokeilut ja -toteutukset).  Myös palvelujen uudelleenjärjestämisellä voitaisiin lisätä kansalaisten valinnanvapautta. Harvaan asutussa maassa ei ole kuitenkaan helppoa luoda täydellisiä terveysmarkkinoita. Pidän itse parempana ratkaisuna väestövastuun korostamista. Toimivia terveysmarkkinoita ei ole maailmallakaan luotu. Viime kädessä kyse on vallan käytöstä, jossa kansalainen ei ole keskeinen vallan käyttäjä muuta kuin välillisesti. Valtio, kunnat (ja "kuntapuolue"), ammattijärjestöt, yksityiset palvelujen tuottajat osoittavat, mihin suuntaan uudistuksessa mennään. Potilaan valinnanvapaus on siis enemmän harhaa kuin totta."
http://ollintuumailut.blogspot.fi/search/label/potilaan%20n%C3%A4k%C3%B6kulma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti