 |
| Palvelutalo Floridassa (1) |
Jotain tässä kuitenkin jäi vaivaamaan. Läheisen kunto, toimintakyky ei ole usean kuukauden jaksolla edennyt parempaan suuntaan - pikemminkin toisin päin. (vrt. viitteen 1 palvelutalomääritelmä). Omaiset ovat olleet huolissaan, saako asiakas riittävästi ja riittävän ravitsevaa ruokaa. Omaiset ovat huolissaan, kävelyttääkö henkilökunta asukasta lainkaan vai perustuuko palvelu rullatuoliin. Katsellessani asukkaan jalkoja, olivat lihakset surkastuneet ja jalat olivat kaventuneet lähes puoleen verrattuna omiini. Saamani omaisen ja hoitajan selvityksen perusteella on ostettu lisäpalveluna fysioterapiaa eli lähinnä muutaman kerran viikossa kävelytyspalvelua.
Ystäväni emeritusprofessori Erkki Vauramo on vuosia tutkinut, kirjoittanut ja ottanut kantaa, jossa päähuomio on, että asiakkaalla pitää olla asianmukaiset tilat eli riittävän kokoinen oma huone ja muutenkin palveluasuminen pitää olla asiakasystävällinen rakenteeltaan ja sisustukseltaan. Toinen Erkin suorastaan vaatimus on kuntouttava toimintaote. "Vanhuksen ylös sängyistään" on Vauramon monesti toistama vaatimus. (2) Nämä kaksi asiaa tulivat vastaan HS:n mielipidekirjoituksessa otsikolla: "Ikääntyvät tarvitsevat lisää neliöitä palvelukoteihinsa - Ahtaat asuintilat estävät kunnon ylläpitoa ja jopa lyhentävät ikääntyneiden elämää. " 22.11.2020. Elimistö kuitenkin tarvitsee päivittäistä liikkumisharjoitusta etenkin kuntoutumisvaiheessa sairastamisen jälkeen. Asuinympäristön pitäisi myös innostaa lähtemään liikkeelle. Jos liikkumismahdollisuuksia ei ole, päädytään nopeasti vuodepotilaaksi. Kuntoutus on tärkeä osa hoiva- ja hoitotyötä. (3)
Mietin kotiin palatessani, miksi vastaani ja myös monelle muulle tulee vastaan samanlainen kokemus palveluasumisesta. Testasin mielikuvaani pienessä ryhmässä. Kuulun erään yhdistyksen hallitukseen, joka ottaa kantaa tämäntyyppisiin asioihin. Keskustelu oli vapaamuotoista. Kokemukset olivat samantyyppisiä muillakin. Toin esille kaksi rakenteellisiksi kutsumaani taustaa, jotka voisivat selittää tätä ilmiötä ainakin osittain.
- Vuorotyö systematisoi työtehtävät ja tarvittavat henkilöresurssit jakaen päivän kolmeen osaan - aamuvuoro, päivävuoro, yövuoro. Aamu- ja päivävuorossa on periaatteessa enemmän resursseja käytössä verrattuna yövuoroon. Jotta vuorotyö voidaan mitoittaa, pitää työt jakaa mitattavissa oleviin työtehtäviin. Niistä ja niihin käytetystä ajasta syntyy kunkin työntekijän työvuoron työprosessi. Kohteena ovat asukkaat. Hoidon / hoivan tehtävänä on ylläpitää asukkaalle sovitut palvelut. Mikäli asukas tarvitsee jotain lisäpalveluja, niihin osoitetaan lisäresurssit ja lisämaksut. Näin esimerkiksi kuntouttava toimintaote liikkumisharjoituksineen jää peruspalvelun ulkopuolelle.
- Toimintatapa, toimintakulttuuri on mitä ilmeisimmin lainattu sairaalan laitoshoidosta. Sairaalahoidon perustarkoitus on parantaa jokin havaittu ongelma, sairaus. Monesti ajaudutaan siihen, että potilasta pidetään vain kohteena eikä aktiivisena toimijana. Näin hoito on tukitoimi parantamiselle ja riippuen sairaudesta perushoitoon ei välttämättä sisälly palvelukodissa tarvittavaa kuntoutusotetta. Oleellinen ero on myös hoito/palvelujakson pituudessa. Sairaalassa potilas ei ehdi välttämättä "laitostumaan", kun taas palvelukodissa laitostuminen on mitä suurin uhka. Se ilmenee passiivisena, jopa vastenhakoisena suhtautumisena kaikkeen kuntouttavaan toimintaan tai ylipäätänsä aktiviteetteihin, jossa vaaditaan sekä asukkaalta että hoitajalta vuorovaitteista toimintaa.
Edellä kertomani hallitusyhteisön ihmiset "komppasivat" havaintojani. Eräs henkilöistä oli tehnyt laajan artikkelinkin siitä, miten palveluasuminen ja ylipäätänsä ikäihmisten hoito on "tuotteistettu". Tässä tullaan mielestäni aivan oleelliseen eroon hoidon/hoivan palveluissa (tuotteissa) vs. perinteisissä tuotteissa. Olin viime viikolla webinaarissa, jossa Anna-Marie Lehtonen kertoi Deloitten säännöllisesti tekemästä maailmanlaajuisesta tutkimuksesta "Human Capital". (4) Anne-Marien julkistamat havainnot sopivat oikein hyvin myös palveluasumisyhteisöön ja sen palvelukulttuuriin. Kyse on kolmesta paradoksista, jotka sovellan nyt palvelukotitapaukseen:
- yhteenkuuluvuuden ja yksilöllisyyden paradoksi. Tulisi korostaa turvallisuuden ja rohkeuden yhteennivomista. Tämä pitäisi olla jokapäiväistä työyhteisön toimintaa eikä pelkkiä korulauseita. Usein "asiakaslähtöisyys" jää korulauseeksi organisaatiokeskeisen, työntekijäkeskeisen ajattelun alle.
- teknologia mahdollistaa turvallisuuden ja innovatiivisuuden, mutta luo myös epävarmuutta. Teknologian läsnäolo ei erityisemmin tullut mieleeni käynnillä. Ehkä raskashoitoisia asiakkaita voidaan auttaa teknisin välinein. Kommunikaatiota voidaan lisätä teknisin välinein. Mutta työyhteisö keskittyy olemassa oleviin työkäytäntöihin eikä pyri uudistamaan käytöntöjä vaikkapa hyödyntämällä uusinta hoivateknologiaa.
- Kolmas paradoksi liittyy rohkeuteen ja epävarmuuteen. Nykytilanteessa toimitaan "varman päälle". Tällainen ajattelutapa ei korosta rohkeutta, uusien toimintatapojen kokeilua ja käyttöön ottoa. Työntekijätkin passivoituvat olemassa olevien työtehtävien tekemiseen turvallisella ja tutulla tavalla. Siksi eri palvelukotienkin palvelukulttuuri näyttää kovin samanlaiselta.
Pitäisikö siis hoitajamitoituksen lisäksi kiinnittää huomiota koko palvelukulttuuriin.
Päivitys 23.11.2020: 87-vuotias sukulaisnainen lukee blogikirjoituksiani ja vastaa niihin välillä yksityisesti. Tässä hänen vastauksensa hieman stilisoituna: Olli, se pyörätuolilla kärrääminen on hoitajan laiskuutta. Jos asukas saisi kävellä niin siihen menisi useampia minuutteja hoitajalta. Hänellä pitäisi myös olla apua syömisessä. Kaikki on vain välinpitämättömyyttä. Sen sijaan rahastuksessa ei olla laiskoja. Sain puutuneen särkevän kroppani vähitellen kuntoon tavanomaisella voimistelulla joka ilta.Vain 5-10 minuuttia ennen nukkumista erilaisia taivutuksia niin lihakset piristyivät ja nyt pystyn nousemaan portaita, joka alussa oli mahdotonta. Asukkaan pitäisi liikkua jatkuvasti. Lihakset surkastuvat niin nopeasti.
Päivitys 23.11.2020: Kotipalvelussakin näyttää olevan tämä tuotteistuksen ajatus taustalla. Hilkka Heiskanen kommentoi FB:n puolella aihetta näin: Ja tähän ajattelumaailmaan ikäihmisiä valmistellaan jo silloin kun he asuvat omissa kodeissaan ja saavat kunnan kotihoidon palveluja. Esim. 92 vee äitini tarvitsee apua WC- käynteihin, myös yöllä. Siinä ei liene mitään kovin kummallista. Nyt vielä voi hälyttää apua tarvitessaan. Mutta reippaan konsultin avulla virtaviivaistetaan palvelua. Vaihtoehdot tulevat olemaan: 1. Mamma herätetään sovittuina aikoina pissille . Tästä tukee kaksi lisäkäyntiä ” palvelusuunnitelmaan”, jolloin asiakas maksaa maksukyvyn mukaan lisää. 2. Jokainen erikseen hälytetty käynti maksaa 15€. Ja kun vessa-apua tarvitaan pari kertaa yössä, niin tuosta muodostuu 720 € lisämaksua kuukaudessa.
Päivitys 23.11.2020: Katri Hartikainen kommentoi FB:n puolella seuraavasti: Itse olin juuri työharjoittelussa ihan uudessa vanhusten palvelukodissa. Talo on tosi hieno ja viihtyisä, kuin viiden tähden hotelli. Ainoa moite mielestäni tässä talossa on vähäinen henkilökunta. Kun esim.viikonloppuna aamuvuorossa on 2 hoitajaa ja 18 asukasta, niin kiirettä pitää!!! Ison osan hoitajien ajasta vie ruokailu, sen jakaminen ja pois korjaus. Käsittääkseni tähän on tulossa muutos? Ei ole hoitajilla aikaa liikuttaa vanhuksia. Ja Olli kommentoi Katrille: Tuli mieleeni, että ihan osana normaalia toimintaa tuo liikuttaminen on mahdollista. Ei vie ylimääräistä aikaa ellei nyt ihan pitkiä reissuja tee. Mutta kyllä on puutetta varmasti hoitajistakin. Ja Katri jatkaa: Toki normaalia liikkumista päivittäin tuli kaikille siihen pystyville vanhuksille. Kannustus omatoimisuuteen ja liikkumiseen korostui. Ulkona käymiset vähissä. Tuolla paikassa myös ruokaa sai niin paljon kuin vain jaksoi syödä, toki kuukausimaksukin oli n. 4000e!! Johon Olli vastaa: Luulen, että tuossa käymässäni palvelukodissa ruokaakin on. Taitaa olla niin, että ruokailijalla on vaikeuksia varsinaisessa syömisessä ja siitä seuraa hitautta. Hoitajat ehkä eivät katso tarpeeksi, miten homma hoituu ruokailussa, kun normina on omatoimisuus. Tämä kaikki on sitä vallitsevaa kulttuuria, jonka halusin jutussani kertoa. Eikä tuo paikka ole sen halvempi. Kaikki eläkerahat siinä menee perus- ja lisäpalveluihin. Eikä taida riittääkään.
Päivitys 25.11.2020: Anne Heikkalä FB:n puolella kommentoi kuntouttavasta työotteesta: Muutama ajatus kirjoitukseesi liittyen. Kuntouttavan työotteen toteuttaminen edellyttää riittäviä resursseja, motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä sekä rohkeaa hoitokulttuurin muutosta (=johtamista). Asiakaslähtöinen ja voimavaroja tukeva hoivatyö ei ole utopiaa, sitä toteutetaan monissa paikoissa ympäri Suomea. Olen iloinen, että henkilöstömitoitus on nyt laissa, mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan myös henkilöstörakenteen monipuolistamista, jotta kuntoutuksen ja gerontologian ammattilaiset saadaan laajasti työryhmiin mukaan. Olen tällä hetkellä erityisen huolissani osaavan ja motivoituneen henkilöstön saatavuudesta; tilanne on esim. pääkaupunkiseudulla erittäin vaikea henkilöstön saatavuuden osalta. Jaksan silti uskoa parempaan tulevaisuuteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti