SO - SO, eikö tästä voi puhua?, päivitys 21.4.2017

HS: 19.3.2017:Omaishoitajilta vietiin kaikki tuet

Tunniste:sosiaalihuolto

ks. bloggaajan taustat http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/10/ollin-tuumailuilla-100000-katselijan.htm

Helsingin Sanomissa oli uutinen 19.3.2017: "Omaishoitajilta vietiin melkein kaikki tuet".

Lastaan hoitavien omaishoitajien tukiryhmässä kyllästyttiin selittämään päättäjille, mikä heitä leikkauksissa huolestuttaa. Yksi ryhmäläisistä askarteli siksi tämän kuvasarjan ja omisti sen sosiaalisessa mediassa Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajalle Maija Anttilalle (sd). Tällaisia kuvia käytetään esimerkiksi lasten kanssa, joilla on haasteita kielen kehityksessä. (KUVA: Piia Ikonen / Lasten omaishoitajat -vertaistukiryhmä)

Sosiaalihuolto ei ole SOTE-uudistuksen kuuma linja. SOTE-uudistuksen kuuma linja on valinnanvapaudessa. Puolesta ja vastaan on nyt kirjoitettu runsaasti. Hyvinä ajankohtaisina pohdintoina pidän Aki Lindenistä tehtyä haastattelua (YDIN 1/2017) ja Juhani Lehdon artikkelia (Yhteiskuntapolitiikka 1/2017). Se siitä tällä erää.

Sosiaalihuollosta ei varmaan saa puhua vai saako? Yleinen mantra on, että sosiaali-ja terveydenhuolto pitää integroitua. Siis sosiaalihuollon pitää integroitua terveydenhuollon kanssa. Kannatan kaikkea integraatiota. Onko sitten integraatio sama kuin yksi yhteinen hallinto? Siitä en ole varma. Emeritusylijohtaja Kimmo Leppo totesi 2011 historiakirjoituksessaan seuraavaa: "Miksi haluan niin voimakkaasti painottaa terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon lisäksi myös tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa? Siksi, että tärkeimmät lähitulevaisuuden suuret ongelmat - vanhenevan väestön tarpeet, mielenterveystyö, päihdepalvelut ja lasten ja nuorten psykososiaaliset ongelmat - ovat yhteisiä työn kohteita. Tällä hetkellä sosiaalipalvelut ovat pirstoutumassa ja heikentymässä hallitsemattomasti, mikä on myös terveydenhuollon kannalta erittäin epäsuotavaa."  (Yleislääkäri 2/2011). Ei puhunut Kimmo kuitenkaan, miten hallinnollisesti tuo asia pitäisi ratkaista. Ei puhunut Kimmo sosiaalihuollon muusta integraatiotarpeesta.

Sosiaalihuollolla on kuitenkin kytkentä ja merkittävä sellainen muuhunkin kuin terveydenhuoltoon. Itse asiassa voidaan kysyä, mihin sosiaalihuollolla on tärkeintä integroitua. Sosiaalihuollon käsittelemät ongelmat eivät lähde liikkeelle terveydenhuollosta vaan sosiaalisista ongelmista, syrjäytymisestä, vieraantumisesta, työttömyydestä, ongelmista ja ristiriidoista omassa perhepiirissä sekä pienyhteisössä (kuten koulut ja työpaikat). Sosiaaliset ongelmat nivoutuvat monesti yhteen, jolloin on vaikea päätellä ns. juurisyy. Ei kaikissa tapauksista juurisyynä ole sairaus. Sen sijaan sairaus voi olla seurannainen sosiaalisista ongelmista. Sairaus voi olla osasyy sosiaalisiin ongelmiin. Lasten ja nuorten ongelmat kasautuvat ja liittyvät usein perheen ongelmiin. Työikäisten ihmisten ongelmat kasautuvat ja liittyvät usein työttömyyteen, työkyvyttömyyteen. Ne liittyvät myös usein esim. päihdeongelmiin. Vanhusten ongelmat liittyvät puolestaan heikkenevään toimintakykyyn, heikkenevään pärjäämiseen omillaan, mutta usein myös yksinäisyyteen. On sairauksia, joiden ilmaantuvuus liittyy vanhenemiseen. Mutta ei sairaus useinkaan ole ongelman ydin vaan hoivan, huolenpidon ja välittämisen tarve.

Sosiaalihuollon ongelmia ratkotaan moniammatillisesti ja yhteistyössä kunnassa toimivien muiden osapuolten kanssa - kuten koulu ja lähes kaikki muu kunnan vastuulla oleva toiminta. Yhteistyötä tehdään myös perusterveydenhuollon kanssa ja jossain tapauksissa myös erikoissairaanhoidon kanssa. Siksi sosiaalihuolto Suomessa ja muuallakin on kytketty kuntien toimintaan, sosiaaliseen ympäristöön. Nythän eriytettiin osa toimeentulotuesta Kelalle. Tilanne on tällä hetkellä turbulenssivaiheessa. Toimeentulotuki on osa yhteiskunnan viime kätistä ojennusta ihmiselle, jolla sosiaalinen hätä on suurin. Kela-kuviossa on huomattu, että toimeentulotuen perusta ei ole vain tekninen tuen määrittely. Työvoimapalvelut ovat valtion vastuulla, mutta kunnilla on merkittävä osa työvoimapoliittisten toimenpiteiden tekemisessä. Moni työtön on myös toimeentulotuen saaja. Monessa lapsiperheessä on työttömyyttä, syrjäytyneisyyttä sekä lasten psykososiaalisia ongelmia. Viime kätinen ratkaisu tällaisiin ongelmiin ovat lastensuojelun toimenpiteet.

Sosiaalihuolto pitäisi jättää kunnan tehtäväksi SOTE-uudistuksen alkuvaiheessa. Tämän jälkeen voitaisiin luoda kokeilujen kautta sosiaalihuollon yhteistyömallit terveydenhuollon kanssa. Voitaisiin myös arvioida, kannattaako sosiaalihuoltoa organisoida ylikunnalliseksi toiminnaksi eli joidenkin lähikuntien yhteistoiminnaksi. Työvoimapalvelut ollaan siirtämässä maakunnille. Tätäkin pitäisi pohtia kuntanäkökulmasta. Nyt ollaan vielä työvoimapalveluja yksityistämässä, mikä vaikeuttaa kokonaisuuden hallintaa entisestään. Eikö voitaisi yksityistämisen sijaan rakentaa moniammatillista sosiaalihuollon ja työvoimapalvelujen kokonaisuutta sekä niiden kytkentää kunnan muihin toimintoihin.

Ne organisoinnit ja resurssit. En ole sosiaalihuollossa avainasiantuntija. Siksi haluaisinkin tietää, onko SOTE-uudistuksessa selvitetty, minkälaisia ratkaisuja maailmalla on tehty. Työvoimapalvelujen osalta olen nyt kuunnellut asiantuntijoiden esityksiä ja tällä alueella on tutkailtu, mitä muualla maailmalla on saatu aikaan. Esimerkiksi työvomapalvelujen yksityistämisestä on vaihtelevia kokemuksia. Jotkut maat ovat palanneet jopa entisiin ratkaisuihin. Huoleni on myös se, miten resurssit jaetaan SOTEssa eri osapuolten kesken. Historiasta on hyvä esimerkki sairaalalaitoksen pitkälle viedyn profession valta resurssien jaossa. Jalkoihin on jäänyt perusterveydenhuolto ja ehkäisevä terveydenhuolto. Nyt näyttää käyvän niin, että työvoimahallinnossakin luuta lakaisee resursseja vähemmälle. Kovaa kritiikkiä on käyty myös sosiaalihuollon resurssien riittävyydestä. Jos sosiaalihuollosta, työvoimahallinnosta ja ehkäisevästä terveydenhuollosta vähennetään resursseja, jollain aikavälillä korjaavalle terveydenhuollolle saadaan asiakaskuntaa kasapäin lisää. Pitäisi toimia päinvastoin.

Aloitin ajankohtaisesta HS:n uutisesta 19.3.2017. Pulmallista on, että sosiaalihuollon "kohteena" olevat henkilöt ovat samalla monesti vaikeuksissa puolustamaan oikeuksiaan. Vastavoimana ovat terveet, korkeasti koulutetut, hyvinvoivat ihmiset, jotka osaavat käyttää palveluita, osaavat vaatia, jopa osaavat manipuloida eri tahoja. Pulmana on myös tietojohtamisen perinne - sitä saa, mitä mitataan. Sosiaalihuollossa mittaaminen ja mittauksen perinne on ohut.

Päivitys 19.3.2017: Sosiaalihuollon järjestäminen ja tuottaminen

Karri Vainio kysyy twitterin puolella seuraavaa:  Jatkokysymyksiä: järjestäminen vai tuottaminen,koko sosiaalihuolto vai osa, kaikkien vai ainoastaan kantokykyisten kuntien... ?

Ollin vastaus: Sosiaalihuolto pitäisi käydä läpi kaikkien palvelujen ja etuuksien osalta.  

I- ratkaisumalli vaihtoehtoineen: Periaatteessa lähtökohtia on kaksi ääripäätä: A. koko sosiaalihuollon järjestämisvastuu maakunnalle ja palvelut lakiluonnosten mukaan; B. koko sosiaalihuollon järjestämisvastuu jätetään kunnille ja myös palvelujen tuottaminen. Jos vastuu on kokonaan kunnilla, voidaan lähteä kahdesta vaihtoehdosta: a) kunta kantaa vastuun ja liittoutuu tarvittaessa - vapaaehtoisuusperiaate; b) kunnat jaetaan kahteen kategoriaan - omavastuisiin ja pakkoliittoutumisiin (aikanaan kansanterveystyön kuntaliitot pakotetttiin perustettavaksi näin - paitsi Mouhijärvi).

II- ratkaisumalli vaihtoehtoineen: Järjestämisvastuu on maakunnalla, mutta palvelujen tuottamisvastuu on kunnalla  joko a) omavastuisesti ja/tai vapaaehtoisella liittoutumisella, b) kunnat jaetaan kahteen kategoriaan omavastuisiin ja pakkoliittoutumisiin. 

III- ratkaisumalli: sosiaalietuudet ja palvelut jaetaan 2-3 kategoriaan: keskitettyihin palveluihin - maakunnan palvelulaitos ja hajautettuihin palveluihin - kunnat. Jakoa en lähde tekemään omalla vajavaisella alan asiantuntemuksella. Kriteerinä voisi kuitenkin olla palvelun käyttöintensiteetti ja paikallisuus. Ehkä vanhustenhuollon kaikki palvelut omaishoidon tuesta, kotipalveluun, erilaisiin asumispalveluihin ja vanhainkotipalveluihin voisi olla kunnan/ kuntien liittymän vastuulla.

Päivitys 19.3.2017: Moniammatillisuus
FB:n puolella askarruttaa, mitä moniammatillisuudella tarkoitetaan sosiaalihuollon yhteydessä. Tässä on eräs vastaus, joka liittyy vammaispalveluihin. Tuula Räikkönen toteaa seuraavaa:
Sosiaalityöntekijän koulutukseen ei kuulu osioita esim vammaisuudesta. Silti heillä on valta päättää myönnetäänkö esim asiaan kaikkein perehtyneimmän lääketieteen tohtorin ja dosentin suosittelemia asioita vai ei. Nurinkurinen tilanne, jossa vähiten asiaan perehtynyt tekee päätöksiä toisinaan täysin mustatuntuu-periaatteella, ja voi jopa sivuuttaa asiaan perehtyneiden ammattiryhmien lausunnot ja näkemykset. -Moniammatillisuus saattaisi näissä yhteyksissä tarkoittaa palaverejä kuntoutuksen, koulun tms eri tahojen kanssa. - Toivottavasti kaikki tahot muistavat, että paras asiantuntija on ihminen itse. Asia, joka näytti ainakin jostakin lakiluonnoksesta jo haihtuneen jäljettömiin.
Ollin pohdinnat: 
En ole tässä asiantuntija. Moniammatillisuus tulee sosiaalihuollon puolelta. Oletan, että kyse on toisaalta eri sosiaalityön ammattilaisten sekä psykologien ja tarvittaessa psykiatrien yhteistyöstä. Moniammatillisuus on myös yhteistyötä eri hallinnonalojen kesken: esim. poliisi, palokunta, kouluterveydenhuolto jne. Moniammatillisuutta on myös työvoimaviranomaisten ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyö.

Päivitys 21.4.2017: Ammattiyhdistys Talentian lausunto nostaa esille sosiaalihuollon haasteita. Valinnanvapauslakiesitys on sosiaalipalvelujen näkökulmasta vakavasti puutteellinen. Lainsäädännön valmistelua on jatkettava ja valinnanvapauden toimeenpanoa siirrettävä ja vaiheistettava. Valinnanvapauden laajentamispäätöksiä sosiaalipalvelujen osalta tulee edeltää pienimuotoisemmat kokeilut sekä perusteellinen vaikutusten arviointi asiakkaan oikeusturvaan ja henkilöstön asemaan.
http://www.talentia.fi/ajankohtaista/talentian_tiedotteet/valinnanvapaus_ei_auta_saavuttamaan_sote-uudistuksen_tavoitteita.8861.news