Soten kestoaihe. Valinnanvapaus,
palvelujen markkinoistaminen ja yksityiset palvelut ovat olleet jatkuvasti
keskustelussa mukana koko seuranta-aikanani eli 2012 vuoden alusta. Ruotsin
malli nostettiin esille moneen otteeseen niin asiantuntijoiden kuin
poliitikkojenkin taholta. Mallin etuina on pidetty, että potilaiden
valinnanvapaus lisääntyy, palvelujen saatavuus paranee. Toisaalta
ruotsalaisissa tutkimuksissa on osoitettu, että kustannukset kasvavat.
Tavoitteena ei Ruotsissa ollut kuitenkaan kustannusten säästö. Kilpailutus on
puolestaan nähty tuottavuuden parantamisen välineenä. Tehokkaat ja
innovatiiviset palveluiden tuottajat voittavat markkinoille tehottomat
tuottajat. Aivan täydellistä avointa kilpailua ei keskustelupuheenvuoroissa
vaadita. Osa sote-palveluista ei ole järkevää asettaa kilpailutukseen, koska
yksinkertaisesti palvelujen vaihtoehtoisia tarjoajia ei ole. Näin
kilpailutuksen piiriin tulisi ennen muuta terveyskeskustoiminta ja siinäkin
ennen muuta avopalvelut. Vähemmän on puhuttu yksityisten vanhusten palveluiden
lisääntymisestä. Tällä alueella yksityiset ja julkiset palvelut ovat
vertailukelvottomia keskenään. Myös yksityisten palveluntuottajien kustannukset
vaihtelevat merkittävästi. Kiihkeässä keskustelussa on kilpailuttaminen
haluttukin nähdä palvelun järjestäjän kannalta. Näin kilpailu
potilaan/asiakkaan kannalta olisi laatukilpailua eikä hintakilpailua. Julkisen
vallan pitää asettaa palvelulupaus, palvelun kriteerit ja näin mahdollisiksi
palveluntuottajiksi tulisi nämä kriteerit täyttäviä yksityisiä, kolmannen
sektorin ja julkisia palveluntuottajia. Keskustelussa ei ole käsitelty
sosiaalihuoltoa.
Pääsääntöisesti
keskustelu on pyörinyt perusterveydenhuollon ympärillä. Yksityisten palvelujen
monopolisoitumisuhkaa on monissa puheenvuoroissa pidetty ilmeisenä. Erityisesti
vasemmistopoliitikot olleet tällä kannalla, mutta on myös asiantuntijoita ja
ei-sosialistisia poliitikkojakin varoitellut tällä asialla. Toisella puolella
on korostettu vapaata markkinakilpailua, jossa ihanteellisimmillaan saadaan
aikaan uusia pienyrityksiä. Palvelujen integraation osaltakin on
kahdentyyppisiä näkemyksiä. Osa näkee palveluintegraation ongelmattomana ja
järjestettävissä pelisääntöjen avulla. Osa taas näkee, että kukin
palveluntuottaja maksimoi oman toimintansa ja näin palveluintegraatio –
hoitoketjut eivät ole keskeisiä tavoitteita. Viimeisin keskustelu liittyy
yhtiöittämiseen. Hallitus näkee välttämättömäksi julkisten palveluntuottajien
yhtiöittämisen tasavertaisen kilpailun aikaansaamiseksi ja EU-säännösten
vuoksi. Kriitikot näkevät asian juuri päinvastoin. EU-säännökset eivät pakota
tähän. Ruotsin ja Englannin esimerkit eivät viittaa yhtiöittämispakkoon.
Pahimmillaan on nähty uhkana, että yhtiöittäminen sinänsä lisää jo kustannuksia
ja pahimmassa tapauksessa johtaa epätarkoituksenmukaiseen palvelurakenteeseen.
Tilanne
on siis kimurantti. Monet näkevät, että valinnanvapauden
lisääminen ja yhtiöittäminen johtavat kustannusten kasvuun ja hallitsemattomaan
tilanteeseen. Hallintokulut kasvavat. Tarvitaan kattavaa tilaajaosaamista.
Toisella puolella aitaa nähdään tilanne toisin. Ratkaisu pyyhkii pois julkisten
palvelujen tehottomuuden, koska ne altistetaan jatkuvalle vertailulle. Palvelujen piiriin päästään myös helposti. Muutosta
vastustavat tahot puolestaan ovat huolissaan palvelujen tasavertaisesta
saatavuudesta sekä laajemmin hyvinvoinnin ja terveyden erojen kasvusta. THL on
jatkuvasti edistänyt omilla toimillaan valinnanvapautta. Nyt THL:n
asiantuntijat ovat omalta osaltaan ajautuneet hankalaan välikäteen, koska valinnanvapaudelle
on tuotu jatkuvasti uusia ulottuvuuksia – viimeisenä tämä julkisten palveluiden
yhtiöittäminen. Lainsäädännön tuntijat jakaantuvat kahtia yhtiöittämisvaatimuksen
osalta. Kilpailuvirasto kannattaa yhtiöittämistä. EU-ta käytetään pelikorttina
väittelyssä, vaikka pakkolainsäädäntöä ei tuosta suunnasta ole olemassa tai
tulossa. Toiset toteavat, että ei ne Eu-direktiivit mitään tällaista edellytä. Uhkana on myös ajautuminen poliittiseen kriisiin. Pääministeri
painokkaasti ajaa yhtiöittämistä ja ihmettelee, mitä mörköjä oppositio tässä näkee.
Uhkana on jälleen myös
soteuudistuksen ajautuminen ajopuuksi. Nyt liikuttajana on valinnanvapauden –
markkinoistamisen – yhtiöittämisen kombinaatio. Varsinaiset julkilausutut
kansalaistavoitteet ovat jäämässä toisarvoiseen asemaan. Enteellistä on myös
esimerkiksi emeritusprofessori Martti Kekomäen kannanotto, jossa hän näkee uudistuksen
nyt tuottavan vain lisää kustannuksia. Jotta kokonaiskustannukset eivät
nousisi, Kekomäen mukaan ainoa järkevä toimintatapa sote-uudistuksessa on
yksittäisten toimenpiteiden sijaan maksaa palvelun tuottajalle potilaan
kokonaisriskin kantamisesta. Potilaan saapuessa vastaanotolle hoidon
tuottajalle olisi jo maksettu kokonaissumma, eikä tuottaja saa yhtään lisää jokaisesta erillisestä
käynnistä tai hoitotoimenpiteestä. Saatetaan ajautua nykyistä huonompaan ratkaisuun. (MTV 24.4.2016 / Keskisuomalainen).
Jopa entinen kansliapäällikkö on avannut suunsa somessa pitkän hiljaisuuden jälkeen. Kari Välimäki toteaa (22.4.2016):
”Julkisen soten
yhtiöittämispakko on vallankumous ja hyppy tuntemattomaan. Tuotannon
eristäminen sekä sosiaali- että terveyssektorien välillä että erikoistason ja
perustason välillä merkitsee tavoitellun horisontaalinen ja vertikaalisen
integraation lopullista unohtamista.” Myös THL:n asiantuntijat Markku Pekurinen
ja Marina Erhola epäilevät tätä yhtiöittämisasiaa HS:n vieraskynässä 22.4.2016: ”Ei ole lainkaan selvää, mikä yhtiömuoto
edistää sekä markkinoiden toimivuutta että palveluiden saatavuutta,
yhdenvertaisuutta ja säästötavoitteen saavuttamista. Markkinamekanismin vahva
hyödyntäminen asettaa maakunnat vaikean tehtävän eteen. Palveluiden järjestäjän
on sovitettava yhteen maakunnan, yksityisomisteisten yhtiöiden ja järjestöjen
tuottamat palvelut sekä perustason ja erikoistason palvelut. Lisäksi maakunnan
on pidettävä huoli, että kansalaisten palvelut ovat riittävät. Maakuntiin
tarvitaan vahvat koneistot järjestämisestä vastaavan johtajan tueksi.” http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1461211357509?ref=tallennettu-aihe
Onko taas linjattu yön tunteina pohtimatta, mitä itse asiassa onkaan linjattu? Kilpailuvirastolta on tulossa kilpailutuksen kannalta oma kannanottonsa. Se on yksi näkökulma. Brommelsin työryhmä tekee kevään aikana lopullisen raporttinsa. Jospa siinä saadaan harkittuja näkökulmia aiheeseen. Oy Sote ab oli pohdinnan kohteenani pari viikkoa sitten. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/04/sotelinjaus-oy-sote-ab.html
Päivitys 26.4.2016: Mikael Seppälä kommentoi LinkedInin puolella seuraavasti:
"Kannattaa muuten tutustua brittiläisen konsultin John Seddonin
kirjoihin, esim. The Whitehall Effect tai Systems Thinking in the Public
Sector. Hän on varsin kriittinen lähestymistapaan, jossa ensin
keksitään ratkaisu ja sitten toteutetaan. Johnin kirjoissa on
lukemattomia caseja, joissa on lähdetty liikkeelle tarpeiden
tutkimisesta ja rakennettu kustannustehokas järjestelmä
lean-periaatteiden mukaisesti niiden ympärille. John puhuu myös
valinnanvapaudesta: NHS:n asiakkaat eivät kaipaa niinkään
valinnanvapautta, vaan parempia palveluita. Ei kilpailun lisääminen sitä
saa aikaiseksi, vaan asiakaslähtöinen kehittäminen." http://www.triarchypress.net/the-whitehall-effect.html
"Arvauskeskus". Keskustelimme valinnanvapaudesta tennispelin
jälkeen yli 80-kymppisen pelikaverini kanssa. Kaverini sanoi minulle.
Olli kirjoita nyt tästä asiasta potilaan, kansalaisen kannalta. Kaverini
totesi, että vaihdoimme vaimoni kanssa Espoossa yksityiseltä
terveysasemalta julkiselle. Syynä oli yksityisen aseman palvelu- ja
osaamistason lasku. Lääkärit vaihtuivat eikä hommasta tullut oikein
mitään. Julkisen puolen terveysasema toimii mitä parahultaisemmin.
Keskusteluun tuli mukaan 40-kympinen kundi ja totesi: eikö julkisilla
terveyskeskuksilla mene huonosti. Kysyin, käyttääkö hän julkista - ei
kun työterveydenhuoltoa. Näin on laita minullakin. Tuli mieleen ikivanha
haukkumasana "arvauskeskus". Senkin loihti uudelleen käyttöön eräs
kaverini. Mutta hei onko tosiaan niin, että julkinen on arvauskeskus ja
yksityinen sitten osaamiskeskus? Tästä on minulla ainakin oikein hyvä
kokemus muutaman vuoden takaa. Kirjoitinkin siitä tuoreeltaan
blobissani. (1). Menin työterkkarilla ja totesin,
että nyt on ollut aika-ajoin hirveitä lihaskipuja vatsan seudulla.
Lääkäri totesi, että näinhän se on. Antoi minulle
lihasrelaksanttireseptin. Menin kotiin ja ryhdyin kehotettuun
omahoitoon. Säryt äityivät infernaalisiksi. Vaimo puuttui asiaan. Olli,
sinulla on varmaan sappikivistä johtuvat kivut ja säryt. Palasin
seuraavana aamuna työterkkarille. En saanut samalla lääkärille aikaa.
Kerroin vaimoni (ei lääkäri) diagnoosin, johon lääkäri totesi, että
näinhän se on. Uuden lääkärin johdatettu arvaus osui napakymppiin. Ei
muuta kuin julkiselle puolelle ja eteenpäin. Tulos oli lopulta tehokas,
nopea ja vaikuttava!- siis julkisella!! Lisää työterveydenhuollon
arvauskeskuksesta. Lähiomaiseni (24-vuotias nainen) meni työterkkarille
vaikeaksi äityneen ihottuman vuoksi. Ei kun hommiin. Nyt toimittiin ns.
INE-syndrooman tavoin. (2) Kun ei keksitty, mistä tämä ihottuma johtui,
käynnistettiin massiiviset tutkimukset. Potilas joutui käymään kesken työpäivää moneen kertaan tutkimuksissa. Lopputulos oli, että löydettiin
kohtalokas diagnoosi. Ongelma on pysyvä ja jopa pahentuva, johon pitää
syödä sen siljoonaa pilleriä jne. No masensihan tämä - tietysti. Kuinka
ollakaan kävi niin, että seuraavassa tutkimustulosten yhteisluvussa
olikin toinen lääkäri puikoissa. Lääkäri kävi huolella läpi
tutkimustulokset ja totesi potilaalle - ei sussa ole mitään vikaa.
Edellinen diagnoosi oli väärä! Niin, että missä se arvauskeskus oikein
on.
Terveyskeskuksen (tai työterveydenhuollon)
käyttäjiä on periaatteessa kolmea tyyppiä: 1. satunnaiset käyttäjät, 2.
ns. projektikäyttäjät, 3. pitkäaikaiskäyttäjät. Satunnaiskäyttäjät
ovat yleensä työikäisiä, hyväkuntoisia kansalaisia. Jos henkilö on
työelämässä, luonnollisesti hän käyttää näihin vaivoihin
työterveydenhuoltoa. Monet käyttävät myös palvelua yksinkertaisesti
saadakseen hieman huilia työstä - vasen nenän sierain tukossa - saikkua
tarvitaan. Kyse on saikkuautomaatista ääripäässä. Satunnaisista
käyttäjistä voi tulla myös projektikäyttäjiä. Lasken oman tapaukseni
kuvauksen tähän projektikäyttäjäkastiin, vaikka se ei mennyt
alkuvaiheessa ollenkaan projektin mukaisesti. Projektissahan on tavoite,
resurssit ja lopputulos selkeästi määriteltyjä. Projektikäyttäjäksi
lasken myös lähiomaiseni, joka itse tunnisti rintasyöpäepäilynsä.
Terveyskeskus toimi nopeasti ja ammattimaisesti. Jatkotutkimukset ja
toimenpiteet seurasivat nopeasti, ammattimaisesti ja tehokkaasti
erikoissairaanhoidossa. Erinomainen suoritus julkiselta sektorilta!
Kolmas porukka ovat pitkäaikaiskäyttäjät. No näitä on pääsääntöisesti
kahdenlaisia ääripäissään: yhden ongelman pitkäaikaissairaat vs.
moniongelmaiset pitkäaikaissairaat. Yhden ongelman käyttäjät tulevat
toimeen säännöllisten kontrollikäyntien avulla ja hoitavat muuten asiat
itsehoidolla. Moniongelmaiset on sitten se hankala ryhmä. Lähiomaiseni
oli moniongelmainen. Hänellä oli erilaisia somaattisia sairauksia, mutta
myös masennusta. Omaishoitaja vertaili tässä tapauksessa yksityistä ja
julkista toisiinsa. Julkisella lasku oli pieni ja se tuli hitaasti.
Yksityisellä lasku oli suuri ja se tuli nopeasti. Yksityisellä tulos ei
ollut hintansa väärtti ollenkaan ja eikä ratkaissut mitenkään ongelmia.
Moniongelmaiset pitkäaikaissairaat ovat vaativa yleislääketieteellinen
haaste. Haasteisiin voidaan paneutua kahdella tavalla: 1. selvitetään
monipuolisesti elämäntilanne, toimintakyky, lääkitys ja erilaiset
sairaudet - pyritään vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti pärjäämiseen. 2.
Tehdään tutkimuksia ja passitetaan jatkotutkimuksiin erikoislääkärille -
sille erikoislääkärille, joka tuntuisi vastaavan parhaiten johonkin
yksittäiseen ongelmaan. Tämä on kallista puuhaa, raskasta potilaalle ja
myös omaiselle. Pahimmillaan tässä sekoittuu julkinen ja yksityinen
palvelu sekä perus- että erikoissairaanhoito. Näin kävi lähiomaisellani.
Mitä tästä nyt sitten voi oppia? Ensinnäkin jo
nykyjärjestelmä antaa mahdollisuuksia valinnanvapauteen. Kaikki
tiedämme, että valinnanvapaus suosii meitä hyvätuloisia työssä olevia.
Kuitenkaan palvelu ei vältämättä ole sen parempaa paitsi, että aina
pääsee nopeasti työterkkarille - on ongelma iso, pieni, todellinen tai
epätodellinen. Toiseksi niin julkinen kuin yksityinenkin voi olla
palvelun laadultaan hyvää tai vähemmän hyvää. Kolmanneksi pahimmillaan
ihminen joutuu pompoteltavaksi järjestelmästä, palveluntuottajasta tai
lääkäristä toiseen. Ja neljänneksi yksityisellä puolella hintakin voi
olla julkiseen verrattuna suuri, mutta tulos pieni. Yksi ominaispiirre
tässä kokonaisuudessa on vielä se, että samat lääkärit voivat toimia
aidan molemmilla puolilla ja moni tekeekin niin. Niin tämä tarinani
koski pääkaupunkiseutua. Tarina olisi aivan toinen maaseudulla,
syrjäseuduilla. Ei siellä paljon valinnanvaraa ole ja mahtaako
tullakaan. No muodollinen valinnanvara voi tulla, jos Pihlajalinnan
malli etenee. (3) Siinähän MIkko Wiren on aikaansaanut kilpailutustilanteen,
jossa kohteena on koko julkinen perusterveydenhuolto, jopa osa
erikoissairaanhoitoa. Mikon yritys on kilpailutuksen kautta voittanut
vaikkapa Mäntän seudulla koko paikallisen terveyspotin (ei
sosiaalihuoltoa mukana) kymmenen vuoden sopimuksella. No eihän siinä nyt
potilas voi kuitenkaan mitään valita - monopoli mikä monopoli! Mitkähän
monopolit vaanivat meitä, jos hallituksen yhtiöittämisajatus viedään
todella maaliin. Tästähän käydään kaksijakoista keskustelua. Toisen
osapuolen mielestä yhtiöittäminen on kilpailun kannalta ainoa oikea tie
ja näin siitä seuraa myös potilaan/asiakkaan onni ja kokonaistehokkuuden
kasvu. Toisen osapuolen mukaan ei ole mitenkään välttämätöntä
yhtiöittää kaikkea (ei EU-säännöt tätä vaadi). Ei ole myöskään varmaa,
saadaanko säästöjä aikaan. Pikemminkin pelätään monopolisoitumista ja
palveluiden sekä voittojen ajautumista kansainvälisille rahamarkkinoille
- ääripäässä paratiisisaarille. (3)
Päivitys 19.4.2016: Keskustelua FB:n puolella. Keskustelijat nostavat esille terveyskeskusjonot, hoitoon pääsyn ongelmat. Ääripäässä ongelma voi olla kohtalokaskin potilaan kannalta. Hoidon laadun osalta kokemuksia on hyviä ja huonoja niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Itse asiassa ei ole olemassa säännöllistä hoidon laadun seurantaa, joka pistäisi eri toimijat tiukkaan laatuvertailuun. Jäljelle jäävät siis yksittäiset kokemukset sekä erilaiset mielikuvat.
Työterveyshuollon positiivinen asia potilaan kannalta on nopea, välitön hoitoon pääsy. Voimavaroja on käytössä toisella tapaa verrattuna terveyskeskuksiin. Kelan 12.4.2016 julkistama tilasto vahvistaa tämän asian: "Työterveyshuollon menot ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti vuodesta 1995
lähtien. Tämä kasvu on ollut huomattavasti terveydenhuollon
kokonaismenojen kasvua nopeampaa. Vuonna 2014 työterveyshuollon
kustannukset olivat 778 milj. euroa, mikä oli 0,3 % enemmän kuin vuotta
aiemmin. Kun otetaan huomioon inflaatio, työterveyshuollon kustannukset
pienivät reaalisesti vuoteen 2013 verrattuna. Työterveyshuoltomenojen kasvun taittumiseen on vaikuttanut taantuma.
Sen vaikutuksesta mm. työterveyshuollon piirin kuuluvien työntekijöiden
määrä pieneni vuodesta 2013 vuoteen 2014 noin 30 000 hengellä. Toisaalta
menojen maltillista kehitystä kuvaa se, että työterveyshuollon
keskimääräiset kustannukset työterveyshuollon piiriin kuuluvaa
työntekijää kohti kasvoivat vuonna 2014 vähemmän kuin vuosiin aiemmin.
Kasvu oli vain 1,8 %, kun aiemmin keskimääräiset kustannukset nousivat
yli 5 % vuodessa." http://www.kela.fi/ajankohtaista-yhteistyokumppanit/-/asset_publisher/WQHcJ3JiaK7b/content/tyoterveyshuoltomenojen-kasvu-pysahtyi?_101_INSTANCE_CKm2H92q6HNx_redirect=/yhteistyokumppanit%27&utm_content=bufferdef69&utm_medium=social&utm_source=twitter.com&utm_campaign=buffer
Viitteet
(1) Ollin kokemuksia: Kolmessa kirjoituksessa olen seurannut projektiani diagnoosin määrittelystä, tutkimuksiin, hoitojonoon asettamiseen, operaatioon ja tuloksiin.
(2) INE-syndrooma:http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/01/onko-suomessa-ine-syndrooma.html INE-syndrooma kohdistuu ennen muuta terveydenhuoltoon ja
lääkärien päätöksentekoon. "Nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä
tikittää kolme aikapommia, jotka uhkaavat heikentää luottamusta siihen.
Lääkärit eivät tee parastaan potilailleen, koska he: 1. harjoittavat
defensiivistä lääketiedettä (Itsepuolustus), 2. eivät ymmärrä
terveystilastoja (numerotaidottomuus) ja 3. tavoittelevat voittoa
hyvyyden asemesta (eturistiriita)." (s. 189). Ensimmäinen kirjain I tarkoittaa itsepuolustusta ja
se perustuu defensiiviseen päätöksentekoon. Sen räikein muoto on
päättämättömyys, viivyttely tai vastuun välttely. Lääkärin työssä
defensiivinen päätöksenteko ilmenee määräämällä testejä tai hoitoja,
joihin ei ole kliinistä tarvetta tai jotka saattavat vahingoittaa
potilasta. Defensiivisiä keinoja voivat olla myös määrätä tarvetta
enemmän lääkkeitä tai siirtää potilaita toisille erikoislääkäreille
tarpeettomasti, ehdotetaan jotain hoitoja tai tutkimuksia diagnoosin
vahvistamiseksi. Gigerenzerin mielestä taustalla on oikeudenkäynnin
pelko. Tämä pelko liittyy ennen muuta vakuutuspohjaisiin
terveydenhuoltojärjestelmiin (kuten USA). Numerotaidottomuus (N)
liittyy harhaisiin käsityksiin epävarmuudesta ja riskeistä.
Numerotaidottomuus liittyy myös prosentti- ja absoluuttisten lukujen
lukutaitoon. Gigerenzer suosittelee todennäköisyyslukujen (prosentit)
rinnalla käytettäväksi luonnollisia frekvenssejä, jolloin todellisten
lukujen avulla voidaan ymmärrettävästi tehdä päätöksentekoa auttavia
laskelmia. E tarkoittaa eturistiriitaa suoranaista luvuilla
hämäämistä joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Tiedostetun hämäämisen
taustalla voi olla voiton tavoittelu. Tiedostamattoman hämäyksen
taustalla voi puolestaan olla uskomus. Molemmat hämäykset saattavat olla
toisiaan tukevia.
(3) HS-lauantai 16.4.2016: Terveysimperiumin
rakentanut lääkäri Mikko Wirén kritisoi muita terveysfirmoja – tätä
bisnestä ei voi pyörittää Nalle Wahlroosin opeilla.
Mikko Wirén on
kasvattanut Pihlajalinnasta 15 vuodessa 400 miljoonan euron
pörssiyrityksen. Lääkärifirman raju kasvu oli viedä hänen oman
terveytensä. ”En koe olevani liikemies”, Wirén sanoo.
(4) Hallituksen yhtiöittämisasiaa pohdin edellisessä blogikirjoituksessani:
Hallituksen linjaus 6.4.2016(1) toi jälleen uutta mietittävää ja selvitettävää. Maakunnille tulee selkeä järjestämisvelvollisuus. Sille osoitetaan valtiolta rahoitus. Maakunta toimii järjestäjänä viranomaistehtävissä. Maakunta järjestää palvelutuotannon, joka on erillään maakunnan omasta hallinnosta demokraattisine elimineen. Palvelutuotanto toimii itsenäisesti esim. yhtiömuotoisesti. Valinnanvapauden piiriin tulevissa tehtävissä julkiset palvelut pitää yhtiöittää. Valtio rakentaa periaatteet ja käytännön menettelytavat yhtiöittämiselle. EU-kilpailulainsäädäntöön vedotaan rinnan perustuslain kanssa. Brommelsin työryhmän lopputuloksia odotetaan, jotta saadaan tarkennettua valinnanvapausasia. Kilpailuvirastolta pyydetään täsmennyksiä kilpailutukseen. Ja asiakasmaksulaki uudistetaan.
Sovittamisen haasteet. On sovitettava yhteen monta asiaa: palveluintegraatio, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, tasavertaiset ja oikeudenmukaiset palvelut, säästämistavoitteet (tai ainakin kustannusten pitäminen aisoissa tai ennallaan), asiakkaan tarpeiden ottaminen huomioon. Kun tähän kokonaisuuteen liitetään vielä yhtiöittämisen vaatimus ja kilpailuttamisen tasavertaisuus, on ristikkäisiä haasteita ratkottavana vähintään riittävästi jollei aivan liikaa.
Yhtiöittäminen. Käsitykseni on, että muualla valinnanvapauden toteuttaminen ei ole edellyttänyt julkisten palveluiden yhtiöittämistä. Olenko tässä väärässä? Sen sijaan laatukriteerit ja toiminnan rekisteröinti (tai luvan myöntäminen) on valinnanvapautta tasavertaisesti tarjoavissa maissa järjestetty. Siis julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ovat noissa maissa samalla viivalla. Kysymykseni on, johtaako hallituksen linjaus siihen, että kaikki palvelutoiminta on yhtiöitettävä? Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto on hallituksen mallissa käsitelty yhtenä kokonaisuutena. Puhe integraatiosta tarkoittaa, että saman katon alle pannaan kumpainenkin toiminta. Olen ymmällä, miten saadaan aikaan kattavasti tasavertaiset valinnanmahdollisuudet luovat integroidut palvelut. Sosiaalihuollolla on runsaasti sellaisia tehtäviä, joiden kilpailuttaminen markkinoilla ei liene kaikkein viisainta. Esimerkiksi kustannuksiltaan merkittävä osa on lastensuojelu, jonka markkinaehtoistaminen ei ole mahdollista viranomaisvastuun vuoksi. Samoin oudoksun, miten palvelujen käytännön toteuttamisessa saadaan aikaan vertailukelpoiset kattavat palvelukokonaisuudet. Esimerkiksi olemassa olevat yksityiset terveydenhuollon palvelujen tuottajat joutuvat uusimaan palveluvalikoimansa täydellisesti. Jos vähänkin edettäisiin Brommelsin työryhmän ajatusten mukaan vaihtoehdoilla tiimi - sosiaali- ja terveyskeskus, pitäisi kyllä yksityisten tuottajien tehdä harppaus sosiaalihuoltoon. (3) Entä vaaditaanko kolmannen sektorin tuottajilta palvelutoiminnan yhtiöittämistä. Osin kait niin on jo tehty.
Keskittyminen ja tuotantomonopolit. Kaikkialla puhutaan kilpailutuksesta ja valinnanvapaudesta kahdesta täysin toisistaan poikkeavasta näkökulmasta. Toinen näkökulma näkee onnelan toteutuvan kilpailutuksen myötä. Asiakkailla on valinnanmahdollisuus. Markkinoille saadaan pieniä yrittäjiä, uutta innovatiivista yritystoimintaa. Ja tehokkuus kasvaa kaikilta osin. Toinen pessimistinen näkemys perustuu siihen, että kilpailutus tuottaa vähin erin palvelujen keskittymistä suurille yrityksille. Keskittyminen johtaa kustannusten saneluun - siis kustannusten nousuun. Ennen keskittymistä kilpailu johtaa kustannusten kasvuun ja päällekkäisiin toimintoihin. Hoitoketjut asiakkaan kannalta eivät toimi, kun jokainen osapuoli optimoi/maksimoi oman toimintansa. Ylihoidon riskikin on olemassa. (4) Ääripäässä ajaudutaan siihen, että suurten toimijoiden voitot siirtyvät veroparatiiseihin ellei nyt tätä maailmanlaajuista rikollista tai eettisesti arveluttavaa "mätäpaisetta" saada poistettua. Niin sekä optimistit että pessimistit näkevät kansalaisen valinnanvapauden mahdollisuudet samoin. Syrjäkylille ei valinnanvapautta tarjota - ei ole kannattavaa liiketoimintaa.
SOTE tarkoittaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Näin sanotaan VM:n/STM:n virallisissa papereissa. SO tarkoittaa sosiaalihuoltoa. Tämä on Ollin rohkea tulkinta virallisesta määritelmästä. Olisi vielä täsmennettävä, missä kannattaa integroida sosiaalihuolto ja terveydenhuolto. Olisi vielä täsmennettävä, onko valinnanvapauden edellytys julkisten palveluiden yhtiöittäminen. Ohjaus ja valvonta on myös saatava tukemaan ennen muuta kansalaisten perusoikeuksia. Jonkun on pidettävä kansalaisten puolta. Ohjauksen ja valvonnan pitää kohdistua maakuntien järjestämisvastuuseen ja palveluntuottajien toimintaan kansalaisen/asiakkaan kannalta.
Päivitys 10.4.2016 - 12.6.2016: FB:n puolella kommentoidaan aihetta mm. seuraavasti:
- Jouni Särkijärvi näkee hyvänä sen, että palveluntuottajat erotetaan selvästi palvelun järjestäjästä. Palvelutuotanto on asiantuntijatyötä, ei politiikkaa. Yhtiöittäminen takaa sen, että ei tehdä palvelujen järjestämisessä poliittisia lehmänkauppoja. Ollin kommentti: Niin soteuudistus on ollut parin hallituskauden aikana ennen muuta poliittista lehmänkauppaa. Samoin sote-palvelujen alueellinen järjestäminen on ollut tuota poliittista lehmänkauppaa. Erityisesti se on näkynyt, kun ylikapasiteettia on pyritty purkamaan (siis esim.sairaaloiden lakkauttaminen).
- Tarja Tamminen arvelee, ettei Ruotsissa ole valinnanvapauden toteuttamisen ehtona julkisten palvelujen yhtiöittäminen. Ollin kommentti:Tämä käsitys minullakin on.
- Jukka Männistöä häiritsee se, ettei yhtiöittämiselle esitetä vaihtoehtoja. Ollin kommentti: Niin itse ajattelen, että olisi mahdollista luoda myös julkisen ja yksityisen yhdistäviä ratkaisuja. Onhan nytkin erilaisia ratkaisuja toteutettu erikoissairaanhoidossa ja myös vanhusten palveluissa. Nyt ratkaisut on tehty ilman mitään yhteisiä pelisääntöjä.
-Jouni Särkijärvi kommentoi: Taitaa olla suunnitelmissa vielä musta aukko sillä kohtaa, jossa pitäisi käsitellä virkavastuulla tehtäviä päätöksiä.
- Jouni Laurila kommentoi: Yhtiön ensisijainen tavoite on tuottaa voittoa ja se sopii hyvin
huonosti julkiseen palveluun. Näin voi jo päätellä kun ajattelee
toiminna eettistä pohjaa. Tai siis sitä etiikkaa joka ei ole oikein
suosiossa ollut pitkään aikaan. Sen sijaan voisi olla säätiö/yhdistys
joka toimisi järkevästi taloudellisesti tuottaessaan palveluja.
Käsittääkseni USA:ssa suuri osa on sellaisia vaikka sanotaan täällä
yksityisiksi. En tiedä miksi Suomessa on vain joka tai?
- Esko Lukkari kommentoi: Yhtiöittäminen ok jos oikeasti noudatetaan corporate governance-prinsiippejä. - Jari Porrasmaa kommentoi: Juu... kyllä tosiaan mietityttää. Maakuntamallin vastakauppana täydellinen yksityistäminen? - Raija Puranen linkittää: Pitkähkö blogikirjoitus (9.4.2016) lienee Antero Vartian tekemä sivustolla Finland Politics - a different View of Finland. Vartia viittaa suomalaisen terveydenhuollon nykyiseen tehokkuuteen, joka selviää lähteestä: The 2014 Euro Health Consumer Index (ECHI) ja väittää uudistuksen nostavan kustannuksia ja johtavan nykyistä tehottomampaan järjestelmään. Suomi on tuon kansainvälisen vertailun mukaan nyt sijalla 4.
"I would strongly recommend that, before deciding on new measures in the
next weeks, M. Sipilä’s teams have a look at the health care in
countries which are really more efficient: for example Singapore, the
most efficient health care in the world, with low costs and excellent
results, organized in a similar way as today’s Finland, but with very
strong incentives to limit the costs for all actors. And if Finland
wants really to go to a public-private mix, France or Germany could be
used as references, but their costs are definitely higher. And they
might visit the US, which, with a private health system in principle
controlled by the state, have the most inefficient system in the world,
with the highest costs and health indicators comparable to east Africa." https://finlandpolitics.org/2016/04/09/first-step-of-the-privatisation-of-the-finnish-health-system/
- Merja Vuori kyselee, mitä olen mieltä kuntien omaisuuden pakkosiirrosta maakunnille ja onko siinä perustulakiongelmia. Ollin kommentti: En vastannut tuohon lakiasiaan, kun en ole juristi. Sen sijaan vastasin aikaisempiin kokemuksiini vedoten seuraavaa: Olen
ollut mukana, kun sairaanhoitopiirit synnytettiin 70-luvun lopussa ja
80-luvun alussa. Se oli monelta kannalta hankala kuvio - arvottaminen ja
kuntien omat näkemykset, valtakuviot jne. Kenties ovat löytäneet helpot
eväät tähän savottaan. - Pekka Kortelainen kysyy: Miten yhtiöittämisasiassa käy päivystyksen, entä erikoislääkärikoulutuksen? Ollin kommentti: Niin,
on hyvä kysymys, johon minulla ei ole vastausta. Jos toiminta
järjestettäisiin jotenkin nykykuvioilla, tämä olisi järjestelykysymys.
Nyt se voi olla ties mikä kysymys? Viranomaistehtävät hoitaa maakunta?
Näin luulen. - Erkki Saarinen ehdottaa vaihtoehdoksi osakeyhtiölle osuuskuntaa: Jos
julkista tuotantoa ei yrityistetä (uusi termi yhtiöittämisen sijaan), on vaikea verrata palvelun todellisia kustannuksia yrityksen ja viraston välillä. Osuuskunta on yritys, jonka tavoite
ei ole voiton tuottaminen omistajille, vaan taloudellisen hyvinvoinnin
edistäminen jäsenilleen yms. - Esko Lukkari kommentoi Erkin ehdotusta: Saarinen
on oikeassa. Miten voisi vertailla viraston ja yrityksen kilpailukykyä.
Luulen, että tuo osuuskuntamuotokaan ei riittäisi oikein
vertailukohdaksi, vaikka onhan niitä OP, S-ryhmä... OP taitaa kilpailla
sillä sairaalallaan silti yritysmuotoisena. No en ole varma. - Timo Sinervo pohtii: Herää
myös kysymys, kuka tuottaa ne palvelut, joihin ei ilmesty
markkinaehtoista toimintaa. Tuottaako maakunta ne omana toimintana, vai
onko maakunnallisten yhtiöiden velvollisuus tuottaa kannattamaton
toiminta. Ei kuullostaisi kilpailuneutraalilta. - Tapio Kuure kysyy: Miten
arvioisitte yksityisten yhdistysten tilanteen, onko niidenkin
yhtiöidyttävä jatkaakseen palvelutuotantoa? - Niitähän on paljon
sosiaalipuolella, terveystoimea en tunne. Ollin kommentti: Samaa asiaa kyselin myös minä kirjoituksessani.
Päivitys 12.4.2016: Matti Apunen HS:n vieraskynässä: Kun julkiset sote-palvelut yhtiöitetään, kuntien lyllerrys ei riitä mihinkään.Julkiset
sote-palvelut on yhtiöitettävä. Yksityiset käyvät omaa
tehokkuuskilpailuaan ja kunnat tajuavat, ettei niiden lyllerrys riitä
mihinkään, kirjoittaa Matti Apunen. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1460347379233
Päivitys 13.4.2016: Liisa Häikiö ja Liina Sointu HS:n vieraskynässä: Sote-uudistus kaipaisi asiakkaan näkökulmaa Valinnanvapausmallit
on suunniteltu palvelujen järjestämisen ja tuottamisen näkökulmasta.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän asema jää heikoksi.http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1460432526458
Päivitys 15.4.2016: YLE-uutinen: kotimaaOikeusoppineet: Sipilän porvarihallitus on tehnyt sote-vallankumouksen. "Oikeusoppineet kummastelevat Sipilän hallituksen päätöstä
maakunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhtiöittämisestä.
Kriitikot sanovat, että sote-palveluja siirretään nyt markkinavoimien
armoille härskisti EU-korttia käyttämällä – vaikka siihen ei olisi
mitään pakkoa."
Lean asiantuntijatyön johtamisessa. "Lean-ajattelu perustuu koeteltuihin teorioihin, jotka kirjassa avataan
käytännönläheisesti. Tärkeitä näkökulmia ovat tietoisuus vaihtelusta,
psykologia, systeemin syvällinen ymmärtäminen ja uuden tiedon luominen
kokeilemalla. Käytännössä tämä tarkoittaa asiantuntijatyön suunnittelua
sujuvaksi, sen uudenlaista mittaamista, työhyvinvoinnin paranemista sekä
radikaalisti aiempaa parempia tuloksia."
Näin mainostetaan Sari Torkkolan kirjaa "Lean asiantuntijatyön johtamisessa" (Talentum pro 2016). Kirja on mitä ilmeisimmin sinänsä asiantuntijan tuotos. Oivallista siinä ajatustavan siirto pois Toyota-maailmasta asiantuntijamaailmaan. Vielä tähän asti on kummitellut
teollisuustalouden elottomien tuotteiden Lean-ajattelu taustalla. Ehkä tästä olisi aineksia myös sosiaali- ja terveydenhuollon johtamiseen.
Kaaos,
järjestys, stabiili, optimi. Torkkola näkee toiminnan parantamiselle neljä
porrasta (ks. oheinen kuva): 1. kaoottinen porras, 2. järjestäytynyt porras, 3.
stabiili porras, 4. optimoitu porras. Hän perustaa näkemyksensä
systeemiajatteluun, jonka kulmakivet ovat 1. osien välinen vuorovaikutus, 2.
toimintaa rajoittavan tekijän löytäminen, 3. systeemin optimi ei ole sen osien
optimi, 4. kaikki systeemit toimivat syys-seuraus-suhteiden vaikutusten
piirissä, 5. useimmat ei-toivottavat oireet johtuvat vain muutamasta
juurisyystä, 6. merkittävimmät systeemin rajoitukset ovat sääntöjä ja
linjauksia, 7. optimiratkaisu rämettyy ajan kuluessa, kun systeemin ympäristö
muuttuu. Prosessin rakentamisessa pitäisi aina lähteä liikkeelle
asiakasnäkökulmasta – kysynnästä ja asiakkaan odotuksista. Prosessin pitäisi
olla niin asiakkaan kuin organisaationkin kannalta nopean ja laadukkaan.
Nopeuden ja laadun tehostamisessa Torkkola näkee seuraavat oleelliset tekijät:
1. vähennä virheitä, koska ne vaikuttavat käyttöasteeseen ja läpimenoaikaan, 2.
yksinkertaista systeemiä, 3. käytä hyväksi Lean six sigma suorituskyvyn
parannusmenetelmää. Poista pullonkaulat systeemistä.
Ollin pohdintaa 1: Soten rakenteita voitaisiin johtaa ja kehittää
Lean-johtamisen avulla, kunhan saataisiin aikaan riittävä tiedonhallinnan
pohja koko johtamiselle. Nyt ollaan yksittäisten tutkimusten varassa.
Tietojärjestelmien kehittäminen vaatii myös uudenlaista ajattelua. Jotenkin
pitäisi läpivalaista tilaajan ja tuottajan välinen suhde ja tutkailla aina
kokonaisuutta loppukäyttäjän kannalta. Silloin ollaan tekemisissä toiminnan
muuttamisessa eikä pelkässä "ATK":ssa. Torkkolan nelikenttä voidaan tulkita soteen. Soten prosessit eivät
salli kaaosta, koska tuolloin toiminnan ydin asiakas/potilasturvallisuus
vaarantuu. Sote onkin prosessoitu vähintään järjestäytyneelle tai stabiilille
portaalle. Monelta osin on kuitenkin optimi saavuttamatta. Kysyntä ja asiakkaan
odotukset ovat ongelmallinen lähtökohta, koska kyse on asiakkaan omasta
käsityksestä pärjäämisessä elämässä. Soten prosesseissa on mitä ilmeisimmin
monia toimintatapavirheitä, mutta jossain määrin myös palvelu- ja
hoitovirheitä. Lean-ajattelulle on siis sijansa prosessien kehittämisessä.
Ollin pohdintaa 2: Ovatko
tuottavuushaasteet ja säästötarpeet ratkaistu Leanilla? Tämänkin kirjan lukemisen jälkeen jään edelleen miettimään muutamia ratkaisun avaimia:
- Lean on ennen muuta organisaation sisäisen tehokkuuden johtamisjärjestelmä -
sotessa asiakkaat ja potilaat liikkuvat (tai liikutellaan) organisaatioiden
välillä ja organisaatioiden sisällä
- Lean on vain rajallisesti asiakkaan/potilaan asialla: asiakas/potilas on
Lean-ajattelussa enemmän kohde kuin aktiivinen toimija. Siksi parhaimmat
tulokset tulevat kohteista, jossa voidaan toimintatavat standardoida pitkälle
(hoitoon ohjaus, leikkaustoiminta, sairaanhoidolliset palvelut, materiaalihallinto)
- Tähän asti suomalaisissa hankkeissa ei asiakkaan/potilaan palautettu,
kehittämisehdotuksia ole otettu kehittämisen ytimeen.
- Lean ei vielä missään organisaatiossa ole systemaattinen osa
johtamisjärjestelmää - viitteitä on tästä olemassa
- Lean ei
ole organisaatioden välinen filosofia, ei myöskään valtion ohjauksen filosofia
- kumpaankin voitaisiin ottaa oppia Leanista.
- Leania ei ole yhdistetty aidosti hoitotakuuseen paikallisella tasolla.
Kirjoitin kesällä 2015 kaksi blogikirjoitusta tästä Lean-ajattelusta.(1) Ensimmäisessä lähdin ns. tyhjältä pöydältä tutustumaan, mikä tämä Lean nyt oikein on. Toisessa kirjoituksessa paneuduin jo syvemmälle aiheeseen ja selvittelin samalla, miten eri sairaanhoitopiireissä aiheeseen on paneuduttu. Varsinkin tuohon jälkimmäiseen kirjoitukseen perustuu havaintoni, että Lean ei ole vielä systemaattinen osa johtamista sote-organisaatioissa. Jospa tämä Torkkolan kirja lisäisi kiinnostusta asiaan. Näyttää olevan suosittu kirja, kun saatavuus on haaste. (2).
Päivitys 3.4.2016: FB:n puolelta. (Ollin kommentti Erkille: Sote-pohdinnat eivät ole Torkkulan kirjasta vaan minun. Muutin tekstiä, ettei tule väärinkäsityksiä.) Erkki LaitilaTuo
Torkkolan kirjan esitys on todella sekava. Sekoittaa leanin ja
systeemiajattelun täysin. Hänen kuvailunsa kaaoksesta hallintaan ovat
samantapaisia höttöistä periaatetta mihin lean perustuu. Minä ihmettelen suuresti kuinka pitkään IT ihmiset Suomessa
uskovat Toyotan korttien elinvoiman softaa kehitettäessä. Eihän
Leanilla ole mitään käsitteellistä teoriaa tukenaan softan ja IT
systeemien kehittämiseksi. Se on pelkkä ajanhallintakeino. Siten hänen
juttunsa soten selvittelystä leanin avulla ovat myös puoskarointia.Hänen koulutustasonsa on matala, DI, viime vuosituhannelta ja toimii finanssipuolella. Siltä pohjalta ymmärtää sekavuuden. Perehdyppä
Olli Pekka Abrahamssonin käsityksiin agilesta ja leanista vuosina 2007
ja 2008. Pekka on yksi arvostetuimpia sen alan tutkijoita maailmassa. Minkähänlainen
sotku saataisiin jos koko sote-ministeriö ja porukat pantaisiin
käyttämään Kanban kortteja. Yritän olla nauramatta kun tämmöisiä
esityksiä tulee...
Tehtävän kesto:
Määräaikainen, tehtävä alkaa 1.7.2016, Päättyy 30.6.2021.
Hakuaika päättyy:
11.4.2016
16:15 Virka on viraston yhteinen. Viran/tehtävän kuvaus:
JulkICT-osasto vastaa julkisen hallinnon tietohallinnon,
sähköisen asioinnin ja tietovarantojen käytön yleisestä kehittämisestä
sekä valtionhallinnon tietohallinnon ohjauksesta ja yhteisten
kehittämishankkeiden yhteensovittamisesta. JulkICT-osasto edistää
valtion ja kuntien välistä tietohallintoyhteistyötä, kehittää yhteisiä
toiminnallisia ja teknisiä ratkaisuja ja menetelmiä sekä vastaa julkisen
hallinnon tietoturvallisuuden yleisestä kehittämisestä ja
valtionhallinnon tietoturvallisuuden ohjauksesta.
ICT-johtaja johtaa JulkICT-osaston toimintaa, vastaa toiminnan
kehittämisestä ja tuloksellisuudesta sekä säädösvalmistelusta ja
periaatteellisesti tärkeistä hankkeista. ICT-johtajan tehtävissä
painottuu JulkICT:n toimialaan kuuluvien vaativien ja strategisesti
merkittävien kehittämislinjausten valmistelun johtaminen. Säädetyt kelpoisuusvaatimukset:
ICT-johtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi
korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus sekä
käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Kielitaito
tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla
(esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen
yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen
yhteydessä). Hakijalta odotamme:
ICT-johtajan tehtävät edellyttävät ICT-toimialan tuntemusta ja
strategista näkemystä toimialan kehittymisestä ja digitalisaation
hyödyntämisestä. Lisäksi tehtävät edellyttävät julkisen hallinnon
tuntemusta ja kokemusta laajojen kehityshankkeiden läpiviennistä.
ICT-johtajalta odotetaan talousasioiden hallintaa, hyvää
henkilöjohtamistaitoa sekä valmiuksia kehittää JulkICT-osastoa
nopeatempoisessa toimintaympäristössä. Tehtävässä tarvitaan lisäksi
hyvää organisointi- ja vuorovaikutustaitoa sekä englannin kielen taitoa. Valtioneuvostolle osoitetut hakemukset palkkatoivomuksineen
pyydetään toimittamaan 11.4.2016 klo 16.15 mennessä tämän linkin kautta. Palkkauksen peruste: Sopimuspalkki.
Valtiolle.fi-palvelussa on ICT-johtajan virka auki. Olen seurannut ICT-johtajien töitä sivusta valtion virkamiehenä vuosikausia. Ominaista viroille on, että viranhaltijat ovat olleen pestissä 1-2 vuotta. Sen jälkeen on tapahtunut vaihto. Nyt on taas yritys saada henkilö, joka olisi täydet viisi vuotta virassa. Jotain outoa tässä asetelmassa on. Tunnen viimeiset kolme viranhaltijaa. Kaikki ovat olleet erilaisia osaamistaustaltaan, mutta päteviä tehtävään. Ensimmäinen näistä kolmesta sai aikaan tietohallintolain, joka oli hieno edistysaskel. Toinen sai aikaan ICT-strategian ja käynnisti Valtorin - valtion ICT:n keskitetyt palvelut. Kolmas ehti jatkaa ICT-strategian toteutuksen parissa, kun homma tuli katkolle. Oletukseni on, että myös seuraava ICT-johtaja painii samojen ongelmien parissa. Mitä ihmeen ongelmia ne nyt sitten voisivat olla?
Valtion ICT:n haasteet. Valtio on tulosjohdettu ministeriöistä ja niiden alaisista virastoista ja laitoksista koottu kokonaisuus. Vuosikausia on noudatettu tulosjohtamisen kaavaa. Kaavan ydin on ollut viraston itsenäinen tulosvastuu kaikesta toiminnasta - siis myös ICT-toiminnasta. Tästä on vähin erin alettu poiketa. Ensin saatiin Palkeet, joka vastaa valtion henkilöstöhallinnosta. Sitten lähdettiin hakemaan yhteisiä tietojärjestelmiä. Näistä kuuluisin oli VALDA, joka haudattiin tässä mainituista ICT-johtajista toisen kaudella. Niin ja sitten saimme Valtorin, johon siirrettiin kaikista virastoista perustietotekniikka palvelininfroineen. Siirrot ovat nyt aivan loppusuoralla. Kuitenkin edelleen on voimissaan sama tulosjohtamisen kaava. Olemme saaneet myös vähin erin kattavan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmän Kiekun, jonka omistaja on Valtiokonttori. Tietohallintolain ajatuksena oli tuoda yhtenäisyyttä valtion tietojärjestelmien kehittämiseen. Tietyllä tavalla tulikin kokonaisarkkitehtuurin myötä. Ja sitten vielä nämä hallitukset ovat aktiivisesti askarrelleet sähköisen asioinnin, digitalisaation ja digiloikkien parissa. Mutta edelleen ollaan tulosjohtamisessa kiinni. Vielä yksi haaste on saattaa yhteen julkista ICT:tä - siis valtiota ja kuntia. Valtio on monialainen kokonaisuus. Kukin kunta on tehtäviltään samanlainen. Nämä kaikki itsenäiset toimijat ovat valtion ja julkisen ICT-toimen keskeinen haaste.
Keskittäminenkö ratkaisu. Kokonaisarkkitehtuuri tuo hyvän vastauksen - ei aivan. Toiminta - tieto - tietojärjestelmät - teknologia pitää muodostaa elimellisen yhteyden. Siis ICT:n pitää palvella toimintaa tai itse asiassa olla toiminnan keskellä. No tämän ajatuksen mukaan ICT:n pitäisi olla ydinosa viraston toimintaa. Sitä ei saisi keskittää. Toisaalta jos ajatellaan valtio konsernina, tulisi ICT:n olla keskeinen tukipalvelu konsernin toimintojen pyöritykseen. Palkeet on ollut virastoille taloudelliselta kannalta kivi kengässä. Ei ole tullut säästöjä eikä aina palvelukaan ole ollut toivotulla tasolla. Valtorin piti ratkaista perustietotekniikan päällekkäisyyksistä johtuvat taloudelliset ja toiminnalliset ongelmat. Vaikeuksia on ollut rutkasti. Kustannukset uhkaavat kasvaa koko ajan. Palvelulupauskin on välillä hakusessa. Tietojärjestelmien kehittäminen on tullut monimutkaiseksi ja monitoimijaiseksi kokonaisuudeksi, jossa ongelmien sattuessa kaikki syyttävät toisiaan. Toisaalta eri virastoissa on kehitetty vuosia ja edelleenkin esimerkiksi omia sähköisen asioinnin palveluja ja kaikkia omien hankintapäätösten turvin. Kansalainen asiakkaana on ihmeissään, kun kaikilla palveluilla on oma toimintalogiikkansa. Luparatkaisuja on viljalti. Valtiokonttori selvitteli asiaa ja löysi paljon yhteisen kehittämisen aihioita.
Oma tietovirastoko olisi ratkaisu? Nythän valtion ICT-johtaja on valtiovarainministeriön yhden osaston vetäjä. Toisaalta valtion ICT-toimi on edelleen hajallaan moninaisissa erillisvirastoissa ja myös osittain substanssivirastoissa. Jotkut ovat hakeneet jopa vieläkin laajempaa virastoa, johon yhdistettäisiin keskeiset tietovarannot. Niin tässäkin keskittämisessä on omat haasteensa. Onko se ICT ydin vai apu. Onko se tietovaranto ydin vai toiminnan apu, toiminnan välttämätön "öljy"? Ja vielä tulee tähän mukaan kysymys "euroista". Valtiolla pitäisi säästää - niin se on ajan mantra. (ks. oheinen kv-kuva ICT-kustannusten osuuksista; pohdin asiaa myös kuvatekstissä mainitussa blogiosoitteessa.) Samaan aikaan ICT-tä voidaan pitää investointina tulevaisuuteen. Kun tänään investoit viisaasti ICT:hen, saat joidenkin vuosien kuluttua palkinnoksi säästöjä. Kaiken lisäksi kansalaisenkin pitäisi olla tyytyväinen. Toisiko virasto apua ICT-hankkeiden toteuttamiseen. Nythän kritisoidaan monesti hankkeiden ongelmia: tavoitteet jäävät puolitiehen, kustannukset nousevat kattoon ja aikataulut ylittyvät. Ja tässä taas tullaan kierroksen kautta ICT:n peruskysymykseen, onko se erillinen tukipalvelu vai toiminnan ytimessä.
Kommentoin mm. 2014 kolmea "kiirastulipohtijaa"
Olen aiheeseen liittyen kirjoittanut aikaisemmin seuraavia blogikirjoituksiá, jotka avaavat tätä kysymystä lähihistoriaan. Käsittelen ICT--johtamisen haasteita. Kerron Valdan tarinan. Pohdin, voisiko Suomi ottaa mallia Virosta ja kerron, että on ottanut kansallisen palveluväylän myötä. Tuumailen Valtorin syntyä ja toimintaa, johon saan myös Valtorin toimitusjohtajalta kommentin. Pohdin ICT-johtajan roolia ja saan kommentin itse kohteelta Timolta (kuvassa vasemmanpuoleinen herra). Niin ja tietysti pohdin digitalisaatiota jopa mahdollisen tietoministerin näkökannalta. Ei tullut hallitukseen tietoministeriä.
Onnea uudelle tulevalle ICT-johtajalle. Tehtävä on edelleen haastava.
Kannattaisi varmaan ensin jutella kolmen edellisen johtajan kanssa ja
kysyä, missä ne onnistuivat, missä eivät ja mikä oli kunkin johtajan
analyysi asiaan. Oheisista blogikirjoituksista saattaa olla hakijalle orientaatioapua.
Päivitys 28.3.2016: Leena Konosen kommentti LinkedInin puolelta:
Tärkeää olisi ihan ensimmäisenä ratkaista, mikä on VM:n ICT-toiminnon rooli suhteessa muihin ministeriöihin ja virastoihin? Ongelmat karkasivat käsistä kun hallinnon kehittämisosasto lakkautettiin sekä kun vatiokonsernin ICT ja kuntien ICT yhdistettiin. Tehtäväkenttä tulisi selkeyttää niin, että kaikilla on yhteinen näkemys ja ymmärrys. Koko olemassa olonsa ajan julkICT:tä ovat repineet ristiriitaiset toiveet ja tavoitteet. "Tieto ja palvelut käytössä" strategiaa ei ratifioitu koskaan, sillä toiminnan kehittäminen on ministeriöiden toimialueilla, itsenäisissä virastoissa kuin kunnissakin. VM:n sisälläkään ei ole selvyyttä JulkICT:n roolista ja tällaisessa vaikeassa tilanteessa keulahahmon tehtävä on epäinhimillinen.
Valtiokonsernissa hallinnon/toiminnan kehittämisen johtaminen on hämärtynyt. Kuuluuko toiminnan kehittämisen johtaminen JulkICT:lle ajatellen mm. SADe-ohjelma tai KA tai nyt digitalisaatio kuten käytännössä näin on ollut vaiko jollekin toiselle toimijalle? Rekrytoituja JulkICT johtajia ei palkattu kehittämisjohtajiksi, muutosjohtajiksi, ei edes tietojohtajiksi vaan tieto- ja viestintäteknologian johtajiksi. Odotusten ja tuotosten ristiveto on valmis jos JulkICT:ltä odotetaan myös toiminnan kehittämistä. Tämä heijastuu virastoissa siten, että kehittämistyö valuu tietohallintoon, joihin rekrytoidaan koritoimittajilta konsultteja. Näin kehittämistyö on valtiokonsernissa todellisuudessa luisunut IT-yrityksille. Se ei ole ollut virkamiesten työtä. Itse en oikein ole pystynyt ymmärtämään, miksi on puhuttu tietojärjestelmien tavoitetilasta tai tietojärjestelmäkehittämisestä itseisarvona. Tietojärjestelmiä toivoakseni rakennetaan tai tuotetaan toiminnan tarpeisiin ja toimintaa kehitetään asiakkaiden tarpeisiin. Onneksi nykytilanteesta olemme hiljalleen kääntymässä terveemmille urille ja toiminnan kehittäminen on painoarvona nousussa. Kuulisinko jo puhuttavan hallinnon/toiminnan kehittämisen tavoitetilasta?
Päivitys 26.4.2016: Mikael Seppälä kommentoi LinkedInin puolella seuraavasti: 
