Onko Suomessa INE-syndrooma?, päivitys 4.5.2019

INE-syndrooma löytyy kirjasta "Riskitietoisuus - miten hyviä päätöksiä tehdään" (Gerd Gigerenzer 2015, suomennos Kimmo Pietiläinen, Terra Cognita). Pyysin arvioitavaksi tuon kirjan sen mainostekstin siivittämänä. "Suuraineiston ja supertietokoneiden aikaikaudella uskomme, että osaamme ennustaa tulevaisuutta tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. ... Enemmän informaatiota ei aina johda parempaan päätöksentekoon. Oikeastaan yhä monimutkaisemmaksi käyvässä elämässämme se johtaa huonoihin päätöksiin. Hämmästyttävästi tosimaailmassa parhaat tulokset saadaan usein yksinkertaisilla menetelmillä, jotka perustuvat informaation karsimiseen ja vaistoon." Ennen kuin paneudun INE-syndroomaan, selvitän itselleni ja lukijoilleni, mistä tässä kirjassa on kyse.

Riskitietoisuus. Jokainen meistä oppii käsittelemään riskiä ja epävarmuutta. Gigerenzerin mielestä itse asiassa asiantuntijat ovat tässä osa ongelmaa, ei ratkaisua. (s.25). Riskejä on monenlaisia. Tunnettu, yksinkertainen riski voidaan laskea matemaattisena todennäköisyytenä. Tällä todennäköisyydellä on kolmet kasvot: 1. laskemisen helppous, 2. fysikaalisen rakenteen symmetrisyys, standardiominaisuus, 3. luotettavuus. Näitä kolmea ominaisuutta hyödynnetään esimerkiksi peliautomaateissa tai vaikkapa nopan heitossa mutta myös vakuutuslaskennassa ja sateen ennustamisessa. Sen sijaan monimutkainen riski johtaa monimutkaisiin laskelmiin ja niiden tulkintoihin. Vaikka tiedon käsittely, laskentateho ovat kasvaneet merkittävästi, silti monimutkaisissa riskeissä jää paljon arvailujen varaan. Tämän vuoksi Gigerenzer näkeekin asian aivan toisin. Monimutkaisiin riskeihin käytetään yksinkertaisia intuitiivisia ratkaisuja. Intuitio on nyrkkisääntö (heuristiikka), joka "1. ilmaantuu nopeasti tietoisuuteen, 2. jonka taustalla olevista syistä emme ole täysin tietoisia, vaikka 3. se on niin vahva, että se johtaa toimintaan." (s.40).

Gigerenzer 2015: s. 43; varmuusharhat

Epävarmuus ja riski - näitä ei saa sekoittaa toisiinsa. "Epävarmuutta on niin paljon, että elämässä on vähän tilanteita, joissa riski voidaan laskea tarkasti." (s. 42). Varmuus tarkoittaa nollariskiä, joka on harhainen käsitys. Käsitys perustuu siihen, että esim. teknologia tai jotkin testit ovat erehtymättömiä. Epävarmuutta voidaan myös hallita laskemalla riski. Kyse on ns. kalkkunaharhasta. ( s.47-48; s.239).
"Kalkkunaharha on uskomus, että riski voidaan laskea, kun niin ei ole. Riski voidaan laskea, kun kolme ehtoa toteutuu: 1. pieni epävarmuus: maailma on vakaa ja ennustettava, 2. vähän vaihtoehtoja: ei monia arvioitavia riskitekiköitä ja 3. arvioiden tekemiseksi on suuri määrä informaatiota."

Gigerenzer 2015: s.183:  luonnollliset frekvensst

INE-syndrooma kohdistuu ennen muuta terveydenhuoltoon ja lääkärien päätöksentekoon. "Nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä tikittää kolme aikapommia, jotka uhkaavat heikentää luottamusta siihen. Lääkärit eivät tee parastaan potilailleen, koska he: 1. harjoittavat defensiivistä lääketiedettä (Itsepuolustus), 2. eivät ymmärrä terveystilastoja (numerotaidottomuus) ja 3. tavoittelevat voittoa hyvyyden asemesta (eturistiriita)." (s. 189). Ensimmäinen kirjain I tarkoittaa itsepuolustusta ja se perustuu defensiiviseen päätöksentekoon. Sen räikein muoto on päättämättömyys, viivyttely tai vastuun välttely. Lääkärin työssä defensiivinen päätöksenteko ilmenee määräämällä testejä tai hoitoja, joihin ei ole kliinistä tarvetta tai jotka saattavat vahingoittaa potilasta. Defensiivisiä keinoja voivat olla myös määrätä tarvetta enemmän lääkkeitä tai siirtää potilaita toisille erikoislääkäreille tarpeettomasti, ehdotetaan jotain hoitoja tai tutkimuksia diagnoosin vahvistamiseksi. Gigerenzerin mielestä taustalla on oikeudenkäynnin pelko. Tämä pelko liittyy ennen muuta vakuutuspohjaisiin terveydenhuoltojärjestelmiin (kuten USA). Numerotaidottomuus (N) liittyy harhaisiin käsityksiin epävarmuudesta ja riskeistä. Numerotaidottomuus liittyy myös prosentti- ja absoluuttisten lukujen lukutaitoon. Gigerenzer suosittelee todennäköisyyslukujen (prosentit) rinnalla käytettäväksi luonnollisia frekvenssejä, jolloin todellisten lukujen avulla voidaan ymmärrettävästi tehdä päätöksentekoa auttavia laskelmia. E tarkoittaa eturistiriitaa suoranaista luvuilla hämäämistä joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Tiedostetun hämäämisen taustalla voi olla voiton tavoittelu. Tiedostamattoman hämäyksen taustalla voi puolestaan olla uskomus. Molemmat hämäykset saattavat olla toisiaan tukevia.

Gigerenzerin opinto- ohjelma. INE-syndrooman ehkäisemiseen Gigerenzer tarjoaa koulutusta. Opinto-ohjelmassa on kolme aihetta ja kolme taitojen luokkaa. Kolme aihetta ovat terveystaitoisuus, rahataitoisuus, digitaalinen riskipätevyys. Kolme taitoa ovat tilastollinen ajattelu, nyrkkisäännöt, riskin psykologia. "Tilastollinen ajattelu perustuu kvantitatiiviseen lukutaitoon, kuten siihen, että ymmärtää sateen todennäköisyyden, sen että nyrkkisäännöt liittyvät hyvien päätösten tekemiseen epävarmassa maailmassa ja että riskin psykologia liittyy emotionaalisiin ja sosiaalisiin voimiin, jotka ohjaavat käyttäytymistämme yksilöinä ja ryhminä." (s. 258-259).

Onko Suomessa INE-syndrooma? Gigerenzerin teos tarjoaa runsaasti esimerkkejä aiheesta perustuen lähinnä USAssa ja Saksassa tehtyihin tutkimuksiin ja hänen omakohtaisiin havaintoihin. Vakuutuspohjainen järjestelmä ruokkii mitä ilmeisimmin INE-syndroomaa. Se selitys siis ei kaikilta osin päde Suomessa. Yksityisessä terveydenhuollossa ja erityisesti työterveyshuollossa sen sijaan monelta osin pätee vastuun siirto ja diagnoosin varmistaminen lisätutkimuksin. Tähän liittyy myös mitä ilmeisimmin tuo taloudellinen intressi. Julkisessa terveydenhuollossa tilanne voi ääripäässä olla päinvastainen. Taloudellinen säästö ajaa tutkimusten priorisointiin - turhien tutkimusten välttelyyn. Suomessakin keskustellaan jatkuvasti erilaisista seulonnoista ja niiden merkityksestä. Tässä asiassa Gigerenzerillä on runsaasti esimerkkejä erityisesti syöpäsairauksiin liittyen. Puhuttaessa terveydenhuollon kustannusten säästöistä pitäisi avata keskustelu mahdollisesta INE-syndroomasta ja sen vastalääkkeistä. INE-syndroomaan liittyy myös vastuun siirto yleislääkäriltä erikoislääkärille. Tässä onkin sitten kyse ammatitaidosta ja siitä, milloin tyydytään omaan ammattitaitoon ja ongelman lukutaitoon sekä intuitiiviseen päätökseen. Esimerkkejä on olemassa molempiin suuntiin: kevyisiin omiin ratkaisuihin tai jatkuviin päätöksenteon siirtoihin omalta kontolta tutkimuksiin ja muille asiantuntijoille.

https://www.innokyla.fi/web/verkosto463737

Sotetieto hyötykäyttöön - strategia ja sen toteutusohjelma pureutuu osittain aiheeseen, mutta tämän ohjelman "lääkkeitä" ei ole systemaattisesti peilattu INE-syndroomaan ja sen ehkäisyyn. Kyse on päätöksen/päätöksenteon tukijärjestelmien kehittämisestä. Kyse on myös luottamuksesta tukijärjestelmiin sekä tietysti päätöksentekijöihin. Kannattaa tutustua tähän "Riskitietoisuus"-teokseen, vaikka esimerkit eivät kaikilta osin ole Suomen oloihin sopivia.





Päivitys 10.1.2016: Dr Jouni Laurila kommentoi FB:n puolella seuraavasti:

"Lyhyesti näihin: "Lääkärit eivät tee parastaan potilailleen, koska he: 1. harjoittavat defensiivistä lääketiedettä (Itsepuolustus), 2. eivät ymmärrä terveystilastoja (numerotaidottomuus) ja 3. tavoittelevat voittoa hyvyyden asemesta (eturistiriita)."

1. Ei ole kovin suuri ongelma vielä Suomessa mutta tulee kasvamaan. Syynä median tapa syyllistää ja kansainvälinen malli. (Olen työskennellyt myös muissa maissa)

2. Sitä varten on tohtorit ja muut tiedettä tehneet eli numerot osaavat. Jakaantuvatko oikein eri paikkoihin, on hyvä kysymys. Tai kulkeeko tieto oikeassa järjestyksessä, yliopistosta periferiaan.

3. Julkisessa ei koske lääkäriä, mutta organisaatiota helposti kyllä. Erilaiset säästöt, kuten jonojen pidentäminen ja näin pahempi sairastuminen niillä jotka tarvitsevat nopean ja oikean hoidon.

Vai mitä sanotte näihin lyhyihin kantoihin."

Päivitys 16.1.2016: Mikko Paunio FB:n puolella kommentoi seuraavasti: "Ihan hyvä mutta vahvasti USA vaikutteinen kuten itsekin totesit. Luin tätä kirjallisuutta paljon kymmenisen vuotta sitten kun selvittelin työkseni päätöksenteon ongelmia kun tukeudutaan varovaisuusperiaatteeseen. Defencive medicine johtuu malpractice syytteiden uhasta ja näin potilaiden säteilyannokset ovat Suomeen nähden moninkertaiset."
Päivitys 17.1.2015:  Jouko Tuomisto FB:n puolella kommentoi:  "David Kahneman, Amos Tversky ja Paul Slovic ovat tutkineet riskinoton psykologiaa yhdessä ja erikseen vuosikymmeniä. Kahnemanin kirjassa Thinking, fast and slow on herkullista kuvausta siitä, kuinka intuitio (mutu, system 1) on yleisin päätöksentekomekanismimme, koska harkintaan ja matematiikkaan perustuva päätöksentekomekanismi (system 2) on laiska. Päätöksentekoa voidaan kouluttaa, mutta yleisesti ottaen Kahneman on aika pessimistinen suurempien muutosten suhteen. Daniel Kahnemanin Thinking, fast and slow ilmestyi 2011 ja sen on suomentanut Kimmo Pietiläinen 2012 (Terra Cognita). "

Päivitys 26.1.2016: Jouko Tuomisto esitteli FB:n puolella tähänkin aiheeseen liittyvän mielenkiintoisen tutkimuksen: 

Newyorkilaiset tutkijat ovat selvittäneet erehtymisen vaikutusta seuraavan yritykseen ongelmien ratkaisemisessa. Erehtyminen hidastaa harkintaa (mikä näky myös aivojen reaktioissa), millä ilmeisesti pyritään ajan antamiseksi lisäinformaation hankkimiseen. Samalla kuitenkin osoittautuu, että uusi informaatio ei ole enää yhtä hyvää kuin alkuperäinen. Tämä vähentää sen käyttöarvoa ja seuraavassa ratkaisussa erehtyminen on jotakuinkin yhtä todennäköistä kuin ensimmäisessäkin. ADHD-ja skitsofreniapotilailla hidastumista ei tapahdu. Siksi tutkijat arvelevat olevansa keskeisten päätöksenteon mekanismien äärellä. http://www.alnmag.com/…/study-explains-why-mistakes-slow-us…Study Explains Why Mistakes Slow Us Down, But Not Necessarily for the Better

Taking more time to make decisions after a mistake arises from a mixture of adaptive neural…

alnmag.com

Päivitys 4.5.2019: Jouni Laurila nostaa esille systemaattisen laatutyön siteeraamalla tuoretta USA.laista tutkimusta.: 
 

DrJouni Laurila Laatutyöskentely vähensi turhia tutkimuksia
Helena Liira

Laatutyöskentely vähensi turhia tutkimuksiaKuva 1 / 1
Yhdysvalloissa terveydenhuoltoon käytetään 3 300 miljardia dollaria vuodessa, lähes 18 % kansantuotteesta. On arvioitu, että summasta 10–30 % kuluu hyödyttömään toimintaan, esimerkiksi tarpeettomiin tutkimuksiin, kuten ennen kaihileikkausta rutiininomaisesti otettaviin thoraxröntgenkuviin, laboratoriokokeisiin ja EKG-tutkimuksiin.

Los Angelesissa turhiin tutkimuksiin puututtiin laatutyöskentelyn avulla. Vertailussa oli kaksi yliopistosairaalaa, joista toisessa sairaanhoitaja sai 10 kuukauden pituisen koulutuksen laatutyöhön. Hän etsi ensin sairauskertomuksista tiedon preoperatiivisten tutkimusten yleisyydestä, esitti sen jälkeen tiedot silmätautien ja anestesiologian klinikan johdolle saadakseen tuen muutokselle, koulutti nuorempia lääkäreitä, joiden vastuulla tutkimusten määrääminen oli, sekä ohjeisti hoitajia lopettamaan rutiininomaisten preoperatiivisten käyntien ohjelmoinnin. Laatuhoitaja käytti tähän noin 20 % työajastaan. Hänen tukenaan toimi moniammatillinen tiimi, joka toisti viestiä eri ammattiryhmille.

Puoli vuotta hankkeen jälkeen preoperatiiviset käynnit olivat vähentyneet 93 %:sta 24 %:iin, kun verrokkisairaalassa ne lisääntyivät 89 %:sta 91 %:iin. Thoraxkuvaukset, laboratoriokokeet ja EKG:t vähenivät interventiosairaalassa samansuuntaisesti ja pysyivät ennallaan verrokkisairaalassa. Aineisto käsitti noin tuhat kaihileikkauspotilasta.

Lue myös
Kiireettömien EKG-tutkimusten määrä terveyskeskuksissa vaihtelee huomattavasti
Terveyskeskusten EKG-tutkimuksissa suuret erot
Käytännön­läheistä kliinistä radiologiaa
Seurannassa havaittiin, että osa potilaista kuitenkin hyötyi preoperatiivisesta käynnistä, kun esimerkiksi leikkaukseen valmistautuminen onnistui paremmin. Laatutyöskentelyä tarkennettiin, ja vuoden seurannan jälkeen potilaista taas 67 % kävi valmistelukäynnillä. Thoraxkuvausten (12 %), laboratoriokokeiden (28 %) ja EKG-rekisteröintien (11 %) käyttö pysyi vähäisenä.

Tutkijoiden päätelmänä on, että kapitaatiopohjaisessa järjestelmässä laatutyöskentelyn avulla voidaan järkevöittää käytäntöjä ja säästää kustannuksissa. Laskutukseen perustuvassa järjestelmässä preoperatiivisten tutkimusten vähentämiseen ei ehkä ole mielenkiintoa.

Mafi J, Godoy-Travieso P, Wei M ym. Evaluation of an intervention to reduce low-value preoperative care for patients undergoing cataract surgery at a safety-net health system. JAMA Intern Med, verkossa ensin 25.3.2019. doi:10.1001/jamainternmed.2018.8358

 

Sähköisten palvelujen käytettävyys on pitkä prosessi, päivitys 8.1.2016

Tietoasiantuntija-lehti 5/2015

Digitaalisten palvelujen käytettävyydestä tein jutun Tietoasiantuntija-lehden vuoden 2015 viimeiseen numeroon. Itse asiassa halusin otsikoksi tuon "sähköiset palvelut". Termiä pidettiin vanhanaikaisena. Olkoon tässä nyt molemmat otsikot. (1)

Sähköisten palvelujen käytettävyys pitkä prosessi

Sähköisten palvelujen käyttäjäkokemus on armoton mittari avoimilla markkinoilla. Väitetään, että yli 90% prosenttia palvelujen käyttäjistä hylkää palvelun, jos käyttäjäkokemus on huono. Henkilö siirtyy siis kilpailijan palveluita käyttämään. Käytettävyyden ydin on tuottaa asiakkaalle arvoa. Itse asiassa pitäisi aina verrata omaa palvelua parhaaseen mahdolliseen. 

Oppiminen. (2) Käytettävyydessä on useita komponentteja, jotka vaikuttavat palveluun. Palvelu voi olla käyttäjälleen vaikea oppia. Tässä on kolmentyyppisiä ihmisryhmiä: diginatiivit (digitaalisuus luonnollinen osa elämää, Y- ja Z-sukupolvet), digi-imigrantit (digitaalisuutta opeteltu aikuisiällä, myös perinteistä palvelu- ja mediavalikoimaa käytetään) ja digiressistantit (digimaailman ulkopuolisia orpoja). Kolmas ryhmä tarvitsee apua digi-imigrantilta tai diginatiivilta.  Diginatiivi solahtaa palveluun helposti, mutta osaa olla myös kriittinen. 

Luotettavuus. Käytettävyys on myös luotettavuutta. Palvelun pitää toimia periaatteessa 24x7. Muuten hukka perii. Luotettavuutta on myös se, että palvelun lopputulos on odotettu – ei synny väärinymmärryksiä. Luotettavuutta on myös, että palvelu ei sisällä virheitä tai vikoja. Virheet, viat ja häiriöt kielivät siitä, että ohjelmistossa on jotain vikaa. Virhe voi olla kriittinen, jolloin järjestelmää ei voi käyttää. Virhe voi estää myös jonkin pakollisen toiminnon toimimasta. Tai virhe voi hidastaa toimintoja.

Toimintatapojen muutos. Käytettävyys liittyy myös toimintatapojen muuttamiseen. Siirtyminen paperipohjaisesta toimintatavasta digitaaliseen toimintatapaan merkitsee myös uuden oppimista. Kyse on uuden oppimisesta koko palveluketjussa. Esimerkiksi terveydenhuollon alueella tehdyssä väitöskirjassaan Maija Valta tiivistää onnistumisen seuraaviin tekijöihin: 1. inhimilliset tekijät: oppiminen, kokonaisuuksien hallinta ja asenteet, 2. organisaatiotekijät: muutosjohtajuus, koko organisaation sitoutuminen., 3. teknologia: työasemat ja myös palvelinalustan on oltava suorituskykyisiä ja luotettavia, 4. työssä tapahtuvat muutokset: muutos työtehtävissä on tiedostettava ja varmistettava osaamispohja. (3)

Projektien onnistuminen. Käytettävyys on avainsana myös toiminnan muutosprojekteissa ja IT- projekteissa. Itse asiassa digimaailmassa ei enää tarvitse puhua erikseen IT- projekteista ja toiminnan muutosprojekteista. Kyse on aina samasta asiasta – toimintaa muutetaan. Projekteissa on aina kyse innovaatioista, uusista toimintatavoista, joiden toteutuksessa uusilla IT- järjestelmillä on ratkaiseva välinerooli. Käytettävyys lähtee liikkeelle hankintaprosessista eli miten tilaaja kykenee tuomaan riittävän yleisesti ja yksityiskohtaisesti muutostarpeet esille. Toisaalta toimittajan pitäisi kyetä tilaajan kanssa vuorovaikutuksessa rakentaa toiminnan muutosta tukeva IT- ratkaisu. Projektissa on aina kolme kovaa komponenttia: lopputulostavoite, aikatavoite ja kustannustavoite. Nämä muodostavat samalla keskeiset riskit. Nopeasti, vähillä resursseilla ja pienillä uudistuksilla saadaan aikaan minimitulos. Vaarana on tulla sutta ja sekundaa. Jos voidaan aikajanaa ja kustannuskattoa ylittää, saattaa olla myös mahdollista innovatiivisempi lopputulos. Vaarana on tulla ikuisuusprojekti, jossa rahapiikki on auki. 

Innovatiivisuus. Työteon tavat vaikuttavat myös projektiin. Ns. vesiputousmalli on perinteinen tekotapa ja omalla tapaa myös ennustettava. Uusi tietojärjestelmä rakennetaan selkeiden vaiheiden varaan: määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus, ylläpito. Usein tilaaja tekee määrittelyvaiheen, jonka perusteella tehdään sitten tarjous. Hinnan ja laadun perusteella sitten tilaaja tekee valinnan.   Tekotapa ei ole kovin innovatiivinen eikä salli matkan varrella suuria muutoksia määrittelyyn verrattuna. Ketterät menetelmät ovat ajan sana. Lopputulos on määritelty väljästi, jolloin rakentaminen jaotellaan paketteihin (sprintteihin). Paketti kerrallaan edetään rakentamisessa vuorovaikutuksessa tilaajan ja tuottajan välillä. Tekotapa toimii hyvin, jos voidaan joustaa kustannuksissa ja aikataulussa. Kiinteä kustannus johtaa helposti ongelmiin tekemisen laadussa ja lopputuloksissa. Niin on tietysti myös kolmas tie eli vesiputouksen ja ketterän ristisiitos. (4)

Testaus ja auditointi. Käytettävyys edellyttää projektissa systemaattista testausta ja arviointi/auditointimenettelyä. Molemmat tehtävät pitää tehdä kahdella tapaa: palvelun rakentajan itsetestauksena ja itsearviontina (-auditointina) sekä ulkoisena testauksena ja arviointina (-auditointina). Auditointi kohdistuu ennen muuta teknisiin ratkaisuihin ja tietoturvaratkaisuihin. Testaus kohdistuu palvelun luotettavuuteen, toimivuuteen ja käytettävyyteen. Jos pelisääntöjä tilaajan ja tuottajan välillä ei ole sovittu alkutaipaleella, saattaa syntyä melkoisia ristiriitoja. Testauksia on kolmea tyyppiä. Yksikkötestaus varmistaa, että juuri tehty toiminto, moduli toimii. Integrointitestaus varmistaa, että järjestelmän eri toiminnot ovat yhteensopivia. Järjestelmällä saattaa olla myös (ja pitää yleensä olla) runsaasti liittymiä muihin järjestelmiin. Järjestelmätestaus varmistaa kokonaistoiminnnallisuuden. Kuormatestaus varmistaa sen, että järjestelmä toimii moitteetta suuren yhtäaikaisen käytön aikana. Hyväksymistestaus on se viimeinen vaihe, jossa varmistetaan, että järjestelmä toimii vaatimusten mukaisesti. Testauksella pitää olla laatukriteerit, jotka jakaantuvat tekniseen laatuun, asiakkaan kokemaan laatuun (usein myös hinnan ja laadun suhteeseen).

Kokonaisarkkitehtuuri. (5) Käytettävyys ja käyttäjäkokemus tulee linkittää yhteen kokonaisarkkitehtuuriajattelun kanssa. Kokonaisarkkitehtuurissa on neljä komponenttia: toiminta – tieto – tietojärjestelmä – teknologia. Lisäksi kokonaisarkkitehtuuriin liittyy yli neljän komponentin menevä tietoturva. Kokonaisarkkitehtuuri kannattaa kytkeä muutosprosessin kaikkiin vaiheisiin: muutostarpeen arvioinnista aina uuden palvelun käyttöönottoon. Se on osa organisaation muutosjohtamista. Kokonaisarkkitehtuuriin kuuluu myös keskeisenä osana dokumentaatio. Se on myös tie riskien minimointiin sekä mahdollisten riskien realisoituessa nopeisiin korjaustoimenpiteisiin. Käytettävyyden kannalta tulee esille seuraavia tekijöitä:

Toiminta: On selvitettävä asiakkuudet ja erilaiset asiakassegmentit. On löydettävä toiminnan muutokselle asiakkaan kannalta arvo. On käytävä läpi toimintaprosessit – niin ulkoiset kuin sisäisetkin. On haastettava vanhat paperipohjaiset toimintaprosessit. On jo alkuvaiheessa sitoutettava johto ja henkilöstö muutokseen.

Tieto: Kertakirjaus on yksi pääperiaate. Toinen pääperiaate on, että hyödynnetään jo olemassa olevaa tietoa (master-rekisterit). Kolmas periaate on, että käytetään mahdollisimman pitkälle jo standardoituja määrityksiä ja luokituksia. Ja vielä on otettava huomioon tiedon kaksi puolta – varsinainen tieto ja metatieto.

Tietojärjestelmä: Tietojärjestelmän tulee olla teknisesti avoin, mutta toiminnallisesti tietoturvallinen. Kaikki eivät pääse kaikkialle. Tietojärjestelmän tulee olla rakennettu siten, että sitä voidaan muuttaa ja kehittää tarpeiden mukaan ja riippumattomasti tietojärjestelmän rakentajasta. Tietojärjestelmän omistajuus on oltava selkeä.

Teknologia: Teknologian pitää olla luotettavaa ja rakennettu tietojärjestelmän tarpeiden mukaan. Ylläpidon periaatteet on jo määriteltävä tilausvaiheessa. Teknologiaan liittyy myös tietoturvavaatimukset, jotka muodostuvat tiedon arkaluontoisuuden perusteella. Teknologiaan liittyy myös tietovirtojen luotettavuus.

Tietoturva on läpimenevä periaate toiminnasta tietoon, tietojärjestelmiin ja teknologiaan. Luottamus tietoturvaan lisää palvelun käytettävyyttä. 

Yhteispeli. Käytettävyyteen liittyy monenlaista asiantuntijuutta, jotka on osattava linkittää yhteen. Jotta kaikki vaatimukset täyttyvät, on muutoksen organisointi alusta loppuun avainasia. Muutoksella pitää olla vastuullinen tekijä/organisaattori/projektipäällikkö. On myös oltava alusta loppuun keskinäinen ymmärrys ja yhteistyö eri osapuolten välillä. Käyttäjien on kyettävä tuomaan esille tarpeet ja toteuttajien on kyettävä tuomaan esiin ratkaisuvaihtoehdot. Yhteispelillä se sujuu.

Päivitys 4.1.2016: LinkedInin puolelta tuli hyviä kommentteja:

• Ilkka Tengvall Tässä sattumoisin esimerkki tältä aamulta. Vantaan terveyspalveluiden portaali ajanvaraukselle on tillin tallin. Kun palvelu tehdään, pitäisi myös valvonta ja operointi olla kunnossa. Koska nettivaraus ei toimi, tunti puhelinjonossa on näemmä lyhyt aika. Korjataanpas tälläiset prosessit kuntoon että digipalveluilla olisi edes toivoa saada suosiota. Puhumattakaan etuja käytettyyn rahaan nähden. https://eterveys.vantaa.fi/portal 

• Pekka Saarinen Olli: täydennys artikkeliin. Testaus ja auditointi-kappaleesta puuttuu järjestelmätestaus. Siinä testataan tietojärjestelmää kokonaisuutena, joten kyseessä on kehitystyön lopputuloksen kannalta kriittisin testausvaihe.

• Timo Ruohomäki Digisähköisten palvelujen käytettävyydessä ei tule myöskään unohtaa kuormatestausta. On ihan arkipäivää, että vaikkapa lain muuttuessa järjestelmä kohtaa tiettynä aamuna hyvin huomattavan käyttökuorman ja selaimella käytettävän järjestelmän tulisi käyttäytyä järkevästi. Tämä liittyy sekä integrointi- että hyväksymistestaukseen.
  Toinen hyvä suuntaus liittyen osittain kokonaisarkkitehtuuriin olisi se, että tavoiteltaisiin eri verkkopalveluissa yhtenäistä käyttökokemusta, "look&feel". Ainakin Yhdysvalloissa ja Australiassa julkinen sektori on julkaissut omat, yksityiskohtaiset human interface guidelines -ohjeistuksensa niin käytännöllisellä tasolla, että paketista löytyy valmiit ikonigrafiikat ja väriskeemat. Käyttäjä kokee hämmennystä jos esimerkiksi palveluun rekisteröityminen tapahtuu täysin erinäköisessä (ja pahimmillaan erikielisessä, terveisiä valtiolle.fi) käyttöliittymässä kuin itse palvelun käyttö

Päivitys 8.1.2016: LinkedInin puolelta tuli hyvä muistutus:

Timo Savolainen Tärkeä aihe! Asiakkaan polkuja kuvaamalla pääsee nopeasti kehittämään prosesseja ilman, että keskustelu menee liian tekniseksi.

Viitteet

(1) Olli Nylander: Digitaalisten palvelujen käytettävyys on pitkä prosessi, Tietoasiantuntija - lehti 5/2015, ss. 20-22. 

(2) Kai Koskela, Vesa Ilmarinen: Digitalisaatio. Yritysjohdon käsikirja, Talentum 2015

http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/09/digiagenda-sotemaailmaan.html 

(3) Maija Valta: Sähköisen potilastietojärjestelmän sosiotekninen käyttöönotto: seitsemän vuoden seurantatutkimus odotuksista omaksumiseen. Itä-Suomen yliopisto, 2013
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2013/09/it-hankkeissa-voidaan-onnistuakin.html 

(4)  Jussi-Pekka Kasurinen: Ohjelmistotestauksen käsikirja, Docendo 2014

http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/04/ohjelmistotestaus-osa.html 

(5) Kokonaisarkkitehtuuri:  

Kokonaisarkkitehtuurista (VM:n malli)  kirjoitin taannoin blogikirjoituksen, josta tässä on ote: ”Kokonaisarkkitehtuuri on hyvä renki mutta huono isäntä. Kokonaisarkkitehtuurin pitää olla osa johtamisjärjestelmää ja johtamiskulttuuria. Toiminta, tieto, tietojärjestelmät ja teknologia pitää olla vuorovaikutuksessa keskenään. Samoin on tietoturvan kehittämisessä. Tieto on "öljy", joka pistää moottorit käyntiin. Suunta ja tarkoitus pitää olla selvä.” http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/12/kokonaisarkkitehtuuri-osaksi-johtamista.html