"Haamudiagnooseista" puhuminen liittyy HS:n uutiskirjoitukseen 10.10.2025 / toimittaja Aino Heikkonen. Erityinen huomio on jutussa (THL:n saamien tietojen perusteella) sairausryhmässä hengityselinten krooninen toimintavajaus. Koko maahan verrattuna Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella diagnoosiryhmän kasvu ollut täysin poikkeuksellinen verrattuna muuhun Suomeen.
Taustalla on diagnoositietojen merkitys rahoitusmallissa, jossa valtio jakaa käytettävissä olevat eurot rahoitusmallin mukaisessa suhteessa alueille. Kannusteena on siis löytää mallista mahdollisia porsaanreikiä - kuten "haamudiagnooseja", joilla voitaisiin nostaa oma alue muiden edelle ja näin saada ennakoitua suurempi euromäärä käyttöön. https://www.hs.fi/paivanlehti/10102025/art-2000011545540.html Kirjoituksessa käydään läpi myös eräiden muiden alueiden daignooseissa vastaavia ongelmia suuntaan jos toiseen. Kyse on tiedonhallinnan kokonaisuudesta aina diagnoosien määrittelystä edeten erilaisten tiedonsiirtovaiheiden jälkeen THL:ään rekisteritiedoksi.
Tiivistetysti voin pitkällä kokemuksellani sanoa, että jokaisessa tiedon muodostamisen ja jalostamisen prosessin vaiheessa on mahdollista syntyä virheellistä tietoa. Hoitoilmoitusjärjestelmän alkuaikoina tehtiin vertaileva tutkimus sairauskertomustietojen ja sen aikaiseen poistoilmoitusrekisteriin ilmoitettujen tietojen välillä. Tutkimuksessa löydettiin eroja. Hoitotakuun valmistelussa aikanaan pyrittiin suoriin tiedonsiirtoihin sairaaloista Stakesiin. Hanke jouduttiin keskeyttämään kiireiden vuoksi ja sen vuoksi, että oli tosi vaikea saada annettujen tietojen ja todellisuuden välille yhdenpitävyys. Diagnooseja oli annettu, mutta osittain sairaalajärjestelmässä ei ollut kaikilta osin tehty uloskirjauksia. Kuitenkin todellisuudessa maksutietojen ja sairauskertomustietojen osalta ko. potilaat oli uloskirjattu.
Ja vielä on käsittelemättä diagnoosien määrittelyn perimmäinen ominaisuus: yli-tai alidiagnosointi tai ylipäätänsä diagnoosin määrittelyvaikeudet. Rahoitusmalli näyttää kannustavan ylidiagnosointiin. On monia ongelmia, joita voidaan ns. medikalisoida. Alidiagnosointi puolestaan voi syntyä siitä, että potilasta ei kunnolla joko osata tai välitetä tutkia. Esimerkkejä löytyy niin yli- kuin alidiagnosoinnista. Kirjoitin osana elämäkertaani 29 tarinaa, josta tarina nro 12 oli nimeltään diagnoosien maailma. (Olli Nylander: Lauttasaaresta SOTEmaailmaan, BOD 2022, ss. 276-293). Vuoteen 2022 mennessä ei diagnooseja ollut vielä sotkettu rahoitusmalliin. Toki yrityksiä vuosien varrella oli diagnoosien kytkemistä tuotteistukseen osana ns. DRG-järjestelmää. Yhteisymmärrystä sairaanhoitopiirien kesken ei tästä syntynyt. Jotka ottivat DRG-järjestelmän jollain tavoin käyttöön, saivat siitä oivallisen kannusteen parantaa myös diagnoosien oikeellisuutta, tiedon laatua. Kerroin kirjassani myös hoidon haittavaikutusten kirjaamisesta. Olivat ymmärrettävistä syistä alidiagnosoituja. Olin mukana työryhmässä, joka yritti saada aikaan parannuksen. Tämä oli vuonna 2007. Tietääkseni alidiagnosointi on tältä osin edelleen todellisuutta.
Jälkeenpäin olen ehdottanut jo eläkkeellä ollessani joissakin kirjoituksissani, että THL:n hoitoilmoitusjärjestelmä ja KELAn kantajärjestelmä pitäisi yhdistää. Näin syntyisi samoista tiedoista yksi tietovirta, jossa sairauskertomustietojen perusteella syntyisi hoitoilmoitustiedot siltä osin, kun tiedoissa on päällekkäisyyksiä.
Diagnoositiedotkin on monopolisoitu VM:n vastuulle. Se on kummallista. HS:n kirjoituksissa ei esiinny lainkaan STM:ää, vaikka se "muodollisesti" on koko SOTEn sisältövastuullinen ministeriö. Diagnoosien merkitys mallissa ylikorostuu ottaen huomioon, että diagnoosilla on keskeinen asema erikoissairaanhoidossa, vähäisempi asema perusterveydenhuollossa eikä minkäänlaista asemaa sosiaalihuollossa.
Kirjoitin samasta asiasta heinakuussa 2025. https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/07/hyvinvointialueiden-rahoitusperiaatetta.html. Tässä on tuon ajan pointtilistani.
- Nykyinen laskentamalli perustuu THL:ssä pitkään kehitettyyn terveydenhuollon ja siihen kytkeytyvään vanhustenhuollon tarvepohjaiseen indeksiin (kertoimeen). (3) Pekan tavoin olen sitä mieltä, että tällainen monimutkainen indeksi ei avaudu kenellekään. Indeksi ei ole kannuste hyvinvointialuetta todellisiin uudistuksiin, vaan pikemminkin keinotteluun indeksin tarvitsemien tietojen keruussa. Neurologian ylilääkäri Jari Kankaanpää kärjistää asian seuraavasti mielipidekirjoituksessaan (HS 23.6.2025): "Hyvinvointialueille jaetaan rahaa sattumanvaraisesti. Jos tietopohja vuotaa, vuotaa myös oikeudenmukaisuus. Nykyisellään malli ei ole neutraali rahoitusmekanismi vaan teknokraattinen sattumakone." VM ja THL vastasivat 8.7.2025: Rahoituksesta noin 80 prosenttia kohdennetaan alueille tarvekertoimilla, jotka kuvaavat kunkin alueen väestön palvelutarvetta suhteessa maan keskimääräiseen tarpeeseen. Lisäksi vastauksessa todettiin, että mallia kehitetään jatkuvasti ottamalla huomioon myös saadut palautteet.
- Diagnoosien keskeinen merkitystä tarvekertoimessa pohditaan HS:n uutisessa 4.7.2025 "Noin 80 prosenttia hyvinvointialueiden rahoituksesta perustuu siihen, mitä sairauksia ja kuinka paljon paljon suomalaiset sairastavat." Diagnoosi pätee melkoisen hyvin erikoissairaanhoitoon. Sen rooli on keskeinen potilaan diagnosoinnissa ja sairauksien parantamisessa. Erikoissairaanhoidon osuus sotesta lienee rahassa mitattuna noin kolmannes. Diagnoosin roolia on vuosikausia yritetty tuoda keskeiseksi osaksi perusterveydenhuoltoa. Siinä on ollut monia vaikeuksia johtuen ongelmien moninaisuudesta. Siksi onkin joko sivuutettu koko diagnoosi (esim. keksimällä jokin sopiva) tai käyttämällä hyväksi perusterveydenhuoltoon luotuja omia luokituksia.Perusterveydenhuollon osuus rahoituksen kokonaisuudesta lienee noin kolmannes. Ja lopuksi tunnettua on myös, että jatkuvasti tapahtuu ylidiagnosointia ja myös alidiagnosointia niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Viimeinen kolmannes on sosiaalihuolto, jossa diagnoosilla ei ole mitään merkitystä ja sijaa.
- Erikoissairaanhoito painottuu tarveindeksissä perusterveydenhuoltoon ja sosiaalihuolroon verrattuna. Se ei painota ennaltaehkäisyn, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimia. Näin on ymmärrettävää, että juhlapuheista huolimatta esimerkiksi perusterveydenhuoltoa ei edistetä vaan alasajetaan. On myös ymmärrettävää, että sosiaalihuolto jää myös syrjään kehittämisestä ellei jotain dramaattista tule esille kuten vaikkapa vanhusten palveluissa tai lastensuojelussa. Tämän kirjoituksen jälkeen THL:n julkistamassa sosiaalihuollon tilastossa sosiaalihuollon kustannukset ovat noin 45%. Loput kustannukset ovat ESH:n ja PTH: kustannuksia.
- SOTE tarkoittaa sosiaalihuoltoa, terveydenhuoltoa ja niiden integraatiota. Tunnettu Oulun tutkimuksiin perustuva luku on, että moniongelmaiset asiakkaat aiheuttavat liki 80% kustannuksista. Rahanjaon perustana oleva indeksi ei nosta tätä tosiasiaa esille.
Rahoitusmalli kaipaa uudistusta. Kaikki alan asiantuntijat ja harrastajat tunnistavat tiedon laadun ongelmat, tietojen manipuloinnin ongelmat sekä puutteet todellisten kannusteiden aikaansaannissa. Mielestäni rahoitusmallin tulisi olla vuorovaikutteinen VM:n-STM:n ja alueiden kesken. Vuorovaikutus tarkoittaisi sitä, että kunkin alueen kanssa pitäisi tehdä toiminta- ja rahoitussopimus, joka perustuu osin kaikkien osapuolten yhdessä hyväksymään tilannetietoon sekä yhteisesti esiin nostettuihin tavoitteisiin ja niiden saavuttamisen haasteisiin. Toiminnan tavoitteet ja rahoituksen tavoitteet pitäisi kytkeä yhteen toimintalähtöisesti. Nyt tilanne on toinen. Olemme tätä näkäkulmaa myös nostaneet esille kolmen konkarin (Olli Nylander, Kauko Koivuniemi, Mikko Nenonen) kirjassa SOTE 3.0 - kohti SOTEn uutta kulttuuria. Kansalaisnäkökulmasta ja kansalaisten pärjäämisestä pitäisi lähteä liikkeelle, ei organisaatioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti