Tämän elokuvan sisältö on monelle tuttua. Minun isäni kuoli jo työiässä, ennen kuin dementian riski oli reaalinen. Sen sijaan perhepiiristämme löytyy esimerkkejä. Itsekin olen riski-iässä ja näin tulee peilattua omaisten kokemuksia aivan toisella tapaa. Nuorempana olin mukana työelämässä erilaisissa dementian ja Alzheimer-taudin tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Silloin minua "otti päähän", kun moni käytti sanaa dementia vähän niin kuin leikillään. Kun ei oikein jotain asiaa muistanut, todettiin, että "minulla taitaa olla dementiaa". Kun olen seurannut vierestä, niin dementia ikään kuin hiipii ensin omaisten mieleen ja huoleen sukulaisen alkavasta dementiasta. Mutta jo varhaisessa vaiheessa itse dementikkokin huolestuu ja masentuu. Olen havainnut toistaiseksi vähin erin eteneviä sairauksia, joiden yhteinen sairausryhmänimike on dementia. Suurimmalle osalle dementiaa sairastavista on annettu Alzheimer-diagnoosi. Lääkkeitä kehitetään jatkuvasti, mutta lähiakoina ei taida olla tarjolla "parantavaa" lääkettä. Monenlaisia lievittäviä sellaisia on ja niitä käytetään varsinkin palvelukodeissa ja hoitolaitoksissa sekä omaishoidon piirissä oleville sairaille.
Olen seurannut myös läheltä omaishoitajien roolia. Yleensä nimensä mukaisesti omaishoitaja on joko oma vaimo tai aviomies tai aikuinen lapsi. Käytännössä hoitajan työ on ympärivuorokautista - pahimmillaan todella myös yöhoitoa kattaen kaiken mahdollisen avun. Palkkio on mitätön, mutta se ei ole pääasia, vaan huoli läheisestään. Jos "omahoitajajärjestelmä" lakkautettaisiin, olisi ikäihmisten hoidon tila vielä paljon, paljon murheellisempi kuin nykyään. Toisaalta työ ja vastuu on niin suuri, että hoitajan terveys on jatkuvasti kovilla. Palvelukodeissa puolestaan vastuu jakaantuu usean henkilön kesken. Tässä mielessä kuormitus ei ole lainkaan verrattavissa omaishoitajan hoitokuormaan. Palvelukoteja on myös monenlaisia. Jotkut toimivat aktiivisesti ja järjestävät monenlaista aktiviteettia asukkaille. Hoitajat tuntevat dementian ilmenemismuodot ja osaavat tukea asiakkaita heidän mielentilan muutoksissa (ääritilanteessa aikaisemmasta käyttäytymisestä poikkeava agressiivisuus esimerkkinä). Osa palvelukodeista on puolestaan perushoidon juuri ja juuri suorittavia yhteisöjä. Dementian ilmenemismuodot ovat vieraita ja lääkkeiden avulla rauhoitetaan tai väsytetään asiakkaat tarpeen mukaan. Osalla palvelukodeista on henkilökuntaa riittävästi - osalla ei, mutta tämäkään ei ole aina selitys hoidon laatuun. Asenne ja osaaminen ovat keskiössä. Dementikot ovat myös useasti monisairaita ikäihmisiä. Tästä seuraa, että hoidon ja lääkityksen tarve on myös monenlaista. Parhaimmillaan lääkitykset ovat kohdallaan ja hoitokin vastaa tarpeita. Pahimmillaan lääkitys on vuosien saatossa syntynyt lääkkeiden "cocktail", jossa kukaan ei kanna kokonaisvastuuta. Useasti asiakkaan hyvinvointi voi helpottaa, kun lääkityksen kokonaisuus käydään läpi ja poistetaan turhat lääkkeet sekä muutetaan kokonaislääkitys yhteensopivaksi keskenään.
Dementiasta on runsaasti tutkimustietoa niin kotimaista kuin ulkomaistakin. Tunnettua on, että ikääntyminen on riski sairauden ilmaantumiseen. Suomen ikäpyramidi on väestötasolla todellinen osoitus riskin ja sen toteutumisen laajuudesta. Lancet komissio listasi joitakin vuosia sitten riskit väestöpohjaisten tutkimusten pohjalta seuraavasti: syntymä 7%, nuoruudessa alhainen koulutustaso 8%, keski-iässä: kuulon menetys 9%, verenpainetauti 2%, lihavuus 1 %, loppuikä: tupakointi 5%, masennus 4%, fyysinen laiskuus 3%, sosiaalinen eristäytyminen 2%, diabetes 1%. Lancetin komissio toteaa, että 35%:iin riskeistä voimme vaikuttaa, mutta 65%:iin riskeistä emme voi vaikuttaa. Lista näyttää sen, että sattuma lienee keskeinen tekijä, sairastuuko dementiaan vai ei. (lähde: Lancet-tehti 12/2017).
Pohdin kirjassani Hyvinvointi- ja terveyshyöty (2021, 192-193) annettavan hoidon hyötynäkökulmaa seuraavasti: "Dementiapotilaan hyöty muodostuu siitä, että mahdollistetaan turvallisesti kotona, palveluasumisessa tai hoitolaitoksessa pärjääminen omien pärjäämisresurssien varassa." Annetun hoidon hyödyt puolestaan tiivisti hyvin vanhustyön ammattihenkilö, Toini Nukari seuraavasti (HS-artikkeli 30.3.2019):
- hoidossa on keskeistä hoitajien aika, ammattitaito ja ymmärrys
- "Monisairauksissa pitää ottaa ihmisten yksilöllisyydet huomioon ja tuntea jokaisen hoidettavan elämäntarina."
- "Asiansa osaavat hoitajat pystyvät tekemään tämän kaiken ilman, että hoitajamitoitus on mahdottoman iso."
- Hoitajien palkkaus on työn määrään ja vastuullisuuteen nähden huono.
- Ongelmana ristiriitatilanteissa hoidettavan itsemääräämisoikeuden sekä suojaamisvelvoitteen välillä (esimerkiksi pesetyminen).
- Hyvä hoito on yksittäisen hoitopaikan vastuulla, mutta kokonaisvastuu on yhteiskunnassa jaettu.
- "Merkitystä on myös, miten asiasta puhutaan. Jos aina puhutaan , että vanhukset ovat suuri rahareikä ja heitä tarvitsee vielä hoitaakin, niin sehän luo jo ilmapiirin."
Lähes poikkeuksetta vaalikeskusteluissa on otettu esille ikäihmisten palvelujen tarve. Sitten asia on jäänyt taka-alalle. Viimeiset vaalikeskustelut keskittyivät raha-asioiden ympärille. Nyt ollaan ikäihmisten hoidossa suuressa ristiriidassa. Pitäisi tästäkin palvelusta säästää ja niin sitä tehdäänkin. Toisaalta tarve olisi suuri voimavarojen lisäykseen. Mutta paljon on tehtävissä nykyisinkin voimavaroin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti