Äitiyspakkaus - sosiaalinen innovaatio, päivitys 7.12.2017

Äitiyspakkauksen nimeä halutaan muuttaa. Perusteena on miesten syrjintä. HS:n gallupissa (7.12.2017) selvitettiin kansan näkemyksiä tähän. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että nimeä ei pidä muuttaa. Yli 90% miesvastaajista ei kokenut tässä mitään syrjintää. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005479263.html
Nimiehdotuksia on kerätty Kelaan ja tässäkin HS-gallupissa niitä saatiin. Peruspalveluministeri Sarikko oli sitä mieltä, että vauvapakkaus tai perhepakkaus olisi parhaat vaihtoehdot äitiyspakkaukselle. Kannattaa lukea tämä kirjoitukseni uudelleen, niin saa hiukan perspektiiviä nimiasiaankin. On se äitiyspakkaus brandi, jolla on pitkä historia. Kannattaa miettiä, onko järkeä lähteä nimen vaihtoon.











Uuden äiteiyspakkauksen julkistustilaisuus on Kelassa 7.3.2017. Äitiyspakkaus on vuonna 2017 80 vuotias. https://www.lyy/reg/Vuoden_2017_aitiyspakkauksen_julkistustilaisuus_5385?utm_source=Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Mediainfo

HS:n kuva: äitiyspakkaus 2016

Äitiyspakkaus 2016 on valmis. (1).  Innolla lehdistö ja some kurkisti pakkauksen sisään ja alkoi pohtia tuotteiden kirjoa, ominaisuuksia, värejä jne. Samaan tapaan mekin nuoret vanhemmat hypisteltiin aikanaan 1970-luvulla äitiyspakkausta. Hyviä ja laadukkaita olivat tavarat. Väritkin olivat ajanmukaisia. Aihetta on myös syvällisemmin pohdittu lehdistössä ja somessa. Pohdinnoista näkyy hyvinvointivaltion yltäkylläisyyden merkit. Onkohan värit nyt aivan mieleisiä? Symboloivatko värit enemmän poikia kuin tyttöjä? Onko tavaroissa riittävällä tavalla huomioitu isät? Olemmeko jääneet äitien varjoon? Onko nimi aikansa elänyt? Pitäisikö nimen olla vanhempain pakkaus vai vauvan pakkaus? Vai pitäisikö nimen olla vauvan saavien henkilöiden selviytymiskappaus? Samaan aikaan puhutaan yhteiskunnan palvelujen ja etuuksien leikkauksista, kestävyysvajeesta. Tai vaikkapa lapsettomuuden kanssa kamppailevat pariskunnat toivovat yleensä parempaa lapsirikasta elämää.

Kuva 1970-luvun äitiyspakkauksesta

Sosiaalinen innovaatio vuodelta 1938. (2) Niin kyse on sosiaalisesta innovaatiosta, jonka tavoitteena oli saada kaikki odottavat äidit käymään äitiysneuvolassa ennen raskauden neljättä kuukautta. Ideana oli laskea lapsikuolleisuutta ja turvata vastasyntyneille lapsille tasavertainen tulevaisuus. Olivat hienoja ajatuksia, jotka ovat kantaneet nykypäiviin. Äitiyspakkaus oli alun perin eräänlainen selviytymispakkaus tavaroineen ja ohjeineen.  Ilkka Taipale toimitti vuonna 2006 kirjan "100 sosiaalista innovaatiota Suomessa". (3) Innovaatio nro 23 oli äitiyspakkaus. Innovaatio on ainutlaatuinen maailmassa. Innovaation historian kertoo Sirpa Taskinen. Siitä näkyy pakkauksen jatkuva kehittäminen vastaamaan kunkin ajan makuja, tarpeita ja perimmäistä ajatusta. Tästä nimestäkin on käyty keskustelua jo 80-luvulla. Opaskirjan nimi muutettiin tuolloin: "Meille tulee vauva" - ei enää äidille tulee vauva. Taskinen päättää innovaation esittelyn seuraavasti: "Äitiys- ja lapsikuolleisuus onkin 1950-luvulta lähtien vähentynyt niin dramaattisesti, että Suomi on jatkuvasti ollut maailman kolmen parhaan maan joukossa. Ilman äitiyspakkauksen vetovoimaa tämä ei kentien olisi onnistunut".

Selviytymispakkaus (survival kit) voisi olla uusienkin sosiaalisten innovaatioiden lähde. Suomi on keksintöjen kärkimaa. Äitiyspakkaushan on eräänlainen survival kit. Voitaisiin ideoida meille miehille oma selviytymispakkaus, jolla meidät saataisiin hyvissä ajoin terveystarkastuksiin ja kääntämään omaa terveyskäyttäytymistämme parempaan suuntaan. Selviytymispakkaus voitaisiin tehdä myös digitalisaatioon. Meitähän on kolmea tyyppiä: jo äidinmaidossa digitoituneet, aikuisiällä digitoituneet ja digisyrjäytyneet. VM:n ICT-toiminnon digikärkihankkeeseen siis voisi ideoida digiselviytymispakkauksen. Selviytymispakkauksella voisi olla kolme erilaista versiota: 1. elämässä on muutakin kuin digiä - nosta katseesi kännykästi (kuvaruudulta) ja keskustele suoraan kaverisi kanssa, 2. miten voisin hyödyntää nykyistä teknologiaa rohkeasti eli kyllä siellä kuvaruudulla on hyviäkin asioita ja apuvälineitä, 3. miten autan niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan pysty itse vamman tai osaamisvajeen vuoksi hyödyntämään uusinta teknologiaa.

Päivitys 10.3.2016: Kelan tuubivideo: Uuden äitiyspakkauksen tuotteet minuutissa. https://www.youtube.com/watch?v=etKF_6MTN9I&list=PLcHnb7gsysA67-Fke8fOWOhvuFIPPuqbR&index=45

Päivitys 18.7.2016: Suomesta on sitten otettu Briteissä mallia. Eräs synnytyssairaala on jakanut kesäkuussa ensimmäiset äitiyspaikaukset. Uutisessa viitataan myös vanhaan juttuun vuodelta 2013, jossa ihmeteltiin, miksi suomalaiset vauvat nukkuvat pahvilaatikoissa - siis äitiyspaikkauksen laatikossa.  Ks. oheinen kuva. http://www.bbc.com/news/health-36659744 

 

Viitteet

(1) Äitiyspakkaus 2016: Aihetta on käsitelty mm. Helsingin Sanomissa. Oheinen värikuva on HS:n jutusta. http://www.hs.fi/hyvinvointi/aihe/aitiyspakkaus/

(2) Äitiysavustuksen historia ( Kelan sivuilta poimittu): 

• Laki äitiysavustuksesta säädettiin 1937, ja avustusten jakaminen aloitettiin seuraavana vuonna. Avustus oli ensin tarkoitettu vähävaraisille synnyttäjille.
• Taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja suurista lapsikuolleisuusluvuista. Äidit saatiin äitiysavustuksen avulla terveydenhuollon piiriin. Suomessa lapsi- ja äitikuolleisuus ovat jo pitkään olleet maailman pienimpiä.
• Ensimmäisinä vuosina äitiysavustuksen myönsi ja maksoi synnyttäjän kotikunnan huoltolautakunta.
• Vuonna 1938 äitiysavustuksen sai noin kaksi kolmasosaa synnyttäjistä. Silloin äitiysavustuksen arvo oli 450 markkaa kutakin syntyvää lasta kohden. Summa vastasi runsasta kolmannesta teollisuustyöntekijän kuukauden keskipalkasta. Avustus myönnettiin raha- tai luontaisavustuksena tai osittain kummassakin muodossa.
• Äitiysavustus tuli 1949 kaikkien äitien saataville.
• Kela on vastannut äitiysavustuksesta vuodesta 1994. Sitä ennen äitiyspakkauksen toimittamisesta huolehtivat Sosiaalihallitus (nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja Valtion hankintakeskus.
• Nykypäivänä lähes kaikki ensisynnyttäjät valitsevat äitiyspakkauksen, ja kaikista äideistä vain kolmasosa valitsee 140 euron rahasumman.
• Äitiyspakkaus on ollut vuosikymmeniä maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen.
• Kela jakaa vuosittain n. 60 000 äitiysavustusta, joista n. 40 000 äitiyspakkauksena.
• Äitiyspakkauksen tekstiilien värimaailma on ollut jo usean vuoden ajan neutraali, jotta vaatteet sopisivat tyttö- ja poikavauvoille. Neutraalit värit ovat myös helpommin yhdisteltävissä muihin väreihin. Ennen 1970-luvun puoliväliä äitiyspakkauksen tekstiilit olivat pääsääntöisesti valkoisia.
• Äitiyspakkaus on hyvin perinteinen, mutta samalla vuosittain uudistuva. Siitä on tullut yhä ekologisempi kokonaisuus. Vuodesta 2000 lähtien pakkauksessa on mm. ollut kestovaippoja.

(3) Toimittanut Ilkka Taipale: 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Itämerisäätiö. Kustannus Kunnia oy, Helsinki 2006:
Kirjan toimittaja Ilkka on kertonut minulle, että kirjaa on käännetty useille kielille (olikohan jopa kymmeniä). Ilkka on maailmanmatkoillaan mainostanut kirjaa ja sosiaalisia innovaatioita. Kirjassa on esitelty 34 sosiaalipolitiikkaan ja terveyteen liittyvää sosiaalista innovaatiota.  Löytyy innovaatioista myös ironisia sellaisia, kuten "Viron viinaralli" tai "Salmiakkikossu" ( innovaatiot 104 ja 105).

Maakunnat tykkäävät hallituksen esityksestä, mutta eivät asiantuntijat, päivitys 10.3.2016

502 lausuntoa - yhteenvedon tarkastelu.  Hallituksen linjaus 18 maakunnasta ja 15 sote-alueesta sai maakunnilta ja valtaosalta kuntia positiivisen palautteen. Suuret keskuskunnat olivat hiukan eri mieltä. Uudistuksen alkuvaiheessa halutaan, että maakunnille ei koottaisi liikaa "uusia" tehtäviä. Sote riittäisi aluksi. Myös oma verotusoikeus olisi hyvä juttu, mutta aluksi suora valtion rahoitus olisi hyvä lähtökohta. Maakunnat haluaisivat valtaosin olla nykyisissä kuoseissaan. Oma päätösvalta ja aito itsenäisyys oli maakuntien toive. Pienten maakuntien joukossa oli toiveita yhteistyöstä muiden maakuntien kanssa. Uudellamaalla ja Lapissa korostettiin maakuntien erilaisuutta.  Tuoreessa lausuntojen jälkeisessä tulkinnassa kuntavaalien lykkääminen törmää peruslaillisiin ongelmiin. Aluksi maakuntien luottamusmiehet valittaisiin kuntien kautta - linja olisi saman tapainen kuin kuntayhtymien ratkaisu - Anu Vehviläinen YLE:n uutisissa 27.2.2016. Maakuntavaalit lykkäytyisivät siis 2020-luvulle.  Lausunnot korostavat maakuntien Suomea. Ehkä tämä on hyvä asia hallituksen linjauksille, mutta soten kannalta ei välttämättä ole näin. Maakuntien perinteiset tehtävät eivät ole olleet lainkaan sotea.

Lausunnot ovat ymmärrettäviä. Maakuntahallintomallihan korostaa ja lisää olemassa olevien maakuntien roolia ja valtaa. Miksi ei sitten oltaisi ehdotusten kannalla. Lausunnoista ei kunnolla käy ilmi sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma. Kyselyssä kävi ilmi, mihin suuntaan eri kunnat ja maakunnat haluavat tehdä yhteistyötä. Lausuntoyhteenvetoon tehtiin myös tällainen suunta-kartta, joka on ohessa. Yhteistyösuunnat ovat tuttuja ja suuntautuvat aika pitkälti maakuntien keskuspaikkoihin tai suurumpien kuntien ja palvelujen tuottajien (yliopistosairaalat) suuntaan. 

Maakunnat ja SOTE toimivat eri logiikalla.  Sotessa väestöpohjainen ajattelu noudattaa omaa logiikkaansa. Osa palveluista on hyvä järjestää mahdollisimman lähellä kansalaisia, mutta osa palveluista tulee järjestää mahdollisimman laadukkaasti ja tehokkaasti. Niissä palveluissa läheisyysperiaate ei ole keskeinen vaan erityisammattitaito. Hyvä esimerkki on päivystyksen järjestäminen, joka on ajateltu hoidettavaksi 12 päivystyspisteen mukaan - siis harvemmin kuin 18 tai 15. Toinen esimerkki on erilaiset harvinaiset sairaudet ja ongelmat. Niihin riittää ääripäässä yksi toimipiste tai vaikkapa 1-5.  Edelleen lausunnonantajat perustavat lausuntonsa nykytilaan ja optimistiseen käsitykseen oman maakunnan selviämisestä globalisaation muutoksista. Monet väestöennusteet kuitenkin osoittavat, että muuttoliike on pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kasvukeskuksiin. Sinne on myös turvattava sosiaali- ja terveyspalvelut. Ajankohtainen tutkimus Timo Aron tutkimus "Alueiden muuttovetovoima" kertoo asiasta seuraavaa: (ks. ohessa Matti Rimpelän kommentti ja tiivistelmä tutkimuksesta):
”Suomi pakkautuu etelään ja lounaaseen. Suomen vetovoimaisimmat kunnat ovat Helsinki, Tampere, Oulu, Turku ja Kuopio. Kaupunkien kasvaessa muu Suomi vähitellen autioituu: peräti kaksi kolmasosaa kunnista on muuttotappiollisia.”

Kaivetaan kuntayhtymämalli esiin.  Nyt pitäisi keskittyä sote-uudistukseen ja sen viemiseen eteenpäin perustuslain sallimissa rajoissa. Pääosin muutokset palvelurakenteeseen ja "sotesäästöihin" on tehtävissä myös ilman maakuntahallintoa. Uudistus kannattaisi kytkeä nykyisten sairaanhoitopiirien tehtävien uudistamiseen ja osan pienistä sairaanhoitopiireistä yhdistämiseen lähellä oleviin suurempiin piireihin. Tätä uudistusta on pohdittu jo vuosikymmeniä. Tiedetään jo, että sairaanhoitopiirien määrä voisi olla korkeintaan 10-15. Kenties 5 alueen malli on edelleen perustulain vastainen malli. Sairaanhoitopiireihin pitäisi liittää perusterveydenhuolto, mutta harkiten olisi pohdittava sosiaalihuollon asema. Jopa voitaisiin ajatella, että jätetään sosiaalihuolto kuntien tehtäväksi.  Toimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi. Haastaviksi palveluiksi jäisivät kotipalvelut, kun kotisairaanhoito on osa terveydenhuoltoa. Samoin vanhustenhuollossa erilaiset palveluasumismuodot ovat rajapintapalveluita. Toisaalta kannattaisi linjata, että on olemassa asumista ja palvelua. Palvelu voi olla sosiaalipalvelua ja/tai terveyspalvelua ja tuotetaan asiakkaille tarpeen mukaan. Laitoshoito voisi olla jatkossakin vain terveydenhuoltoa. Lastensuojelu on oma kokonaisuutensa, jonka asema ja sijainti kannattaa pohtia. Se on kalleinta osaa sosiaali- ja terveydenhuollosta ja muutenkin hyvin komplisoitu haaste. Tapausten määrä on pieni ja näin tapausten ilmaantuvuus ja esiintyvyys "vaatii suuremman väestöpohjan". Pienessä kunnassa satunnaisuuden merkitys kasvaa. Toisaalta lastensuojelu on mitä suurimmassa määrin läheisyysperiaatteella toimivaa palvelua. Palveluittain vakavia pohdintoja niiden hallinnollisesta sijainnista en ole nähnyt. Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto on pistetty aina samaan "sote-saaviin".Pahimmillaan on unohdettu, että "sotesaavi" sisältää myös terveydenhuollon.

Liite STM:n ja VM:n yhteinen tiedote 18.2.2016   

"Valtaosa kunnista pitää maakuntajakoa hyvänä pohjana itsehallintoalueille

Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiovarainministeriö 18.2.2016 14.32 Tiedote 21

Valtaosa kunnista, kuntayhtymistä ja muista toimijoista pitää nykyistä maakuntajakoa hyvänä pohjana itsehallintoalueiden muodostamiselle. Osan mielestä itsehallintoalueita eli maakuntia tulisi olla kuitenkin esitettyä vähemmän. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja uutta rahoitusmallia toivotaan valmisteltavan niin, ettei uudistus viivästy. Muun muassa näihin asioihin otettiin kantaa sote- ja aluehallintouudistuksen lausuntokierroksella.

Yhteensä 502 kuntaa, kuntayhtymää ja muuta lausunnonantajaa otti määräajassa kantaa hallituksen linjauksiin itsehallintoalueiden määrästä, aluejaosta ja rahoituksesta. Hallituksen linjauksen mukaan itsehallintoalueita perustetaan 18 ja niiden pohjana ovat nykyiset maakunnat. Kaikki maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, mutta kolme maakuntaa järjestää palvelunsa yhteistyössä naapurimaakunnan kanssa.
Lausuntopyyntöön vastanneista 69 prosenttia piti nykyistä maakuntajakoa oikeana perusteena aluejaolle. Tätä mieltä oltiin etenkin pienissä alle 20 000 asukkaan kunnissa. Vastaajista 19 prosenttia ei kannattanut nykyistä maakuntajakoa ja joka kymmenes ei ottanut asiaan kantaa.
Lausunnonantajia mietitytti erityisesti rakenne, jossa maakuntia on 18 ja sosiaali- ja terveyspalvelut toteutetaan 15 alueen kokonaisuuksina. Osa vastaajista kannatti pienten maakuntien yhteistyötä palvelujen toteuttamisessa niiden taloudellisen kantokyvyn rajallisuuden takia. Osa lausunnonantajista kuitenkin toivoi suurempia maakuntia, jotka vastaisivat kaikista palveluistaan.
Maakunnille toivottiin omaa päätösvaltaa ja aitoa itsehallintoa. Osa vastaajista korosti maakuntien erityispiirteiden huomioon ottamista. Saman mallin soveltaminen koko maahan koettiin hankalaksi, erityisesti Uudellamaalla ja Lapissa.
Kaikkiaan yhdeksän kuntaa esitti kuulumista eri maakuntaan kuin nykyisin. Nämä kunnat ovat Enonkoski, Heinävesi, Iitti, Isokyrö, Joroinen, Kuhmoinen, Pieksämäki, Jämsä ja Savonlinna.  Myös useat muut kunnat saattaisivat haluta kuulua eri maakuntaan, jos oma maakunta ei saisi itsenäistä järjestämisvastuuta sosiaali- ja terveyspalveluista. Järjestämisvastuun itsenäisyydellä voisi olla vaikutusta 58 kunnan kantaan. Erityisesti maakuntien reuna-alueilla oli huolta lähipalvelujen säilymisestä.

Maakuntien ja kuntien rahoitusta tarkasteltava kokonaisuutena

Hallituksen rahoituksen uudistamista koskevan linjauksen mukaan kunnilla ei voi jatkossa olla merkittävää vastuuta sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta. Hallituksen mukaan rahoituksen päävastuu olisi valtiolla. Lisäksi selvitetään maakuntien osittaista omaa verotusoikeutta.
Lausunnonantajien mielestä rahoitusvastuun siirtyminen on perusteltua, kunhan tuleva rahoitusmalli turvaa kuntien toimintakyvyn jatkossakin. Vastaajien mielestä on tärkeää vähentää kestävyysvajetta ja purkaa nykyinen monikanavainen rahoitus. Maakuntien verotusoikeutta enimmäkseen kannatettiin, mutta myös vastustettiin osassa lausuntoja. Omaisuuden, henkilöstön ja eläkevastuiden siirrossa maakunnille tulisi noudattaa yhtäläisiä ja oikeudenmukaisia perusteita.

Kunnat haluavat vastata itse elinvoimaisuudestaan

Hallituksen linjauksen mukaan uusille maakunnille siirtyisivät myös pelastustoimen ja maakuntien liittojen tehtävät, ELY-keskusten alueellisen kehittämisen tehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto. Suuri osa vastaajista toivoi, ettei uusille maakunnille siirrettäisi näiden tehtävien lisäksi muita tehtäviä uudistuksen aloitusvaiheessa. On tärkeää varmistaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirtämisessä onnistutaan. Kuntiin tulisi jättää kuntien elinvoimaan liittyvät tehtävät, kuten esimerkiksi maankäyttö, kaavoitus ja elinkeinopolitiikka.

Annetut lausunnot ovat julkisia ja nähtävissä valtioneuvoston hankesivustolla.  Lausuntoja hyödynnetään sote- ja aluehallintouudistusta koskevan hallituksen esityksen valmistelussa. Hallituksen esitysluonnos lähetetään lausunnoille vielä kertaalleen ennen sen antamista eduskunnalle.

Liitteet:

Lausuntoyhteenveto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi (STM:n raportteja ja muistioita 10:2016)

Lausunnot (Valtioneuvoston hankesivusto, ks. asiakirjat-välilehti)" 

Päivitys 28.2.2016: FB:n puolella Matti Rimpelä kommentoi: 

"Hyvää analyysiä. Oletko tutustunut Timo Aron tuottamiin raportteihin? Löytyvät helposti Googlesta. Suomi ei enää jakaudu - ja vielä vähemmän 2030-luvulla - maakuntiin samalla tavalla kuin 1900 -luvulla. Maakunnat ovat samanlainen historiaan jäänyt kehitysvaihe kuin aikanaan olivat säädyt (aatelisto, papisto, ...). Ja sitten ihan pieni reunahuomautus. Ei lastensuojelun rakenne eikä sen haasteet akselilla universaali - yleinen - tehostettu - erityinen tuki ole yhtään sen omaleimaisempi kuin sairaanhoito. Kaikilla tasoilla tarvitaan viisaasti yhteensovitettua toimintaa, jonka ytimen tulisi kuitenkin olla ihmisten arjessa."
http://www.timoaro.fi/alueiden-muuttovetovoima-vuosina-2009-2013/

Tiivistelmä Timo Aron  tutkimuksesta:

SUOMI PAKKAUTUU ETELÄÄN JA LOUNAASEEN
’Alueiden muuttovetovoima 2009-2013’ -analyysissä osoitetaan, miten suomalaiset muuttavat suuriin kaupunkeihin, erityisesti Etelä- ja Lounais-Suomeen. Suomen vetovoimaisimmat kunnat ovat Helsinki, Tampere, Oulu, Turku ja Kuopio. Kaupunkien kasvaessa muu Suomi vähitellen autioituu: peräti kaksi kolmasosaa kunnista on muuttotappiollisia. Tiedot käyvä ilmi muuttoliiketutkija Timo Aron tuoreesta analyysistä.
Suomalaiset keskittyvät yhä tiiviimmin Helsingin, Tampereen, Turun ja Lahden seutujen muodostamalle Etelä- ja Lounais-Suomen vaikutusalueelle. Kaupungeista Helsinki on suurin muuttomagneetti: se on saanut muuttovoittoa vuosien 2009–2013 aikana 11 681 asukasta.

– Suurten kaupunkiseutujen alueella asuu jo 4,8 miljoonaa ihmistä eli 90 prosenttia väestöstä. Se kertoo, kuinka kahtiajakautunut Suomi on: keskuskaupungit ja kehyskunnat keräävät uusia asukkaita, kun muu Suomi hiljalleen tyhjenee, Aro kertoo.

 Helsingin jälkeen suurimmat muuttovoittajat ovat Tampere (+4 744), Oulu (+3 428), Turku (+2 581) ja Kuopio (+2 123). Pahimmat muuttotappiokunnat ovat Kajaani (-1 501), Kouvola (-1 226), Raahe (-1 089), Kemi (-1 075) ja Kotka (-1 023)."


Päivitys 28.2.2016: HS:n pääkirjoitussivulla julkaistiin 24.2.2026 Hannu Katajamäen kirjoitus, jossa otetaan kriittisesti kantaa maakuntien määrään ja väestöpohjiin: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1456200833325
"Aluehallintouudistuksen linja lipsuu uhkaavasti
Aluehallintoon ollaan luomassa liian paljon ja liian pieniä maakuntia.

Juha Sipilän (kesk) hallitus olisi voinut tehdä suurteon yhtenäistämällä Suomen sekavan aluehallinnon ja tuomalla sen viimeinkin nykyaikaan.
Näin ei valitettavasti ole tapahtumassa. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa Suomessa on 18 maakuntaa, joihin valitaan päättäjät vaaleilla. Lisäksi maassa on 15 sosiaali- ja terveydenhuollon aluetta – joskin viimeisimpien tietojen perusteella on mahdollista, että sote-alueita perustetaan lopulta vähemmän. On myös syntymässä 12 erikoissairaanhoidon päivystysaluetta. Järjestelmät ja niiden erot eivät ole selkeitä.
Terveyspalveluissa tilannetta mutkistaa kokoomuksen läpi ajama valinnanvapausperiaate. On vielä mahdotonta arvioida, mitä se tuo tullessaan.

Mikä rooli on vastedes esimerkiksi ylikansallisilla hoiva-alan suuryrityksillä, ja miten ne organisoituvat alueellisesti? Mistä tulevat kaivatut miljardien eurojen säästöt? Ilma on sakeana kysymyksistä, joihin ei ole tarjolla selviä vastauksia.
Maakuntien väkiluku vaihtelee alle 100 000 asukkaan alueista – Keski-Pohjanmaasta ja Kainuusta – yli puolentoista miljoonan asukkaan Uuteenmaahan.
Selvitysmies Lauri Tarasti teki tilauksen perusteella ansiokkaan raportin maakunnille tulevista tehtävistä, mutta törmäsi odotetusti suuriin käytännön vaikeuksiin: valtion aluehallinnon siirtäminen yhtenäisellä tavalla mittakaavaltaan ja luonteeltaan toisistaan suuresti poikkeaviin maakuntiin on tuskaista.
Tarasti joutui taiteilemaan yhteistoiminta-alueita, joissa maakuntien eri tehtäviä hoidettaisiin vastedes erikokoisilla alueilla, joiden lukumäärä vaihtelisi tehtävästä riippuen yhden ja kahdeksantoista välillä. Maakuntien yhteistyölle tarjotut asetelmat ovat epäselviä ja keinotekoisia.
Tarasti teki mitä oli tehtävissä, mutta toimeksiannon lähtökohta vesitti hänen työnsä. Toimeksianto perustui maantieteellisten tosiasioiden tunnustamisen sijaan poliittisen valtapelin synnyttämään kömpelöön ja edesvastuuttomaan kompromissiin.
Aluehallintouudistuksen seurauksena liian pieniksi jääneet maakunnat pilkkovat toiminnallisesti järkeviä kokonaisuuksia. Esimerkiksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle olisi riittänyt kolmen itsehallintoalueen sijasta yksi. Itsehallintoalueina pienet maakunnat sortuvat nurkkakuntaiseen aluekehittämiseen ja kilpavarusteluun.
Kaikki haluavat taivaaseen, mutta kukaan ei halua kuolla. Lopulta uudistuksessa häviävät kaikki.
Perusongelma on, että 18 maakuntaa on Suomessa liikaa. Maantieteellisesti perusteltu maakuntien määrä olisi 10–12. Silloin voitaisiin toteuttaa aluehallinto, jossa tehokkuus ja tasaisuus lyövät kättä.
Maakuntien ihannemäärä osoitettiin valmistelevassa vaiheessa saavutettavuuslaskelmin, joita ei kuitenkaan otettu huomioon. Kaiken maailman dosenttien tekeleitä ei kaivattu. Nyt ollaan matkalla kohti hallintohärveliä, jonka nimittäminen himmeliksi olisi kohteliaisuus.
Kaavailluissa maakunnissa kuntien asema vaihtelee suuresti. Jos halutaan Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat, tarvitaanko niissä enää kuntia? Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla Kokkolan kaupunki on vain hieman pienempi kuin maakunta. Asetelma ei ole järkevä.
Minimaakunnat ovat enemmän kuntia kuin maakuntia. Mitä järkeä niissä on järjestää erikseen kunta- ja maakuntavaalit, jotka koskevat melkein samoja asukkaita?
Uudellemaalle tarvittaisiin erityisratkaisu. Pääkaupunkiseutu on koko Suomelle niin tärkeä alue, että sen vahva ja yhtenäinen kehittäminen on välttämätöntä. Esimerkiksi Helsingin päättäjien on luultavasti erittäin vaikea sitoutua nyt suunniteltuun maakuntakehitelmään.
Uudenmaan maakunnan ja Uudenmaan suurten kaupunkien välille tulee väistämättä toimivaltaristiriita. Ainoa vaihtoehto on pääkaupunkiseudun radikaali kuntauudistus ja siihen kytketty vahva kunnanosademokratia. Se on tavalla tai toisella toteutettava.
Kansalaisten kannalta välttämätön sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saattaa häiriintyä maakuntauudistusta sommiteltaessa. Hallituksen on nähtävä tärkein. Maakuntahallinto voi odottaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on ensisijainen. Kysymys ei ole arvovallasta vaan järjen käytöstä."
Hannu Katajamäki
Kirjoittaja on aluetieteen professori Vaasan yliopistossa.

Päivitys 29.2.2016: Mutta asiantuntijat eivät tykkää 18 maakunnan mallista - valtaosa kannattaa 12 maakunnan mallia (perustana päivystysvalmius).  http://yle.fi/uutiset/asiantuntijat_eivat_lampene_keskustan_hellimalle_18_alueen_mallille/8703287

Päivitys 4.3.2016: Mediuutiset kommentoi lausuntoja:  http://www.mediuutiset.fi/debatti/paakirjoitukset/luottamus-maakuntaan-menee-testiin-6310625

Päivitys 10.3.2016: Ruotsi suunnittelee siirtymistä 21 maakunnasta 6 maakuntaan: http://yle.fi/uutiset/ruotsin_aluejako_uusiksi__21_laanista_ja_maakarajasta_kuusi_suuraluetta/8731507

Omakanta systemaattiseen käyttöön - herätys ammattilaiset, päivitys 26.2.2016

Omakanta: www. omakanta.fi

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu henkilökohtainen internetpalvelu, josta yli 18-vuotias voi katsella omia sähköisiä resepti- ja potilastietoja sekä tulostaa yhteenvedon sähköisistä resepteistä. Lapsen vanhemmat eivät voi vielä katsella lapsensa tietoja palvelusta. Omakannasta näkyy tietoja, kun potilaalle on kirjoitettu sähköinen resepti tai hänen potilastietojaan on tallennettu Potilastiedon arkistoon. Täysi-ikäinen näkee myös tiedot, jotka on tallennettu, kun hän oli ala-ikäinen. Tulevaisuudessa palvelusta näkee organisaatiotasolla, missä potilaan tietoja on katsottu tai käsitelty. Sähköiset reseptit ja lääkeostot näkyvät Omakannassa 2,5 vuotta siitä päivästä, jolloin ne on kirjoitettu. Palvelusta ei näe paperi-, puhelin- tai faksireseptejä. Omakanta löytyy Kanta-palvelujen sivuilta osoitteesta www.kanta.fi tai suoralla osoitteella www.omakanta.fi. Palveluun kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla, HST-kortilla tai mobiilivarmenteella.

Omakanta on ainutlaatuinen palvelu, joka toimii periaatteessa hyvin. Se on helppo kansalaiselle ja erinomainen apu potilaalle itselleen, mutta myös ammattilaiselle. Omakanta toimii, jos tiedot ovat ajantasalla ja mahdollisimman kattavat. Ajankohtainen viesti tuttavaltani vie pohjaa pois palvelulta. Kysyin apua myös ministeriöstä. Tässä on tulos. Herätkää ammattilaiset - myös kotikaupunkini Espoo.

Kysymykseni omakannasta STM:n virkamiehelle. Sain yksityisen postini puolelta tutultani peräkkäisiä viestejä koskien omakantaa ja Espoon toimintakäytäntöjä. Onko tästä omakannasta olemassa jotain yleisiä yhdessä hyväksyttyjä periaatteita vai voiko jokainen hoitoyksikkö toimia miten tahtoo. Tästä alla olevasta tekstistä käy ilmi kaksijakoista käytäntöä. Toisaalta tiedot ovat kattavia ja ajantasaisia toisaalta ei.

”Tulipa eilen koettua, että ei Espoon sähköisistä palveluista ole apua vastaanotolla. Pääsin heti samana päivänä terveydenhoitajan vastaanotolle ja hän määräsi hoidon. Juteltuamme siinä, kävi ilmi, että hoitaja katsoo vain Espoon omaa terveyskansiota, mutta ei Kanta.fi sivustoa. Viimeaikaiset käyntini hoitajilla, lääkäreillä, röntgenissä ja labrassa on hajoitettu noiden sivustojen sivulle. Hoitaja sanoi, että ei heillä ole aikaa seikkailla netissä, kun kutakin potilasta kohden on varattu vain 15min. Aikaa jopa mitataan sähköisesti. Pitäisikö potilaan printata omat tiedot mukaan vastaanotolle, jos ei kaikkea muista. Vai pitäisikö edes tk:n henkilökunnan yhtenäistää käytäntöjä. Itse tietenkin kannatan viimeistä vaihtoehtoa. Minulla oli kuitenkin vain poskiontelotulehdus.

Olli, tuossa ed. viestissä tuttavani kommentti näistä sähköisistä palveluista. Kävin eilen katsomassa oman äitini tietoja sekä Kannassa että Espoon terveyskansiossa. Tosi vähän ja vajavaista. Näköjään Kannankin tiedot ovat päivittäjistä kiinni, sillä omia tietojani on täällä Kirkkonummella kirjattu viime vuoden kesästä alkaen todella kiitettävästi. Tulee jo hissukseen sellainen tunne, että pidemmällä aikavälillä Kannasta voi olla jotain hyötyäkin. Mutta miksi ihmeessä Espoon ylipäätään täytyy ylläpitää omaa terveyskansiotaan, joka näyttää olevan pitkälti samanlainen Kannan kanssa? Kun ei kumpaakaan kuitenkaan kyetä päivittämään ajantasaisesti.

Tuo tuttuni käy muistaakseni Espoonlahden terveyskeskuksessa. Luulisi, että Espoossa olisi kaikilla terveysasemilla samat käytännöt, mutta äidin osalta huomasin, ettei Samariassa terveyskansioon kirjata juuri mitään. Isän tietoihin en pääse, koska hänellä ei ole verkkopankkitunnuksia. Anopille terveyskansiota mainostettiin Tapiolassa marevanin seurannan välineenä. Hän kävi katsomassa tietojaan, mutta ei sinne mitään labratietoja päivitetty. Sitten Anoppi mainitsi asiasta lääkärille, jonka jälkeen terveyskansioon kirjattiin jotain. Marevanin seurantaan siten ei edelleenkään käytetä, vaan homma hoituu kännykällä.”

Ja STM:n virkamiehen vastaus. "Olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota, käytännöt vaihtelevat. Myös siinä, kuinka nopeasti tiedot siirretään Kantaan. Max 30 pv viivästyksiä tehdään. Näitä käytäntöjä täytyy todella yhtenäistää eivätkä tuollaiset viiveet ole mitenkään perusteltuja. Jo asetuksesta tulee 5 pv yläraja. Mielestäni yleensä tietojen viivästäminen suoran siirtämisen sijaan pitäisi olla erityistapaus eikä käytäntö. Ilmeisesti nyt esim. Efficassa ei ole mahdollisuutta potilaskohtaiseen viivästämiseen, vaan se tehdään köntässä tietokantakohtaisesti. Näin ei saisi olla Kanta-määrityksienkään pohjalta. Eli on todella yksi paimennettava asia. Ehkä kuitenkin pitää aloittaa tiedottamisella."

Päivitys 26.2.2016: Kommentteja FB:n puolelta

Klaus Halla On tässä vielä tekemistä, vaikka oikeilla jäljillä ollaan. Tietenkään ei saisi olla muuta kuin yksi järjestelmä, johon asiat kirjataan ja jota seurataan. Eikä tässä terveydenhoidon henkilökuntaa syyllistämälläkään päästä eteenpäin. Jos ja kun aika/potilas on minimissään, niin kovin ahtaassa raossa työntekijät ovat. Työkulttuurin muutos tässä on menossa ja sitä eivät helpota usein takkuavat ohjelmistot. Prosessien sujuvuutta ei aina edistä se, että ne on suunniteltu edelleen useissa paikoissa lääkärijohtoisesti. On näitä hyviäkin malleja jo, mutta kirjo on suuri.

Jouni J Särkijärvi Saatettu asianomaisen tahon tietoon. Epäkohtiin kannattaa puuttua.

Mikropalvelutko ratkaisevat IT-haasteet?, päivitys 25.2.2016

Ote kansikuvasta TIVI-lehden helmikuun 2016 numerosta

Mikropalveluista on TIVI-lehden helmikuun 2016 numerossa pitkä juttu. (1) Kyse on uudenlaisesta tietojärjestelmien rakentamistavasta. Vanhan monoliittisen rakentamistavan sijaan tehdään itsenäisiä komponentteja tai palveluja, jotka siten liitetään yhteen ratkaisukokonaisuudeksi. Rakentamistavan etuna pidetään nopeutta ja helppoa hallittavuutta. Kokonaisuuteen voidaan tuoda myös uudenlaista tekniikkaa mukaan. Myös tällä ratkaisulla voidaan suojautua yhden toimittajan loukusta. Mikropalvelut ovat samaa tekemisen kulttuuria ketterien menetelmien kanssa mukaan lukien ns. Devops-kulttuuri. (2) Mikropalvelun toteuttaminen edellyttää myös systemaattista arkkitehtuuria ja tätä kautta pilkkomista osiin. Oleellista on myös, että mikropalvelut kytketään palininfrastruktuusissa pilvipalveluihin. Mikropalvelulla pitää olla myös oma tietomallinsa.

Mikropalvelun toteuttamisesta on esitetty jo duubioitakin. Edellytyksenä on kokonaisarkkitehtuuri, joka on hallinnassa. Jos hallinta menetetään, syntyy tietojärjestelmäkokonaisuudesta sotku. Samoin haasteena on tuo kunkin komponentin osalta oma tietomallinsa. Miten sitten eri komponentit toimivat yhteen ja miten komponenttien sisäinen logiikka toimii. Julkisella sektorilla vannotaan mm. tiedon kertakirjauksen nimeen. Erilliset komponenttikohtaiset tietomallit eivät välttämättä tätä tue. Onko sittenkään hallittavuus se etu. Onko sittenkään toimittajariippumattomuus tosiasia. Mikropalveluista esitetään toimivina ratkaisuina nettipohjaisia järjestelmiä kuten Amazon, Netflix tai Spotify.

Mikropalvelut tilaajan kannalta kuulostavat äkkiseltään myös keskeisten tilaajan ongelmien ratkaisulta. Voidaan tehdä yleinen tilaus, joka sitten voidaan määritellä yhdessä tuottajan kanssa tarkentamalla tilaajan arkkitehtuuripiirustuksia. Tilauksessa voidaan keskittyä yhdessä hallitun kokonaisuuden rakentamiseen, jolloin saadaan myös nopeita osavoittoja aikaan. Tällä vältetään vesiputousmallin jäykkyys. Toisaalta keskeiseksi nousevat kokonaisarkkitehtuurin kattavuus, systemaattisuus ja pitkälle viedyt sisältökuvaukset. Samalla on luotava kuitenkin standardit, joita noudatetaan pitkälle rakentamisen eri vaiheissa. Muuten hallitttavuus katoaa. Tietoturva on myös (varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollossa) keskeinen haaste. Miten hallitaan tietoturva eri softakomponenttien viidakossa ja eri pilvipalvelujen viidakossa.

Mikropalvelut osana IT-liiketoimintaa voisi olla ratkaisu myös sosiaali- ja terveydenhuollon vanhentuvan tietojärjestelmäinfran uudistamiseen. Nythän Apotti-hankkeessa on valittu monoliittinen ratkaisu, johon luvataan kyllä rajapintaratkaisut avoimeen laajennettavuuteen. Tämä Apotin monoliitti ei kuitenkaan anna mahdollisuuksia koko järjestelmän vähittäiseen uudistamiseen. Toinen hankekokonaisuus UNA ilmeisesti lähtee enemmän mahdollistamaan tätä mikropalveluajattelua.

Mikropalvelut ja hankkeen/projektin hallittavuus. Julkisia hankkeita on kritisoitu erilaisista epäonnistumisista liittyen hankkeen ytimeen: tavoitteet, resurssit/kustannukset ja aikataulu. Olennainen epäonnistumisen syy on tilaajan ja tuottajan välisen yhteistyön, dialogin, ymmärryksen pettäminen. Tilaajan kannalta ongelmia tuottaa se, miten tuottaja toteuttaa ratkaisut, miten se sitouttaa rakentamisen eri vaiheissa tilaajan mukaan prosessiin. Tuottajan kannalta ongelmia tulee vääristä tai optimistisista kuvitelmista rakentaa palvelu siten, että myös riittävä liikevoitto varmistetaan. Tilaaja ei kovin paljoa rajaa tilauksessaan sitä, millä työmenetelmillä tuottaja tekee ratkaisut. Vesiputousmalli, ketterät menetelmät ja erilaiset hybridimallit ovat mahdollisia. Mikropalvelu on noihin edellä esitettyihin verrattuna vielä astetta autonomisempi malli. Mikäpäs siinä, jos komponentti on olemassa, koeteltu ja tiedetään, mitä se tuottaa. Jos komponentteja rakennetaan pitkin matkaa, on tilaajalla kokonaisuuden hallinta tosi vaativa tehtävä.

IT-työmenetelmien avaaminen olisi tarpeellinen standardoinnin kohde. Tilaajan pitäisi tietää varsin tarkkaan, minkälaisia työmenetelmiä tuottaja käyttää. Itse asiassa pitäisi voida verrata keskenään kilpailutilanteessa tuottajakandidaattien työmenetelmiä. Kilpailuttaminen voisi olla prosessi, jossa käydään läpi tilaajan toiveet, mutta samalla myös kilpailuun osallistuvien tuottajien työmenetelmät. Lisäksi on äärimmäisen tärkeätä määritellä arkkitehtuurissa myös tuottajan kannalta toimintaan, tietoon, softaan ja palvelinifraan liittyvä yhteen toimivuus. Mikropalvelut ja korotetun tietoturvan mahdollistamat palvelininfraratkaisut ovat monitoimijaympäristöä. Tuon kokonaisuuden on toimittava niin rakentamis- kuin ylläpitovaiheessakin.

Pohdiskelin IT-haasteita tietämättä tästä uudesta mikropalveluajattelusta. Monelta osin samat haasteet toistuvat tässäkin konseptissa. (2) 

Päivitys 21.2.2016: Toni Hintikka FB:n puolella kommentoi:
"Ainakin Suomi.fi portaalissa on menestyksellisesti tehty. Pieniä palasia ketterästi. Julkisella puolella pitäisi ehdottomasti tehdä avointa lähdekoodia, kuten suomi.fi"

Päivitys 25.2.2016: Hannu Laesvuori kommentoi LinkedInin puolella seuraavasti:
"Mielestäni yksi työkalu lisää työkalupakkiin. Yhtä viisasten kiveä menetelmien osalta ei ole, koska tehtävät hankkeet vaihtelevat niin paljon. Kuka tekee, mitä tekee, millaisessa ympäristössä, millaisilla reunaehdoilla? Usein menetelmien osalta järkeviä vaihtoehtoja on useampia, mutta valitettavasti joskus näkee täysin vääriäkin valintoja joiden takia hyviäkin hankkeita on mennyt pahasti pieleen.
Julkisella sektorilla tilaajien resurssit ja osaamistaso ohjelmistotuotannon ymmärtämisen suhteen vaihtelee. Toiset pystyvät hyvin valitsemaan hankkeissa käytettäviä menetelmiä, toiset eivät. Vaarallista on jos mennään kulloisenkin muotisanan perässä ilman että ymmärretään millaiseen ympäristöön se sopii ja mihin ei."

Viitteet

(1) Ari Saarelainen: Ohjelmistot muuttuvat mikropalveluiksi, TIVI, helmikuu 2016

(2) Olli Nylander: Digitaalisten palvelujen käytettävyys on pitkä prosessi, Tietoasiantuntija - lehti 5/2015, ss. 20-22.
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/01/sahkoisten-palvelujen-kaytettavyys-on.html
- Devops: https://fi.wikipedia.org/wiki/Devops
"DevOps on ketterä toimintamalli sähköisten palvelujen tuottamiseen. Sillä pyritään edistämään kehitys- ja tuotantotoimintojen keskinäistä vuoropuhelua ja kykyä toimittaa muutoksia tuotantoon.
DevOps on muodostettu sanoista development (kehitys) ja operations (tuotanto), joiden rajapinnassa DevOps -toiminnot tapahtuvat. Tavallisia ohjelmistokehityksen toimintoja ovat uuden toiminnallisuuden luomiseen ja virheiden korjaamiseen liittyvät ohjelmointi-, suunnittelu-, testaus- ja dokumentointitehtävät. Tuotantotoiminto rakentaa palvelun vaatiman infrastruktuurin (palvelimet, verkot, ohjelmistoasennukset) ja vastaa palvelun toimittamisesta mm. tarkkailemalla palvelun toimintaa, asentamalla päivitykset ja huolehtimalla kapasiteetin optimaalisesta käytöstä."

Seitsemän sairasta syntiä terveydenhuollossa ja EVAn lääkkeet

Seitsemän sairasta syntiä. (1) EVAn pamfletti nostaa esille seitsemän syytä sairauteen, miksi suomalainen terveydenhuolto ei toimi. Paul Lillrank kumppaneineen ovat rakentaneet satasivuisen pamfletin, jossa avaimena on markkinamekanismin rakentaminen ongelmien ratkaisuksi. Pamfletissa rekonstruoidaan "paha sairaus", jonka "hyvä" markkinatalous pelastaa. Sote-uudistus voi kirjoittajien mukaan jäädä torsoksi. "Rakenteita rassataan, mutta ratkaisevaa olisi saada aikaan todellisia muutoksia terveyseroihin, kustannusvaikuttavuuteen ja saavutettavuuteen. Uudistuksessa tärkein on järjestämisvastuun ja tuotannon erottaminen toisistaan sekä palvelutuotannon hallittu avaaminen kilpailulle. Jos tätä ei tehdä, tavoitteet miljardisäästöistä voi unohtaa." (s. 109-110). Pamfletissa on seitsemän  "...." sisään kirjoitettua väittämää, joiden lähde tai lähteet jäävät epäselviksi.

1. "Julkinen tuotanto takaa tasa-arvon". Lillrank kumppaneineen perustelee, miksi markkinat ratkaisevat ongelmat sen sijaan, että "julkinen tuotanto" ratkaisisi sen. Ongelmia on nykyjärjestelmässä rutkasti. Muuten ei uudistukseen oltaisi lähdetty - se on selvä. Terveysmarkkinat sopivat rajallisesti ratkaisuksi ongelmiin eikä missään ole saavutettu täydellisiä terveysmarkkinoita. Pahimmillaan voi käydä juuri niin, että syntyy epätervettä kilpailua ja päällekkäisiä palvelurakenteita. Saavutettavuus lisääntyy niissä palveluissa, joissa on hyvin toimeentulevat kansanryhmät asialla. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakaskunta ei ole homogeeninen kuluttajaryhmä vaan jotain aivan muuta. Yksityinen palvelutuotantokaan ei ole vailla ongelmia. Keskittyminen ja ulkomaisten toimijoiden mukaan tulo tekee kilpailutilanteeseen kansallisia häiriöitä - sekin on jo nähty. Tämä on sitä kapitalismin nurjaa puolta. Valinnanvapaus on monin tavoin rajallinen vapaus eikä sitä "lääkettä" voi käyttää kaikkeen.
2. "Yrityksen voitto on kansan tappio". Tällä sitaatilla ilmeisesti halutaan vastaväittää, että voitto sinänsä tuo tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Voittojen liukuminen ulkomaille ei kuulu pamfletin argumentteihin. Tuottavuuden kasvun rajat eivät kaikilta osin ole pelkästään linjalla yksityinen - julkinen. Kun laatumittarit ja yhteiset standardit puuttuvat, jää silloin ainoiksi laadun takeiksi ammattitaito ja henkilöstön määrä. Ammattitaitovaatimukset perustuvat lakeihin, jotka pätevät yhtä lailla yksityiseen kuin julkiseen palvelutuotantoon. En ole nähnyt kattavaa tutkimusta siitä, miten tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus olisi yksityisellä sektorilla julkista edellä. Hyviä, onnistuneita palvelukonsepteja löytyy molemmilta puolelta. Esim. Lean-ajattelua on edistetty niin julkisella kuin yksityisellä puolella, mutta ei kattavasti.
3. "Terveyspalvelujen kysyntä on rajaton". Tämä väittämä perustuu ajatukseen, että terveysmarkkinoilla on vain olemassa kysyntä ja tarjonta. Tässä on oleellinen ero muihin palvelu- ja tavaramarkkinoihin. Terveyspalvelut ja sosiaalipalvelut perustuvat palvelujen tarpeeseen. Voi siis olla tarpeetonta kysyntää tai tarpeet alittavaa kysyntää. Voi olla myös tarpeetonta tarjontaa tai tarpeet alittavaa tarjontaa. Sekä yksityinen että julkinen palvelutuotanto perustuvat tähän kolmijakoon ja siinä ilmeneviin ongelmiin. Siksi palvelujen tarjonta ja käyttö vaihtelevat alueittain ja palveluittain. Siksi esiintyy jonoja sielläkin, missä tarjontaa on riittämiin. Inhimillinen sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntä liittyy yksilöllisiin tarvearvioihin. Ammattilainen (erityisesti lääkäri) toimii potilaan agenttina tarpeen määrittelyssä.
4. "Potilaan aika on ilmaista." Tämän väittämän osalta olen samaa mieltä. Yksityisellä sektorilla - erityisesti työterveydenhuollossa järjestelmä toimii, koska palvelujen tuottaja ja työnantaja ovat keskinäisellä sopimuksella (lainsäädäntöön perustuen) turvanneet nopean palvelujen saatavuuden. Kun potilas ei suoraan maksa, voidaan myös luoda ylimääräistä tarvetta vaikkapa monenlaisilla tutkimuksilla ja tarpeettomilla käynneillä. Merkittävä osa suoritteista on yhden palvelujen tuottajan sisällä olevia suoritteita (käyntejä, hoitojaksoja), jotka siis voidaan optimoida myös potilaan kannalta. On kuitenkin olemassa kalliita moniongelmaisia potilasryhmiä, joiden ajan optimointi edellyttää yhteistyötä yli organisaatiorajojen (myös yli julkisen ja yksityisen). (Pamfletissa otetaan tämä asia esille kohdan 6. pohdinnassa).
5. "Ennaltaehkäisy on aina kannattava investointi". Väittämästä on käyty keskustelua vuosikausia ennen Lillrankin ja kumppanienkin pohdintaa. Kyse on mittaamisesta. Kyse on syy-seuraus-ketjusta. Kyse on todennäköisyyksistä. En usko, että ennaltaehkäisyn tuominen markkinoille ratkaisisi asian. Kyse on pitkälti edelleen ajatusmallista "terveys kaikissa politiikoissa". Ennaltaehkäisy vaatii jatkuvaa tutkimusta ja sen pohjalta sosiaali- ja terveyspoliittista päätöksentekoa, joilla vaikutetaan väestöön. Tietysti valistus, mainonta jne. ovat myös osa tätä työtä.
6. "Integraatio toteutetaan yhdistämällä organisaatioita". Tämä väittämä on tosi, mikäli sote-uudistus toteutetaan hallituksen linjausten mukaan. Kaikkiin asiakas/potilasryhmiin ei integraatiolla ole keskeistä merkitystä. Osaan ja siis kalleimpaan osaan asiakasryhmistä integraatiolla on merkitystä. Tähän myös pamfletistit päätyvät. Kannatan pamfletissa esitettyjä pohdintoja. "Integraatio tarkoittaa, että joukko osia yhdistetään niin, että ne muodostavat uuden kokonaisuuden." Niin kyllä esimerkiksi vanhuksia voidaan pomputtaa paikasta toiseen kalliilla ja tehottomalla tavalla. Integraation aikaan saaminen on palvelukulttuurin muuttamista, joka koskee niin yksityistä kuin julkista palvelutuotantoa sekä niiden välistä yhteistyötä.
7. "Muualta kopiointi ei sovi meille." Niin oletettavasti pamfletistit viittaavat suomalaiseen soten nykyiseen organisointiin ja myös soteuudistuksen suomalaisiin ratkaisuihin. Terveyskeskus on muuten kopioitu DDR:stä muistaakseni. Ei ole siis suomalainen keksintö, kuten pamfletistit väittävät. Toisaalta kopiointiväittämä perustuu ajatukseen, että toiminnan organisointia tai toimintatapoja voitaisiin kopioida suoraan muualta. Ei sekään nyt ole aivan viisasta, mutta kannatan "ristipölytystä". Ideoita muiden maiden ja muun palvelutuotannon järjestämisestä kannattaa siirtää sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kannattaa lukea pamfletti läpi. Kirjanen sisältää paljon markkinapohjaisia tuotantotalouden teorioihin perustuvia pohdintoja ja myös ideoita. Ärsyttämään jäi kuitenkin lähteiden veltto käyttö tai käyttämättä jättäminen. Tekijät ovat kuitenkin arvostettuja tutkijoita.

Niin jätin myös pois omat lähteeni. Osaa lähdeluettelossa mainituista kirjoituksista olen myös kommentoinut blogiteksteissäni aikaisemmin  (kuten Kinnulan ja kumppanien tutkimukset). 

Viite

(1) Paul Lillrank, Karita Reijonsaari, Petri Heikkilä, Katariina Silander: Seitsemän syytä sairauteen - Miksi terveydenhuolto ei toimi. EVA-pamfletti 2016
http://www.eva.fi/blog/2016/02/11/terveydenhuollon-ajatusvirheista-on-paastava-eroon-eva-pamfletti/