Hyvinvointialueiden rahoitusmalli ja ohjausmalli uudistettava

Hyvinvointialueiden rahoituksesta käydään kovaa keskustelua alueiden ja valtiovallan kesken. Uusin kiista koskee leikkauksia, jotka toteutetaan vuoden 2025 tilinpäätöstietojen perusteella. YLE tiivistää jutussaan hallituksen päätöksen näin (Kuva YLEn rapoertista). (1)

• Hallitus leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta 390 miljoonaa euroa vuoteen 2029 mennessä.
• Vain Keski-Pohjanmaan rahoitus kasvaa, muut alueet menettävät rahaa.
• Eniten rahoitustaan menettää Helsinki, yli 100 miljoonaa euroa.
• Säästöt syntyvät, kun palvelutarpeen kasvusta korvataan aiempaa pienempi osa ja siirtymätasauksia leikataan.
• Säästöt vaikeuttavat palveluiden järjestämistä, koska vanhusten määrä kasvaa. 

On selvää, että kaikki rahojaan menettävät tahot vastustavat leikkauksia. Helsinki säästi eniten ja menettää siis eniten. Kun säästämiselle ei ole mitään kannusteita keksitty eikä rahoituksen laskentamallikaan sitä edesauta, on eripuraisuus selvä asia. Pienimuotoisesti valtionhallinnossa aikanaan tehtiin (ehkä nykyäänkin?) niin, että ennakoitu ylijäämä sijoitettiin johonkin tulevaan tarpeeseen vaikkapa uusiin tietokoneisiin. Tai kun ministeriön tiedossa oli, että jokin määräraha on menossa vanhaksi siirtyen valtion pohjattomaan kassaan, haettiin sille sopivaa käyttöä leikkausten sijaan lisärahatarjonnalla. Tällainen tilanne sattui minullekin aikanaan vastuullisessa työtehtävässä. Sain puhelun, jossa ministeriön virkahenkilö muisteli, että kyllä te siellä tarvitsette tietojärjestelmien uudistamiseen kunnon raha-avun. Otin vastaan tarjouksen ja käynnistin suuren hankekokonaisuuden.  

 

Oleellinen ongelma niin nykyisessä alueiden rahoituksessa kuin aikanaan valtion sisäisessä rahoituksessa olivat kannusteet. Jos siis ehtisaikojen valtio-ajatuksella mentäisiin, olisivat ylijäämää tuottaneet alueet voineet keksiä hyvän ja tarpeellisen sijoittamisen ylijäämän tasoittamiseksi vähentämällä vaikkapa henkilöstösäästöjä tai perumalla ostopalveluiden vähentämisiä.  Tämä kaikki on mielestäni keinottelua.

 

Laskennallinen rahoitusmalli on puolestaan laadittu niin yksityiskohtaiseksi, että on hankalaa keinotella sen avulla. Oheinen kuva on VM:n rahoituslaskelman esittelydokumentista. (2) Keskustelu on käynyt diagnoosien ympärillä, joka liittyy 44%:iin laskentamallista. Sosiaalihuollossa ja vanhusten palveluissa ei taida paljoa diagnooseja olla. Yllätyksenä on, että malli ei ole puhtaasti THL:n tarveperusteisen mallin klooni. Se sisältää annoksen lainattua materiaalia kuntien valtionosuuteen liittyvästa laskentamallista. THL-perustaisen tarvemallin osuus on 80%. Diagnoosit puolestaan realisoituvat potilaiden hoitotapahtumien kirjaamisesta. Kun katson tätä kokonaisuutta, niin kysyn: onko sittenkään niin, että jotkut tahot pystyivät diagnoosikirjausten suuntaamisella nostamaan rahoitusosuuttaan koko "kakusta"? Virheitä on tehty kirjaamisissa, tietojen siirroissa jne., mutta oletan sattumalla olevan suurin vaikutus. "Kakulla" tarkoitan valtion kokonaisrahoitusta, jossa on hyvinvointialueiden kesken nollasummapeli. 

  

Edelleen olen sitä mieltä, että kannusteet puuttuvat. Näin on myös somekeskustelussa tullut esille (kuten Linkedin). Myös STM:n asiantuntijoiden hyvinvointialueiden väliraportissa on asia todistettu. (3). Ja aivan samaan on päätynyt Talouden arviointineuvosto.(4). Laskentamalliin ei ole tällä hetkellä kukaan tyytyväinen. Jopa pääministerikin on herännyt asiaan ja esittää parlamentaarisen työryhmän asettamista. Ryhmän työn keskiössä olisi tämä rahoitusmalli. Nykymallille on esitetty  kolme vaihtoehtoista ratkaisua: 

• Nykymallin korjaussarja. Korjataan ja paikkaillaan nykyistä rahoituslaskentamallia ja varmistetaan, että diagnoosikirjaukset ja tietojen siirrot takaavat riittävän laadukkaan perusdatan. Tämä ei ratkaise kannusteongelmaa, mutta ehkä tekee oikeudenmukaisemmaksi rahan jaon. Malli ei painota ennaltaehkäiseviä toimia tai terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä, eikä ota huomioon moniongelmaisten asiakkaiden aiheuttamia kustannuksia. 
• Pekka Puskan ja Talouspolitiikan arviointineuvoston ehdotus: Yksinkertaisempi malli, joka perustuisi alueen väestön lukumäärään, ikärakenteeseen ja sosioekonomiseen rakenteeseen. Tämän katsotaan olevan selkeämpi, vähemmän virhealtis ja kannustavan sairastavuuden vähentämiseen. Ei voida kuitenkaan osoittaa, miten malli kannustaisi sairastavuuden vähenemiseen. Mittarit ovat monimutkaisia sisältäen monia syy-seuraussuhteita, joiden pohjalta kannusteiden rakentaminen ei onnistu. (5)
• Maakuntavero: Pohditaan maakuntaveron mahdollisuutta rahoituskanavana, joka voisi sisältää elementtejä, kuten iän ja sosioekonomisen aseman, ja toimia kannusteena. Mallin vastustajat pelkäävät mm.kokonaiveroasteen kasvua. 

Sopimusyhteiskuntamalli. Oma ratkaisumallini on esitetty uudessa kirjassani "Kohti ihmislähtöistä Sotea - ihminen pärjäämisen keskiössä". (5) Kutsun sitä sopimusyhteiskuntaan perustuvaksi vuorovaikutteiseksi malliksi. Sopimusmenettelyssä yhdistetään toiminnan ja talouden tavoitteet yhteisesti valtion ja hyvinvointialueiden kanssa sovittujen mittareiden avulla. Sopimusajatteluun liittyen valtion ja palvelujen järjestäjien (eli hyvinvointialueiden) välinen sopimusmalli on yhdessä tehtävä ja sovittava. Valtiolta keskeiset osapuolet ovat STM ja VM sekä pelastustoimen osalta myös sisäasiain ministeriö. Sopimuksen ytimessä pitää olla yhteisesti sovittu visio, palvelupaus (jopa palvelusitoumus). Mitattavissa tavoitteissa pitää olla selkeät syy-seuraussuhteet, joiden perusteella toimenpiteet pitää voida määritellä ja sopia. Sopimusyhteiskunnan ajatustapa etenee hyvinvointialueiden ja palveluntuottajien keskinäisiin sopimuksiin sekä sitä kautta organisaatioiden sisälle. Nostan esille kirjassani käsitteen "kokonaisvaikuttavuus", joka syntyy tasapainotettavien korttien mallilla. Kokonaisvaikuttavuuden kortti on ns. jokerikortti. Muut kortit ovat asiakaskortti, voimavarat ja talous -kortti, palvelurakenne- ja palveluprosessit-kortti, uudistamiskykykortti ja työkykykortti. Sopimusten aikajänteet sovitaan keskenään samoin kuin se, millä aikavälillä korjataan / muutetaan sopimuksen sisältöjä. Parlamentaarisen työryhmän pitäisi ottaa tästä kokonaisuudesta valmisteluvastuu, mutta sopimusmallissa pitää olla mukana eri osapuolet - siis valtio eri toimijoineen, hyvinvointialueet sekä edustus myös julkisten, yksityisten ja järjestöjen palvelutuottajilta. 

 

Viitteet 

 (1)   Terhi Toivonen, Nanna Särkkä:Yllätyskäänne: Sote-alueet tekivät yli 600 miljoonaa euroa voittoa viime vuonna. Suurin osa hyvinvointialueista onnistui tekemään voitollisen tuloksen viime vuonna.  https://yle.fi/a/74-20206679          

(2)   Hyvinvointialueiden rahoitusmalli ja rahoituksen määräytyminen, Valtiovarainministeriö 20.8.2025; https://vm.fi/rahoituslaskelmat

(3) Jaana Leppinen (toim.): Hyvinvointialueuudistuksen väliarviointi 2025; Hyvinvointialueuudistuksen väliarviointi (Valtioneuvoston julkaisuja 2025:109)Linkki toiselle sivustolle

(4) Talouspolitiikan arviointineuvosto: Julkisen velkaantumisen taittaminen edellyttää johdonmukaisempaa politiikkaa; Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2025, 2.2.2026 (Niku Määttänen, Tuukas Saarimaa, Liisa Häikiö, Johanna Wallenius, Juha Junttila, Jenni Jaakkola, Henri Keränen);  https://talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/talouspolitiikan-arviointineuvosto-julkisen-velkaantumisen-taittaminen-edellyttaa-johdonmukaisempaa-politiikkaa/

(5) Olli Nylander: Kohti ihmislähtöistä Sotea -ihminen pärjäämisen keskiössä, BoD 2026; ks. sopimusyhteiskunta-ajatuksesta ss. 145-149; ks. mittareista ss. 159-163