Tieteen käyttö päätöksenteon ja yleensä toiminnan muuttamisessa ei ole helppo juttu - jopa vaarallista. Siihen tarttuvat sekä Tiina Raevaara (1) että Tiina Sarja tuoreissa kirjoissaan. Heti on todettava, että tieteen polarisoinnissa on tukeuduttava alkuperäisiin lähteisiin. Sama pätee kirjojen arvioinnissa. Luin Raevaaran kirjan läpi, mutta olen vain kuunnellut YLE-Suomen radiohaastattelun Sarjan kirjasta. (2) Täytyy sekin lukea, kunhan saan muut jutut alta pois.Tieteen popularisointi - yritän tajuta. Raevaara keskittyy paljolti tieteen popularisointiin ja ohjeistamaan, miten erityyppisiä juttuja pitää tehdä - myös blogijuttuja. Ensin pitää kertoa se pihvi. Sitten vasta avattava pihvin sisältöä. Oleellinen ero tieteellä ja sen popolaroinnilla on tarkkuus ja varovaisuus. Tiede pyrkii varovaiseen tarkkuuteen ja asettaa aina tulokset alttiiksi laajempaan kriittiseen yhteyteen. Tieteen tulos on sen hetkinen paras tulkinta todellisuudesta. Siksi kuvataan aina ensin taustat, metodit, aineistot. Tämän jälkeen kuvataan keskeiset tulokset ja vasta lopuksi tehdään varovaisia johtopäätöksia ja pohdintoja. Tieteen popolarisointi toimii päin vastoin. Tarkkuudesta tingitään, pyritään selkeisiin varmoihin päätelmiin, jotta tavis-lukija ymmärtää asian. Myös käsitteet yksinkertaistetaan tai kansanomaistetaan.
Popularisoinnin tiellä on tietysti vaaransa. Uhkana on liika yksinkertaistaminen, koska yleensä ongelmat ovat mitä moninaisempia. Uhkana on myös kaivaa pieniä yksityiskohtia esille, joilla on julkisuusarvoa. Raevaara jakaakin tieteen popularisoijalle kymmenen viilentävää ja kirjoittamisen laatua varmistavaa ohjetta (kuten tarkista tiedot, vältä sisäpiiriajattelua, älä provosoidu arvioinnin kohteellesi). (s.144-145). Tärkeintä on niin tieteessä kuin sen popularisoinnissakin lähdekriittisyys. Haaste on mitä ilmeisin myös näissä blogikirjoituksissa. Mutta haaste kasvaa, kun näistä kirjoituksista aletaan debatoida somessa. Pahimmillaan esimerkiksi heitetään rankkaa kritiikkiä alkuperäislähteelle, vaikka on vain luettu blogistin tulkinta asiasta. Niin voidaan tuloksia tietysti liioitella, vääristellä tai tulkita tieteellistä tekstiä virheellisesti. Raevaara ei kuitenkaan käsittele tarkemmin erilaisten tutkimusten ja selvitysten sisältämiä tulkintaongelmia. Osa tutkimuksista (vaikka yhteiskuntatieteissä) on hyvin pitkälle paikkaan ja aikaan sidottuja, jolloin irrottaminen erilleen tuosta yhteydestä voi johtaa juuri vääriin päätelmiin toisessa yhteydessä.
Asiantuntijuus on myös Raevaaran hampaissa. Hänen mielestään usein käytetään julkisessa keskustelussa tai popularisoinnissa "heppoisia asiantuntijoita". Tällaisia voivat olla suuriääniset julkisuuden henkilöt tai ahkerat kirjoittajat. Toinen ongelma on käyttää vain yhden näkökulman edustajaa, kun ongelma on sinänsä monitahoinen. Kolmas ongelma on luottaa sokeasti korkeaan tieteelliseen pätevyyteen, vaikka tuo henkilö ei välttämättä ole kyseisessä asiassa asiantuntija. Neljäs haaste on käyttää ns. "kokemusasiantuntijoita".
Kokemustiedon haasteet näkee myös Tiina Sarja keskeiseksi ongelmaksi. Tietoa on monenlaista erilaisesta arkitiedosta aina vaativan tieteellisen analyysin perusteella rakennettuun tietoon. Tiedekin voi tuottaa monenlaisia tuloksia - jopa keskenään ristiriitaisia tuloksia. Tieteen popularisointikin on vaikea haaste. Sisältö ei saa muuttua popularisoinnin myötä. Tiede on periaatteessa aina luonteeltaan puolueetonta. Tieteen avulla lähestytään totuutta. Sarjan mukaan ehdotonta totuutta ei ole. Se on tieteen teon jatkuva haaste. Kokemustieto puolestaan perustuu yksittäisen henkilön kokemuksiin ja on siten henkilön näkäkulmasta totuus. Monesti kokemusasiantuntija sortuu yliluottamusharhaan. Kuvitellaan, että omat kokemukset ovat parempia kuin muiden kokemukset. Pyrimme selittämään maailmaa siten, että selitys sopii omaan kuvaan maailmasta. Tiina Sarja varoittaa luottamasta "feikkimediaan", hienoihin näennäistieteellisiin perusteluihin tai numerotietoon.
Sotemaailmasta löytyy viljalti esimerkkejä kaikista Tiinojen esittämistä popularisoinnin vaaroista. Viime aikaisesta keskustelusta poimin tähän joitakin haasteita:
- YLEn taannoinen ensimmäinen kuntavaalikeskustelu: Keskusteluun osallistuivat kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Soteuudistuksesta saatiin esille ristiriitainen keskustelu, jossa eri osapuolet vetosivat erilaisiin tutkimustuloksiin tai muiden maiden kokemuksiin omaa näkemystään tukien. Lopputulos kansalaisen kannalta oli sekava - suorastaan masentava. Ei ole ihme, että gallupeissa merkittävä osa vastaajista ei tiedä, mitä puoluetta kannattaisi.
- Soteuudistuksen valinnanvapaudesta on julkaistu runsaasti suomalaisia selvityksiä, tutkimuksia, katsauksia ja tulkintoja eri pohjoismaiden tilanteista sekä Englannista. Vertailussa muihin maihin on tuotava esille kyseisen maan toimintaympäristö. Suorat päätelmät suomalaiseen todellisuuteen johtavat harhaan - valitettavasti. (3) Tässä tapauksessa tarvitaan kokeilukulttuuria ja kokeiluhankkeiden systemaattista tutkimista. Kokeiluhanke (sisältää mm. palvelusetelikokeilun) on osana hallituksen yhtä kärkihanketta pistetty pystyyn. Toivottavasti tuloksia ehditään hyödyntää ennen lainsäädännön loppuun viemistä.
- Kestävyysvaje on loistava esimerkki ehdottomasta totuudesta, joka on vain ennuste, arvio tai jopa poliittiseen näkökulmaan peitelty kvasitotuus. Kestävyysvajeen tulkinta riippuu, minkä koulukunnan edustaja on tulkitsijana ja miten hän rakentaa tulkintansa lähtökohtaolettamista kohden ennustetta. Kyse on itse asiassa kolmesta epävarmuustekijästä: alkoehtojen epävarmuus, tapahtumaketjun epävarmuus, rakenteellinen epävarmuus. Kun tämä kestävyysvaje valjastetaan vielä soteuudistuksen argumentiksi, epävarmuustekijät monimutkaistuvat toiseen potenssiin. (4)
https://www.linkedin.com/pulse/tehoa-tieteen-popularisointiin-otto-tiusanen
"Internetin myötä tavalliset ihmiset pystyvät hakemaan artikkelimuodossa olevia "tiedonjyväsiä" melkein mistä vain ja esittämään niistä päätelmiä julkisesti. Kehitys on omiaan demokratisoimaan informaation leviämistä, mutta toisaalta tavallisilla ihmisillä ei ole samantyyppisiä mahdollisuuksia arvioida netissä olevia artikkeleita kuin niiden alojen asiantuntijoille....Pyydänkin tieteen popularisointia nykyistä paremmalla tavalla niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Ehkä jotkut suomalaiset tutkijat voisivat myydä medioille palvelua, jossa he kommentoisivat juuri oman alansa uutisia ja niiden todellista relevanssia olemassa oleville asioille. Jos vaikka siirrän hiirtä jonkun kommentin päälle, niin suomalainen tutkija olisi saanut 10 senttiä rahaa kommentistaan "tämä ei edusta tutkijayhteisön enemmistön mielipidettä, mutta on mielenkiintoinen tavalla X".
Päivitys 18.11.2016: Päätoimittaja Tuukka Tammi pohtii Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 5/2016 "Tieteen julkisuutta". http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102725603
Viitteet
(1) Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle. Vastapaino, Tampere 2016
(2) Tiina Sarja: Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen. Docendo, 2016; Ohessa esittetyteksti tästä kirjasta: "Onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama? Kumpi on terveellisempää,
margariini vai voi? Pilaako raha tutkimuksen, vai miksi saamme
päinvastaisia tutkimustuloksia samasta asiasta?Kun tieteilijä
jaarittelee todennäköisyyksistä ja epävarmuuksista televisiossa,
karismaattinen kokemusasiantuntija ottaa tilan ja kertoo, kuinka asiat
ovat. Netissä oikeaa ja väärää tietoa on hankala erottaa, eikä
kansallisiin auktoriteetteihin enää uskota. Tavallisen ihmisen valtaa
hämmennys, kuka oikein tietää.Ristiriitaiset tiedejutut ovat arkipäivää
mediassa. Moni menettää uskonsa tieteen kykyyn tuottaa luotettavaa
tietoa luettuaan vuodesta toiseen tieteen haparoivasta totuuden
etsimisestä. Erimieliset tutkimukset ovat kuitenkin tieteen
luotettavuuden ydin ja sitä eteenpäin vievä voima. Tämä kirja kertoo,
miksi.Kuka oikein tietää valottaa tieteellisen tiedon syntyprosessia ja
tiedon muuttumista laboratoriosta päivälehden tiedesivuille ja edelleen
sosiaaliseen mediaan. Kirja tutkii, mitä eroa on tieteellisellä
kiistalla ja median luomalla valekiistalla. Teos pohtii myös, miksi
mielipide tai henkilökohtainen kokemus ei ole yhtä painava kuin
tieteellinen tieto.Tiina Sarja on vapaa kirjoittaja, joka työskentelee
tekniikan alalla. Hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja
tiedeviestinnän maisteri."(3) Kokoomuksen ja demarien välinen kädenvääntö valinnanvapaudesta on eräs ilmentymä tieteen popularisoinnin ongelmista. Ajankohtainen Iltalehden uutinen kuvaa tilannetta, jossa ministeri Risikko on nyt asialla eli puhujan ja todistajan paikalla. http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161114200027115_uu.shtml
(4) Olli Nylander: Sote-uudistus: pirullinen ongelma, Norderstadt 2016, ss. 122-126
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti