sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Miten minusta tuli minä? - tietoasiantuntijan urapolku



1970-luvun alun yliopistomaailmassa yhteiskuntieteiden opiskelijana opin, että tietoon pitää suhtautua kriittisesti. Oman tietämyksen lisääminen on jatkuva kasvuprosessi. Pitää olla aktiivinen, utelias ja rikkoa ennakkokäsityksiä. Välttämättömyysajattelulle on aina olemassa vaihtoehtoisia teitä. 

Sattuma heitti minut Tampereelle keskussairaalaan sivariksi 70-luvun lopulla ja sen jälkeen kantapeikoksi. Tampereella opin, että pelkästään kriittinen asenne ei riitä. On esitettävä omia vaihtoehtoja. Jäi myös mieleen, että joidenkin ihmisten kanssa synkkaa ideointi ja ideoiden toteuttaminen vuorovedoin. Joidenkin kanssa hikoaa vain kainalot. Kyse on erään tutkijakaverini mukaan ns. Lennon- McCartney- ilmiöstä. Ilman tätä paria ei olisi syntynyt satoja kappaleita ja hittejä. On upeata kokea sama ilmiö. 

Tampereella opin myös, että eräs työyhteisön kehittämisen väline on projekti. Projekti sopii moneen ja moneen ei. Projekti voi onnistua tai epäonnistua. Projektissakin on kyse ongelmanratkaisusta, uusista etenemispoluista ja ratkaisuista. Tietoammattilaisena tuli tutuksi valtion keskitetty suunnittelujärjestelmä, jossa ohjauksen välineinä olivat virkakiintiöt ja hankerahat. Se tosin ajautui umpikujaan, kun suljettuun yhteiskuntaan sopiva suunnittelujärjestelmä rapautui käsiin.   

Viha-rakkaus-suhde tilastoihin sai alkunsa keskussairaalan erilaisista suunnittelutehtävistä. Innostuin hyödyntämään laajemminkin erilaisia valtakunnallisia tietovarantoja. Huomasin, että tietojohtaminen oli varsin ohutta. 1990-luvun alussa minut tempaistiin Stakesiin kehittämään valtakunnallisia rekistereitä. Tietojärjestelmien rakentaminen on työläs projekti, jossa on mitä suurimmassa määrin kyse toiminnan ja ihmisten toimintatapojen muuttamisesta. IT on apuväline tai este, parhaimmillaan mahdollisuus.

Johtamisesta opin, että pelkkä tiedolla johtaminen ei auta mihinkään. Ihmisten johtaminen on jatkuvan oppimisen paikka. Oppi tilastoista Stakesin ajoilta oli, että tilaston takana on aina taustatieto, metatieto. Fakta on aina riippuvainen taustaoletuksesta (metatiedosta). Tilaston ei tarvitse olla emävale, jos sen tuottamisprosessissa noudatetaan tiukkoja laatukriteerejä ja metatiedot on kunnossa. Kehitimme hyvän työkaverin kanssa 2000-luvun alussa sovelluksen termistöstä data – informaatio- tieto/tietämys – viisaus. Sen ydin tilastomaailmassa on juuri tuo meta-ajattelu. Tämä metodinen näkökulma pätee hienosti tähän päivään ja vaikkapa ajankohtaiseen kysymykseen kestävyysvajeesta. 

Nykyinen työni Valvirassa on tehnyt tutuksi kokonaisarkkitehtuurin. Malli tulee USA:sta, mutta sen suomalainen variantti on VM:n kehittämä. Toiminta – tieto – tietojärjestelmä – teknologia ja niitä kaikkia yhdistävä tietoturva ovat hyvä metodi ja hyvä renki tietotyössä. Kyse on vuorovaikutuksesta, joka onnistuessaan saa aikaan tehokkaan ja vaikuttavan tiedon johtamisen ja tiedolla johtamisen välineistön.

Jälkikirjoitus 27.12.2015: Tietoasiantuntija-lehden päätoimittaja pyysi minua kirjoittamaan ennalta määritellyllä tarkalla enimmäispituudella aiheesta "Miten minusta tuli minä?".  "Kriittisyys" liittyy 70-luvun HY:n yhteiskuntatieteiden ilmapiiriin, jossa ajauduin opiskelemaan filosofiaa monipuolisesti - kriittisesti. (Ei siis välttämättömyys, kuten eräs muotiaate tuolloin käski).  Tästä voisi kirjoittaa joskus oman stoorinsa. Siviilipalvelus oli 70-luvulla eettisen vakaumuksen koetinkivi. Kuvaava kirja tästä on Erkki Löfbergin teos "Kanta vaihteli - sivarit kertovat" (Like 2013). Tästäkin elämänvaiheesta voisi kirjoittaa oman pienen tarinan. Keskussairaalassa on oma sivarien alakulttuuri tiukkoine debatteineen. Lennon-MacCartney-vertaus tarkoittaa tiettyä kahden henkilön keskinäistä ajatusten ymmärrystä ja ideoiden kehittelyä. Näitä "synkkauksia" ei kovin montaa elämän varrelle mahdu. Pitkä avioliitto vaatii tuon synkkauksen. Opiskeluajoilta Karin kanssa ajatus lensi. Nuo ajatukset ovat vieläkin ajatteluni juuria. Tampereella työelämässä Rapen kanssa kehitimme ja toteutimme monia juttuja. Stakesissa kehittelimme rekistereitä Pekan kanssa ja loimme mielestämme uutta tilastoajattelua Mikon kanssa. Monesti olen kokenut tuon ideoiden alasampumisen kohtalon. Hyvä niinkin. Ilman noita kokemuksia en kirjoittelisi näitä blogeja. 

Viite: Olli Nylander: Tietoasiantuntijan urapolku. Miten minusta tuli minä?, Tietoasiantuntija - lehti 5/2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti