Lastensairaalat valtion ja kansalaisten kukkaroilla - päivitys 18.6.2014

http://uusilastensairaala2017.fi/lahjoita

Lastensairaalat vetoavat tunteisiin ja tasa-arvoon. Ensin tuli HUS:n lastensairaalahanke kansalaiskeräyksineen. Hanke sai tuulta purjeisiin niin paljon, että kaikki muu apu ja avun tarve jäivät lapsipuolen asemaan. HUS oivalsi hienosti, että tässä on mahdollisuutemme paikata rapistuvaa rakennuskantaa. Veto oli oivallinen, koska samalla satiin valtiovalta nytkähtämään erillisrahoituksella. Tämä on merkittävä poikkeama yleisistä valtionapuperiaatteista. Kesti yllättävän kauan, kun maakuntien yliopistosairaalat hoksasivat asian. Nyt sitten vaaditaan samaa kohtelua kaikille yliopistosairaaloiden lastenklinikoille. Kansalaiskeräykseen ei ole vielä muualla lähdetty (Turun seudulla on kaavailuja). Rakennuskustannukset ovat suuria kymmenistä miljoonista lähes pariin sataan.

Ei erillisrahoituksia. En kannata tällaisiin hankkeisiin kansalaiskeräyksiä. En kannata tällaisiin hankkeisiin valtiovallan erityisrahoituksia. Tunteet ovat kyllä lasten puolella neljän lapsen isänä ja yhden lapsenlapsen vaarina. Sairaalarakennuksia ei kyllä korjata tunteella. Valtiovallan ja kuntayhtymien tiedossa on, että suomalaisten sairaaloiden rakennuskanta rapistuu. Suuresta sairaalarakennusbuumista on aikaa jo kymmeniä vuosia. Pelkkä rakennuksiin satsaaminen ei tuo onnea vaan osaaminen, potilasturvallisuus sekä potilaiden ja omaisten huomioon otto. Tuovatko rakentamiseen uhratut miljoonat tähän avun ja ratkaisun - en usko.

HS-uutinen 22.2.2014 (1)

Miksi en kannata erillisrahoituksia? Ensinnäkin sairaaloiden rahoitus on nyt järjestetty pääsääntöisesti verorahoitukselle, josta osa tulee valtionosuuksina ja osa kuntien kukkarosta. Kaikki rahat tulevat kuitenkin viime kädessä kansalaisilta. Tätä suurempi ongelma on erikoissairaanhoidon eri erikoisalojen ja suppeiden erikoisalojen keskinäinen prioriteetti. Ja vielä suurempi asia on koko sote-alueen toimintojen prioriteetti: erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto, sosiaalihuolto (erit. vanhustenhuolto). Yhden potilasryhmän nostaminen "tunteella" toisen edelle on tosi hankala juttu. OIen varma, että kaikissa yliopistosairaaloissa painitaan rahapulassa niin rakennepoliittisen ohjelman siivittämänä kuin hoitotarpeiden liisääntymisen kautta ja rakennuskannan vanhentumisena. Ja vielä tämän lisäksi tulee jatkuva sairaalateknologian kehittyminen sekä siitä seuraava tekninen kilpavarustelu. Erikoissairaanhoidossa on aina ollut haasteena rinnakkaisten toimintojen priorisointi. Keräykset ovat tuottaneet hienosti klinikoille hoitolaitteita (vaikkapa keskoskaappeja), televisioita, leluja jne. Kuitenkin valtaosa tarvittavista rahallisista satsauksista on tullut tuon virallisen systeemin kautta. Kunnanisät ja -äidit ovat myös ansiokkaasti puolustaneet olemassa olevia palveluja. Tunnetuimpia puolustuksen kohteita ovat olleet synnytyssairaalat. Palvelunhan pitäisi olla aina aivan vieressä. Kuitenkin kansalaisten kannalta tässä on aina ollut eriarvoisuutta. Kaikille palvelut eivät ole olleet aivan vieressä. Lastenklinikoidenkin osalta perustelut ovat alueellisia. Odotankin seuraavaa buumia, jossa tavalliset keskussairaalat nousevat vaatimaan omille lastenklinikoilleen samoja erityiskohteluita. Ja sitä seuraava buumi on nostaa esille muita kaltoin kohdeltuja erikoisaloja. Usein on nostettu esille syövän hoito, koska hoidon onnistumisella ja epäonnistumisella on dramaattiset vaikutukset. Sen sijaan jatkuvasti jää vähemmälle huomiolla psykiatria, koska hoitotulosten osoittaminen on vaikeaa ja osa potilaista ei kykene itse ajamaan etujaan samaan tapaan kuin somaattisten sairauksien potilaat. Lastentaudit ovat vielä oma erityiskategoriansa, koska ne muodostavat erikoissairaanhoidon kokonaisuuden itsessään ja myös ikähaitari on vastasyntyneestä nuoriin. Myös lastensairauksissa nousevat esille tunneherkimmät lapsiryhmät, kuten oheisen kuvan keskoset tai syöpäpotilaat. Monesti vähemmälle huomiolle jäävät lastenpsykiatria  sekä vähemmän dramaattiset lapsipotilaat.

Nykymalli ja uusi ehdotettu

Uusi ehdotettu malli

Hoidon keskittäminen vai hajauttaminen. Isossa mitassa sairaaloiden rakennuskanta alkaa olla perin juurin ikääntynyttä, osittain peräisin 1960-luvulta, Lastenlinna jo paljon kauempaa. Toisaalta hoitokäytännöt ja ympäröivä yhteiskunta ovat muuttuneet merkittävästi sairaaloiden rakentamisajoilta. Enää ei tarvita mittavia määriä sairaansijoja, koska osa hoidosta tapahtuu polikiinisesti ja osassa hoitoa tarvitaan vain lyhytaikaisesti sairaalahoitoa. Tämä trendi on myös totta lastentaudeissa.  Toinen suuri asia on miettiä, millainen hoito kannattaa keskittää ja millainen hajauttaa. Lastentaudeissa tämä pohdinta on erityisen tärkeää kahdesta toisiin suuntiin vetävästä haasteesta. Toisaalta lastensairauksien hoito on vaativimmillaan harvinaisten sairauksien hoitoa vaativine toimenpiteineen. Tämä viittaa tarpeeseen keskittää hoitoa. Toisaalta lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan ja näin läheisyys on tärkeä asia. Lasten reumasairauksien hoito oli vahvasti keskittynyt Reumasäätiön sairaalaan. Sairaala oli kaikesta syrjässä, myös suurten yliopistosairaaloiden hoitoyhteisöistä. Kunnat taisivat viime kädessä äänestää jaloillaan sairaalan nurin. Hoito keskitettiin yliopistosairaaloihin. Viime aikoina en ole kuullut suurista ongelmista. Eräs tuttuni pohti FB:ssa, että kannattaisi vielä enemmän miettiä hoidon keskittämistä. Aikanaan vaativin hoito keskitettiin vain Helsinkiin, yliopistosairaalaan - myös lasten vaativin hoito. Tarvitaanko alueellista tasa-arvoa kaikessa hoidossa, on keskeinen kysymys?

Rahoitus on myös pohdittava monelta kannalta. Lyhyellä aikavälillä sairaanhoitopiirit vastaavat toistaiseksi yliopistosairaaloiden rahoituksesta: rakentaminen ja toiminnan ylläpito. Jatkossa saamme ehkä sote-uudistuksen kautta uuden organisaatiorakenteen tai sitten sairaanhoitopiirimalli jatkaa. Jatkossa saamme uuden rahoitusmallin, jos päästään yhteisymmärrykseen monikanavaisen rahoituksen muuttamisesta yksikanavaiseksi. Tässä muutostilanteessa en kannata mitään nykytilasta poikkeavia rahoitusratkaisuja. Ne vain vaikeuttavat entisestään mahdollisia rakennemuutoksia.

HS:n uutinen 23.2.2014: Näköjään olen ministeri Huovisen linjoilla. Luin Hesarin uutisen oman blogikirjoitukseni jälkeen.  Huovinen ei ole valmis antamaan erillisrahoitusta muiden yliopistosairaaloiden lastenklinikoiden rakennushankkeille.

Kansalaiskeräyksiä en vastusta. Jokainen voi nostaa omaa tunnetilaansa haluamallaan tavalla. Keräyskohteita on tarjolla paljon - myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Päivitys 2.3.2014: Lastensairaala-asia on puhuttanut lehdistössä ja somessa. Ääripäässä on potilaiden omaisten selkeä närkästyminen erityisesti HUS:n lastentautien osastojen surkeaan kuntoon. Tästä närkästyksestä on mitä ilmeisimmin lähtenyt liikkeelle tuo kansalaiskeräys. Toisaalta on myös ymmärretty näkemystäni (sattumalta samaa kuin peruspalveluministerillä), että ylimääräisillä valtion rahoituksilla ei tällaisia juttuja ratkaista muuta kuin yksittäistapauksissa.Tuore Petra Kinnulan, Teemu Malmin ja Erkki Vauramon tutkimus "Sisältöä sote-uudistukseen" avaa mielenkiintoisesti tätä puolta asiasta. Tein aiheesta 2.3.14 blogikirjoituksen.

Päivitys 20.9.2015: Länsiväylä-lehden yli vuoden takainen uutinen 24.3.2014 rakennuksen vuokrauksesta pistää pohtimaan rahoituskanavia. http://www.lansivayla.fi/comment/351238#comment-351238
"Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) solmii vuokrasopimuksen uuden lastensairaalan tukisäätiön kanssa. Vuokrasumma on noin 3,5 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti hyväksyä uuden lastensairaalan tukisäätiön kanssa tehtävän vuokrasopimuksen luonnoksen. Hus vuokraa rakennuksen 30 vuodeksi. Vuokra perustuu hankkeeseen tarvittavan ulkopuolisen pääoman kustannuksiin ja on noin 3,5 miljoonaa euroa vuodessa. Hus siirtyy lastensairaalan vuokralaiseksi sitten, kun rakennus valmistuu loppuvuodesta 2017. Lisäksi Hus vastaa rakennuksen ylläpitokustannuksista, joiden arvioidaan olevan 3,4 miljoonaa vuodessa. Hus vastaa myös rakennuksen ja sinne hankittujen laitteiden korjauksista vuokra-aikana."

Viitteet

(1) HS:n uutinen 22.2.2014:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1392969498861?jako=f987038ca0003fec2ef9bc2f6990ea8f

(2) Päivitys 18.6.2014: Sixten Korkman kirjoittaa HS:ssä aiheesta samoin äänenpainoin kuin Olli tässä blogikirjoituksessa. http://www.hs.fi/talous/a1403060787429?jako=3b869fdb40c50dbcfd9757de0d0f4e73
Korkman toteaa mm. seuraavaa:
"...Suomessa on lähtökohta, että hyvinvointivaltion peruspalvelut ovat julkisen vallan vastuulla. Siitä voi olla eri mieltä, miten tämä peruspalvelujen käsite tulisi määritellä, mutta viranomaisten velvollisuutena on toki ylläpitää terveydenhuollon infraa kuten sairaaloita.
On sanottu, että lastensairaala on uniikki tapaus, jota ei tule nähdä periaatteellisena ongelmana. Tiettävästi nyt on vireillä vastaavia keräyksiä muidenkin lastensairaaloiden tilojen uudistamiseksi. Siksi on korkea aika todeta, että tämä rahoitusmalli on syvästi pulmallinen.
Julkisen vallan tulisi toteuttaa hankkeita harkitun priorisoinnin perusteella. Nyt viranomaisille syntyy houkutus unohtaa tärkeysjärjestys ja laistaa velvollisuuksistaan sellaisten hankkeiden osalta, jotka saavat kansalaisia avaamaan kukkaroitaan...."