Soteuudistus, vanhuspalvelulaki, kuntauudistus - kaikkia näitä yhdistää poliitikon ja virkamiehen välinen valtaristiriita. Taustalla on myös ristiriita siitä, mitä on poliitikon tieto ja mitä virkamiehen tieto. Onko poliitikon tieto aitoa asiantuntijatietoa, aatteellista ajattelua vai puhdasta poliittista taktiointia? Onko virkamiehen tieto asiantuntijatietoa - faktaa, tieteellistä faktaa vai valistuneita näkemyksiä vai jopa poliittista taktikointia?
Valtakunnan tasolla poliitikko puuttuu asiantuntijan töihin ja asiantuntija kokee politikon uhaksi omalle asiantuntemukselleen. Ja sitten tietysti myös päin vastoin. Niin miksi? Ennen ministeriöt ja niiden alaiset virastot olivat enemmän valmisteluvastuullisia ja toimeenpanovastuullisia toimijoita kuin nyt. Nykyään ministerit omine esikuntineen (valtiosihteerit, erityisavustajat) puuttuvat valmistelutehtäviin keräämällä omaa asiantuntijuutta ympärilleen vastapainoksi virkamiehille. Myös toimeenpanopuolella ministerit puuttuvat virkamiesten tekosiin. Poliitikoille myös julkisuus on pontimena. Sote-asiassa on sitten muitakin valtakunnallisia ongelmia: yleensä ohjausvalta on vähentynyt vähentymisestään. Myös markkinat ovat saaneet jalansijaa sote-asioissa, kun julkinen puoli ei pysty hallitsemaan kokonaisuutta. Niin lääkäripula on johtanut monelta osin markkinaehtoiseen toimintaan, jossa sekä poliitikot että virkamiehet on pistetty markkinoiden armoille.
Kunnissa poliitikkojen ja virkamiesten välinen yhteys on toisenlainen kuin valtakunnan tasolla. Kunnissa sote-asiat ovat keskeisiä rahareikiä kunnalle ja taistelu käydäänkin sote - vastaan muu kunnallinen toiminta tai terveys vastaan sosiaali jne. Isot puolueet voivat sanella politiikan linjan. Näin on tietysti selvää, että rintamalinjat kuntauudistuksessakin kulkevat olemassa olevien voimasuhteiden perusteella. Lisämausteena kunnassa sekoittuvat vielä poliitikon ja asiantuntijan rooli, kun asiantuntijat (kuten sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö) ovat valtuutettuja tai poliittisella mandaatilla lautakunnissa. Mitä pienempi on kunta, sitä lähempänä toisiaan ovat poliitikot ja virkamiehet. Ihanteellisimmillaan pienessä kunnassa toteutuu lähidemokratia, mutta voi se olla myös erilaisten henkilökohtaisten etujen ajopolitiikkaakin. Virkamiesvalta kasvaa puolestaan, mitä suuremmasta kunnasta on kyse.
Kuntayhtymien valtuustoon valtuutetut valitaan kuntavaalien kuntakohtaisten vaalitulosten perusteella. Lopputulos on mielenkiintoinen sekoitus alueellisia ja poliittisia intressejä. Kokemukseni mukaan valtuutettujen vallankäyttö kuntayhtymissä kuitenkin perustuu poliittisten puolueiden varaan. Näin tavallaan häviää aluenäkökulma poliittisen näökulman alle. Ennen sairaanhoitopiirejä oli erikoissairaanhoidossa keskussairaalan lisäksi usein pieniä kuntayhtymiä (aluesairaalat, psykiatriset sairaalat). Noiden pienten kuntayhtymien yhteinen sävel oli paikallisten palveluiden turvaaminen. Kun sairaanhoitopiirit nielivät aluesairaalat ja psykiatriset sairaalat, aluepolitiikan sijalle tuli tehokkuus- ja rationalisointipolitiikka. Se merkitsi keskittämistä suuriin yksiköihin. Poliitikkojen rooli virkamiesten maailmassa on tosi vaikea suurissa kuntayhtymissä. Sairaanhoitopiirit ovat kuin suuria koneita, joita pitää rasvata jatkuvasti ja valmentaa uusiin haasteisiin. Tästähän sitten seuraa, että jatkuvasti on ongelmia rahoituksen kanssa. Sairaanhoitopiireissä painopisteita ja priorisoiteja tehdään erikoissalojen ja eri potilasryhmien kesken.
Suurissa organisaatioissa vallitsee yleensä suuruuden ekonomian lait. Avaintavoitteita ovat tehokkuus ja taloudellisuus. Ne toteutuvat parhaiten palvelujen keskittämisellä ja siihen liittyvällä työnjaolla. Nykypolitiikalla myös valtuutetut valikoituvat helposti suurista taajamista ja edistävät näin tätä suuruuden ekonomiaa. Aluenäkökulma ei ole ykkösasia tehokkuutta haettaessa. Uhka lähipalvelujen häviämiseen on olemassa. Suurissa organisaatioissa virkamiesvalta korostuu. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä suuruuden ekonomia toteutuu. Mitä suurempi on kuntayhtymä, sitä helpompi on saada aikaan kattava ja tehokas erikoisalakohtainen erikoissairaanhoito. Yliopistosairaalapiirit täyttävät nämä ekonomian vaateet.
Niin pystyvätkö poliitikot rakentamaan uudistuksen, jossa "tahtopolitiikalla" on sijansa. Vai ajavatko markkinat ja suuruuden ekonomia edelle. Niin löytyykö vallankäyttäjiä vai liennytetäänkö kaikki uudistukset. Virkamiehet, asiantuntijat, tutkijat pitäisi pistää tekemään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, jolloin saataisiin elävä vuoropuhelu poliitikkojen ja virkamiesten (asiantuntijoiden) kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti