Tiimalasin puutelista - ei aprillipila

Tiimalasi tuli esiteltyä edellisessä blogikirjoituksessani. Nykytilan ja ihannemallin välillä on kaikesta hyvästä huolimatta puutteensa.
Analyysi kannattaa tehdä kääntämällä tiimalasi ympäri. Asiakkaaseen /potilaaseen kytkeytyvät tiedot muodostuvat tiimalasin data - informaatio- tieto - kokonaisuuden perustan. Tiedolla johtamisen tasolla yhdistetään sitten muut tarvittavat tiedot potilastietoihin tiimalasin kapeikossa. Myös valtakunnallisten rekisterien raakatieto saadaan potilastiedoista. On tärkeää, että potilastietojen kirjaaminen on mahdollisimman helppoa, oikea-aikaista ja laadultaan oikeata. Myös earkistoon  (kanta) siirtyy sama tieto ja mahdollisimman nopeasti sekä samassa muodossa. Tietojärjestelmien  yhteistoiminnallisuus, standardirajapinnat ja automaattinen tiedonsiirto ovat kokonaisuuden toimivuuden  ehto.

Asiakasnäkökulma (potilasnäkökulma) on tiimalasin ehdoton lähtökohtaolettamus. Se on mielestäni keskeisin puute tiimalasin toimivuudessa. Toinen keskeinen puute on, että data-informaatio-tieto-viisaus ei ole valjastettu systemaattisesti asiakkaan palvelemiseen. Asiakkaasta kerättävä data ei ole systemaattista ja vertailukelpoista kaikilta osin. Osa tiedosta on täyttä proosaa, josta on vaikea saada selkoa jopa ammattilaisten keskenään. Osa tiedosta on standardoimatonta ja epäluotettavaksi luokiteltua tietoa. Siitä seuraa påällekkäinen tiedonkeruu, kun ei luoteta aikaisempaan tietoon. Tieto ei kulje toimintayksiköstä toiseen, vaikka asiakas antaisi luvan. Erityinen katkoskohta on yksityisen ja julkisen toimijan välillä. En ymmärrä, miksi? Standardoitua tietoa ei suostuta aina kirjaamaan - erityisesti diagnoosin kirjaaminen. Tähän on kaksi oleellista syytä: 1. diagnoosin teko ei aina onnistu (varsinkin ICD-10-luokitusta on kritisoitu käytettävyydestä), 2. diagnoosin kirjaaminen tietojärjestelmään on monesti työlästä johtuen tietojärjestelmien käyttöliittymien kömpelyydestä. Jossain tapauksissa (ilmeisesti varsin usein) kirjaaminen tapahtuu 70-luvulta periytyvällä sanelumenettelyllä (lääkäri sanelee, osastosihteeri purkaa sanelun). Kirjattavissa tiedoissa on myös puutteita kuten toimintakykytieto, lääketiedot, hoidon haittavaikutustiedot. Samoin on puutteita hoitoprosessiin liittyvissä tiedoissa: hoitoon odottamisen ja hoidon jatkuvuuden eri välietapit. Epäilen, että kukaan ei mittaa, kuinka kauan potilas joutuu odottamaan ensiavussa saamaansa palvelua. Olen ollut todistamassa 8 tunnin odostusta ja sen seurauksena 15 minuutin palvelua!

Toiminnan ohjausnäkökulma on tiimalasin keskiön ydin. Tässä data on jalostunut informaatioksi ja parhaimmillaan sitä tulkitaan/analysoidaan sekä jopa hyödynnetään päätöksentekoon. Toiminnan ohjauksessa käytetään myös asiakkaasta kerättäviä hallinnollisia tietoja  kuten demografiset tiedot ja prosessitiedot (käynnit, hoitopäivät, hoitojaksot, maksutiedot). Toiminnan ohjausta on myös se järjestelmä, jossa vastaanotetaan potilas. Toiminnan ohjausta on myös voimavarojen osoittaminen tarpeen mukaisesti ja toiminnan järjestäminen tehokkaasti, taloudellisesti, laadukkaasta ja terveyshyötyjä tuottavaksi (vaikuttavuus). Koko tiimalasin kapeikko sisältää runsaasti puutteita: puuttuu oleellista tietoa resursseista, kustannuksista. Näin ei voida paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti rakentaa vertailukelpoisia mittareita. Toiminnan ohjaaminen tiedolla ohjaamisen välineillä ontuu. Ohjauksen mahdollisuuksia heikentää myös hajanainen organisointi ("himmeliksikin kutsuttu järjestelmä"). Aluksi valtio menetti ohjauskykynsä. Nyt myös kunnat ovat ainakin osittain menettäneet sen. Kunta on palvelujen järjestäjä, mutta palvelut on onnistuttu organisoimaan jo monenkirjavilla yksityisen ja julkisen toiminnan sekamalleilla. Valtakunnasta puuttuu sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintayksikkörekisteri - käsittämätöntä tietoyhteiskunnassa! Niin ja viime kädessä asiakkaallakin on vaikeuksia vaikuttaa hoitonsa alkamiseen ja prosessiin tai löytää ylipäätänsä hoitopaikkoja puhumattakaan siitä, miten niiden laatua ja palvelua voitaisiin verrata (tästä olen kertonut monin esimerkein aikaisemmissa blogeissani).

Rekisterit ovat valtakunnallinen tietovaranto - ainutlaatuinen aarreaitta joka kansainvälisellä mittapuulla. Ne ovat alikäytettyjä. Alikäyttöisyyteen vaikuttavat seuraavat seikat: 1. tutkijat, kehittäjät eivät tunne riittävästi rekistereitä ja niiden tutkimuskäyttö on työlästä (tässä rekisteritutkimuksen tukiyksiköllä - RETKI on vielä paljon työsarkaa http://retki.stakes.fi/FI/index.htm), 2. lainsäädäntö ei salli tietovarantojen täysimääräistä käyttöä (erityislait menevät tietohallintolain periaatteiden edelle), 3. rekisteritietoja ei ole systemaattisesti valjastettu tiedolla ohjaamisen/ johtamisen avuksi, 4. rekisteritietojen kattavuudessa on vielä aukkoja (erityisesti terveydenhuollon avohoitotiedot sekä toimintakyvyn mittaamiseen tarvittava raakadata).

JulkICT-strategian tueksi pitäisi saada aikaan kehittämisohjelma, joka nivoisi tiimalasin eri osan liukkaasti yhteen. Määritelmät, luokitukset, standardit ovat apu, jos ne täyttävät hyvän standardin periaatteet. TIVIssä (Tietoviikko6.2012/) Matti Wiberg ja Reima Suomi tiivistävät hyvän standardin periaatteet: on helposti löydettävissä, on oikeassa käytössä, ratkaisee reaalimaailman ongelman, käyttöön on saatavissa edullista koulutusta ja neuvontaa, käyttöä ja ylläpitoa varten on olemassa interaktiivinen toimiva foorumi, ylläpitävä yhteisö osallistuu aktiivisesti standardin ylläpitoon , neuvontaan ja koulutukseen. Oraita on olemassa kuten HL-7-yhdistys, Tekniikan sanastokeskus, JUHTA-työ, THL:n OPER-yksikön työ. On myös meneillään hankkeita, jotka onnistuessaan tukevat tiimalasia, esim. VM:n vastuulla oleva "Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma"(SADE-hanke) tai Sitran Terveystaltio-hanke.(http://www.sitra.fi/hankkeet/terveystaltio ). Kokonaisuus on kuitenkin hakusessa. LinkedIN:ssä voisi olla oma ryhmänsä keskustelun systematisointiin.