Laadukas tieto edistää laadukasta hoitoa

Tiedon laadulla on monta osatekijää. Tieto voidaan käsittää dataksi eli joukoksi yksittäisiä havaintoja, mittatuloksia. Tieto voidaan käsittää informatioksi eli datasta muodotetuiksi indikaattoreiksi, mittareiksi. Tieto voi olla yksinkertaisesti osaamista eli datan ja informaation tulkintaa, analyysiä. Tiedon inhimillisesti katsoen ylin muoto on viisaus eli kysy käsitellä tietoa ja tehdä viisaita ratkaisuja. Jos data ja informaatio on rakennettu hyllyvälle suolle, ei tieto ja viisauskaan ole parasta A-luokkaa. On myös niin, että tieto ja viisaus liittyvät inhimillisiin suhteisiin kuten asiakas-ammattiauttaja-suhteeseen tai yleensä koulutukseen ja oppineisuuteen asiasta. Väitän, että potilastietojärjestelmiin ja niiden hyödyntämiseen liittyy kaikkea edellä kuvattua. Toisaalta on aina myös mahdollista, että potilastietojärjestelmät johtavat harhaan käyttäjäänsä joko vaikeakäyttöisyytensä vuoksi tai yksinkertaisesti teknisten ongelmiensa vuoksi.  Mm. seuraavia väittämiä on esitetty nykyisistä potilastietojärjestelmistä:

• Ongelmat tiedon laadussa ovat riski potilasturvallisuudelle
•  Epäluotettava tieto vaikeuttaa luotettavaa päätöksentekoa
• Tiedon laatuongelmat heijastuvat asiakkaiden epäluottamukseen ammattilaisten toimintaa kohtaan
• Jos ammattilainen ei usko olemassa olevan tiedon oikeellisuuteen, hän tekee tai teettää uudelleen tarvittavat tutkimukset ja pohjatiedot
• Epäluotettava tieto voi johtaa vääriin diagnooseihin ja näin myös väärään hoitoon, hoitovirheisiin

Mistä ongelmat syntyvät? Asiakkaita ja potilaita koskeva tieto viedään tavalla tai toisella tietojärjestelmiin inhimillisen ja teknisen prosessin yhteistyönä. Näin prosessissa on aina mahdollisuus virheiden syntymiseen. Onhan lento-onnettomuuksissakin usein todettu inhimillinen tekijä keskeiseksi syyksi. Tätä inhimillisen tekijän riskiä voidaan vähentää kahdella tapaa: ammatillisella osaamisella (koulutuksella, ohjeistuksella jne) ja teknisillä apuneuvoilla. Kun tietojärjestelmään vietävä tieto kirjataan tiedon syntysijoilla, on mahdollisuus saavuttaa hyvä lopputulos. Tällöin tiedon kirjaajan tai hänen agenttinsa osaaminen ja välineet pitää trimmata keskenään yhteensopiviksi. Sähköisen asioinnin avulla voidaan periaatteessa rakentaa tiedon kirjaamiselle otollinen, oppiva ympäristö. Avaimeksi nousee käyttöliittymä ja sen käytettävyysvaatimukset. Käyttöliittymä on vielä helppo rakentaa silloin, kun on kyse yksinkertaisista mielipiteiden kirjaamisista. Ongelmat kasvavat, kun kirjaaminen edellyttää määritelmien, luokitusten hallintaa ja niiden tiedon sisällön ymmärrystä. Haasteet lisääntyvät, kun yksittäisen datan ja informaation avulla pitää tehdä päätelmiä. Potilas kertoo ongelmansa ja siitä ammattilainen tulkitsee ja koodaa. Jos vielä koodauksen tekee kolmas osapuoli annetun kirjallisen informaation pohjalta, virheiden mahdollisuus kasvaa entisestään.

Tietojärjestelmiin liittyy myös sinänsä monesti puutteita, jopa virheitä. Keskeiseksi puutteiksi on havaittu käyttöliittymien vaikeakäyttöisyys. On tosin myös löydetty suoranaisia virheitä tietojärjestelmissä, kun ne on otettu liian nopeasti ja liian vähäisellä testauksella käyttöön. Usein asiakastietojen kokonaisuus muodostuu useista tietojärjestelmistä tai "moduleista", jotka parhaimmillaan voivat muodostaa toimivan kokonaisuuden. Heikoimmillaan ne ovat yhteensopimattomia palasia, jotka vaativat ihmimillisen linkityksen toisiinsa (uudelleen koodaamisen tai paperisen tulostuksen).

Mitä ongelmalle voidaan tehdä?  Jokainen virhe on sinänsä merkki kokonaisuudessa havaittavista ongelmista. Näin olemassa olevia järjestelmiä pitäisi jatkuvasti arvioida yksittäisten virheiden ilmaantumisen yhteydessä. Virhe sijoittuu janalle: täysi inhimillinen erehdys ... täysi tekninen kömmähdys. Virheen etsiminen on samalla jatkon kannalta riskien minimointia. Uusia tietojärjestelmiä rakennettaessa virheet on pyrittävä karsimaan ennakolta riskianalyysillä ja ennen käyttöönottoa testauksin sekä ulkopuolisella sertifioinnilla (laatuarvioinnilla). Nyt järjestelmät rakennetaan kilpailutuksen tuloksena tilaajan ja tuottajan sopimuksella. (1) Kun on kyse sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmistä, voitaisiin lakiteitse rakentaa sertifiointijärjestelmä. Järjestelmän avulla maksimoidaan tiedon laatu. Kaikessa kehittämisessä pitäisi lähteä liikkeelle yksinkertaisuuden periaatteesta. Järjestelmän käyttö pitäisi olla yksinkertaista ja luotettavaa.(2)

Vaarin on helppo hymyillä, kun tyttären poika Frans surfailee helppokäyttöisellä laudalla laadukkaan tiedon maailmassa. (kuvassa herra Frans itse, kuva lainattu Esimiehestä johtajaksi ohjelma 2012:n mainoksesta).

(1) Timo Jokela on käytettävyyden asiantuntija.  Hän pohtii hankintaprosessiin liittyen käytettävyyttä artikkelissaan: "Miten varmistaa käytettävyys terveydenhuollon tietojärjestelmien hankinnoissa. Vaihtoehdot ja niiden haasteet.", Finnish Journal of Health and Welfare 2011:3 http://ollinarkisto.files.wordpress.com/2012/05/jokela-kc3a4ytettc3a4vyys.pdf

(2) Fakta-lehden toukokuun numerossa (5.2012) on käännetty Harvard Business Review:n artikkeli, jossa yksinkertaisuus nostetaan arvoon arvaamattomaan. Walter Isaacson: Steve Jobsin todelliset johtamisopit. Elämänkerran kirjoittaja paljastaa  Applen perustajan Steve Jobsin käytännöt, joita jokainen toimitusjohtaja voi pyrkiä soveltamaan.  http://www.talouselama.fi/incoming/article2101008.ece/binary/

Tahtotilaa etsimässä ATK-päivillä - Sirius mielessä

Kuntaliiton järjestämät terveydenhuollon ATK-päivät paisuvat vuosi vuodelta. Nyt osallistujia oli 1000. Upea saavutus. Hartikaisen Kauko ja muut kuntaliittolaiset saivat hienot päivät aikaan. Kiitos. "ATK-päivät" on nimenä brandi, josta ei kannata luopua.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväisen alustus oli mielestäni puhutteleva tuon yhteisen ICT-tahtotilan aikaansaamiseksi. http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tapahtumat/aineisto/atk-paivat/Luentomateriaali-2012-15/Documents/2012-05-15-00-02_Kietavainen.pdf . Ongelmat tulivat kirjatuksi jälleen kerran. Tietojärjestelmien yhteensopivuus, käytettävyys ja it-toimittajien keskittyminen - kilpailun puute tulivat esille. Kietäväinen peräänkuulutti aikataulujen realistisuutta, ICT-investointien suurta tarvetta ja samalla kuntien rajallisia resursseja sekä selkeitä suunnitelmia eteenpäin. Valtakunnallisia kehittämishankkeita pitäisi arvioida uudelleen ja STM:n pitäisi linjata asioita jämäkästi. Tuntuu siltä, että vastuuta tyrkytetään eri osapuolille. Jos valtiovalta linjaa tiukkaan, kuntapuoli vastaa siihen autonomialla ja omalla tahtotilallaan. Valtiovalta puolestaan tyrkkää vastuita kunnille. Tietohallintolaki ja ICT-strategian teko olisivat nyt niitä avaimia yhteiseen tahtotilaan.

Sirius 2 - tähti etäisellä taivaalla. HUS:n uuden potilastietojärjestelmän alkumetrien esittely oli hieno ja puhutteleva kahden hengen esitys: johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi ja tietohallintojohtaja Jari Renko. http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tapahtumat/aineisto/atk-paivat/Luentomateriaali-2012-15/Documents/2012-05-15-00-03-Renko-Makijarvi.pdf Kritiikki nykyjärjestelmää kohtaan oli selkeä. Samoin kriteerit uudelle järjestelmälle tulivat hyvin esille (käyn ne läpi toisella kertaa). Tarkoitus on tehdä HUS:n ja alueen kuntien kanssa yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä. Tarkoitus on uusia tekemisen tavat ja prosessit sekä rakentaa sen päälle Sirius 2-tietojärjestelmä. Valmisteluun menee aikaa pari vuotta, kolme vuotta uuden järjestelmän toimeenpanoon ja tulokset tulevat sitten vähin erin. Kysymys on Mäkijärven ja Rengon mukaan toiminnan kehittämishankkeesta. Olen aikaisemmissa blogeissani kuvannut potilaan näkökulmasta HUS:n potilastietojärjestelmien nykytilaa sekä toimintakäytäntöjä. Nykytilan ja Sirius2:n välinen etäisyys on tällä hetkellä samaa luokkaa kuin maan ja Siriuksen välinen etäisyys. Nykykäytännöt ovat paperisia ja vanhoja toimintaperiaatteita myötäileviä. Toimintojen uudistaminen on valtava urakka. Toinen iso urakka on rakentaa järjestelmä, jossa on integtoitu sosiaali- ja terveydenhuolto yhteen järjestelmään. Integrointi edellyttänee myös uudenlaista lainsäädäntöä. Alustajat eivät avanneet tätä haastetta lainkaan. Kolmas iso urakka on integroida kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut HUS:n erikoissairaanhoidon palvelujen kanssa. Tässä on koekenttä, miten hoidon jatkuvuus ja tietojen tehokas käyttö saadaan aikaan. Ja vielä on haasteena integroida toisiinsa toiminnan muuttaminen sekä kokonaisvaltaisen järjestelmän rakentaminen. Riskinä on mammutin nieleminen kerralla, kun paloittelulla voitaisiin ehkä saada osavoittoja aikaan. Kysyin alustajilta, mitä nykyjärjestelmälle tehdään. Integrointi Kanta-järjestelmään rakennetaan samoin kuin eReseptitoimintoon. Näin potilaina joudumme odottelemaa suurta uudistusta vielä vuosia.

Markkinoita yritetään nyt Suomessa järjestellä uudelleen. Katseet kääntyvät ulkomaille. Tähän asti on ajateltu, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on ainutlaatuinen. Mm. Cerner yrittää tulla Suomen markkinoille Logican kautta. Messuilla esiteltiin järjestelmää tabletin avulla - vaikuttavaa. Tabletista näkyi kaikki oleellinen potilasta koskeva tieto ja sinne pystyi lisäämään tietoa online. Yritys on kehittänyt tuotetta ilmeisen pitkään integroiden keskeiset tietoelementit toisiinsa. Yritin löytää saamastani materiaalista kuvakaappauksen tabletista, mutta sitä en löytänyt. Sen sijaan löysin puhuttelevan kuvan siitä, miten rakennetaan integroitu terveydenhuoltosysteemi.  http://ollinarkisto.files.wordpress.com/2012/05/improving-health-and-care-quality-and-safety.pdf

HUS aikoo myös ilmeisesti järjestää kilpailutuksen, johon pyritään saamaan mukaan kansainvälisiä toimijoita. Esimerkkiä on käyty hakemassa ulkomailla - viimeksi Mäkijärven mukaan Hollannista. Menestystä pitää toivottaa hankkeelle. Ehkä kannattaa kuitenkin tehdä myös riskianalyysiä riittävän ajoissa, ettei homma mene pitkäksi. Jollain tapaa toivoisin, että potilaan näkökulmasta yritettäisiin tehdä myös vähittäisiä uudistuksia.

Muuten ATK-päivillä kerrottiin lyhyesti, että Itä-Savossa on saavutettu kansainvälisen kypsyysluokituksen mukaisesti tietojärjestelmälle taso 6 eli yhtä vaille maksimi 7. http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tapahtumat/aineisto/atk-paivat/Luentomateriaali-2012-15/Documents/2012-05-15-00-04-Patsi-HIMSStiedote.pdf Kannattaisi varmaan läpivalaista, miten Itä-Savossa on omin kansallisin voimin tuo taso saavutettu. HUS lienee nykytilassaan Mäkijärven ja Rengon alustuksen perusteella tasolla 3-4.

Puuttuuko yhteinen tahtotila?

Kaksi teemaa sosiaali-ja terveydenhuollon uudistamisessa ovat viime aikoina viihtyneet julkisuudessa: vanhustenhuolto - ikäihmisten palvelut ja terveyskeskusten tilanne - erityisesti lääkäritilanne. Lääkäriliiton valtuuskunta tuli julkisuuteen viime viikolla kannanotolla. Kannanotossa nostettiin esille keskeiseksi ongelmaksi hoitoon pääsy - erityisesti perusterveydenhuollossa sekä terveydenhuollon kokonaisuudistus niputtamalla erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto yhteen. Ikälakia pohtinut työryhmä puolestaan löysi runsaasti kehittämisehdotuksia eikä päätynyt esittämään henkilöstömitoitusten asettamista lakiin. Helsingin Sanomat 12.5.2012 uutisoi ja pääkirjoittaa molemmista aiheista. Kolmas viime aikojen kestosuosikki on ollut tietojärjestelmien ongelmat erityisesti terveydenhuollossa. Kaikissa kolmessa asiassa näen jotain yhteistä - puuttuu yhteinen kansallinen tahtotila, välineet tahtotilaan pääsyyn ja toimenpiteet ovat "hakusessa".

Uutisia aiheista:
Helsingin Sanomat 12.5.2012: Pääkirjoitus: "Pula lääkäreistä loi markkinat keikkalääkäreille... Nykymuotoinen perusterveydenhuolto on tullut tiendä päähän. Kunnat ovat aivan liian pieniä yksiköitä hoitamaan sitä. Nyt olisi nopeasti lopetettava riitely siitä, miksi terveydenhoidon järjestämisalueita kutsutaan ja miten ne muodostetaan. Kopioidaan malli vaikka muista Pohjoismaista, joissa terveydenhoito toimii."
Helsingin Sanomat 12.5.2012 - kotimaan uutinen: "Hoitajien määrä mietityttää ministeriä ... Ministeri on pahoillaan siitä, että hänen arvostamansa työryhmän esitystä on moitittu vesitetyksi. " "Käsipareja ei ole riittävästi... kansanedustaja Arja Juvosen mielestä vanhustenhoito tarvitsee sitovat määräykset hoitajien määrästä." 
Lääkäriliiton uutinen /julkaistu 11.05.2012 17.57 : "Lääkäriliiton valtuuskunnan mielestä terveydenhuollon järjestämisen on perustuttava noin 5-15 alueeseen, jotka vastaavat terveydenhuollon kokonaisuudesta. Tämä takaa riittävän järjestämisosaamisen ja riittävät taloudelliset edellytykset. Palveluiden tuotanto voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Tärkein kriteeri järjestelmän rakentamisessa on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumattomuus. Järjestelmän on turvattava hoidon saatavuus ja saavutettavuus yhdenvertaisesti. Lisäksi palvelujärjestelmältä vaaditaan tehokkuutta, taloudellisuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Nykyisin terveydenhuollon järjestämisvastuu on hajautettu kunnille, joiden keskimääräinen väestöpohja on vain noin 16 000 asukasta. Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu on kahdellakymmenellä sairaanhoitopiirillä, joista vain osalla väestöpohja on riittävä kantamaan taloudellista vastuuta. Euroopassa järjestämisvastuussa olevan organisaation keskimääräinen väestöpohja on minimissään 400 000 asukasta."
Hannu Halila: "Tietojärjestelmistä vaaraa potilasturvallisuudelle. Julkaistu 10.05.2012 13.30 Terveydenhuollossa käytettäviin potilastietojärjestelmiin liittyy paljon ongelmia. Lääkärien näkemyksiä potilastietojärjestelmistä on selvitetty laajassa kyselytutkimuksessa (1,2).Tietojärjestelmien käyttöönottoon on liittynyt odotuksia potilasturvallisuuden parantumisesta, mutta järjestelmien käyttöönotto on saattanut jopa heikentää potilasturvallisuutta. Selvitysten mukaan esimerkiksi lääkityksen turvallisuus ei parane ilman päätöksentekoa tukevia ominaisuuksia."http://www.laakarilehti.fi/

Yhteinen tahtotila. Kuntauudistus, sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistaminen sekä palvelujen organisoinnin uudistaminen ovat olleet "tahtotila"-keskustelun ytimessä. Lääkäriliitto nostaa mukaan keskusteluun potilaan hoidon saannin. Ministerikin kauhistelee jo ikivanhaa asiaa siitä, että vanhusten saamat palvelut ovat huolestuttavalla tolalla. Toisaalta kansallista tahtotilaa etsittäessä terveyskeskukset hakevat lääkärityövoimaa, jopa osa erikoissairaanhoidostakin kamppailee lääkäripulan kanssa. Kunnat hakevat erilaisia ratkaisuja vanhustenhuollon järjestämiseksi. Ulkoistukset ja palvelujen ostot saavat yhä lisää jalansijaa. Tilanteen hallinta kentällä lipuu vain kaummaksi päättäjiltä. Esimerkiksi puhutaan jopa vuokralääkäriyhtiöiden kiristyksistä. Puhutaan, että vanhusten inhimillinen hoito kärsii työntekijäpulassa. Lääkärit valittavat, että tietojärjelmät tökkivät, aiheuttavat ylimääräistä työtä ja potilasturvallisuus vaarantuu. Tästä kiistelystä ja tahtotilan hakemisesta puuttuu selvästi yksi osapuoli - kansalainen/ asiakas/ potilas. Tahtotila pitää nyt tehdä yhdessä eri osapuolten kesken kansalaisen, asiakkaan, potilaan näkökulmasta.

Välineet. Lisää lääkäreitä, lisää hoitajia, lisää rahaa ja resursseja - nämä on nähty ongelmien ratkaisujen välineiksi. Samoin välineiksi on nähty lait ja asetukset. Tietotekniikan uudistaminen puolestaan toisi helpotusta kaikkeen tai ainakin ne saataisiin nykyistä paremmin toimiviksi.  Samaan aikaan valtion ohjaus kentän toimintaan on edelleen lähes minimissään. Nyt pitäisi arvioida, millä välineillä kansalaisten-asiakkaiden-potilaiden tarpeet saataisiin parhaiten tyydytettyä. Lääkärikoulutuksen lisääminen vaikuttaa (jos vaikuttaa) lähes 10 vuoden viiveellä. Hoitajien lisääminen edellyttää  riittävää työvoiman tarjontaa ja rahaa. Nykytilanteessa kumpikin lisäys edellyttää täydellistä yksimielisyyttä valtion ja kaikkien kuntien kesken ja vielä yhteistä priorisointia juuri hoitajatarpeen tyydyttämiseen. Riittääkö sekään, jos tarjolla ei ole hoitajia. Lakien säätäminen on tuskallisen pitkä prosessi ja samalla erittäin epävarma sellainen. Lain valmistelu voi kestää vuosia ja sen toimeenpano jälleen myös vuosia. Tietotekniikkaa voidaan uusia kovalla rahalla ja pitkällä aikaviiveellä.Tietotekniikka ei ratkaise työprosessien uusimista, työvoimapulaa tai edes tehosta työprosesseja. Jos työprosesseja ei läpivalaista ja radikaalisti mietitä uusiksi, tietojärjestelmät vain sementoivat vanhat epätyydyttävät käytännöt. Kansalaiselle ja potilaalle organisaatioiden sekä rahoitusratkaisujen uudistamiset ovat toisarvoisia seikkoja. Rahat kerätään tavalla tai toisella julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa kansalaisilta (veroina, veronluontoisina maksuina ja suorina potilasmaksuina). Potilaalle on tärkeätä nopea hoitoon pääsy, laadukas hoito sekä terveyshyöty -  toki mielellään maksutta tai pienin kustannuksin.

Toimenpiteet. Hallitusohjelma on toimenpide-ehdotuksia täynnä, mutta tarvittava yhtenäinen tahtotila tuosta asiakirjasta puuttuu. Hallitus ei ole nostanut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista ykkösprioriteettiin (ymmärrettävää kyllä tässä Kreikkabuumissa). Sosiaali- ja terveysministeriöllä on kädet täynnä lakiuudistuksia. Järjestyskin uudistuksille on tehty poliitikkojen toimesta - ei uudistamisen logiikasta käsin  (vrt. ikälain valmistelu). Valtion ohjausvälineiden teho on rajallinen. Kaste-ohjelma ja muutkin ohjelmalliset välineet ovat koetellusti tehottomia. Uudistusten "kaataminen" kentälle hankkeiden kautta ei ole onnistunut kattavasti. Valvonta riutuu resurssipulassa. Pelkkä valvontaresurssien vertailu muihin Pohjoismaihin näyttää tuon epäkohdan. Potilas odottaa uudistuksia heti eikä seuraavalla vaalikaudella tai vuosien kuluttua.

Päätöksentekoon uusi ote. Entisaikoihin verrattuna sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko on verkostossa toimimista. Hierarkkinen malli on hävitetty jo 1990-luvun alussa. Verkostosta on vaikea hakea syyllisiä, syyttömiä tai aktiivisia/passiivisia toimijoita. Sosiaali- ja terveydenhuollon verkostossa toimijoita/päätöksentekijöitä voidaan listata seuraavaan tapaan: eduskunta, valtioneuvosto, ministeri, ministeriö, virastot,  Kuntaliitto, kunnat, kuntayhtymät, ammattijärjestöt, ammattilaiset eri rooleissa. Näin yksittäinen väline ei välttämättä pure. Haasteet ja ongelmat pitää paloitella ja tutkia, miten ne ratkaistaan ja millä aikataululla ratkaisut ovat mahdollisia. On löydettävä "täsmälääke" kuhunkin ongelmaan. On löydettävä yhteinen tahtotila, jolloin täsmälääkkeellä on mahdollisuus saada vaikutusta aikaan. Koska päätöksenteko on vaikeaa, pitäisi siirtyä sopimusyhteiskunta-ajatteluun. Siellä, missä lait ja asetukset ovat pelkkää paperia, voitaisiin siirtyä osapuolten välisiin monenkeskisiin sopimuksiin. Missä lait pätevät, on toimeenpanon edellytykset valvontatoimineen turvattava heti lain voimaan tullessa.

Sosiaalihuollolla suuret haasteet tieto- ja viestintäteknologiassa

Sosiaalihuollosta on ilmestynyt terveydenhuoltoa vastaava selvitys tieto- ja viestintäteknologian käytöstä. (Jarmo Kärki, Maarit Laaksonen, Hannele Hyppönen: Tieto- ja viestintäteknologian käyttö sosiaalihuollossa vuonna 2011, THL raportti 2/2012). Vain osa kunnista ja yksityisistä palvelun tuottajista tarjoavat sähköisen asioinnin palveluita. Sähköinen asiakaspalaute on hiukan yleisempi palvelu. Toisaalta moni palvelujen käyttäjä valitsee asioiden hoitamiseen muun kuin sähköisen kanavan. Asiakastietojärjestelmiä on valtaosasta kuntia käytössä. Järjestelmien kirjo on suuri. Yksityisellä puolella puolestaan tilanne on heikompi kuin kunnallisella puolella. Luokitusten ja standardoidun tiedon käyttö on rajoitettua. Kartoitus koski lastensuojelua, sosiaalityötä, vammaispalveluita ja kehitysvammaisten erityishuoltoa, toimeentulotukea, omaishoidon tukea, pitkäaikaistyöttömien tukea, lastenvalvojen tehtäviä, päihdehuoltoa, vanhusten laitos- ja asumispalveluita, kotipalveluita, kasvatus- ja perheneuvontaa, lasten päivähoitoa, maahanmuuttajien kotouttamista, sosiaalipäivystystä, adoptioneuvontaa, sosiaalista luototusta. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/667d3a8a-e3e4-4d8d-8552-492c3765fd5a

Terveydenhuoltoon verrattuna sosiaalihuolto koostuu monenlaisista palveluista, etuuspäätöksistä, hoitoon ottamispäätöksistä ja palvelujen antamispäätöksistä. Kun päätöksentekijöinä ovat eri kuntien sosiaalihuollon virkamiehet, kirjo kasvaa vielä entisestään. Periaatteessa kaikissa 345 kunnassa voi olla oma sovellus olemassa oleviin sosiaalihuollon lakeihin. Sosiaalihuollossa on aina korostettu yksilöiden erilaisuutta ja näin myös toisistaan poikkeavia ongelmia ja avun tarvetta. Luokittelu, standardointi ovat olleet pahimmillaan jopa kirosanoja sosiaalihuollossa. Tietoteknologian tehokas hyödyntäminen edellyttää puolestaan tietojen standardointia ainakin jossakin mitassa. Muuten anomusten, hakemusten ja päätösten teko sähköisin välinein tuottaa suuria vaikeuksia. Vaikeudet kasvavat, kun tietoja pitäisi siirtää kunnasta toiseen tai palvelujen tuottajilta toisille. Muuten Kelassa on tartuttu etuusasioiden sähköiseen asiointiin oikein kunnolla ja saatu myös paljon aikaan. Esimerkki etuuksien alalla ei siis ole kaukana.

Kartoituksessa nostetaan esille tärkeimmät kehittämistarpeet nykyisissä ohjelmistoissa. Kuntapuolella ne ovat järjestyksessä seuraavat: rajapintojen/yhteyksien kehittäminen muihin ohjelmistoihin, dokumentoinnin/kirjaamiseen kehittäminen, raportoinnin/tilastoinnin kehittäminen, sähköisen asioinnin kehittäminen, oman asiakastietojärjestelmän kehittäminen sisältöjen/ominaisuuksien kehittäminen, ostopalvelujen hallinta. Yksityisellä puolella lista on lähes sama. Lisäksi nostetaan esille uuden ohjelmiston hankkiminen.

Arvioin taannoin sosiaalihuollon tietojärjestelmien kehittämistä koskevan teoksen. Osittain teoksen tekijäkaartissa oli samoja henkilöitä kuin yllä käsitellyn kartoituksen tekijät. Hyvää kehittämistyötä on tehty jo vuosien ajan. Käytäntöön saattaminen edellyttää kuitenkin tahtoa, rahaa ja yhteistä linjausta yli kunta- ja palvelujen tuottajarajojen. Julkinen ICT-strategia voisi tulla tässäkin avuksi. Olen aikaisemmin ehdottanut sosiaalihuoltoon paljon nykyistä keskitetympää tietojärjestelmäratkaisua. Edelleenkin sellaisen ratkaisun tutkiminen saattaisi olla kannatettava kuvio. Löytyisikö myös jokin uusi kehittämisen tapa nykyisen kaksinapaisen valtio-kunta-mallin sijasta.

 

Sosiaalityö, tieto ja teknologia

-         teknologiakriittinen vuosikirja

(Anneli Pohjola, Aino Kääriäinen ja Sirpa Kuusisto-Niemi (toim.): Sosiaalityö, tieto ja teknologia, P-kustannus, Juva 2010)

Artikkelikokoelma paneutuu sosiaalitieteiden metodein sosiaalityön, tiedon ja teknologian välisiin suhteisiin. Vuosikirja sopii alan tutkijoille ja harrastajille. Otsikon käsitteet – sosiaalityö, tieto ja teknologia ovat vaihtelevasti määriteltyjä – myös vaihtelevasti artikkeleissa läsnä. Tiedonkäsite määritellään yhdessä artikkelissa, mutta sen käyttö ei erityisemmin toistu muissa artikkeleissa. Teknologiaa ei erityisemmin määritellä, mutta useissa artikkeleissa se koetaan etäiseksi uhkaksi tai jopa aktiivisen vastustuksen kohteeksi sosiaalityön kannalta.

Artikkeleissa rakennetaan vuorovaikutteinen, yksilölähtöinen suhde tietoon ja teknologiaan. Koska sosiaalityön ydin on inhimillinen suhde asiakkaan ja ammattiauttajan välillä, kaikki ulkoiset teknologiat ovat uhka tuolle suhteelle. Näin myös jää vähälle käsittelylle uuden sähköisen maailman innovaatiot sosiaalityön kannalta. Poikkeuksen muodostavat lastensuojelun käsikirjan ja virtuaaliauttajakonsepti sekä lupaavasti alkava analyysi sosiaalialan teknologianhankkeesta (Tikesos) sekä yleensä tietoteknologiahankkeista. Systemaattisia teknologian ja sosiaalityön yhdistämiseen liittyviä innovaatioita ei kirjassa käsitellä. Itse asiassa pikemminkin vahvistetaan erilaisin tutkimuksin teknologian yliotetta ja ongelmia sosiaalityön maailmassa.

Tiedon, sosiaalityön ja teknologian yhdistämistä pohditaan lupaavasti Helsingin kaupunkia koskevassa tapausesimerkissä. Systemaattinen tiedon hyödyntäminen ammattiauttaja-asiakassuhteessa sen eri tasoilla on haaste, johon kannattaisi tarttua. Tikesos-hankkeessa on tehty erinomaista perustyötä jo vuosia. Perustyöstä ei ole vielä ehditty käytännön tasolle. Nykykäytännössä työtä tehdään vaihtelevin välinein eikä johtamisessakaan kaikilta osin ole tiedolla johtamisen elementtejä. Nyt on edetty pohjan rakentamiseen ja teknologiakritiikkiin. Seuraava taso on siirtyä teknologiaan alistumisesta teknologian alistamiseen sosiaalityölle. (kirja-arvio on aikaisemmin julkaistu Premissi-lehdessä 2011).

Ikäihmiset tilastoharhan uhreja

Jälkikirjoitus vanhuslakiblogiini - tilastoharha puhuttaa minua
- päivitetty 10.5.12 

Ikäihmisten lokerointi ja passiiviseksi "osoittaminen" on mielenkiintoinen tilastoharha. Merkittävä osa 75-vuotiaistakin asuu kotona ja toimii yhteiskunnassa aktiivisena voimavarana eikä avun kohteena. Eräs veljistäni on tuossa ikäluokassa. Herra on aktiivinen tenniksen ja golfin pelaaja, seuraa ympäröivää elämää sekä on aktiivisesti mukana lasten lasten hoidossa ja harrastuksissa (samaan tapaan kuin anonyymi kommentoijani vanhuslakia koskevassa blogissani).  Hoidon tarpeessa olevista ikäihmisistä ei suinkaan kaikki ole samalla dementtejä. Sekin on suuri tilastoharha.

Vaikeuksia voi olla fyysisellä puolella, mutta aivot pelaavat silti skarpisti. Osa dementeiksi "tuomituista" ei suinkaan ole dementtejä, vaan moni heistä on yksinäisiä ja masentuneita, elämänilonsa kadottaneita. Aktiiviset ikä-ihmiset eivät koe olevansakaan "vanhuksia". Eivät edes halua sellaista nimitystä käytettävän. Siksi myös ammattilaisten keskuudessa halutaan käyttää vanhuksen sijasta käsitettä ikä-ihminen. Onko tuokaan sitten tarpeen. Kaikkihan olemme jonkin iän ihmisiä. Oppiminenkin on mahdollista kaikissa ikäryhmissä. Se on osoitettu monin tutkimuksin sekä käytännön esimerkein. Viimeisin esimerkki on tämän päivän Helsingin Sanomista (5.5.2012): "97-vuotias suoritti kolmannen yliopistotutkintonsa": Uutisessa Allan Steward toteaa mm. "Koskaan ei ole liian myöhäistä laajentaa mieltään, tutustua uusiin ystäviin ja haastaa itsensä."

Vielä yksi harha kannattaa tässä yhteydessä mainita. On erittäin yleistä käyttää omista unohduksista, muistamattomuuksista tai jopa poliittisista unohduksista termiä dementia. Se on monen mielestä hauska termi, jolla voi jopa typeryydetkin paikata. Dementia on kuitenkin vakava oireyhtymä, jonka taustalla on pysyvästi ja vääjäämättömästi etenevä sairaus (yleisin sellainen on Alzheimerin tauti). Tämä Alzheimer voi iskeä jo työikäisellekin, mutta toki esiintyvyys korreloin iän kanssa. STM muistuttelee muistisairauksista 8.5.2012 tiedoteessaan. Ks. http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1800809#fi

Tilastoharhat ovat mielenkiintoinen näkökulma. Taustalla on usein ennakkokäsityksiä. Varsinkin ammatti-ihmisten ennakkokäsitykset voivat olla varsin kohtalokkaita. Ikääntymiseen liittyy usein juuri näitä negatiivisia ennakkokäsityksiä. Pahimmillaan tuo ikäsyrjintäkin on ennakkokäsitys. Ongelmaan ja oireeseen pitäisi suhtautua vakavasti. Esimerkiksi dementian osalta voi esiintyä yli- ja alidiagnoisointia. Ylidiagnosointi tarkoittaa epätarkkoja ja usein myös virheellisiä päätelmiä, josta seuraa aiheeton leimaaminen. Alidiagnosointi tarkoittaa samaa eli dementiaoireyhtymä jätetään huomioimatta, koska ajatellaan olevan kysymys normaalista vanhenemisesta.

Tilastot kertovat, että yli 70% yli 75 vuotiaista elää ilman jatkuvia kotii-, asumis- tai laitospalveluja. Tämän kertoo Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollinen vuosikirja 2011 (THL): 
"Ikääntyneiden laitos- ja asumispalveluissa oli vuoden 2010 lopussa 11,6 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä.
Säännöllistä kotihoitoa sai 11,9 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Tavallisen palveluasumisen
sekä vanhainkotien ja terveyskeskuksen pitkäaikaishoidon kattavuus on laskenut 2000-luvulla. Tehostetun
palveluasumisen kattavuus on noussut. Kotihoidon kattavuus laski pääasiassa 2000-luvun
ajan, mutta on kääntynyt nousuun kahden viimeisen vuoden aikana.
Omaishoidon tuki on lisääntynyt 2000-luvulla selvästi: asiakasmäärät ovat kasvaneet melkein 80
prosenttia. Omaishoidon tuella hoidettujen osuus 75 vuotta täyttäneistä on noussut 3,0 prosentista
4,2 prosenttiin." http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/aab19516-a923-42e9-9430-fa2564c504d0