"Vahvat peruskunnat eivät kykene huolehtimaan sairaalahoidosta. .. Kuntien väestöpohja ja osaaminen eivät riittäisi erikoissairaanhoidon järjestämiseen. Tällaisen sairaalan väestöpohja on yleensä vähintään 250000 asukasta. ... Erikoissairaanhoidossa on näyttöä suuruuden ekonomiasta. ... HUS:n deflatoidut menot asukasta kohti eivät kasvaneet lainkaan vuodesta 2002 vuoteen 2010. Muissa sairaanhoitopiireissä menot kasvoivat vastaavana aikana 35 prosenttia." (Aki Linden Helsingin Sanomissa 11.2.2012).
Kaksi erilaista puheenvuoroa vahvistavat omaa käsitystäni, jonka kerroin edellisessä blogikirjoituksessani väestövastuuasiasta. Itse asiassa kehittelin tätä mallia jo vuonna 1990 julkaistussa kirjassani "Sairaanhoitopiiri - uusi organisaatio vai lisää byrokratiaa?". Väestövastuumalli on edelleen perusajatuksiltaan relevantti yli 20 vuoden takaa. Oheinen kuva kirjan sivulta 24 kertoo idean. Sairaanhoitopiiriverkosto on luotu lakisääteisesti 1990-luvulla. Kuntien pakkojäsenyys sairaanhoitopiirissä on ollut perusta. Pienet kunnat ovat valittaneet (aivan aiheesta), että kuntien on vaikea vaikuttaa erikoissairaanhoidon menoihin. Mielestäni tätä ongelmaa ei välttämättä tarvitse ratkaista suurilla kunnilla. Ongelma voidaan ratkaista muuttamalla kuntien todellista vaikutusmahdollisuuksia sairaanhoitopiirien toimintaan ja kustannuksiin. Olen tähän esittänyt ensimmäistä kertaa ratkaisuksi sopimusohjausta 1993 artikkelissani "Sairaanhoitopiireissä hinnoitteluhysteriaa". Pirkanmaalla se toteutettiin 1990-luvun lopulla samantapaisesti. Jos sopimusohjaukseen kytkettäisiin kuntakohtaisten riskien minimointi, ei kuntakoolla olisi ratkaisevaa merkitystä. Samalla tällaisessa sopimusajattelussa voitaisiin varmistaa myös erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö ja avunanto kaikilla tasoilla -myös potilaan hoitoketjussa. Sopimusohjausta on yritetty edistää myös 2000-luvulla (ks. työryhmämuistio). Pääkaupunkiseudulla asuvana ihmettelen, mikä hyöty syntyisi suurten kuntien yhdistämisestä (Helsinki, Espoo, Vantaa) ja siinä sivussa vielä pienempien lähikuntien yhdistäminen. Erikoissairaanhoito jäisi edelleen mitä ilmeisimmin HUS:n vastuulle. Mammutti on mitä ilmeisimmin voimissaan (vrt. edellä referaatti Aki Lindenin puheenvuorosta). Rinnalla on jo perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhdistänyt Helsinki-mammutti. Jos siihen liitettäisiin muiden pääkaupunkiseudun kuntien vastaavat toiminnot, syntyisi suomalaisittain supermammutti. Tällaisen mammutin tarveperustelut eivät ole lainkaan samat kuin väestövastuumallissa. Pikemminkin tarvittaisiin väestövastuu-ajattelussa mammutin paloittelu. Riittäisi 20000-50000 asukkaan väestöpohja hoitamaan perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto -ei miljoonan asukkaan väestöpohja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita pohdittaessa pitäisi nyt miettiä, milloin ja mitä kannattaa keskittää tai hajauttaa. On toimintoja, joita voidaan hyvin keskittää, vaikka vastaavasti potilaille annettavia palveluja hajautettaisiin. Keskitettäviä toimintoja ovat mm.laboratoriopalvelut. Näinhän jo tehdään eikä siitä potilaille ole mitään haittaa. Kun näyte otetaan potilaan kannalta hoitopaikassa, purkit ja tiedot kulkevat paikasta toiseen ilman potilastakin. Nykyaikainen tiedonvälitystekniikka takaa erittäin nopean tiedon saannin, vaikka jokin tukitoiminto olisikin fyysisesti etäällä potilaasta. Jos IT-infrassa lähdettäisiin tietohallintolain yhteistoiminnallisuuden tielle, saataisiin tällaisella keskittäisellä uutta tehoa aikaan. Vanhoja ajatuksia kannattaa kierrättää ja uudistaa niitä tähän aikaan!
Lähteitä:
- Olli Nylander: Sairaanhoitopiiri - uusi organisaatio vai lisää byrokratiaa?. Pirkanmaan maakuntaliiton julkaisuja 69.1990, Tampere 1990
- Olli Nylander: Sairaanhoitopiireissä hinnoitteluhysteriaa, Suomen lääkärilehti 11.1993, ss. 1028-1033
- Sopimus ohjauksen kehittämisryhmä: Suositus sopimusohjauksen toteuttamiseksi. Stakesin työpapereita 11/2008. Helsinki: Stakes, 2008
Vaikea uskoa, että mammuttikuntia synnyttämällä voitaisiin saada palvelut toimimaan paremmin. Mikä estää tekemästä kuntien välistä yhteistyötä yli kuntarajojen terveyspalvelujen lisäksi esim. päivähoidossa ja koulutoimessa. Näinhän jo monin paikoin tehdäänkin. Erikoissairaanhoidossa on jo useiden kuntien muodostamia sairaanhoitopiirejä, eikä niiden suhteen kuntaliitoksia tarvita. Kun kuntien työntekijöillä on viiden vuoden irtisanomissuoja, kuluu kuntien yhdistämisen jälkeen hurjat summat ihan turhaan vuosikausia. Vai onko tähän kenties tulossa muutoksia? Jättikuntien sijasta tulisi nykyisille kunnille antaa enemmän resursseja niille sälytettyjen tehtävien hoitamiseen. Ehkä olisi syytä palata korvamerkittyihin valtionavustuksiin, jotta kunnat tosiaan laittaisivat rahat siihen, mihin ne on tarkoitettukin. Isoissa kunnissa jo nyt päätöksenteko on karannut kabinetteihin kauas karvalakkikansasta. Ja kauemmas vain tulee karkaamaan, jos kunnat suurenevat.
VastaaPoista