Alueelliset hyvinvointierot - kylmät mittarit kylmää kyytiä, päivitys 14.11.2016

"Suomi jakautuu jyrkästi, jos vertaillaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tai alueiden elinvoimaisuutta. ”Suomessa asuu tavallaan kaksi eri kansaa. Itä- ja Länsi-Suomi elävät eri todellisuuksissa jos katsoo ihmisten sairastavuutta, elintapoja, elämänlaatua tai työllisyyttä”, tutkija Timo Aro sanoo. ”Toinen jakolinja kulkee suomen- ja ruotsinkielisten hyvinvointieroissa.”

"Ero näkyy myös maakuntien sisällä. ”Hyvinvointikartta on myös mosaiikkinen. Mitä kauemmaksi kaupunkikeskuksista mennään, sitä heikommalta tilanne näyttää”, aluetieteen professori Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta sanoo. ”Muuttoliike jakaa maata voimakkaasti, koska muuttajat ovat nuoria ja terveitä”, tutkimusprofessori Unto Häkkinen THL:stä sanoo. Timo Aron mielestä Itä-Suomen tilanne on niin vakava, että aluepolitiikka pitäisi miettiä uusiksi. ”Tarvitaan jonkinlainen uusi Pohjois-Karjala-projekti. Siihen ei kyllä riitä pelkkä kansanterveystyö, vaan pitäisi miettiä, mitkä alueet ovat jatkossa elinvoimaisia. Pitäisikö satsata erityisesti joihinkin Itä-Suomen keskuksiin kuten Kuopio, Joensuu ja Mikkeli?”, hän pohtii. Keskustelu aluepolitiikasta on hänen mielestä jumiutunut vanhoihin asetelmiin. ”Elätellään harhakuvitelmaa siitä, että koko maa voidaan pitää asuttuna, vaikka todellisuus on ihan muuta”, Aro sanoo."http://www.hs.fi/kotimaa/a1477713941700

Itä ja länsi. HS:n artikkeli avaa sen, minkä olen myös jo aikaisemmin esittänyt moneen kertaan. Kyse on idän ja lännen eroista Suomessa sekä voimakkaasta muuttoliikkeestä. Idän ja lännen ero on vuosisatojen perinne, jonka muuttaminen poliittisin toimenpitein on ollut aina vaikeata ja on yhä vaikeampaa globaalissa maailmassa. Soteuudistuksessa vannotaan hyvinvointi- ja terveyserojen vähentämisen puolesta. Soteuudistus ei tuota tule ratkaisemaan ainakaan eroja kaventavaan suuntaan. Uhka on juuri päinvastainen. 18 maakunnan jako estää uudenlaista aluepolitiikkaa. Osa maakunnista on jo valmiiksi soteuudistuksen kannalta lähes "selvitystilassa". Tällaisen päätelmän tekee myös edellä Timo Aro.

Sairastavuusmittari on sinänsä oikein hyvin tehty. Näin olen myös aiemmin todennut. Sen avulla voidaan kuvata hyvin tämä hitaasti muuttuvat väestön tilanne. Jos ajatellaan, että on erilaisia mittareita lämpöanalogian mukaan (Kajakki-projektissa esitetty vertaus, joka taitaa olla emeritusprofessori Martti Ketomäeltä peräisin). Sairastavuusmittari on Kekomäen vertailussa viileä mittari - strategisen tason mittari. Sen pitäisi toimia maakuntatason strategiassa. Mutta miten se toimii, jos maakunta jo lähtökohtaisesti on lähes pysyvässä mittarin "sairaustilassa". Maakunnilla on vaikea vaikuttaa hyvinvointi- ja terveyerojen muuntamiseen. Vaikutusketju on monimutkainen eikä sote-järjestelmällä ole kuin marginaalinen vaikutusmahdollisuus. Sairastavuusmittari on Ollin termein jääkylmä.

Tarvitaan vaikuttavat mittarit. Kaikkiaan soteuudistukseen pitää rakentaa sellaiset mittarit, joiden avulla voidaan ohjata uudistusta toivottuun suuntaan. Valinnanvapauden tuominen voimalla osaksi järjestelmää vaikeuttaa entisestään sen ohjaamista niin maakunta- kuin valtiontasollakin. Uhkana on, että valinnanvapauden kautta syntyy vain epätervettä palvelujen tarjontaa ja kysyntää, joka ei vastaa todellista tarvetta. Tätä samaa uhkakuvaa pelkäävät YLE:n haastattelemat professoritkin. "Tulossa on kaoottinen himmeli".  http://yle.fi/uutiset/3-9258240

Vaikuttavuuden perään kysyin jo viikon takaisessa blogikirjoituksessani. Indikaattoreilla pitää päästä rakentamaan palvelujen tarpeen mittarit, palvelujen prosessimittarit (Lean-ajattelulla), palvelujen laadun mittarit (mukaan lukien asiakas/potilasturvallisuus, asiakastyytyväisyys) sekä palvelujen lopputuloksen vaikuttavuuden mittarit. Aineksia on olemassa. Tutkimustyön tuloksena on saatu aikaan erilaisia indikaattoreita. Mutta... tieto on hajallaan kentällä, osa tiedoista on puutteellista, indikaattoreiden systemaattinen käyttö osana johtamista eri tasoilla puuttuu täysin. Uskotaan nyt, mitä poliitikkokin sanoo asiasta. Martti Talja on kansanedustaja (kepu). Hän totesi minulle 27.10.2016 FB:n puolella liittyen tuohon tietojohtamisen vaikuttavuutta koskevaan kirjoitukseeni: "Hienoa pohdintaa mittaroinnista. Sote onnistuu tai kaatuu mittaroinnin onnistumiseen."
 http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/10/tietojohtamisen-vaikuttavuus-yleinen-ja.html

Sote-uudistus -pirullinen ongelma - kirjassani päädyin pitkien pohdintojen jälkeen seuraavaan:

Hyvinvointi- ja terveyserot johtuvat geeniperimästä ja sosiaalisesta asemasta. Koska yhteiskunta ei ole laboratorio, ei ole jäännöksettömästi mahdollista ennustaa tai rakentaa politiikkaa hyvinvointi- ja terveyserojen vähentämiseen. Soteuudistuksessa kunnan tehtäväksi tulee hyvinvointipolitiikasta vastaaminen. Maakunnilla (sotealueilla) palvelujen tarjonnalla on marginaalinen vaikutus hyvinvointi- ja terveyseroihin. Yksilötasolla on mahdollista edistää hyvinvointia ja terveyttä omilla aktiivisilla valinnoilla. Näidenkin aktiivisten omien valintojen rinnalla on yksilöstä riippumattomia tekijöitä, joiden vaikutus voi olla samansuuntainen tai vastakkainen. Hyvinvointi- ja terveyseroja on mahdollista kaventaa tulo- ja koulutuseroja kaventamalla.(s. 247)

Päivitys 31.10.2016: Kati Peltola, Sakari Kainulainen, Jouni Särkijärvi, Tarja Tamminen kommentoivat FB:n puolella: 

Kati Peltola: "Pienissä maakunnissa yhtiöittäminen altistaa palvelujen siirtymiselle pääasiassa ylikansallisten yhtiöiden hoidettavaksi niiden keskuskaupungeissa. Paljon parempi malli olisi tehdä 15 - 30 000 asukkaan peruskunnat tuottamaan lähellä tarvittavia palveluja näissä kuntakeskuksissa. Sosiaali- ja terveysasemat huolehtimaan myös näiden kuntien kotipalveluista ja palveluasumisesta ja niitä ja päivähoitoa ja koulua tukevasta liikkuvasta palvelusta."

Olli vastaa Katin kommenttiin: Niin itse asiassa olen samaa mieltä, koska mielestäni lähipalvelut voitaisiin antaa kuntien tehtäväksi. Tuolla tasolla on myös eniten tehtävissä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa muutenkin.
Sakari Kainulanen: "Minusta yksi ongelma liittyy siihen ettei palvelujärjestelmä suostu siihen että itse järjestelmän toimimaatomuus ei vaikuta rahoitukseen (pitkät jonot, hoitovirheet jne). Tämä ei tietty ratkaise esittämääsi ongelmaa mutta toisi myös kepin mukaan porkkanan lisäksi."
Ollin kommentti: Jos sain ajatuksestasi kiinni, niin tehoton toiminta hukkaa voimavaroja. Tätä pohdin juuri näissä blogeissa. Pitää saada vaikuttavat indikaattorit. 
Jouni Särkijärvi: "Liian pienten maakuntien ongelma poistuu heti, kun keskustapuolue ei enää ole hallituksessa."
Ollin kommentti: Pessimistinen arvio. Jounin vastakommentti: Optimismia.   

Tarja Tamminen: "Idän ja lännen erojen vähentäminen on koko yhteiskuntapolitiikan asia. Koulutus-, työllisyys-,liikenne, yrityspolitiikka- mitkä kaikki nyt terveyteen ja hyvinvointiin yleensä vaikuttavat. Terveys ja hyvinvointi ei koskaan ole, eikä ole ollutkaan pelkästään sosiaali - ja terveydenhuollon aikaansaamaa. Eikä voi ollakaan, oli järjestelmä mikä tahansa. Epävarmaa on, miten uudet maakunnat voivat asiaa auttaa. Nykyinen, globaali, isojen kaupunkien varaan rakentuva politiikka jättää ison osan maata oman onnensa nojaan. Ei näytä kepullakaan olevan tähän ratkaisumallia. Kartalle piirretyt maakuntarajat eivät tässä paljoa auta."

Päivitys 1.11.2916 ja 4.11.2016: Matti Rimpelä kommentoi fb:n puolella seuraavasti:
"Miten helposta tehdään niin vaikeata? Kun tarvitaan yhdessä vain kolmenlaista tietoa luonnollisista organisaatioyksiköistä: Miten asiakkaiden hyvinvointi kehittyy? Miten on toimittu? Miten paljon on käytetty ja millaisia voimavaroja (henkilöstöä/euroja) Siis hyvinvointi/toiminta/taloustietoa yhdistettynä ja vertauilukelpoisilla menetelmillä. Teknisesti yksinkertaista, valmiita järjestelmiä tarjolla piennillä sovellutuksilla vaikka kuinka paljon. Hyvinvointimittareita on runsaasti tarjolla. Toiminnan ja talouden mittaamiseksi tarvitaan kansallisia sopimuksia ja ohjeita, jotta saavutetaan yhteismitallisuus ja vertailukelpoisuus. Toiminnassa riittäisi aluksi kolmiportaisuus: Onko kyseessä yleinen/tehostettu/erityinen tuki. Siis jaetaan kaikki hyvinvointipalvelut kolmeen ryhmään yhteisen ohjeistuksen mukaan. Seuraavaksi kehitetään voimavaraseurantaa niin, että henkilöstövoimavoja (osaaminen mukaan lukien) ja euroja seurataan ajantasaisesti em. kolmiluokkaisen ryhmittelyn mukaan. Samat hommat koulutuksesta erikoissairaanhoitoon." Matti jatkaa kommentointia seuraavasti:

Matti Rimpelä: Tutkimme kymmenen vuotta sitten tiedon hyödyntämistä ison kaupungin ja yliopistollisen keskussairaalan ylimmän johdon haastatteluilla (viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä). Päähavainto oli, että tietoa ei juurikan hyödynnetty ja jos hyödynnettiin, se keskittyy taloustietoon. Hyvinvointitiedosta puhuiva vain muutamat siitä erityisesti kiinnostuneet. Hieman samansuuntaiseen tulokseen päätyi Valtonen ym 1990-luvun loppupuollella, jos oikein muistan. Kun havainnoitiin valtuustojen keskusteluja, puheenvuoroissa oli yleistettävää rationaalisuutta silloin kun teemana oli talous, mutta hyvinvointiteemoissa korostui henkilökohtainen kokemus. Pelkistän yksinkertaisella esimerkillä. Suomessa lapset ja nuoret on mitattu ja punnittu ainakin kerran vuodessa 1940-luvun lopusta lähtien, mutta en tunne Seinäjoen lisäksi yhtään muuta kuntaa, jossa ajantasaisesti seurattaisiin lasten ja nuorten fyysistä kehitystä/erityisesti painoa tätä tietoa hyödyntäen. Teknisesti tämä olisi jo pitkään ollut helppoa, mutta kun väestötasoinen tieto ei kiinnosta esittelijöitä eikä päättäjiä. Keskustelu lasten ylipainon lisääntymisestä ei noussut omista havainnoista, vaan sen virittivät 1990-luvulla kansainväliset tutkimustulokset ja vasta sitten alettiin hyödyntää omia aineistoja. Ongelman ydin ei siis ole mittareissa, vaan paikallisten ja alueellisten organisaatioiden johtamiseen vakiintuneissa kulttuureissa. Osaselityksenä saattaa olla se, että kansanterveyslaissa ei enää velvoitettu kunnan/kaupunginlääkäreitä/terveydenhoitolautakuntia seuramaan kuntansa väestön terveydentilaa. Suunnittelujärjestelmä ei edellyttänyt näiden tietojen raportointia.

Tuula Räikkönen Nythän kunnat tekevät hyvinvointikertomuksen, johon kasataan (sekalaista) tietoa myös terveydestä ja myös nuorista. Tietoja verrataan naapurikuntien vastaaviin lukuihin. Jos luvut ovat parempia kuin naapurikuntien, on helppo myhäillä tyytyväisenä, ja unohtaa, että jokaisen prosentin takana on ihminen.

Matti Rimpelä Hyvinvointikertomus on ollut erittäin vakava virheaskel, johon ajauduttiin 2000-luvun alussa. Se on kuin keskittyminen kalastusvälineiden kehittämiseen vastauksena kalojen katoamiseen järvestä. Jos lohi ei nouse jokeen, saaliit eivät lisäänny vaikka kuinka upeita perhoja sitoisi. Olemme menettäneet kohta kaksi kymmentä vuotta tämän harha-askeleen vuoksi. Nyt vihdoinkin olisi palattava ydinkysymyksiin eli miten päivittäisten kohtaamisten yhteydessä tallentuu vertailukelpoista ja rakenteellista tietoa ihmisten hyvinvoinnista, toiminnasta ja voimavaroista niin, että kustannusvaikuttavuutta voidaan kaikilla tasoilla ajantasaisesti seurata ja arvioida, siis omavalvonnasta ja lähiesimiestyöstä organisaatioyksikköihin ja edelleen koko maahan. Erikoissairaanhoidossa ollaan jo hyvän matka edetty tällä tiellä, samaa tarvitaan myös perusterveydenhuoltoon, sosiaalityöhön ja koulutukseen. Jos joku pitää tätä haihatteluun, kannattaa tutustua vaikkapa aineettoman pääoman mittaamisen kehittämiseen, tai Virpi Sillanpään väitöskirjaan, jota hän perjantaina puolusta Tampereen teknisessä yliopistossa.

Päivitys 8.11.2016: Matti Rimpelä viittasi tuossa edellisessä kommentissaan Virpi Sillanpään väitöskirjaan: Ote tiedotteesta: "Tuloksellisuuden mittaamisella kohti fiksumpia hyvinvointipalveluita. Tuloksellisuus on laaja kattokäsite, jolla hyvinvointipalvelujen yhteydessä tarkoitetaan sitä, kuinka laadukkaasti ja kustannustehokkaasti palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Sillanpään tutkimuksessa tuloksellisuus koostuu neljästä osa-alueesta: resursseista, toimintaprosesseista, tuotoksista ja vaikutuksista."
http://www.tut.fi/fi/tietoa-yliopistosta/uutiset-ja-tapahtumat/vaitostiedotteet/tuloksellisuuden-mittaamisella-kohti-fiksumpia-hyvinvointipalveluita-x171482c2

Päivitys 14.11.2016: Jan Lindblom kommentoi FB:n puolella seuraavasti:

Väitän myös, että tietojohtaminen käsitteenä on vielä monelle vieras. Tiedolla johtaminen on tutumpi, mutta se on valmiin tiedon käyttämistä toiminnan tukena. Tiedon johtaminen puolestaan on tämän käytettävän tiedon rakentamista ja siksi tärkeämpää varsinkin silloin jos tiedolla osataan jo johtaa ja päätöksiä osataan tehdä tiedon avulla, mutta ei ymmärretä mitä tietoa on ympärillä ja miten sitä voisi kerätä ja jalostaa uudeksi ja paremmaksi tiedoksi, esimerkkinä siirtyminen big datan käyttäjäksi. Jotenkin on sellainen tunne, että vain harva organisaatio Suomessa osaa arvioida omaa tietopääomaansa, sen arvoa esim. tilinpäätöksessä, ja vielä harvempi osaa johtaa tietopääomasta hyötyjä samalla tavalla mitä tehdään taloudellisen ja materiaalisen pääoman suhteen. https://www.linkedin.com/…/tiedolla-johtaminen-tiedon…