"Viron terveydenhuollon it-projekti maksoi 11 miljoonaa, Suomessa jopa puoli miljardiaSuomessa sähköisen eReseptin ja potilastietoarkiston sisältävää Kansallista
Terveysarkistoa (KanTa) on rakennettu jo lähes kymmenen vuotta, ja hintaa
projektille tulee kokonaisuudessan noin 400–500 miljoonaa euroa. Virossa
sähköinen resepti maksoi miljoonan, potilastietokanta 10 miljoonaa. Hintaero
on huimaava." http://www.tietoviikko.fi/cio/cio-uutiset/viron+terveydenhuollon+itprojekti+maksoi+11+miljoonaa+suomessa+jopa+puoli+miljardia/a828487
Pitkään aihetta seuranneena voin sanoa, että Viro ja Suomi ovat kaksi eri asiaa. Suomella on pitkä ja varsin menestyksekäs tausta terveydenhuollon it-toiminnoissa. Kun tulin 70-luvun loppupuolella töihin suureen keskussairaalaan ja sittemmin sairaanhoitopiiriin, oli tuolloin jo pitkään hoidettu merkittävä osa tiedonhallinnasta sähköisesti. Sairaanhoidolliset palvelut (erityisesti laboratoriopalvelut) olivat täysin sähköistettyjä eli esim. näytteenoton jälkeen kaikki tieto siirtyi sähköiseen muotoon ja hyödyksi varsinaiseen hoitoprosessiin. Samoin monet potilashallinnon asiat olivat sähköistettyjä. Varsinaiset potilastiedot olivat paperimuodossa, mutta niihinkin oli kehitetty sähköinen taustajärjelmä (eräänlainen kirjastojärjestelmä). Järjestelmän avulla voitiin paikantaa, missä paperit olivat. Kaikki tietojärjestelmät rakennettiin oman sairaalan kilpailuttamana. Samoin tapahtui myös muissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Seurauksena oli suuri määrä itsenäisesti rakennettuja ja toimivia järjestelmiä omine sisäisine standardeineen. Järjestelmien rakentaminen, ylläpito ja kehittäminen on hidasta puuhaa. Vielä tänä päivänä ollaan noiden historiallisten valintojen kanssa tekemisissä.
Viron järjestelmästä on kirjoitettu laaja artikkeli Premissilehteen http://www.premissi.fi/. Viro aloitti kehittämisen vuodesta 0. Neuvostojärjestelmästä ei ollut mitään historiallista apua. Oli luotava kaikki alusta. Suomea pienempänä maana kokonaan uudella tapaa aloitaminen oli mahdollista. Rahoitustakin tuli EU:lta hankkeeseen. Näin voitiin suoraan mennä nykyaikaan ilman historiallisia painolasteja. Virossa tehtiin kuitenkin joitakin asioita niin, että mallia voitaisiin ottaa. HL-7-standardiin perustuen rakennettiin kaikki standardit keskitetysti ja vaadittiin it-taloilta niihin sitoutuminen. Näin tiedon käytettävyys, siirrettävyys ja laatu turvattiin etukäteen. Edelleen perustettiin yhdistys, johon tulivat osapuoliksi valtio, kunnat, terveyspalvelujen tuottajat. Yhdistys vastasi ja vastaa käsittääkseni edelleen, että kehittäminen tapahtuu hallitusti ja yhteisiä standardeja noudattaen.
Suomessa yritetään JulkICT-strategian yhteydessä luoda yhteisiä standardeja sekä tietohallintolain avulla. Kuitenkin valtio, kunnat ja palvelujen tuottajat voivat edelleen toimia varsin itsenäisesti. Standardointia viedään kyllä eteenpäin, mutta historiallinen painolasti on kova. Myös järjestelmäntoimittajia on useita ja kullakin on omat historialliset taustansa.
Jälkikirjoitus 24.8.2012: Sote-yhteistyöstä tehty kartoitus osoittaa, että yhteisen kokonaisuuden saavuttaminen on todella matkan päässä. Ohjessa linkki selvitykseen.
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/tietojarj-sahkoiset-palv/Documents/SOTE-ICTLoppuraportti_liitteineen_25062012.pdf
Viron mallin tuominen terveydenhuoltoon on mielestäni nyt myöhäistä ja myös historiallisista syistä vaikeaa. Sen sijaan mallia voitaisiin tuoda Suomen sosiaalihuoltoon. Nyt on vuosien varrella tehty erittäin hyvää standardointi- ja tietomääritystyötä. Suomeen olisi mahdollista tehdä keskitetty järjestelmä, jossa käyttövaltuuksin voitaisiin turvata kaikille osapuolille oma nurkkansa järjestelmästä. HUS- ja pääkaupunkiseutu ovat aloittamassa jättihanketta, johon on myös kytketty mukaan sosiaalihuolto. Löytyisikö tuosta kehityskuviosta Suomen mittapuuhun sopivia lähtökohtia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti