"Päätetyö ahdistaa lääkäreitä" (Helsingin Sanomat 16.7.2012: http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/P%C3%A4%C3%A4tety%C3%B6+ahdistaa+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reit%C3%A4/a1342322141422?jako=237b7ff0c437cb7ce04f84672f00264d&ref=tw-share). "Helsinkiläisen terveyskeskuslääkärin työajasta jopa puolet kuluu tietokoneen ääressä....."Ohjelmat eivät ole pysyneet lainsäädännön ja tilastointimääräysten perässä."... "Toimimattomat ohjelmat syövät työtehoa.... Lääveri (Tinja Lääveri, Lääkäriliiton eHealth-työryhmän puheenjohtaja) korostaa, että yhteentoimimattomat ohjelmistot eivät ole niinkään potilasturvallisuudelle vakava ongelma, vaan kyse on enemmänkin työtehosta." Koko sivun mittainen artikkelikokonaisuus on hyvin tehty juttukokonaisuus. Ehkä siihen tulee kommenttejakin tuohon osoitteeseen: http://blogit.hs.fi/virkaaika/.
Tässä muutama kommentti Ollilta:
- Ohjelmien avaaminen ja salasanaviidakko on tuttu ilmiö kaikessa tietotyössä. Syinä ovat yksinkertaisesti eri aikoina rakennetut ohjelmistot, joita ei ole historiallisista syistä linkitetty yhteen. Ns. yhden kirjautumisen taktiikka on olemassa, mutta se edellyttää ohjelmistoilta yhteensopivuutta keskenään. Nykytilanteessa ratkaisun tekeminen on työläs.
- Lainsäädäntö on valitettavasti useimmiten tehty poliittisten kompromissien kautta. Lainsäädännön valmistelussa ei aina oteta huomioon, miten lakeja valvotaan ja miten valvontaan liittyvät tiedot kerätään. Toteutus on usein suuritöinen juttu ja pitää tehdä hirveällä kiireellä. Kelalla on ollut tässä asiassa jatkuvia ongelmia, mutta ovat mielestäni selviytyneet varsin hyvin haasteista.
- Työtehoa tärvääntyy toimimattomiin järjestelmiin. Käytettävyystutkija Timo Jokela on ottanut kantaa tähän monin tavoin ja tarjonnut myös konsulttipalveluja aiheeseen liittyen. Ohessa on Timon eräästä artikkelista tiivistelmä:
"Terveydenhuollon tietojärjestelmien käytettävyysongelmat ovat tunnettu ilmiö. Yksi merkittävä syy ongelmiin on se, että järjestelmien hankkijat ovat eri organisaatioita kuin niiden kehittäjät, mikä tekee käytettävyyden varmistamisen haastavammaksi kuin tuotekehitysyritysten sisäisessä kehityksessä. Käytettävyyden varmistamiseen hankinnoissa on kaksi vaihtoehtoista lähestymistapaa: (1) vastuu käytettävyydestä on toimittajalla, tai (2) hankkijat ottavat itse vastuun käytettävyydestä (mikä on myös nykyinen käytäntö). Olemassa oleva järjestelmäkehitysperinne viittaa siihen, että ensimmäinen vaihtoehto ei liene realistinen. Jälkimmäinen vaihtoehto on realistisempi, mutta käytettävyyden varmistaminen edellyttää hankkijaorganisaatioilta uutta ajattelutapaa, osaamista ja käytäntöjä." http://ollinarkisto.files.wordpress.com/2012/05/jokela-kc3a4ytettc3a4vyys.pdf
- Toimimattomat järjestelmät ovat myös osaltaan historiallisen kehityksen tulosta. Vanhoja järjestelmiä paikataan käyttäjiltä tulevien vinkkien ja lainsäädännöstä tulevien vaatimusten pohjalta. Lopputulos ei ole sitten kaikkien mieleen.
- Potilasturvallisuus ei ole yleensä keskeinen ongelma (ks. Lääverin kommentti). Kuitenkin mielestäni Lääverin kommentti on tässä suhteessa liian kiltti. Lääkärin työn, hoitotyön ja tietojärjestelmien yhteennivominen on ongelma. Jos tietojärjestelmän käyttö altistaa virheellisille kirjauksille tai virheellisille tulkinnoille kirjatuista tiedoista, potilasturvallisuus on uhattuna. Tällaisia potilastietojärjestelmiä on käytössä maassamme.
- Potilaiden kannalta tietojärjestelmiä ei ole itse asiassa rakennettu lainkaan. Yksittäisiä esimerkkejä (itsehoito, terveyden edistäminen) on olemassa, mutta systemaattista potilasnäkökulmaa ei ole. Omissa blogikirjoituksissanikin on tästä puolesta valaisevia esimerkkejä (ks. tunnisteet Olli potilaana, potilaan näkökulma).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti