"SOTE-kriisi" - onko sitä vai mikä se on - SOTE 3.0- kirjoitus nro 3

              Jatkan tätä SOTE 3.0:n kirjamme aihealueen avartamista uusilla havainnoilla. 

• Kirjoitus numero 1:  Pärjääminen ja sote 3.0 - etenee - SOTE 3.0 - kirjoitus nro ; https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/02/kuljemme-sote-30-kirjallamme-ajassa.html
• Kirjoitus numero 2: Sosiaalihuolto unohdettu "Sote-kriisissä" -se ei ole pelkkää terveydenhuoltoa, SOTE 3.0 - kirjoitus nro 2; https://www.blogger.com/blog/post/edit/8223853117829555222/384358497142475128
• Kirjoitus numero 3: "Sote-kriisi" onko sitä vai mikä se on - SOTE 3.0 kirjoitus nro 3; 

 "SOTE-kriisistä" puhutaan tällä hetkellä ehkä kolmella äänellä: 1. ei meillä ole mitään "SOTE-kriisiä"- monet asiat ovat hyvällä tolalla ja hyvinvointialueidenkin alijäämät siitä karisevat vähin erin pois, 2. On jotain kriisiytynyttä SOTEssa - ainakin vanhustenhuollossa on ongelmia ellei perätä haasteita. 3. SOTE on kriisissä hallintoratkaisun, resurssipulan ja kokonaisuuden hallinnan osalta. 

Kokemusasiantuntijat. Kävimme kolmen kirjoittajan voimin toista viikkoa sitten Nurmijärvellä paikallisen vasemmistoliiton tilaisuudessa kutsusta. Parituntisessa palaverissa esittelimme kirjan antia Mikon johdolla. Oma havaintoni oli kaksijakoinen. Toisaalta tuntui siltä, että yleisö odotti terveydenhuollon olevan keskiössä niin kuin kirjoituksessa nro 2 olen todistanut. Yritin omalta osaltani kertoa, että SOTE on myös sosiaalihuoltoa. Se sisältää mm. sosiaalityön, vammaispalvelut, lastensuojelun ja vanhusten palvelut. Pärjääminen on oikein hyvä käsite yhdistämään sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kokonaisuuden.  Yleisön joukosta nousi esille kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja. Porukoita puhutti omaishoito - kotihoito - palvelukodit. Niin siinä kokonaisuudessa voidaan ajatella, että "sote-kriisi" on akuutti. Palvelut "tökkivät" yhdessä ja erikseen. Vastuunkantajista on kova pula. Eduskunnan välikysymyksen käsittelyssä peruspalveluministeri siirsi vastuun hyvinvointialueille. (https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/hallituksen-vastaus-valikysymykseen-arvokkaasta-ikaantymisesta-ja-vanhushoivan-tilanteesta) Oppositio syytti ongelmista puolestaan hallitusta. Voin omalta osaltani sanoa monenlaisena kokemusasiantuntijana, että vanhusten asiat ovat kummasti aina esillä ennen vaaleja - siis nytkin ennen aluevaaleja.Tämä tilanne on toistunut koko työurani ja nyt eläkeläisurani aikana. Lääkkeitä ongelmiin on esitetty ja esitetään edelleen  lisää rahaa (nykytila vähennetään rahaa), lisää digipalveluita (läsnäoloon perustuvaa hoivaa ei niin vain korvata digidillä), uusia toimintatapoja ja uusia toimintoja (yhteisasuminen on marginaalinen apu kriisiin), robotit hoitajiksi (kuinkahan yhteisöllistä mahtaa olla keskustella ja toimia robottien kanssa - missä on inhimillisyys).

Erikoissairaanhoidolla on palvelujärjestelmässä erityinen painoarvo. Taannoinen terveydenhuollon päivystysjupakka avasi tätä erityislaatuisuutta. Toisaalta haluttiin supistaa sairaaloiden päivystyspalveluja. Toisaalta haluttiin taistella paikallisten palveluiden puolesta. Kaikki osapuolet tietävät, että päivystys on viimekätinen palvelu, kun muuta ei ole. Tämä haaste liittyy sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kokonaisuuteen. Keskustelu aiheesta oli epämääräistä poliittista pisteiden hakua. Kirjassamme otamme aiheeseen lyhyesti kantaa. On toisaalta selviö, että lääketieteen teknologia ja hoitomuodot jatkuvasti kehittyvät ja mahdollistavat uusia tapoja hoitaa ja parantaa ihmisiä. Kun vain olisi rahaa kaikkeen uuteen. Emeritusprofessori Olli-Pekka Ryynänen on aktiivinen kirjoittaja myös Face Bookissa. Viikko sitten hän aloitti pohdinnan erikoissairaanhoidosta otsikolla "miksi terveydenhuolto on niin vaikeaa?". Lainaan suoraan herran kirjoitusta ja kuvaa tähän yhteyteen.

Ryynänen: Bryan Thwaitesin malli 1987

Tarinassa menemme Englantiin Southamptonin yliopiston yleisöluennolle vuonna 1987. Luennoitsija oli matemaatikko Bryan Thwaites, joka toimi myös meikäläistä hyvinvointialuetta vastaavassa yksikössä. Hän oli tutkinut 1950-luvun tiedoista alkaen, paljonko rahaa terveydenhuolto oli hallinnolta pyytänyt ja paljonko se oli lopulta saanut. Tulosta hän vertasi kansainvälisiin tietoihin. Tämän perusteella hän esitti säännön: Lääketiede kasvaa 5% vuodessa ja pyytää rahaa aina tämän verran. Hallinto pystyy antamaan rahaa vuosittain 2,5% lisää. Tämän hän piirsi liitutaululle alla olevan kuvan mukaisesti. Tulos tarkoittaa, että lääketieteen kasvu on selvästi suurempaa kuin käytettävissä olevan rahan kasvu. Tästä seuraa ristiriita lääketieteen tarjoamien mahdollisuuksien ja käytettävissä olevien voimavarojen välillä. Ristiriita pahenee koko ajan. 5% kasvu tuntuu pieneltä, mutta todellisuudessa se, mikä kasvaa 5% vuodessa, kaksinkertaistuu joka 14. vuosi. Ryynäsen ratkaisu tähän on hoidon priorisointi. Se puolestaan pitäisi ratkaista vertaamalla, millainen hoito on vaikuttavinta. Tätähän Vaikuttavuusseurakin on nostanut esille eli priorisoidaan eniten vaikuttavia hoitoja tai toisin päin pois priorisoidaan vähiten vaikuttavia hoitoja. Asiassa on tietysti muttia toisensa jälkeen matkassa. Esimerkiksi ihmisten erilaiset lähtökohdat ja ominaisuudet tuovat mukaan omat ongelmansa. Myös hoitojen vaikuttavuuden vertailu sinänsä on ongelmallista. Tutkijat tosin todistavat, että kaiken pitää perustua näyttöön. Lukijan mielipide 5.3.25 HS:ssä. "Me lääkärit teemme hoidon priorisointia joka päivä eikä se ole läpinäkyvää" (Arttu Ilmarinen, tk-lääkäri; https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011070822.html). Arttu kertoo samaa tarinaa kuin Olli-Pekka Ryynänen:

• Miksi tilanne on tällainen? Terveystaloustieteen lainalaisuus on, että ilmaisen palvelun kysyntä on loputon, eikä sitä voida täysin koskaan tyydyttää. Rahan lisäksi meiltä loppuu myös vaadittava terveydenhuollon henkilöstö. Ikääntyneiden ja vammaisten pitkäaikaishoidon sekä kotihoidon menot olivat vuonna 2020 yhteensä 4,2 miljardia euroa, ja tämän osuus kasvaa räjähdysmäisesti väestön ikääntyessä ja palveluntarpeen kasvaessa. Samalla kun elämme yhä pidempään, kehitetään koko ajan uudempia ja kalliimpia tutkimuksia ja hoitoja, joita ei de facto pystytä jakamaan oikeudenmukaisesti kaikille resurssien puitteissa.

Perusterveydenhuolto on "kriisissä". Näin perustellaan. Mutta toisaalta todistetaan, että esimerkiksi hoitoon pääsyssä on edistytty ja edellisen hallituksen viikon odotusaika on monessa paikkaa toteutunut. Surraan siis, miksi pitää pidentää odotusaikaa hallituksen mahtikäskyllä. Viimeisin esimerkki on Helsingin Sanomien tuore 3.3.25 tehty juttu Sotkamosta. Otsikko on raflaava: "Näin toimii julkinen  terveyskeskus, jossa ei tarvitse jonottaa". Vastaavasti samaisessa Hesarissa mielipidekirjoituksessa kerrotaan, miten lääkärille pääsy on vaikeaa ja osin  osoittautunut mahdottomaksi Vantaa-Keravan alueella. Sotkamon tapauksessa homma perustuu pysyviin omahoitajiin, joiden taustalla ja tarpeen mukaan ovat terveyskeskulääkärit. Vantaa-Kerava jutun perusteella oli puhtaasti omalääkäriperusteinen systeemi. Monien kirjoitusten perusteella näyttää siltä, että terveyskeskuksissa on tosiaan lääkäripula mutta myös osaavien lääkärien pula. Nuo ongelmat olemme nostaneet esille kirjassamme. 

Yhtenä ratkaisuna on omalääkärikoulutus. Yksi kirjoittajistamme Mikko Nenonen pohtii lääkärin näkökulmasta asiaa Face Bookissa seuraavasti: Ehkä aluksi pitäisi ryhtyä kouluttamaan omalääkäreitä, joita ei olekaan koulutettu ainakaan 30 vuoteen. Jokainen erikoistumaton lääkäri ei ole omalääkäri, jos hän ei muualle pääse töihin tai erikoistumaan. Se on aivan oma erikoisalansa, johon oppimiseen menee 5-10 vuotta. Ilman koulutusta ja oikeaa asennetta käy niin kuin nykyisin, eli sekä Suomessa että Englannissa nuorimmat soteammattilaisikäluokat väsyvät, ahdistuvat ja palavat työssään loppuun aivan liian nopeasti. Suomen lääkärilehden juttu tammikuulta 2025 kuvaa NHS:n tilannetta. Otsikkokin on puhutteleva:  "Terveyskeskuslääkärin työpäivä voi olla14 tuntia. Sitä jaksaa kolmena päivänä viikossa.". Resurssipula vaivaa nyt NHS:ää ja luo samalla uusia ongelmia niin palvelujen tarjonnassa kuin saatavuudessa. Toinen ratkaisu on omalääkäri-omahoitaja-tiimi. Vaikka kaikki puolueet ennen aluevaaleja kannattavat omalääkärijärjestelmää, tuskin sitä saadaan aikaan ilman monenlaisia lyhyen ja pitkän tähtäimen toimenpiteitä. Ja vielä kannattaa aiheesta siteerata emeritusprofessori Matti Rimpelää: "Palveluissa kokonaiset ihmiset eivät enää kohtaa kokonaisia ihmisiä." Kun jo perusopinoissa opetetaan näkemään ihmiset ongelmina ja hoitamaan ongelmia näyttöön perustuvilla menetelmillä, ei osaa olla onnellinen työssä, jossa väistämättä joutuu kohtaamaan kokonaisia ihmisiä, joiden elämä on päättymässä."

SOTE:n hyvinvointialueratkaisu "kriisissä". Tässäkin kriisiasiassa on toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Toiset tahot sanovat, että annetaan nyt aikaa alueille. Toiset sanovat, jos lisätään sopeutumisaikaa, sopeutuksen kohteena olevat hyvinvointialueet eivät toimi riittävän ripeästi. Olisiko tässä jonkinlainen luottamuspula valtiovallan ja hyvinvointialueiden välillä. Alueet valittavat, että heidän päätöksentekovalta on rajattu minimiin. Ääripäässä todetaan, että aluevaltuustot ovat turha osa hallintoa. Jonkin sortin kriisi alueilla muhii. Siitä on ilmentymänä myös johtajien irtisanoutuminen, vaikka palkka on vähintäänkin riittävä.

Mitähän SITRAn tilausraportti tähän antaisi?

 Hyvinvointialueen toimielinten toimintaan vaikuttamalla on saavutettavissa vain pieniä säästöjä. Päätöksentekoprosesseja voidaan tehostaa tiivistämällä toimielinrakennetta ja parantamalla tiedonkulkua luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välillä. Asukasosallistumisen vahvistamisessa alueiden kannattaa panostaa rajalliseen määrään hyvin suunniteltuja menetelmiä. 

 ”Toiminnan tehokkuus ja toisaalta demokratia pitää aina huomioida. Toki tehokkuus ei aina ole se, mitä haetaan. Hyvinvointialueen päätöksentekomallia kehittäessä on tärkeä pohtia sitä, onko nykymuotoiselle demokratia-aspektille ihan näin pitkälle menevä tarve. Onko se itseisarvo, josta halutaan pitää kiinni viimeiseen asti? Tämä on äärimmäisen hyvä kysymys, mitä pitää varmasti pohtia. Tästä ei ehkä ole edes mahdollista linjata, harmaan sävyjä on paljon – niin sanottu demokraattisuden tarve vaihtelee todennäköisesti käsittelyssä olevan asian mukaisesti.” – Haastattelusitaatti, johtava virkahenkilö. https://www.sitra.fi/julkaisut/mita-demokratia-maksaa-hyvinvointialueilla/#toimielinten-roolit-hakevat-viela-paikkaansa

Hyvinvointialuesuuskunta. Jotenkin ehdotuksellamme on tilausta. Hyvinvointialueosuuskunta koko Suomeen antaisi mahdollisuudet uudelle pärjäämiskulttuurille. Kokoomuksen kansanedustaja ja varapuhemies Paula Risikko on omissa viime aikaisissa kannanotoissaan nostanut esille osuuskunta-ajattelua. Mielipidekirjoituksessaan HS:ssä 28.2.25 Susanna Kallama (toimitusjohtaja, Yhteiskunnallisten yritysten liitto) ehdottaa mm. seuraavaa: Osaavat ammattilaiset on mahdollista ottaa mukaan yrittäjyyden ja yhteiskunnallisen yritystoiminnan kautta.Suomessa toimii jo tällä hetkellä lähes tuhat sote-palveluja tuottavaa yhteiskunnallista yritystä. Niiden tavoite ei ole jakaa mahdollisimman paljon voittoa yksityisen omistajan taskuun, vaan tuottaa laadukkaita ja vaikuttavia palveluja. Voitosta suurin osa sijoitetaan takaisin toiminnan kehittämiseen ja yhteiskuntaan tekemään hyvää. Voisimme myös kutsua lääkärit, sairaanhoitajat ja muut alan ammattialaiset perustamaan sote-keskuksina toimivia osuuskuntia. Niissä jokainen ammattilainen olisi mukana tasa-arvoisesti ja saisi omistajuuden omaan työhönsä. Yhdessä hallituksen jo päättämän omalääkärimallin kanssa sote-osuuskunnista voisi muodostua sekä ammattilaisille että asiakkaille mieleinen ratkaisu, jossa työhyvinvointi ja hoidonjatkuvuus paranevat.https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011051072.html