Pelikirja digitalisaatioon - onko Ahokkaan kiekkomallista apua?, päivitys 20.3.2017

Jussi Ahokas jääkiekkovalmentajana

Tunniste: johtaminen, ICT-tietojärjestelmät ks. tunnisteen, bloggauksen ja bloggaajan taustat http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/10/ollin-tuumailuilla-100000-katselijan.html            
Jussi Ahokas on menestynyt jääkiekon nuorisomaajoukkueen valmentaja ja töissä Jääkiekkoliitossa. Pelikirja on liiton valmennus- ja kasvatustyön ydin. Jussi esitteli aihetta 17.2.2017 VM:ssä järjestetyssä tilaisuudessa. Kyse on prosessiajattelusta, joka etenee tilanneselvityksestä tavoitteisiin, yhteistyötavoitteisiin, toimintamalliin ja toimintatapaan. Homman ideana on rakentaa yksiöpohjainen pelaajapolku, siihen liittyvä valmentajapolku ja lopuksi joukkueen/joukkueiden menestyspolku. Polkuajattelu etenee ikäluokittain aina A-maajoukkuetasolle saakka. Pelaajapolussa on kyse vaikuttamisen ketjusta asetetuista painopisteistä, harjoitteisiin, ydinasioihin ja viime kädessä pelaajan kehittämiseen. Jussi on innokas jääkiekkomies. Siksi hän mielellään puhui suoraan jääkiekkotermein. Tavoitteet ovat järjestyksessä seuraavat hyökkäyksessä: 1. maalin teko, 2. tilan voittaminen, 3. tilan tekeminen, 4. puolustusvalmius. Puolustuksessa vastaavasti tavoitteet ovat: 1. maalinesto, riisto, tilan voittaminen, hyökkäysvalmius.

Jussi Ahokas kertomassa pelikirjasta VM:ssä 17.2.17

Jussin yhteistyömalli. Jussin mielestä on integroitava yhteen tämä tavoitteellinen puhe ja ajatukset. (vieressä Jussi esittelemässä malliaan 17.2.) Kukin joukkue ja pelaaja sisäistää nämä perustavoitteet. Joukkue sitten toteuttaa niitä kukin omalla tavallaan. Pelikirja on väline, jolla viedään tätä ilosanomaa eteenpäin niin joukkuetasolla kuin yksilötasollakin. Jussi kertoi, että hän on kiertänyt kenttää näillä ideoilla ja keskustellut valmentajien kanssa sekä yksilötasolla myös esiin nousevien tai esiin nostettujen potentiaalisten maajoukkuepelaajien kanssa ikäluokittain. Huippulupaukset löytyvät joukosta helposti, mutta tällä systematiikalla haetaan myös muita potentiaalisia huippupelaajia. Tärkeätä on nostaa esille yksilö kokonaisuutena - ei pelkästään pelaajan fyysisiä ominaisuuksia tai teknisiä ominaisuuksia vaan myös nuoren valmiudet kehittyä ja ottaa vastuuta omasta itsestään. Tärkeätä on saavuttaa luottamus eri tasoilla - myös Jääkiekkoliiton pelikirjalla pitää olla luottamus.

Onnistuisiko valtiolla. Tätä pelikirja-ajattelua ollaan nyt sitten tavalla tai toisella soveltamassa myös julkisen hallinnon digitalisaatioprosessiin. Ymmärsin, että Jussi Ahokkaan esitys oli eräänlainen herätys tai vinkki, miten aivan toisesta maailmasta voitaisiin ottaa oppia julkiseen hallintoon. Teen tässä nyt pienen testin, miten se voisi toimia. Pelaaja on virkamies, työntekijä. Joukkue on viraston tiimi tai osasto. Joukkue voi olla myös virasto sinänsä. Tai joukkue voisi olla koko valtiokonserni. Pelikirja pitäisi saada läpi koko valtiokonserniin. Niin kyse on kymmenien tuhansien virkamiesjoukosta. Tai kyse on sadoittain erilaisista joukkueista - miten vain. Joukkueen pienin osa voisi olla työpari tai tiimi. Jääkiekkoliiton tapauksessa on kaksi oleellista asiaa: 1) jääkiekko, 2) valmis pelikirja.

D9-tiimin ydin ja keskellä tuore digipomo Nina Nissilä

Valtion ydin. Mikähän olisi sitten tämä "jääkiekkoa" vastaava yhteinen tekijä - ydin? Se on häipynyt "horisonttiin" valtion tehtävien ja virkamieskunnan laajentumisen myötä. Yövartijavaltiosta on tullut hyvinvointiyhteiskunnan valtiollinen ilmentymä. Uusi valtion digipomo korosti asiakaslähtöisyyttä, mutta digittelyssä ei riitä pelkkä asiakaslähtöisyys. (ks. oheinen kuva). On mentävä "konepellin alle". Ei riitä, että palvellaan kansalaisia yhdenvertaisesti, tehokkaasti, taloudellisesti , vaikuttavasti. On  löydettävä uusia tapoja toimia kansalaisen parhaaksi. Jääkiekossa kaivetaan suomalaisuuden vahvuudet esille: meitä on pieni, yhtenäinen kansa, jossa ihmisten tavoitettavuus on helppoa. Olisiko tässä mahdollisuus myös valtiolla. Voisiko ajatella, että valtion pelikirjan ydinsanoma olisi helppo viedä perille. On yhteinen kieli (tai kielet suomi/ruotsi), on yhteinen kulttuuri, yhteiset käsitteet jne. Ehkä tässä on analogia jääkiekkoon?

Digitiimi D9

Pelikirja on jääkiekossa viime kädessä selvä ja helppo. Pitää tehdä maaleja ja vahtia omaa maalia, jotta tulee voittoja. Maalien tekijät ja oman pään vahdit ovat pelimiesten (tai -naiset) ydintehtävät. Virkamiehen ydintehtävä on hankalampi kysymys. Joku pelkistäisi sen - vältä virkavirheet. Niin virkavirhe voisi olla omiin päästetty maali. Mutta virkavirheen välttäminen  ei nyt voi olla yhtä kuin maali. Olisiko se "onnistunut palvelu/palvelutapahtuma/palveluprosessi/palvelukokonaisuus". Voihan se olla tiimi-osasto-virasto-tasolla onnistunut, mutta miten se taataan koko valtion tasolla. Eli voidaan tyydyttää jokin osa kansalaisen tarpeista, mutta kokonaisuus jää toteuttamatta. Toisaalta jääkiekkoliiton pelikirjalla on yksittäistä pelaajaa tai joukkuetta suurempi tavoite eli menestyminen koko rintamalla. Millä saadaan siis osaoptimointi hävitettyä valtion toiminnasta tykkänään? Tähän vaaditaan kyllä monenlaisia toimia. Ei esimerkiksi riitä, että digitalisaation vajaan kymmenen hengen D9 Niina Nissilän johdolla levittää ilosanomaa virastoihin, osastoihin, tiimeihin. Kouluttaminen ei riitä mitenkään. http://www.valtiokonttori.fi/fi-FI/Virastoille_ja_laitoksille/Digitalisaatio/Digitiimi_D9

Pelikirjan pitää aivan ilmeisesti sisältää monenlaisia tasoja. On ensinnäkin löydettävä yksi yhteinen ydintavoite. Tähän ei riitä 9-kohdan digiperiaatteet.  (ks. oheinen kuva). Se on pikemminkin ydintavoitteen digipuolen periaatelista, jolla varmistetaan, että digitalisointi ei ole pelkkää nykyisen tekemisen muuttamista manuaalisesta digitaaliseksi.  Sitten pitää poistaa ensin rakenteellisia esteitä. Tunnettu rakenteellinen este on organisaatiorakenne. Toinen tunnettu este on johtamisjärjestelmä. Kolmas este on osaaminen ja asenteet.

Passia voi kehittää vielä pykälän eteenpäin. Voisiko ydintavoite olla kansalaisten tarpeiden tyydyttäminen toisin ja yhdessä kansalaisten sekä muiden virkamiesten- virastojen kanssa. Aina kun, keksitään uusia ratkaisuja tuottaa palvelut uudella tapaa, kysyttäisiin samalla,voitaisiinko homma tehdä yhdessä yksinkertaistaen. D9-pomo otti esille passin hakuprosessin. Ennen piti tehdä paperilla anomuksia, hakea kuvat jne, ja sitten odottaa viikkoja ja hakea passi passitoimistosta. Nyt homma sujuu melkoisen kitkatta melkein kokonaan digitaalisesti, mutta se kuitenkin on haettava itse kansalaisena. Tulevaisuus tässä passiesimerkissä voisi olla, että passi on osa suomalaisen ihmisen identiteettiä. Passin saa syntyessään ja se korkataan pois kuoleman myötä. Passi on sähköinen tietoturvasuojattu dokumentti, joka uudistuu, muuttuu tai se voidaan evätä tiettyjen lakipohjaisten pelisääntöjen mukaisesti. Digitaalinen passi ei vielä riitä, koska sitä käytetään analogisessa, manuaalisessa ympäristössä maailmalla. Tämä palvelu pitää tehdä kuitenkin automaattiseksi ilman hakuprosessia. Toisaalta passi on identiteettitosite kaikessa. Ei tarvita erikseen ajokorttia tai kelakorttia tai vaikkapa kaikkia kymmeniä omavalintaisia S-, K- yms. kortteja. Ne ovat vain tuon passin lisäominaisuuksia siten kuin kansalainen haluaa.

Valtion organisaatio ja johtamisjärjestelmä pitää alistaa toiminnan totaaliseen muutokseen (disruptioon - toimialan murrokseen). Paljon on tehty jo erilaisia selvityksiä (Virsut ja Ohrat yms.).  Siilo ja siilon tulos ovat keskeiset rakenteelliset esteet. Kannusteet pitää rakentaa siilojen ja niiden tulosten sijasta yhteistoimintaa ja yhteisiä tuloksia kannustaviksi. On löydettävä uusi tapa jakaa resurssit virastoille. Yksi tapa on poistaa virastokohtaiset virkaresurssit. On vain valtion virkamiehiä (siis virkahenkilöitä, nyt jo Kiekuhenkilöitä). Nämä virkahenkilöt on fyysisesti sijoitettu johonkin yhteisöön, jossa heidän tehtäviensä kokonaisuus eniten kytkeytyy toisiin vastaaviin. Niin  kyse on aluksi asenne/kulttuurimuutoksesta, mutta jatkossa tällä tavalla ylitetään siiloja tai jopa puretaan niitä jatkuvasti. Digitalisaatiohan voi tuoda mukanaan kaksi vaihtoehtoista muutosta yksittäisen virkahenkilön kannalta: 1) työ häviää kokonaan pois tai 2) työ muuttuu oleellisesti. Positiivisesti ajateltuna voisi kuitenkin olla yksi muutos eli työn muuttuminen. Se voi siirtyä ties minne ja muuttua ties miten. Jääkiekossa pelaajan rooli voi muuttua maalivahdista keskushyökkääjäksi  tai mitä muuta tahansa. Niin tai pelaajasta valmentajaksi, manageriksi, huoltajaksi, analyytikoksi, koulutajaksi, viestijäksi. Tästä sitten syntyisi virkahenkilön polku, tiimin polku ja viraston polku. Aleksi Kopponen kommentoi kirjoitustani 21.2.2017 ja totesi: "Yhden korjauksen tekisin tekstiin: kyseessä on koko julkisen hallinnon yhteinen Digitalisoinnin Pelikirja, ei valtion pelikirja."

Päivitys 19.2.2017: FB:n puolella Juha Nurmela kommentoi ajatuksiani seuraavasti:
"Hei Olli kirjoitat siiloista ja niiden haitallisista seurauksista. Minulle halinnollisten siilojen olemus on jäänyt epäselväksi. Voisi epäillä, että ne on joku keksinyt ottaa käyttöön mukavina vihollisina muutosvastarinnan tapaan. Voisi ajatella kai leikitellä niinkin päin, että jos siilot rikotaan niin puurot ja vellit menevät sekaisin. Minsteriöiden hävittämistä kaavailtiin jo edellistten hallitusten aikana. Sellainen ajattelu ei taida paljon asiantuntijuudesta piitata. Valtionhallinto ei minusta ole projektien nippu pääministerin salkussa."
Olli kommentoi Juhalle tuoreeltaan: 

Mulla jotenkin tuo siilomaisuus on jäänyt päälle, kun olen vuosikausia ollut mukana edistämässä asioita yli organisaatiorajojen. Vastaan on tullut organisaation oman edun valvonta ja sitten toisaalta tämä organisaatiokohtainen tulosjohtamisen malli. Se pakottaa toimimaan ahtaassa välissä. Jos ajatellaan kansalaisen kannalta, on aivan ykshailee, mikä virasto siellä takana sen palvelun tekee. Palvelu on se juttu - vaikkapa tuo passiesimerkki, jota voisi kehittää vieläkin edemmäs. Siitähän seuraa, että tietyt passiehtoiset ammatit muuttuvat - jopa jotkut toimistot poistuvat takavasemmalle. Silti tarvitaan tiettyä ammattitaitoa ja osaamista. Projekti voisi olla ihan hyvä ajatus avata tätä organisaatiokulttuuria.

Päivitys 20.2.2017: Nina Nissilä (D9-pomo) innostui pohtimaan tuota nopeasti kehittelemääni passiesimerkkiä FB:n puolella seuraavasti:

Tuo passiesimerkki on mielenkiintoinen. Muuten pystyisin kuvittelemaan jopa miten se toteutettaisiinkin, mutta kuvan ja allekirjoituksen korvaaminen voi olla himpan haastava homma. Onko ideoita niiden suhteen?
Ollin kommentti Ninalle:

En nyt aivan loppuun asti tuota passiasiaa pohtinut, mutta onhan sähköinen allekirjoitus osa sähköisen asioinnin kokonaisuutta kehitteillä ja kait osin otettu käyttöönkin. Toisivatko mobiiliratkaisut apua tähän kuva-asiaan mukaan lukien my data- ratkaisut.

Nina jatkaa pohdiskeluaan:

"Haistan tässä kieltämättä hieman globaalin tason haasteita, mutta ajatuksena siitä huolimatta erittäin kiehtova. Koska periaatteessahan kaikki kansalaiset saavat passin ellei sitä perustelluista syistä ole erikseen kielletty, niin voisiko prosessin kääntää niin, että sen saavat kaikki ellei toisin ole nimenomaisesti syytä päättää. Annoitpa nyt mielenkiintoisen ajatuspähkinän purtavaksi. Tulee mieleen ajatuksia siitä, että onko passi ylipäänsä tuollainen vihkomuotoinen enää tulevaisuudessa."

Päivitys 21.2.2017: Aleksi Kopponen kommentoi FB:ssä seuraavasti:
"Mielenkiintoista pohdintaa, kiitos siitä. Yhden korjauksen tekisin tekstiin: kyseessä on koko julkisen hallinnon yhteinen Digitalisoinnin Pelikirja, ei valtion pelikirja. Valtio, maakunnat, kunnat -rajat eivät jatkossa saisi näkyä kansalaisille ja yrityksille palveluissa, ellei rajojen näkymisestä ole lisäarvoa. Lisäarvoa saattaa olla esim siitä, että kansalainen tietää viranomaisen olevan nimenomaan poliisi jossain tietyssä tilanteessa jne. Kuntasektorilta muuten löytyy vastaavia tiimejä kuin D9. Toki varmasti jokaisella tiimillä on oma roolinsa, tekemisen tapa, arvovaltansa ja resurssinsa, mutta sieltä se yhteistyö varmastikin löytyy. Suomidigi.fi puolestaan kehittyy nimenomaan koko julkisen hallinnon digitalisoitumisen yhteiseksi areenaksi. Tässä transformaatiossa ei enää voida katsoa pelkästään valtiota, maakuntia ja/tai kuntia, vaan kaikkien toimijoiden pitää olla rakentamassa yhteistä peliä.
Meitä on kuitenkin vaan se about 5,5 milj. ihmistä." 
Ollin kommentti:   Valtion ja kuntien osalta tarvittaneen kuitenkin hiukan toisistaan poikkeavaa digitoteutusmallia. Nuo pohdintani perustuivat valtionhallintoon, jossa valtion sisällä virastojen kesken on selkeät työnjaot. Sen sijaan kunnat ovat puolestaan periaatteessa autonomisina alueellisina toimijoina keskenään samoja tehtäviä suorittavia organisaatioita. 

Päivitys 20.3.2017: FB:n puolelta kommentti Otto Tiusaselta:
Olen kritisoinut suomalaista ongelmanratkaisukeskustelua liian suuresta diskreettisyydestä, pistemäisyydestä. Esimerkiksi talousasioissa keskitytään yksittäisiin asioihin tai ajatellaan asioita vain yhden funktion kautta. Pohditaan "mikä yritys pelastaisi Suomen talouden", "mikä tuoteryhmä pelastaisi Suomen", vaikka olisi tärkeämpää miettiä laajempien kokonaisuuksien yhdistelmissä syntyviä "synergiaetuja". Myöskään esimerkiksi metron ei ole pakko palvella vain liikkumista, vaan tehtäessä valtavia infrastruktuuri-investointeja kannattaa miettiä mitä muuta se voisi palvella tai mitä muuta siihen infraan voisi liittää pienellä vaivalla, jotta saataisiin aikaan yhteiskunnallista hyötyä. JÄÄKIEKOSSA tarkkasilmäiset havaitsevat saman liian pistemäisen ajatustavan siinä, kun MM-KISOISSA selostajat ja kansalaiset kiinnittävät valtavasti huomiota siihen, kuka yksittäinen hyvä pelaaja pääsee jäälle ja kuka ei. Samaan aikaan yhteiset PELISTRATEGIAT jäävät valmentajien pienen piirin päätettäviksi. Vaikka niitä strategioita olisi kyllä mahdollista joukottaa myös ihmisten keskuudessa. Julkisuudessa voisi olla keskustelua erilaisista joukkuepelin ja resurssien yhdistelemisen tavoista, oli kyseessä sitten jääkiekko tai talous.