Vanhuspalvelulaki - jo täysin koluttu luu

Mielipiteitä on esitetty lehtien sivuilla reippaasti. Esimerkiksi Länsi-Väylä - ilmaislehdessä oli viikolla A-P-Pietilän (vastaava päätoimittaja) kolumni otsikolla "Vanhukset ovat pelin politiikan nappuloita". Katsoin Länsi-Väylän verkkokeskustelua kyseiseltä päivältä. Anti oli kirjava ja mielipiteitä oli kertynyt yli 60. Hesarikin on kiitettävästi pitänyt aihetta esillä niin mielipidepalstoilla kuin pääkirjoituisissakin. Aihe on siis koluttu läpikotaisin.  Aikaisemmassa blokirjoituksessani jäin odottelemaan budjettiriihen tuloksia. Otin esille 7 kysymystä. Voisikohan niihin nyt vastata?

"Tässä vaiheessa nostan esille muutamia kysymyksiä: 1. onko viisasta, että STM:ää johtaa kaksi ministeriä ja vielä eri puolueista? 2. miten sovitetaan yhteen virkamiesvalmistelu, asiantuntijoiden kuuleminen ja poliittinen valmistelu?, 3. miten voidaan varmistaa, että lainsäädännöstä tulee teknisesti onnistunut eikä epäselvä torso jo syntyessään?, 4. miten varmistetaan, että lakia voidaan valvoa ja sanktioida?, 5. miten käy muiden hyvien asioiden kuten esim. lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn - poliittisia valintoja kaikki niukkuudessa. 6. miten lain velvoitteet ja rahoitus sovitetaan yhteen nykyiseen valtionosuusjärjestelmään ja valtion ohjausrooliin? 7.  saadaanko lain avulla julkiset ja yksityiset palvelujen tuottajat samalle viivalle (nyt yksityisiltä vaaditaan lupa toimintaan kun vastaavaa normia ei ole julkisella puolella)?"

1. ja 2. Kaksi ministeriä STM:n johdossa -onko viisasta? Mielestäni budjettiriihi ja sitä edeltävä sekä sen jälkeinen keskustelu osoittaa, että tässä ei ole viisautta. STM:n hallinnonalalla riittää ja tarvitaan yksi ministeri. Lisäksi on selvitettävä ministerin eli poliittisen puolen ja virkamiespuolen työnjako. Nyt se on hämärtynyt liikaa. Virkamiehille pitää luoda valmistelu- ja toimeenpanoreviiri. Tässä kamppailussa ehkä voittivat nyt demarit ja kokoomus. Ehkä voitto tuli myös vanhustenhuollolle lupauksina lisäresursseista. Osavoiton saivat myös ne, jotka eivät kannattaneet henkilöstömitoituksien asettamista lakiin. Todellinen lopputulos nähdään vasta vuonna 2015.


3. Lainsäädännön tekninen onnistuminen on haaste. Niin lainvalmistelun ongelmista on yleisellä tasolla väitellyt Auri Pakarinen:

"Väitöstutkimus osoittaa, että lainvalmistelun kehittämistyö on pohjautunut osittain epärealistiselle käsitykselle lainvalmistelun luonteesta. Lakien valmistelu on käsitetty pääosin rationaaliseksi suunnitteluksi, ja lakien tulevista vaikutuksista on vaadittu objektiivisia ennustuksia.
Kuitenkin tosiasiassa erimielisyydet leimaavat voimakkaasti lainvalmistelua. Erityisesti poliittisesti kiistanalaisissa kysymyksissä lainvalmistelijoiden liikkumavara kapenee. Käytännössä lait joudutaan usein valmistelemaan kiireessä."http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0848-3/urn_isbn_978-952-61-0848-3.pdf

Vanhuspalvelulain osalta ovat olemassa samat uhat kuin Pakarisen väitöstutkimuksen tulokset. Asiasta on jouduttu tekemään runsaasti poliittisia kompromisseja. Myös kiire lopultakin on yksi tekijä, kun laki aiotaan viedä eteenpäin budjettilakina. Näin yhteydet muihin lakeihin ja suunnitteilla oleviin lakimuutoksiin saattavat jäädä varsin heikoiksi. 

4. Lainsäädännön valvominen tuo uuden ulottuvuuden, kun asetus tehdään mahdollisesti vasta vuonna 2015. Valvontaa pitää harjoittaa löyhän lain avulla. Valvonnan edellytykset erityisesti julkisten toimintayksiköiden osalta ovat hyvän tahdon varassa, mikäli lakiin ei kirjata tarkkoja määrityksiä tiedonkeruusta ja oikeellisten tietojen vastuista.

5. Hyvien asioiden luettelo on haaste kuntakentässä. Kun yhdestä päästä säännellään tarkkaan, toinen pää jää heikommalle sääntelylle. Niukkojen resurssien maailmassa tämä tarkoittaa priorisointia. Pahimmillaan priorisointi saattaa ulottua vanhusten palveluiden sisällekin, jos lakikokonaisuutta ei saada säänneltyä ja normeerattua kaikkien palvelujen osalta tasapainoisesti. Esimerkiksi miten vastataan omaishoitajien tarpeisiin? Esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 31.8.2012 valaistaan aihetta puhuttelevasti: "Myös hoitavan läheisen voimavarat pitää huomioida" - "Halutaako yhden sairaan hoitajasta tehdä toinen hoidettava? Se lienee tuplakallista?"(x)

6. Budjettineuvottelujen päätökset rahoituksen osoittamisesta vanhusten palveluihin jäi minulle epäselväksi. Miten rahat lopulta osoitetaan sadoille kunnille ja tuhansille toimintayksiköille? Valtionosuuksien nostaminen lisärahoituserillä ei takaa vielä sitä, että rahat ohjautuvat haluttuun paikkaan.

7. Yksityisten ja julkisten palvelujen tuottajien saaminen samalle viivalle ei lakiuudistuksessa toteudu.  Olen sitä mieltä, että toimiva valtion ohjaus pitää olla sekä ennakoivaa että jälkikäteistä. Ennakoivaa valvontaa on lupamenettelyjärjestelmä. Tämä on toteutettu yksityisiin palvelujen tuottajiin, mutta ei julkisiin. Valvonnalla tulee olla riittävät resurssit ja toimintamahdollisuudet.

Vastaaminen kysymyksiin on edelleen ongelmallista, koska kompromissina saavutettu ratkaisu ei vielä takaa politikkojen ja myös kansalaisten haluamaa lopputulosta. Kuntien omat vanhustenhuollon ratkaisut ovat edelleen avainasemassa lopputuloksen kannalta.

(x) Päivitys 4.9.2012: Kelan ajankohtainen tutkimus 28.8.2012
" Ikäihmisten hoivan menot kasvavat. Omaisten antama apu vähentää hoivan menoja.
Yksin asuminen puolestaan lisää menoja. Tässä viitteitä  Kelan tutkimusosaston
julkaisusta, jossa selvitettiin hoivan menojen kasvua.  Menojen nykyistä
huomattavasti suurempaa kasvua hillitsee tehokkaasti omaisten ikäihmisille
antama apu. Jos tämä apu tulevaisuudessa vähenee, se kiihdyttää merkittävästi
menojen  kasvua. Näin ollen Suomessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota
omaishoidon kehittämiseen sekä ikäihmisten asumiseen, johon tarvittaisiin uusia
vaihtoehtoja."http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/280812083107MP?OpenDocument&cat=Tutkimus&navtdid=221208122816AK
http://www.biomedcentral.com/1472-6963/12/204