Potilaan oma vastuu - ei kovin yksinkertainen juttu

Potilaan oma vastuu - ei kovin yksinkertainen juttu

Olin tilaisuudessa, jossa pohdittiin potilaan omaa vastuuta terveydestä. Terveydenhuoltojärjestelmä ei pysty jatkossa vastaamaan kaikkiin haasteisiin. Siksi potilaan oman vastuun korostaminen voisi olla osaratkaisu ongelmaan. Tarve, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa ja etääntyvät jatkuvasti toisistaan. Omaa vastuuta otetaan kyllä, kun havaitaan kipua, tuskaa ja ahdistusta. Oma vastuu sen sijaan jää vähemmälle, kun on kyse yleensä oman terveyden edistämisestä tai terveysriskien tunnistamisesta ja ehkäisemisestä. Näin pohdiskelivat Logican Ratkaisu 2012 kongressissa Janne Aaltonen (Logican lääketieteellinen johtaja) ja Pekka Mustonen (Duodecim oy:n toimitusjohtaja).

Potilaan oman vastuun ottamisella on haasteensa. Säännölliset terveystarkastukset ovat ammattilaisten ratkaisuehdotus terveyden edistämiseen ja riskien tunnistamiseen. Mutta miten meidät saadaan motivoitua tällaiseen säännölliseen omatarkkailuun. Ilmeisesti koulutetut ja hyvätuloiset tarkkailevat omaa terveyttään ja heillä on terveellisemmät elintavat muihin verrattuna. Terveyteen ja sairauteen liittyvää informaatiota tarjotaan netissä runsaasti. Ongelmana on, että osa meistä ei edes halua tutustua moisiin tietopaketteihin. Toinen ongelma on, että tarjonta on monenkirjavaa. Voidaan ehkäpä yleistää informaatiotulvaa. Mitä enemmän on kyse elintavoista, sitä suurempi ja ristiriitaisempi on vaihtelu informaatiossa, suosituksissa. Mitä tarkemmin on kyse sairaudesta, oireesta, kivusta, sitä yhtenäisempää on tarjottu informaatio. Netissä on kuitenkin kaksi haastetta: 1) tarjolla olevaa terveysinformaatiota ei kattavasti laatutarkisteta eikä tiedon laadun kriteerejäkään ole yhteisesti sovittu, 2) sivustoille ajaudutaan valtaosin googlaamisen avulla, jolloin sattuma tuottaa ensimmäisen tarjolla olevan informaation.

Käynnistyvässä ja käynnistyneessä hoitoprosessissa potilaan oman vastuun otossa ongelmana on tiedon epätasapaino. Ammattilaisella on meihin potilaisiin verrattuna selvästi tiedollinen ylivalta. Pahimmillaan edelleen tiedollista ylivaltaa tukee tiedon panttaaminen. Vaihtoehtona on tiedon julkistaminen potilaalle, mikä myös sisältää haasteita. Pelkkä sairautta koskeva data tai informaatio ei riitä. Tarvitaan tulkintaa, arviointia ja viime kädessä viisautta. On mielenkiintoista, että potilaalla on eri lakien mukaan mahdollisuus antaa suostumuksen häntä koskevien tietojen siirtoon toiseen terveydenhuollon yksikköön. Toisaalta potilas ei välttämättä tiedä, mihin tarkasti otettavaan tietoon hän antaa suostumuksensa. Ja toisin päin. Ääritilanteessa potilas voi kieltää tiedon luovuttamisen, mikä kielto voi olla uhka hänelle itselleen.

Ollin suositus / mainos: www.terveyskirjasto.fi - tässä on laatu kohdallaan.
Terveyskirjastosta voi hakea tietoa terveydestä, sairaudesta, käyvästä hoidosta. Duodecim oy on pitkään kehittänyt korkealla ammattitaidolla terveysinformaatiota. Työtä on tehty osin ilman julkista rahoitusta, vaikka hyöty koituu meille kansalaisille ja potilaille. Rahoitusta on haettu myös julkisista lähteistä tähän loistavaan innovaatioon ja sen jatkuvuuden turvaamiseen. VTV (katso edellinen kolumnini) on myös arvioinut Duodecimin saamia rahavirtoja. Toivoisin, että VTV arvioisi myös innovaatioita niiden yhteiskunnallisen merkityksen kannalta ja suosittelisi järkeviä rahoitusratkaisuja toiminnan turvaamiseksi. Terveyskirjasto on tietovaranto, jota pitää jatkuvasti kehittää, päivittää, uudistaa. Se ei ole tuote, joka voitaisiin ostaa kaupan hyllyltä. Hankintalainsäädäntö ja tällainen innovaatio ovat täysin sopimaton yhtälö.