Sosiaalihuollon 100 miljoonan euron leikkaaminen Nobel-tason haaste - SOTE 3.0, kirjoitus 8

STM: sosiaalihuollon palvelut uudistuu

Sosiaalihuolto poikkeaa merkittävästi terveydenhuollosta. Siksi myös sosiaalihuollon toimintojen leikkaaminen eli 100 miljoonan euron säästäminen on todellinen Nobel-tason vaikeus. Käsittelimme sosiaalihuoltoa kolmen konkarin Olli Nylander, Kauko Koivuniemi ja Mikko Nenonen kirjassa "SOTE 3.0 - kohti SOTEn uutta kulttuuria" (BOD 2024/2025, ss. 88-95). Sosiaalihuollon ydin muodostuu kolmesta tekijästä: 1. ihmisten sosiaalinen ympäristö, 2. ongelma ei ole ihminen vaan tilanne, 3. sosiaalihuollolla on kaksoismandaatti: apu ja kontrolli. Käsitteemme "pärjääminen" sopii kaikin tavoin sosiaalihuoltoon. Puhumme jo kirjamme alkusivuilla (s.28-29) pärjäämisvarannon elementistä ja kuinka sitä voidaan kehittää (eli pärjäämistaitojen kehittäminen):

• talous: Luottamus siihen, että STtaloudelliset resurssit, joko omat tai yhteiskunnan pärjäämistä tukevat toimet riittävät ihmisarvoiseen elämään. Taloustaidot: Ihmisarvoisen elämän edellytyksiä, arjen taitoja tarjotaan mm. Marttojen ja Takuusäätiön toimesta.
• turvallisuus: Luottamus siihen, että kun omat voimat loppuvat, on saatavissa apua pärjäämiseen eikä turvallisuuteen kohdistu uhkia. Turvallisuustaidot: "verkon" kutomistaidot kehittyvät sellaisiksi, ettei ihmisen pärjääminen petä voimien uupuessakaan. Ne luovat "uusyhteisöllisyyttä". 
• Tekeminen: Luottamus siihen, että ihminen löytää itselleen mielekästä tekemistä, jossa voi käyttää osaamistaan ja kokemustaan yhteiseksi hyväksi. Tekemisen taidot: taitoja, joissa voi käyttää   omaksi yheiseksi hyväksi. 
• Toverit: Luottamus siihen, että kukaan ei jää yksin. Toveri-/toveruustaidot: luottamuksen rakentaminen sellaisin taidoin, missä kaikki pidetään mukana. 

Tästä neljän T:n mallista voidaan havaita, että sosiaalihuolto todella kytkeytyy sosiaaliseen ympäristöön. Kun ihmisen luottamus horjuu ja pärjäämisen taidot ehtyvät, tarvitaan ulkoista apua ja jopa ulkoista kontrollia. Haastattelin taannoin vanhaa työkaveriani emeritusprofessori Tom-Erik Arnkilia. Tomin mielestä pitää käyttää termiä ”huoli” eikä ”ongelma”. On oleellista, että kartoitetaan ensin kunkin osallisen subjektiiviset huolet tilanteeseen liittyen. Huoli on mahdollista jaotella kolmeen tasoon: pieni huoli, harmaan vyöhykkeen huoli ja suuri huoli. Mutta voi olla myös niin, ettei loppujen lopuksi ole huolta lainkaan. Pienet huolet voidaan selättää omin toimin. Harmaalla vyöhykkeellä huoli kasvaa ja luottamus omiin mahdollisuuksiin heikkenee. Suuri huoli näkyy selkeästi monenlaisina vaaratilanteina. Omat keinot ovat lopussa.(https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/06/dialogi-ennakointidialogista-myos.html). On siis ennakolta illman perehtymistä huoleen vaikea todeta ja määritellä, voidaanko jokin interventio (apu, kontrolli, puuttuminen) jättää tekemättä. Tässä se Nobel-tason vaikeus on!

STM:n perusteilla olevan työryhmän työsta rajataan pois vammaisten palvelut ja lastensuojelu lähinnä siksi, että näilla toimilla on omat lakinsa. Edellä hahmoltetujen pärjäämisen vaikeuksien huolten kannalta en voi ymmärtää tätä rajausta. Ehkä kannattaa vielä avata vammaisuuden merkitystä osana sosiaalihuoltoa. Haen nyt apua Englannista saakka. Vammaistutkimuksen professori Tom Shakespeare tiivistää Lancet-lehden heinäkuun 2025 numerossa seuraavasti: ”Jokaisella on lyhytaikaisia tai pitkäaikaisia kehon tai aivojen vammoja”, hän sanoo. ”Se on erottamaton osa ihmisyyttä. Se ei ole harvinaista eikä poikkeuksellista... Joten jos me kaikki olemme hieman vammaisia, miksi jotkut meistä ovat ’vammaisia’ ja toiset eivät? Itse asiassa me kaikki olemme jossain samalla viivalla.”  

Samaan aiheeseen keskittyvät puolestaan Sofia Tawast ja Riikka Leinonen kirjassaan "Suuri valhe vammaisuudesta" (1). Tiivistän heidän sanomansa seuraavasti: vammaisuus voidaan määritellä kolmella tapaa. Lääketieteellisessä mallissa on ihmisen kehossa oleva vika. Lääkärit tai muut ammattilaiset voivat yrittää korjata vammaisuutta leikkauksilla tai lääkityksellä.  Lääkärin antamalla diagnoosilla on tässä määritelmässä keskeinen sija.  Sosiaalisessa mallissa vammaisuus on yhdistelmä kehon ja ympäristön piirteitä. Kolmas näkökulma vammaisuuteen ovat ihmisoikeudet, jotka turvaavat kaikille arvokkaan elämän.  Vammaisten asema ja kohtelu yhteiskunnassa on kuitenkin syvällinen kulttuurikysymys. Sofia Tawast ja Riikka Leinonen nostavat esille kirjassaan käsitteen ableismi. Se on rakenteellista syrjintää tuottava hierarkiajärjestelmä, joka arvottaa ihmisiä heidän oletetun kyvykkyytensä perusteella. Toisaalta vammaisuus on kuin veteen piirretty viiva. Missä kulkee vammaisuuden ja ei-vammaisuuden raja. Lainsäädäntö määrittelee omat rajansa. Meidän kolmen konkarin mielestä vammaisuus eri muodoissaan ja kunkin ihmisen omassa mielessä liittyy pärjäämiseen. Pärjäämme itsenäisesti ilman tai kera avun ja apuneuvojen. Saatamme tarvita apua ja apuneuvoja ajoittain tai jatkuvasti. Silti oma käsityksemme pärjäämisestämme on henkilökohtainen kokemus ja tunnetila. Näitä tunnetiloja on vaikea sanoittaa lainsäädännöllä. 

Miksi ihmeessä lastensuojelu suljetaan pois STM:n työryhmän agendalta. Vammaispalveluiden tavoin lasensuojelulla on oma lainsäädäntönsä. Se on tämä byrokraattinen perustelu. Kun lähdetään asiaa pohtimaan yleisestä sosiaalihuollon näkökulmasta, kyse on aivan samasta perusasiasta pärjäämisen huolesta sosiaalisessa ympäristössä. Avasimme kolmen konkarin kirjassa lastensuojelua dramaattisten tapausten avulla. (s.90-91). Peruskysymys on, milloin sosiaalitoimen on puututtava (tehtävä interventio) perheen todellisuuteen. Jos interventio on liian aikainen, saa sosiaalityö syytoksen turhasta puuttumisesta. Kannattaisiko näissä tapauksissa leikata turhan innokkaita palveluresursseja? Jos interventio on myöhässä, saa sosiaalityö viime kädessä poliisit kimppuunsa. Pahimmillaan tilanne on jo ohi, kun kuolema kohtaa. Sosiaalihuolto on oikea-aikaista ennakointia ja se liittyy oleellisesti kaikenlaiseen ehkäisevään toimintaan yhteiskunnassa. 

Kannattaa myös ottaa esille tämä tällä hetkellä akuuttina pyörivä ongelma liiasta diagnosoinnista.(2) Väitetään, että lääkäreitä kehotetaan tekemään mahdollisimman paljon diagnooseja potilaille. Näin voitaisiin saada kansallisesta yhteisestä rahapotista parempi osuus omalle hyvinvointialueelle. Miksi sitten diagnoosi kohtaa myös sosiaalihuollon. Vammaispalveluista löytyy oma vastauksensa - lääketieteellinen malli vammaisuuteen. Mutta kyllä löydämme myös muualta. Mielenterveysongelmat ja päihdeongelmat kietoutuvat  monesti yhteen. Kun yksilötasolla nämä huolet huomataan, yksilö voi saada kaksi diagnoosia tai sanotaanko kaksi erillistä "hälytystä". Parhaimmillaan ne tunnistetaan ammattiauttajien yhteisin toimin. Paihimmillaan "hälytyksiä" käsitellään omissa siiloissaan eli mielenterveyspalvelujen ja päihdepalvelujen siiloissa. Ja siitähän ei seuraa mitään hyvää. 

Diagnoosinäkökulmaa voidaan viedä vielä pidemmälle. Avaamme kolmen konkarin kirjassamme aihetta otsikolla moniongelmaiset ja monisairaat asiakkaat. Toteamme mm. seuraavaa: Pahimmillaan yhteiskunnallinen  palvelujärjestelmä näkee henkilön vain oman palvelunsa kautta "atomina" maailmassa ilman yhteyksiä henkilön sosiaaliseen ympäristöön ja omaan elämäntilanteeseensa. Tästä on  puhuttu vuosikausia. On myös tehty tutkimuksia, joiden perusteella voidaan todeta tällaisten asiakkuuksien kuormittavuuden kustannusvaikutukset todella merkittäviksi. Moniongelmaisuus tai Tomin termein monien huolten kombinaatio tuottaa kustannuksia: 20% asiakkaista aiheuttaa 80% kustannuksista. Olisiko tässä mahdollisuus leikkaussaksien käyttöön? No ei kyllä kovin helposti leikkuu onnistu. Tarvitaan aivan uudenlainen palvelukulttuuri, jonka aikaansaaminen on kulttuurin muutoksena vuosien tehtävä. Pelkkä ongelmien ja huolien medikalisaatio ei auta. (3)

Ikääntyneiden hoivapalvelut ovat osa sosiaalihuoltoa. Tunnetusti keskeinen huoli on sovittaa yhteen kasvava palvelutarve ja säästötarpeet. Ikääntymisellä ja pärjäämisvajeiden kasvulla on korrelaatio keskenään. Samoin on osoitettu, että dementia-oireyhtymän ilmaantuvuus on yhteydessä vanhenemiseen. Näitä "väistämättömiksi tai jopa välttämättömiksi" osoitettuja huolia pyritään vähentämään digisalisaation ja tekoälyn hyödyntämisellä. Vastavoimana on konkreettinen hoivan tarve. Voimme olla fyysisesti, psyykkisesti tai sosiaalisesti hoivan tarpeessa. Digi ja tekoäly eivät kuitenkaan ratkaise näiden tarpeiden kasvua. Ja tässäkin asiakasryhmässä vaanii medikalisaatio. 

Mennään nyt vielä sosiaalisten ongelmien kanssa syvälle yhteiskunnan statusrakenteeseen. Juho Saari on kirjoittanut perusteellisen kirjan "Ihmisiä yhteiskunnan portailla" (2). Juho rakentaa neljä statusryhmää: korkean ja melko korkean statuksen kaksi ryhmää sekä melko matalan ja matalan statuksen kaksi ryhmää. Soiaalihuollossa kohdataan erityisesti nämä matalan statuksen ihmisryhmät. Tiivistin Saaren määrittelyt seuraavasti:

•  melko matalan statuksen ryhmä (statusportaikossa askelmat 4-5): 2012-2025 kolmanneksi suurin (toiseksi pienin)  ryhmä; statusaseman perusteita: taloudessa selvitään nippa nappa, aikuisten työllisyys vaihtelee samoin kuin työkyky, loppuunpalaminenkin uhkaa; riittämätön sosiaalinen status, huono-osaisuus, ulkopuolisuus ja eristäytyneistyys, elämän onnettomuus, tylsyys, kovuus ja kuormittavuus suurta, kielteinen suhtautuminen elämän kolhuihin, tyytymättömyys yhteiskuntaan.
• matalan statuksen ryhmä (statusportaikossa askelmat 1-3): 2012-2015 ryhmistä pienin, mutta vuonna 2023 ja 2025 kasvata ryhmä; statusaseman perusteita: elämä näköalatonta, työelämän ulkopuolella, ei valoa tunnelissa, riittämätön sosiaalinen status, köyhyys, kodittomuus, huono-osaisuus, ulkopuolisuus ja eristäytyneisyys, elämän onnettomuus, tylsyys, kovuus ja kuormittavuus suurinta, kielteinen suhtautuminen elämän kolhuihin, kaikki suomalaiset eivät ole samassa veneessä, hyvinvointivaltion alasajossa yhtenäinen näkemys, tyytymättömyys yhteiskuntaan.

Huono-osaisuutta (kaksi matalinta ryhmää) Saari kuvaa monin tavoin (ss. 278-279): huono-osaisten kaksoiskärsimys. Matalimmillaan tällaiset henkilöt ovat toimeentulotuen varassa. Heillä on alhainen itsekunnioitus, osattomuus ja häpeä. Elämässä selviytyminen aiheuttaa erityistä elintapojen kuormittuneisuutta, elintason alhaisuutta. Mutta Saari nostaa esille myös merkittävän huono-osaisten kuormittuvuutta lisäävän tekijän - hyväosaisten moitteet, jopa painostuksen. Taustalla hyväosaisten ajatusmaailmassa on uusliberalismin yksilökäsitys: Yksilön menestyksen määrää ensisijaisesti henkilön oma toiminta ja tahtotila, ei yhteiskunta eikä olosuhteet. 

STM:n työryhmällä on melkoinen urakka tehtävänä, jos päämääränä vielä on saada aikaan ehdotus, mistä leikataan ja millä aikavälillä sekä millä keinoin 100 miljoonaa euroa. Toivottavasti ryhmä myös tekee vaikuttavuusarvionnin, joka perustuisi useisiin kilpaileviin ratkaisumalleihin. Yllä olevan STM:n kuvan perusteella uudistus lienee hauska "harjoitus", johon riittää tietokone-tabletti työkaluksi. https://stm.fi/-/sosiaalihuollon-palvelu-uudistus-etenee

Päivitys 22.7.2025: muutama kommentti - jätän mainitsematta kommentoijien nimet.

•  Tekoälyn avulla saadaan esim. kirjaamista nopeutettua - > tämä paitsi säästää aikaa ja lisää tekokkuutta niin monen mielestä tekee myös työstä mielekkäämpää. Vastasin, että säästö on minimaalinen. Toinen kommentoija totesi, että ei se nyt ihan niinkään ole. Annoin periksi, mutta totesin seuraavaa: Kyllä siitä on hyötyä, mutta odotetaan nyt sitä nobeltyyppistä ratkaisua sosiaalihuollon säästöihin. Tähän asti hyötyä on ollut kirjaamisen tehostamiseen. Varsinaisen hoivan ja palvelun sekä asiakkaan ja ammattihenkilön väliseen vuorovaikutukseen odotan vielä läpimurtoa.
• Kirpeä, ehkä "naljaileva" kommentti tuli sosiaalihuollon säästämiseen yleensä:  Säästöt löytyy varmasti, jos työryhmään valitaan jäsenet KKV:stä, VM:stä ja VATT:sta. Heillä työaikaakin vapautui juuri, kun saivat lääkesäästöjä (=lue apteekkitoiminnan kaatamista) koskevat ehdotuksensa lausunnolle. Asiantuntijoita sen sijaan ei työryhmään kannata nimetä, ne haittaavat vaan tarpeettomasti työn etenemistä.

Viitteet

(1)  Sofia Tawast, Riikka Leinonen: Suuri valhe vammaisuudesta, Tammi 2024; https://kirjasaatio.fi/finlandia/tietokirjallisuuden-finlandia

(2) Diagnosointi on eräs osa hyvinvointialueiden rahoitusmallia. Kirjoitin siitä blogiini heinäkuussa 2025:  https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/07/hyvinvointialueiden-rahoitusperiaatetta.html

(3) Medikalisaatio eli lääketieteellistyminen.   "Medikalisaatiolla (lääketieellistyminen) tarkoitetaan  ilmiötä, jossa lääketieteen toiminta-alue laajenee. Aikaisemmin lääketieteeseen liittymättömiä asioita aletaan määritellä lääketietellisesti ja niistä puhutaan terveyteen ja sairauteen liittyvillä käsitteillä." Lääkäriliitto: Medikalisaatiotyöryhmän loppuraportti 18.11.2019
https://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/5287/medikalisaatio_loppuraportti_final.pdf

(4) Juho Saari: Ihmisiä yhteiskunnan portailla, 2025;  https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/06/yhteiskunnan-portaat-juho-saaren.html

Hyvinvointialueiden rahoitusperiaatetta on muutettava - päivytys 8.7.25 VM ja THL vastaavat

Soten rahoitusperiaatetta on syytä tarkistaa, ehdottaa Pekka Puska 5.7.2025 HS-mielipidekirjoituksessaan

Mitä enemmän sairastetaan, sitä enemmän hyvinvointialueet saavat rahaa. Näin ollen ei ole mitään todellista kannustusta sairastavuuden vähentämiseksi. (1) Yksinkertainen ratkaisu, jota tulisi vakavasti harkita, olisi siirtyä järjestelmään, jossa rahoitus perustuisi alueen väestön lukumäärään ikärakenne huomioon ottaen. Tämän lisäksi voisi korjauskertoimena käyttää alueen väestön sosioekonomista rakennetta (2), joka vaikuttaa tunnetusti palvelutarpeeseen ja johon hyvinvointialue ei voi omilla toimillaan vaikuttaa. Tällainen periaate olisi yksinkertainen, paremmin ymmärrettävissä, vähemmän virheille altis ja kannustaisi alueita säästämään sairastavuutta vähentämällä.

Kannatan Pekka Puskan ehdotusta. Omat perusteluni ovat seuraavat:

 

• Nykyinen laskentamalli perustuu THL:ssä pitkään kehitettyyn terveydenhuollon ja siihen kytkeytyvään vanhustenhuollon tarvepohjaiseen indeksiin (kertoimeen). (3) Pekan tavoin olen sitä mieltä, että tällainen monimutkainen indeksi ei avaudu kenellekään. Indeksi ei ole kannuste hyvinvointialuetta todellisiin uudistuksiin, vaan pikemminkin keinotteluun indeksin tarvitsemien tietojen keruussa. Neurologian ylilääkäri Jari Kankaanpää kärjistää asian seuraavasti mielipidekirjoituksessaan (HS 23.6.2025; päivitys 8.7.25: VM ja THL vastaavat, ks. alla kirjoitukseni lopussa): "Hyvinvointialueille jaetaan rahaa sattumanvaraisesti. Jos tietopohja vuotaa, vuotaa myös oikeudenmukaisuus. Nykyisellään malli ei ole neutraali rahoitusmekanismi vaan teknokraattinen sattumakone."
• Diagnoosien (4) keskeinen merkitystä tarvekertoimessa pohditaan HS:n uutisessa 4.7.2025 "Noin 80 prosenttia hyvinvointialueiden rahoituksesta perustuu siihen, mitä sairauksia ja kuinka paljon paljon suomalaiset sairastavat."  (5) Diagnoosi pätee melkoisen hyvin erikoissairaanhoitoon. Sen rooli on keskeinen potilaan diagnosoinnissa ja sairauksien parantamisessa. Erikoissairaanhoidon osuus sotesta lienee rahassa mitattuna noin  kolmannes. (6) Diagnoosin roolia on vuosikausia yritetty tuoda keskeiseksi osaksi perusterveydenhuoltoa. Siinä on ollut monia vaikeuksia johtuen ongelmien moninaisuudesta. Siksi onkin joko sivuutettu koko diagnoosi (esim. keksimällä jokin sopiva) tai käyttämällä hyväksi perusterveydenhuoltoon luotuja omia luokituksia.(7) Perusterveydenhuollon osuus rahoituksen kokonaisuudesta lienee noin kolmannes. Ja lopuksi tunnettua on myös, että jatkuvasti tapahtuu ylidiagnosointia ja myös alidiagnosointia niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Viimeinen kolmannes on sosiaalihuolto, jossa diagnoosilla ei ole mitään merkitystä ja sijaa. 
• Erikoissairaanhoito painottuu tarveindeksissä perusterveydenhuoltoon ja sosiaalihuolroon verrattuna.  Se ei painota ennaltaehkäisyn, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimia. Näin on ymmärrettävää, että juhlapuheista huolimatta esimerkiksi perusterveydenhuoltoa ei edistetä vaan alasajetaan. On myös ymmärrettävää, että sosiaalihuolto jää myös syrjään kehittämisestä ellei jotain dramaattista tule esille kuten vaikkapa vanhusten palveluissa tai lastensuojelussa. 
• SOTE tarkoittaa sosiaalihuoltoa, terveydenhuoltoa ja niiden integraatiota. Tunnettu Oulun tutkimuksiin perustuva luku on, että moniongelmaiset asiakkaat aiheuttavat liki 80% kustannuksista. Rahanjaon perustana oleva indeksi ei nosta tätä tosiasiaa esille. 

Olemme kolmen konkarin kirjassa SOTE 3.0 (8) nostaneet esille rahoituksen kannalta kolme asiaa: 1. soten pitää tukea kansalaisten pärjäämistä kunnioittamalla perustuslakia. SOTEn avulla voidaan vaikuttaa palvelujen piiriin joutumisen riskeihin. SOTEn pitää edistää ihmisten pärjäämistä, vaikka tilapäisiä tai pysyviä pärjäämistä vaikeuttavia seikkoja elämän varrella syntyy. Pelkästään sairaalakeskeinen ajatustapa ei tue erityisemmin tätä, vaan sillä on vain korjaava tehtävä. 2. Palvelujen rahoitus pitää olla kannustavaa ja ottaa huomioon nimenomaan ennaltaehkäisy ja ihmisten erilaiset lähtökohdat pärjäämiseensä. 3. Rahoitus tulee olla osa sopimuksiin perustuvaa valtion ja hyvinvointialueiden välistä johtamista. Sen tulee perustua tavoitteeseen palvelujen kysynnän, tarpeen ja tarjonnan tasapainosta. Ja yhteydenpidon pitää olla säännöllistä vuorovaikutusta eikä vain arviointimenettelyyn johtavaa käskyvaltaa. Näiden kolmen seikan vuoksi Pekka Puskan yksinkertainen rahoitusmalli voisi olla hyvä pohja, kunhan siihen kytkettäisiin vuorovaikutteinen sopimusmalli.  

Keskustelua aiheesta Linkedinissä ja FaceBookissa 6.7.2025:

• Osa lukijoista peukuttaa Pekka Puskan yksinkertaistetulle mallille, joka on kannustimiltaan toimiva
• Osa kritisoi ennaltaehkäisyn mallia kaiken ratkaisijana - ei Pekka Puskankaan Karjala-projekti ratkaissut sydän- ja verisuonisairauksien ennalta ehkäisyä. Tai sitten korostettiin, että ennalta ehkäisy lykkää ennenaikaista kuolemaa.
• Ennalta ehkäisyssä on noudatettava samaa tieteellistä lähestymistä kuin sairauksien hoidossa 
• Kaikki tarvitsemme hoitoa jossain vaiheessa - ei pidä asettaa vastakkain ennalta ehkäisyä ja hoitoa.
• Sosioekonominen asema ja väestön ikärakenne ovat vain sijaismuuttujia palvelutarpeelle 

Päivitys 8.7.2025: HS-mielipide: Tanja Rantanen (VM), Jan Magnusson ja Mikko Peltola (THL): (Kirjoittajat vastaavat Jari Kankaanpään mielpidekirjoitukseen HS:ssä 23.6.2025) "Hyvinvointialueiden rahoitusmallia arvioidaan ja kehitetään. Rahoituksesta noin 80 prosenttia kohdennetaan alueille tarvekertoimilla, jotka kuvaavat kunkin alueen väestön palvelutarvetta suhteessa maan keskimääräiseen tarpeeseen.... Käynnissä on muun muassa tarvemallin, alueiden erityispiirteitä huomioivien olosuhdetekijöiden ja siirtymätasausten tarkastelu. Lisäksi otamme huomioon jo saatua tietoa mallin toimivuudesta. Esimerkiksi ennakoivuuden lisäämiseksi vuodesta 2026 lähtien rahoituslaskuelmissa tarvekertoimien osalta käytetään kahden vuoden keskiarvoa. Samalla kuuntelemme tarkasti alueiden palauttta ja pyrimme lisäämään rahoitusmallin ja sen tietopohjan ymmärrettävyyttä."

Viitteet

(1) Soten rahoitusperiaatetta tulee tarkistaa (professori (THL:n entinen pääjohtaja) Pekka Puskan mielipidekirjoitus HS:ssä 5.7.2025); https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011341537.html

Soten ongelmista on käynnissä vilkas keskustelu, jossa pääpaino on toteutuksen haasteissa. Hallitusohjelman kirjaus painopisteen siirtämisestä peruspalvelujen suuntaan on jäänyt tyhjäksi kirjaukseksi, kun terveysasemia ja lähipalveluja on lakkautettu. Monet ongelmat ovat korjattavissa hyvinvointialueiden omalla päätöksenteolla ja hyvällä johtamisella. Rahoituksen isot haasteet ovat kuitenkin valtion päätöksenteon asia. Suurena haasteena on kustannusten nousu useasta syystä sekä monikanavainen rahoitus, joka edelleen korostuu hallituksen yksityisiä palveluja tukevalla Kela-päätöksellä. Iso kysymys on tapa, jolla valtio rahoittaa hyvinvointialueita. Nykysysteemi perustuu periaatteeseen, että valtio rahoittaa alueita palvelutarpeen mukaan. Tarpeen arviointi taas pohjautuu THL:n varsin monimutkaisiin laskelmiin sairastavuudesta. Tähän sinänsä hyvältä kuulostavaan systeemiin sisältyy kuitenkin kaksi suurta ongelmaa. Ensinnäkin tämä rahoitustarpeen laskenta on hyvin monimutkainen, virheille altis eikä sittenkään kuvaa tarkkaan todellista tarvetta. Toiseksi tässä on se perusongelma, että alueille maksetaan sairastamisesta eikä sen vähentämisestä. Mitä enemmän sairastetaan, sitä enemmän rahaa. Näin ollen ei ole mitään todellista kannustusta sairastavuuden vähentämiseksi. Ongelman todellinen ratkaisu olisi usein ehdotettu alueiden verotusoikeus, mutta tätä ei ole pidetty järkevänä vain hyvinvointialueiden kohdalla. Yksinkertainen ratkaisu, jota tulisi vakavasti harkita, olisi siirtyä järjestelmään, jossa rahoitus perustuisi alueen väestön lukumäärään ikärakenne huomioon ottaen. Tämän lisäksi voisi korjauskertoimena käyttää alueen väestön sosioekonomista rakennetta, joka vaikuttaa tunnetusti palvelutarpeeseen ja johon hyvinvointialue ei voi omilla toimillaan vaikuttaa. Tällainen periaate olisi yksinkertainen, paremmin ymmärrettävissä, vähemmän virheille altis ja kannustaisi alueita säästämään sairastavuutta vähentämällä.

(2) Sosioekononinen asema:  https://stat.fi/meta/kas/sosioekon_asema.html; Juho Saaren kirja "Yhteiskunnan portaat"(2025) osuvat mielestäni myös hyvin yhteen hyvinvointialueiden "syviin" palvelutarpeisiin statusportaiden kautta. ks. https://ollintuumailut.blogspot.com/2025/06/yhteiskunnan-portaat-juho-saaren.html; sosiaalipalveluiden käytössä painottuvat huono-osaiset

(3) Tarvekerroin: "Hyvinvointialueittaiset, suhteelliset sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvekertoimet kuvaavat alueen asukkaiden palvelutarvetta suhteessa maan keskimääräiseen tasoon. Alueiden välillä on merkittäviä eroja esimerkiksi sairastavuudessa, jotka puolestaan heijastuvat suuriksi eroiksi alueittaisessa palvelutarpeessa. Sairastavuus on tärkein tulevaa palvelujen tarvetta selittävä tekijä."  https://thl.fi/aiheet/sote-palvelujen-johtaminen/rahoitus-ja-kustannukset/hyvinvointialueiden-sote-palvelujen-tarveperustainen-rahoitus

(4) Diagnoosien roolia, asemaa sekä tiedon laatua olen pohtinut vuosikausia ja kirjoittanutkin siitä runsaasti. Työhön keskittyvässä elämäkerrassa olen Tarinassa 12: diagnoosien maailma kuvannut laajasti aihetta. (Ks. Olli Nylander: Lauttasaaresta sotemaailmaan, BOD 2022; ss. 276-293; Blogissani joulukuulta 2020 olen avannut aihetta myös:  https://ollintuumailut.blogspot.com/2020/12/onko-diagnoosilla-roolia-aptj.html

(5) "Diagnoositiedot aiheuttavat hyvinvointialueilla ongelmia (HS-uutinen / toimittaja Veera Paananen, HS 4.7.22025)  https://nakoislehti.hs.fi/2b7440be-6e20-41ea-acff-2b3aa5adf16e/10

(6) THL tilastoraportti 24.10.2024: Sosiaali- ja terveyspalvelujen  talous 2023, Julkari:  Kuva on raportista alla ja sen pohjalta nopeasti yhteenlaskettuna esh, pth, sosiaalihuolto.  

• Somaattinen erikoissairaanhoito + mielenterveys- ja päihdepalvelut = 34%; 
• Perusterveydenhuolto+ensihoito + suun terveys+hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen = 23%
• Työikäisten sosiaalipalvelut + lasten ja nuorten perheiden sosiaalihuollon avopalvelut ja lastensuojelu + vammaispalvelut + iäkkäiden palvelut = 40%
• Laskelmassa osa iäkkäiden palveluista voisi kuulua perusterveydenhuoltoon ja osa mielenterveys- ja päihdepalveluista sosiaalihuoltoon
• Arvioni esh 33%, pth 33%, sosiaalihuolto 33% on kelvollinen pohjatieto indeksin / palvelutarpeen arviointimallin pohjaksi. 

(7)   Perusterveydenhuollon luokitukset: ICPC-2: https://thl.fi/-/kayntisyykoodit-loytyvat-paivitetysta-icpc-2-lyhennelmasta

(8) Olli Nylander, Kauko Koivuniemi, Mikko Nenonen: SOTE 3.0 - kohti SOTEn uutta kulttuuria, BOD 2024/2025 

Dialogi ennakointidialogista - myös apuneuvo hyvinvointialueille

Ennakointidialogi tuottaa aineistoa erilaisista vaihtoehdoista, joilla ongelmat voitaisiin ratkaista. Lopputuloksena voi olla parempi yhteistyö toimijoiden kesken. (1)

Tapasin huhtikuussa vanhan työkaverini emeritusprofessori Tom-Erik Arnkilin keskuskirjasto Oodissa Helsingissä. Kävimme kahden tunnin dialogin Tomin vuosikymmeniä kehittämästä ennakointidialogista. Pohjaksi keskustelulle luin läpi ”Ennakointidialogin vetäjän käsikirjan” vuodelta 2020. (2).

Aluksi Tom kertoi minulle, mikä ero on dialogissa ja debatissa. Dialogissa kuunnellaan, mitä toisella on sanottavanaan aiheesta. Siinä ei etsitä yhteisymmärrystä, vaan mahdollistetaan (jopa toivotaan) erilaisten näkemysten esiinnousua ja rikastetaan käsityksiä. Debatissa puolestaan on kyse eräänlaisesta näkemysten kilpailusta, jossa paras argumentti voittaa. Mielestäni meillä oli oikein hyvä kahden tunnin dialogi.

Sopii sekä yksilöiden että organisaatioiden käyttöön

”Ennakointidialogi kehitettiin mm. sosiaali-, terveys- ja koulutoimessa kohdattuihin tilanteisiin, joissa perheillä oli useita palvelutarpeita ja auttajia eri sektoreilta mutta toimien integraatio oli heikkoa ja yhteistyö jumissa”, Tom kertoi.

Haluttiin selkeyttää ja saada asiakkaan ja perheen huolet esille eri näkökulmista. Tomin mielestä pitää käyttää termiä ”huoli” eikä ”ongelma”. On oleellista, että kartoitetaan ensin kunkin osallisen subjektiiviset huolet tilanteeseen liittyen. Huoli on mahdollista jaotella kolmeen tasoon: pieni huoli, harmaan vyöhykkeen huoli ja suuri huoli. Mutta voi olla myös niin, ettei loppujen lopuksi ole huolta lainkaan. Pienet huolet voidaan selättää omin toimin. Harmaalla vyöhykkeellä huoli kasvaa ja luottamus omiin mahdollisuuksiin heikkenee. Suuri huoli näkyy selkeästi monenlaisina vaaratilanteina. Omat keinot ovat lopussa.

Ennakointidialogissa suunnataan tulevaisuuteen eri lähtökohdista kokoontuneella ryhmällä. Tämä menetelmä ei ole yksinäistä puuhaa. Se vaatii toimiakseen ulkoisen fasilitaattoriparin. Toinen haastattelee, toinen kirjaa. Tomin perusohje on: ”Älä koeta toimia verkostokonsulttina omassa asiassasi, sillä se vie sinut hankalaan kaksoisrooliin yhtäältä muka ulkopuolisena dialogin vetäjänä ja toisaalta ilmiselvästi ’sisäpuolisena’ osallisena.” 

Tom totesi, että tämä henkilötasolla tapahtuva huolten perkaaminen sopii mainiosti myös toimijoiden huoliin organisaatioissa. Itse asiassa tuli mieleeni, että vuosia sitten Tom veljensä kanssa veti silloisessa organisaatiossani ilmenneiden huolten ennakointidialogin. Fasilitaattorin tehtävänä on pelkästään esittää ajatuskokeita virittäviä kysymyksiä ja kuunnella. ”Älä ohjaa, älä neuvo. Älä yritä muuttaa ketään. Toista sanasta sanaan, mitä kukin osallistuja sanoo.”

Dialogi tuo esiin uusia näkökulmia

Ennakointidialogi etenee kohden tulevaisuutta aikaloikan avulla. Fasilitaattorin johdolla sovitaan, kuinka pitkä loikka otetaan. Jos huoli on akuutti kriisi, aikaperspektiivi supistuu eikä aikaloikka tai ennakointidialogi toimi. Muuten loikka voidaan sopia ja määritellä tarkkaan kalenteripäiväksi vaikkapa vuosi eteenpäin. Fasilitaattori siirtää koko ryhmän ajatuksissaan vuoden eteenpäin ja kysyy kultakin henkilöltä erikseen:
1. asiat ovat paremmin: mikä sinua ilahduttaa erityisesti?
2. mitä teit, että asiat menivät parempaan suuntaan? Kuka auttoi sinua tässä ja miten?
3. Mistä olit huolissasi ”silloin vuosi sitten” ja mikä sai huolesi vähenemään?
Ja sitten ”palataan” nykyisyyteen ja pohditaan yhdessä askeleita hyvään tulevaisuuteen: kuka tekee mitä ja kenen kanssa seuraavaksi. 

Ennakointidialogi tuottaa konkreettisia keinoja ongelmien ratkaisemiseksi. Dialogin seurauksena syntyy sellaisia näkökohtia, joita perinteisin toimintatavoin ei tulisi mieleenkään. Lopputuloksena voi olla parempi yhteistyö toimijoiden kesken ja tilanteen parempi hallinta.

Kysyin Tomilta vielä tarkemmin, miksi ulkoista konsulttia tarvitaan? Hän höllensi hieman vaatimusta kertomalla, että kirjaava fasilitaattori voi olla organisaatiosta. Tärkeätä on, että kunkin osallistujan mielipide kirjataan julkisiin muistiinpanoihin (esim. valkotaululle tai fläpille) ja toimitetaan kaikille. Kun huolet kasvavat, ulkoinen apu on tervetullutta.  Tom korosti, että tämän menetelmän hallinta edellyttää opiskelua, jatkuvaa koettelua käytännössä ja kokemusten reflektointia yhdessä. Fasilitaattorin tehtävä on herkkää puuhaa. 

Jälkikirjoitus 21.6.2025: Voisiko ennakointidialogia soveltaa hyvinvointialueilla? 

Aivan toisessa asiayhteydessä keksin, että Tomin menetelmää voitaisiin käyttää kolmella tasolla: mikro (ei mikroaaltouuni) eli henkilötasolla, meso eli väli- tai keskivaihetasolla (ei tarkoita slangisanaa mesota, meluta), makro eli koko ilmiö yhteiskunnan tasolla (ei tässä yhteydessä tarkoiteta tapahtumasarjoja tai mikrotietokoneen makroja). 

• Mikrotasolla on kyse kansalaisen, asiakkaan, potilaan oman pärjäämisen kartoitusta eli huolten kartoitusta; ymmärrän sen myös vuorovaikutuksena ammattihenkilön (-auttajan) kanssa; ammattihenkilö voi olla esimerkiksi  lääkäri, hoitaja, sosiaalityöntekijä, terapeutti. Tämä taso on hyvin kuvattu Tomin perusmallissa yllä. 
• Mesotasolla on kyse yhteisöistä, ryhmistä, tiimeistä, toimintayksiköistä jolloin haetaan esille koko ryhmällä huolet. Tähän tasoon kytkisin mukaan välineeksi "tilannehuoneen", jossa yhdistyvät henkilöiden huolikokemukset ryhmän toimintaa kuvaaviin tietovarantoihin (määrälliset ja laadulliset). 
• Makrotasoja on mielestäni kaksi: hyvinvointialue ja valtio. Hyvinvointialue toimii kahteen suuntaan - oma alue palvelutuotantoineen ja valtion ohjausvallan kanssa. Tilannehuone tässäkin yhteydessä on kelpo apuneuvo. Näen osana ongelmanratkaisuprosessia. Kehittelin tuota menettelytapaa kirjassani Hyvinvointi- ja terveyshyöty vuonna 2021. (3) 

Kaikilla tasoilla toimitaan nostamalla esille erilaisia näkökulmia. Toimiva tilannehuone meso- ja makrotasoilla yhdistää toiminnan ja sen toimivuuden edellyksenä olevat voimavarat mukaan lukien talouden. Käyttäisin kaikilla kolmella tasolla ennakointidialogia ja tilannehuonetta. Henkilötasolla on jokapäivaisen pärjäämisen huolia, jotka helpoimmillaan on ratkaistavissa itse, vaikeimmillaan ammattiapu on tuiki tarpeellinen (pääministerin sanoin välttämätön). Ryhmätasolla soten huolet liittyvät siihen, miten voidaan yhdistää kysyntä, tarve ja tarjonta ottamalla huomioon käytettävissä olevat voimavarat. Makrotasolla ollaan samanlaisissa vaikeuksissa.  

Ajankohtainen tilanne hyvinvointialueilla ovat alijäämät ja niiden vaikeuksien voittaminen. Valtiolla on käytössä viime kädessä arviointimenettely sekä vihoviimeisessä kädessä alueiden yhdistäminen. Tässäkin olisi oivallinen apuneuvo käyttää ennakointidialogia. Sen avulla päästäisiin käsiksi ns. juurisyihin ja saataisiin aikaan tasavertainen vuoropuhelu valtion ja alueen välillä Jo nyt on monissa keskusteluissa pohdittu, onko raharesurssien kohdentaminen tapahtunut oikeudenmukaisesti vai onko jopa onnistuttu hyväksikäyttämään systeemin "porsaanreikiä". Luin tuoreen mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomista 23.6.2025: Jari Kankaanpää (Seinäjoki, varavaltuutettu, ylilääkäri) otsikoi mielipiteensä seuraavasti:"Hyvinvointialueilla jaetaan rahaa sattumanvaraisesti". Jari nostaa esille rahanjaon pohjana olevan tietovarannon, erityisesti diagnoosit: "Nykyinen tietopohja ei mittaa sairautta - se mittaa järjestelmän suorituskykyä ja menneitä resursseja. Pahimmillaan rahoitusmalli kannustaa optimoimaan järjestelmää, ei hoitamaan potilaita." ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011312762.html). Linkki avautuu vain HS:n tilaajille. 

Viitteet

(1) Olli Nylander:Dialogi ennakointidialogista (menetelmän isän Tom- Erik Arnkilin haastettelu), Tietoasiantuntijalehti 2-3. 2025, ss. 44-45; tälle jutulle ei ole sähköistä linkkiä, monelle muulle ennakointijutulle se löytyy osoitteesta: https://www.tietojohtaminen.com/tietoasiantuntija-2-32025

(2) Tom-Erki Arnkil: Kunnioittava ja toivoa herättävä kohtaaminen. Ennakointidialogin vetäjien käsikirja; https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-495-0

(3) Olli Nylander: Hyvinvointi- ja terveyshyöty - ajopuusta aktiiviksi, BOD 2021, ss.13, 21, 242-248; ks. myös tilannehuoneesta blogikirjoitukseni 2021:Tilannehuone ei saa olla erillinen saareke.  https://ollintuumailut.blogspot.com/2021/10/tilannehuone-ei-saa-olla-erillinen.html

Yleisellä vointimittarilla pitkä historia - olisiko aika läpimurrolle?

STM:n kuva tiedotteesta 11.5.2025

STM:n lehdistötiedotteesta 11.65.2025 ote:  

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt päätöksen terveydenhuollossa käyttöön otettavasta yleisestä vointimittarista. Vointimittarin avulla potilas arvioi itse omaa terveydentilaansa ja toimintakykyään ennen ja jälkeen annetun palvelun. Vointimittarin tuottamasta tiedosta hyötyvät sekä asiakas että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaavat. Tämä on yksi askel kohti aiempaa vahvempaa asiakaslähtöisyyttä julkisessa terveydenhuollossa.  Aiemmin asiakkaan itsearviointia omasta voinnista ja koetusta terveydentilasta ei ole riittävästi hyödynnetty päätöksenteossa.  (1)

Mittarin käyttöönotto eri potilasryhmille etenee vaiheittain kansallisten seurantatavoitteiden mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa vointimittaria voisivat käyttää esimerkiksi potilaat, joilla on yleisimpiä kansansairauksia tai jokin muu merkittävä toimintakyvyn ongelma. Näin vointimittarilla koottu tieto auttaa ajan myötä suuntaamaan vaikuttavimpia menetelmiä ja toimintamalleja isolle joukolle ihmisiä. Jotta mittarin tuoma hyöty saadaan osaksi hyvinvointialueiden päätöksentekoa, tarvitaan muutosta potilaan ja sote-ammattilaisen väliseen toimintakulttuuriin. Tämä tarkoittaa yhä tiiviimpää yhteistyötä ja yhteistä päätöksentekoa tietoon perustuen potilaan ja ammattilaisen välillä.  Erilaisten vointimittareiden ominaisuuksia selvitettiin THL: Geneerisen PROMin valinta ja käyttöönotto terveydenhuollossa -projektissa. Sosiaali- ja terveysministeriö valitsi vertailussa olevista mittareista ns. EQ-5D-5L (European Quality of Life 5 Dimensions 5 Level version) -mittarin. Sen avulla on mahdollista laskea muun muassa henkilön laatupainotetut elinvuodet (Quality Adjusted Life Years, QALY). (1)

EQ-5D-SL  on sinänsä yllättävän yksinkertainen mittari. ICF-luokitusta noudattaen henkilö vastaa viiteen kysymykseen asteikolla 1-5. (2). Kysymykset koskevat liikkumista, itsestä huolehtimisesta, tavanomaisista toiminnoista, kivuista/vaivoista, ahdistuneisuudesta/masennuksesta. 

• liikkuminen: ICF/ suoritukset ja toiminnot, pääluokka 4; asento, kantaminen, käveleminen, liikkuminen kulkuneuvolla (20 eri koodia) 
• Itsensä huolehtiminen: ICF /suoritukset ja toiminnot, pääluokka 5; peseytyminen, WC, pukeutuminen, ruokailu, jouminen ym. itsestä huolehtimisen toimintoja (yhteensä 9 kpl)
• tavanomaiset toiminnat tarkoittanee ICF:n suoritukset ja toiminnot pääluokkaa kotielämä: hyödykkeiden hankkiminen, kotitaloustehtävät, kodin huolenpito ja muiden henkilöiden avustaminen, (yhteensä 11 toimintoa); tähän kokonaisuuteen  kuuluvat vielä pääluokat 8 (keskeiset elämänalueet) ja 9 yhteisöllinen , sosiaalinen ja kansalaiselämä ( yhteensä 8 ja 9 17+7 eli 24 toimintoa) 
• kivut/ vaivat: ICF/ ruumiin/kehon toiminnot; pääluokka 2: aistitoiminnot ja kipu: näkö, kuulo, muut aistit, kipu (yhteensä 24 toimintoa)
• ahdistus / masennus:  ICF/ ruumiin, kehon toiminnot; pääluokka 1 mielentoiminnot; kokonaisvaltaiset ja erityiset (yhteensä 22 toimintoa) 

Kuhunkin kysymykseen  vastataan 5-portaisella asteikolla seuraavasti:

•  ei vaikeuksia/oireita = 1
•  lieviä vaikeuksia/oireita = 2
•  kohtalaisia vaikeuksia/oireita = 3
•  vakavia vai suuria vaikeuksia/oireita = 4
•  ei pysty tekemään/äärimmäisiä oireita = 5

Mittarin reliabiliteettia ja validiteettia on arvioitu kansainvälisten ja kansallisten tutkimustulosten pohjalta.  EQ-5D-5L kattaa nimensä mukaisesti viisi ulottuvuutta (dimensiota) eikä kykene siten kattamaan kaikkia ihmisille tärkeitä terveyteen tai toimintakykyyn liittyviä aiheita. Tämä tulisi huomioida mittaria käytettäessä siten, ettei tuloksen edes oleteta heijastavan muuta. Kolmen katsausartikkelin perusteella EQ-5D-5L:n toistettavuuden voidaan todeta olevan hyväksyttävällä tasolla, mutta tutkimusnäytön yhteneväisyys vaihtelee tutkittavan muuttujan mukaan (indeksi, kuvaileva profiili tai VAS).

Nyt aletaan olla ehkä kartalla, mistä tässä on kyse. Mittari keskittyy terveydenhuoltoon. Mitään viitteitä sosiaalihuoltoon ei suoraan ole. Puhutaan kyllä toimintakyvystä, mutta sovellusta sosiaalihuollon tapauksiin ei ole dokumentissa. Edelleen mittari ei myöskään korvaa sairaus- ja potilasryhmäkohtaisia mittareita. Dokumentista jää epäselväksi, pitääkö kuhunkin kysymykseen vastata käymällä läpi ICF:n pääluokan toiminnot. Jos tämä on vaatimus, niin pitää olla selvillä toimintojen välinen painoarvo tai toiminnoittain arviointi 5-portaisella asteikolla. Jos taas näin on ajateltu, tulee arvioitaviksi toiminnoiksi viiden sijaan 110 kappaletta jakautuen tosin viiteen ryhmään (keskimäärin 22 toimintoa per ryhmä). Se on sula mahdottomuus toteuttaa. Dokumentista ei käy ilmi, onko olemassa käyttöohje, manuaali, jonka avulla kukin toiminnallisuus on mahdollista arvioida yhden luvun avulla. Siis minä voisin arvioida oman vointini näin yhden luvun periaatteella: liikkuminen=1, itsensä huolehtiminen =1, kotielämästä  huolehtiminen =1, kivut ja vaivat =1 (tai pitäisikö tässä ottaa huomioon krooninen sepelvaltimisairaus ja sen jatkuva lääkitys; silloin voisi olla 2), ahdistus, masennus = 1. On tätä mittaria avattava, muuten lopputulos reliabiliteetin ja validiteetin osalta kyllä ontuu. Oma esimerkkitapaukseni on suhteellisen stabiilista elämäntilanteesta. Mutta sekä yksittäisten sairauksien akutisoituminen että monisairaudet aiheuttavat kyllä oman vaikeutensa. Samoin vaikeuksia tulee, kun on kyse pysyvästä muistisairaudesta tai vammaisuudesta. Ja lopuksi, miten yksittäinen hyvinvointialue voi rakentaa oman vointimittauksen siten, että vertailukelpoisuus muiden hyvinvointialueiden kanssa turvataan. Pallon heittäminen hyvinvointialueille ei ole kovin järkevää.

Löysin EQ-mittarista USA.n sovelluksen, joka mielestäni ratkaisee tuon ICF-ongelman. (3). Oheinen kuva ratkaisee asian. Ei tarvita erikseen ICF-koodeja eikä yhtä 5-luokkaista asteikkoa. Jokaisessa toiminnossa on siihen sopiva asteikko, jota tavallinen kansalainen voi helposti käyttää. Tässä on vapaasti käännettynä tuo kokonaisuus. On myös helppo laskea pistemäärä lukujen perusteella:

•  Liikkuvuus
•  1. minulla ei ole ongelmia liikkumisessa
•  2. minulla on jonkin verran ongelmia liikkumisessani
•  3. olen sidottu sänkyyn (sänkypotilas)
•  itsensä huolehtinen
•  1. tulen toimeen itsenäisesti
•  2. minulla on vaikeuksia peseytymisessä ja pukeutumisessa
•  3. en kykene itse pukeutumaan ja peseytymään
•  tavanomaiset toiminnat: työssä, opiskelussa, kotitöissä, perheessä ja vapaa-ajalla
•  1. minulla ei ole ongelmia suoriutumisessa tavanomaisista toiminnoista
•  2. minulla on jonkin verran ongelmia tavanomaisissa toiminnoissa
•  3. en pysty suoriutumaan tavanomaisista toiminnoistani
•  kivut/ vaivat
•   1. minulla ei ole kipuja tai vaivoja
•   2. minulla on kohtalaisia kipuja tai vaivoja
•   3. minulla on äärimmäisiä kipuja tai vaivoja
•  Ahdistus/ masennus
•  1. en ole ahdistunut tai masentunut
•  2. olen kohtalaisen ahdistunut tai masentunut
•  3. olen äärimmäisen ahdistunut tai masentunut

ICF-luokituksella voinnin mittarin taustalla on pitkä kehitysprosessi. Kaivoin esille muutaman taustadokumentin. Lähtökohtana on vaurioiden, toiminnan vajavuuksien ja haittojen kansainvälinen luokitus. Sen suomalainen version julkaisi Työterveyslaitos vuonna 1985 eli 40-vuotta sitten. (3) Luokitusta on kehitetty ja yritetty soveltaa käytäntöön vaihtelevalla menestyksellä. Seuraava havaintoni on aiheesta, kun WHOn ICF-luokitus käännettiin ja sovellettiin Suomen oloihin vuonna 2004. ICF tarkoiuttaa toimntakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälistä luokitusta. (4). Suuressa mitassa vajaassa 20-vuodessa ei luokitukselle ole suuria muutoksia saatu aikaan eikä sen käyttökään ole kovasti laajentunut. Luokituskirjan alussa määritellään käyttökohteet seuraavasti: tilastointiväline, tutkimusväline, kliinisen työn väline, sosiaalipolitiikan väline, koulutusväline.Potilaisiin viittaa ainoastaan "kliinisen työn väline", mutta sekin koskee ennen muuta ammattihenkilöä (tässä tapauksessa lääkäriä).  Luokitus on sanotaanko kaiken kattava - koko maailman haltuunotto. Pääotsikot ovat seuraavat: ruumiin/kehon toiminnot, ruumiin rakenteet, suoritukset ja osallistuminen, ympäristötekijät. Kunkin otsikon alla on maksimissaan 9 pääluokkaa. Kunkin pääluokan alla on 10-20 toimintoa. Tietääkseni ICF-luokitusta ei ole otettu kattavasti käyttöön potilastietojärjestelmissä. 

ICF:stä erillään  on Suomessa Harri Sintonen kehittänyt ns. 15D-mittarin. Mittarin historia ulottuu 1980-luvun loppupuolelle. (6). Siitä ei ole tullut standardia kentälle, vaikka joissakin artikkeleissa todetaan sen olevan laajasti käytössä kentällä. Saamieni tietojen mukaan ainakin eräs hyvinvointialue on valtuustolla päättänyt ottaa käyttöön sen, mutta käyttöaste on kuitenkin jäänyt pieneksi. 15D-mittarin 15 eri mittausaluetta ja niiden sisällä viisi mittauskohdetta eli yhteensä 75 mittauskohdetta ovat kohtuuttoman suuri määrä mitattavaa. EQ USAn versio on huomattavasti käyttökelpoisempi kuin 15D. Olemme yhdessä Kauko Koivuniemen kanssa suositelleet tähän kohtaan terveydenhuoltoon ns. PEI-mittaria ja sosiaalihuoltoon Ensi- ja turvakotien liiton vaikuttavuusmittaria (haittakokemus, suoriutuminen, sosiaaliset suhteet, turvallisuus, toiveikkuus). Molemmat mittarit ovat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä.  (7) Ihanne kuitenkin olisi, että löytyisi yksi yhteinen mittari sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Edelleen huolta kannan siitä, että mittarin pitää olla käyttökelpoinen sekä tulosorientoitunut. On pisteytyksen avulla voitava todentaa, onko annettu palvelu/hoito tuottanut henkilölle hyötyä, vaikuttavuutta, pärjäämislisää sekä oppia uusista pärjäämistaidoista. Yleisen vointimittarin nimi voisi olla pärjäämismittari. 

Vielä jään odottamaan asiakaskekeistä (potilas, kansalainen) mittaria, joka on helppo käyttää, josta saa helposti omaan pärjäämiseen liittyvän tilanteen ja myös tavoitteet sekä eron nykytilan ja tavoitteiden välillä. Se palvelisi samalla palveluorganisaatiota, hyvinvointialuetta ja valtakunnallista ohjausta. Vaatimuksia on paljon - ehkä saamme vielä odottaa läpimurtoa. 

Viitteet

(1)  STM:n tiedote 11.6.2025: STM ja THL ovat yhdessä kehittäneet yleisen vointimittarin hyödyntämällä useita kansainvälisiä mittareita ja luokituksia.: https://stm.fi/-/itsearviointiin-perustuva-vointimittari-otetaan-vaiheittain-kayttoon-hyvinvointialueilla . GenPROM-projektin hankesivut (THL)Linkki toiselle sivustolle
EQ-5D-5L:n soveltuvuus terveydentilan ja toimintakyvyn itsearviointiin terveydenhuollossa ja väestötutkimuksissa : Toimintakyvyn arviointi väestötutkimuksissa -asiantuntijaryhmän hyväksymään TOIMIA-arviointiin pohjautuen (Julkari)Linkki toiselle sivustolle
EuroQolin englanninkielinen EQ-5D-5L-mittarin esittelyvideo

(2) ICF: Toimintakyvyn ,toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus, WHO, Stakes, ohjeita ja luokituksia 2004:4 

(3) National library of medicine: Methods for Analysing and Reporting EQ-5D Data [Internet]. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK565680/ 

(4)  EQ-5D-5L:n soveltuvuus terveydentilan ja toimintakyvyn itsearviointiin terveydenhuollossa ja
väestötutkimuksissa. Toimintakyvyn arviointi väestötutkimuksissa-asiantuntijaryhmän hyväksymään TOIMIA-arviointiin pohjautuen
Liisa Penttinen ja Susanna McLellan (toim.), THL-työpaperi 13/2025  https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-483-3

(5) Työterveyslaitos: Vaurioiden, toiminnanvajavuuksien ja haittojen  kansainvälinen luokitus. käskirja, Helsinki 1985 

(6) Harri Sintonen, Markku Pekurinen: 15D - askeln kohti yleistä terveyteen liittyvän elämänlaadun mittari, Sosiaalilääketieteellinen aikakauskirja nro 2/ 1989, https://doi.org/10.23990/sa.156317; Lääkäriseura Duodecim on hyväksynyt omalta osaltaan mittarin. Tästä raportoi Risto Roine artikkelissaan "Hoidon vaikuttavuuden arviointi 15D-mittarilla"

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2016;132(17):1537-42; https://www.duodecimlehti.fi/duo13286

 

(7) Kauko Koivuniemi, Olli Nylander: 10-osainen sarja pärjäämisestä: 

 https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/06/me-parjaamme-osa-8-parjaaminen.html

PEI-mittari on Elina Tolvasen väitöskirjassaan edelleen kehittämä mittari:  https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/elina-tolvanen-potilaan-parjaamisen-tunnetta-mittaava-pei-mittari-soveltuu. Ensi- ja turvakotien liiton mittari on puolestaan pitkän projektin lopputulos, jossa on käyty läpi kansallisia ja kansainvälisiä mittareita ja tehty niiden pohjalta yksinkertainen ratkaisu. 

Avaamme myös mittarien maailmaa myös kolmen konkarin (Olli Nylander, Kauko Koivuniemi, Mikko Nnenonen) kirjassa SOTE 3.0, BOD 2025