"Kenen joukoissa seisoin"

Otsikkoteksti on lainaus Lauri Hokkasen kirjasta "Kenen joukoissa seisoin -taistolaiset ja valtioterrorin perintö" (Docendo 2021). Luin kirjan kannesta kanteen innolla, koska olen Laurin aikalainen ja nähnyt omalta kannaltani tuon ajan ilmiöt. Liki 500-sivuinen kirja kuvaa monista näkökulmista 60-80-luvun yhteiskunnallista ilmapiiriä ja erityisesti taistolaisuutta marxilais-leniniläisen ajattelun (eräänlaisen uskon) etenemistä sekä edistämistä. 

Taistolainen totuus oli, että tämä aate on ainoa oikea ja sen valtiollinen lipunkantaja on Neuvostoliitto. Naapurivaltiomme oli myös esimerkki sosialistisesta valtiosta, joka vääjäämättä eteni kohden kommunismin ihanteita. Lauri oli keskiössä monella tapaa taistolaista liikettä. "Kenestä tuli taistolainen, kuka säästyi tartunnalta, siihen ei ole varmasti mitään yleispätevää kaavaa." Näin pohtii Hokkanen taitolaistartuntaa (s.370). Taistolaisuudelle ominaista oli usko Neuvostoliiton yhteiskunnan hyvyyteen. Kiellettiin Stalinin vainot, toisinajattelijoiden tapot ja leireille näännyttämiset. Kiellettiin vastaavat hirmuteot Stalinin kuoleman jälkeenkin. Kiellettiin Tsekkoslovakian miehitys ja selitettiin se veljellisen avun antamisella väärauskoisten nujertamiseksi. Oltiin eturintamassa tuomitsemaan kaikki marxilais-leniniläisen ajattelun ja neuvostoyhteiskunnan kritiikit - olivat ne sitten kotoisin vasemmistosta, oikeistosta tai äärioikeistosta. Monopolisoitiin "rauhan" käsite osaksi ideologiaa. Hyväksyttiin Neuvostoliiton toimet rauhan puolustamisen nimissä. Hylättiin (ainakin osittain) uusvasemmiston parlamentaarisen sosialismin tavoitteet niinkuin myös pasifismi. Viime kädessä nähtiin tarpeelliseksi opetella aidot taistelutaidot, jos yhteiskunnallinen tilanne sitä joskus vaatii. Taistolaisuus oli myös omalta osaltaan moottorina Neuvostoliiton ihannoimiselle. Tämä "rähmällään olo" levisi kaikkiin puolueisiin ja puolueiden nuorisojärjestöihin pois lukien vennamolaiset. Rauhanfestivaalitkin vähin erin tulivat kaikkien nuorisojärjestöjen toimintakenttään. Yksityiskohdissaan Lauri kuvailee taistolaisten yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Rahaa kärrättiin toiminnan tueksi miljoonatolkulla. Toisaalta Janajevin porukka valvoi tarkkaan, mitä Suomessa tehtiin ja ohjasti omalta osaltaan niin kommunistista liikettä kuin myös laajemmin suomalaista politiikkaa. Oleellinen osa taistolaista liikettä oli myös kaikenlainen junttapolitiikka. Eli valjastettiin joukkoja strategisiin paikkoihin, joita sitten alettiin vallata taistolaisvetoisiksi kuten Teiniliitto.

Miten Lauri sitten erkaantui taistolaisesta liikkeestä? Tiiviisti lienee kirjan perusteella ollut kyse totuuden ja tunteiden ristiriidoista. Yhä ilmeisimmiltä Hokkasen ajatusmaailmassa alkoi painaa vaihtoehtoinen, toinen totuus Neuvostoliiton valtioterrorista. Niinhän kirjankin alaotsikko kertoo. Samoin usko marxismi-leninismiin alkoi Laurilla hiipua, kun siltä pohjalta sosialismin edistäminen Neuvostoliitossa merkitsi sisäistä terroria eikä kansalaisten hyvinvointikaan itse asiassa edennyt positiiviseen suuntaan. Alkoholin käyttö oli niin neuvostojohdon kuin taistolaisjohdonkin piirissä melkoista. Moni sai aatetartunnan lisäksi alkoholisairaustartunnan. Ehkä voisi tiivistää, että Lauri ei enää kokenut taistolaisuutta kodikseen. Kirja ei kerro, miten Hokkasen taival on sen jälkeen edennyt. No ainakin hän on saanut eläkeläisenä aikaan massiivisen teoksen aiheesta. Kunnioitettava suoritus.

Kuva Ollin kirjahyllystä

Miksi en itse saanut taistolaistartuntaa? Oma tarinani vaatisi vähintäänkin perusteellisen analyysin tuon ajan ajatusmaailmastani, teoistani ja altistumisistani erilaisille aatteille. Oheinen kuva kirjahyllystäni antaa viitteitä aiheeseen. Nuorena herkkänä poikana jo riparileiri teki oman vaikutuksensa, kun sattui olemaan syvästi uskovaisten (lahkolaisten) vetämä sellainen. Uskoon tulo oli hilkulla, mutta kuitenkin niin kaukana ja etääntyi ajan kuluessa. Pääsin vuonna 1970 opiskelemaan valtiotieteitä, erityisesti sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistoon. Kalliossa Franzenia oli sosiaalitieteiden kehto ja myös taistolaisten opiskelijoiden dominoima opinahjo. Totuuskäsitykset olivat jotenkin minulla kriittisen puoleisia oli ne sitten uskontoa tai muuta aatetta. En kuitenkaan välttänyt aatteiden marssia ajatteluuni. Kodin oikeistolainen pohja oli hatara ja helposti horjutettavissa. Pienten sattumien saattelemana ajauduin porukoihin, joissa pohdittiin aatteita ja filosofiaa varsin perusteellisesti. Kirjahyllystäni löytyy toinen rivi, joka avaa aatteiden ja filosofioiden maailmaa hieman toiseen suuntaan verrattuna marxismi-leninismiin.  Ajattelun perintönä tuolta ajalta sain kiinnostuksen filosofiaan, kriittisen ja analyyttisen ajatteluun sekä pasifismiin. Olen edelleenkin ylpeä siitä, että tein eettisen valinnan siviilipalveluun armeijan sijasta. Tuolloin koeteltiin eettistä vakaumusta niin virallisesti kuin vaikkapa kotipiirissä. Joskus avaan tarkemmin kirjahyllyni muita rivejä.

Viite: Lauri Hokkanen: Kenen joukoissa seisoin - taistolaiset ja valtioterrorin perintö, Docendo 2021:  Alla kirjan esittelyteksti

Olen toistuvasti ja kuin riivattuna kysynyt itseltäni ja tovereiltani: mitä nuoruuteni kommunismi oli? Olimmeko viides kolonna, maanpettureita, täysiverisiä stalinisteja vai Moskovan iltojen ja Uralin pihlajien tunnelmien pauloissa tanssivia naiiveja idealisteja? Vai vain kylmän sodan uhreja?Omakohtainen ja kiihkoton, laajasti taustoittava esitys taistolaissukupolven kylmän sodan aikaisesta poliittisesta perusvalinnasta - harha-askelesta Neuvostoliiton politiikan myötäilijöiksi ja edistäjiksi. Miten Stalinin vainoissa isänsä menettänyt Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen onnistui hurmaamaan satoja älymystön jäseniä ja houkuttelemaan tuhansia nuoria ihmisiä stalinistien riveihin? Jokiselta omaksuttiin ideologia jota kuulutettiin vappumarssin banderollin alla: Eläköön Neuvostoliiton kommunistinen puolue! Eteenpäin Otto Ville Kuusisen viitoittamaa tietä! Alamaisuuttamme ja kuuliaisuuttamme neuvostoimperiumin taantumukselle ja militarismille on jälkiarvioissa muisteltu vasemmistoradikalismina ja edistyksellisyytenä. Nostalgiassa taistolaisuus muutetaan rauhan, laulun ja solidaarisuuden liikkeeksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen iäkkäämmät taistolaisjohtajat vaikenivat, nuorempia poliittisia johtajia vaivaa muistinmenetys - hekin ovat hiljaa. Minä en. Lauri Hokkanen (s. 1950) halusi nuorena ammattivallankumoukselliseksi. Hän toimi 1970-luvulla taistolaisten puolueorganisaation ja nuorisoliikkeen poliittisessa johdossa. Hänet leimattiin CIA:n agentiksi, kerettiläiseksi ja oman pesän likaajaksi ja erotettiin Helsingin puoluesihteerin tehtävästä. Ensimmäisten eläkevuosien aikana syntyi tämä kirja - suomalaisen stalinismin ja taistolaisuuden ideologispoliittinen jälkiarvio.