- Eino Heikkinen (1 ja 2 artikkelit). Ehkä tästä artikkelista minulle nousee esille onnellisuus ja onnettomuus. Onnellisia ovat ne, jotka saavat elää pitkän ja aktiivisen elämän. Surullisia tai onnettomia ovat ne, jotka joutuvat epätyydyttävien palveluiden varassa pärjäämään lopun elämäänsä. Heikkinen peräänkuuluttaa vanhemiseen liittyvien juurisyiden tutkimista. Pelkät korrelaatioihin perustuvat tutkimukset eivät riitä. Onnellisuuden sijasta pitäisi käyttää käsitettä elämään tyytyväinen. Heikkinen piirtää onnellisuuden ympyrän, jossa toisella laidalla ovat rakentavat tekijät eli terveys, toimintakyky, turvallisuus, yhteisyys, läheisyys, välittämisen kulttuuri, vanhusten voimavarojen rekrytointi. Ympyrän toisen laidan rajoittavina tekijöinä ovat sairaudet, oireet, raihnaisuus, masennus, alakulo, yksinäisyys, turvattomuus, varattomuus, ikäsyrjintä. Eino ja Riitta-Liisa Heikkinen avaavat artikkelissaan "hyvää iltaa elämä" elämän suuren arvoituksen ja vanhuuden rajan siirtymisen. Termi vanhus ei sovi kaikille: kalenteri-ikä vs. biologinen ikä.
- Timo Strandberg on kirjan tuotteliain kirjoittaja (5 artikkelia). Alussa hän käy läpi ikuisen nuoruuden tai vanhenemisen eston käsitykset eri aikoina eli hakee ikuisen onnellisuuden lähdettä. Mm. gerotiede askaroi näiden kysymysten äärellä. Perimä ja ympäristö ovat rinnan vaikuttavia tekijöitä. Yksilöllisesti vaikutusta on elintavoilla. Eliniän pidentyminen on historiallinen ja tilastollinen tosiasia. Toisaalta kaikki me kuolemme joskus. Elämän loppuosassa korostuvat ihmisen jatkuva haurastuminen, raihnaistuminen sekä pitkäaikaissairaudet. Elämänkulkumalleja Timo löytää viisi: A. aiemmin (vanha käsitys): raihnaisuuden lisääntyminen loppuosassa elämää, B. eliniän pidentyminen ja samalla raihnaisuus-ajan pidentyminen, C. sairauksien ja raihnautumisen pakkautuminen loppuosaan elämää, D. eliniän edelleen pidentyminen ja samalla raihnaisuus-ajan pidentyminen, E. eliniän edelleen pidentyminen, mutta raihnausaika sairauksineen pakkautuu loppuelämään lyhyeksi jaksoksi (gerotieteen tavoite). Timo kannattaa Lawtonin mallia elämänlaadun osatekijöinä: subjektiiviset (itse koettu ja psyykkinen hyvinvointi), objektiiviset (kyvykkyys ja ympäristön laatu). Lääkityksessä Strandbergin huolena on monilääkitys ja siihen liittyvät riskit. Ongelma ei ole vieras laitoshoidossa olevienkaan osalta. Lisäksi on monia lääkkeitä, jotka eivät ole soveliaita vanhuksille (vääräaikainen lääkkeiden kohdennus tai psyyken lääkkeiden liikekäyttö). Toisaalta lääkehoitoon voi liittyä myös alihoitoa. Ja vielä haasteena on vanhusten huono sitoutuminen lääkkeiden ottamiseen. Lääkityksen aloittamiseen ja lopettamiseen liittyy myös hyviä välineitä, joita Timo esittelee (mm. START/STOPP-väline). Timon viimeinen artikkeli liittyy koronaan ikäihmisten kannalta.
- Osittain päällekkäisiä kirjoituksia ovat Koskisen ja Sainion toiminnanvaje-kirjoitus, Vaaraman ikäsyrjintäkirjoitus, Hussin kirjoitus kaltoinkohtelusta, Pitkälän laitoksessa vai kotona -kirjoitus, Heikkisen hoiva- ja hoitokentän kirjoitus, Tilviksen tulevaisuus 2030-kirjoitus. Koskinen ja Sainio avaavat ajankohtaisia tutkimustuloksia ikäihmisten liikkumiskyvystä, kognitiivisesta toimintakyvystä ja sosiaalisesta toimintakyvystä. Vaarama käy läpi hyvinvoinnin osoittimia (Finsote-aineisto) yli 75-vuotiaiden osalta verrattuna 20-vuotta täyttäneeseen väestöön. Marja tekee kriittisen arvion siitä, kohdellaanko ikäihmisiä tasavertaisesti suhteessa muuhun väestöön ja saavatko ikäihmiset riittävästi tarvitsemiaan palveluita. Mielenkiintoista on myös Vaaraman analyysi valtion ohjausasiakirjojen suhtautuminen ikäihmisiin. On ikärasismia ja kaltoinkohtelua sekä riittämättömiä voimavaroja tarpeellisen hoidon tarjoamiseen. Hussi piirtää kirjoituksessaan kriittisen kuvan ikäihmisten asumisesta sekä hoivasta. Hussi asettaa jopa kysymyksen: jätehuoltoa vai asiallista hoitoa? Pitkälän artikkelissa pohditaan ikäihmisten laitoshoitoa ja kotonahoitoa. Kaisu toteaa mm., että kotihoito ei tule läheskään aika ympärivuorokautista hoitoa halvemmaksi. Heikkinen avaa iäkkäiden hoivan haasteita. Riippuvuus on keskeinen osa iäkkäiden hoivassa. Oleellista on hoidettavan ja hoitajan kohtaaminen ja näkökulmaerot osapuolten välillä. Tärkeätä on elämän suojelemisen rinnalla kivun ja kärsimyksen lievittäminen. Tilvis piirtää laajan kuva ikäihmisten tulevaisuuteen: yksilöllistyminen, markkinoistuminen, konsumerismi, digitalisoituminen sekä tasa-arvokysymykset.
- Mikko Kautto avaa kirjoituksessaan eläketurvan haasteita. Riittävätkö eläkkeisiin varatut rahat, kun ennakoitu eläkepommi on tuloillaan. Vai onko tuo pommi liiottelua. Mikko arvioi myös, riittääkö eläke toimeentuloon. Keskimäärin tilanne on varsin valoisa eläkeläisten taloudellisen aseman kehityksessä.
Olihan tämä hieno tuore katsaus ikäihmisten onnellisuuteen. Löytyi niitä positiivisiakin puolia onnellisen vanhuuden osalta. Eliniän odote pitenee ja myös aktiivisen, hyväkuntoinen vanhuuden jakso pitenee. Taloudellisestikin eläkkeet ovat keskimäärin kasvaneet. Onnellisuuden vastakohtana ovat edelleen riittämättömät hoivan voimavarat, ikärasismi ja jopa kaltoinkohtelu.
Löysin kirjahyllystäni teoksen "Vanhuus Suomessa" vuodelta 1983. (2). Toimittajina olivat Jan-Erik Ruth ja Eino Heikkinen. Osittain aiheet olivat samoja kuin tässä 2021 kirjassa. Osittain oli eroja. Samoja aiheita olivat: vanhusten asema, asennoituminen vanhuuteen, elämäntapa ja -tyylit, toimintakyky, hoidon sisältö. Noiden aiheiden osalta myös kritiikki oli samansuuntaista vuonna 1983 vs. 2021. Vanhenemisen selitysmallitkin muistuttivat toisiaan. Tosin luonnollisesti 1983:n tutkimustulokset eivät kaikilta osin vastanneet 2021 tuloksia. Anja Laner-Sivolan ja Tapani Sihvolan kirjoitus asennoitumisesta vanhuuteen on edelleen puhutteleva. Kirjoittajat löytävät kaksi perustyyppiä asennoitumisessa ikäihmisiin, vanhuksiin: kunnioittava ja holhoava. Kumpikin perustyyppi sisältää kolme varianttia: positiivinen, neutraali ja negatiivinen. Kunnioittavassa asennoitumisessa positiivinen ote korostaa vanhuutta luonnollisena hyvänä elämänjaksona. Neutraali asenne pitää vanhuutta väistämättömänä "kohtalona". Kielteinen asenne nostaa esille rappeutumisen ja kelpaamattomuuden ajanjakson eliniän loppupuolella. Holhoava positiivinen asenne perustuun ajatukseen, että vanhus muuttuu "lapseksi jälleen". Neutraali holhoava asenne nostaa esille "sosiaalisen huoltovelvoitteen". Ja negatiivinen holhous on sitä alistamista ja nöyryyttämistä, joka 2021 ilmenee asenteena "kaltoinkohtelu". Asennoitumisen perustyypit voisi päivittää 2020-luvulle. Se ei ole mitenkään vaikea tehtävä.
Niin pitkät ovat muutoksen juuret. 1983 kirja menee 1800-luvulle saakka ja havainnoi vanhusten onnellisuutta samansuuntaisesti 1983 eli liki 40-vuotta sitten.
Viitteet
(1) Toim. Timo Strandberg & Eino Heikkinen: Suomiko onnellisen vanhuuden maa?, Into 2021
(2) Toim. Jan-Erik Ruth - Eino Heikkinen: Vanhuus Suomessa, Weilin+Göös, 1983.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti