Sertifiointi sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmille

Tietojärjestelmien arvostelussa ja arvioinnissa kaikki ovat asiantuntijoita. Tämä on nähty viime aikaisissa keskusteluissa, joissa kohteena ovat olleet erityisesti terveydenhuollon tietojärjestelmät. Sosiaalihuollosta on puhuttu vähemmän. HUS-alueen Apotti-hankkeen yhteydessä sosiaalihuolto on nostettu mukaan keskusteluun. Helsingin päättäjät ovat tosin epäilleet, sopiiko terveydenhuolto ja sosiaalihuolto samaan IT-ryppääseen. STM:ssä ollaan valmistelemassa lakimuutosta, jossa kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät jatkossa sertifioitaisiin (auditoitaisiin). Tällä tarkoitetaan ulkoista arviointia tietyin kriteerein, onko järjestelmä otettavissa käyttöön asiakas/potilastyössä. Nyt on hyvä aika pohtia kriteereitä, kun kerran asiantuntijoita riittää.(http://www.stm.fi/vireilla/sahkoinenresepti)

Avaan keskustelua osittamalla sertifiointihaasteen palasiin. Palveluprosessiin liittyy paljon erilaisia vaiheita, johon tieto kiinnittyy. Kaikissa vaiheissa tarvitaan asiakkaan ja ammattiauttajan panosta joko erikseen tai yhdessä.

1. palvelujen tarve ja palveluihin hakeutuminen
2. lähtökohtatietojen hankinta
3. ongelman, tarpeen arviointi
4. varsinainen palvelu ja siihen liittyvät tiedot
5. palvelun päättyminen ja siihen liittyvät tiedot

Palveluprosessiin liittyy lisäksi kaksi oleellista tietotekijää: 1. tiedon laatu ja 2. tietoturva. Nämä kaksi tekijää on sovitettava yhteen palveluprosessin osapuolien rooleihin. Äärimmäisessä hädässä ja kiireessä on toimittava epätäydellisenkin tiedon avulla. Äärimmilleen viritetty tietoturva voi olla esteenä asiakkaan/potilaan laadukkaalle palvelulle. Nopeasti, tehokkaasti etenevä palveluprosessi, laadukas tieto ja sisään leivottu tietoturva takaavat asiakas/potilasturvallisuuden.

1. Palvelujen tarve ja palveluihin hakeutuminen - kansalainen, asiakas, potilas keskeisessä roolissa.
Meidän kansalaisten olisi hyvä tunnistaa palvelujen tarve. Luotettava etukäteisinformaatio sähköisenä ja myös puhelinpalveluna auttaisi jonottamisen ongelmiin ja palvelujen kohdentamiseen. Informatiivinen ja käyttäjälle helppo "alku" on ensimmäinen tietojärjestelmähaaste. Toinen haaste on päästä kiinni palveluun. Työssä olevalle se ei ole ongelma (toimiva työterveyshuolto ja yksityiset palvelut), mutta muille kyllä (terveyskeskusten palveluhaasteet).

2. Lähtökohtatietojen hankinnassa on jo osapuolia kolme: asiakas, ammattiauttaja/ palvelun tarjoaja ja valmiit tietovarantolähteet (kuten väestötietojärjestelmä). Terveydenhuollossa tähän vaiheeseen voidaan kytkeä myös erilaiset tutkimukset (kuten laboratoriotutkimukset, röntgen jne.). Tässä vaiheessa on myös suuri mahdollisuus kerätä puutteellista tai väärää lähtökohtatietoa.

3. Ongelman/tarpeen arviointi pitäisi tapahtua laadukkaan tiedon avulla. Silti virheitä sattuu. (ks. esim. 11.11.12. Helsingin Sanomien mielipidesivun kirjoitus kivuista ja niiden syistä). Systemaattisesti on mahdollista edellyttää, että kaikki ammattiauttajat käyttävät tukenaan esimerkiksi päätöksentuen järjestelmää. Silti on mahdotonta siirtää päätöksenteko ihmiseltä koneelle. Toisin päin on myös varmistettava, että tällaiset tekniset päätöksen tuen järjestelmät eivät syötä virheellistä tietoa.

4. Varsinainen palvelu ja siihen liittyvät tiedot pitää voida kirjata helposti, nopeasti ja kirjaajana voisi mielellään olla varsinainen palvelusta vastuullinen henkilö. Tämän tavoitteen toteuttaminen on sitä hankalampaa, mitä suurempi on palveluja tuottava organisaatio. Palvelun tuottamisesta ja kirjaamisen ketjusta voi tulla todellinen tiedon laadun uhka. Jos tietojärjestelmä on käyttäjän kannalta työläs ja vaikea, uhat kasvavat.

5. Palvelun päättäminen ja siihen liittyvät tiedot ovat haaste, jossa tiedon tulee olla kansalaisen/asiakkaan/potilaan kannalta ymmärrettävää ja tietysti laadultaan korkeata. On hyvin yleistä, että informaatio rakennetaan ammattilaisen näkökulmasta. Tunnettua ovat lääketieteelliset termit ja niiden ymmärrettävyys. (ks. esimerkki tunnisteesta Olli potilaana). Tunnettua on myös erilaisten hallinnollisten päätösten juridisluontoinen koukeroisuus. Monesti jää myös vähälle huomiolle jatkohoito tai neuvonta, mitä kannattaa jatkossa itse tehdä. 

Tietojärjestelmä tai niiden ryväs pitää rakentaa palvelutoimintaan liittyen. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä on moniportainen ja toisistaan organisatorisesti riippumattomista toimijoista koostuva. Tässä nyt JulkICT-strategian hienot yhteentoimivuusperiaatteet ovat kova sana.(http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20121017Julkis/01_JulkICTstrategiaehdotus_17.10.2012.pdf). Tietojärjestelmien sertifioinnissa tarvitaan siis myös yhteentoimivuuden sertifiointi. JulkICT-strategia on lausunnoilla. Paperissa on paljon hyviä periaatteita, mutta paperissa esitettyyn "ekosysteemi"-hallintamalliin en usko. Nyt vain on löydettävä lainsäädännöllinen ratkaisu, jossa yhteentoimivuus eri palvelujen tuottajien kesken taataan (julkiset ja yksityiset; kunnat ja kuntayhtymät; valtio ja kunnat). Samansuuntaista arviointia on tuoreessa Tietoviikon kolumnissa ( http://www.tietoviikko.fi/cio/nain+konsultti+arvioi+valtion+ja+kuntien+yhteista+itstrategiaa/a855009).

Päivitys 12.11.2012: Tuli kyselevä kommentti aiheesta miksi sosiaalihuolto ja terveydenhuolto ollaan pistämässä samaan koriin Apotti-hankkeessa. Olen tuota samaa itsekin ihmetellyt niin blogeissani kuin keskusteluissakin vastuullisten kanssa. Näyttää siltä, että Apotin ympärillä on monenlaista intressiryhmää ja intohimoa. Kuitenkin terveydenhuollolla ja sosiaalihuollolla on kummallakin omat toisistaan poikkeavat toimintalogiikkansa. Yhdistävinä tekijöinä ovat eräät potilas/asiakasryhmät kuten esim.  hoitoa ja hoivaa tarvitsevat ikäihmiset.