Aloitan nyt oman elämäkertani ajatusten purkua. Elämäkerta on massiivinen 500 sivun teos, joten blogikirjoitukseen mahtuu vain aina joku pieni näkökulma. Tämä pärjääminen olkoon ensimmäinen katkelma kirjastani. Se on luettavissa kirjan sivuilta 478-480 ja 489. Olen nyt 71-vuotias ja siirtymässä vähin erin eläkepäiville. Blogikirjoittelukin on ollut viime aikoina vähäistä. Kirjan tekeminen yksinkertaisesti vei mehut kirjoittamiselle.
Kuvan kehittelin kirjassani ”Hyvinvointi- ja
terveyshyöty”. Kuvan juuret ovat hollantilaisen tutkimusryhmän töissä sekä suomalaisissa
sovelluksissa.[1]
Juuret ja kehityskulku yllä olevaksi kuvaksi kehittyy pitkin kirjaa.
Pärjäämisen aste antaa toivoa jatkosta. Tämän hetken oma arvioni on, että sijoitun tuossa pärjäämisen mallissa vasemman ylälaatikon ja alalaatikon välimaastoon. Tosin olen riskiryhmää erityisesti sepelvaltimotaudin osalta. Olen siis ”aktiivinen ja ongelmien kanssa pärjääjä”. Kuvaa voidaan tulkita yksilöllisten kokemusten, tuntemusten perusteella, mutta myös objektiivisten pärjäämiseen liittyvien hyvinvoinnin ja terveyden ongelmien, sairauksien vammojen perusteella. Pärjääminen ei ole pysyvä olotila -ei subjektiivisesti eikä objektiivisesti. On sairauksia ja vanhenemisen haurastumisen ongelmia, joiden kehityskulku ei välttämättä ole positiivinen. Näin saattaa minunkin osaltani olla, että ajaudun kohden pärjäämisen vaikeutumiseen ja sekä hyvinvoinnin ja terveyden lisääntyviin haasteisiin. Mutta luotan siihen, että ajautuminen ei ole väistämätön etenemistie tällä iälläkään. Omilla toimilla ja tekemisellä on vaikutusta edelleen elämänpolkuuni.
Pärjäämiseni jälkipohdintaa. Tuota nelikenttää pitää tulkita jatkumona eikä pelkkänä ihmisen sijoittamisena yhteen laatikkoon. Muutos on myös jatkuvaa. No laajemmin ottaen pärjäämiseen liittyy muutakin kuin pelkkää terveyttä ja hyvinvointia. Olisin voinut pärjätä eri elämänvaiheissa aivan toisinkin. Jospa en olisikaan päässyt oppikouluun. Olisin ehkä mennyt kansalaiskouluun ja sitä kautta koko yliopisto-opiskelun ura ja sen jatkot olisivat olleet mahdottomia – no ainakin lähes. Entä jos en olisi päässyt yliopistoon? Entä jos vastaani yliopistossa ei olisi tullut tuo kurssineuvostoepisodi? Entä jos en olisi päässyt siviilipalveluun keskussairaalaan? Entä jos en olisikaan saanut vakitöitä sieltä? Entä jos olisinkin saanut pakotettua itseni eteenpäin akateemisella uralla – jatkotutkinnot, väitökset jne. Entä jos olisin kyllästynyt koko blogistin tai tietokirjojen tekijän uraani? Niin käyttämättömiä mahdollisuuksia pärjäämisen saralla olisi ollut käytettävissä tai pakotettavissa. Nyt mennään kuitenkin näitä polkuja eteenpäin.
Pärjääminen saa uuden sisällön nykykäsityksiin verrattuna, kun tiedon räjähdys ulottuu ihmisten sisimpiin tunteisiin ja ajatteluun. Pahimmillaan voidaan joutua sekaannuksen tilaan siitä, miten elämässä pitäisi selvitä. Parhaimmillaan tiedon räjähdys antaa mitä moninaisimpia välineitä pärjätä elämässään. Selviytyminen elämässä digitalisoituu entisestään. Se näkyy jo nyt erilaisissa palveluissa ja niiden käytön haasteissa. Palvelujen käytettävyys on jo nyt kovilla. Jos edelleen rakennetaan palveluita organisaatiolähtöisesti eikä asiakaslähtöisesti, saadaan aikaan vain lisää käytettävyysongelmia. Myös palvelujen määrä ja sirpaloituminen vaikeuttavat pärjäämistä niiden kanssa. Vastalääkkeenä olisi kehittää palveluita ekosysteemin idealla. Kerroin avoimuutta koskevassa pohdinnassani nykytilanteesta ja mahdollisuuksista. Jonkinlaista koordinaatiota tällainenkin toiminta edellyttää.
Testatkaapa omaa pärjäämisen tilaa joulua odotellessanne.
[1] Nylander 2021, 229 (oheinen ylin kuva); pärjäämiskäsitteen juuret
ja kehityskulku: 67–68, 125–128, 223–225, 229, 249
Lähde: Olli Nylander: Lauttasaaresta sotemaailmaan. Tuumailijan elämäkerta 1950-luvulta 2020-luvulle, BOD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti