"Puhun niin totta kuin osaan" ja SOTE -sovellus

Kuva IL:n artikkelista: hallituksen kolmikko kuvassa

"Ahneus, tyhmyys ja politikointi ovat syynä sille, että sote-uudistus on vaarassa kaatua" Näin toteaa toimittaja Kreeta Karvala Iltalehdessä 9.12.2017.  Kreetan analyysissä ahneuteen ovat sortuneet ennen muuta yksityiset yritykset Mehiläinen kärjessä. Mutta ovat myös Kepun ja kokoomuksen jääräpäiset sotenäkemykset, joissa asiantuntijoiden kannanottoja ei ole riittävästi kuultu. Tyhmyyttä on myös tuo jääräpäisyys samoin kuin yritysten viimeisen päälle tavoitteet hyötyä epäselvästä tilanteesta. Politikointia ovat puolestaan niin hallituksen kuin oppositionkin toimet. (1)

HS-kuva: Merilappi 10.12.2017

"Sotesta tuli sekundaa" - otsikoidaan Heikki Hiilamon pitkässä puheenvuorossa HS:n sunnuntainumerossa 10.12.2017. Heikki analysoi astetta yksityiskohtaisemmin sotetilannetta samantyyppisin päätelmin kuin Karvala. Heikki avaa vielä virkamiesten, poliitikkojen ja asiantuntijoiden välistä käden vääntöä. Hiilamon mielestä "tätä huonommin ei voi uudistusta suunnitella". (2)

"Puhu niin totta kuin osaan" - politiikka faktojen jälkeen on kirja, joka sattui eteeni Imagen artikkelin pohjalta. (3) Aloitin kirjan lukemisen ennen Karvalan ja Hiilamon puheenvuoroja. Täytyy sanoa, että Johanna Vuorelman ja Paul-Erik Korvalan toimittama kirja avaa monipuolisesti politiikan, tiedon ja asiantuntijuuden välistä kädenvääntöä. Todella pitkä poliittinen historia osoittaa, että totuuden vääristely, valehtelu ja monenlainen propaganda on kuulunut poliitikkojen toimintatapoihin. Se on tällä hetkelläkin pikemminkin normaali tila. Kirjassa analysoidaan ns. suuret valeet ja valehtelijat. Suomalainen historia ei mahdu tältä osin kirjoittajien agendalle (kuten totalitarismi tai henkilögalleriassa Hitler, Berlusconi, Bush nuorempi, Trump, Erdogan). Propaganda ja monet vaikutuskeinot ovat arkea kaikkialla. Mutta kansalaisetkin tulkitsevat monin tavoin todellisuutta. Totuudesta, faktoista valitaan sellaisia paloja, jotka sopivat omiin toiveisiin ja utopioihin. Näin kansalaiset voivat kiistää osan faktoista uskomustensa vastaisina.

Poliittista puhetta on neljää sorttia. Klassinen tapa on muita poliitikkoja kunnioittaen lausua painavia mielipiteitä. Parlamentaarinen puheenparsi ihanteellisimmillaan lienee tätä. Kanoninen tapa on saarnata asioita vetoamalla korkeampiin voimiin kuten vaikkapa Raamatun sanaan. Teatraalinen tapa on on vedota tunteisiin, jopa dramatisoiden tilannetta. Ja sitten on tämä "kuivin ja ehkä tylsin" tapa vedota asiantemukseen. Tätä kutsutaan rationaalis-legaaliseksi argumentaatioksi. Kaikkia neljää puhetapaa käytetään. Ehkä varmin tapa välttää kritiikki on vedota uskoon, uskomuksiin, vakaumukseen. Tähän voidaan vielä liittää dramaattisia tarinoita, joiden todenperäisyyttä on vaikea todistaa. Haastava tapa on vedota asiantuntemukseen. Tietoa kun voidaan rakentaa ja tulkita monelta kannalta. On myös mahdollista käyttää harkittua näkökulmaa ja asiantuntijuutta omien uskomusten ja tavoitteiden perusteluna. Politiikassa ääripäänä voi olla ns. syntipukkiajattelu, jossa kaikki omaa vakaumusta vastaan tuleva tieto tuomitaan suoraan totuuden vastaiseksi.Totalitaarinen ajattelu käyttää tätä menettelyä. Uhka voi tulla sisältä tai ulkoa, mutta se uhka rikkoo jotain suurempaa. (esim. Erdoganin menettely Turkissa tai Trump). Lievää asiantuntijavaltaa edustaa vetoaminen pragmatismiin tai pistämällä pystyyn virkamieshallitus. Puoluepolitiikka suljetaan pelin ulkopuolelle. Arvot korvataan pragmatismilla. Kuten huomaamme Korvelan ja Vuorelman kirja avaa paljon taustoja myös tähän sotemaailmaan.

Sote-sovellus aiheesta "puhun niin totta kuin osaan".

• Arvot. Hallitushan on nostanut arvoissa kärkeen ihmisten välisen eriarvoisuuden kitkemisen ja kansalaisten valinnanvapauden. Nämä kaksi arvoa ovat myös opposition hyväksymiä. Näiden arvojen edelle ovat kuitenkin menneet ahneus ja eri osapuolten valtaintressit. Arvoksi on nostettu myös kustannustehokkuus, mutta siinäkin erilaiset lähtökohtaolettamukset ja ennusteet ajavat lopputulosarvioita ristiin.
• Tosiasioihin vetoavat tavalla tai toisella kaikki osapuolet: hallituksen eri puolueet, oppositio, virkamiehet, asiantuntijat, tutkijat. Yksinkertaisimmillaan todetaan, että ne on otettu huomioon tai toinen osapuoli toteaa, että eipä ole. Syvällisemmin voi olla myös kyse siitä, että tietoa tulkitaan eri tavoin joko tarkoituksellisesti tai vahingossa.
• Politikointi näkyy onnistuneena oman edun tavoitteluna tai suorastaan härskinä tyhmyytenä. Maakuntauudistus on kepun politikoinnin tulosta, jossa jo omatkin paikallispoliitikot kääntyvät uudistusta vastaan. Valinnanvapaus on kokoomuksen politikoinnin tulosta, jossa yritykset ovat saaneet mahdollisuuden oman liiketoimintansa laajentamiseen, mutta kansalainen on hämmennyksessä ja pahimmassa tapauksessa menettäjän roolissa. 
• Pakkomielle tehdä kattava kokonaisuudistus ja vauhdilla. Alun perin piti tehdä vaiheittainen uudistus ja sekin voitaisiin tehdä monella tapaa. Helpoin tapa olisi uudistaa sieltä, missä on suurimmat ongelmat. Eriarvoisuutta ei poisteta nykyuudistuksella. Kustannuksia ei katkaista nykyuudistuksella. Perusterveydenhuollon saatavuutta voitaisiin parantaa ilman kokonaisuudistusta. Väestöpohjaa voisi kasvattaa ottamalla pohjaksi nykyiset sairaanhoitopiirit jne. Nämä vaihtoehtoiset ratkaisumallit eivät vain ole muotia.

Muutama reunahuomautus vielä Korvelan ja Vuorelman kirjaan:

• jäin ihmettelemään, että kirjoittajat eivät siteeraa tai pohdi suomalaista keskustelua laajemmin; tätä keskustelua olen seurannut ja kommentoinut viimeisten parin vuoden aikana (4)
• politiikka tieteenalana on rajoittunutta eikä se mene syvälle muiden tieteenalojen keskusteluun - esimerkiksi aivan oleellinen osa totuuden pohdintaa osuu "poliittiseen taloustieteeseen" ja siitä käytyyn moninaiseen keskusteluun (5)
• tiedonkäsitys jää pitkälti "faktapohjaiseksi" käsitykseksi - tämä voidaan kääntää nurinpäin "fakta" on aina eräs näkökulma todellisuuteen; "faktaa" haastetaan jatkuvasti eri tieteenaloissa (aihetta sivutaan Korvelan asiantuntijatietoa koskevassa artikkelissa) - esimerkiksi kriittisen relativismin tiedonkäsitys tuo juuri tähän perusteellista taustaa (6). 
• ennustamisesta on käsitelty kirjan Korvelan artikkelissa hyviä esimerkkejä, mutta ennustamisen perimmäisiä ongelmia ei ole nostettu esille. (7)
  

Imagen kuva, viite 3: Johanna Vuorelma

Politiikka ja "faktat". "Puhun niin totta kuin osaan" on lainaus poliitikolta. Kuitenkin poliitikon osaaminen voi olla juuri päinvastaista. Voitaisiin sanoa, että puhun sellaista muunneltua totuuttua, kuin syvempien tarkoitusperieni kannalta on tarkoituksenmukaista. Tai ymmärrän totuuden omalta kannaltani. "Politiikka alkaa siitä, mihin  faktat loppuvat". Tässäkin voidaan tulkita, että poliitikot käyttävät faktoja hyväksi politiikassa. Mielestäni ne eivät ole erillään vaan sisällä politiikassa eri tavoin. Koska nämä "faktat" ovat sisällä politiikassa ja niitä tulkitaan monin tavoin, on syntynyt epäluottamus eri osapuolten kesken. Onko tämä nyt sitten luottamuksen jälkeistä aikaa, kuten kirjan kirjoittajat toteavat.


Viitteet

(1) IL-analyysi 9.12.2017/ Kreeta Karvala: ahneus, tyhmyys ja politikointi - näistä syistä sote-uudistus takkuaa. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712082200591526_pi.shtml

(2) HS-Sunnuntai 10.12.2017: Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005483366.html

(3) Image 2017: "Politiikka alkaa siitä mihin faktat loppuvat". http://www.image.fi/image-lehti/politiikka-alkaa-siita-mihin-faktat-loppuvat?utm_source=vko-xx-17&utm_medium=email&utm_campaign=image-uutiskirje
Imagen artikkelissa nostetaan esille seuraavat pointit:

• keskitytään sellaisiin ilmeisiin valheisiin, jotka on faktuaalisesti kumottavissa
• valehtelu politiikassa ei ole määrällisesti ja laadullisesti lisääntynyt
• suuri murros ei liity totuuteen vaan ideologioiden paluuseen -haastetaan libraraalinen demokratia
• luottamuksen romahdusta on mahdollista mitata - talouden notkahdus näkyy muutaman vuoden viiveellä luottamukseen
• luottamus voi palautua talouden nousun myötä tai kyllin laajaa suosiota nauttivan poliittisenvoiman myötä - ei kuitenkaan Suomessa
• Suomessa epäluottamus on tällä hetkellä normaali tila. 
• faktantarkistusta ovat toimittajat tehneet aina, mutta toden ja valheen monimuotoisuus ja laajuus ovat hämärtyneet; jopa kaikki me olemme elämämme faktantarkistajia
• poliittisia päätöksiä perustellaan uskolla kaikissa eduskuntaryhmissä.

(3) Paul-Erik Korvela, Johanna Vuorelma: Puhun niin totta kuin osaan, Docendo 2017

(4) Olli Nylander: Tietojohtaminen ja tapaus SOTE, Nordestadt 2017, ss. 23-33: Olen pohtinut kirjassani totuutta ja valetta, valeuutisointia, asiantuntijuutta, kokemustietoa, esimerkkejä lähetä sotea ja sotesta, talouspolitiikkaa poliittisena taloustieteenä, tunteiden roolia tiedossa ja päätöksenteossa. Ks. myös aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia, jossa käsittelen titeen popularisointia ja totuuden jälkeistä aikaa:
- http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/01/onko-totuuden-jalkeinen-aika-menossa.html
- http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/12/bloggaajan-vuoden-rasitukset-ja-tulokset.html
- http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/11/tieteen-polarisointi-voi-johtaa.html 

(5) Talouspolitiikasta ja poliittisesta taloustieteestä: http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/01/talouspolitiikka-ja-taloustiede_15.html;
Ks. myös Kilpailukykysopimus (kiky) on tulkittavissa osaksi poliittista taloustiedettä. Wikipediassa on tästä hyvä tiivistys: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kilpailukykysopimus
Työvoimakustannusten alentaminen hyödytti Suomen vientiä, mutta kotimainen ostovoima ja kotimainen kulutus kärsivät, koska ihmisten kulutusmahdollisuudet vähenivät. Työajan pidennys voi houkutella työnantajia vähentämään työntekijöitään. Vaikutus tulonjakoon on suuri: sopimus merkitsi mittavaa tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille. Samalla se vei valtiolta verotuloja, koska työnantajille siirtynyt raha on kevyemmin verotettua. Sopimuksella toivottiin syntyvän uutta talouden aktiviteettia, mutta syntyvät uudet verotulot arvioidaan pienemmiksi kuin valtion toisaalla menettämät tulot, joten julkisen sektorin alijäämät kasvavat.^[1] Kilpailukykysopimuksella on myös epäsuoria tulo- ja varallisuusvaikutuksia: haitat kasautuvat pääosin pieni- ja keskituloisten riesaksi, ja hyödyt kasautuvat valtaosin ennestään rikkaimpien eduksi. Talouspolitiikassa on suuntauksia, jotka uskovat niin sanottuun trickle down -uskomukseen eli tulojen valumavaikutukseen. Sen mukaan rikkaimpien lisätuloista valuu aikanaan lisää tuloja muillekin. Valumateorian uskottavuus on kuitenkin kyseenalainen, sillä esimerkiksi teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on todennut tämän jokseenkin harhaiseksi uskomukseksi, joka on ennemmin kasvattanut kuin supistanut tulo- ja varallisuuseroja. Suomessa Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n tutkijat ovat vastikään todenneet, että suurituloisimpien veronkevennykset vähentävät verotuloja eivätkä ne siis ole taikakeino, joka kustantaisi itse itsensä.^[4]


(6) Kriittinen relativismi: http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/12/bloggaajan-vuoden-rasitukset-ja-tulokset.html; http://www.tietojohtaminen.com/uusin-lehti

(7) Epävarmuus ja ennustaminen: Nylander 2017, ss. 140-143; Nate Silver: Sigmaali ja kohina. Miksi monet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät, Terra Cognita 2014