1970-luvun alun yliopistomaailmassa yhteiskuntieteiden
opiskelijana opin, että tietoon pitää suhtautua kriittisesti. Oman tietämyksen
lisääminen on jatkuva kasvuprosessi. Pitää olla aktiivinen, utelias ja rikkoa
ennakkokäsityksiä. Välttämättömyysajattelulle on aina olemassa vaihtoehtoisia
teitä.
Sattuma heitti minut Tampereelle keskussairaalaan sivariksi 70-luvun
lopulla ja sen jälkeen kantapeikoksi. Tampereella opin, että pelkästään
kriittinen asenne ei riitä. On esitettävä omia vaihtoehtoja. Jäi myös mieleen,
että joidenkin ihmisten kanssa synkkaa ideointi ja ideoiden toteuttaminen
vuorovedoin. Joidenkin kanssa hikoaa vain kainalot. Kyse on erään
tutkijakaverini mukaan ns. Lennon- McCartney- ilmiöstä. Ilman tätä paria ei
olisi syntynyt satoja kappaleita ja hittejä. On upeata kokea sama ilmiö.
Tampereella
opin myös, että eräs työyhteisön kehittämisen väline on projekti. Projekti
sopii moneen ja moneen ei. Projekti voi onnistua tai epäonnistua. Projektissakin
on kyse ongelmanratkaisusta, uusista etenemispoluista ja ratkaisuista. Tietoammattilaisena
tuli tutuksi valtion keskitetty suunnittelujärjestelmä, jossa ohjauksen
välineinä olivat virkakiintiöt ja hankerahat. Se tosin ajautui umpikujaan, kun
suljettuun yhteiskuntaan sopiva suunnittelujärjestelmä rapautui käsiin.
Viha-rakkaus-suhde tilastoihin sai alkunsa
keskussairaalan erilaisista suunnittelutehtävistä. Innostuin hyödyntämään
laajemminkin erilaisia valtakunnallisia tietovarantoja. Huomasin, että tietojohtaminen
oli varsin ohutta. 1990-luvun alussa minut tempaistiin Stakesiin kehittämään
valtakunnallisia rekistereitä. Tietojärjestelmien rakentaminen on työläs
projekti, jossa on mitä suurimmassa määrin kyse toiminnan ja ihmisten
toimintatapojen muuttamisesta. IT on apuväline tai este, parhaimmillaan
mahdollisuus.
Johtamisesta opin, että pelkkä tiedolla johtaminen ei auta
mihinkään. Ihmisten johtaminen on jatkuvan oppimisen paikka. Oppi tilastoista Stakesin
ajoilta oli, että tilaston takana on aina taustatieto, metatieto. Fakta on aina
riippuvainen taustaoletuksesta (metatiedosta). Tilaston ei tarvitse olla
emävale, jos sen tuottamisprosessissa noudatetaan tiukkoja laatukriteerejä ja
metatiedot on kunnossa. Kehitimme hyvän työkaverin kanssa 2000-luvun alussa
sovelluksen termistöstä data – informaatio- tieto/tietämys – viisaus. Sen ydin
tilastomaailmassa on juuri tuo meta-ajattelu. Tämä metodinen näkökulma pätee
hienosti tähän päivään ja vaikkapa ajankohtaiseen kysymykseen
kestävyysvajeesta.
Nykyinen työni Valvirassa on tehnyt tutuksi kokonaisarkkitehtuurin.
Malli tulee USA:sta, mutta sen suomalainen variantti on VM:n kehittämä.
Toiminta – tieto – tietojärjestelmä – teknologia ja niitä kaikkia yhdistävä
tietoturva ovat hyvä metodi ja hyvä renki tietotyössä. Kyse on vuorovaikutuksesta,
joka onnistuessaan saa aikaan tehokkaan ja vaikuttavan tiedon johtamisen ja
tiedolla johtamisen välineistön.
Jälkikirjoitus 27.12.2015: Tietoasiantuntija-lehden päätoimittaja pyysi minua kirjoittamaan ennalta määritellyllä tarkalla enimmäispituudella aiheesta "Miten minusta tuli minä?". "Kriittisyys" liittyy 70-luvun HY:n yhteiskuntatieteiden ilmapiiriin, jossa ajauduin opiskelemaan filosofiaa monipuolisesti - kriittisesti. (Ei siis välttämättömyys, kuten eräs muotiaate tuolloin käski). Tästä voisi kirjoittaa joskus oman stoorinsa. Siviilipalvelus oli 70-luvulla eettisen vakaumuksen koetinkivi. Kuvaava kirja tästä on Erkki Löfbergin teos "Kanta vaihteli - sivarit kertovat" (Like 2013). Tästäkin elämänvaiheesta voisi kirjoittaa oman pienen tarinan. Keskussairaalassa on oma sivarien alakulttuuri tiukkoine debatteineen. Lennon-MacCartney-vertaus tarkoittaa tiettyä kahden henkilön keskinäistä ajatusten ymmärrystä ja ideoiden kehittelyä. Näitä "synkkauksia" ei kovin montaa elämän varrelle mahdu. Pitkä avioliitto vaatii tuon synkkauksen. Opiskeluajoilta Karin kanssa ajatus lensi. Nuo ajatukset ovat vieläkin ajatteluni juuria. Tampereella työelämässä Rapen kanssa kehitimme ja toteutimme monia juttuja. Stakesissa kehittelimme rekistereitä Pekan kanssa ja loimme mielestämme uutta tilastoajattelua Mikon kanssa. Monesti olen kokenut tuon ideoiden alasampumisen kohtalon. Hyvä niinkin. Ilman noita kokemuksia en kirjoittelisi näitä blogeja.
Viite: Olli Nylander: Tietoasiantuntijan urapolku. Miten minusta tuli minä?, Tietoasiantuntija - lehti 5/2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti