Mitä erikoistuneempaa hoitoa potilas tarvitsee, sitä suuremman, kattavamman ja monipuolisemman pitäisi olla palvelujen tarjoajan. Terveydenhuollossa vaativien erikoissairaanhoidon palvelujen tarjoaminen edellyttää suurta ammattitaitoa, mutta myös vaativia sairaanhoidon tukipalveluita (kalliita sellaisia). Erikoistuneille palveluille pitää olla myös varmuus käyttäjistä. Mitä suurempi on väestöpohja, sitä enemmän on tuossa väestössä erityisten palvelujen tarvitsijoita. Siksi tämän päivän Helsingin Sanomissa (16.6.2012) HUS:n toimitusjohtaja Aki Linden vannoo HUS:n nimeen. Kun vielä HUS:n kustannustehokkuus ja vaikuttavuus on saatu hyvälle uralle (näin ei aikaisemmin ole aivan ollut), ymmärrän Lindenin huolen. Kannatan siis edelleen sitä, että ainakin suuret ylipistosairaalapiirit saisivat terveydenhuollon uudistuksen jälkeen jatkaa nykyiseltä pohjalta.
Samassa Helsingin Sanomien (16.6.2012) mielipideosastossa kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Anne-Mari Virolainen puhuvat potilaan valinnanvapauden puolesta. Palvelujen tuottajalla maksettava korvaus pitäisi seurata potilaan mukana. Tämä ajatus puolestaan perustuu siihen, että on tarjolla tasavertaisia palveluita, joista potilas voi valita. Taustalla pitäisi heidän mielestänsä olla laaturekisteri, josta siten voitaisiin vertailemalla tehdä päätös, minne hakeudutaan hoitoon. Tällainen valinnanvapaus ei voi kuitenkaan koskea vaativia erikoispalveluita, koska niitä ei yksinkertaisesti kannata ja voi perustaa sinne sun tänne mahdollista asiakkaiden toivossa. Mielestäni keskustelu tässä valinnanvapausasiassa ei kulje oikeata reittiä. Jos olisi tilanne sellainen, että meillä olisi vaativan erikoissairaanhoidon palveluissa ylitarjonta, silloin saatettaisiin voida terveysmarkkinoiden kautta ajaa alas huonosti toimivat yksiköt. Suomessa tämä on puhdasta teoriaa. Myös perusterveydenhuollossa ongelmana on pikemminkin hoitomahdollisuuksien puute kuin valinnanvapaus.
Sarkomaa ja Virolainen ottavat esimerkkiä Ruotsista. Kuitenkin eri maiden malleja pitäisi voida verrata kokonaisuuksina, ei paloittain. Maiden vertailussa pitää voida ottaa huomioon rahoitusmalli, valtion ohjausrooli, yksityisten ja julkisten palveluiden suhde sekä maan väestörakenne ja aluerakenne. Pohjoismaita voidaan monilta osin verrata toisiinsa. Suomen nykytilanteessa on kuitenkin joitain erityispiirteitä, jotka pitää ottaa huomioon. Näitä ovat ainakin: monikanavainen rahoitusjärjestelmä, kuntien autonomia, valtion heikko ohjaus, omanlaisensa perusterveydenhuoltojärjestelmä, väestövastuu (kuntien pakkojäsenyydet kuntayhtymissä) jne. Suuret uudistukset jonkin toisen maan mallin mukaan edellyttävät myös ratkaisevia uudistuksia kaikilla osa-alueilla.
Hoidon laatu, potilasturvallisuus ja hoitovirheiden minimointi ovat seikkoja, joihin kannattaa panostaa riippumatta terveydenhuollon järjestelmästä. Tätä työtä on tehty erityisesti vapaaehtoista tietä pyrkimällä rakentamaan myös seurantajärjestelmiä. Haasteena on se, tulevatko kaikki virheet esille. Ennen muuta haasteena on, tulevatko esille läheltäpititapaukset. Ja voidaanko tätä kautta vähentää riskejä. Haasteena on myös saada aikaan kattava rekisteröinti, joka on sisäänleivottu hoitoprosesseihin, tietojärjestelmiin. Järjestelmä ei voi olla syyllistävä, koska silloin tiedon laatu kärsii ja myös korjaavat toimenpiteet jäävät torsoiksi.
Kaksi edellistä blogikirjoitustani avaavat myös vyyhteä väestövastuusta ja potilaan valinnanvapaudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti