Puuttuuko yhteinen tahtotila?

Kaksi teemaa sosiaali-ja terveydenhuollon uudistamisessa ovat viime aikoina viihtyneet julkisuudessa: vanhustenhuolto - ikäihmisten palvelut ja terveyskeskusten tilanne - erityisesti lääkäritilanne. Lääkäriliiton valtuuskunta tuli julkisuuteen viime viikolla kannanotolla. Kannanotossa nostettiin esille keskeiseksi ongelmaksi hoitoon pääsy - erityisesti perusterveydenhuollossa sekä terveydenhuollon kokonaisuudistus niputtamalla erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto yhteen. Ikälakia pohtinut työryhmä puolestaan löysi runsaasti kehittämisehdotuksia eikä päätynyt esittämään henkilöstömitoitusten asettamista lakiin. Helsingin Sanomat 12.5.2012 uutisoi ja pääkirjoittaa molemmista aiheista. Kolmas viime aikojen kestosuosikki on ollut tietojärjestelmien ongelmat erityisesti terveydenhuollossa. Kaikissa kolmessa asiassa näen jotain yhteistä - puuttuu yhteinen kansallinen tahtotila, välineet tahtotilaan pääsyyn ja toimenpiteet ovat "hakusessa".

Uutisia aiheista:
Helsingin Sanomat 12.5.2012: Pääkirjoitus: "Pula lääkäreistä loi markkinat keikkalääkäreille... Nykymuotoinen perusterveydenhuolto on tullut tiendä päähän. Kunnat ovat aivan liian pieniä yksiköitä hoitamaan sitä. Nyt olisi nopeasti lopetettava riitely siitä, miksi terveydenhoidon järjestämisalueita kutsutaan ja miten ne muodostetaan. Kopioidaan malli vaikka muista Pohjoismaista, joissa terveydenhoito toimii."
Helsingin Sanomat 12.5.2012 - kotimaan uutinen: "Hoitajien määrä mietityttää ministeriä ... Ministeri on pahoillaan siitä, että hänen arvostamansa työryhmän esitystä on moitittu vesitetyksi. " "Käsipareja ei ole riittävästi... kansanedustaja Arja Juvosen mielestä vanhustenhoito tarvitsee sitovat määräykset hoitajien määrästä." 
Lääkäriliiton uutinen /julkaistu 11.05.2012 17.57 : "Lääkäriliiton valtuuskunnan mielestä terveydenhuollon järjestämisen on perustuttava noin 5-15 alueeseen, jotka vastaavat terveydenhuollon kokonaisuudesta. Tämä takaa riittävän järjestämisosaamisen ja riittävät taloudelliset edellytykset. Palveluiden tuotanto voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Tärkein kriteeri järjestelmän rakentamisessa on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumattomuus. Järjestelmän on turvattava hoidon saatavuus ja saavutettavuus yhdenvertaisesti. Lisäksi palvelujärjestelmältä vaaditaan tehokkuutta, taloudellisuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Nykyisin terveydenhuollon järjestämisvastuu on hajautettu kunnille, joiden keskimääräinen väestöpohja on vain noin 16 000 asukasta. Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu on kahdellakymmenellä sairaanhoitopiirillä, joista vain osalla väestöpohja on riittävä kantamaan taloudellista vastuuta. Euroopassa järjestämisvastuussa olevan organisaation keskimääräinen väestöpohja on minimissään 400 000 asukasta."
Hannu Halila: "Tietojärjestelmistä vaaraa potilasturvallisuudelle. Julkaistu 10.05.2012 13.30 Terveydenhuollossa käytettäviin potilastietojärjestelmiin liittyy paljon ongelmia. Lääkärien näkemyksiä potilastietojärjestelmistä on selvitetty laajassa kyselytutkimuksessa (1,2).Tietojärjestelmien käyttöönottoon on liittynyt odotuksia potilasturvallisuuden parantumisesta, mutta järjestelmien käyttöönotto on saattanut jopa heikentää potilasturvallisuutta. Selvitysten mukaan esimerkiksi lääkityksen turvallisuus ei parane ilman päätöksentekoa tukevia ominaisuuksia."http://www.laakarilehti.fi/

Yhteinen tahtotila. Kuntauudistus, sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistaminen sekä palvelujen organisoinnin uudistaminen ovat olleet "tahtotila"-keskustelun ytimessä. Lääkäriliitto nostaa mukaan keskusteluun potilaan hoidon saannin. Ministerikin kauhistelee jo ikivanhaa asiaa siitä, että vanhusten saamat palvelut ovat huolestuttavalla tolalla. Toisaalta kansallista tahtotilaa etsittäessä terveyskeskukset hakevat lääkärityövoimaa, jopa osa erikoissairaanhoidostakin kamppailee lääkäripulan kanssa. Kunnat hakevat erilaisia ratkaisuja vanhustenhuollon järjestämiseksi. Ulkoistukset ja palvelujen ostot saavat yhä lisää jalansijaa. Tilanteen hallinta kentällä lipuu vain kaummaksi päättäjiltä. Esimerkiksi puhutaan jopa vuokralääkäriyhtiöiden kiristyksistä. Puhutaan, että vanhusten inhimillinen hoito kärsii työntekijäpulassa. Lääkärit valittavat, että tietojärjelmät tökkivät, aiheuttavat ylimääräistä työtä ja potilasturvallisuus vaarantuu. Tästä kiistelystä ja tahtotilan hakemisesta puuttuu selvästi yksi osapuoli - kansalainen/ asiakas/ potilas. Tahtotila pitää nyt tehdä yhdessä eri osapuolten kesken kansalaisen, asiakkaan, potilaan näkökulmasta.

Välineet. Lisää lääkäreitä, lisää hoitajia, lisää rahaa ja resursseja - nämä on nähty ongelmien ratkaisujen välineiksi. Samoin välineiksi on nähty lait ja asetukset. Tietotekniikan uudistaminen puolestaan toisi helpotusta kaikkeen tai ainakin ne saataisiin nykyistä paremmin toimiviksi.  Samaan aikaan valtion ohjaus kentän toimintaan on edelleen lähes minimissään. Nyt pitäisi arvioida, millä välineillä kansalaisten-asiakkaiden-potilaiden tarpeet saataisiin parhaiten tyydytettyä. Lääkärikoulutuksen lisääminen vaikuttaa (jos vaikuttaa) lähes 10 vuoden viiveellä. Hoitajien lisääminen edellyttää  riittävää työvoiman tarjontaa ja rahaa. Nykytilanteessa kumpikin lisäys edellyttää täydellistä yksimielisyyttä valtion ja kaikkien kuntien kesken ja vielä yhteistä priorisointia juuri hoitajatarpeen tyydyttämiseen. Riittääkö sekään, jos tarjolla ei ole hoitajia. Lakien säätäminen on tuskallisen pitkä prosessi ja samalla erittäin epävarma sellainen. Lain valmistelu voi kestää vuosia ja sen toimeenpano jälleen myös vuosia. Tietotekniikkaa voidaan uusia kovalla rahalla ja pitkällä aikaviiveellä.Tietotekniikka ei ratkaise työprosessien uusimista, työvoimapulaa tai edes tehosta työprosesseja. Jos työprosesseja ei läpivalaista ja radikaalisti mietitä uusiksi, tietojärjestelmät vain sementoivat vanhat epätyydyttävät käytännöt. Kansalaiselle ja potilaalle organisaatioiden sekä rahoitusratkaisujen uudistamiset ovat toisarvoisia seikkoja. Rahat kerätään tavalla tai toisella julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa kansalaisilta (veroina, veronluontoisina maksuina ja suorina potilasmaksuina). Potilaalle on tärkeätä nopea hoitoon pääsy, laadukas hoito sekä terveyshyöty -  toki mielellään maksutta tai pienin kustannuksin.

Toimenpiteet. Hallitusohjelma on toimenpide-ehdotuksia täynnä, mutta tarvittava yhtenäinen tahtotila tuosta asiakirjasta puuttuu. Hallitus ei ole nostanut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista ykkösprioriteettiin (ymmärrettävää kyllä tässä Kreikkabuumissa). Sosiaali- ja terveysministeriöllä on kädet täynnä lakiuudistuksia. Järjestyskin uudistuksille on tehty poliitikkojen toimesta - ei uudistamisen logiikasta käsin  (vrt. ikälain valmistelu). Valtion ohjausvälineiden teho on rajallinen. Kaste-ohjelma ja muutkin ohjelmalliset välineet ovat koetellusti tehottomia. Uudistusten "kaataminen" kentälle hankkeiden kautta ei ole onnistunut kattavasti. Valvonta riutuu resurssipulassa. Pelkkä valvontaresurssien vertailu muihin Pohjoismaihin näyttää tuon epäkohdan. Potilas odottaa uudistuksia heti eikä seuraavalla vaalikaudella tai vuosien kuluttua.

Päätöksentekoon uusi ote. Entisaikoihin verrattuna sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko on verkostossa toimimista. Hierarkkinen malli on hävitetty jo 1990-luvun alussa. Verkostosta on vaikea hakea syyllisiä, syyttömiä tai aktiivisia/passiivisia toimijoita. Sosiaali- ja terveydenhuollon verkostossa toimijoita/päätöksentekijöitä voidaan listata seuraavaan tapaan: eduskunta, valtioneuvosto, ministeri, ministeriö, virastot,  Kuntaliitto, kunnat, kuntayhtymät, ammattijärjestöt, ammattilaiset eri rooleissa. Näin yksittäinen väline ei välttämättä pure. Haasteet ja ongelmat pitää paloitella ja tutkia, miten ne ratkaistaan ja millä aikataululla ratkaisut ovat mahdollisia. On löydettävä "täsmälääke" kuhunkin ongelmaan. On löydettävä yhteinen tahtotila, jolloin täsmälääkkeellä on mahdollisuus saada vaikutusta aikaan. Koska päätöksenteko on vaikeaa, pitäisi siirtyä sopimusyhteiskunta-ajatteluun. Siellä, missä lait ja asetukset ovat pelkkää paperia, voitaisiin siirtyä osapuolten välisiin monenkeskisiin sopimuksiin. Missä lait pätevät, on toimeenpanon edellytykset valvontatoimineen turvattava heti lain voimaan tullessa.