Tiina Soininen, Olli Nylander: Tietojohtamisen Podcast 2024

Karelia Ammattikorkeakoulun tiedolla johtamisen lehtori Tiina Soininen pyysi minut mukaan tietojohtamisen podcastin tekemiseen. Muutaman ideointikerran perusteella päädyimme kuusiosaiseen podcastiin. Tavoitteena oli pitää esitysten pituutena noin 20 minuuttia. Osin onnistuimme siinä. Vaihteluksi tuli 20–40 minuuttia. Näkökulmamme on toisaalta yleinen tietojohtaminen. Toisaalta sovellamme sitä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tekemämme palvelu on osa ammattikorkeakoulun tietojohtamisen koulutusohjelmaa. Podcastit ovat ns. avointa tietoa. Kaikki jaksot ovat kuunneltavissa Avointen oppimateriaalien kirjaston kautta linkistä AOE.fi.

Valitsimme näkökulmaksemme Ollin kehittämän ns. jäävuorimallin.

1.      Mitä on tietojohtaminen?

Lähdemme liikkeelle oheisesta jäävuorimallista. Tunnistamme yhdessä sen, että tietojohtaminen ei ole kansallisesti eikä kansainvälisestäkään saanut standardoitua käsitteistöä pohjakseen. Kiinnitämme myös tiedon käsitteen tunnettuun tietohierarkiaan data – informaatio – tieto/tietämys – viisaus. Ensimmäinen osa on kuultavissa seuraavan linkin kautta: https://karelia.cloud.panopto.eu/Panopto/Pages/Viewer.aspx?id=bcf51898-cf10-47a3-8a29-b139009676d9

2.      Tiedon arvo

Tieto on organisaation resurssi muiden resurssien ohella. Tunnistammekin siis tiedolla olevan arvoa, mutta siitä on monia näkökulmia olemassa. Kysymmekin aluksi, minkälaista arvoa tiedolla on.

3.      Tiedon johtaminen

Tiedon johtamisella pureudumme jäävuorimallin vedenalaiseen maailmaan. Avaamme käsitteitä Data Governance, tiedon hallinta, tietohallinto. Kyse on myös datastrategiasta, mutta laajemmin myös kokonaisarkkitehtuurista.

4.      Mittaristojen rakentaminen

Mittarit, indikaattorit, osoittimet, ilmaisimet ovat käsityksemme mukaan osa tietojohtamisen ydintä, mutta ei kovin helppo osa. Näiden käyttötarkoitus on avaintekijä, mikä ei aina ole itsestään selvää.

5.      Tietojohtamisen kypsyysarvio

Tietojohtamisen kypsyysarviointi eli maturiteetti ilmaisee, mikä on organisaation tämänhetkinen tietojohtamisen tilanne. Päädymme myös pohtimaan, mitä pitäisi tehdä tietojohtamisen tilanteen edistämiseksi parempaan suuntaan.

6.      Tietojohtamisen vaikuttavuus

Avaamme vaikutuksen ja vaikuttavuuden käsitteistöä. Ensimmäisen jakson jäävuorimallissa olemme nyt selkeästi vedenpäällisissä asioissa. Keskustelemme keskenämme, miten tiedolla johtamisella voisi olla vaikutusta. Ja mitä pitäisi tehdä.

Toivomme, että kuuntelijat myös suhtautuisivat kriittisesti podcastien sisältöön. Viimeisessä jaksossa nostamme lopuksi esille kriittisen suhtautumisen ”faktoihin”.

Lastensuojelu otsikoihin vain dramaattisten tapahtumien seurauksena

 Lastensuojelua pitää kehittää entistä käytännönläheisemmäksi
( Aulikki Kananoja HS - vieraskynä 13.3.2024

Järjestelmä on pettänyt myös sosiaalityöntekijät (Sari Savikko HS-mielipide 15.3.2024)

Lastensuojelusta ei ole varaa tinkiä (HS-muut lehdet 14.3.2024)

Hyvinvointialueet voivat vaikuttaa työntekijäpulaan (Petra Erkkilä HS-mielipide 15.3.2024)

Lastensuojelun työntekijöitä epäillään rikoksista Joensuun tapauksessa (HS-uutiset/ Pia Loula 14.3.2024)

Hitaasti liikkuvat lastensuojelun kehttämisvankkurit. Vain dramaattiset kuolemat saavat ihmiset heräämään asiassa. Niin lastensuojelu on myös sotea. Tämä pitää todeta heti, kun sote tuntuu olevan lehdistössä ja televisiossa pelkkää terveydenhuoltoa ja vielä ennen muuta hyväosaisten sellaista. 

On kovin samanlaisia kauempaa katsottuna nämä tapaukset Eerika (2012) ja Joensuun pikkupoika (2023). Kummassakin tapauksessa perheessä oli tilanne päällä jo pitkään ja eskaloitui lopulta ihmishenkien menetyksiin.Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja palautti mieleemme Eerikatapauksen vuodelta 2012. Silloin tuomittiin vanhemmat - se oli selvää. Niin tehtiin myös Joensuun tapauksessa. Eerika-tapauksessa tehtiin työryhmätyön seurauksena liuta ehdotuksia uudistuksiksi - mm. sosiaalityöntekijöiden määrän kasvattamiseen jne. Joensuun tapauksessa tämäkin nostettiin esille paikallisesti AVIn raporteissa. Eerika-tapauksessa löydettiin tutkinnan kautta syylliset eli joitakin kaupungin sosiaalityöntekijöitä. Ja sitten rankaistiin työntekijöitä todetuista rikoksista. Joensuun tapauksessa "lastensuojelun työntekijöitä epäillään rikoksista". Poliisi on pistetty asialle. Oletettavasti tehdään samantyyppinen päätös kuin Eerika-tapauksessa. Ja lopulta myös työyhteisöt sekä erityisesti sosiaalityöntekijät nousevat näyttämölle vaatimaan parempia työoloja, kertomaan jatkuvasta työuupumuksesta, normit ylittävistä asiakasmääristä sekä jatkuvasta työntekijäpulasta. Näin myös Joensuun tapauksessa - otsikot kertovat: "järjestelmä on pettänyt myös sosiaalityöntekijät", "hyvinvointialueet voivat vaikuttaa työntekijäpulaan", "lastensuojelusta ei ole varaa tinkiä". Surullista on, että edellisestä Eerikatapauksesta ei ole opittu, lastensuojelusta on tingitty jne.

Nostetaan nyt uudelleen esille keskeiset uudistustarpeet, joita myös Aulikki Kananoja kertasi omassa kirjoituksessaan. Eerikan tapauksen taustoja selvitteli Onnettotutkimuskeskus, jonka pohjalta STM:n työryhmä teki ehdotuksensa. Myös kaksi muuta työryhmää jatkossa askarteli asian kanssa. Lakeja muutettiin, joiden perusteella muutettiin viranomaisen ilmoitusvelvollisuuksia, määriteltiin rajat sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärille, vahvistettiin entisten asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia lastensuojeluun ja toteutettiin erilaisia käytännön työn kehittämisen projekteja. Aulikin kertomana vielä tämän jälkeen jatkettiin monilla foorumeilla kehitystyötä aina vuoteen 2019 saakka. Muutoksia tehtiin eri kunnissa, mutta kokonaiskuva muutosten vaikutuksista puuttuu. Siteeratan Kajanojaa valtakunnallisen kehittämisen ja käytännön välillä on katkos. Monia hyviä ideoita voitaisiin ottaa käyttöön ja levittää ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.

Kaivoin esille vanhoja pohdintojani ja havaintojani 2012-2020 väliseltä ajalta. Ehkä näin jälkikäteen voisi lastensuojeluakin kuvata sipulivertauksella. Sipulin ytimessä ovat lapsi ja hänen perheensä. Seuraavan kuoren muodostavat lähellä olevat toimijat: koulut, harrastepiirit, asuinalueen muut lapset vain muutamia mainitaksemme. Seuraava taso muodostuu jo toimijoista, jotka rientävät apuun joko ennakoivasti tai vain kriisitilanteessa: sosiaalityö ja poliisi ennen muuta. Tätä seuraava taso on jo apua ennakoiva ja toteuttava organisaatio, jolla pitäisi olla "hommat" hanskassa ennakoivasti, heti ja suunnitelmat toteutuksineen takataskussa. Tässä ketjussa ylimpänä on hyvinvointialue yhteistyössä kuntien kanssa. On vielä kaksi sipulin rengasta jäljellä - valvontataso eli toimijat, jotka varmistavat lastensuojelun lainsäädännön toteutumisen ja alempien säädösten toteutumisen. Viimeinen  kuorista on STM ja nykyään myös VM. Siellä pitäisi olla linkit niin ylöspäin kuin ohjauksella hyvinvointialueille. Ja sipulin kuorta koskettelee myös kolmas valtiomahti - media, jonka pitäisi muistaa soten tarkoittavan sekä terveydenhuoltoa että sosiaalihuoltoa ja siinä osiossa mm. lastensuojelua.

Jälkikäteen puuttuminen pitäisi toimia oppivan organisaation ajatustavalla eikä ensisijaisesti rangaistavien hakemisena. Kun virheitä, erehdyksiä, unohduksia yms. inhimillisiä ongelmia nousee esille, on organisaation heti selvitettävä laajemmin, missä kokonaistoiminnassa on riskejä tulla sutta ja sekundaa. Kirjoitin Eerika-tapaukseen liittyen muutaman havainnon, joita kopioin nyt tähän (http://ollintuumailut.blogspot.com/2015/07/oikeuslaitos-kova-valine-julkisten.html):

• Yksitäisten ammattihenkilöiden syyllistäminen on mielestäni äärimmäinen tapa uudistaa julkisia palveluita. Äärimmäisyydessään se voi olla tehokas ja nopeisiin muutoksiin pakottava uudistusten väline, mutta voi sisältää odottamattomia sivuvaikutuksia. Tulee mieleen kovat lääkkeet, jotka vaikuttavat tehokkaasti kohteeseensa, mutta sivuvaikutukset voivat olla myös todella kovat. Äärimmäisistä tilanteista ja menettelytavoista pitää ottaa oppia. 
• Riittävät määrälliset ja laadulliset (osaaminen) resurssit ovat lähtökohta. Kaikkien mahdollisten riskien välttäminen ei ole mahdollista.Osaamisriski on ollut läsnä periaatteessa jatkuvasti, kun osa työntekijöistä on ollut epäpäteviä.
• Toimintaprosessit ovat olleet ongelma. "Järjestelmä" ei ole toiminut. Tieto ei ole kulkenut eri toimijoiden välillä. Haasteena on ollut myös puutteellinen, virheellinen, jopa valheellinen tieto perheen puolelta. Yksittäinen työntekijä on ollut epätäydellisen tiedon varassa. 
• Toiminnallinen kysymys on, milloin puututaan perheen tapahtumaketjuun ja millä perusteilla. Kyse on periaatteellisesta (myös eettisestä) kysymyksestä. Perheillä on pitkälle viety itsemääräämisoikeus. Joidenkin mielestä oikeus on liian kattava. Näin arvioidaan usein, kun ei ole reagoitu ajoissa. Toisinkin päin voidaan reagoida. Tämä on ennaltaehkäisyn perusdilemma. Lasten kiireellistä sijoitusta koskeva keskustelu on johtanut lain muuttamiseen sijoitusta vaikeuttavaan suuntaan. Kyse on siitä, tehdäänkö kiireellisiä sijoituksia liian herkästi vai ei.
• Kaikkeen ihmimilliseen toimintaan liittyy tunnepuoli ja kuhunkin erityistilanteeseen liittyvä havainnointikyky. Tämä on lastensuojelussa erityisen tärkeää. On ammattitaitoa se, että osataan reagoida oikea-aikaisesti ja asiakkaan näkökulma huomioiden. Tunteet syntyvät vuorovaikutuksesta.
•  Asiakas ei saa olla pelkkä passiivinen kohde vaan aktiivinen osapuoli. Lastensuojelussa tilanne on komplisoitu, koska asiakkaana on koko perhe ja toisaalta lapsi. Lastensuojelu ei ole pelkästään yksilöiden välistä vuorovaikutusta, vaan mukana on aina organisaatio työprosesseineen, menettelytapoineen.  
• Tiedolla on keskeinen merkitys. Tiedon pitää siirtyä, olla ajantasaista ja oikeata (laadukasta). Lastensuojelussa salassapitosäännökset ovat erityinen huoli monesta syystä: lapsi vs. vanhemmat; lapsi ja perhe vs. ammattiauttajat; ammattiauttajat keskenään.   
• Toimintaa pitää kehittää jatkuvasti asiakas-ammattiauttaja-vuorovaikutuksen kautta. Tiedon kulku ja tietojärjestelmät ovat avaimia toiminnan onnistumisen ja riskien kannalta. Eri toimijoiden välinen vuorovaikutus on oltava jatkuvaa, avointa. 
• Läheltä-piti-tilanteet ja virheet on systemaattisesti käsiteltävä työyhteisössä. Lean-ajattelu antaa johtamisen välineitä. Omavalvonnan systemaattinen hyödyntäminen on myös apuväline. 

Vielä kannattaa ottaa esille perheiden tilanne. Me hyväosaiset emme aina huomaa, miten eriarvoinen on tämä Suomikin. Tätä puolta on kiitettävän hyvin nostanut esille lapsiasianvaltuutettu Elina Pekkarinen. Näin myös lastensuojelu yhdistyy kaikilla sipulin renkailla eriarvoisuuden lieveilmiöihin, ilmaantumistapoihin: syrjäytyminen, pitkäaikais- usein ylisukupolvinen työttömyys, mielenterveyden ongelmat, päihdeongelmat, perhevälivalta. Näistä kaikista näkökulmista en kyllä heti lähtisi syyllistämään yksittäistä ammattihenkilöä, vaan hakisin ongelmiin toisella tapaa ratkaisua. Tuon vuoden 2015 blogikirjoituksen kommenteista poimin myös tähän Ulla Holmströmin sanat Facebookissa:  "Mitä järkeä on enää pohtia tätä syyllisyysasiaa? Eikö kaikista tärkeintä ole tästä oppiminen ja vastaavien tapausten ehkäiseminen? Vähän kuin lentoturmatutkinnassa, jossa sattunut onnettomuus johtaa vikojen korjaamiseen."

Aivan lopuksi kannattaa vielä kuunnella pitkän linjan Aulikki Kananojaa. Hänen mielestä sosiaalihuollossa puuttuu kytkentä tutkimuksen - kehittämisen - toimeenpanon ja koulutuksen välillä. Tällainen kytkentä on terveydenhuollon käytäntöä. Olin tietojohtamisen verkostopäivillä syksyllä 2023 kuuntelijan roolissa. Sieltä tarttui mieleeni nuoren sosiaalityöntekijän alustus. Se liittyy tutkimukseen ja vaikuttavuuteen sosiaalihuollossa. Tiivistän Heikki Rannan alustusta seuraavasti: Heikki avasi sosiaalihuollon ongelmia ja vaati myös ammattihenkilöiden asennemuutosta. Hänellä oli viiden kohdan lista. (http://ollintuumailut.blogspot.com/2023/10/tietojohtamisen-verkostopaivat-2023.html)

1. Auktoriteettiammatti ja arkitieto: Sosiaalihuollosta puuttuu näyttöön perustuva tieto. Työtä tehdään oman ammattiauktoriteetin avulla ja tukeutumalla arkitietoon. 
2. Puuttuu tutkimustiedon hyödyntäminen, kun sitä ei ole kunnolla tarjollakaan. On myös vallalla käsitys, että sosiaalihuoltoon ei sovi mitenkään mittaaminen. Työskentely asiakkaan kanssa on aina ainutlaatuinen kohtaaminen. 
3. Hype: Tartutaan kulloinkin vallalla, muodissa olevaan ajattelutapaan, työskentelyotteeseen. Kuitenkin puuttuu työkalupakista systeemisen ajattelun malli eikä kyetä löytämään työn vaikuttavuutta asiakkaaseen. Heikki tukeutui monissa väitteissään Elina Aaltion väitöskirjaan vuodelta 2022.(Systeemisen lastensuojelun toimintamallin vaikuttavuudesta ei vielä näyttöä).  http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9224-8
4. Moraali- ja etiikkafilosofia tuodaan osaksi sosiaalihuollon arviointia. Keskustelu perustuu tunteisiin ei tietoon. 
5. Kriisipuhe on yliampuvaa eikä perustu kattavaan tutkimustietoon. Tutkijat suhtautuvat kriittisesti kriisipuheeseen.
   

 Siinäpä miettimistä tutkimuksesta ja vaikuttavuudesta kaikille. Kun en ole sosiaalityöntekijä enkä sosiaalihuollon ammattihenkilö, jätän tältä osin pohdinnat muiden harteille.

Lääkärien kirjaamistehtävät generatiiviselle tekoälylle - hyvä idea vai kuinka?

 Länsi-Uusimaa kokeilee lääkärien kirjaamistehtävien korvaamista generatiivisen tekoälyn ratkaisulla. Johan Sanmark kuvaa Linkedinin postauksessa seuraavasti ideaa: Ideana on siis yksinkertaisuudessaan se, että vastaanotto tai asiakastapaaminen nauhoitetaan, tehdään taustalla transkriptio, jonka kielimalli koostaa kirjauksen luonnokseksi. Ammattilainen tarkistaa kirjauksen ja vie sen asiakas- tai potilastietojärjestelmään. Parhaassa tapauksessa kirjaamiseen käytettävä työaika poistuu kokonaan, ammattilainen voi keskittyä asiakkaan kohtaamiseen ja kirjausten laatu paranee.

Kirjaaminen on ollut suosittu aihe tekoälyn ajankohtaisessa hyödyntämisessä. Futurice oy järjesti neljä työpajaa, josta seurasi lähes 70 ehdotusta. Niiden joukossa oli ainakin kolme koskien kirjaamista: (9, 55, 56) Sote-henkilöstön aikaresurssien vähentäminen kirjausten vuoksi ja terveydenhuollon rahoituksen tiukentuminen. (1). Vaikuttavuusseura järjesti 2023 kaksi hukkajahtia toisen terveydenhuollolle ja toisen sosiaalihuollolle. (2). Kirjaaminen oli keskeinen hukkatekijä. Kirjaajien mielestä kaikkea ei tarvitse kirjata. Vähitellen kirjaamisen määrä on kasvanut eikä kaikilta osin kirjattua dataa-informaatiota- tietoa hyödynnetä. Mutta tarvitaan myös tiettyjä vanhoja ammattiryhmiä apuun - taidettiin varmaankin huutaa apuun sihteerityövoimaa. Tekoälyn hyödyntäminen kirjaamistehtävissä toisi jonkun arvion mukaan 20 %:n tehokkuuslisän. Kansalaisille tulisi avata nykyistä paremmin mahdollisuudet hyödyntää hänestä kirjattua tietoa. Myös kansalaiselle avun hakemiseen kuluu turhaa aikaa. 

Olen ollut mukana vuosikymmeniä kehittämässä paikallisella ja kansallisella tasolla tietojärjestelmiä, tiedonkeruuta ja raportointia. Tavoitteena on ollut kerätä tietoa, jota tarvitaan päätöksenteossa eri tasoilla eli ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Tietojen keräämisessä on aina tullut vastaan ainakin viisi haastetta: kerätyn tiedon kattavuus, luotettavuus, ajantasaisuus, vertailtavuus ja viidentenä kohtana keruualustojen (tietojärjestelmien) käytettävyys sekä raportoitavan tiedon hyödynnettävyys. (3). Mutta tietojärjestelmätkin ovat ailahteleva työkalupakki. Olen kuullut ongelmista, joissa tietojärjestelmät eivät yksinkertaisesti toimi tai antavat virheellistä informaatiota.

Kuitenkin oleellinen kysymys kautta aikain on ollut kerättävän tiedon muoto. Ääripäissä ovat toisaalta rakenteellinen tieto ja toisaalta ei-rakenteellinen vapaa tieto. Paperiaikakaudella vapaa tieto oli voimissaan. Tuolloin hyödynnettiin sanelukoneita ja sanelujen purkuun osastosihteerien työvoimaa. Tietojärjestelmien kehittyessä ryhdyttiin suosimaan ainakin osittain rakenteellista tietoa. Joko tieto oli valmiiksi luokiteltua (esim. diagnoositieto) tai sitten käytettiin lomakkeita vaihtoehtoisten väittämien rastittamiseen. Rakenteellisella tiedolla on ollut enemmän kannatusta terveydenhuollossa kuin sosiaalihuollossa. Ehkä edelleen tällaisen tiedonkeruun huippua edustaa Apotti-järjestelmä. Muilla käytössä olevilla tietojärjestelmillä ja jossain määrin toisistaan poikkeavia rakenteisen ja ei-rakenteisen tiedon ratkaisutapoja.  

Johan Sanmark tuo nyt sitten yhden ratkaisumallin ennen muuta lääkärien mutta myös muun ammattikunnan tiedonkeruuseen. Käytännössä on paluu entisaikoihin eli sanellaan vapaata tekstiä, jota sitten käsitellään osastosihteerien sijaan generatiiviseen tekoälyyn perustuvien algoritmien avulla. Ongelmiksi tulevat kaikki aikaisemmin mainitsemani haasteet:

• kattavuus: Sanmarkin mallissa ollaan vasta pilottivaiheessa, mutta kattavuus edellyttäisi ainakin keruutavan ulottuvan asiakkaan / potilaan kaikkeen hoitoon samoin periaattein. Mielellään myös muiden vastaavien henkilöiden hoitoon.
• luotettavuus: Vapaan tekstin tietovarannosta tuotetaan algoritmien avulla lajiteltua tietoa asetettuihin kysymyksiin. Lääkärin tai muun ammattihenkilön oma sanelutyyli, sanojen käyttö nousee keskiöön ja tästä voi seurata epäluotettavia tai virheellisiä päätelmiä.
• ajantasaisuus: keruuprosessi tässäkin mallissa vaatii ehdottomasti kolme vaihetta:sanelu- tekoälyn käsittelyvaihe - uudelleen sanelijan kokonaistulkinta. Voidaankin kysyä, onko luotettavampaa ja nopeampaa kirjoittaa itse käynnin tulokset ylös ja välttää nuo kolme vaihetta.
• vertailukelpoisuus: Tämä on ehkä hankalin osa sanelijan ja tekoälyn suhdetta. Tuloksen pitäisi olla vertailukelpoinen subteessa asiakkaan /potilaan aikaisempiin tapahtumiin sekä suhteessa vastaaviiin muiden asiakkaiden / potilaiden tapahtumiin. 
• käytettävyys: Tietojen keruun pitäisi auttaa ammattihenkilöä, asiakasta/potilasta, organisaation johtamista ja kansallisia tarpeita. Jos tietojen luotettavuus alkumetreillä kangertelee, ei se jatkokäytössä paremmaksi muutu. 

Pohdin taannoin tätä haastetta. Enkä ole ainoa pohdiskelija. Ehkä lähinnä tulee mieleen ICD-10-diagnoosiluokitukselle rinnakkainen järjestelmä SNOMED CT. Luokitukset ovat merkittävästi toisistaan poikkeavia. Googlehaulla mikä on SNOMED CT - saadaan seuraava tulos:  SNOMED CT on lyhenne sanoista  Systemized  Nomenclature of Medicine – Clinical Terms eli suomeksi lääketieteen järjestelmällinen nimikkeistö – kliiniset termit. Se on standardoitu, kansainvälinen, monikielinen kliinisen terveydenhuollon terminologian ydinjoukko, jota voidaan käyttää sähköisissä terveyskertomuksissa (EHR). (4). Muistaakseni tämä nimikkeistö sisältää yli 10000 eri termiä. THL on julkistanut lausunnoille dokumentin "Sotekoodistojen hyödyntämisen perusvaatimukset". (5). Puolestaan vapaalla sanelulla ei ole periaatteessa mitään systemaattista termistöä, vaan kunkin sanelijan oma oppineisuus ja kokemus on termien käytön perusta. Rakenteellinen tieto on laadultaan hankala kysymys, koska monet ja monin tavoin ymmärrettävät rastitukset mahdollistavat monenlaisia tulkintoja. Toinen haaste on rastitusten työläys. Samaan aikaan kirjataan (tai sanellaan) myös potilas- ja asiakaskertomustietoja vapaana tekstinä. Kyse on siis osittain päällekkäisestä työstä.

Olen sitä mieltä, että uusi generatiivisen tekoälyyn perustuva järjestelmä pitäisi tutkimuksellisin keinoin vertaisarvioida suhteessa alkuperäiseen vapaaseen saneluun, täydellisyyttä tavoittelevaan rakenteelliseen kirjaamiseen sekä rakenteellisen ja ei rakenteellisen kirjaamisen hybridimalliin. Ehkä tällaisen vertailun avulla voitaisiin saada tekoälyyn lisää luotettavuutta lisäämällä tekoälyn käyttöön rakenteellisia tekijöitä. Oletan, että tie on pitkä. Päädyin muutamaan ehdotukseen asiassa:

• Helpompi tie on kehittää järjestelmien käytettävyyttä tarjoamalla termejä, luokituksia valmiista termi- ja luokitustietokannoista kerääjän avuksi. Tällaisia ratkaisumalleja on olemassa, mutta niiden käyttö vaihtelee. Nämäkin ratkaisumallit edellyttävät vähintäänkin kansallista standardointia. 
• Edelleen kuultuani vuonna 2022 hyviä alustuksia tietojohtamisen verkostopäivillä päädyin siihen, että tulevaisuudessa ei tarvita HILMOa (THL:n hoitoilmoitusjärjestelmä) eikä KANTAa erikseen, vaan ne on yhdistettävä. Ratkaisu on mahdollista, jos THL ja Kela pääsevät asiassa yhteisymmärrykseen. 
• Vaihtoehtona on kyllä ”hybridimalli” (muotisana 2020-luvulla) eli rakenteellisen ja vapaan tekstin yhdistelmä. Hybridimalli voisi olla myös kirjaamisessa käytössä. Osa kirjaamista voisi olla lääkärien vastuulla, mutta osassa voisi olla vastuu hoitohenkilöstöllä ja toimistohenkilöstöllä. Myös sosiaalihuollossa vastuuta voisi jakaa asioiden substanssivastuullisten ja toimistohenkilöstön kesken.  

Ja vielä lopuksi kannattaa ottaa esille vanha vieläkin voimissaan oleva tietohierarkia ja siihen kytkeytyvä metaosio: data - informaatio - tieto/tietämys - viisaus. Tekoälyn käyttö edellyttää inhimillistä viisautta ja tietämystä datan laadussa, prosessin opettamisessa ja tulosten tulkitsemisessa. 

Viitteet

(1) Futurice oy: Tekoälyn käyttötarkoitukset julkisella sektorilla 2023; https://futurice.com/downloads/fi-tekoaly-julkisella-sektorilla

(2) Vaikuttavuusseuran hukkajahti: https://vaikuttavuusseura.wordpress.com/hukkajahti/

(3)  Blogikirjoituksessani 10.2023 käyn läpi Jakob Nissenin käytettävyysmallin ja sen yhteydet ISO 92341-standardiin. Samaan blogikirjoitukseen kopioin Sanni Kallunkin kirjoituksen "Käytettävyystestaus edistää tiedolla ohjausta", joka on julkaistu Tietoasiantuntijalehden numerossa 2-3. https://ollintuumailut.blogspot.com/2023/10/soten-tietojarjestelmien-kaytettavyys.html

(4) THL on SNOMED CT-termistön kansallinen ylläpitäjä. https://thl.fi/aiheet/tiedonhallinta-sosiaali-ja-terveysalalla/koodistopalvelu/snomed-ct/snomed-ct-kansallinen-jakelu

(5)  ”Sote-koodistojen hyödyntämisen perusvaatimukset”, versio 12.1/2024, toimittajat Pia Liljamo, Juha Mykkänen, Kati Kalliovainio, Jaana Taina; https://thl.fi/aiheet/tiedonhallinta-sosiaali-ja-terveysalalla/ajankohtaista/lausuntokierroksella/sote-koodistojen-hyodyntamisen-perusvaatimukset