Elämäkerta johdatusta, johdonmukaisuutta, sattumaa - nyt Hannu Uusitalon kirja vertailussa, päivitys 4.7.2020

Elämäkertoja on luettu. Olen viime vuosina yllätyksekseni lukenut useita elämäkertoja ja arvioinut osaa niistä myös blogissani. Ehkä yksi syy tähän on, että voin jotenkin itse eläytyä ja muistella omalta kannaltani kutakin aikaa ja tapahtumaa. Olen huomannut, että elämäkertoja voidaan tehdä monella tapaa. Tekijä voi olla henkilö itse tai henkilön varjokirjoittaja. Tekijä voi olla aivan toinen henkilö. Yleensä näkökulma on hyvin henkilökohtainen ja etenemistie on kronologinen. Silmälasitkin voivat vaihdella. Jotkut elämänkerrat ovat sankaritarinoita, joissa elämänkulku on ennakoitua. Tai tarina voi olla täynnä sattumuksia, epäonnistumisia, vääriä valintoja. Kun minullekin on tullut tätä ikää ja kokemusta (jopa kokemusasiantuntemusta), on mieli tullut itsekin muistella omaa polkua. Se nyt on vai ryhtymistä vaille valmista. Donnerin elämänkerta on Kai Ekholmin taidolla ja kovalla työllä tehty kokonaisuus. Kaitsu ymmärtää ja osaa olla myös armoton Donneria kohtaan. Sen huomasin jo alkusivuilta ja viimeistä sivua myöden. Erkki Liikanen kertoo enkä enemmän sankaritarinaansa. Muistiinpanot ovat tarkat ja silmäkulma omissa valinnoissa ja onnistumisissa. Hannu Uusitalo lähestyy tarkalla tutkijan otteella. Päätin tässä käydä tarkemmin läpi Hannun kirjaa ja peilata osaan omia elämänkokemuksiani.

Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa on eläköityneen Hannu Uusitalon (tuttujen kesken Huu) monikerroksinen omaelämäkerta.  (2020) Tutkimusapurahan turvin Huu on rakentanut systemaattisesti etenevän elämänkertansa lapsesta eläkkeelle. Kirjassa Uusitalo osoittaa, miten hänen elämänpolkunsa on kulkenut pääsääntöisesti tavoitteiden ja odotusten mukaisesti. Kirjan lopulla Huu toteaa elämässään olleen sekä sattumaa että johdonmukaisuutta. Pääosa kirjasta perustuu Hannun tutkijan uraan ja tutkimusten referointiin sekä osittain myös tutkimustulosten aikasarjojen päivittämiseen 2020-luvulle. Samoin hän pohtii tutkimustensa merkitystä ja vaikutusta yhteiskunnan yleiseen päätöksentekoon. Kuitenkin otsikossa mainittu päätöksenteko tarkoittanee ennen muuta Huun elämänuran jälkivaihetta, jossa hän oli ensin Stakesin johtotehtävissä ja myöhemmin eläkkeelle jäämiseen saakka Eläketurvakeskuksessa vastaavissa tehtävissä.  Huun elämänura on ollut menestyksekäs ja edennyt toiveiden mukaan ilman suuria kommelluksia. Näin jälkiviisaana olisin jopa jakanut kolmeen osaan kirjan annin. Ensimmäinen osa olisi ollut kuvausta ja havaintoja omista uravalinnoista ja etenemisestä koulupojasta eläkeläiseksi. Toinen osa olisi voinut olla tutkimusten läpikäynti ja sen keskeisen polun kuvaaminen sekä pohdinta. Kolmas oli voinut olla tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyksien ja etäisyyksien pohdinta ajassa. Teen vielä muutaman havainnon kolmesta eri näkökulmasta.

1. Koulupojasta eläkeläiseksi.  Innostuin tutkailemaan Hannun uraa verrattuna omaani pienestä ikäerosta huolimatta. Muitakin eroja on, mutta myös jotain samankaltaisuutta, ainakin kohtaamisia. Omakohtaiset havaintoni Huun kirjasta alkavat kouluajoista. Kävimme samaa lukiota Lauttasaaressa. Hannu on muutaman vuoden minua vanhempi. Hän pärjäsi koulussa hyvin, kun taas minä keskinkertaisesti. Sattumalta koulun jälkeen päädyimme molemmat Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Hannu kulki sielläkin ajallisesti edelläni, mutta myös menestys oli toista luokkaa. Nopea opiskelu johti uralla jo ennen 30-kymppistä tutkijauralle väitöskirjoineen ja apulaisprofessuureineen. No olin myös alussa nopea, mutta tutkijan ura ei oikein onnistunut. Huun tutkijanuran kohokohdat olivat prof. Erik Allardtin tutkimusryhmän jäsenyys, "The Onni Granholm Societyn" jäsenyys ja onnistuneet tutkimukset yksin ja yhdessä kollegoiden kanssa. Samoihin aikoihin ponnistelin lisenssiaattityön parissa, jota ei koskaan hyväksytty ja pölyttyy edelleen kirjahyllyni ylähyllyllä. Kun Hannu päätyi armeijaan ja sielläkin tutkijan töihin, Olli valitsi tiukkojen eettistä vakaumusta koskevien haastattelujen pohjalta siviilipalveluksen. Hannun ollessa Turun yliopiston apulaisprofessorina, minä päädyin Tampereen keskussairaalaan sivariksi ja sitä kautta "kantapeikoksi" sairaalaan. Ja sehän nyt oli sattuma. Keskussairaalassa suunnittelutehtävät eivät olleet aivan tutkimustoiminnan keskiössä, mutta sinnittelin myös osin tällä sektorilla. Jälleen sattumien kautta oletettavasti osittain pienimuotoisten rekisteritutkimusteni siivittämänä sain kutsun tulla töihin Stakesiin. Niin kuinka ollakaan Hannu oli vuotta aikaisemmin aloittanut siellä ylijohtajana. Luin tietysti huolella tuon Stakesin aikaa kuvaavan osuuden (toki koko kirjankin). Löysin nimenikin yhdestä virkkeestä. Urani Stakesissa oli tilasto- ja rekisteriura, jossa tutkimus ei ollut keskiössä. Osan aikaa Hannu oli käytännön pomonani, virallisena oli Vappu Taipale. Olivat ihmisinä kovin erilaisia, mutta arvostan kumpaakin ja kummankin kanssa tulin hyvin toimeen. Hannu pysyi tarkkaan selvillä, mitä teimme tilasto- ja rekisterimaailmassa. Antoi toimintavapauksia, tuki minua ja eikä päästänyt ketään ns. ohituskaistoille. Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy rekisteritutkimukseen. Siihen Huun kirja ei ota juuri kantaa eikä esittele juuri mitenkään. Onhan rekisteritutkimus kuitenkin ollut ja edelleenkin eräs Stakesin ja nykyisen THL:n tutkimuksen kivijalka. No Hannu siirtyi Eläketurvakeskukseen 2000-luvun alussa. Työura muistutti Stakesin työuraa. Eläköityminenkin oli harkittu, johdonmukainen prosessi. Minä jatkoin tilasto-ja rekisteritöissä koko tulosalueen vastuuhenkilönä Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin yhdistymiseen saakka. Hain 58-vuotiaana Valviran tietojohtajan virkaa. Samaan aikaan eräs toinen julkinen työnantaja tarjosi minulle töitä. Sattumaa ja vaikeata valintaa. Valitsin Valviran,  josta jäin sitten eläkkeelle 2017 alusta. Kirjoitin kirjan eläkkeen neljänä ensimmäisenä kuukautena ja sattuman kautta minut pyydettiin erääseen yksityiseen yritykseen töihin. Työurani jatkuu nyt siten yksityisessä yrityksessä. Hannu jatkaa aktiivisena eläkeläisenä. Siitä on osoituksena myös tämä kirja.

2. Opiskelijasta tutkijaksi. Nopea eteneminen väitökseen ja tutkijaksi kesti Hannulta muutaman vuoden. Tutkijaprofiili Uusitalolla muotoutui osallistumalla pohjoismaiseen hyvinvointitutkimukseen Erik Allardtin tutkimusryhmässä. Lopputuloksena syntyi mielestäni hyvinvointitutkimuksen yksi klassikko (Erik Allardt: Hyvinvoinnin ulottuvuuksia, päivätty esipuhe kesä 1975). On luettu ja siteerattu vuosien varrella - täytyy tunnustaa. Ja Hannukin mainitaan esipuheessa. Tutkimustaustaa Huu sai myös John Rawlsin tutkimuksesta "Oikeudenmukaisuuden teoria" sekä Georg Henrik von Wrightin tutkimuksista. Vähin erin tutkijaprofiilin ilmentymiksi tulivat seuraavat aiheet: luokka- ja kerrostumarakenne, hyvinvointivaltio, tulonjako, Stakesissa laman vaikutuksen tutkiminen ja syrjäytymisen sekä sukupolvien välisen tulonjaon tutkimus. ETK:ssa tutkimusintressinä oli eläkeläisten toimeentulo sekä eläkeuudistuksiin liittyvät tutkimukset ja selvitykset. Julkaisuja artikkeleineen oli Hannulla satoja. Tuottelias tämä Huu. Tutkimusten perusorientaatio metodologialtaan oli kvantitatiivinen erilaisine tilastollisine menetelmineen. Kvalitatiivinen tutkimus ei ollut Hannun mieleen. Kohtaaminen samoilla tutkimusapajilla oli minun ja Hannun välillä ohut - no lähinnä tämä professori Allardt. Olipa Hannukin lukenut jotain juttujani, jotka tosin olivat lähinnä kvalitatiivisen otteella tehtyjä. Mielenkiintoinen yksityiskohta Hannun tarkassa havainnoinnissa oli, kun istuimme iltaa isommalla Stakes-porukalla. Hannu arvuutteli, kenestä tunnetusta henkilöstä Olli on kirjoittanut artikkelin ja miten ihmeessä se tuohon aikaan oli ajautunut Huun käsiin. Artikkeli oli otsikoitu: Kivistö akateemisen tutkimusperinteen kahleissa - alistua vai ei? (teoksessa Paradoksi VB: Hyppysammakon paluu - lyhyt johdatus presidenttitieteen perusteisiin, 1987). Toimin toistakymmentä vuotta Paradoksi ry:n hallituksen puheejohtajana. (Kriittisiä kirjoituksia vuodesta 1976). No Kalevi Kivistö oli aikanaan Erik Allardtin oppilas - siitä se yhteys tuli. Paradoksin henkinen isä oli puolestaan nyt emeritusprofessori Kari Palonen. Kari johdatteli minut myös filosofian maailmaan niin syvälle, että olin vaikeuksissa tutkimusteni kanssa. Mutta hyötyä on ollut muuten koko työiän. Hannu oli uskollinen omalle tutkimustavalleen täydentämällä tässä kirjassa vanhojen tutkimustensa aikasarjoja 2020-luvulle.

3. Tutkimuksen ja päätöksenteon yhteydet. Tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyksistä odotin Hannulta paljon enemmän ryhtyessäni lukemaan kirjaa. Yhteydet tulevat esille Stakesin ja ETK:n työvaiheissa osana konkreettisia tehtäviä. Hannu pitää merkittävinä toimijoina sektoritutkimuslaitoksia yleensä ja erikseen Stakesia ja ETK:ta. Stakesin osalta jäi mieleeni kuitenkin kuva Stakesista varsin itsenäisenä tutkimuslaitoksena, jonka tutkimuksia arvostettiin (joskus arvosteltiin). Kytkentä päätöksentekoprosesseihin kuitenkin vaihteli. ETK:ssa tutkimustoiminnan rooli oli tiiviisti yhteydessä varsin kompaktiin päätehtävään - eläkkeisiin. Sain kuvan (rivien välistä), että ETK:n tutkimuksilla oli kohdennettu vaikuttavuus päätöksentekoon. Esim. eläkeuudistuksissa ETK:lla oli merkittävä tutkimuksellinen rooli. Stakesin tutkimustoiminta oli monialaista ja monenlaisten metodien avulla toteutettua. Hannun oma tutkijaprofiili edusti yhtä sisältöaluetta ja menetelmällistä koulukuntaa. Näin 15 vuoden aikana läheltä tutkimuskirjon ja olen myös hyödyntänyt monia tutkimuksia. Olin itse mukana erilaisissa rekisteritutkimuksen hankkeissa sekä jopa perustamassa (ja hallituksen jäsenenä) muutaman tutkimuslaitoksen yhteistä toimielintä - Rekisteritutkimuksen tukiyksikköä (RETKI). Erityisesti terveydenhuollon tutkimuksessa rekistereillä on ollut keskeinen rooli ja on edelleenkin. Tällä tutkimussuunnalla on myös läheiset yhteydet kenttään eli kuntayhtymiin, kuntiin ja palveluntuottajiin. Tämä tutkimuksen alue ei näy Hannun kirjassa. Myös tutkimuksen ja päätöksenteon yhteydet arvioivana kokonaisuutena jäävät ohuiksi. Olisin Hannulta kaivannut tuota politiikkayhteyden pohdintaa paljon enemmän, kun oli monesti niin lähellä politiikankin ydintä. Siitä olisi saanut irti paljon. Jos Huu olisi kirjoittanut korona-aikana tämän teoksen, olisi tuo tutkimuksen ja päätöksenteon "epäsymmetrinen liitto" voinut olla kiinnostavaa kuultavaa. Poimin yhden ehdotuksen, josta olen jotenkin samoilla linjoilla - tarpeen tuoda uudistetussa muodossa komitealaitos osaksi tukimuksen ja päätöksenteon välisiä foorumeja. Kari Palosta haastateltiin HS:ssä 18.5.2020. Karilla oli mielenkiintoinen näkökulma tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyksiin. "Uudenlainen, tuntematon vitsaus paljastaa Palosen mukaan asioita, jotka pitäisi ymmärtää muutoinkin. Esimerkiksi sen, että tieto – myös vakiintunut sellainen – on lopulta aina kiistanalaista. ”Luonnontieteilijät ovat erimielisiä siinä missä me yhteiskuntatieteilijätkin. Eikä se ole mikään vika." https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006510695.html

Kirja on kaikkiaan Hannun näköinen teos. Minusta Hannu kirjoittaa elämäkertaansa vahvasti johdonmukaisella johdatuksella. Sattuman hän jättää monelta osin sivuosaan. Huomasin tuossa vertailussani omaan uraani sattuman olleen melkoinen johdattelijani. Toinen asia lukijan kannalta on tuo tutkimusten esittely, täydentäminen ja kommentointi. Se on sinänsä hyvä näkökulma, josta voisi myös ottaa oppia. Huu kertoo kirjassaan tutkimussuuntautumista rinnan oman henkilökohtaisen elämänpolkunsa kanssa. Se tekee lukijalle hankalaksi seurata tutkimusosiota. 

Päivitys 4.7.2020: Pauli Forma arvioi Hannun kirjaa, ks. https://www.pauliforma.fi/rantaradanvarrelta/uusitalo/

Kirjan virallinen esittely:

Hannu Uusitalo: Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa, Into Kustannus oy, 2020

Tutkimustietoa käytetään nykyisin päätöksenteon tukena huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Silti tutkimuksen, hallinnon ja poliittisen päätöksenteon suhde on jatkuvasti jännitteinen. Hannu Uusitalo kertoo kirjassaan kokemuksistaan hyvinvointipoliittista päätöksentekoa palvelevan tutkimuksen johtajana. Teos kuvaa myös suomalaisen yhteiskunnan rakennetta, taloudellista eriarvoisuutta ja hyvinvointivaltion muutosta 1960-luvulta 2010-luvun loppuun. Paljon on muuttunut, mutta rakenteiden ja instituutioiden pysyvyys on silmiinpistävää. Uusitalo osoittaa, että yhteiskuntatieteet ovat 1970-luvun jälkeen ottaneet isoja askeleita eteenpäin. Syynä eivät ole suuret teoreettiset oivallukset, vaan tutkimusaineistojen parantuminen ja menetelmien voimakas kehittyminen. Pitkäjänteiset ministeriöiden alaiset tutkimuslaitokset ovat tärkeitä, mutta myös yliopistoissa on tutkittava tärkeitä yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä.