Herätys Vaasalaiset. Googlasin itseni THL:n sivuille ja löysin sieltä tuoreimmat tiedot sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien tuottavuudesta. Ne perustuvat valitettavasti vuoden 2014 tietoihin. Sairaanhoitopiirien tuottavuusvertailussa Vaasan sairaanhoitopiiri on kolmanneksi viimeisenä suhdeluvulla 90, kun parhaan piirin suhdeluku on 119. Ero on melkoinen. Keskussairaaloiden vertailussa Vaasan keskussairaala on sijoittunut 16 joukossa 10-sijalle. Molemmat mittarit näyttävät siis aivan muuta kuin tämä HS:n hintava (40 te) etusivun mainos.
Ymmärrän vaasalaisten huolet. Sairaalaa on ylläpidetty ja uusittu tunteella. On saatu aikaan välillä jopa sellaisia palveluita, jotka on "virallisen" työnjaon mukaan mandatoitu yliopistosairaaloille. Ymmärrän myös tuon huolen päivystyssairaalan roolin muuttumisesta. Erikoissairaanhoidossa päivystystoiminta on korkean laadun, osaamisen ja vaativan hoidon edellytys. Nythän valtiovalta on jakamassa maakunnat kolmeen kategoriaan. Se ei tietystikään miellytä kaikkia maakuntia.
Sitä en ymmärrä, miksi julkisilla varoilla herätellään valtiovaltaa. Tällainen rahankäyttö ei maistu kansalaisen, veronmaksajan kannalta mitenkään hyvältä. Toisaalta nyt keksitään jatkuvasti muitakin keinoja, millä turvataan entiset palvelut mahdollisimman läheltä. Tätähän on ulkoistaminen pitkillä sopimuksilla yli uudistuksen toimeenpanon. Erilaiset rakentamishankkeet ovat myös tätä turvaamispolitiikkaa. Sitä tosin yritetään suitsia valtiovallan keinoin.
Ymmärrän jotenkin tuon ruotsinkielen aseman turvaamisen. Vaasan rannikkoseudulla on edelleen potilaiden joukossa ummikkoruotsinkielisiä. Ja toisaalta tiedämme, että on paljon suomenkielisia, jotka eivät puhu, eivätkä ymmärrä ruotsinkieltä - osa suorastaan vihaa tuota toista kotimaista. Toisaalta on ylikorostusta, jos tuon kieliasian varjolla pitää säilyttää jotain instituutiota.
Päivitys 29.11.2016: Auvo Rauhala Vaasasta kommentoi twitterissä huomiotani viittaamalla Unto Häkkisen tuoreisiin ennakkotietoihin, joita hän esitteli taannoin marraskuun puolivälissä aiheeseen liittyvässä seminaarissa Finlandia-talolla. Itse en ollut paikalla tuossa seminaarissa. Kävin nopeasti nyt aamulla luvut läpi. Ne kuvaavat hiukan toisella tapaa sairaalan ja sairaanhoitopiirien keskinäistä toimintaa mennen yksittäisiin toimenpiteisiin. Oletettavasti näiden yksittäisten toimenpiteiden osalta voidaan löytää vastaus tuohon väittämään, että Vaasan keskussairaala on 2-3 parhaimman sairaalan joukossa joissakin toimenpiteissä.Vaihtelut ovat suuria ja varsin pysyviä sairaaloiden kesken, on Unton päätelmä. Pirjo Häkkinen puolestaan esittelee tuoreita tuottavuuslukuja, joissa keskussairaaloiden tuottavuutta kuvaava vuoden 2015 graafi osoittaa, että Vaasan keskussairaalan tuottavuus on ollut 85 (alhaisin), kun korkein on ollut 113 (Päijät-Häme). Niin tilastoihin vetoaminen tällaisessa mainoksessa on mielestäni edelleen hankalaa. @NylanderOlli@MerjaNiilola Vilkaisepas Olli myös Unton esittämiä tuoreimpia vaikuttavuustilastoja! https://www.thl.fi/fi/tilastot/tiedonkeruut/sairaaloiden-toiminta-ja-tuottavuus/tuottavuus-ja-vaikuttavuusseminaari
Päivitys 29.11.2016; Kim Berg kommentoi Twitterissä:
@NylanderOlli Pohjanmaalla on faktisesti mm. maan korkein viennin arvo €/maakunnan asukas.
Ote lehdistötiedotetekstistä: "Tuottavimmat sairaanhoitopiirien sairaalat vuonna 2014 olivat
Pohjois-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä (ei sisällä psykiatrista
erikoissairaanhoitoa). Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kunnat saivat
maan keskitasoon verrattuna potentiaalista säästöä noin 8,8 miljoonaa
euroa tehokkaasti tuotettujen palvelujen käytöstä, vaikka alueen väestö
sai palveluja muuta maata huomattavasti enemmän.
Tuottamattomimmat sairaanhoitopiirien sairaalat olivat
Etelä-Pohjanmaalla ja Itä-Savossa. Itä-Savon sairaanhoitopiirin väestö
käytti muuhun maahan verrattuna korkeimmilla kustannuksilla tuotettuja
palveluja, minkä lisäksi väestö käytti muuta maata runsaammin
erikoissairaanhoidon palveluja. Näistä syistä alueen kuntien
laskennalliset kustannukset olivat noin 15 miljoona euroa suuremmat kuin
maassa keskimäärin."
Päivitys 29.12.2016: HS/politiikka/29.12.2016: Vaasan päivystys sai liikkeelle
myös presidentin, joka lakia hyväksyessään liitti mukaan harvinaisen
lausuman: ”Erityinen merkitys sillä on sairaalle. Kielellisen oikeuden
takaaminen
on laillisuus – ei tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Eduskunnan säätämä
laki, joka toistaa perustuslain vaatimuksen, sisältää siis ehdottoman
velvollisuuden turvata kielelliset oikeudet”, Niinistö korostaa
lausumassa.Niinistön mukaan eduskunnan sosiaali- ja
terveysvaliokunta on lisännyt lakiin sen, että Etelä-Pohjanmaan
sairaanhoitopiirin eli käytännössä Seinäjoen keskussairaalan on
järjestettävä päivystyspalvelut suomen ja ruotsin kielellä siten, että
potilas saa palvelut valitsemallaan kielellä. Valiokunta ei
kuitenkaan ole tarkoin kuvannut, miten tämä tapahtuu. Niinistön mukaan
on selvää, että tämän täytyy vastata perustuslain vaatimuksia. ”Lain
soveltamisesta on tarkoitus säätää asetuksilla, jolloin sekä asetusten
antaja että niiden täytäntöönpanijat ovat virkavastuussa siitä, että
kielelliset oikeudet käytännössä myös toteutuvat. Tässä tapauksessa se
käsitykseni mukaan merkitsee, että päivystyspalveluja voidaan siirtää
Vaasasta Seinäjoelle vain, jos siirrettäessä vallitsee varmuus siitä,
että potilaat saavat nuo palvelut valintansa mukaan suomen tai ruotsin
kielellä”, Niinistö kirjoittaa lausumassa." http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005025384.html
Työajan kirjaaminen on yksi keskeinen toistuva päivittäinen tehtävä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Olen vuosien ajan julkisella sektorilla kirjannut työtuntini mahdollisimman huolellisesti ja yleensä myös tunnollisesti. Olen vain yhä enemmän miettinyt, mitä ihmeen hyötyä tästä rituaalista on minulle tai työyhteisölleni.
Kirjaamisen vimma. Pitkän työurani aikana voin toisaalta sanoa, että ei tätä kirjaamisvimmaa aina ole ollut. Aikojen alussa oli tiukat normit tulla töihin tiettyyn aikaan ja lähteä ennalta määrättyyn aikaan kotiin. Sitten saatiin aikaan teknisiä apuvälineitä eli erilaisia laitteita, joiden avulla kirjauduttiin sisään byrooseen ja ulos. Syntyi mitattavissa olevia työtunteja - normaaliajan ylittäviä ja alittavia sellaisia. Jokaisella tuli mahdollisuus kontrolloida tilannettansa, mutta myös esimiehellä tarvittaessa. Seuraavassa vaiheessa alettiin vielä koodaamaan työtunteja tehtäviin ja suoritteisiin. Hienoa - hallittavuus senkuin kasvoi. Nyt pystyi jopa periaatteessa seuraamaan omaa ajankäyttöa eri tehtäviin - periaatteessa myös esimies.
Valtion uusi Kieku-aika. (1) Nyt kirjaan ensin töihin tulon ja sitten töistä lähdön. Tämän jälkeen odotan päivän tai pari, jonka jälkeen aloitan kirjaamaan tehtäviä. Mitä on siis tullut tehtyä eilen tai toissapäivänä. Ja sitten alan etsiä, että missä ne työsuoritteet ovat viimeisen viikon, kuukauden tai vuoden ajalta. No ei missään. Niin esimies voi tarvittaessa niitä katsella, mutta ei itse työntekijä. Tämähän on aikansa elänyttä ylhäältä alas johdettua läpinäkymätöntä johtamiskulttuuria.
Kirjaamisessa, tiedon keruussa on tiettyjä periaatteita, joita kannattaa noudattaa. Kirjaajan pitää saada itse välitön palaute, avoin mahdollisuus seurata, mitä on kirjannut. Tämä periaate palvelee kahta asiaa: 1. tiedon laatua, 2. oman työn seurantaa. Valtion Kieku-järjestelmässä tätä periaatetta ei ole lainkaan oivallettu. Siksi tämä on aivan kummallista. (2)
Uuden työn yhteiskunta, s.46: vuorovaikutuksen kenttä, 3
Kirjaamisella pitää olla myös tarkoitus eli mihin syntyvää dataa käytetään. Tämä on myös eräs keskeinen yleisen tiedonkeruun ja tilastoinnin periaate. (2) Turhaa tietoa ei saa kerätä. Työajan kirjaamisella on siis oltava jokin tarkoitus, kun sitä tehdään nyt varsin kattavasti koko valtiolla. No on tietysti, mutta ei työntekijöille. Johtamisessa on tunnetusti kaksi linjaa: management eli hallinnointi (kova johtaminen) ja leadership eli johtaminen (pehmeä johtaminen). Työajan kirjaaminen edustaa tätä kovaa johtamista. Jotta byrokratian eri tasoilla voidaan laskea yleensä työtuntien määrä, suhteuttaa ne työsuoritteisiin ja tehdä taloudellisuus- ja tuottavuuslaskelmia, kustannus-hyötylaskelmia, ei voida olla ilman tätä tietoa. Nämä laskelmat on puolestaan tehtävä, koska ylempi hallintoviranomainen sitä vaatii. Tällainen hallintokeskeinen asenne näyttää pesiytyneen valtion hallintoon, kun aiheesta ei ole juuri missään puhuttu. Vaihtoehtona on uudenlainen asiakaslähtöinen vuorovaikutuksen työkulttuuri. (3)
Työajan kirjaaminen pitää olla osa yksilön, tiimin, osaston, viraston, valtion johtamisjärjestelmää. Johtamisjärjestelmän pitää olla avoin, läpinäkyvä ja vuorovaikutteinen. Johtamisjärjestelmään liittyy myös johtamisen kulttuuri - se leadership. Olin taannoin kuuntelemassa Tiedon valoa - tapahtumassa englantilaista ammattipuhujaa, Rene Carrayoul (Inspired Leaders Network). Rene oli intohimoinen leadership-mies. Hänen mielestään se on sitä todellista johtamista, johtajuutta. Jokainen on itsensä johtaja. Johtajuutta viedään eteenpäin hyvillä tarinoilla. Rene ei paljoa piitannut perinteisen datan ja mittareiden perään. Tunne, hyvä fiilinki tehdä töitä on se avain. Jos täytellään vain näitä sähköisiä työtuntilomakkeita eikä niistä sitten sen koommin kuule tai kuulee normeja alittaessa, ei tämä mitään hyvää fiilistä lisää.
En tuomitse kokonaan työajan kirjaamista, kunhan se yhdistetään johtamisjärjestelmään. Ensinnäkin koko kirjaamisriitti pitää olla mielekäs, järjestelmän pitää olla käyttäjäystävällinen. Toiseksi luokittelut on sovitettava työtehtäviin ja järkevällä tarkkuudella koko työyhteisön toimintaan. Voitaisiinkin vaikkapa ajatella, että jokaisella on osa työtehtävistä ns. pysyviä ja osa vaihtuvia. Pysyvät tehtävät ovat osa pysyviä työ- ja toimintaprosesseja. (3) Vaihtuvat ovat puolestaan projektityyppistä työtä, joissa on määritelty alku ja loppu tavoitteineen ja työaikavarauksineen. Karmeata on, jos kaikki työtehtävät ovat pysyviä, jatkuvasti samalla tapaa toistuvia. Nehän voidaan automatisoida, digitalisoida, robotisoida - ja siinä on sen työntekijän kohtalo. Karmeata on myös, jos työt ovat hujan hajan vaihtuvia, ennakoimattomia ja oman kontrollin ulkopuolella. Kummassakin tapauksessa työuupumus on ovella tai ihan päällä. Vuorovaikutusta pitää myös edistää. Jos avoimesti tiedetään toistemme työtehtävät ja tarvittaessa myös tulos, voidaan yhdessä kehittää koko tiimin töitä. Esimieskin voi avoimessa tilanteessa vaikuttaa myös positiivisesti työtehtäviin - kuormitukseen, sisältöön ja kokonaistavoitteisiin. Voisihan tällainen määrällinen mittaaminen olla myös osa kehityskeskusteluja, jolloin yhdessä luodaan määrällisten mittareiden sisältö ja tausta. (4) Ei muuta kuin Kiekun työajan kirjaaminen uusiksi näillä evaillä mitä pikimmiten.
Kysyn sitten eläkkeellä ollessani työssä olevilta kavereiltani, onko tapahtunut mitään edistystä. Tällainen edistysaskel on aivan pakko ottaa, jos halutaan uudistaa työtapoja, jopa tehostaa toimintoja. Kieku ei nyt vielä auta tähän - valitettavasti. Ei muuta kuin Valtiokonttori Kieku-töihin. Tehkää kankean Kiekun päälle uusi moderni työajan kirjaamisen ja seuraamisen sovellus mobiiliversioineen. Modernisoikaa samalla johtamisjärjestelmä.
Päivitys 26.11.2016: FB:n puolella on käyty keskustelua aiheesta ja nostettu esille maksullinen toiminta. En erikseen ryhtynyt erittelemään työajan seurannan tarpeita tältä kannalta. Virkamiesten töissä on luonnollisesti suurin osa budjettirahoitteista, mutta osa on myös maksullista toimintaa. Maksullisessa toiminnassa on tärkeätä kustannusvastaavuus. Tuota tarkoitusta varten tarvitaan työtuntien kirjaamista ja kohdentamista. Tämäkään asia ei ole ongelmaton.
Päivitys 27.10.2016: Klaus Halla kommentoi FB:n puolella seuraavasti: "Kyllä
sinä todennäköisesti aika suunnitelmallista elämää tulet
eläkeläisenäkin viettämään. Jälkikirjausta ei toki tarvitse, kun
pääasiallinen toimintamme on kerran kirjattu tämän vaiheen alussa ja
KeVa kyllä uskoo sen kuukausittaisen suorituksensa pohjaksi. Itse
ymmärrän työaikakirjauksen mielekkyyden esim. projektityötä tekevien
osalta (konsulttitoimistot tms.), mutta sinun ja aikoinaan minun
kaltaisten virkaihmisten osalta sillä ei saada mitään lisäarvoa.
Palkkaus kun perustuu aivan muuhun. Onpahan taas apinoitu
privaattipuolelta julkiseen hallintoon konsulttien ja muiden kehittäjien
menestyksekkäästi kauppaamat mallit."
Päivitys 27.11.2016: Aki Uusikartano kommentoi Linkedinin puolella seuraavasti: "Perusajatus
on varmastikin ollut oikean suuntainen: mitataan kohdentuuko työpanos
organisaatiossa oikein. Varsinkin laskutettavaa työtä tehtäessä tämä on
luonnollisesti tärkeää. Tilannekartoituksen tekemiseksi ja kokonaiskuvan
saamiseksi määräaikaisesti ehkä muutenkin. Näkisin kuitenkin
tärkeämmäksi mitata saavutettuja tuloksia kuin saavuttamiseen
kohdennettuja panoksia. Panosten mittaaminen on toki helpompaa ja siksi
koko valtion työntekijöjöukko sitten naputtelee omituisia koodejaan
työtuntiensa kirjaamiseksi käyttäen siihen merkittävän määrän työaikaa.
Ehkä sen saman ajan ja enemmänkin, joka kikyloikalla työpäivän pituuteen
lisättiin. Oman tulkintani mukaan kovin turhaa puuhaa siis, mutta
kuluvathan ne työpäivät niinkin." Päivitys 27.10.2016: Ulla Mansikka-Aho kommentoi FB:n puolella seuraavasti: "Perusvirkamiestyössä
tuntien kirjaamisessa (tiliöinnissä) ei ole mitään järkeä. Homma on
oikeasti hoidettava jotenkin muuten. No, toimiihan se tuntien
kirjaaminen liukuvan työajan saldolaskennassa, jos ei ole
kellokorttilaitetta."
Päivitys 27.10.2016: Asko Rantala kommentoi FB:n puolella yksityisen puolen kokemustensa perusteella: " Olli
on selittänyt hyvin ja asiallisesti työajan kirjaamisen. Kun suurin osa
palkanmaksusta perustuu työpaikalla tai työn ääressä käytettyyn aikaan,
niin onhan sitä aikaa jollakin tasolla kontroloitava, koska palkkakin
maksetaan eurojen ja senttien tarkkuudella ja samoin tilitetään verot. Tuon tähän lisää omista kokemuksistani. Tasan
13 vuotta sitten neuvottelin eräässä teollisuusyrityksessä tuottavuuden
kehittämisprojektin aloittamisesta. Siellä oli silloin noin 20 vuotta
valmistettu erästä suurehkoa konetta, josta oli monia erilaisia
variaatioita. Vuosien varrella oli muodostunut noin 2600 tunnin
valmistusaika tuolle koneelle. Koko ajan joitakin osien valmistuksia
siirrettiin alihankkijoille ja eri työparien ja yksittäisten
työntekijöiden tekemisaikoja alennettiin ”sopimuksilla”. ”Sopimuksissa”
pärjäsivät parhaiten ne, jotka neuvotteluissa pitivät kovempaa meteliä
oikeuksistaan. Hiljaisemmat hävisivät ja saivat tehdä enemmän työtä
tiukemmalla aikataululla. Tullessani mukaan noihin neuvotteluihin,
koneen valmistusajaksi oli ”sovittu” tuolla huutokauppamenettelyllä 1600
tuntia. Aloin selvittää tuota asiaa ja jaoin koneen
erilaisiin lohkoihin eri työparien työpisteissä. Sitten mittasin
jokaiseen lohkoon kulutettavan ajan. (130 t) + (110 t) + (280 t) + (350
t) = 870 tuntia. Todelliseksi valmistusajaksi tuli mitattua 870 tuntia,
johon sisältyvät kaikki taukoajat ja muut. Työnmittaus on tehtävä
työmarkkinajärjestöjen kesken sovittujen käytäntöjen mukaan ja sen saa
tehdä vain siihen koulutettu henkilö. Sekä työnantaja-, että
työntekijäpuolen on se hyväksyttävä, kuin mikä tahansa mittaus. Pitkien
keskustelujen jälkeen mittaus todettiin oikeaksi ja antamiani aikoja
alettiin noudattaa sellaisenaan sen yhden tuotteen kohdalla. Tutkimukseni
tuossa yrityksessä jatkuivat seuraavat kuusi vuotta ja jokaisen uuden
ja muutetun tuotteen valmistusajat suunilleen puolittuivat. Saimme
liikevaihtoa kasvatettua 50 M€:sta 100 M€:oon. Ellei todellisia
tekemisaikoja tiedetä, niin usein tehdään väärillä menetelmillä ja
sopimattomilla välineillä. Nyt kun automatisointi ja robotisointi ovat
lähiaikoina edessä, niin on välttämätöntä tietää, mihin kohteisiin on
kehittämisresurssit suunnattava. Usein huomataan myös se, ettei le
mitään mahdollisuuksia saada kilpailukykyä paremmaksi. Viime viikolla
minut kutsuttiin tuohon samaan yritykseen ja tarkoituksena on taas
selvittää miten tuottavuutta voitaisiin parantaa nyt, kun koneiden
rakenne on muuttunut ja henkilöstökin vaihtunut; 1/3 on eläköitynyt.
Joskus on osattava myös luopua kannattamattomista toimista. Julkisella
sektorilla tehdään paljon lakisääteisiä asioita ja sinne kaadetaan
budjettirahaa. Usein on oletuksena, että lisäraha kasvattaa tuotantoa
suoraan verrannollisesti. On täysin järjetöntä puhua muutamien tuntien
vuosittaisesta työajan lisäyksestä. Joidenkin henkilöiden osalta 2600
tunnin tuotanto on vähäisempi kuin 1600 tunnin tai 870 tunnin tuotanto.
Näinhän on teollisessakin yrityksessä." Ollin vastaus: Perusteellinen
analyysi. Tuo keskusteluun yksityisen
puolen kuviot. Jos julkisella tehtäisiin tosissaan kirjaamista ja
analysoitaisiin tosissaan tuloksia, voitaisiin saada aidosti muutoksia
aikaan. Nyt kirjaaminen tältä kannalta on turhauttavaa.
Päivitys 28.11.2016: Reijo Luoma kommentoi FB:n puolella seuraavasti:
"Lääkärien työaika: jos yksi hoitaa homman korrektisti tunnissa, toinen saman asian yhtä korrektisti kolmessa, sää jälkimmäinen kolminkertaisen korvauksen päivystysajan toimenpiteistä, miksei myös normaalin työpäivän töistä - jälkimmäisellä (huolellisemmalla tai vain muuten tavoiltaan hitaammalta) menee ylitöiksi. Kliinistä työtä tekevän lääkärin työsuoritteiden mittaaminen aikaperusteisesti on järjetöntä. Muualla mailmassa (NHS esimerkiksi) on vuosipalkka ja velvollisuus m.l. päivystykset hoitaa hommansa. Pidin siitä enemmän kuin suomalaisesta lisäviidakosta."
Päivitys 4.12.2016: Linkedinin puolelta minulle vinkattiin oheisesta kolumnista: Heidi Hammarsten Kolumni: Voiko numeroilla johtaa ihmisiä?
"Suomalaisessa
työelämässä käydään edelleen johtamisjärjestelmien sisällä
tasapainoilua numerojohtamisen ja ihmisten johtamisen välillä.
Numerojohtamisen taustalla on ajatus siitä, että numerot ovat aina
täsmällisiä ja siksi totta. Fiksuimmat yritykset ovat jo havainneet,
että jako ihmisiin ja numeroihin on turhaa......."
Päivitys 5.12.2016: Päivi Kaikkonen kommentoi Linkedinin puolella seuraavasti: "Työntekijän
kannalta Kieku on hyvä mm. siinä, että pystyy seuraamaan plussia ja
miinuksia. Ja sitten voi taas priorisoida omaa tekemistään. Olisiko
ideaa, että kuukausipalaverissa päällikkö avaisi, esimerkiksi tärkeän
projektin kohdalla, että onko kaikkien mukanaolevien henkilöiden
työpanos ollut riittävä vai onko mennyt kohtuuttomasti aikaa normitöiden
kustannuksella. Näin tietäisimme entistä enemmän toistemme töistä eikä
tarvitsisi arvailla, mitähän tuokin tekee. Ainakaan meillä Kieku ei
tässä mielessä ole ollut käytössä. Esimies sanoittaisi sitä dataa, mitä
hän seuraa ja näin motivoisi meitä."
(2) Ollin lääkkeitä turhan tiedon karsimiseen (Olli Nylander: Soteuudistus - pirullinen ongelma 2016, s. 249)
tunnistettava tiedon käyttäjä/tarvitsija
tunnistettava, onko tieto jo
olemassa jossain muussa tietolähteessä: sähköinen asiointi mahdollistaa
tietojen esitäyttämisen jo olemassa olevilla tiedoilla. Jatkossa kansallinen
palveluväylä tulee helpottamaan olemassa olevien tietojen tehokasta
hyödyntämistä
tiedon keruun ja tiedon
hyödyntämisen perustana pitää olla systemaattinen metatieto eli tieto tiedosta,
joka yhtenäistää tiedon keruuta, tulkintaa, hakumahdollisuuksia jne.
tiedon kerääjälle on luotava
mahdollisuus tiedon ensisijaiseen hyödyntämiseen. Se on kannuste tiedon
antamiseen eteenpäin.
tiedon luotettavuus on
varmistettava. tiedon antajan on tiedettävä, mihin tietoa käytetään
tiedon laatu on turvattava koko
tiedonkeruun ja jalostuksen ketjussa: ydintietojen laatu on tärkeä tekijä,
koska näitä tietoja hyödynnetään erikseen monella tapaa [i]
tietorakenteet on tehtävä
hierarkkisiksi ja toisiinsa yhteensopiviksi, jolloin eri tiedon käyttötasoilla
voidaan rakentaa käyttöön sopivia mittareita, indikaattoreita.
turhaa tietoa on vältettävä
rakentamalla koeasetelmia tiedon keruulle
tutkimustietoa on hyödynnettävä
systemaattisesti siten, että soveltavaan tutkimukseen (erityisesti STM:n
alaiset tutkimuslaitokset) sisällytetään tutkimustulosten julkistamisen lisäksi
niiden soveltaminen eritasoiseen päätöksentekoon.
[i]Tilastojen
laatu. Tilastokeskus vaalii toiminnassaan
kansainvälisiä tilastolaadun kriteerejä. Näin tekee myös THL
tilastoviranomaisroolissaan. http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_08_02_melkas.html Ydintiedon hallinta - master data
management.JHS-suositus 179 sisältää keskeiset periaatteet
ydintiedon hallintaan.
(3) Uusi työkulttuuri perustuu asiakkaan ja palvelun tarjoajan vuorovaikutukseen.
Itse asiassa kyse on vuorovaikutuksen verkostosta - jopa jossain
tapauksessa ekosysteemistä. Uusi työkulttuuri perustuu
"alustatalouteen". "Alustalla tarkoitetaan tietoteknisiä järjestelmiä,
joilla eri toimijat - käyttäjät, tarjoajat ja muut sidosryhmät yli
organisaatiorajojen - toteuttavat lisäarvoa tuottavaa toimintaa." (s.
49). Palvelujärjestelmä on mukautettava asiakaslähtöiseen ajatustapaan -
muuttuviin asiakasvirtoihin ja asiakastarpeisiin. Asiakaslähtöisyyden
ydin on palvelujen saatavuus, kun tuotantolähtöisyyden ydin on tasainen
laatu. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/09/asakaslahtoisyys-vaatii-tyokulttuurin.html
(3) Valtion hallinto on täynnä prosessimaisia jatkuvia tehtäviä mm. suunnittelusta, ohjauksesta, valvonnasta ja erilaisten lupien myöntämisestä lähtien. Tällaisiin tehtäviin sisältyy runsaasti rutiineja ja niitä helpottavia tietoteknisiä ratkaisuja. Lean-ajattelu on eräs johtamisaate, johon soveltuu myös työajan kirjaaminen. Tätä olen pohtinut soteuudistuskirjani luvussa prosessit (2016, ss. 215-225) ja blogikirjoituksessani: http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/04/lean-asiantuntijatyon-johtamisessa.html
Kuva VM:n julkaisusta 27/2016: 2011-2015 vertailukelpoisia
Valtion tietohallinnon kustannukset kasvussa. Valtori merkittävin kustannuksia kasvattanut tekijä - eli uusi keskitettyjen toimialariippumattomien palvelujen tuottaja. Tuottavuuden lisääminen ja säästöt ovat vähäisiä. Kokonaisarkkitehtuuri etenee hitaasti ja sen hyötyjä ei näy.
Mm. nämä havainnot tulevat esille valtion tietohallinnosta tehdystä Valtiovarainimisteriön selvityksestä kesällä 2016. (VM:n julkaisu - 27/2016, viite 1). Osa julkaisusta on tilastotietoa ja osa julkaisun tiedoista perustuu valtion virastoille lähetettyyn kyselyyn. Julkaisua ei ole suuremmin referoitu eikä sen pohjalta käyty keskustelua. Teen seuraavassa tiivistyksen julkaisun tuloksista.
Valtionhallinnon tietohallinnon kustannukset olivat vuonna
2015 775,5 me. Kustannukset olivat nousseet edelliseen vuoteen 6,5%. Tätä ennen
vuodesta 2011 alkaen kustannukset olivat koko ajan laskeneet. 20%
kustannuksista oli ulkoisia hankintoja. Valtion sisällä merkittävin omien menojensa
lisääjä oli luonnollisesti Valtori (100%). Tähän liittyen sisäiset palvelujen
hankinnat lisääntyivät 26%.ICT:n
ansiosta yleiset toimintakustannukset vähenivät niukasti eikä niillä ollut
suurta merkitystä kokonaissäästöjen kannalta. Valtionhallinnon organisaatiosta
ICT-kustannukset nousivat eniten VM:ssä. STM:n hallinnonalalla puolestaan ICT-kustannukset
laskivat.
Tuottavuuden lisäämisessä ja säästämisessä keinot ja
tulokset vaihtelivat organisaatioittain, mutta kokonaisuudessaan tulokset
olivat vähäiset. Tuottavuuden lisäämisen keinoina olivat kärjessä hankkeiden
vaikuttavuusarviot, tavoitteiden mittaaminen erilaisin mittarein,
henkilöstökustannusten seuraaminen. Säästöjen osuus organisaatioittain oli
korkeintaan 1%:n luokkaa toiminnan kokonaismenoista. Jotkut harvat organisaatiot
totesivat digitalisaation olevan säästöjen perusta. ICT-kustannusten nousun
yleisimmät selitykset olivat Kiekun käyttöönotto ja Valtoriin siirtyminen.
Yleisesti todettiin, että sinänsä ICT-menoista ei koidu säästöjä. Ne on
ymmärrettävä investoinneiksi, joiden seurauksena pidemmällä aikavälillä syntyy
toiminnallisia säästöjä. Tietotekniikan osalta keskeisiksi säästön kohteiksi
nähtiin perustietotekniikka, päällekkäiset järjestelmät, ostopalvelut ja ohjelmistokustannukset.
Kyselyyn vastanneista vain joka viides organisaatio kykeni määrittelemään
systemaattisen tuottavuuden lisäämisen/säästämisen strategian. Raportin
laatijat ehdottavatkin, että säästöjen luominen on nivottava hankeprosessiin
(valmistelu – päätöksenteko – toteutus – seuranta). Kokonaisarkkitehtuuri ei
näy mitenkään vastauksissa, mutta ei myöskään raportin laatijoiden ehdotuksissa
tuottavuuden ja säästäväisyyden lisäämisessä. (2)
Kokonaisarkkitehtuuri ei ole edennyt vuoteen 2014 verrattuna.
Keskimäärin organisaatioissa taso on 2,2, kun stm:n hallinnonalan taso on yli 3 . Haasteet ovat tietohallintolähtöisiä: 1)
palvelukeskusten toiminta, 2) kyky hyödyntää teknologiaa, 3) palvelujen
tuottajien ohjaaminen, 4) ulkoisten palvelujen tuottajien kyky kehittää ja
tuottaa palveluja, 5) kyky määritellä hankittavat palvelut, 6)
kustannusrajoitteet kehittää ja ostaa palveluja, 7) kyky ostaa palveluja, 8)
organisaation sovellus- ja teknologiaosaaminen, 9) kyky kehittää ja tuottaa palveluja
omien resurssien avulla. Tietohallinnon kehittämiskohteiksi nousivat puolestaan
aikaisemman kyselyn tapaan: 1) tietoturva, 2) strategia, 3) kustannustehokkuus,
4) osaaminen, 5) toimittajayhteistyö, 6) viestintä käyttäjille, 7) projektien
hallinta, 8) teknisen infran kehittäminen, 9) toiminnanohjausjärjestelmä, 10)
mittaaminen. Keskeisiä trendejä ovat edelleen edellisten vuosien tapaan
mobiili, analytiikka, avoin data. 44% organisaatioista on tehnyt avoimen datan
avauksia. Avoimen datan osalta keskeisiä haasteita ovat käyttäjämäärät, laatu
ja ajantasaisuus. Sähköisiä palveluita
tuotetaan pääsääntöisesti 2000-luvun menetelmin. 62% kohdistuu kansalaisille,
69% yrityksille ja 57% viranomaisille.
Pohdintaa raportin tuloksista:
Raportin päätelmät ja ehdotukset jäävät vähäisiksi ja vaisuiksi.
Kuvaileva ote vie suurimman osan palstatilasta.
Selvityksestä ei saa irti organisaatiokohtaisia
tietoja eikä myöskään ICT-kustannusten suhdetta kokonaiskustannuksiin
Valtori on selkeästi kustannussyöppö ja myös
toiminnallinen haaste eri organisaatioille
Tietotekniikassa tehokkuuden ja säästäväisyyden
lisäämisen kohteet ovat relevantteja yksittäisten virastojenkin kannalta:
perustietotekniikka (Valtori-riippuvuus), päällekkäiset järjestelmät,
ostopalvelut, ohjelmistokustannukset – osaan näistä haasteita puree myös
kokonaisarkkitehtuuri
Tietohallinnon kehittämiskohteet ovat sinänsä relevantteja,
mutta yhteydet toimintaan ja kokonaisarkkitehtuuriin jäävät niin kyselyssä kuin
raportin laatijoiden ehdotuksissakin vähäisiksi ja kaukaisiksi
Datan avaaminen etenee eri organisaatioissa.
Kokonaisarkkitehtuurityössä on merkittäviä eroja eri virastojen kesken, mutta
raportti ei anna kuvaa valtion kokonaisarkkitehtuurin tilasta kokonaisuudessaan.
Tapaus museovirasto nousi otsikoihin muutama viikko sitten, kun viraston blogissa kerrottiin Valtorin palveluiden käytöstä syntyneistä valtavista laskuista. "Vuoden 2014 alusta astui voimaan laki valtion yhteisten tieto- ja
viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä. Lain taustalla oli huoli
valtion suurista tieto- ja viestintätekniikan (ICT) kustannuksista ja
ajatuksena pienentää kustannuksia yhdistämällä hankintoja ja toimintoja
suuriksi kokonaisuuksiksi. Lain perusteella käytännössä kaikki valtion
organisaatiot pakotetaan hankkimaan ICT:nsä uudelta valtion toimijalta
Valtorilta. Suurten kokonaisuuksien tuoma volyymietu on ajatuksena
periaatteessa hyvä ja toimintoja yhdistämällä saavutetaan koko valtion
tasolla joitain etuja. Käytännössä virastotasolla tilanne näyttää hyvin
erilaiselta..... Lasku Museovirastolle on valtava. Valtorin hinnastojen perusteella
tehtyjen laskelmien mukaan viraston vuotuiset ICT-kustannukset nousevat
291 %. Pakollisten muutosten seurauksena vuosikustannukset ovat
nousemassa 400 000 eurolla. Lisäksi joudutaan vielä maksamaan
huomattavat summat palvelujen siirrosta Valtorille." (oheinen kuva poimittu blogista).
ICT-kustannusten hallinta on yleinen haaste niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Kustannukset kasvavat luonnollisesti suurten ICT-investointien myötä. Investointeja suunniteltaessa periaatteessa aina selvitetään, millä aikavälillä alkaa syntyä tuottoa. Odotukset ovat toiminnan puolella yleensä korkealla, että säästöjä alkaa syntyä tuota pikaa. Valtiolla on tähän asti ICT ollut osa virastoja ja niiden omaa toimintaa. ICT-toimintoja ei ole optimoitu koko valtion tasolla. Valtori on tällainen uusi organisaatio, jonka tehtävänä on saada toimialariippumattomat ICT-kulut hallintaan. Vastaavaan hallintaan on pyrkinyt myös esim. Palkeet keskityillä henkilöstöhallinnon järjestelmillään tai Valtiokonttori Kieku-järjestelmällään. Keskitetyllä ICT-toiminnalla on vaikeudet monestakin syystä: 1. vaatii keskitettyjä uusia palveluita, 2. vaatii osaavan ja keskittyihin palveluihin sopivan henkilöstön, 3. vaatii toimivan yhteistyön substanssiviraston ja sopimuskumppanien kesken. Valtorin kohdalla tilanne on paljastunut ns. kuherteluvaiheen jälkeen. Toiminnan pystyttäminen vaatii rajuja investointeja, joiden kustannukset pitää viime kädessä jyvittää asiakasvirastoille. Asiakasvirastoista siirtynyt henkilöstö ei kaikilta osin vastaa osaamistarpeita. Yhteispeli monitoimijaympäristössä hakee vasta muotojaan. Asiakasviraston ja Valtorin välinen sopimus ei ole juridisesti pätevä. Valtio on yksi "juridinen henkilö", joten sisäiset sopimukset ovat vain yhteisiä toiveita enimmillään ilman sanktioita.
Paperitiikeriksikö KA
Kokonaisarkkitehtuurista apua. VM:n selvitys osoittaa, että kokonaisarkkitehtuuri ei ole noussut lentoon valtion virastoissa ja laitoksissa. Itse olen ollut mukana toteuttamassa tätä ideologiaa. Se on hyvä renki mutta huono isäntä. Taustana on tietohallintolaki. Kokonaisarkkitehtuuri on mallinnettu ja ohjeistettu Juhtan JHS-suosituksella 179. Uhkana on, että siitä tulee erillinen dokumentointiin velvoittava paperitiikeri. Uusinkin suosituksen versio on vahvasti sisään päin lämpiävä dokumentoinnin opas, kun sen pitäisi olla juuri väline toiminnan- tiedon-tietojärjestelmän-teknologian uudistamiseen toiminta edellä ja asiakas edellä. Keväällä olin alustamassa ICT-messuilla ja panelistina. Panelin vetäjä oli käynyt läpi Hilman kilpailutusdokumenttja ja totesi, että vain 30% :ssa tarjouspyyntöjä oli mainintoja kokonaisarkkitehtuurista. Hyvänä renkinä siitä saataisiin väline, jolla siilot voitaisiin pistää nurin, kokonaistehokkuutta ja vaikuttavuutta lisätä uudistuksissa sekä ottaa asiakasnäkökulma keskiöön. (4)
Päivitys 20.11.2016: Mikael Vakkari kommentoi FB:n puolella seuraavasti: "Nuo
KA:n kypsyystasot eivät valitettavasti kerro juuri mitään relevanttia,
koska perustuvat suhteellisen kevyehköihin subjektiivisiin arvioihin
kohdealueiden tilanteesta, joiden vertailukelpoisuus on kyseenalainen.
TORI-laki toi taas yhden toimijan lisää ohjausketjuun ja pidensi jo
ennestään pitkiä ja kankeita hankintaketjuja, joka näkyy heti mm.
hankkeiden toteutuksessa, sopimuksissa ja tarjottavissa
TORI-palveluissa. Lisäksi VN:n tasolla vastuita yhteisistä palveluista
ym. hämmentää vielä VNHY, joka sekää ei ole tainnut saada toimintaansa
kunnolla pyörimään. Valtorinkaan toimintaa ei ikävä kyllä ole saatu
kuntoon kahden vuoden aikana, vaikka toimarikin vaihdettiin. Säästöä
piti tehdä 50 milj. € mutta kustannukset nousivatkin 100 milj. €. VM:n
pitäisi ohjata Valtoria mutta toistaiseksi ohjaus ei näyttäisi olevan
erityisen tuloksellista. Yksi selitys tähän voisi olla Valtorin
poikkeauksellinen ohjaus- / hallintorakenne (erityisvirasto, jolla on
hallitus, jonka rooli suhteessa VM:n ja toimariin on aavistuksen
epäselvä, myös ohjaavalle taholle eli VM:lle). Valtorin
asiakasneuvottelukunnalla taas ei ole lain mukaan minkäänlaista
(ohjaus)valtaa (se "tukee asiakasohjausta ja toiminnan kehittämistä),
joten Valtori saa toimia miten toimii...En muuten
keksi miksi tietoturva nähdään keskeisimmäksi tietohallinnon
kehittämiskohteeksi, kun projektinhallinnassa, tietohallinnon
ohjauksessa ja yhteentoimivuuden toimeenpanossa on paljon merkittävämpia
ongemia. Nämä siis kyllä listattu tyhjentävästi mutta hieman
harhaanjohtavasti KA:n ja organisaatioiden haasteiksi, vaikka kyseessä
on koko julkisen hallinnon tietohallinnon ohjaus, jota olisi pitänyt
toteuttaa ja toimeenpanna jo vuodesta 2011 lähtien (ts. toimeenpanemalla
tietohallintolakia, kuten HaV ja TrV ovat mietinnöissään kehottaneet).
Operatiivista ohjausta olisi voinut kehittää tarkoituksenmukaisempaan
suuntaan esim. jatkamalla tietohallintoviraston valmistelua, joka siis
sekin epäonnistui ja kuopattiin."
Ja Olli kommentoi Mikaelille:Perusteellinen
kommentti. KA:n itsearviointia olen ollut tekemässä ja jollain tapaa se
kuitenkin antaa suuntaa. STM:n hallinnonalalla seuraamme asiaa vielä
myös kollektiivisesti koko hallinnonalalla. Tässä olen siis hiukan
toisilla linjoilla. Mielestäni kyselyn tulos on suuntaa antava - ei
taida olla ainakaan liian optimistinen. Valtorin asiakasneuvottelukunta
on haastava, koska tässä elimessä eivät ole kaikki asiakkaat vaan
ylätason edustajat. Mutta ei sillä mitään erityistä vaikutusta ole niin
kuin ei myöskään sopimuksilla. Ps. kopioin kommenttisi blogiini
muidenkin luettavaksi. Päivitys 25.11.2016: Mikko Vuorikoski Valtorista kommentoi kirjoitustani FB:n puolella seuraavasti:
Kommentoin hieman Ollin tuumailujen Blogia. Mielestäni olet Olli valitettavasti tulkinnut väärin lukuja. Valtorin kustannukset lyhyellä tätämellä luonnollisesti kasvavat, kun valtion hallinnon aiemman hajatetun mallin teknologiavelkaa korvataan investoimalla yhteisten yhdenmukaistettujen palveluiden rakentamiseen. Hankinnoissa on jo saavutettu merkittäviä säästöjä, (30-50% laite ja tietoliikennehankinnoissa aiempiin hankintahintohin) joita useimmat virastot eivät laske, koska ne eivät ole kuuluneet aiempiin jatkuviin kuluihin, vaan toistunee vain 3-5 vuoden välein. Tehostaminen on mahdollista vasta sitten, kun kattavasti päästään eroon virastokohtaisten hyvinkin eri tavoin tuotettujen palveluiden tuottamisesta
Mikko VuorikoskiYritän todistaa äskeistä vielä esimerkillä. Jos ajatellaan suurta konsernia, jolla on yhtenäiset IT-palvelut ja yhtenäiset verkot. Jos se siirtyisi takaisin malliin, jossa kaikki tytäryritykset ja osastot hankkisivat omat ICT-rakkaisunsa, niin mitä se käytännössä tarkoittaisi. Kaikki rakentaisivat omat sähköpostinsa, omat integraationsa, omat tietoliikenneyhteytenstä, kilpailuttaisivat omat laitteensa ja huolehtisivat henkilöknnasta, joka ylläpitää näitä palveluita. Konsernimaisesti johdetun, keskitetyn IT:n voidaan arvioda tuottavan jopa 50% säästöt verrattuna hajautettuun malliin. Valtionhallinnossa ei näin suuriin säästöihin ole mahdollista johtuen siitä, että on myös paljon sektorikohtaisista toiminnan eroista johtuvia erityisvaatimuksia, joissa vaaditaan muitakin kuin vakiotuja ja yhtenäistettyjä ratkaisuja. Kuitenkin kaikki, jotka pääsääntöisesti käyttävät normaalia toimistotyökaluja, taloushallinnon järjestelmiä ja muutamaa ns. normaalia viraston tai hallinnonhaaran toimialaan liittyvää sovellusta, saavat tulevaisuudessa ne palvelut huomattavasti edullisemmin kuin aiemmin. Kustannuksia tietysti nostaa se, että digitalisaation myötä halutaan myös paljon uusia palveluita - enemmän erilaisia etätyökaluja, verkkoympäristöjä, 24/7 palveluita, lisää kaistaa, enemmän tallennuskapasiteettia, enemmän prosessointikapasiteettia. Valtionhallinto on tässä asiassa tosi myöhässä - turhia päällekkäisten ratkaisujen ja päällekkäisen työn kustannuksia on maksettu valtionhallinnossa todella kauan pidempään kuin olisi ollut tarkoituksenmukaista. Virastojen pitää pystyä keskittymään oman toimintansa ja sitä tukevien tietojärjestelmien kehittämiseen eikä työasemien, puhelinten, perustietoliikenneyhteyksien yms. kilpailuttamiseen, tukemiseen ja kehittämiseen.
Ollin kommentti Mikolle: Mikko: En ryhdy tätä asiaa sen kummemmin kommentoimaan, koska minulta puuttuu lähtökohtatiedot. Oma tulkintani perustui tuohon VM:n raporttiin. Ehkä kannattaisi sinne päin myös kertoa tulkintasi. Sen sijaan laitan viestisi ja tämän jatkoviestin kopiona blogiini, että muutkin näkevät sen. Sopiihan se.
