Ollin tuumailut: lokakuuta 2016

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Alueelliset hyvinvointierot - kylmät mittarit kylmää kyytiä, päivitys 14.11.2016

"Suomi jakautuu jyrkästi, jos vertaillaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tai alueiden elinvoimaisuutta. ”Suomessa asuu tavallaan kaksi eri kansaa. Itä- ja Länsi-Suomi elävät eri todellisuuksissa jos katsoo ihmisten sairastavuutta, elintapoja, elämänlaatua tai työllisyyttä”, tutkija Timo Aro sanoo. ”Toinen jakolinja kulkee suomen- ja ruotsinkielisten hyvinvointieroissa.”

"Ero näkyy myös maakuntien sisällä. ”Hyvinvointikartta on myös mosaiikkinen. Mitä kauemmaksi kaupunkikeskuksista mennään, sitä heikommalta tilanne näyttää”, aluetieteen professori Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta sanoo. ”Muuttoliike jakaa maata voimakkaasti, koska muuttajat ovat nuoria ja terveitä”, tutkimusprofessori Unto Häkkinen THL:stä sanoo. Timo Aron mielestä Itä-Suomen tilanne on niin vakava, että aluepolitiikka pitäisi miettiä uusiksi. ”Tarvitaan jonkinlainen uusi Pohjois-Karjala-projekti. Siihen ei kyllä riitä pelkkä kansanterveystyö, vaan pitäisi miettiä, mitkä alueet ovat jatkossa elinvoimaisia. Pitäisikö satsata erityisesti joihinkin Itä-Suomen keskuksiin kuten Kuopio, Joensuu ja Mikkeli?”, hän pohtii. Keskustelu aluepolitiikasta on hänen mielestä jumiutunut vanhoihin asetelmiin. ”Elätellään harhakuvitelmaa siitä, että koko maa voidaan pitää asuttuna, vaikka todellisuus on ihan muuta”, Aro sanoo."http://www.hs.fi/kotimaa/a1477713941700

Itä ja länsi. HS:n artikkeli avaa sen, minkä olen myös jo aikaisemmin esittänyt moneen kertaan. Kyse on idän ja lännen eroista Suomessa sekä voimakkaasta muuttoliikkeestä. Idän ja lännen ero on vuosisatojen perinne, jonka muuttaminen poliittisin toimenpitein on ollut aina vaikeata ja on yhä vaikeampaa globaalissa maailmassa. Soteuudistuksessa vannotaan hyvinvointi- ja terveyserojen vähentämisen puolesta. Soteuudistus ei tuota tule ratkaisemaan ainakaan eroja kaventavaan suuntaan. Uhka on juuri päinvastainen. 18 maakunnan jako estää uudenlaista aluepolitiikkaa. Osa maakunnista on jo valmiiksi soteuudistuksen kannalta lähes "selvitystilassa". Tällaisen päätelmän tekee myös edellä Timo Aro.

Sairastavuusmittari on sinänsä oikein hyvin tehty. Näin olen myös aiemmin todennut. Sen avulla voidaan kuvata hyvin tämä hitaasti muuttuvat väestön tilanne. Jos ajatellaan, että on erilaisia mittareita lämpöanalogian mukaan (Kajakki-projektissa esitetty vertaus, joka taitaa olla emeritusprofessori Martti Ketomäeltä peräisin). Sairastavuusmittari on Kekomäen vertailussa viileä mittari - strategisen tason mittari. Sen pitäisi toimia maakuntatason strategiassa. Mutta miten se toimii, jos maakunta jo lähtökohtaisesti on lähes pysyvässä mittarin "sairaustilassa". Maakunnilla on vaikea vaikuttaa hyvinvointi- ja terveyerojen muuntamiseen. Vaikutusketju on monimutkainen eikä sote-järjestelmällä ole kuin marginaalinen vaikutusmahdollisuus. Sairastavuusmittari on Ollin termein jääkylmä.

Tarvitaan vaikuttavat mittarit. Kaikkiaan soteuudistukseen pitää rakentaa sellaiset mittarit, joiden avulla voidaan ohjata uudistusta toivottuun suuntaan. Valinnanvapauden tuominen voimalla osaksi järjestelmää vaikeuttaa entisestään sen ohjaamista niin maakunta- kuin valtiontasollakin. Uhkana on, että valinnanvapauden kautta syntyy vain epätervettä palvelujen tarjontaa ja kysyntää, joka ei vastaa todellista tarvetta. Tätä samaa uhkakuvaa pelkäävät YLE:n haastattelemat professoritkin. "Tulossa on kaoottinen himmeli". http://yle.fi/uutiset/3-9258240

Vaikuttavuuden perään kysyin jo viikon takaisessa blogikirjoituksessani. Indikaattoreilla pitää päästä rakentamaan palvelujen tarpeen mittarit, palvelujen prosessimittarit (Lean-ajattelulla), palvelujen laadun mittarit (mukaan lukien asiakas/potilasturvallisuus, asiakastyytyväisyys) sekä palvelujen lopputuloksen vaikuttavuuden mittarit. Aineksia on olemassa. Tutkimustyön tuloksena on saatu aikaan erilaisia indikaattoreita. Mutta... tieto on hajallaan kentällä, osa tiedoista on puutteellista, indikaattoreiden systemaattinen käyttö osana johtamista eri tasoilla puuttuu täysin. Uskotaan nyt, mitä poliitikkokin sanoo asiasta. Martti Talja on kansanedustaja (kepu). Hän totesi minulle 27.10.2016 FB:n puolella liittyen tuohon tietojohtamisen vaikuttavuutta koskevaan kirjoitukseeni: "Hienoa pohdintaa mittaroinnista. Sote onnistuu tai kaatuu mittaroinnin onnistumiseen."
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/10/tietojohtamisen-vaikuttavuus-yleinen-ja.html

Sote-uudistus -pirullinen ongelma - kirjassani päädyin pitkien pohdintojen jälkeen seuraavaan:

Hyvinvointi- ja terveyserot johtuvat geeniperimästä ja sosiaalisesta asemasta. Koska yhteiskunta ei ole laboratorio, ei ole jäännöksettömästi mahdollista ennustaa tai rakentaa politiikkaa hyvinvointi- ja terveyserojen vähentämiseen. Soteuudistuksessa kunnan tehtäväksi tulee hyvinvointipolitiikasta vastaaminen. Maakunnilla (sotealueilla) palvelujen tarjonnalla on marginaalinen vaikutus hyvinvointi- ja terveyseroihin. Yksilötasolla on mahdollista edistää hyvinvointia ja terveyttä omilla aktiivisilla valinnoilla. Näidenkin aktiivisten omien valintojen rinnalla on yksilöstä riippumattomia tekijöitä, joiden vaikutus voi olla samansuuntainen tai vastakkainen. Hyvinvointi- ja terveyseroja on mahdollista kaventaa tulo- ja koulutuseroja kaventamalla.(s. 247)

Päivitys 31.10.2016: Kati Peltola, Sakari Kainulainen, Jouni Särkijärvi, Tarja Tamminen kommentoivat FB:n puolella:

Kati Peltola: "Pienissä maakunnissa yhtiöittäminen altistaa palvelujen siirtymiselle pääasiassa ylikansallisten yhtiöiden hoidettavaksi niiden keskuskaupungeissa. Paljon parempi malli olisi tehdä 15 - 30 000 asukkaan peruskunnat tuottamaan lähellä tarvittavia palveluja näissä kuntakeskuksissa. Sosiaali- ja terveysasemat huolehtimaan myös näiden kuntien kotipalveluista ja palveluasumisesta ja niitä ja päivähoitoa ja koulua tukevasta liikkuvasta palvelusta."

Olli vastaa Katin kommenttiin: Niin itse asiassa olen samaa mieltä, koska mielestäni lähipalvelut voitaisiin antaa kuntien tehtäväksi. Tuolla tasolla on myös eniten tehtävissä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa muutenkin.
Sakari Kainulanen: "Minusta yksi ongelma liittyy siihen ettei palvelujärjestelmä suostu siihen että itse järjestelmän toimimaatomuus ei vaikuta rahoitukseen (pitkät jonot, hoitovirheet jne). Tämä ei tietty ratkaise esittämääsi ongelmaa mutta toisi myös kepin mukaan porkkanan lisäksi."
Ollin kommentti: Jos sain ajatuksestasi kiinni, niin tehoton toiminta hukkaa voimavaroja. Tätä pohdin juuri näissä blogeissa. Pitää saada vaikuttavat indikaattorit.
Jouni Särkijärvi: "Liian pienten maakuntien ongelma poistuu heti, kun keskustapuolue ei enää ole hallituksessa."
Ollin kommentti: Pessimistinen arvio. Jounin vastakommentti: Optimismia.

Tarja Tamminen: "Idän ja lännen erojen vähentäminen on koko yhteiskuntapolitiikan asia. Koulutus-, työllisyys-,liikenne, yrityspolitiikka- mitkä kaikki nyt terveyteen ja hyvinvointiin yleensä vaikuttavat. Terveys ja hyvinvointi ei koskaan ole, eikä ole ollutkaan pelkästään sosiaali - ja terveydenhuollon aikaansaamaa. Eikä voi ollakaan, oli järjestelmä mikä tahansa. Epävarmaa on, miten uudet maakunnat voivat asiaa auttaa. Nykyinen, globaali, isojen kaupunkien varaan rakentuva politiikka jättää ison osan maata oman onnensa nojaan. Ei näytä kepullakaan olevan tähän ratkaisumallia. Kartalle piirretyt maakuntarajat eivät tässä paljoa auta."

Päivitys 1.11.2916 ja 4.11.2016: Matti Rimpelä kommentoi fb:n puolella seuraavasti:
"Miten helposta tehdään niin vaikeata? Kun tarvitaan yhdessä vain kolmenlaista tietoa luonnollisista organisaatioyksiköistä: Miten asiakkaiden hyvinvointi kehittyy? Miten on toimittu? Miten paljon on käytetty ja millaisia voimavaroja (henkilöstöä/euroja) Siis hyvinvointi/toiminta/taloustietoa yhdistettynä ja vertauilukelpoisilla menetelmillä. Teknisesti yksinkertaista, valmiita järjestelmiä tarjolla piennillä sovellutuksilla vaikka kuinka paljon. Hyvinvointimittareita on runsaasti tarjolla. Toiminnan ja talouden mittaamiseksi tarvitaan kansallisia sopimuksia ja ohjeita, jotta saavutetaan yhteismitallisuus ja vertailukelpoisuus. Toiminnassa riittäisi aluksi kolmiportaisuus: Onko kyseessä yleinen/tehostettu/erityinen tuki. Siis jaetaan kaikki hyvinvointipalvelut kolmeen ryhmään yhteisen ohjeistuksen mukaan. Seuraavaksi kehitetään voimavaraseurantaa niin, että henkilöstövoimavoja (osaaminen mukaan lukien) ja euroja seurataan ajantasaisesti em. kolmiluokkaisen ryhmittelyn mukaan. Samat hommat koulutuksesta erikoissairaanhoitoon." Matti jatkaa kommentointia seuraavasti:

Matti Rimpelä: Tutkimme kymmenen vuotta sitten tiedon hyödyntämistä ison kaupungin ja yliopistollisen keskussairaalan ylimmän johdon haastatteluilla (viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä). Päähavainto oli, että tietoa ei juurikan hyödynnetty ja jos hyödynnettiin, se keskittyy taloustietoon. Hyvinvointitiedosta puhuiva vain muutamat siitä erityisesti kiinnostuneet. Hieman samansuuntaiseen tulokseen päätyi Valtonen ym 1990-luvun loppupuollella, jos oikein muistan. Kun havainnoitiin valtuustojen keskusteluja, puheenvuoroissa oli yleistettävää rationaalisuutta silloin kun teemana oli talous, mutta hyvinvointiteemoissa korostui henkilökohtainen kokemus. Pelkistän yksinkertaisella esimerkillä. Suomessa lapset ja nuoret on mitattu ja punnittu ainakin kerran vuodessa 1940-luvun lopusta lähtien, mutta en tunne Seinäjoen lisäksi yhtään muuta kuntaa, jossa ajantasaisesti seurattaisiin lasten ja nuorten fyysistä kehitystä/erityisesti painoa tätä tietoa hyödyntäen. Teknisesti tämä olisi jo pitkään ollut helppoa, mutta kun väestötasoinen tieto ei kiinnosta esittelijöitä eikä päättäjiä. Keskustelu lasten ylipainon lisääntymisestä ei noussut omista havainnoista, vaan sen virittivät 1990-luvulla kansainväliset tutkimustulokset ja vasta sitten alettiin hyödyntää omia aineistoja. Ongelman ydin ei siis ole mittareissa, vaan paikallisten ja alueellisten organisaatioiden johtamiseen vakiintuneissa kulttuureissa. Osaselityksenä saattaa olla se, että kansanterveyslaissa ei enää velvoitettu kunnan/kaupunginlääkäreitä/terveydenhoitolautakuntia seuramaan kuntansa väestön terveydentilaa. Suunnittelujärjestelmä ei edellyttänyt näiden tietojen raportointia.

Tuula Räikkönen Nythän kunnat tekevät hyvinvointikertomuksen, johon kasataan (sekalaista) tietoa myös terveydestä ja myös nuorista. Tietoja verrataan naapurikuntien vastaaviin lukuihin. Jos luvut ovat parempia kuin naapurikuntien, on helppo myhäillä tyytyväisenä, ja unohtaa, että jokaisen prosentin takana on ihminen.

Matti Rimpelä Hyvinvointikertomus on ollut erittäin vakava virheaskel, johon ajauduttiin 2000-luvun alussa. Se on kuin keskittyminen kalastusvälineiden kehittämiseen vastauksena kalojen katoamiseen järvestä. Jos lohi ei nouse jokeen, saaliit eivät lisäänny vaikka kuinka upeita perhoja sitoisi. Olemme menettäneet kohta kaksi kymmentä vuotta tämän harha-askeleen vuoksi. Nyt vihdoinkin olisi palattava ydinkysymyksiin eli miten päivittäisten kohtaamisten yhteydessä tallentuu vertailukelpoista ja rakenteellista tietoa ihmisten hyvinvoinnista, toiminnasta ja voimavaroista niin, että kustannusvaikuttavuutta voidaan kaikilla tasoilla ajantasaisesti seurata ja arvioida, siis omavalvonnasta ja lähiesimiestyöstä organisaatioyksikköihin ja edelleen koko maahan. Erikoissairaanhoidossa ollaan jo hyvän matka edetty tällä tiellä, samaa tarvitaan myös perusterveydenhuoltoon, sosiaalityöhön ja koulutukseen. Jos joku pitää tätä haihatteluun, kannattaa tutustua vaikkapa aineettoman pääoman mittaamisen kehittämiseen, tai Virpi Sillanpään väitöskirjaan, jota hän perjantaina puolusta Tampereen teknisessä yliopistossa.

Päivitys 8.11.2016: Matti Rimpelä viittasi tuossa edellisessä kommentissaan Virpi Sillanpään väitöskirjaan: Ote tiedotteesta: "Tuloksellisuuden mittaamisella kohti fiksumpia hyvinvointipalveluita. Tuloksellisuus on laaja kattokäsite, jolla hyvinvointipalvelujen yhteydessä tarkoitetaan sitä, kuinka laadukkaasti ja kustannustehokkaasti palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Sillanpään tutkimuksessa tuloksellisuus koostuu neljästä osa-alueesta: resursseista, toimintaprosesseista, tuotoksista ja vaikutuksista."
http://www.tut.fi/fi/tietoa-yliopistosta/uutiset-ja-tapahtumat/vaitostiedotteet/tuloksellisuuden-mittaamisella-kohti-fiksumpia-hyvinvointipalveluita-x171482c2

Päivitys 14.11.2016: Jan Lindblom kommentoi FB:n puolella seuraavasti:

Väitän myös, että tietojohtaminen käsitteenä on vielä monelle vieras. Tiedolla johtaminen on tutumpi, mutta se on valmiin tiedon käyttämistä toiminnan tukena. Tiedon johtaminen puolestaan on tämän käytettävän tiedon rakentamista ja siksi tärkeämpää varsinkin silloin jos tiedolla osataan jo johtaa ja päätöksiä osataan tehdä tiedon avulla, mutta ei ymmärretä mitä tietoa on ympärillä ja miten sitä voisi kerätä ja jalostaa uudeksi ja paremmaksi tiedoksi, esimerkkinä siirtyminen big datan käyttäjäksi. Jotenkin on sellainen tunne, että vain harva organisaatio Suomessa osaa arvioida omaa tietopääomaansa, sen arvoa esim. tilinpäätöksessä, ja vielä harvempi osaa johtaa tietopääomasta hyötyjä samalla tavalla mitä tehdään taloudellisen ja materiaalisen pääoman suhteen. https://www.linkedin.com/…/tiedolla-johtaminen-tiedon…

torstai 27. lokakuuta 2016

Ollin tuumailuilla 100000 katselijan raja meni rikki

Syksyllä 2016 Kansallisarkistossa. Onko Olli arkistokamaa?

100000 katselua meni rikki 27.10.2016. Kiitos katselijoille. Kiitos kommentoijille.
(Oheisessä kuvassa näkyy katselijoiden määrän kehitys vuodesta 2012 kuukausittain)
Tämä blogikirjoitus sai 27.10.2016 ennätysmäärän katselijoita: 583. Katselijavirta jatkuu... Ei olla pelkkää arkistokamaa, kuten kuvassa kyselen.

Aloitin blogin pitämisen vuoden 2012 alussa. Itse asiassa ensimmäinen kirjoitus oli jo joulukuun lopussa 2011 nimettömänä:

Alku 29.12.2011

"Ollin tuumailut keskittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan maailmaan. Aihetta voidaan käsitellä monesta suunnasta. Johtamisen suunta on tavallisen kansalaisen kannalta väritön ja harmaa - monen mielestä byrokraattinen. Potilaan näkökulmasta aihe saa kiintoisaa kosketuspintaa kansalaisille. Olen tutkaillut tätä maailmaa 70-luvun lopulta tähän päivään lähinnä työntekijänä erilaisissa organisaatioissa. Olen myös omalta osaltani yrittänyt muuttaa tätä maailmaa, mutta muuttaminen on tosi vaikeaa. Ammattikunnat ja organisaatiot ovat vahvoja vallankäyttäjiä. Lääkäri on keskeinen vallankäyttäjä hyväksyt sen tai et. Hoitohenkilöstö tekee voitavansa. Organisaatioiden johto kamppailee tarjonnan, kysynnän ja voimavarojen ristiaallokossa. Keskeinen hypoteesini on, että ala on erittäin tietointensiivinen. Tiedolla voidaan tehdä monenlaista hyötyä ja pahimmassa tapauksessa myös haittaa. Väitän myös, että tiedon hallinta, tiedolla johtaminen ei ole suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa kohdallaan. Tietojärjestelmät ovat monenkirjavia ja auttamattomasti vanhoja moneen kertaan paikattuja järjestelmiä. Markkinoita hallitsee muutama järjestelmä ja järjestelmätoimittaja. Tiedon hallinnassa vallitsee vapauden valtakunta, jossa kuitenkin käyttäjät ovat pikemminkin renkejä kuin isäntiä. Potilaat itse eivät ole tietojensa herroja vaan riippuvaisia ammattihenkilöstöltä saatavista tiedon muruista.Tiedon hallinnan muuttaminen ei ole helppoa. Pelkkä kritiikki on sen sijaan osoittautunut helpoksi tehtäväksi. Sähköinen resepti on kangerrellut, samoin sähköinen terveysarkisto. Tehtävä on ollut tekijöilleen vaikea ottaen huomioon kirjava tietojärjestelmäkenttä ja suuri määrä autonomisia toimijoita (kuten kunnat). Olenkin sitä mieltä, että kriitikoiden tulisi esittää aina omia vaihtoehtoisia toimintamalleja. Tällaisia vaihtoehtoisia ehdotuksia ei ole erityisemmin esitetty. Lupaankin tässä yhteydessä, että esittäessäni kritiikkiä joistain ilmiöistä teen jatkoksi omia ehdotuksiani ongelmien ratkaisemiseksi. Lupaankohan liikoja?"

Kesällä 2016 Italian Feriolossa - ei vettä väkevämpää lasissa

ALKU -2: 13.1.2012: Olli Nylander tuumailee blogissaan omalla nimellä

"Päätin siirtyä kirjoittamaan omalla nimellä. Pitkällä työurallani olin ensimmäiset 17 vuotta keskussairaalan ja sittemmin sairaanhoitopiirin palveluksessa suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Sen jälkeen olen ollut samanmittaisen rupeaman valtion palveluksessa suunnittelu-, kehittämis- ja johtotehtävissä. Blogin julkinen pitäminen on haaste. Tälle areenalle en tuo missään tapauksessa työyhteisöni asioita enkä myöskään kommentoi asioita työyhteisöni näkökulmasta. Tuumailen kuitenkin asioita, joilla on liittymäkohtia myös työyhteisöni yleiseen tehtäväkenttään. Ero onkin tärkeä tehdä siinä, että tuumailuni eivät millään tavalla edusta työyhteisöni virallisia kantoja. Muutoinkin sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on laaja ja monet asiat ovat sellaisia, että yksi työntekijä tai virasto ei niitä kykene yksin ratkaisemaan. On myös paljon sosiaali- ja terveydenhuollon asioita ja näkökulmia, joilla ei ole suoranaista kytkentää omiin työtehtäviini. Tällä iällä tuntuu siltä, että haluaa hiukan tuulettaa laajemmin näkemyksiään. Kysyin eräältä ystävältäni, kannattaisiko blogi avata omalla nimelläni. Luettuaan pari ensimmäistä blogikirjoitustani hän oli ehdottomasti sitä mieltä. Tehdään se nyt sitten."

Omaa kirjaa lukemassa

Vuoden 2012 alusta lukien olen julkaissut yhteensä yli 280 blogikirjoitusta. Tahti on ollut noin vähän yli kirjoitus per viikko. Viikoittainen katselijamäärä on ollut noin 500. Varsinaisen blogisivun kommentteja on ollut rajoitetusti ja ihan hyviä. LinkedInin puolella on käyty keskustelua ja olen saanut paljon vinkkejä myös lukijoilta. Liityttyäni Facebookiin on siellä eri ryhmissä käyty runsaasti keskustelua nostamistani aiheista. Olen saanut myös sieltä hyviä vinkkejä. Jotkut ovat kirjoittaneet minulle suoraan sähköpostiini jopa joskus apua pyytäen. Olen saanut myös uusia ystäviä aktiivisimmista lukijoistani - hienoja kokemuksia. Ja sitten vielä tuo aineiston keruu. Kirjoituksista ja taustamateriaalista on tullut valtava aineisto sotesta ja soteuudistuksesta, johtamisesta, tietojohtamisesta, tiedonhallinnasta, ICT-asioista. Blogistani on tullut myös kanava kirjojen arvioinnille. Useita kymmeniä kirjoja, tutkimuksia ja selvityksiä olen arvioinut ja hakenut sovelluspintaa sotemaailmaan tai tietohallinnon maailmaan. Niin ja sitten olen jopa itse tehnyt osaa aineistoa käyttäen omakustannekirjan "Soteuudistus - pirullinen ongelma". Oheisessa kuvassa blogisti kirjansa parissa. (1)

Eniten luettuja juttujani ovat olleet (otsikkoja lyhentäen): 1. Apotin kandidaatit, 2. terveydenhuollon menetelmien arviointi, 3. äitiyspakkaus, 4. Lean sairaanhoitopiireissä, 5. Moolokin kita (kirja-arvio), 6. terveyserot -pirullinen ongelma, 7. valtion ict-johtajan virka haussa, 8. ICT-säästöt - populismia, 9. Julk-ICT johtamisen haaste. Käytettävissä oleva tilastoni ei kerro sitä, kuinka paljon on luettu juttua "hoitovirheitä sattuu aina". Sitä luetaan kuitenkin jatkuvasti eli melkein viikoittain joku ajautuu sen pariin. Päivitän myös juttujani jatkuvasti - esim. tuota hoitovirhejuttua on päivitetty viimeksi 21.11.2015, vaikka se on kirjoitettu 25.3.2012. Luokittelin kirjoitukseni 23 kategoriaan. Suurin osa jutuista kuuluu kahteen tai useampaan kategoriaan. Kärjessä ovat soteuudistus (163 juttua), ICT-järjestelmät (128), asiakas (91), ammattilainen (86), johtaminen (86). (2)

Ulkomaillakin juttujani luetaan. Taitavat olla suomalaisia lukijoita? Ulkomaan listan 8 kärjessä ovat seuraavat: 1. USA, 2. Venäjä, 3. Saksa, 4. Ukraina, 5. Iso-Britannia, 6. Turkki, 7. Ruotsi, 8. Kiina. En myöskään aivan ymmärrä tätä listaa. Ukraina ja Turkki ovat edellä Ruotsia.

Olen jäämässä eläkkeellä nykyisestä virastani vuoden 2017 alusta. Ammatillisia työvuosia on takana 42. Työurani on alkanut 14-vuotiaana jakamalla Ilta-Sanomia koteihin koulupäivän päätteeksi. 15-vuotiaasta lähtien olen ollut joka kesä raksalla töissä. En kuitenkaan aio jäädä tästä blogistin harrastuksesta mihinkään eläkkeelle. Tahti pysyy oletettavasti ennallaan, voi jopa kiihtyä. Näkökulmakin avartuu asiakkaan suuntaan - ehkä. Kirjoitin tietoasiantuntijan polun 2015. Julkaisen sen nyt ohessa pienellä jälkikirjoituksella höystettynä.

Miten minusta tuli minä? - tietoasiantuntijan polku
(julkaistu aiemmin Tietoasiantuntijalehdessä 5/2015)

1970-luvun alun yliopistomaailmassa yhteiskuntieteiden opiskelijana opin, että tietoon pitää suhtautua kriittisesti. Oman tietämyksen lisääminen on jatkuva kasvuprosessi. Pitää olla aktiivinen, utelias ja rikkoa ennakkokäsityksiä. Välttämättömyysajattelulle on aina olemassa vaihtoehtoisia teitä.

Sattuma heitti minut Tampereelle keskussairaalaan sivariksi 70-luvun lopulla ja sen jälkeen kantapeikoksi. Tampereella opin, että pelkästään kriittinen asenne ei riitä. On esitettävä omia vaihtoehtoja. Jäi myös mieleen, että joidenkin ihmisten kanssa synkkaa ideointi ja ideoiden toteuttaminen vuorovedoin. Joidenkin kanssa hikoaa vain kainalot. Kyse on erään tutkijakaverini mukaan ns. Lennon- McCartney- ilmiöstä. Ilman tätä paria ei olisi syntynyt satoja kappaleita ja hittejä. On upeata kokea sama ilmiö.

Tampereella opin myös, että eräs työyhteisön kehittämisen väline on projekti. Projekti sopii moneen ja moneen ei. Projekti voi onnistua tai epäonnistua. Projektissakin on kyse ongelmanratkaisusta, uusista etenemispoluista ja ratkaisuista. Tietoammattilaisena tuli tutuksi valtion keskitetty suunnittelujärjestelmä, jossa ohjauksen välineinä olivat virkakiintiöt ja hankerahat. Se tosin ajautui umpikujaan, kun suljettuun yhteiskuntaan sopiva suunnittelujärjestelmä rapautui käsiin.

Viha-rakkaus-suhde tilastoihin sai alkunsa keskussairaalan erilaisista suunnittelutehtävistä. Innostuin hyödyntämään laajemminkin erilaisia valtakunnallisia tietovarantoja. Huomasin, että tietojohtaminen oli varsin ohutta. 1990-luvun alussa minut tempaistiin Stakesiin kehittämään valtakunnallisia rekistereitä. Tietojärjestelmien rakentaminen on työläs projekti, jossa on mitä suurimmassa määrin kyse toiminnan ja ihmisten toimintatapojen muuttamisesta. IT on apuväline tai este, parhaimmillaan mahdollisuus.

Johtamisesta opin, että pelkkä tiedolla johtaminen ei auta mihinkään. Ihmisten johtaminen on jatkuvan oppimisen paikka. Oppi tilastoista Stakesin ajoilta oli, että tilaston takana on aina taustatieto, metatieto. Fakta on aina riippuvainen taustaoletuksesta (metatiedosta). Tilaston ei tarvitse olla emävale, jos sen tuottamisprosessissa noudatetaan tiukkoja laatukriteerejä ja metatiedot on kunnossa. Kehitimme hyvän työkaverin kanssa 2000-luvun alussa sovelluksen termistöstä data – informaatio- tieto/tietämys – viisaus. Sen ydin tilastomaailmassa on juuri tuo meta-ajattelu. Tämä metodinen näkökulma pätee hienosti tähän päivään ja vaikkapa ajankohtaiseen kysymykseen kestävyysvajeesta.

Nykyinen työni Valvirassa on tehnyt tutuksi kokonaisarkkitehtuurin. Malli tulee USA:sta, mutta sen suomalainen variantti on VM:n kehittämä. Toiminta – tieto – tietojärjestelmä – teknologia ja niitä kaikkia yhdistävä tietoturva ovat hyvä metodi ja hyvä renki tietotyössä. Kyse on vuorovaikutuksesta, joka onnistuessaan saa aikaan tehokkaan ja vaikuttavan tiedon johtamisen ja tiedolla johtamisen välineistön.

2015: Mikon kanssa blogia tekemässä

Jälkikirjoitus 27.12.2015: Tietoasiantuntija-lehden päätoimittaja pyysi minua kirjoittamaan ennalta määritellyllä tarkalla enimmäispituudella aiheesta "Miten minusta tuli minä?". "Kriittisyys" liittyy 70-luvun HY:n yhteiskuntatieteiden ilmapiiriin, jossa ajauduin opiskelemaan filosofiaa monipuolisesti - kriittisesti. (Ei siis välttämättömyys, kuten eräs muotiaate tuolloin käski). Tästä voisi kirjoittaa joskus oman stoorinsa. Siviilipalvelus oli 70-luvulla eettisen vakaumuksen koetinkivi. Kuvaava kirja tästä on Erkki Löfbergin teos "Kanta vaihteli - sivarit kertovat" (Like 2013). Tästäkin elämänvaiheesta voisi kirjoittaa oman pienen tarinan. Keskussairaalassa on oma sivarien alakulttuuri tiukkoine debatteineen. Lennon-MacCartney-vertaus tarkoittaa tiettyä kahden henkilön keskinäistä ajatusten ymmärrystä ja ideoiden kehittelyä. Näitä "synkkauksia" ei kovin montaa elämän varrelle mahdu. Pitkä avioliitto vaatii tuon synkkauksen. Opiskeluajoilta Karin kanssa ajatus lensi. Nuo ajatukset ovat vieläkin ajatteluni juuria. Tampereella työelämässä Rapen kanssa kehitimme ja toteutimme monia juttuja. Stakesissa kehittelimme rekistereitä Pekan kanssa ja loimme mielestämme uutta tilastoajattelua Mikon kanssa. Monesti olen kokenut tuon ideoiden alasampumisen kohtalon. Hyvä niinkin. Ilman noita kokemuksia en kirjoittelisi näitä blogeja.

Viitteet

(1) Olli Nylander Soteuudistus - pirullinen ongelma: ajopuu vai projekti, Norderstadt 2016
Mikä ihmeen kirja? Olen kevään 2016 aikana tehnyt iltaisin ja viikonloppuisin kirjaa aiheesta "Soteuudistus - pirullinen ongelma: ajopuu vai projekti". Aineistoa on kertynyt vuoden 2012 alusta nelinkertainen sivumäärä, kun loputuloksena on kuitenkin melkoinen järkäle 300 sivuinen kirja. Kirjassa on kaksi toisiinsa nivoutuvaa kantavaa ajatusta.
1. Soteuudistus on pirullinen ongelma. Ongelma on monimutkainen, oikukas, erilaisille intresseille altis kokonaisuus. Kuvaan tämän ongelman ratkaisuyrityksiä kronologisesti vuoden 2012 alusta lähtien. Aineistonani ovat omat blogikirjoitukset. Löydän myös kirjoitusmatkani varrelta viisi keskeistä pirullista kysymystä, joita avaan kirjassani varsin perusteellisesti.
2. Soteuudistus on joko ajopuu tai projekti. Tämä on toinen kantava ajatukseni. Kannen kuva välittää tätä ajatusta. Suomen historiassa on ollut dramaattisempiakin ajopuita kuin soteuudistus. Itseasiassa ajopuuteoria on tietynlaisen historiankirjoituksen ydintä. Kuvatessani ja kommentoidessani pitkin vuosia soteuudistusta huomasin varsinaisen soten olevan meren laineilla ajopuuna. Ystäväni Ralf Ekebomin ottama kuva vaikeuksiin ajautuneesta soutuveneestä kuvaa soteuudistuksen historiaa. Nyt ollaan sitten saumakohdassa, miten tuon veneen tällä kertaa käy.

(2) Blogikirjoitusten 23 kategoriaa. Yksi juttu voi kuulua useampaan kategoriaan.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tietojohtamisen vaikuttavuus - yleinen ja sotespesifi haaste, päivitys 25.2.2017

Tietojohtamisessa on akilleen kantapäänä itse tieto ja sen vaikuttavuus. Olen vuosikausia enemmän vai vähemmän tietoisesti pohtinut, miksi tietojohtaminen ei oikein tartu osaksi johtamiskulttuuria. Johtaminen perustuu monesti tunteeseen ja mutu-tuntumaan. Talouden tunnusluvut ovat osa johtamisjärjestelmää - helppoa jotenkin. Vaikeusaste nousee heti, kun halutaan edistää "taloudellisuutta" tai "tehokkuutta". Vielä vaikeammaksi muuttuu, kun halutaan edistää toiminnan "vaikuttavuutta". Toisin päin katsottuna vuosikausia olen ollut mukana edistämässä strategista johtamista. Strategioiden rakentaminen on mennyt tähän päivään saakka samoja hyvin paperin makuisia linjoja eteenpäin. Työskentely aloitetaan usein toimintaympäristön kuvaamisella, joka monesti on myös varsin yleistä "tilannehöpinää". Sen jälkeen visiot, missiot, arvot, toiminta-ajatukset ja tavoitteet ovat monesti ja useimmiten sanoilla leikkimistä. Lopuksi aletaan puhua strategian jalkauttamisesta. Se on jo astetta vaikeampi tehtävä, joka jää usein pinnalliseksi alkuvaiheen ponnistukseksi ja sitten into hiipuu. Strategia jää usein kauaksi arkijohtamisesta ja pölyttyy sitten kirjahyllyssä ylimmälle hyllylle. Johtamiseen pyritään kytkemään myös mittareita, indikaattoreita. Parhaimmillaan niillä on vaikutusta, heikoimmillaan vain muodollisia seurantakohteita.

Signaalit vievät tietojohtamista eteenpäin. Systemaattisena vertailukelpoisena mittareiksi muodostettuna tieto toimii hälytyskellona tai tavoitteiden konkreettisena seurantavälineenä. Mittareiden pitää vain yksinkertaisesti olla sellaisia, että tunnetaan niiden vaikutusmekanismit. Strategiseen johtamiseen liittyen Mikko Vastela (1) on kehittänyt ketterää, joustavaa strategiaa. Mikko puhuu strategisista signaaleista. Strategisia signaaleja kootaan eri tietolähteistä (BI-tiedot, Big Data jne.). Näistä systematisoidaan heikot signaalit. Näistä sitten tiivistetään merkitykselliset signaalit. Näin tiedosta syntyy strategisen johtamisen lähtökohta. Kyse on ennakoinnista, jossa paljastetaan epävarmuudet, epäjatkuvuudet. Strateginen ajattelu on sitten vaihtoehtoisten etenemisteiden hahmottelua. Oheinen kuva perustuu yhteen vaihtoehtoon. Kyllä näin, mutta Mikko korostaa nopeata, ketterää strategista ajattelua. Maailma muuttuu nopeasti. Mikon mallissa strategia ei pölyttyisi ylähyllylle. Lähtisin kuitenkin liikkeelle myös toisesta päästä eli toiminnasta, työn arjesta. Helposti käy niin, että strategia ja työn arki eivät kohtaa. Myös mittaroinnissa helposti jäävät arjen mittarit ja strategiasta johdetut mittarit kauas toisistaan. Näkökulmat pitäisi yhdistää. Aika hyvä ajatustapa on lämpötilavertaus. Ns. Kajakki-projektin (2) loppuraportin liitteessä esitetään tämä vertaus, joka kytketään sairauskertomustiedon toissijaiseen käyttöön. Mielestäni tuo vertaus voitaisiin ottaa aivan yleiseen käyttöön. Mittareita on tämän ajatustavan mukaan neljää lajia: 1. tulikuumat mittarit - käytetään välittömästi toiminnassa, arjessa, asiakastyössä, 2. kuumat mittarit - käyttötarve hiukan viilenee ja sitä hyödynnetään arjen lähityössä, tiimin toimintojen hallinnassa jne., 3. viileät mittarit - näitä käytetään jo organisaatiotasolla osavuotisesti tavoitteiden asettelussa ja seurannassa, 4. kylmät mittarit - nämä ovat sellaisia pitkän aikavälin toimintaympäristöön liittyviä mittareita. Viileät ja kylmät mittarit kohtaavat strategiatason tavoitteet.

Sotesovellus. Strategiatasolla pitäisi löytää mittarit hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja palvelujen saatavuuteen sekä säästökohteiden löytämiseen. Tältä näyttää soteuudistuksen eräät keskeiset tavoitteet. Ne pitäisi saattaa eteenpäin tähän maakuntajärjestäjän agendalle ja sitten viedä eteenpäin operatiiviselle tasolle tuon kuvan viitoittaman tien avulla. Odotan, että indikaattoreita pohtiva STM/VM-työryhmä tekee innovatiivisen avauksen, jolla se löytää vaikuttavat indikaattorit. Esimerkiksi hieno indikaattori (pikemminkin indeksi) on Kelan sairastavuusindikaattori. Sen ongelma vain on, että vaikutusmekanismi on aivan liian monimutkainen. Lämpöajattelulla tuo indikaattori on tosi kylmä, jäinen. Palvelujen saatavuus on myös indikaattori, jolle voidaan asettaa helposti palvelulupauksia. Kun tarjonta ylittää kysynnän, saatavuus on turvattu. Tarve on kuitenkin väliin tuleva tekijä. Voidaan ylihoitaa/alihoitaa. Palvelujen saatavuus on yhteydessä taloudellisuuteen, tehokkuuteen, vaikuttavuuteen ja säästämiseen. Indikaattoriryhmä ratkaissee tämänkin ongelman. Toisin päin ajateltuna tulikuumat ja kuumat indikaattorit pitäisi voida kytkeä ketterästi osaksi hoitoprosessia. Tässäkin odotukset ovat korkealla ja rima senkun nousee, kun tämä liitetään valinnanvapauden aatteeseen. Nythän valinnanvapauden myötä pitää kehittää hoidon laadun ja vaikuttavuuden mittarit ymmärrettäviksi, vertailukelpoisiksi. Odotukset ovat siis melkoiset ja aikataulukin on asetettu tiukaksi.

Palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin tarkemmin.

Päivitys 25.2.2017: Niin lupasin palata aiheeseen. Tein sen, kun sain käsiini STM:n mittarityöryhmän, KUVA-työryhmän väliraportin. Kyllä raportti antoi paljon jatkopohdintaa eikä tämä asia ole vielä ollenkaan valmis. Pikemminkin nyt on saatu aikaan hyvä inventaario mittareista. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/02/kuva-sotemittareista-viela-inventaarion.html

Päivitys 24.10.2016: FB:n puolella on Mika Honkasen kommentti. Laitan mukaan samalla oman vastineeni.

"Kun luin kirjoituksen, ei mieleeni tullut ensisijaisesti tietojohtaminen, vaan sitä edeltävät johtamisfilosofiat, jotka optimoivat osa-kokonaisuuksia. Vaikka suorituskyvyn mittaaminen esim. BI:n avulla voidaan tietojohtamisen keskeisenä osa-alueena, laittaisin sinne enemmän sellaisia asioita, kuten tieto tuotantotekijänä, systeemiajattelu, lean, osaamisen johtaminen & kehittäminen jne. Mielestäni moni Suomen menestyneimmistä organisaatioista soveltaa tietojohtamista joka päivä käytäntössä. Erittäin vaikeaa, mutta tehokasta. Esimerkiksi tiedon avoimuus on seurausta sen luonteen ymmärtämisestä. Lean taas näkyy siinä, että turhaa tekemistä voisi karsia, kun siitä tehdään näkyvää. Hiljaisen tiedon merkitys on tajuttu niin, että moni organisaatio on poistanut mm. hierarkian ja luottaa itseohjautuviin tiimeihin. Soteala on vasta menossa tähän suuntaan. Esimerkiksi Vincit listaa omaksi kilpailueduksi itseohjautuvuuden, jota perinteisesti johdettujen organisaatioiden on lähes mahdoton kopioida (organisaatiokultuuri). Itseohjautuvat organisaatiot ovat huiman paljon tehokkaampia kuin hierarkisesti johdetut. Taloudelliset luvut todistavat tämän, kun katsoo, mitä esim. Suomen noin 6 miljardin euron IT-markkinalla on tapahtunut viimeisen 15-vuoden aikana." Mika jatkaa vielä kommentointiaan:
"Harvard Business Reviewissä Rigby & Sutherland & Takeuchi nostivat keväällä kirjoittamassaan artikkelissa yhdeksi leanin suurimmaksi ongelmaksi organisaatioissa sen, että ylin johto ei ole käynnyt kettyryyteen liittyvää koulutusta läpi, jolloin se ei osaa tukea organisaation muutosta, vaan pilaa sen mahdollisuudet sekaantumalla tiimin toimintaan liikaa (vanha organisaatiokulttuuri tulee tielle). Terveydenhoidon haasteisiin vastataan kaikkialla maailmassa melkein samalla tavalla...lisäämällä resursseja. Tyypillisesti lääkäreillä on hyvin vahva asema ja organisaatiot ovat hierarkisia. Linkki on avoin, joten sen pääsee lukemaan myös netistä: https://hbr.org/2016/05/embracing-agile. Kun katselee oikeastaan minkä tahansa maan sote-menoja ja BKT:tä, ymmärtää miksi asiat muuttuvat jatkossa."

Ollin vastaus: Hyviä kommentteja. Lähdin omassa pohdinnassani liikkeelle näköjään pitkälle kokemuksistani julkisista organisaatioista. Sieltä sain kimmokkeen pohtia tuota Mikko Vastelan ketterää strategiaa. Toisaalta minua on häirinnyt indikaattorien tekeminen ilman, että tiedostettaisiin, miten niiden sisältämiin tavoitteisiin voidaan vaikuttaa. Sekin taitaa olla melkoisesti julkiselta puolelta lähtevä ongelma. Pari vuotta sitten otin tehtäväkseni perehtyä Lean-ajatteluun. Löysin siitä hyviä puolia, mutta myös kriittisiä pointteja. Sairaanhoitopiireissä on tätä ajattelua hyödynnetty osittain. Itse ohjautuvia organisaatioita ei taida paljoa julkisella puolella edistetty. Filosofi Martela toi tätä ajattelua ja kertoi muistaakseni esimerkkejä Hollannista kotihoitopalvelujen organisoinnista. (Buurzorg, viite 3). Blogikirjoitukseni Lean-ajattelusta:

http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/06/lean-ajattelusta-shpssa-tuottavuuden-ja.html

http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/06/lean-asiakas-edella-tehokkuus-ja.html

Lean on myös esillä kirjassani Sote-uudistus: pirullinen ongelma (Norderstadt 2016). Pohdin sitä ennen muuta prosessien johtamisen kannalta, joka on siis eräs osa tietojohtamista: ss. 211 - 221. Tiivistin kommenttini seuraaviin s.221:

Ovatko tuottavuushaasteet ja säästötarpeet ratkaistu Leanilla? Tämän katselmoinnin jälkeen jään miettimään muutamia ratkaisun avaimia:

Lean ennen muuta organisaation sisäisen tehokkuuden johtamisjärjestelmä - sotessa asiakkaat ja potilaat liikkuvat (tai liikutellaan) organisaatioiden välillä ja organisaatioiden sisällä
Lean on vain rajallisesti asiakkaan/potilaan asialla: asiakas/potilas on Lean-ajattelussa enemmän kohde kuin aktiivinen toimija. Siksi parhaimmat tulokset tulevat kohteista, jossa voidaan toimintatavat standardoida pitkälle (hoitoon ohjaus, leikkaustoiminta, sairaanhoidolliset palvelut, materiaalihallinto)
Tähän asti näissä suomalaisissa hankkeissa ei asiakkaan/potilaan palautettu, kehittämisehdotuksia ole otettu kehittämisen ytimeen.
Lean ei vielä missään organisaatiossa ole systemaattinen osa johtamisjärjestelmää - viitteitä on tästä olemassa.
Lean ei ole organisaatioden välinen filosofia, ei myöskään valtion ohjauksen filosofia - kumpaankin voitaisiin ottaa oppia Leanista.
Leania ei ole yhdistetty aidosti hoitotakuuseen paikallisella tasolla.

Päivitys 25.10.2016: Heidi Anttila vinkkasi uudesta mittarista FB:n puolella:
Uusi PRO-mittaristo on rakennettu standardille asteikolle ja niitä voidaan käyttää yli asiakasryhmien. NIH ja FDA neuvottelevat jo mm. fyysisen toimintakyky- ja väsymys-mittareiden legitisoinnista.
http://www.healthmeasures.net/explore-measurement-systems/promis

Päivitys 27.10.2016: Martti Talja kommentoi FB:n puolella: "Hienoa pohdintaa mittaroinnista. Sote onnistuu tai kaatuu mittaroinnin onnistumiseen."

Ollin tuumailut